Onko syytä olla huolissaan Iranista?

Kääk! Persialaisten mattojeni arvo tulevaisuudessa ehkä laskee.

Jos länsimaat voivat purkaa pakotteet Iranin ympäriltä maassa mahdollisesti tapahtuvan vallanvaihdon ansiosta, Iranin keskeisen vientituotteen, käsin solmittujen mattojen, hinnat alkavat taas pudota lennettyään ilmassa muutaman vuoden.

Tällainen mahdollisuus on lähellä, sillä Iranin kaduilla kuohuu vallankumousta ennakoivalla tavalla. Donald Trumpin isku Iranin ydinaseohjelmaan ja maan talouden sekä valuutan romahdus ovat vieneet luottamuksen Iranin teokraattiselta hallinnolta.

Iranissa poliittista valtaa on käyttänyt islamistinen papisto (ajatelkaa, jos Suomessakin hallitus koostuisi piispoista!)

Iranin islamilainen tasavalta on ollut käytännössä diktatuuri aina siitä asti, kun Iranin keisarikunta kumottiin vuonna 1979 ja šaahina ja ”arjalaisten aurinkona” tunnettu Mohammad Reza Pahlavi pakeni Egyptiin. Länsimaalaistamispolitiikkaa harjoittanut ja muun muassa huntupakkoa vastustanut hallitsijasuvun jäsen menehtyi sairauteen melko pian vallankumouksen jälkeen.

Valtaan sittemmin astunut ajatollah Ruhollah Khomeini oli nauttinut poliittisesta turvapaikasta Pariisissa, jossa hän oleskeli juuri niillä oikeuksilla ja yksittäistapauksellisilla perusteilla, joita varten Geneven pakolaissopimus aikoinaan perustettiin.

Iranin islamistinen vallankumous loi sittemmin pohjaa ääri-islamismin nousulle myös lähialueilla. Khomeini muutti Iranin tuota pikaa patakonservatiiviseksi pappisvaltioksi, joka on tukenut muun muassa The Islamic State of Iraq and Syriaa (ISIS) ja Hamasia sen iskussa Israeliin 2023.

Khomeinin kuoleman jälkeen Irania on vuodesta 1989 johtanut Ali Khamenei, jonka mieliväri näyttää olevan niin ikään musta.

Iranin historiassa alkaa todennäköisesti pian uusi aika, sillä hallituksella, joka teloittaa kansalaisiaan, ei ole tulevaisuutta. Mielenosoittajien ilme puolestaan ei ole luokkastrateginen, vaan vallankumoukselliset koostuvat yksimielisesti eri varallisuus- ja sosiaaliryhmistä.

Mikäli hallitusta tukevien turvallisuusjoukkojen, poliisin ja armeijan piiristä alkaa kääntyä väkeä opposition puolelle, saattaa pappisregimelle tulla kiire hameenhelmat heiluen kohti Moskovaa. 

Revanssimielessä vallankahvaan paluuta suunnittelee 2500 vuotta vanhan monarkkisuvun kruununprinssi Reza Kuruš Pahlavi, joka on oleskellut maanpakolaisena Yhdysvalloissa ja kannustaa iranilaisia pysymään Teheranin kaduilla. Hän ei ole suinkaan ainoa eikä todennäköisinkään vaihtoehto vallanpitäjäksi, mutta hän on joka tapauksessa vaihtoehto.

Donald Trump puolestaan on ilmoittanut Truth Socialissa, että hän saattaa tukea vallanvaihtoa Iranissa sotilaallisella interventiolla, mikä voi (Yhdysvaltain Lähi-idässä nauttiman suosion tuntien) kääntää mellakoivan opposition myös Iranin hallituksen puolelle.

Joka tapauksessa Yhdysvaltain ulkoministeriö ei ole ollut väärässä määritellessään Iranin yhdeksi terrorismia tukevaksi maaksi (state sponsor of terrorism) jo 1984. Tuon jälkeen Iran on luovuttanut muun muassa Venäjälle ilmassa drooniohjuksia ja pieniä reppuhelikoptereita, jotka kantavat mukanaan pommeja.

Jos Iranin hallinto kaatuu, tulos ei voi olla kokonaistilanteen kannalta ainakaan nykyistä huonompi. Se on todennäköisesti parempi, sillä Venäjä menettää silloin jo kolmannen liittolaisensa, kun Bašar al-Assad kukistui Syyriassa ja Nicolás Maduro poistettiin vallasta Venezuelassa.

Heikkona puolena vallankumouksen lietsomassa sekasorrossa on tietenkin pakolaistulva. Se kohdistuu Lähi-idästä ensisijaisesti Euroopan maihin, joihin pyritään massoittain juuri tuon yksittäisten poliittisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia takaamaan tarkoitetun Geneven pakolaissopimuksen verukkeella.

Demokratian edistämisessä on se hyvä puoli, että yleensä muuttoliike kääntyy lopulta toiseen suuntaan ja mahdollistaa pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua nauttivien paluun tai palauttamisen, kun olosuhteet tasoittuvat.

Mutta demokratiassa itsessään on monta muotovikaa, sillä kansa äänestää usein poliittiseen valtaan sekopäitä, mikä ei ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta myöskään länsimaissa.

Huonoa on sekin, että persialaisten mattojeni arvot lakkaavat lentämästä ja laskeutuvat lähemmäksi lattiaa.

Sitten vastaus kysymykseen, onko syytä olla huolissaan Iranista? Ei ole, paitsi Hamasin, ISISin, Venäjä-yhteyksien, droonisodan, ihmisoikeuksien polkemisen, homojen teloitusten, köyhyyden, kurjuuden, epätasaisesti jaettujen rikkauksien, hallituksen järjestämien vastamielenosoitusten, täyttyvien ruumispussien ja pakolaistulvan vuoksi.

Iranista on syytä olla iloisia, sillä pian paikalliset asukkaat saattavat päästä purkamaan iloaan kulttuurille ominaiseen tapaan: ampumalla rätisevää sarjatulta konetuliaseilla pitkin katuja. Voi herttinen tuota ilon aitoutta ja määrää! 

Poliittisesti onnekasta on, että vallanvaihdon mahdollisesti tapahtuessa se on saanut alkunsa spontaanisti maan sisäpuolelta. On huvittavaa havaita ja todistaa etenkin rojalistien anovan apua Donald Trumpilta, joka nähdään Iranissa hyväntekijänä toisin kuin eri puolilla Eurooppaa.

Valoisia näkymiä avaa sekin, että suuri luuta saattaa lakaista pian myös Kuubassa, jossa ei ole minun vaatimattomien havaintojeni mukaan tapahtunut minkäänlaista uudistumista vuosikymmeniin. Viimeisin muistikirjoihin merkitty tapahtuma on Kuuban kriisi vuonna 1962, ja Havannan aikakapselissa ajellaan edelleen vuosimallin 1957 Chevyillä.

Sokerista ja valkoisista hiekkarannoistaan tunnettu proletariaatin viimeinen paratiisi on samalla myös television suosittujen autonkorjausohjelmien eldorado, sillä sieltä löytyy suuri määrä museoikäisiä ja entisöintikelpoisia ajoneuvoja, jotka eivät ole latolöytöjä vaan jokapäiväisessä käytössä olevia kovapeltisiä amerikanrautoja vailla suolan syövyttämiä reikiä ”pohjoisen lumisilta teiltä”.

---

Päivitys 28.2.2026: Trump hyökkäsi kesken Genevessä käytävien neuvottelujen Iraniin ja tapatti Iranin uskonnollisen liiderin Ali Khamenein. Iranin kansalaiset juhlivat ja kiittelivät Trumpia Helsingin kaduilla. Joskus näinkin päin. Yhdysvaltoja ylistetään Lähi-idässä.

En kuitenkaan usko, että Iranin oppositio pystyy kaappaamaan valtaa Trumpin toiveiden mukaisesti. Sodasta voi tulla pitkä. Iranin hallinnon poistaminen vallasta voi vaatia maahyökkäystä, kuten Irakissa 2003.

Iranin sotilaalliset vastatoimet ja Hormuzinsalmen sulkeminen nostavat öljyn hintaa ja kiihdyttävät inflaatiota länsimaissa. Korkoja nostetaan, mistä etenkin Suomen talous kärsii. Ydinsulkusopimusta rikkovan Iranin laittaminen kuriin on kyllä sinänsä oikein. Legitiimin vaikkakin sangen epäoikeudenmukaisen neuvotteluosapuolen murhaaminen puolestaan antaa huonon kuvan toimintatavoista, ja tässä kuljetaan joka tapauksessa jälleen kansainväisen oikeuden ulkopuolella.

Kuuba: kaikkien aikojen punavihreä kupla

Kun kauppa-alus Vrouw Marian hylky löydettiin muutama vuosi sitten Itämeren pohjasta, sitä kutsuttiin 1700-luvun lopun esineistöä hyvin säilyttäneeksi aikakapseliksi. Samaan tapaan myös Kuuban kansantasavaltaa voidaan luonnehtia Yhdysvaltain rannikolle uponneeksi lentotukialukseksi, joka säilyttää 1950-luvun esineistöä ja todellisuutta.

Tätä museososialismia tuskin murskaa edes parin viikon takainen Fidel Castron kuolema. Liekö saanut sätkyn kansallismielisen Donald Trumpin valinnasta presidentiksi? Obaman kaudella Yhdysvaltain ja Kuuban välillä vallinnut kauppasaarto oli saatu puretuksi ja jäissä olleet suhteet sulamisen alkuun.

Työläisten viimeinen paratiisi Kuuba todistaa elävästi sen, että sosialismin periaatteet ovat syvästi ihmisluonnon vastaisia. Jos ihmisiltä kielletään vapaa kilpailu, oman edun tavoittelu ja omistusoikeus, se johtaa välittömästi kaiken yritteliäisyyden kuolioon ja sitä kautta yhteiskunnallisen kehityksen halvaantumiseen.

Näin on käynyt Kuubassa, jonka kaupunkimaisemat ovat kuin ”Paluu tulevaisuuteen” -elokuvan lavasteista. Kaduilla lipuu 1940- ja 1950-luvulla valmistettuja Chevroleteja, Oldsmobileja ja Cadillaceja, jotka valtio tosin pakkolunasti vallankumouksen jälkeen. Neuvostoliitosta tuotiin Ladoja ja Meksikosta Volkswagen Kuplia, jotka sopivat kuvaan sikäli, että myös niillä on historiansa tiettyjen totalitarismien ajoneuvoina.

Eräs populistiseksi sanottu TV-kanava on alkanut tuottaa ohjelmasarjaa nimeltä ”Kuuban amerikanraudat”, jossa sosialismin iskurityöläiset taistelevat imperialistisen ja sodanhimoisen Lännen tuottamien autojen pitämiseksi ajokuntoisina. Tämä ohjelmapoliittinen erikoisuuksien tavoittelu on yhtä keinotekoista kuin Hollywood-tähti Morgan Freemanin halu tyydyttää pervertikkoja tuottamalla Music Televisionille ”16 and pregnant” -ohjelmaa, jossa mässäillään teineille sattuneilla vahingoilla.

Liberalismi on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin totalitaristinen kommunismi, joka myy itsensä maailmalle raaka-aineina ja puolivalmisteina, sikareina ja sokeriruokona. Kuuba on kaikkien aikojen punavihreä kupla sikäli, että se on reaalisosialismin todellinen ilmentymä. Poliittinen järjestelmä vastaa purppuran sävyistä ja luonnonolot vehreydestä. Säilyttämisen arvoisia Kuubassa ovat turismin aiheuttamalta kulttuurieroosiolta pelastuneet valkoiset hiekkarannat, jotka maahan virtaava massamatkailu todennäköisesti pian turmelee.

Pinochet, sankari vai konna?

Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin kuoltua toissapäivänä ihmisillä oli jälleen tilaisuus iloita ja surra menetettyä johtajaa sekä todistaa, että symboliseen isäkompleksiin liittyvät oidipaaliset tunteet ovat esillepanossaan peittelemättömiä. Mutta asiaan liittyy myös poliittisia näkökohtia. Pinochetia on syytelty vallankaappauksesta, ihmisoikeusrikkomuksista ja sotilasdiktatuurin ylläpidosta CIA:n tuella. Entä kuinka paha mies Pinochet loppujen lopuksi oli? Miten kaikki tapahtui?

Vallankaappauksilla ja kumouksilla on tietysti merkitystä vain suhteessa vallitsevaan valtaan. Pinochetin alulle panema sotilasdiktatuuri juontaa juurensa Chilessä juhlitusta sosialismin riemuvoitosta, joten minkälaista vallankäyttöä maassa oikein harjoitettiin?


Vallankaappauksen syyt

Aina kun huomautetaan, että Pinochet riisti vallan Chilen ”demokraattisesti valitulta sosialistiselta presidentiltä” Salvador Allendelta, on syytä muistaa, että Allenden äänisaalis oli vain 36 prosenttia annetuista äänistä, mikä vaalitavan vuoksi riitti valituksi tulemiseen. Demokraattisesti valittu hän oli silti, totta kai, mutta kaappauksen motiivina ei ollutkaan pelkkä valituksi tuleminen vaan se, minkälaisia uudistuksia Allende oli saattanut voimaan noustuaan valtaan vuonna 1970. Ratkaisevimmaksi virheeksi osoittautui Chilen kuparikaivosten sosialisoiminen. Chile oli ja on edelleen tärkeä kuparin tuottaja. Kuparin tuotannon täydellinen kansallistaminen olisi johtanut romahdukseen, sillä alan teollisuus (suomalaiset toimijat mukaan lukien) olisi joutunut vetäytymään maasta. Mahdollisuus käyttää länsimaista rikastusmenetelmää olisi menetetty, ja maa olisi muuttunut pelkäksi raakakiven tuottajaksi.

Käännekohdaksi osoittautui eräiden myöhempien tapahtumien valossa hieman ironinen päivämäärä 11.9.1973, jolloin Augusto Pinochet kaappasi vallan maan armeijan tuella. Allenden sanotaan saaneen surmansa presidentinpalatsin piirityksessä, mutta virallisen tiedon mukaan hän teki itsemurhan. Asiaan liittyvä anekdootti kertoo, että Allende ampui itsensä palatsin valtauksen loppuvaiheessa Fidel Castron lahjoittamalla Kalašnikov-rynnäkkökiväärillä, johon kiinnitetyssä kultaisessa laatassa luki: ”Hyvälle ystävälleni Salvarod Allendelle Fidel Castrolta, joka erilaisin keinoin yrittää saavuttaa samat tavoitteet.”

Syytä sotilasdiktatuurin esiinnoususta ei voida vierittää Pinochetille itselleen. Historiallinen tosiasia on, että nimenomaan Chilen demokraattisesti valitun parlamentin alahuone pyysi päätöslauselmassaan asevoimia puuttumaan Allenden hallinnon rikoksiin ja poistamaan Allenden virasta. Santiagossa koolla ollut Chilen parlamentti olikin julistanut elokuun 22. päivänä 1973 Allenden hallituksen laittomaksi 81 äänellä 47 ääntä vastaan. Tämän jälkeen Chilen parlamentti esitti laajan luettelon erilaisista rikkomuksista, joilla Allenden hallitus oli loukannut perustuslakia. Ohessa otteita luettelosta:

– Se on asettunut kongressin perustuslakia säätävien toimintojen yläpuolelle.
– Halveksinut oikeutta.
– Loukaten karkealla tavalla voimassa olevia lakeja sekä vallankäytön jakamisen periaatetta se on mitätöinyt sellaisten oikeudellisten ratkaisujen ja tuomioiden täytäntöönpanon, jotka eivät ole olleet sille mieluisia.
– Halveksinut ylimmän revisioviraston antamia määräyksiä ja päätöksiä silloin, kun ne ovat koskeneet hallituksen ja sille alistettujen instanssien päätösten lainvastaisuutta.
– Loukkaus kaikkien kansalaisten juridista tasa-arvoisuutta vastaan.
– Häikäilemättömät puuttumiset sananvapauden periaatetta vastaan.
– Yliopistojen itsehallintaoikeuden loukkaukset.
– Kokoontumisoikeuden rajoittaminen, estäminen ja jopa väkivaltainen tukahduttaminen.
– Opiskelun ja opetuksen vapauden tukahduttaminen.
– Perustuslaillisesti säädetyn omistusoikeuden järjestelmällinen loukkaaminen.
– Työläisten ja heidän ammatillisten järjestöjensä ja syndikaattiensa oikeuksien halveksinta.
– Perustuslaissa säädetyn vapaan maastamuutto-oikeuden räikeät loukkaukset.
– Hallituksen edistämä ja tukema kapinallisten järjestöjen suurimittainen muodostaminen ja ylläpitäminen.
– Hallituksen suojeluksessa tapahtunut aseistettujen joukkioiden muodostaminen ja koulutus.

Tästä kaikesta chileläisten oli kiittäminen Salvador Allendea ja hänen senaattiaan. Sosialistisen presidentin valinta ei siis yhdistänyt kansaa vaan jakoi sen entistä pahemmin kahtia. Pinochetin syrjäyttämä Allende, vaikka olikin demokraattisesti valittu, ei suinkaan ollut demokraatti vaan marxilainen. Allendella oli myös hyvät välit Kuuban diktaattoriin, Fidel Castroon, ja hän oli kolmessa vuodessa saanut Chilen talouden kaaokseen marxilaisilla opeillaan. Samanaikaisesti kun maahan salakuljetettiin neuvostoaseita Castron ”henkilökohtaisena lahjana” Allendelle, kansalle opetettiin jalkapalloa.


Pinochetin merkitys

Vuonna 1973 Pinochetin sotilasjuntta käytännössä esti sisällissodan, joka oli jo ovella, ja lopetti mielivallan sekä sorron, johon maa oli ajautunut, kun maanomistajia tapettiin ja ryöstettiin Allenden ajaman sosialisoinnin yllyttämänä. Suurin osa maasta lähteneistä olikin joko heitä, älymystön jäseniä tai sitten pelkästään helpompaa elämää hakeneita rikollisia. Vallankaappauksen paradoksaalista parlamentaarisuutta ilmentää se, että Allende oli itse nimittänyt kenraali Pinochetin armeijan komentajaksi vain vähää ennen kuin Pinochet päätyi vaatimaan hänen eroaan kansanedustuslaitoksen suomaan valtuutukseen vedoten.

Parlamentin oikeuttamana Pinochet otti vallan määrätietoisesti käsiinsä, torjui kommunismin uhan ja laittoi talouden kuntoon. Vähitellen hän myös palautti sananvapauden ja poisti yhdistystoiminnan rajoitukset sekä diktaattoreille epätyypilliseen tapaan luopui ajan ollessa kypsä itse vallasta. Toki myös ylilyöntejä ja ihmisoikeusrikoksia tapahtui, mutta ne tehtiin suureksi osaksi maassa vallitsevien levottomuuksien hillitsemiseksi, ja ne olivat vastauksia käynnissä olleeseen sekasortoon.

Monien mielestä Yhdysvaltojen toimet Vietnamissa olivat väärin vain siksi, että Vietnam on kaukana Yhdysvalloista. Arvosteltaessa Yhdysvaltojen intressejä Chilessä ei juuri koskaan muisteta mainita, että Neuvostoliitto oli aloittanut suunnattoman laivastotukikohdan rakentamisen Chileen kilpailemaan Tyynenmeren herruudesta. Neuvostoliitto oli rakentanut myös eräänlaisen lentotukialuksen Yhdysvaltojen rannikolle jo aiemmin ja uhannut maailmaa ydinsodalla Kuuban kriisin yhteydessä. Yhdysvallat ei sentään yrittänyt viedä ydinpommejaan Vietnamiin vaan pysytteli maassa etelävietnamilaisten pyynnöstä ja maailmanvallankumouksen estämiseksi.

Onkin mielenkiintoista verrata Fidel Castron suomalaisessa mediassa saamaa kohtelua Pinochetin käsittelyyn. Pinochet sentään laittoi talouden kuntoon Nobel-palkitulta Milton Friedmanilta omaksumillaan opeilla, kun taas Castro kurjisti maan ja on pitänyt kynsin hampain kiinni diktaattorin asemasta. Kuitenkin Pinochetia on pidetty pahana poikana Castroon verrattuna.


Kun ”demokratia ei toimi”

Entä mitä seurauksia Pinochetin valtakaudella oli? Kuubasta tuli Neuvostoliiton banaanitasavalta viideksikymmeneksi vuodeksi, eikä sen poliittinen järjestelmä ole vieläkään muuttunut. Havannan kaduilla lipuvat edelleen 1950-luvun alun Chevroletit, jotka menneisyyden haamuina muistuttavat kapitalismin kauheudesta ja sosialismin ihanuudesta. Neuvostoliitto käytti hyväkseen Kuubaa ja kuubalaisia sotaseikkailemalla Afrikassa, jolloin hiv levisi viidakkosodista henkiin jääneiden kommunistisissien mukana Väli-Amerikkaan (kilpailevan selityksen mukaan ”merimiesten” kantamana Haitille ja sieltä Kaliforniaan).

Pinochetin luovuttua presidentinvallasta vuonna 1990 Chile oli aidosti demokraattinen markkinatalousmaa. Jos taas Allende olisi onnistunut pyrkimyksissään, Chilellä olisi ollut edessään Kuuban kohtalo. Allende saattaisi roikkua vallan kahvassa yhä, sillä hän oli syntynyt vuonna 1908, ja myös Pinochet eli 91-vuotiaaksi.

Kenraali Pinochet oli chileläisille samaa kuin Francisco Franco espanjalaisille ja marsalkka Mannerheim Suomelle. Pinochet piti itseään isänmaallisena miehenä, joka pelasti Chilen kommunismilta, ja moni Chileläinen yhtyy tähän mielipiteeseen. Enintään häntä voidaan arvostella tai kiittää anarkistisesta vallankaappauksesta ja käytännön anarkiasta.

Pinochetin aikana varsinainen rikollisuus oli vähäistä verrattuna nykyaikaan. Vasemmiston oltua vallassa 16 vuotta maa on rikastunut ja köyhyys vähentynyt mutta ei niin paljon, kuin olisi ollut mahdollista. Rikollisuus sen sijaan on lisääntynyt noin 500 prosenttia Pinochetin ajasta. Luokkayhteiskunnan eriarvoisuus on jatkuvasti kasvanut, eikä juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa ole järjestetty, vaikka siihen olisi varaa.

Vallanvaihto vapaasta markkinataloudesta sosialismiin ei ollut ennen Allendea koskaan tapahtunut verettömästi, mutta myöskään sosialistisen järjestelmän vaihtamiseen vapaaksi markkinataloudeksi ei tarvinnut paljon houkutella. Oliko sitten ”latinalaisen Amerikan ensimmäisen demokraattisesti valitun vasemmistolaisen presidentin” syrjäyttäminen niin merkittävä symbolinen teko, että se häviää moraalisessa mielessä tietylle käytännön tosiasialle: tapahtumien lopputuloksen kautta maata estettiin ajautumasta Kuuban tielle.

Muutamat katsovat, että Allenden 36 prosenttia riitti demokraattiseen valintaan, koska hän oli ”demokraatti”. Samoin nämä henkilöt pitävät George W. Bushin ensimmäistä valintaa 49,9 prosentin ääniosuudella vain osoituksena Yhdysvaltojen järjestelmän epädemokraattisuudesta, sillä Bush ei ole demokraatti. Saddamin ja Castron sadan prosentin lukemat puolestaan ovat heille selvä merkki Irakissa vallinneesta tai Kuubassa edelleen vallitsevasta demokratiasta. Taitaakin olla niin, että vasemmistolaisen vaalivoittoa pidetään osoituksena demokratiasta riippumatta siitä, saako ehdokas alle 50 prosenttia tai tasan 100 prosenttia äänistä. Vasemmistolaisen vaalitappiota puolestaan pidetään näillä tahoilla aina osoituksena ”demokratian toimimattomuudesta”.


Viimeinen tuomio

Pinochetin presidenttikaudella tapahtuneet ihmisoikeuksien rajoitukset ja rikkomukset varjostavat tietenkin Chilen menneisyyttä, mutta ne muodostavat pienemmän haitan kuin Allenden aikana alkaneet väkivaltaisuudet ja suunta, jota kohti maa oli luisumassa. Erään avoimen kysymyksen muodostaa se, olisiko maata voitu kehittää kohti pohjoismaista demokratiamallia, jos Allenden sosialistihallitus ei olisi yltiöpäisesti yrittänyt muuttaa maata kansandemokratiaksi. Pinochetin, parlamentin ja Yhdysvaltojen puuttuminen asioihin johtui Allenden sosialistihallituksen virheistä, joita se teki Neuvostoliiton ja Kuuban tuella. Samanlainen mahdollisuus liekanarun muuttumiseen hirttonaruksi olisi ollut myös Kekkosen ajan Suomessa, elleivät punamultayhteistyössä toimineet sosiaalidemokraatit olisi olleet ketunhäntä kainalossa toimivia ja sotien tapahtumista oppineita isänmaallisia porvareita, jotka kerta toisensa jälkeen onnistuivat vesittämään Neuvostoliiton ikävät yhteistyötarjoukset.

Useissa kirjoituksissa Pinochet on etukäteen tuomittu Helvettiin. Teologisesti katsoen se on kuitenkin harhaoppia. Kristinuskon protestanttisen haaran mukaan ihmistä ei tuomita hänen tekojensa mukaan vaan yksinomaan armosta. Mikäli Pinochet ennen kuolemaansa kääntyi aidosti kristinuskoon, hän on pelastunut Helvetin lieskoilta. Kiintoisaa on, mihin Pinochet päätyy viimeisellä tuomiollaan, mutta ainakin hän uskoi pelastaneensa kotimaansa sosialistiselta pienoishelvetiltä. Augusto Pinochet muistutti myös hämmästyttävällä tavalla filosofi G. H. von Wrightiä ylikasvaneine kulmakarvoineen.