Maailmansota lienee alkanut – Ajatuksia ihmiskunnan puumaisesta järjestymisestä

Kun joku lähestyy baarissa ja avaa keskustelun aina tehokkaalla repliikillä ”Moi, miten menee?”, saa huonotapainen ihminen kuulla nenäkkään vastaajan suusta, että ”Hyvin meni, ennen kuin sä tulit!”

Niin traagista kuin asia onkin, tuo voitaisiin sanoa usealle tämän maailman liiderille. Maailmalla meni hyvin ennen Putinia, Trumpia, Kimin sukua Pohjois-Koreassa ja monia historian ja lähihistorian diktaattoreita.

Aina kun toivon sarastus on päässyt edes hieman pilkistämään horisontin takaa, on noussut esiin joku ääliö, joka niin sanotusti pilaa kaiken.

Ihmiskunta oli juuri päässyt irti koronakriisistä, kun Putin aloitti vuosituhannen verisimmän hyökkäyssodan. EU oli ratkaissut ainakin hetkeksi euron valuvioista johtuvan julkisen talouden rahoituskriisin helikopterirahaa kylvävillä pataljoonillaan, kun Ukrainan sodasta johtuva energiakriisi räjäytti inflaation ja pakotti vöiden kiristelyihin.

Kun Venäjän voima alkoi hiipua ja Euroopassa korot laskivat, Trump aloitti Iranissa joko pitkäksi ja sitkeäksi tai täysin epäonnistuneeksi muodostuvan sodan. Venezuelassa ja Gazassa saavutettu menestys ehkä rohkaisi häntä kokeilemaan onneaan myös Persian alueella, ikään kuin hän olisi monikätinen hindulainen jumala, jonka pitää ehtiä joka paikkaan.

Öljyn hinnannousuun katkesi sitten Suomen orastava talouskasvu, mikä tietää kovia aikoja, sillä julkisen talouden alijäämä, puolustusmenot ja korkojen nousu merkitsevät sitä, että hallitus tilkitsee budjetin aukkoja seuraavaksi kansalaisten varallisuudella, kun kaikki muut puskurit ovat käytetyt. Verotus on tapissaan, velkaa ei voida lisätä, ja leikattava on loppunut, eikä tuota viimesijaista toimeentulotuen muotoa, eli talouskasvua, näy muualla paitsi toiveikkaimpien ministerien mielikuvituksessa.

Aina siis tulee joku, joka pilaa kaiken. Varmaan Viktor Orbánkin valitaan pian jatkokaudelle, niin hänkin saa mehustella vielä muutaman vuoden EU:n kivenä kengässä. Eikä rauhan laskeutumisella Ukrainan arojen ylle vaikuta olevan kiire. Olisi Trump antanut ne Patriot-ohjuksensa sinne eikä tehnyt uutta Vietnamia Lähi-itään. Tämänpäiväisen uhkauksen erota Natosta osoittaa toivottavasti fake newsiksi aprillipäivä.

En voi väittää, ettei ihmiskunta olisi onnellisempi ilman itsevaltaisia johtajia. Sekä Suomen että koko maailman kurja tila johtuu juuri noista muutamista jästipäistä, jotka vääristyneellä, kierolla ja varmasti myös mielenterveyden häiriöitä lähestyvällä tahdonmuodostuksellaan pitävät koko maailmaa pelossa ja pihdeissä.

Syypää lähes kaikkiin Suomen ja maailman ongelmiin istuu Kremlissä, eikä Valkoisesta talosta osata tai haluta orientoitua ongelmaan oikein, vaan pahimmillaan pelataan Putinin kanssa yhteen. Juuri egomaaniset johtajat ovat käynnistäneet geopoliittisen mullistuksen, joka nojaa niin sanottuun reaalipolitiikkaan, eli vallankäyttöön, jossa ei ole oikeastaan politiikkaa ollenkaan vaan pelkkää voiman käyttämistä.

Trump peilaa Putinia tu quoque -vivutuksella (”sinä myös”) ja valloittaa maailmaa sen eri nurkilta koettaen tehdä USA:n uusista siirtomaista patsaalleen jalustan. A-studion fiksuttelijat tieteellistävät tarinan sanomalla vallan uusjakoa ”siirtymiseksi kaksi- tai yksinapaisesta suurvaltapolitiikasta moninapaiseen”, ikään kuin kyse olisi pimp-show’sta.

Ihmeellistä tässä on ihmiskunnan laaja reagoimattomuus tai toisella tavalla sanoen se, että kansakunnat ovat luovuttaneet ja myös järjestelmällisesti luovuttavat yksittäisille ihmisille suunnattoman paljon valtaa. Kaiken huipuksi sekä Trump, Putin, Kim Jong-un että tasa-arvon mallimaan Ranskan Emmanuel Macron ja Ison-Britannian tiheästi vaihtuva pääministeri päättävät ydinaseiden käyttämisestä yksin.

Tällainen järjestelmä on ihmiskunnalle vaarallinen. Merkillepantavaa siinä on kädellisten taipumus organisoitua puumaisesti, toisin sanoen hierarkkisesti ja pyramidimaisesti: auktoriteettiasemia tuottavaan ja vahvistavaan muotoon.

Maailman suistuminen sivistyksen tieltä takaperoiseen kyräilyyn ja konfliktiin, joka aika ajoin leimahtelee selväksi sodaksi, on sangen toivoton tila. Sitä kautta menetetään monta suunnatonta etua, jotka palvelisivat ihmisiä järkevän työnjaon ja tiedonkulun muodossa. Näin häviävät tavaramaailman lisäksi myös tiede, terveydenhuolto ja luonto, kun kukaan ei kysele hävittäjien eikä panssarivaunujen hiilipäästöjen perään.

Ihmiskunta ei ole laskeutunut puusta kovin kauaksi. Hierarkkinen järjestyminen on luultavasti peräisin neandertalinihmistä edeltävältä ajalta ja jumahtanut ihmiskunnan geeneihin. Yksi apinan näköinen sanoi aikoinaan, että seuraavan maailmansodan jälkeiset sodat käydään kivillä, tosin luovuttaessaan poliitikoille ydinpommin valmistusohjeet hän tuli olleeksi Vennamoa tyhmempi, sillä Vennamon mukaan jälkiviisaus kannattaa aina esittää etukäteen.

Trump ja hänen strateginsa olivat kyllä oikeassa siinä, että diktatuurit kannattaisi murskata nopealla iskulla suoraan poliittisen vallan sydämeen, jos pitäisi paikkaansa, että kansanjoukot valtaisivat sitten kadut myös Iranissa, ja demokratia ja vapaus alkaisivat kukoistaa itsestään. Jo 1800-luvun eräät venäläiset anarkistit katsoivat, että diktatorisen hallinnon kukistaminen muutamalla laukauksella on eettistä, koska se säästää ihmishenkiä ja estää suuremman väkivallan jatkumisen.

Hekin tulivat olleiksi väärässä. Myös Neuvosto-Venäjältä jäivät puuttumaan ne Marxin maalailemat suuret kansanjoukot, jotka saapuvat kuin ratsuväki viljavien elopeltojen halki tuoden rikkauksia kaikille. Ei tullut onnen valtakuntaa Venäjästäkään, vaan kansa painettiin lattianrakoon, ja tuossa se on edelleen Neuvostoliitto, mutta uudella, toisin sanoen, vanhalla nimellä.

Iranissa käynee niin kuin antiikin myytissä Lernan hydrasta, jolla oli yhdeksän päätä. Aina kun Herakles katkaisi yhden, kaksi kasvoi tilalle, kunnes hän osui miekallaan kuolemattomaan päähän, joka pudotessaan sammutti hydran. Herakles puolestaan kastoi nuolensa hydran vereen, jolloin niistä tuli erittäin myrkyllisiä aseita.

Samoin käynee Yhdysvalloille Iranissa, mutta tuloksen saaminen kestää, sillä päitä kasvaa. Putin puolestaan rikastuu, kun öljy virtaa Itämerta. Ja Ukrainan sota jatkuu.

Emme ole missään tapauksessa saavuttaneet Francis Fukuyaman kuvailemaa historian loppua emmekä onnen satamaa vaan dystoopisen romaanin asiaintilan, jossa Oseania, Euraasia ja Itä-Aasia kiistelevät keskenään, liittolaissuhteet jatkuvasti vaihtuvat, ja Totuuden Ministeriö huolehtii tiedottamisesta.

Ihmiskunnan kannattaisi laittaa johtajansa nyrkkeilykehään ratkaisemaan ongelmansa keskenään, vähän niin kuin Frankie Goes to Hollywood -bändin klassisessa musiikkivideossa Two Tribes. Jos vikaa ei ole ollut ihmiskunnan tavassa äänestää, maailma todennäköisesti kiittäisi vapautuessaan hulluista johtajistaan.

Myöskään demokratia ei saa filosofian taholta kiitosta, sillä sehän toimii vain, jos äänestäjät tietävät oman parhaansa, mutta kun eivät tiedä. Vanhan fraasin mukaan valta kuuluu kansalle, mutta kansa vain äänestää.

Hannah Arendt esitti kerran, että maailmaa pitäisi hallita sellainen viisaiden komitea, joka ratkaisisi asiat järkiperäisesti. Tosin ei taitaisi olla pitkälle tuostakaan, kun inhimillisyys katoaisi erilaisten neuvostojen syövereihin ja sokkeloihin, joihin muutamat muita viisaammat ovat virkanneet muun muassa sananvapauden omilla sosialisminpunaisilla sukkapuikoillaan. 

Maailmassa vallitsee demokratia juuri siksi, että parempaakaan ei ole keksitty. Sen tunnetusti kumoaa viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa, juuri hänen, joka äänestää valtaan suuren johtajan.

Miten tämä joukkokäyttäytyminen lopultakin liittyy ihmisen lajiominaisuuksiin? 

Kädellisillä esiintyvä dominanssihierarkia selittyy sosiobiologisesti sillä, että auktoriteetin luoma sosiaalinen tulkinta ”pelastajaan”, ”isukkiin” tai ”asiantuntijaan” liittyvästä vaikutusvallasta tai turvallisuudesta vapauttaa endorfiinejä ja aktivoi oksitosiinijärjestelmiä. Se puolestaan voi johtaa myös huonojen johtajien ihannointiin, pelkoihin ja sosiaalisiin tartuntoihin, jotka havaitaan esimerkiksi kätten taputuksina Kiinan kansankongressissa.

---

Päivitys 13.4.2026: Unkarin ”Jabba” Viktor Orbán sai sitten kansalta kenkää 16-vuotisen pääministerikautensa päätteeksi ja Putinin ja Trumpin suureksi harmiksi. ”Kansalliskonservatiivina” esiintyvän arkkityyppisen patriootin neliraajajarrutuksesta ei ollut tosin Suomen kansalliselle edulle Nato-asiassa muuta kuin haittaa.

Koska Fideszin haastajapuolue Tisza sai parlamenttiin perustuslain muokkaamiseen tarvittavan 2/3:n enemmistön yksin, vaalin tulos tuskin kumoaa diktatorista vallankäyttöä Unkarissa, ja ainakin maahanmuuttokriittisyydestä ja Ukraina-tukien maksajaksi taipumattomuudesta Péter Magyar on luvannut pitää kiinni – Unkarin aseman huomioon ottaen ehkä perustellusti. Huvittavaa muuten, että Unkarin parlamentissa ei muita puolueita olekaan kuin konservatiivisia, joten lavea on niin sanottu laitaoikeisto siellä.

Nemesiksestä

Tänään on talvipäivän seisaus, eli päivä on lyhimmillään ja olosuhteet pimeimmillään. Niinpä kirjoitan nemesiksestä. Nemesis on luonnon kosto, joka seuraa hybriksestä eli pyrkimyksestä asettua edellytystensä ulkopuolelle. On tietenkin vaikea sanoa, mitkä kenenkin edellytykset loppujen lopuksi ovat, jos niitä ei kokeile. Siksi rajojen testaaminen on tärkeää. Kokemuksesta tulee paljon tietoa, mutta vasta kokemuksista oppiminen lisää ymmärrystä, ja johtopäätösten tekoon puolestaan tarvitaan filosofiaa. Sen taas voi saavuttaa älyllisen työskentelyn kautta, ei niinkään kokemuksista suoraan. Muutenhan kaikki kokeneet ihmiset olisivat viisaita, mitä he eivät ole.

Mutta asiaan. Nemesiksen katsotaan seuraavan aina tietyistä syistä. Syy–seuraus-suhteita puolestaan kutsutaan kausaalisuhteiksi latinan sanan causa (”syy”) mukaisesti. Kausaliteetti tarkoittaa siis vaikutusyhteyttä, jota kuvaavat ”jos–niin”-muotoiset lauseet. Esimerkiksi: ”Jos valtio luopuu asevoimista, niin vihollisesta tuntuu houkuttelevammalta hyökätä maahan, ja siksi tämänkaltainen pasifismi johtaa sotaan.”

Tai: ”Jos ihmiset maksavat asunnoista liikaa, niin heidän kulutusmahdollisuutensa heikkenevät ja kotimainen kysyntä tyrehtyy, mikä johtaa lamaan ja asuntojen hintojen romahtamiseen.” Esimerkkinä voi olla myös seuraava: ”Jos rajat avataan suvaitsevaisuuden nimissä kaikille maahan pyrkijöille, niin rasismi lisääntyy, kantaväestö alkaa penätä oikeuksiaan ja nationalismin vastaisuus edistääkin nationalismin esiinnousua.”

Edellä esitetyt esimerkit ovat tietenkin kuvitteellisia, mutta ne voivat sisältää myös totuuden asioiden tilasta. Olennaista on, mitä me tiedämme yhteiskunnassa vaikuttavista kausaaliyhteyksistä. Niiden selvittämistä varten on olemassa yhteiskuntatiede. Yhteiskuntatieteissä on kuitenkin viime aikoina kieltäydytty tutkimasta ja kertomasta esimerkiksi väestöpolitiikkaan, rikostilastoihin ja työvoimapolitiikkaan liittyviä kausaalisuhteita niiden kaikessa karuudessaan. Esimerkiksi rikoksentekijöitä ei oikeusministeriön tilastoissa saa enää luokitella etnisen alkuperän mukaan, vaikka tieto olisi mitä kiinnostavin.


Vaihtoehtoiset maailmat

Tosiasioiden lisäksi yhteiskuntatieteissä olisi tärkeää pystyä operoimaan myös kuvitteellisilla asiaintiloilla ja soveltaa niiden mukaisia olettamuksia tutkimuskysymyksiin siitä huolimatta, että ne voidaan kokea spekulatiivisiksi tai poliittisesti epäkorrekteiksi. Niiden kautta saadaan tärkeää tietoa, jota ei muuten saataisi. Kansalaisten asenteita ei ole tutkittu tällaisten kuvitteellisten mahdollisuuksien ja kausaalisuhteiden pohjalta juuri lainkaan, vaikka niin sanotulla sosiologisella mielikuvituksella operoiminen oli sellaisenkin vasemmistolaisena tunnetun yhteiskuntatieteilijän kuin C. Wright Millsin lempiaihe ja hänen kenties merkittävin innovaationsa.

On hieman yksinkertaistavaa kysyä ihmisiltä vain sitä, ”kannattavatko he Suomen liittymistä Natoon”, sillä ihmiset eivät yleensä edes tiedä, mitä merkitystä koko asialla voi olla. Ihmisten mielipiteet vaihtelevat lisäksi sen mukaan, millainen tilanne kulloinkin vallitsee, ja siksi rauhan aikana saadaan erilaisia tuloksia kuin kriisin aikana.

Kausaalisuhteet ja mahdolliset asiaintilat huomioon ottava tutkimuksenteon tapa olisikin sellainen, jossa asioita tiedusteltaisiin esimerkiksi seuraavasti: ”Kannattaisitteko Suomen liittymistä Natoon, jos tietäisitte, että Naton jäsenenä Suomi päättää itsenäisesti myös siitä, osallistuuko se yksittäisiin Nato-operaatioihin vai ei?” Tai: ”Vastustaisitteko Suomen liittymistä Natoon, jos se merkitsisi myös sen tosiasian hyväksymistä, että Suomen joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi yhdelläkään muulla maalla ei ole velvollisuutta auttaa Suomea millään tavoin?”

Esimerkkejä on muitakin: ”Kannattaisitteko maahanmuuton lisäämistä ja työvoimapulan poistamista avosylisellä ulkomaalaispolitiikalla, jos ottaisitte huomioon, että maahanmuuttajien keskuudessa työttömyysprosentti on kantaväestöä korkeampi ja että Suomessa on edelleen 200 000 työtöntä?”

Kuten edellä esitetyistä lauseista havaitaan, on tärkeää, että tiede ja tutkimus tunnistavat ja tunnustavat kausaalisuhteiden olemassaolon ja että yhteiskunnassa pyritään ennakkoluulottomasti selvittämään, mitä mistäkin seuraa. Aina näitä vaikutusyhteyksiä ei voida tietää varmasti, ja silloin joudutaan turvautumaan todennäköisyyksiin. Mutta mitään yhteiskunnallista tietoa ei tulisi pimittää vain siksi, että se ei miellytä joitakin poliittisia tahoja. Jotta politiikassa voitaisiin toimia viisaasti, suunnittelun ja päätöksenteon taustalla pitää olla oikeaa tietoa syistä ja seurauksista eli vaikutusyhteyksistä: ”Jos... niin.”


Faktojen selvittäminen ja toisinajattelu

Kuvittelukykynsä ansiosta ihminen voi ajatella ja toimia myös toisin kuin mihin olosuhteet pakottaisivat häntä. Ihminen ei ole pelkkien vaistojensa varassa toimiva olento, kuten eläin, vaan hän voi esimerkiksi sanoa ”ei”. Juuri kieltäymyksistä syntyy moraali, jonka johdosta ihminen voi olla vaikkapa armelias. Mutta yhteiskunnallisiksi kausaalisuhteiksi sanotaankin nimenomaan sellaisia käyttäytymistaipumuksia, joissa rajat ovat jo tulleet vastaan ja voidaan tehdä yleistys: kyse on yhteiskunnallisesta laista tai lainomaisuudesta. Ja niiden selvittämisessä meitä valaisee muun muassa historia.

Tieteiden piirissä on väitelty paljon siitä, onko olemassa ihmisluonto, josta yhteiskunnalliset lainalaisuudet syntyvät, vai ovatko ihmisten käyttäytymisessä havaitut säännönmukaisuudet yhteiskunnallisia joukkokäyttäytymisen lakeja. Joka tapauksessa havaituista käyttäytymispiirteistä ja tosiasioista on syytä oppia. Muuten seuraa luonnon kosto.