Kehitysmaiden ilmastoaneet ovat käänteistä kolonialismia

Ilmastopolitiikasta on tullut kohtuuton tulonsiirtomekanismi kehittyneiltä mailta kehitysmaille. YK:n massiiviset ilmastokokoukset ovat herättäjäkokouksia, joissa ilmastopastorit koettavat puristella kehittyneiltä mailta ilmastoaneita tehosteenaan uhkaus ilmaston lämpenemisestä.

Tosiasiassa pahimpia päästölähteitä ovat Kiinan ja Intian tapaiset takapajulat, ja juurisyynä ilmaston lämpenemiseen on niissä vallitseva väestöräjähdys, joka on ylittänyt planeettamme kestokyvyn.

YK pitää messutilaisuuksiaan tiheällä aikataululla, jotta ilmasto-Angstin lietsominen olisi jatkuvaa.

Kanadan Montrealissa pidetyssä ilmastokokouksessa kolmannes maapallon pinta-alasta määrättiin suojeltavaksi globaalia viherkommunismia toteuttaen, kansallista itsemääräämisoikeutta loukaten ja omaisuudensuojaa rikkoen (kirjoitin aiheesta täällä).

Vuoden 2022 ilmastokokous järjestettiin Egyptin Sharm el-Sheikhissä, jossa kehitysmaat riistivät EU:lta miljardien ilmastopaketin vedoten virheelliseen väitteeseen, että kehittyneet maat olisivat yhteisessä ja yleispätevässä vastuussa kehitysmaiden ympäristötuhoista (kirjoitin aiheesta täällä). Bakun vuoden 2024 ilmastokokous päättyi laihoin tuloksin.

Nyt kokoustetaan Brasilian Belémissä, jossa länsimailta aiotaan kiristää 1300 miljardia dollaria kehitysmaille. Viherfundamentalistit eivät luovu tavoitteestaan vaan koettavat keskittää huomion vain siihen, miten kyseinen kyniminen toteutetaan.

Suomessa ei sentään pilkota sademetsiä saunapuiksi, kuten Brasiliassa, ja täällä on noin 150 vuotta vanha tieteellisen metsänhoidon perinne, joten suomalaisia ei pitäisi neuvoa myöskään Brysselistä, jossa metsät ovat puistoja, eikä ahdistella ilmastonsuojelu- ja metsiensuojeludirektiiveillä. 

Kyseinen ekososialistinen kiilusilmäisyys on rituaalisen aggression muoto ja kostokolonialismin ilmaus eräitä siirtomaaimperialistisia länsimaita ja niiden museorasismia vastaan. Pahinta on, että kyseinen syyllistäminen kohdistetaan kaikkiin, myös viattomiin maihin, kuten Suomeen. 

Donald Trump teki aivan oikein sanoessaan Yhdysvallat (jo toisen kerran) irti Pariisin surkeasta ilmastosopimuksesta, jossa Kiinalle annettiin oikeus jatkaa ja lisätä hiilivoimaa aina vuoteen 2030 asti. Pariisissa 2015 myönnetyn edun Kiina käyttää hyväkseen samalla, kun hiilivoimaa ajetaan alas hyvän ilmastotehokkuuden maissa, muun muassa Suomessa. Hiilineutraaliuden tavoitteen Kiina on onnistunut työntämään kauas hallitsemattomaan tulevaisuuteen, vuoteen 2060.

Suomessa olivat Euroopan vähäpäästöisimmät hiilivoimalat, kunnes valtaosa niistä pantiin romuksi. Pääosa kylmän ja pimeän Suomen hiilivoimaloista tuotti sähkön lisäksi kaukolämpöä, toisin kuin esimerkiksi Saksan hiilivoimalat, jotka yleensä tuottavat pelkkää sähköä. Hyötysuhde Keski-Euroopan hiilivoimaloissa on huono, mutta silti Saksa edelleen korvaa ydinvoimaa hiilellä (ympäristöpolitiikan epäoikeudenmukaisuuksista ja epätasapainosta täällä ja täällä).

Suomi myös joutui maksamaan pahiten saastuttavien Puolan, Romanian ja Unkarin päästöistä, jotta kyseiset maat saatiin liittymään Pariisin ilmastosopimukseen ja vaikka kyseisten maiden hiilivoimalat tuottavat yksikköä kohti kolminkertaiset päästöt Suomen purettuihin hiilivoimaloihin verrattuina.

Vihreän siirtymän edistämisestä ei ole Suomelle hyötyä, kun utopistiset viherhankkeet vetäytyvät yksi toisensa jälkeen. Vihreän energian perässä maahamme tulossa olevat datakeskukset puolestaan uhkaavat syödä kohtuuhintaisen sähkön pois.

Ilmastotoimien keskittäminen länsimaihin on ylipäätään järjetöntä, koska hiilen käytön tehokkuus on länsimaissa kehitysmaita parempi. Länsimaissa ilmastoruuvin kiristäminen johtaa laskevan rajahyödyn lain toteutumiseen. Ympäristönormien pingottaminen tulee askel askeleelta aina vain kalliimmaksi. Sen sijaan kannattavinta olisi pakottaa kehitysmaat tekemään ilmastotoimensa itse, sillä noissa maissa teolliset investoinnit vähäpäästöisiin tuotannon tapoihin olisivat halvempia.

Länsimaiden syyllistämiseksi ja painostamiseksi näytetään jääkiekkomailan lapaa.

Vertailun vuoksi laitan tähän näkyville Helsingin yliopiston observatoriorakennuksen seinästä ottamani valokuvan, joka esittää maapallon lämpökäyrää pitemmältä ajalta. Planeettamme historiaan on mahtunut huomattavasti lämpimämpiä ja kylmempiä jaksoja, jotka perustuvat luonnon omiin ilmiöihin ja joihin ihmisellä ei ole ollut vaikutusta.

Helsingin yliopiston graafi maapallon lämpötilamuutoksista. Lainattu TekijänoikL 14 §:n puitteissa.

Nykyisinkin ihmisen vaikutus planeettamme ilmakehään on melko mitätöntä verrattuna esimerkiksi tulivuorten purkauksiin ja auringon säteilyn muutoksiin.

Helsingin yliopiston seinällä oleva lämpökäyrä sahaa maan kiertoradan muutosten tahdissa.

Kannattaa myös perehtyä Massaschusetts Institute of Technologyn professorin Richard Lidzenin tutkimuksiin, joilla hän on mitannut muun muassa sen lämmön määrää, jonka ilmakehä päästää lävitseen avaruuteen (aiheesta täällä). Luonto sinänsä on arvaamaton ja näyttää sopeutuvan myös ihmisen tekemiin muutoksiin.

Filosofian näkökulmasta ei ole mitään absoluuttista luonnontilaa, jota pitäisi suojella tai tavoitella, vaan myös ihmisen tekemät muutokset kuuluvat luontoon sikäli kuin ihminen on luonnonolento ja kuuluu luontoon.

Ihmisen vaikutuksista merkittävin on väestöräjähdys, jonka kehitysmaat ovat aiheuttaneet. Ihmisiä on kerta kaikkiaan liikaa, ja kehitysmaiden tukeminen vain pahentaa tilannetta mahdollistamalla väestönkasvun alueilla, jotka ovat väestönkasvultaan mustimpia ja taloudelliselta tilanteeltaan synkimpiä.

Esimerkiksi Afrikassa asuu tällä hetkellä noin 1,4 miljardia ihmistä, ja määrän on ennustettu kasvavan vuoteen 2060 mennessä 2,9 miljardiin ja vuoteen 2100 mennessä 4,3 miljardiin. Tämä on kestävän kehityksen kannalta vastuutonta ja täysin kestämätöntä.

Sir David Attenborough on oikeassa väitteessään, että ilman kehitysapua luonto hoitaisi ongelman, ja kehitysmaiden olisi itse pakotettava syntyvyytensä laskuun.

Ilmastotoimiin ei pidä sijoittaa enää yhtään länsimaista rahaa, ja ehtona kaikelle kehitysavulle pitäisi kehitysmaita vaatia sitoutumaan väestönsä vähentämiseen. 

---

Päivitys 23.11.2025: Medioiden ja kokoomuslaisen ympäristöministeri Sari Multalan mukaan Brasilian ilmastokokous päättyi vaisuin tuloksin, koska fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta ei päästy sopuun ja ”anti” oli ”riittämätön”. Oli onnekasta, että näin kävi tai tehtiin, koska kehitysmaat eivät ole osoittaneet aikeita fossiilisesta energiasta irtautumiseen eikä hiilivetyhin perustuvalle energiantuotannolle ole kattavaa ja korvaavaa vaihtoehtoa myöskään länsimaissa. Tulos oli siis tosiasioita tunnustava.

 

Aiheista aiemmin

Vihreät viisastelijat puhalluslampun nokassa ilmastokokouksiin

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ilmastokokous konkurssilinjalla 

Ilmastonmuutos vastatuulessa 

Miten ilmastosota voitetaan? 

Uuden tiedon luonteesta 

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Tuulivoiman dilemmat ja vetytalous

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreät saavat meret kiehumaan

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Karttapallot katollaan ja moraalikato Brysselissä

EU on tottunut kiertämään periaatteitaan ja yhteispäätösmenettelyään aina, kun on ollut tarpeen kerätä rahastoja ja tukipaketteja. Hangoittelevien maiden yli on kävelty monta kertaa ja useissa asioissa, kuten Unkarin ja Puolan tapauksista tiedetään.

Nyt kun EU:n olisi pitänyt käyttää Venäjän ulkomaille jäädytettyjä pankkivaroja Ukrainan tukemiseen, EU ei saanut aikaan päätöstä, jolla venäläisten varat olisi luovutettu Ukrainalle tai jolla niitä olisi käytetty Ukrainalle myönnettävien sotakorvauslainojen vakuuksina.

Hangoittelija oli tällä kerralla Belgia, jonka pääministeri Bart De Wever pelkäsi venäläisvarojen haltuunoton heikentävän ”luottamusta” rahalaitoksiin. Hän arveli Belgian joutuvan korvaamaan Euroclear-arvopaperilaitoksessaan olevat varat Venäjälle pakotteiden mahdollisesti poistuttua. Tietenkin hän myös kavahti Venäjän ulkoministeriön kaiuttimen Marija Zaharovan ”ikuiseksi” luonnehtimaa kostoa, vaikka länsimaat olisivat voineet yhdessä langettaa Venäjälle vastavuoroisen faaraon kirouksen.

Näin siis tilanteessa, jossa Venäjä on hyökännyt ystävällismieliseen naapurimaahan, ottanut laittomasti haltuunsa suuren määrän Ukrainan maa-alueita, tappanut ja vammauttanut aloittamassaan sodassa vähintään kuusinumeroisen määrän sotilaita ja siviilejä, aiheuttanut satojen miljardien eurojen aineelliset tuhot ja tehnyt tämän kaiken ilman minkäänlaista hyväksyttävää syytä, selitystä tai oikeutusta.

Vähintä, mitä EU voisi tehdä, olisi luovuttaa Venäjän ulkomailla olevat varat suoraan Ukrainan puolustussodan rahoittamiseen ja tappioiden kuittaamiseen, mihin ne eivät tosin läheskään riitä.

 

Roistovaltio Venäjällä on laskunsa maksamatta ja eräpäivä on mennyt

Venäjän väkivaltamässäyksissään piehtaroiva hallitus on omasta puolestaan ottanut oikeudettomasti haltuunsa länsimaisten yhtiöiden Venäjälle tekemiä sijoituksia ja tuotantolaitoksia.

Bryssel-vetoinen EU-päätöksenteko kituu jälleen kuin kumolleen käännetty kilpikonna. Tuloksettomuus antaa näyttöä siitä, että organisaatiot muuttuvat sitä tehottomammiksi mitä enemmän niissä on jäseniä, vähän niin kuin YK.

Moraalikato EU:ssa on mahtavaa, kun siellä ollaan huolissaan ihmisoikeusrikoksia ja brutaalia sotaa jatkavan venäläishallinnon säästöpossuista sekä suojellaan Putinin korruptoituneesta kädestä lähtöisin olevia sijoituksia, jotka nekin ovat usein rikoksilla tuotettuja.

Oligarkkien varoja on takavarikoitu rahanpesun vuoksi Kyproksella jo ennen Putinin hyökkäystä Ukrainaan, eikä asiassa nähty silloin ongelmaa.

Nähdäkseni rahoitusmarkkinoiden ei pitäisi olla huolissaan diktaattorien eikä sotarikollisten pankkiasiakkuuksista. Juuri he tuovat multaa pankkisalien lattioille ja ryvettävät luottamusta rahoitusmarkkinoihin siinä missä huumekauppiaat ja veritimanttien metsästäjätkin.

Länsimaiden pankki- ja rahajärjestelmissä olevia venäläisiä varoja suojellaan nyt helläkätisemmin kuin Sveitsin pankeissa olleita natsikultaharkkoja ja juutalaisten hammasimplantteja.

Vaikuttaa kuin pankit olisivat ”valtioita valtioissa” tai jopa niiden yläpuolella, kuten Illuminati 1700-luvulla tai Rothschildit 1800-luvulla, jolloin pankkiirit rikastuivat ostamalla sotaa käyvien valtioiden kovakorkoisia haltijavelkakirjoja. Euroopan valtiot kavahtavat nyt kajoamasta rahoituslaitoksiin, sillä valtiot ovat korviaan myöten veloissa ja pankeista riippuvaisia, vaikka toisaalta pankit toimivat valtioiden ehdoilla.

Tämän kaiken tapahtuessa Venäjä valtaa Ukrainaa päiväkoti päiväkodilta ja aiheuttaa koko maailmantaloudelle valtavat taloudelliset tappiot, joihin verrattuna Belgian Euroclear-järjestelmässä ja länsimaiden pankeissa olevat noin 200 miljardin euron venäläisvarat ovat rikka rokassa. Niiden käyttäminen Ukrainan hyväksi joko suoraan tai sotakorvauslainan vakuutena olisi oikein.

Venäjä ryösti toisessa maailmansodassa alueita myös Suomelta ja pakotti suomalaiset maksamaan 226,5 miljoonan kultadollarin arvoiset sotakorvaukset roistovaltio Neuvostoliitolle, jonka KGB-kasvatti Vladimir Putin vaatii edelleen, että suomalaisten pitäisi kiittää venäläisiä sortokausien ja brezhneviläisyyden ajan ystävällisyyksistä.

Venäjä itse tuli tuominneeksi ulkomailla olevat varansa menetetyiksi aloittaessaan hyökkäyksen Ukrainaan. Luultavasti Kremlissä ollaan yllättyneitä tavasta, jolla länsimaat suojelevat nyt Venäjän varallisuutta, vaikka Venäjällä on satojen miljardien sotalaskunsa maksamatta.

EU:n pitäisi aloittaa perintä heti ja laittaa laskut ulosottoon. Niin toimisi oikeusvaltio. Jos konfiskointi sattuisi koskemaan venäläisten yksityishenkilöiden varoja, kuten on käynyt laitettaessa oligarkkien luksusveneitä jäihin, pakotelistalla olevien tulisi osoittaa valituksensa Putinin toimistolle. Maksakoon Putin sotansa seuraukset omasta lompakostaan myös kansalleen.

Jos minä olisin Belgian pääministeri, toivottaisin Putinin ja hänen hallintonsa tervetulleeksi Belgian Haagiin ilman ajallista takarajaa. 

 

EU:n kankeus kääntää kustannukset kansalaistemme kukkarolle

EU on jälleen pahassa jamassa. Bidenin Ukrainalle myöntämät tukivarat loppuvat tuota pikaa, eikä uusia ole Trumpilta luvassa. Koska sodankäynti ei ole Trumpille poliittista taistelua oikeudenmukaisuudesta vaan pelkkää liiketoimintaa, hän vaatii EU:ta maksamaan Ukrainan asehankinnat Yhdysvalloista. Sen lisäksi EU-maita taivutellaan maksamaan Ukrainan juoksevat sotakustannukset, joita kertyy vähintään 50 miljardia euroa vuodessa.

Tämän katsotaan velvoittavan EU:ta jälleen uuteen tukipakettiin, joka kaadettaneen EU-valtioiden velkapiikkeihin.

Kertomustalouden kannalta on tietenkin harmillista, jos sota Ukrainassa ei jatku, sillä silloin Venäjä voittaa sen, eikä televisioon enää saada jännittävää ajankohtaisohjelmaa.

Toisaalta on harmillista, jos sota jatkuu, sillä se kalvaa myös länsimaita, kun aina vain uudet ja entistä raskaammat pakotepaketit osuvat myös länsimaiden omaan nilkkaan ja murentavat tahtotilaa täällä.

Demokraattisissa länsimaissa syntyy helpommin eripuraa kuin totalitaristisella Venäjällä, jossa kansaa pidetään herran nuhteessa, ja venäläiset kestävät pakotteet kuin satiaiset, jotka uhrinsa orvaskettä ravinnokseen nauttien löytävät tiensä synkimmänkin laakson läpi. 

Tilannetta pahentaa, että EU-mailla on surkeat maavoimat muiden muassa Saksan ja Ruotsin ajettua alas yleisen asevelvollisuuden, ja Ukrainan tukeminenkin koostuu lähinnä kaukovaikutteisten aseiden toimittamisesta. 

Entä onko Ukrainan rahoittaminen jatkossa mahdollista EU:n kulumattomista kukkaroista? 

Asioiden suhteellistamiseksi on syytä hieman muistella. Monilta on ehkä päässyt unohtumaan, että Euroopan komission varsinainen sankaritar sosiaalidemokraattinen komissaari Jutta Urpilainen löysi vuonna 2022 EU:n noin 2000 miljardin vuosibudjetista vaivattomasti 150 miljardia euroa Global Gateway -nimiseen kehitysmaiden investointipakettiin (aiheesta täällä).

Sillä summalla Ukraina pötkisi ja pyörittäisi sotatalouttaan kolme vuotta.

 

Kehitysmaiden kiittämättömyys EU:lle ja tuki Venäjälle

Minua joka tapauksessa vaivaa kehitysmaiden, kuten Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan, kiittämättömyys Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohtaan.

Nämä niin sanotut BRICS-maat (ja monet muut maat) ovat nauttineet länsimaiden avokätisyydestä ja täällä tuotetun kulttuurin sekä tekniikan hedelmistä, joita noissa maissa itsessään ei ole alun perin ollut. Esimerkiksi Etelä-Afrikka on maanosansa kehittyneimpiä valtioita nimenomaan taannoisen brittivaikutuksen ansiosta, jota ilman niin tiet, koulut kuin satamatkin olisivat edelleen rakentamatta.

Myös Kiina ja Intia ovat nostaneet talouttaan länsimaisen kysynnän, sijoitusten ja tuotantotekniikan ansiosta.

BRICS-maat ovat osoittaneet kiitollisuuttaan tukemalla Venäjän hyökkäystä Euroopan suuntaan. 

Joten voidaan hyvin pohtia, kuinka viisasta tuo kehitysmaiden tukeminen on ollut. Siitä ei ole saanut vastineeksi kuin vainoriidan kyllästämää katkeruutta ja moitteilla marinoituja kolonialismisyytöksiä, joilla kehitysmaat koettavat oikeuttaa jatkuvaa kerjuuta ja avustusten anelua.

Tuloksena on ollut myös viattomiin länsimaihin, kuten Suomeen, kohdistettuja muistutuksia siirtomaaimperialismista ja luokkakaunaista rotupolitikointia, jota käytetään länsimaihin kohdistettavan linnoittautumisen verukkeena, kun kehitysmaat kokoavat Venäjän kanssa mannerlaattoja Euroopan ja Pohjois-Amerikan maita vastaan.

Voidaan pohtia, kuinka oikealla tiellä ovat myöskään arabimaat. Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat maksaneet kymmenien vuosien ajan dollareilla ja euroilla Iranin ja muiden Lähi-idän maiden öljystä ja tehneet sen reilusti.

Kiitokseksi tästä kaikesta Iran tukee nyt avoimesti Venäjää ja toimittaa sinne ohjuksia, drooneja ja muuta aseistusta.

Kannattaa miettiä, minne rahansa lähettää, mitä niillä ostaa ja keneltä. Brasilian ja Etelä-Afrikan laittaminen banaanien ja kahvin tuontikieltoon ei maksaisi Euroopan maille ja Yhdysvalloille muuta kuin vaivan, mutta sen sijasta länsimaat tukevat kyseisiä maita taloudellisilla avustuksilla.

 

Vertailukohta ilmastoinvestoinneista 

Päälle päätteeksi tuossa kansainvälisessä ryvetyksessä käytetään vielä ilmastopolitiikkaa, jota yhdistetään nykyään kaikkeen. Kukaan ei ole vielä kehittänyt ympäristöystävällisiä hävittäjiä tai ekologisia, energiataloudellisia ja vähäpäästöisiä panssarivaunuja, mutta muutoin niitä kyllä rakennellaan hihat palaen lisää.

Myös ilmastopolitiikasta kannattaa huomata sen kaikenkattava järjettömyys. Yhden muistutuksen tarjoaa se, että Kiinalle annettiin Pariisin surkeassa ja epäoikeudenmukaisessa ilmastosopimuksessa oikeus jatkaa ja lisätä hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 asti, vaikka toisaalla hiilivoimaloita on vaadittu kiinni. Niin on tehty myös Suomessa, jossa hitaasti tappavalla vihreällä ilmastopolitiikalla ollaan vetämässä jäihin Helsingin kaupungin kaukolämmön tuotanto ja koko talous.

Miten tämä liittyy Ukrainan sotaan ja sen rahoittamiseen? Siten, että oivallisen vertailukohdan Ukrainan tarvitsemille tuille voi löytää ilmastokokouksissa kehitysmaille jaelluista avustuksista ja lahjoitusten sekä myötäjäisten vuolaana valuvasta virrasta.

Esimerkiksi Egyptin ilmastokokouksessa vuonna 2022 löydettiin länsimaisten veronmaksajien kukkarosta miljardien varat köyhien maiden ilmastotoimien toteuttamiseen Suomen vihreän ilmastoministerin ja muiden kaukovarjostimen aaveiden kiitellessä.

Tuettavien kehitysmaiden joukossa ovat muiden muassa BRICS-maat, jotka puolestaan tukevat Venäjää sen hyökkäyksessä Ukrainaa ja muuta Eurooppaa vastaan.

Ingratitudo est merces mundi. 

---

Päivitys 19.12.2025: EU osoitti hajanaisuutensa ja voimattomuutensa taipumalla Belgian taipumattomuuteen Ukrainan rahoitusasiassa. Petteri Orpo hävisi äskettäin vaateensa EU-tukien saamiseksi droonimuurien rakentamiseen itärajalle, ja nyt hän hävisi vaateensa, että Ukrainan rahoittamiseen ei oteta yhteisvelkaa, vaan rahoitus katettaisiin Venäjän Belgiaan jäädytetyistä varoista.

Yhteisvelkaa siis joudutaan tekemään, eikä Venäjän varojen käyttö velan vakuutena auta, kun vakuus sinänsä ei ole takauskelpoinen. Venäjä on aiheuttanut hyökkäyssodallaan jäädytettyjä varoja olennaisesti suuremmat tuhot ja ryöstellyt Ukrainan alueita ja varallisuutta rosvoparonin tavoin, joten tuhojen kompensoiminen venäläisvaroista olisi oikein, mutta nyt Moskovassa iloitaan.

Miten ilmastokokouksesta uutisoitiin?

Bakun ilmastokokouksen sanottiin päättyneen sopuun, kun kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden välinen ikuinen talouskonflikti jäi voimaan kompromissin muodossa.

Kehittyvät maat onnistuivat kiskomaan kehittyneiltä mailta noin 300 miljardia dollaria vuodessa ilmastoaneina. 

Ylen TV-uutislähestyksessä korostettiin 24.11.2024, että 1800 miljardin tarpeesta jäätiin kuudesosaan.

MTV3:n uutiset puolestaan alleviivasivat saman päivän iltana, että tuki kehitysmaille kolminkertaistettiin sadasta miljardista kolmeensataan miljardiin!

Tämä vahvistaa standpoint-teorian eli näkökulmateorian relevanssin. Uutisen syvällisin merkitys johtuu näkökulmasta.

Maailmassa kaikki tinkivät. Yhdet tinkivät alaspäin ja toiset ylöspäin.

Se, mikä on antajille paljon, on saajille aina aivan liian vähän.

Ei ole kehitysmaiden ahneudella rajoja. Maailman suurin ekologinen ongelma on väestöräjähdys, joten sopisi käyttää kondomia siellä kehitysmaissa.

Viherdiktaattorit ilmastonsuojelumatkalla Intiassa

Olen aina ihmetellyt ilmastonsuojelun puolesta keuhkoavien vihreiden ihastusta lentomatkailuun ja heidän haluaan kerskailla kaukomatkoillaan. 

Lentoon on lähtenyt puheenparsikin, jonka mukaan vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ”jätti autonsa kotiin ja matkusti perheineen Japaniin”. 

Voidaan kysyä, ovatko he niin tyhmiä, että he eivät ymmärrä toimintansa kaksinaamaisuutta, vai niin ovelia, että messuamalla ilmastonsuojelun puolesta he koettavat varata kalleimmat ja saastuttavimmat elämäntavat vain itselleen. 

Ilmeisesti ovelia, sillä patistellessaan toisia ihmisiä ilmastotalkoisiin, huoneistolämpötilojen alennuksiin ja liikkumisrajoituksiin he toimivat aitojen viherdiktaattorien tavoin eivätkä paheksu loistoluokan kulkupelejä, kunhan ne kyyditsevät heitä itseään.

Iltalehti paljasti äskettäin, että vihreiden Jenni Pitkon johtama eduskunnan ympäristövaliokunta lensi Intiaan bisnesluokassa ja yöpyi viiden tähden hotellissa. Lasku kahdeksan kansanedustajan matkasta veronmaksajille oli yli 60 000 euroa.

Lehden mukaan lentoihin paloi 43 458,86 euroa, hotellit maksoivat 15 107,74 euroa, ja päivärahoihin meni 2 317,61 euroa.

Matkalla olivat mukana puheenjohtaja Jenni Pitkon (vihr.) lisäksi jäsenet Marko Asell (sd.), Noora Fagerström (kok.), Petri Huru (ps.), Mai Kivelä (vas.), Hanna Kosonen (kesk.), Mikko Ollikainen (r.) ja Mikko Polvinen (ps.). Lisäksi matkalle osallistui valiokuntaneuvos Marja Ekroos.

Valiokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma (sd.) ja jäsen Sara Seppänen (ps.) peruivat matkansa, joten aivan koko eduskuntaa ja sen valiokuntaa ei vihreävetoinen ökymatka häpäise. Mutta se vie kyllä pohjaa turhalta ilmaston puolesta huolestumiselta.

Menopaluulento välillä Helsinki–Frankfurt–Delhi tuottaa päästölaskurien mukaan noin 1 500 kilon hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa yli 10 000 kilometrin ajoa bensiinikäyttöisellä autolla.

Puheenjohtaja Pitko puolustelee matkaa Instagramissaan selittelemällä, että ”[y]mpäristötyön onnistuminen Intian kaltaisissa nopeasti kehittyvissä maissa voi olla ratkaisevaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon ratkaisemisessa”!

Siksi ympäristötuhoja piti siis matkustaa paikan päälle ihmettelemään ja harjoittamaan.

Eräät ovat sanoneet, että päästöjä pitää vähentää siellä, missä niitä eniten aiheutetaan. Valiokunta ymmärsi tämän ilmeisesti niin, että päästöjä pitää matkustaa tuottamaan muualle maailmaan, jotta niitä ei tuotettaisi Suomessa.

Smoothiebaarinsa myynnillä sivistynyt Kokoomuksen lumihiutalepoliitikko, Noora Fagerström, puolestaan selvensi matkansa antia pupillinreiästä päänsä sisälle menneillä yksinkertaisilla havainnoilla: 

”Valtava kontrasti eri alueiden välillä. Slummeja, sekä aivan mielettömän upeita alueita. Köyhyys näkyy, mutta ihmiset ovat hyväntuulisia. [...] Saasteet tähän aikaan vuodesta vaarallisella tasolla. Haisi palaneelta ja päänsärky vaivasi. Todella likaista yleisillä alueilla. Roskia ympäriinsä ja haju kammottava. Älyttömän maukasta ruokaa ja hyvä palvelu kaikkialla.”

Tässä epäilemättä hyvin älyllisessä lähestymistavassa tuli sitä kaivattua vastinetta Suomen veronmaksajille. Petteri Orpon (kok.) peräämät sosiaaliturvaleikkaukset etenevät niin, että täälläkin päästään viettämään fakiirin elämää piikkimaton päällä.

Siitä kai valiokunta meni Delhiin esimerkkiä hakemaan. Ilmasto-swastika pyörii viher-Hitlerien propagandassa tainnuttaen kansalaiset vyönkiristyksiin, joiden verukkeina toimivat taikasanat ”hiilineutraalius”, ”luontokato”, ”ilmastonsuojelu” ja ”ilmastotalkoot”.

Pylvästalon ilmastodemonit ovat juuri niitä talkoolaisia, jotka saapuvat paikalle aina silloin kun työt ovat jo tehdyt ja sanovat: ”Me teimme sen!”

Valiokunnan luksusmatkassa yhdistyvät irvokkaalla tavalla ilmastonsuojelun kaksinaismoralistisuus ja ”köyhyyden vastustaminen”.

Mainittakoon, että matkalla mukana oli myös entinen opetusministerin sijainen Hanna Kosonen (kesk.), joka käynnisti poliittisen ajojahdin mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan vuonna 2020 sekä vaati ministeriötä perimään tutkimukseni julkaisijalta Suomen Perustalta takaisin 10 200 euroa kirjan tuotantokuluja, koska tutkimus ei ollut hänen mielestään valtiollisen tasa-arvopolitiikan mukainen.

Kososen harjoittama tiedepoliittinen kiristys (aiheesta täällä ja täällä) joutuu hänen ökymatkansa kautta entistäkin nolompaan valoon.

Olen sitä mieltä, että eduskunnan kanslian pitäisi harkita matkan tarkoituksenmukaisuus ja taso uudestaan ja periä matkan osallistujilta takaisin kaikki ne kulut, jotka ylittävät sen, mitä tavanomainen turistireissu voi maksaa.

Toivon lisäksi, että kansalaiset muistavat asian ja potkaisevat seuraavissa vaaleissa kyseiset kansanedustajat ulos eduskuntatalon pylväiden väleistä niin, että entinen hiihtosuunnistaja Kosonenkin pääsee takaisin Savoon työntelemään kelkkaa uusi kompassi kädessään.

Dubaissa päättyi aivan äskettäin ilmastokonsiili, jossa sovittiin entistä kunnianhimoisemman eli ylimitoitetumman uskonkappaleen liittämisestä ilmastouskovaisten dogmikirjaan. Sen mukaan ”maailma” ”siirtyy pois” fossiilisista polttoaineista vuoteen 2050 mennessä.

Sittenpä loppuu varmasti tuo hysteerinen maasta toiseen lentäminenkin, joka ei oikeastaan ole muuta kuin sekavasti ajattelevien ihmisten todellisuuspakoa ja internatsismin ilmausta. Kaukomaille matkailun sijasta heidän kannattaisi matkustaa itseensä.

Eduskunnan pääsihteeriksi nimitettiin hiljattain Suojelupoliisin johtaja Antti Pelttari. Hänen sopisi nyt suojella kansalaisia kansanedustajien tyrmistyttävän huonolta esimerkiltä ja laittaa moraalisesti mädäntyneiden kansanedustajien matkat ja edustuskulut parempaan kontrolliin.

Valiokuntamatkailu on sosiaalisen korruption muoto. Matkalle pääsyä käytetään valiokunnissa poliittisen kaupankäynnin välineenä ja palkintona suostumisesta esityksiin: ”Jos kannatat tätä, se on Kaukoidän matka. Jos hyväksyt tuon, pääset matkalle Etelä-Amerikkaan.”

Samalla kun eduskunnan enemmistö on hallituksen esitysten mukaisesti leikannut ihmisten perusturvaa, kansanedustajat ovat harmonisen yksimielisesti löytäneet rahaa omiin matkoihinsa ja kristillisten eheytysjärjestöjen sekä muiden uskonlahkojen tukemiseen.

Minun mielestäni jokaisen kansanedustajan pitäisi maksaa valiokuntamatkoistaan vähintään 50 prosenttia itse, sillä matkojen tarkoitus on vähintään 50-prosenttisesti viihteellinen.

Vihreät viisastelijat puhalluslampun nokassa ilmastokokouksiin

Ilmastokokouksista on tullut todellinen lypsykone kehitysmaille, jotka pystyvät vuodesta toiseen kiristämään Euroopan mailta avustuksia vedoten länsimaiden ”kolonialistiseen ja imperialistiseen historiaan”.

Länsimaiden käsivarsille heittäytyminen on moraalisesti kyseenalaista, sillä on väärin syyllistää nykyisiä ihmisiä menneiden sukupolvien toimista, jotka on tehty täysin erilaisissa oloissa ja toisenlaisten olosuhteiden vallitessa. Kyseessä on historian tulkintaan liittyvä anakronismin ja presentismin harha.

Kehitysmaiden pitäisi kiittää Euroopan maita länsimaisten vaikutteiden levittämisestä Afrikan, Amerikan ja Kauko-idän kehitysmaihin, joissa tiet, satamat ja koulut olisivat edelleen rakentamatta ilman eurooppalaisten apua.

Silti esimeriksi Yleisradio näki Egyptin ilmastokokouksen merkittävimpänä antina sen, että ”EU käänsi viime hetkellä kelkkansa ja tukeekin nyt kiisteltyä rahastoa, josta köyhille maille maksetaan ilmastokriisin aiheuttamia tuhoja”.

Vaikka Egyptissä ei nyt orjuutettu länsimaita uusilla suojeluvelvoittella, lisämaksujen länkiin länsimaita kyllä laitettiin. Ainoa mistä sovittiin, olivat rahalliset avustukset kehitysmaille. 

Länsimaalaisten veronmaksajien rahojen valutus Saharan hiekkaan siis jatkuu ilman minkäänlaista vastavuoroisuutta ja eurooppalaisten ihmisten syyllisyyttä.

Tukenaan toimittaja Hanna Eskosella olivat Sharm el-Sheikiin matkustaneet ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr.), ministeriön ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia ja ilmastoasiantuntijana esiintyvä Emilia Runeberg kehitysyhteistyöjärjestö Fingosta, jota oman käsitykseni mukaan ei pitäisi olla olemassakaan saati rahoittaa valtion varoista.

Taustaoletuksena ilmastopoliittisessa rahan imuroinnissa on, että teolliset länsimaat ovat mukamas syypäitä Afrikan kuivuudesta johtuviin satojen menetyksiin. Tosiasiassa Euroopan unioni tuottaa vain 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöstä, kun taas kehitysmaat tuottavat niistä jo yli puolet.

Hyvää tämänkertaisessa kokouksessa oli vain se, ettei kehitysmaille annettu uusia päästömyönnytyksiä. Kiinalle jo Pariisissa annettu oikeus jatkaa ja lisätä hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 asti ilmeisesti on katsottu riittäväksi.

Juuri tuon myönnytyksen Kiina käyttää täydesti hyväkseen avaamalla uuden hiilivoimalan joka kolmas viikko samalla, kun Suomessa toimivia ja maailman ympäristöystävällisimmiksi todettuja hiilivoimaloita Vihreät pakottavat sulkemaan.

Vihreille kiilusilmille mikään ei ole kuitenkaan tarpeeksi, minkä saimme lukea Sharm el-Sheikiin matkustaneen Ylen toimittajan jutusta ”Egyptin ilmastokokous päättyi mahalaskuun – vain yksi toivonpilkahdus kuultiin, ja sekin peittyi lentokoneiden pauhuun”.

”Toivonpilkahduksessa” ei ollut kyse siitä, että Greta Thunberg oli jättänyt sinne menemättä, vaan siitä, että Brasilia oli luvannut aloittaa sademetsien suojelun uudestaan.

Egyptin Mövenpick-hotellit eivät ilmeisesti kelvanneet Thunbergille, mutta hän muisti saapua saarnaamaan Davosin talousfoorumiin Sveitsiin, jonne myös Suomesta lensi laaja saattue kärjessään pääministeri Sanna Marin (sd.), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).

Suomen panos hiilidioksidipäästöjen lisäämiseen jäi taaskin vähäiseksi, sillä kansainvälinen eliitti on suihkaissut Davosiin noin 1500 yksityiskoneella, joista lähimmät vain 21 kilometrin päästä.

Olen aina itse ihmetellyt vihervasemmistolaisten poliitikkojen, samppanjasosialistien, kaviaarikommunistien ja muiden iskurityöläisten mieltymystä ulkomaanmatkailuun ja heidän kykyään sulkea silmänsä omilta hiilijalanjäljiltään (joita ei tietenkään näy, kun lentää kymmenen kilometriä maanpinnan yläpuolella).

Vihreiden kansanedustajan Outi Alanko-Kahiluodon tavasta ”jättää autonsa kotiin ja matkustaa perheensä kanssa Japaniin”, tuli aikoinaan nettimeemi.

Milloin vihreät jättävät lentokoneensa kotiin ja valitsevat raideliikenteen?

Greta Thunbergin on media jo kalvanut loppuun, sillä hän alkaa olla liian aikuinen idoliksi ja harhaanjohtamisen välineeksi. Niinpä media on julistanut hänet parrasvaloista kadonneeksi. Aiheesta kirjoitti myös Suomen Uutiset, ja itse puhuin aiheesta täällä.

Lahkojen lapsipuhujat ja ilmastopolitiikan kauhukakarat tuhoavat Suomen talouden

Top Gear- ja Grand Tour -juontajana tunnetun Jeremy Clarksonin mukaan Greta Thunberg ansaitsisi läpsäytyksen pepulle. Vulgaari toteamus oli tarpeellinen, sillä muutoin The Timesissä ollut kolumni ei olisi ylittänyt maailmanlaajuisen toiston kynnystä medioissa.

Muilta osin kirjoitus oli täyttä asiaa. Thunbergin ei pitäisi mekastaa länsimaiden johtajille, jotka kiristävät ympäristönormeja ja kuormittavat eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten ihmisten kukkaroa.

Thunbergin kannattaisi käydä paasaamassa ilmastotuhoista Kiinan viranomaisille, jotka saivat Pariisin ilmastosopimuksessa oikeuden jatkaa ja lisätä kasvihuonepäästöjä vuoteen 2030 asti. Niinpä Kiina avaa uuden hiilivoimalan joka kolmas viikko.

Totuus on, että länsimaissa ilmastotehokkuus on kehitysmaita paljon parempi, kun taas kehitysmaat toimivat vapaamatkustajina lisäten päästöjään ja mainostaen teollisuuden siirtämistä Pakistaniin, Kiinaan, Intiaan ja muihin hiilivuodon kohdemaihin.

Mikään syytös, että päästöt asukasta kohti ovat Euroopassa kehitysmaita suuremmat, ei kelpaa. 

Oikeudenmukaisen kuvan saamiseksi pitäisi mitata päästöjen määrää tuotettuja hyödykkeitä kohti eikä asukasta kohti. Asukaskohtaiset päästöt kun saadaan näyttämään pieniltä väestöltään paisuvissa kehitysmaissa.

Tosiasiassa kehitysmaiden väestöräjähdys on pääsyyllinen ilmastotuhoihin, sillä jo yli puolet päästöistä tulee kehitysmaista – Euroopan unionista enää vain noin 15 prosenttia.

Suurin päästöjen lähde on asuminen, ja tämä kertoo, että pelkkä liikaväestön olemassaolo on syy luonnon tuhoutumiseen. Se on syypää myös poliittisiin sekä ravitsemus- ja terveysongelmiin ja jatkuvaan resurssipulaan, joten taistelija Thunbergin pitäisi käydä puhumassa ehkäisyn tarpeellisuudesta kehitysmaissa.

Mutta niin hän ei tee, sillä Elokapinan ilmastopoliittisille sisseille tyypilliseen tapaan häneltä puuttuu kyky analyyttiseen ajatteluun. Toinen syy on sukupuolipoliittinen häveliäisyys, joka estää rationaalisen toiminnan ja josta olen käyttänyt nimitystä ekokatastrofin intimiteetti.

Oikea kysymys ei ole, tuhoavatko setämiehet ilmakehän ajoneuvoillaan, vaan oikea kysymys on: pilaavatko kehitysmaiden uudet sukupolvet planeetan lisääntymisellään?

Infantilismi ja performatiivisuus uhkaavat länsimaista rationalismia

Uskonlahkoilla on aina ollut lapsipuhujia, eikä kauhuleffoista puutu lapsiriivattuja. 

Greta Thunberg ei ehkä ole riivattu, mutta lääketieteen mukaan häntä vaivaa Aspergerin syndrooma ja ADHD. Ensin mainittu estää häntä keskittymästä mihinkään muuhun kuin yhteen asiaan koulunkäynnin jäädessä sivuun. Jälkimmäinen puolestaan ohjaa kiertämään levottomasti maailmaa.

Glasgow’n ilmastokokouksessa paikalliset toimittajat kohtelivat häntä kuin kuningatarta todistaen olevansa hölmön ilmastopolitiikan vasalleja.

Tosiasiassa Thunberg ei ole mitään muuta kuin vihervasemmistolaisen median oma tuote, jota ei olisi julkisuudessa ilman valtavirtamedian valheellista vaahtoamista ja lavastamista yksisilmäisen huolen ja hysterian lietsojaksi.

Thunberg on kahden esiintyvän taiteilijan, Eurovisio-laulajan ja näyttelijän, Kungsholmenilta kotoisin oleva hyvinvointimuksu, joka ei tiedä eikä ymmärrä, kuinka maailma toimii.

Puhuin aiheesta Arto Luukkasen vieraana AlfaTV:ssä kaksi vuotta sitten, ja ohjelman voi katsella täältä.

 

Myös Thunberg voisi oppia yksinkertaiset taloustieteelliset riippuvuussuhteet ja alkaa saarnata ikätovereilleen niitä.

Kehitysmaiden velvoittaminen kannattaisi etenkin siksi, että ilmastotoimiin investoiminen tulisi niissä paljon halvemmaksi kuin länsimaissa, joissa jokainen normiruuvin kiristys tulee aina vain kalliimmaksi ja tehottomammaksi. Lopulta pultti katkeaa.

Niin on käymässä Suomessa. Vihreiden Osmo Soinivaara valitteli Ilta-Sanomien jutussa, että kivihiilen hinta on kaksinkertaistunut, maakaasun hinta on kymmenkertaistunut ja sähkön hinta noussut lähes kaksinkertaiseksi.

Tätä ei pidä ihmetellä, sillä ilmiö ei ole itsensä syy. Syynä on muun muassa se, että päästöoikeuksien hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet Vihreiden oman sairaan politiikan vuoksi.

Kuolinkamppailua käyvän Keskustan ministeri Mika Lintilä on vastannut ongelmiin, että hallitus on joutunut pudottamaan sähköveroa ja että syytä kaukolämmön 30 prosentin hinnankorotukseen pitäisi etsiä Helsingin kaupungin omista ratkaisuista.

Tosiasiassa kaukolämmön hinnannousua ei selitä se, että Helsinki ei ole vielä luopunut hiilivoimasta ja sulkee hiilivoimalansa vasta vuonna 2029.

Hintojen korotuksia selittää se, että hiilen käyttäminen ollaan tekemässä Vihreiden omilla normeilla mahdottomaksi, vaikka Suomessa ovat Euroopan ympäristöystävällisimmät ja hyötysuhteeltaan parhaat hiilivoimalat, jotka tuottavat sekä sähköä että kaukolämpöä. Korvaavan kaukolämmön kalastelu merivedestä on puolestaan kallista, toivotonta ja tehotonta, ja kritisoin hanketta täällä.

Uralilla tuotettava hiili poltettaneen jatkossa Keski-Euroopan maiden hiilivoimaloissa, joiden päästöt ovat kolminkertaiset tuotettua energiayksikköä kohti.

Eniten saastuttavien Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimaloiden sulkemiseksi Vihreiltä ei ole riittänyt mielenkiintoa, mutta keskustalainen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen hyväksyi jo viime hallituskaudella näiden maiden ilmastomaksut Suomen kannettaviksi, jotta kyseiset maat saatiin liittymään Pariisin mätään ilmastosopimukseen.

EU:n ilmastotoimien sosiaalirahasto laittaisi muiden sähkölaskut suomalaisten piikkiin

Suomen energiatalouden, julkisen talouden ja kotitalouksien kannalta tuhoisa politiikka uhkaa saada jatkoa EU:n ilmastotoimia koskevassa sosiaalirahastossa, jossa Suomea ollaan laittamassa muiden sähkölaskujen maksajaksi.

Eduskunta sai äskettäin eteensä EU-komission heinäkuussa tekemän ehdotuksen ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamisesta. Rahasto olisi osa EU:n valtavaa ”Fit for 55” -ilmastopakettia, ja siihen kerättäisiin päästökaupan kautta noin 72,2 miljardia euroa.

Suomelta kiskottaisiin 1230 miljoonaa, ja takaisin heruisi 387 miljoonaa, joten meidät pakotettaisiin maksamaan 840 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi rahastoon liittyisi 50 prosentin kansallinen osarahasto, eli rahaston kokonaismääräksi tulisi 144 miljardia, ja Suomen kokonaistappioksi 1680 miljoonaa.

Sosiaalirahaston tehtävänä olisi tasoittaa päästökauppajärjestelmästä johtuvia negatiivisia vaikutuksia pienituloisille ja pienyrityksille Euroopassa. Rahaston keruu tarkoittaisi Suomelle sitä, että suomalaiset joutuisivat maksamaan Puolan, Ranskan, Italian ja Espanjan tukia.

Voittaja olisi Puola, joka saisi rahaston varoista 17,6 prosenttia, eli 12,7 miljardia euroa. Toiseksi suurimmat saajat olisivat Ranska (8,1 miljardia), Italia (7,8 miljardia) sekä Espanja (7,6 miljardia).

Asukasta kohti laskettuna suomalaiset saisivat vain puolet siitä mitä ranskalaiset, ja nettona joka tapauksessa vähemmän kuin maksamme. Tämä tarkoittaisi keskimäärin 610 euron vuosilaskua nelihenkiselle suomalaiselle perheelle, joka jo pakotettiin maksamaan keskimäärin 2 836 euron nettolasku EU:n koronarahastolle.

EU:n komission mukaan sosiaalirahastosta tuettavia kotitalouksia olisivat energiaköyhyydestä kärsivät kotitaloudet, joilla ei ole varaa kunnostaa käytössään olevia rakennuksia päästökaupan tuomien vaatimusten mukaisiksi.

Pimeässä ja kylmässä Suomessa energiaköyhiä mökkejä riittää, mutta silti varamme virtaisivat muiden maiden hyväksi! 

 

Päästökaupan laajentaminen ja ilmastopoliittinen sosiaalirahasto johtavat verotusunioniin

EU-esityksen kohdista yksi, päästökaupan laajentaminen, nostaisi suomalaisten yritysten ja kansalaisten kuluja noin puolellatoista miljardilla eurolla, ja ensimmäistä kertaa päästökaupassa asioitaisiin myös veronmaksajien kukkarolla.

Uuden päästökaupan koko olisi 300 miljardia, josta vain 25 prosenttia on korvamerkitty, eikä kukaan tiedä, mihin 75 prosenttia aiotaan panna, sillä päätökset asiasta on pidätetty komission haltuun.

Ilmastopolitiikan verukkeella ajettava sosiaalirahasto on osa tulojensiirtounionia, jolla sosiaaliturvan maksatus yritetään siirtää niiden EU-maiden vastuulle, joissa velkaantumisen varaa tai jotain varastettavaa vielä on.

Ilmastopolitiikan kautta ajetaan voimaan myös liittovaltiota ja velka- sekä verotusunionia. Tosiasiassa velat pitää maksaa niiden, jotka ovat ne tehneet, eikä meidän suomalaisten pidä maksaa mitään muiden puolesta.

EU:n ilmastopoliittinen sosiaalirahasto on vastoin EU:n omaa periaatetta, jonka mukaan sosiaalipolitiikka kuuluu kansallisen päätöksenteon alaan.

Rahaston kautta EU pyrkii ottamaan roolia myös kansallisessa sosiaalipolitiikassa, ja sitä kautta EU:n toimivaltaa laajennetaan oikeudettomasti sosiaalipolitiikan alueelle.

Uuden päästökauppajärjestelmän ja sosiaalirahaston kautta lisätään suomalaisten veronmaksajien taakkaa, joka on jo nyt käymässä ylivoimaiseksi hallituksen omien ympäristötoimien vuoksi. 

Päästökaupan laajentaminen yksistään lisää suomalaisten yritysten ja kotitalouksien kustannuksia noin puolellatoista miljardilla eurolla vuodessa, eikä Suomesta karkaava teollisuus vähennä kokonaispäästöjä vaan lisää niitä.

”Vastuullisuus” on vihervasemmiston koodisana ilmastokurjistamiselle.

Vihervasemmistolaisen hallituksen mielestä Suomessa ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuutosta, päästötavoitteista tai ympäristöpolitiikasta pitäisi tinkiä.

Myöskään sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton negatiiviset vaikutukset eivät parane siitä, että sitä sanotaan ympäristöpakolaisuudeksi. EU:n ilmastopoliittisessa sosiaalirahastossa maahanmuuttoretoriikka ja ilmastopolitiikka lankeavat yhteen.

Sen kautta näkyy, että koronarahaston keruu ei ollut mikään tilapäistoimi, vaan sama varain riisto Suomelta jatkuu milloin milläkin verukkeella niin kauan, kunnes Suomi eroaa Euroopan unionista ja sulkee Vihreät pysyvästi pois niiden pöytien äärestä, joissa tehdään taloutta koskevia ratkaisuja.

Minä toivon, että eron hetki niin Euroopan unionista kuin meille tappiollisista ja ilmaston kannalta järjettömistä ilmastosopimuksista tulee mahdollisimman pian.

Siihen asti: älkää päästäkö Sanna Marinia yksin Brysseliin.

 

Aiheesta aiemmin:

Räksyttävä koira ei pelota vaan pelkää  – Milloin tulee kuolemakapina?

Vihreät saavat meret kiehumaan

”Manaaja”-elokuvan ilmastopoliittinen jatko-osa

Epätäydellisen tiedon ongelma ilmastokeskustelussa

Hallituksen muodostajalla orpo olo

Kun Perussuomalaisten Riikka Purra vaati hiilineutraaliustavoitteen siirtämistä vuodesta 2035 vuoteen 2050, Kokoomuksen Petteri Orpo vastasi, ettei Kokoomus lähde hallitukseen sellaisen puolueen kanssa, joka alkaa ”ilmastotoimissa peruuttamaan”. Riikka Purra tyytyi pitämään vastausta ”yllättävänä”.

Oikea vastaus on, että Petteri Orpon kannattaisi mennä uudestaan autokouluun, sillä peruuttaminen on eri asia kuin pitkien valojen sytyttäminen ja eteenpäin katseleminen.

Epärealistisista tavoitteista on syytäkin tinkiä. On epäoikeudenmukaista laittaa suomalaiset veronmaksajat kärsimään muiden maiden ja kansakuntien välinpitämättömyydestä, sillä ilmastonsuojelun pitää olla yhteinen asia.

On väärin, että monet kehitysmaat, kuten Kiina, saavat jatkaa päästöjään ja lisätä niitä Pariisin ilmastosopimuksessa määritellyllä tavalla vuoteen 2030 asti.

Muiden maiden pitää laittaa omat tonttinsa kuntoon, ennen kuin suomalaisilta vaaditaan yhtään lisää ilmastotoimia.

Oheinen karttakuva osoittaa, että Suomen päästöt ovat jo nyt Afrikan maiden tasolla. Parannukset olisivat vain marginaalisia eivätkä tuottaisi mitään hyötyä mutta söisivät talouskasvumme ja tuhoaisivat taloutemme. 

Voidaan kysyä, mitä saisimme palkkioksi yhä kireämmästä ympäristöpolitiikasta. Kukkiako tai kunniakirjan, taloutemme ja koko hyvinvointiyhteiskuntamme romuttamisesta?

Hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050 on Euroopan unionin yhteinen tavoite, eikä Suomella ole syytä kiirehtiä muiden maiden edelle. Suomi maksaa jo nyt muiden maiden päästöistä osana päästökauppajärjestelmää.

Perussuomalaisten ei tule nöyristellä Vihreiden toimisto-osastona larppaavan Kokoomuksen edessä, sillä Suomeen ei saada vastuullista talouspolitiikkaa tekevää oikeistohallitusta ilman Perussuomalaisia.

Yleisradion puheenjohtajatentin pohjalta laaditussa uutisoinnissa asia esitettiin, ikään kuin Kokoomus joka tapauksessa olisi ratkaisijan roolissa seuraavaa hallitusta koottaessa. Niin ei välttämättä ole.

Perussuomalaisten ehdotukset torpatessaan Petteri Orpo sitoi hirttoköyden muniensa ympärille ja heitti köyden oksan yli vihreiden kiskottavaksi.

Jos Petteri Orpolla on parempia ystäviä vihervasemmistossa, hän voi vapaasti muodostaa hallituksen vihervasemmiston kanssa, ja Suomeen syntyy jälleen vasemmistoenemmistöinen hallitus, jossa Kokoomus kituu Kepun tapaisena vähemmistönä.

Kansalaiset voivat kiittää istuvaa sosialistihallitusta siitä, että sähkön hinta on katossa, bensiini maksaa lähes kaksi euroa litralta, veroja nostetaan ja velkarahalla avustetaan vieraita kansakuntia.

Mikäli Kokoomus ei taivu Perussuomalaisten vaatimukseen tämän tuhlailun lopettamiseksi, Petteri Orpo voi etsiä hallituskaverinsa muualta. Siinä toimessa voi tulla nopeasti orpo olo.

Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden abbedissa

Suomen maailmankuulu pääministeritar Sanna Marin taisteli menneellä viikolla globaalin ilmaston puolesta osallistuessaan EU:n budjettineuvotteluihin Berliinissä. Helsingin Sanomien toimittaja laati tapahtumasta seikkaperäisen mutta kritiikittömän jutun, jonka mukaan merkittäväksi aiheeksi keskusteluissa nousi hiilivoimaa Saksassa käyttävä Uniper-yhtiö. Yhtiön suurin omistaja on Suomen valtion enemmistöomistama Fortum.

Lehden mukaan saksalaiset ympäristöjärjestöt ovat hyökkäilleet jo aiemmin suomalaista Fortumia vastaan Uniperin rakentaessa Saksan Datterniin hiilivoimalaa. Nyt lehti kertoi Merkelin ripittäneen Suomea hiilivoiman käytöstä ja EU-jäsenmaksusta.


Ilmastopolitiikan pylväspyhimykset

Vihervasemmistolaisten maailmanparantajien ja huvitteluliberaalien porvarien hallitsemasta Euroopan politiikasta on tullut hullujen hienostelua. Poliitikot moraaliposeeraavat ilmastopolitiikasta, tyhjän päällä lentävän julkisen talouden ongelmista ja maahanmuuton kuluista muodostuvan triangelin melodraamassa.

Siloposkinen noviisi-Sanna signaloi nyt hyveellisyyttään hopeinen sädekehä päänsä päällä kimaltaen, vieressään hyvyyden abbedissa Angela Merkel, joka sisarellisesti rangaisten ohjaa ilmastomagian tieltä poikenneita takaisin kohti sielua kirkastavaa kärsimysmystiikan piikkikruunua, niin kuin karmeliittanunnat aikoinaan Ávilan Teresaa.

Moraalin messiaat eivät ilmeisesti tajua, millä tavoin Saksan energiakriisi, julkisen talouden rahoituskriisi ja maahanmuutto liittyvät toisiinsa. Eikä ihme, sillä Saksaa on johdettu CDU:n täynnä kuumaa ilmaa olevalla idealismilla, josta tosin on unohdettu pois hegeliläinen kansallisvaltioajattelu. Pohjimmiltaan tämä ei lainkaan poikkea SPD:n ja vihreiden ideologiasta.

Ilmastopoliittisissa synninpäästörahastoissa ja anekaupassa piehtaroivien sisäistetyt ristiriidat ovat levinneet vihreän fundamentalismin kautta järjestelmäpolitiikkaan ja lopulta valtionpolitiikan ylimmäksi sääntökirjaksi.

Forbes-lehti julkaisi viime vuonna artikkelin, jossa argumentoitiin, että vasemmisto pitää ydinvoimaa ongelmana, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille. Ydinvoima siis ratkaisee yhteiskunnan energiaongelman ”liian helposti” eikä tarjoa aseita käteen vasemmistolaisille luokkateoreetikoille yhteiskunnallisen kurjuuden uusintamiseen.

Vasemmistolainen toimittaja Naomi Klein puolestaan julkaisi 2014 kirjan This Changes Everything – Capitalism vs. The Climate (Simon & Schuster), jossa hän ei peitellyt sosialistisia ja totalitaristisia motiiveijaan lainkaan. Hänen mukaansa ”todellisten ilmastoratkaisujen” pitääkin lisätä kansalaisiin ja elämäntapohin kohdistuvaa poliittista kontrollia.

Forbes-lehden mukaan ydinvoimalla olisi voitu ratkaista aineellisen köyhyyden ongelmat ja siten vetää matto alta sosialistiselta agendalta, luokkataistelulta ja vallankumouksen vaateilta. Tästä johtuu, että uusvasemmisto vihreät mukaan lukien pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle.

Marxilaisen luokkataistelun sijasta vasemmisto löysi uuden vastakkainasettelun ihmisten ja ympäristön väliltä. Sitä toistamalla ja syventämällä vasemmisto keksi voivansa tehostaa kurjistumista ja pitää yllä luokkakaunaista kannatustaan. Syyllisenä pidettiin edelleen kapitalismia, sillä ydinvoima lavastettiin kapitalistiseksi paheeksi.

Seurauksena tästä Green New Dealin mukaisesta politiikasta on, että Saksan valtio on käyttänyt ydinvoiman alasajoon ja sen korvaamiseen muilla energiamuodoilla – myös hiilellä – tähän mennessä noin 580 miljardia euroa. Vuoteen 2019 mennessä sähkön hinta oli Forbes-lehden artikkelin mukaan noussut Saksassa jo 50 prosenttia, ja sähkön tuotannosta oli tehty kymmenen kertaa hiili-intensiivisempää kuin naapurimaassa Ranskassa.

Olisi väärin kuvata ympäristöjärjestöjä perinteiseen tapaan: politiikan ulkokehällä oleviksi vaihtoehdoiksi. Nämä ekoaktivistit toteuttavat eräänlaisia ”järjestettyjä mielenosoituksia”, jotka tukevat järjettömäksi muuttunutta valtionpolitiikkaa niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin.

Näyttöä tästä antaa Marinin Der Spiegelille antama haastattelu, jossa hän kertoi politiikkansa yhdeksi painopisteeksi juuri ilmastonmuutoksen hillitsemisen. Ympäristöfanaatikot ainoastaan kannustavat hänenlaisiaan ja tekevät samalla likaisen propagandatyön hallitusten puolesta. Reuhaajat osoittavat siten, että valtioiden politiikka on mennyt yhtä järjettömäksi kuin noiden rabulistijärjestöjen oma rikkalapiopolitikointi.

Vasemmisto on vihreiden kanssa entisillä kumouksellisilla linjoillaan. Luokkataistelun lavaste on nyt taistelu ilmaston puolesta, vaikka todellisuudessa vihervasemmisto kamppailee energiarationalismia vastaan.

Sanna Marin: ilmastopolitiikan Milla Magia

Mitä se järjettömyys sitten on?  – Minäpä kerron. Ensinnäkin (1) Saksa päätti Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen luopua ydinvoimasta ja joutuu nyt korvaamaan energiavajettaan hiilivoimalla. Fortumin välillisesti omistaman Uniper-energiayhtiön halu rakentaa hiilivoimaa johtuu juuri tästä eikä suomalaisten ihmisten ratkaisuista ensinkään.

Niinpä saksalaisten on väärin mesota suomalaisia tai Suomen omia energiaratkaisuja vastaan. Tapaus on argumentti myös sen puolesta, että kotimaisten valtionyhtiöiden ja -rahastojen kannattaisi pitää pääomansa Suomessa eikä hakeutua ulkomaisten firmojen osakkaiksi. Seurauksena voi olla poliittisia kriisejä ja painostusta.

Toiseksi (2), ilmastoahdistuksen lietsominen ja paniikin kylväminen länsimaissa on moraalisesti väärin. Kehitysmaat, muiden muassa Kiina, saivat Pariisin ilmastosopimuksessa oikeuden lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti. Esimerkiksi Kiina aikoo käyttää tämän edun täydesti hyväkseen.

Niinpä Kiinassa on käytössä noin 2600 hiilivoimalaa ja rakenteilla peräti 1171 uutta. Kiina tuottaa maailman hiilidioksidipäästöistä 29 prosenttia, ja maa lisää päästöjään joka kuukausi Suomen kaikkien vuosipäästöjen verran. Kaiken kaikkiaan yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä tulee kehitysmaista. Suurin yksittäinen päästölähde on asuminen, mikä kertoo, että väkeä on liikaa. Niinpä myös vastuu ekokatastrofista kuuluu aiheuttamisperiaatteen mukaan kehitysmaille itselleen.

Mitä tekee länsi? – Jatkaa kehitysavun ja ilmastotukien maksamista kehitysmaille, vaikka länsimaiden pitäisi lopettaa kaiken taloudellisen avun antaminen tai asettaa avustamisen ehdoksi, että jokainen apua saava maa laittaa väestönkasvunsa kuriin ja pysyy siinä.

Tämän sijasta länsimaat ovat sitoutuneet vähentämään omia päästöjään, ja Marin ilmoittaa kirkkain silmin Berliinissä poseeraten, että ”Suomi on tehnyt kansallisen päätöksensä luopua hiilivoimasta”.

Totuus asiassa on, että Suomessa ovat Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalat: tusinan verran yhteiskäyttövoimaloita, joissa tuotetaan sekä sähköä että kaukolämpöä ja joiden hyötysuhde on lähellä 90 prosenttia. Sen sijaan Saksan voimaloista suuri osa tuottaa pelkkää sähköä, ja Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimaloista lähes jokainen aiheuttaa Suomen voimaloihin verrattuna noin kolminkertaiset päästöt energiantuotantoyksikköä kohti.

Näiden parametrien valossa hiiltä kannattaisi polttaa mieluummin Suomessa kuin noissa Keski-Euroopan voimaloissa, mikäli sitä jossakin EU:n alueella käytetään. Tätä vaatisi moraalinen järki.

Joten turhaan kannat orjantappurakruunua, oi suomalainen ilmastofanaatikko! Ja syyttä rankaiset suomalaista autoilijaa ruoskallasi, oi kärsimysmystiikan Milla Magia!

Ja what is more (3): talouden taikamaailma se vasta ihmeitä paljastaakin. Ilmastosopimusten hulluuksien vuoksi ympäristöpoliittisia investointeja tehdään nyt niissä maissa, joissa ne ovat kalleimpia, ympäristötehokkuus jo muutenkin korkea ja investointien tehokkuus alhainen.

Sen sijaan ympäristön parannustoimia ei tehdä siellä, missä ne tulisivat halvimmiksi, kuten kehitysmaissa, joissa ne myös olisivat eniten tarpeen ja parhaiten hyödyksi suhteessa sijoitettuun pääomaan.

Lisäksi Kiinan tapaisilla mailla olisi varaa maksaa parannustoimet suoraan valtionkassastaan, mutta saamillaan aneilla maa rakentaa itsestään talousimperiumia, joka harjoittaa uuskolonialismia Afrikan luonnonvaroja riistäen ja maita velkaannuttaen.

Koska Kiina lentää ilmastopolitiikan siivellä sen eräänlaisena vapaamatkustajana, maa on nyt yksi maailman pääomalähteistä, joille muiden muassa Yhdysvallat on tähtitieteellisesti velkaa. Tähän on ohjannut etenkin Pariisin ilmastosopimus, josta Donald Trumpin johtama governanssi älysi sanoutua omalla laskukoneen logiikallaan irti. Niin EU-maidenkin pitäisi tehdä, sillä päästökaupassa ja ilmastotuissa on kyse pelkistä Kiina-kaupan subventiomuodoista.

On muistettava, että myös rahtiliikenne Kaukoidästä on merkittävä hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja ja kuluttaa energiaa. Tosin maailman koko energiatalous ja ekosysteemi ovat perin relatiivisia asioita, ja luonnonilmiöillä on taipumus tasapainottua talousilmiöiden tavoin, sisäisten korjausliikkeiden kautta. Kukaan tuskin on laskenut, paljonko ilmastonmuutoksen tuotteeksi väitetty lämmin talvi on vähentänyt Suomen hiilidioksidipäästöjä ja siten hidastanut ilmastonmuutosta!


Uskonnonvapaus koskee myös ilmastopolitiikkaa

Edellä sanottu ei tarkoita, että olisin ilmastodenialisti tai että kiistäisin ihmisten toiminnan vaikutukset ilmakehään. On mahdotonta ajatella, ettei ihmisen toiminta vaikuttaisi ilmastoon mitenkään.

Mutta ne keinot, joilla päästöjen määrää on yritetty vähentää, ovat totaalisen vääriä. Totalitarismeihin palaan hetken kuluttua vielä uudestaan.

Edellä esittämääni kritiikkiin liittyvät ajatuskulut eivät ole kognitiivisesti kovin vaikeita ymmärtää, joten niiden pitäisi sopia myös vihervasemmistolaisille ympäristöfanaatikoille. Myös ”älymystönä” esiintyvien vihervasemmistolaisten jongleeraajien pitäisi pystyä nämä johtopäätökset ymmärtämään. Arvelenkin vastaanottamisen esteiden olevan lähinnä asenteellisia, jos viesti ei mene perille.

Ilmastofanatismista on tullut heille uskonto, hieman kommunistisen maailmanuskonnon kaltainen. Se toimii heille metafyysisenä kiinteänä pisteenä eksistentiaalisen Angstinsa torjumiseksi.

Yliyksilöllinen ja universalistinen ajatteluperinne on jäykistynyt osaksi heidän psyykensä rakenteita niin, että he ovat korvanneet kommunistisen materialismin toisella immanentilla, apokalyptisia visioita sekä ylirajaisia tuho- ja romahdusennusteita lupaavalla narratiivilla, jota aiemmin edusti heidän sosialistinen utopisminsa. Näin kävi myös silloin, kun venäläiset saivat uskonnonvapauden. Totalitarismi jatkuu.


EU:n talous liitää Aladdinin taikamatolla

Entä sitten syyt joiden vuoksi Berliinissä kokoustettiin? Euroopan unionissa on työn alla vuosien 2021–2027 budjetti.

Sekä Suomi että Saksa ovat jatkuvasti olleet EU-budjetin nettomaksajia, ja Saksa haluaisi tinkiä osuuttaan alaspäin. Syyksi sanotaan brexit.

Koska brexit myös vähentää menoja, sen ei pitäisi nostaa muiden jäsenmaiden maksuosuutta lainkaan, vaan budjettia voisi myös supistaa Ison-Britannian erosta johtuvassa suhteessa. On erikoista, mikäli menot yhden maan lähtiessä jäävät ennalleen ja muiden maiden rahoitettaviksi. Tilannetta selvittää vain se, että myös Iso-Britannia oli EU:n menojen nettomaksaja. Yhden nettomaksajan heitettyä pyyhkeen kehään on lisää nettomaksettavaa kertymässä entisille nettomaksajille.

Kun britit lopulta päättivät sanoa EU-vuokrasopimuksensa irti ja siirtyivät omilleen pyrkimyksenään tehdä Great Britanniasta great again, muut EU-maat yrittivät tehdä eroamisen mahdollisimman vaikeaksi ja taivuttelivat brittejä perumaan koko lähdön parlamenttivaaleissa, joissa konservatiivit kuitenkin saivat voiton. Erosopimukseen pääsyä vaikeuttamalla EU-byrokraatit koettivat tehdä Britanniasta varoittavan esimerkin muille, mutta eivät onnistuneet murtamaan brittien tahtotilaa. Tosiasiassa Iso-Britannia ratkaisi erolla monta asiaa edukseen, ja päätöksessä pysymisen viisaus kirkastuu ajan myötä.

Euroopan unionin epädemokraattisuutta osoittaa, että kansakunnat eivät voi itse päättää verovarojensa käytöstä, vaan osa niistä kierrätetään EU:n kautta, josta ne osoitetaan EU:n nimeämiin kohteisiin. Tämä näkyy pahiten tutkimustoiminnassa, kun EU jakaa varat omia poliittisia tavoitteitaan edistäviin tendenssitutkimuksiin sekä niiden kylkiäisinä seilaaviin ideologisiin demokratian kaventamishankkeisiin ja sananvapauden korventamisohjelmiin. Myös suomalaiset joutuvat anomaan rahansa takaisin valtavan byrokratian kautta kolikko kerrallaan kuin rikkinäisestä pajatsosta.

Omasta mielestäni EU:n menoja pitäisi vähentää roimasti. Budjetti olisi leikattavissa helposti puoleen lopettamalla rahan kierrätys EU:n kautta ja karsimalla neuvostototalitarismia muistuttavaksi paisunut byrokratia. Sen kukoistavimpia kukkasia on brysseliläisessä pilvenpiirtäjässä majaansa pitävä EU:n Petostentorjuntavirasto, jonka palkintovirassa on kokoomuksen entinen, lyhytaikainen ja toimessaan epäonnistunut puheenjohtaja Ville Itälä. Se, että petosten torjuntaakin varten tarvitaan megalomaaninen virasto, osoittaa kuinka korruptoituneeksi, valheelliseksi, vieraantuneeksi ja kansanvallan vastaiseksi koko EU on mennyt, ja kontrollin päälle lisätään kontrollia.

Helsingin Sanomat myös kysyy (jälleen täysin epäkriittisessä jutussa), ”mitä sinä tekisit 1094 miljardilla” koettaen viedä järjestelmäpoliittisen ongelman henkilökohtaiselle tasolle, jossa kansalaiset voivat sitten henkeään haukkoen todeta kasassa olevan paljon rahaa ja ”olemmepa rikkaita”. Lehti asettaa ongelman ja kysymyksen täysin väärin.

Oikea kysymys on, millä oikeudella EU nettomaksattaa muiden valtioiden menoja toisilla jäsenvaltioillaan ja miksi koko konglomeraattia ylipäänsä tekohengitetään. Ja vastaus on: koko EU:n hallinto, parlamentti, virastot, komissio, EKP ja (EU:n rakenteisiin kuulumaton) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitäisi lakkauttaa ja tehdä unionista pelkkä EEC:n tapainen vapaakauppaliitto, jossa ei ole yhteistä valuuttaa eikä väestöjen ja työvoiman vapaata lompsimista maasta toiseen.

Erään maahanmuuttofanaatikon vuonna 2002 murhaama Pim Fortuyn katsoi omassa yhteiskunta-ajattelussaan, että EU on käyttökelpoinen viimeksi mainittuihin tehtäviin, mutta yhteistä parlamenttia, hallintoa, taloutta, ulkopolitiikkaa ja budjettia hän ei koskaan hyväksynyt.

Jo moraalifilosofian puhtainta sydänverta pulppuava Immanuel Kant kirjoitti teoksensa Ikuiseen rauhaan ensimmäisessä pääluvussa näin:

”Ei saa tehdä semmoisia valtionvelkoja, joita valtio käyttää sisäisen toimintapiirinsä ulkopuolella. Mikään valtio ei saa mennä toiselle valtiolle omaisuudeksi perinnön, lahjoituksen eikä kaupan kautta sen vuoksi, että järjellä varustetuin ihmisten yli ei ole kellään minkäänlaista käsky- eikä omistusoikeutta.”

Näissä jylhän jykevissä sanoissa kansallisvaltioiden oikeutus ja valtiollinen itsemääräämisoikeus kytketään kansalaisten ihmisoikeuksiin. Kuinka häikäilemättömästi EU ja sen etuja ajavat poliitikot ovatkaan tuon periaatteen rikkoneet, kun valtiot on velkaannutettu pankeille? Sitten valtiot kärvistelevät tuossa energiapulan ja maahanmuuttokulujen kolmiossa, jonka kolmannen kulman muodostaa koko euroaluetta koetteleva julkisen talouden rahoituskriisi.

Tämän yhtälön krooniset valuviat voi korjata vain kunkin maan ero euroalueesta tai koko EU:n sisältäpäin tapahtuva romahdus jonkin Italian tai Espanjan kokoisen valtiontalouden luhistuessa kokoon korttitalon tavoin. Yksi mahdollisuus on hajoaminen Länsi-Roomaan ja itsenäisten maiden omaa etua paremmin varjelevaan ja kunnioittavaan Itä-Roomaan.


Vaihtoehto Saksalle on saksalaisuuden pelastus

Ai niin, mitä ajattelinkaan sanoa niistä totalitarismeista, joihin lupasin palata? Angela Merkel jankutti kuin purkkaa jauhaen ”oman puolueensa periaatteena pysyvän sen, että AfD:n kanssa ei tehdä yhteistyötä”.

Ajatus löysi tiensä Helsingin Sanomiin, sillä onhan Merkelin linjaus osa kansallismielisen, yksilöä kunnioittavan ja oman kansakunnan etua ajattelevan ihmisystävällisen politiikanteon vastainen kannanotto, joka sopii lehden linjaan.

Minkään puolueen sulkeminen hallitusvastuun ulkopuolelle ei ole demokratian mukaista politiikkaa. Se on tyypillistä totalitarismeille, jollaisen kasvatti Merkel entisenä DDR:läisenä on.

Merkeliä parempi ajattelija saksalaisen filosofian ylähyllyltä – Friedrich Nietzsche – kirjoitti teoksessaan Hyvän ja pahan tuolla puolen (1886, ajatelma 146) näin: ”Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.” Jos nimittäin taistelee fasismia vastaan fasistisilla keinoilla, kuten sananvapauden ja poliittisten vapauksien rajoituksilla, ei ole enää mikään antifasisti vaan fasisti.

Monikulttuuri-ideologian läpitunkevuutta ja kokonaistilanteen oireellisuutta osoittaa se, että aitoa saksalaisuutta edustava Vaihtoehto Saksalle -puolue joudutaan näkemään tai esittämään vaihtoehtona, vaikka sen tarkoitus on puolustaa alkuperäistä saksalaisuutta.

Perkeleen enkeli? Sellaisenako pitää nähdä ja niinkö itseään toivoo arvioitavan tuo liittokanslerin vallankahvaan kouristusmaisesti takertunut össipoliitikko Angela Merkel, jota vastaan on nostettu yli tuhat tuloksetonta kannetta maanpetoksesta hänen avattuaan rajat ja kätilöityään maahan yli miljoona lähi-itäläistä pakolaista?

Merkeleellisen politiikan tuloksena on osassa Etelä-Saksaa vieraiden kansakuntien osuus noussut jo 30 prosentin yläpuolelle, ja parinkymmenen vuoden kuluttua kolmannes koko Saksan väestöstä on erään tutkimusennusteen mukaan maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään.

Tämä härski ja kavala Euroopan valtaus on Lähi-idästä tänne kohdistuneen ikiaikaisen muhamettilaisen valloituspolitiikan röyhkeä hyökkäys, joka on käyttänyt hevosten ja keihäiden sijasta aseinaan nykyajan hybridisodankäynnillisiä keinoja, kuten ihmisoikeussopimuksia ja kansainvälisiä pakolaissopimuksia.

Mikä tahansa valtio lakkaa olemasta olemassa, jos sen alueella asuu toinen kansa, sillä valtion subjektiviteetti koostuu sitä hallitsevan kansan omasta subjektiviteetista. Mikäli se vaihdetaan, putoaa koko kansakunta kulttuureineen ja väestöineen pimeään syvyyteen.

Ikävä sanoa, mutta tulos on yhtä huono aina, kun valtioiden johtoon valitaan kelvottomia yksilöitä ja poliittinen vihervasemmisto nousee tekemään taloutta koskevia päätöksiä niiden pöytien ääreen, joilla tanssimiseen heillä ei pitäisi olla mitään asiaa. Ote vallankahvassa onneksi vapisee.

Heppatyttöhallitus ympäristönsuojeluorgastisessa viidakkokuumeessa

Kun on kerran pistänyt päänsä ilmastopolitiikan silmukkaan, siitä ei niin vain irrottauduta. Heppatyttöhallituksen ministerit ovat kaulaansa myöten ympäristöpoliittisten sitoumustensa, lausuntojensa ja velvoitteidensa suossa niin, että he ovat nyt ryhtyneet lunastamaan lupauksiaan omille kiilusilmäisille ilmastofanaatikoilleen.

Ilta-Sanomat kertoi juuri, että hallitus on perustamassa satojen miljoonien eurojen ilmastorahaston, jolla suomalaisten veronmaksajien varoja ohjataan erilaisiin ilmastotoimiin! Paha sanoa, mutta tällaista jälkeä syntyy aina, kun nuoria neitejä päästetään johtavaan asemaan missä tahansa: valtioissa, kunnissa, yliopistoissa tai yrityksissä. Järki katoaa, logiikka floppaa ja suhteellisuudentaju himmenee kokonaan.

Vihervasemmistolainen uustaistolaishallitus aikoo tappaa Suomen talouden omaan sairaaseen ilmastosankaruuteensa, jonka takana ei ole tietoa eikä ymmärrystä maamme talouden tilasta eikä kyvystä vaikuttaa maailman ilmaston kokonaistilaan. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa talouden asiantuntijatyöryhmä lateli juuri hallitukselle madonluvut.

Suomi tuottaa maailman kokonaispäästöistä noin 0,175 %, joten mitään vaikutusta ei ole sillä, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan. Päästöjä pitää hillitä siellä, missä niitä eniten tuotetaan, eli Kiinassa ja muissa kehitysmaissa.

Kasvihuonepäästöjä ei ensinkään pitäisi verrata eikä arvioida suhteessa asukaslukuun vaan tuotantoyksiköihin, jolloin selviäisi tuotannon ympäristötehokkuus. Se on jo nyt Suomessa tarpeeksi hyvä. Tuotantoa pitäisi siirtää takaisin länsimaihin, maahanmuutto pohjoiseen pitäisi lopettaa, ja kehitysavun ehdoksi pitäisi asettaa se, että kehitysmaat kääntävät väestönkasvunsa laskuun heti. Kehitysmaiden väestöräjähdys uhkaa ympäristöä ja ihmiskuntaa enemmän kuin mikään muu.

Ei ratkea velkaisen Suomen budjettirahaa polttamalla heppatyttöjen ongelma ja itkunaihe: kansallismasokistinen ja itsensä jatkuvaan ruoskimiseen ohjaava kaikesta kieltäytymisen pihtauspolitiikka. On järjetöntä höylätä ja viilata päästöjä täällä, kun Kiina lisää hiilidioksidin tuotantoa joka vuosi Suomen kokonaispäästöjen verran. Siis Kiina, jolle Suomi on pakotettu maksamaan ilmastotukia monen vuoden ajan epäoikeudenmukaisten ilmastosopimusten vuoksi.

Tietenkin myös länsimaissa pitäisi toimia. Pitäisi muun muassa lopettaa hallituksen toiminta, niin kuin kanoilta katkaistaan kaula.

Ilta-Sanomat näyttää varautuneen jo uuden hallituksen muodostamispaineisiin. Lehti rakentaa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välille eripuraa kaivamalla esiin patologisen persuvihaajan Jan Vapaavuoren blogitekstin, jossa vuoden 2017 hallituseron harmaa eminenssi väittää, että Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ”rakenteelliselle yhteistyölle ole sijaa edes oppositiossa”. Jan Vapaavuori on osoittautunut niin uppiniskaiseksi Halla-aho-foobikoksi ja puoluedemokratian ylenkatsojaksi, että joudun tuntemaan häpeää sen johdosta, että hän on kotikaupunkini pormestari.

Kokoomuksessa esiintyy kipuilua, sillä Jussi Halla-aho on aivan oikeassa todetessaan, että juuri kukaan ei halua hallitukseen Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen toveruus ei ole perussuomalaisille mitään vallan hunajaa. Voi olla, että paremmin kokkarit viihtyisivätkin kommarien kanssa. Viettiväthän he lähes neljä vuotta kestäneen kihlauksen jo Jyrki Kataisen hallituksessa.

Kokoomusta kuumentaa myös sisäinen eripura. Puolue rakoilee (Kepun tavoin) järkevien äänestäjien ja huvitteluliberaalien kesken. Näyttöjä antavat Liike Nytin ja Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen aiheuttamat repeämät sekä aivan tänään Wille Rydmanin (kok.) näkemys, että Kokoomuksen vuoden 2017 linjaus erilaisesta arvopohjasta ”oli historiallinen virhearvio” (aiheesta täällä). Sitä ei paranna entisen perussuomalaisen ja sittemmin sinisen Simon Elon luikertelu Kokoomuksen listalle kuntavaaleihin. Hänen eronsa Perussuomalaisista oli nimittäin myös virhearvio.

Valtakunnanpolitiikka näyttää olevan täynnä pelkkiä virhearvioita virhearvioiden perään. Miten saisimme valtakunnan johtoon ihmisiä, jotka eivät ole sekopäisiä hulluja?

Vihreillä välähtää – Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka ristiriidassa

Kun vihreiden edustaja sattuu lausahtamaan jotakin järjellistä, häntä kiitetään ja laakeroidaan mediajulkisuudessa. Kun taas Jussi Halla-aho (ps.) sanoo (hänelle ominaisesti) jotakin järjellistä, häntä moititaan mediajulkisuudessa. Kun itse sanon jotakin, joka varmasti pitää paikkaansa, kukaan ei siteeraa todeten, että ”asiantuntija sanoo”, niin kuin aina käy vasemmistolaisen tutkijan tai tieteenharjoittajan röyhtäistessä jotakin medialle.

Muutamat vihreän liikkeen kannattajat, naturalistit ja luonnonsuojelijat ovat tulleet viime vuosina järkiinsä. Eräs heistä on Eero Paloheimo, joka kirjoitti Suomen Perustan julkaisemassa Ympäristörealistin käsikirjassa, että Kiinan yhden lapsen politiikka on ollut maailman merkittävin ympäristöteko. Hän on tunnustanut tosiasian: kehitysmaiden väestönkasvu on syy lähes kaikkiin maailman ekologisiin, poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja väkivaltaongelmiin. Ja tietenkin myös maahanmuuttoon.

Toinen järkiinsä tullut ex-vihreä on brittiläinen naturalisti Sir David Attenborough. Hän totesi jo vuonna 2013, että maapallo on menossa kohti katastrofia, mutta luonto korjaisi tilanteen, jos ihmiset eivät tekisi mitään. Hänen mukaansa nälänhädät johtuvat siitä, että liian pienellä alueella on liikaa ihmisiä, ja luonto on yrittänyt korjata asiaa, mutta ihmiset ovat pahentaneet tilannetta antamalla ruoka-apua kehitysmaihin.

Niinpä hän pitää avun antamista ”sekopäisenä” ja peräänkuuluttaa toimenpiteitä väestönkasvun hillitsemiseksi. Radio Timesissä hän lausui: ”We are a plague on the Earth. It’s coming home to roost over the next 50 years or so. It’s not just climate change; it’s sheer space, places to grow food for this enormous horde. Either we limit our population growth or the natural world will do it for us, and the natural world is doing it for us right now.”

Viikko sitten myös Osmo Soininvaara (vihr.) liittyi kuoroon. Uusi Suomi otsikoi näyttävästi, että vihreiden veteraanipoliitikko on keksinyt, mihin väestönkasvu hänen mielestään johtaa: väestöjensiirtoihin ja sotiin! Hänen mukaansa 500–1000 miljoonaa ihmistä joudutaan sijoittamaan ilmastonmuutoksen takia muualle, eli lauhkealle vyöhykkeelle, jossa mekin asumme. Hän väittää massojen muuttoliikkeen johtavan ennen pitkää kaaokseen.

Ei yllätys. Väitteen informaatioarvo on nolla, sillä kyseessä on itsestäänselvyys, joka jokaisen olisi pitänyt ymmärtää. Mutta kun asian sanoo vihreä, se saa hänet näyttämään nerolta, jolloin väite toimii mainoksena.

Kyseessä on keino valjastaa ilmastoahdistus ja kehitysmaiden väestöräjähdyksestä johtuva ekokatastrofi maahanmuuton verukkeeksi. Argumentti on siis uhkaus. Sen lähtökohtana on pyrkiä oikeuttamaan väestöjensiirtoja ilmastopaniikilla uhaten. Metodi on vihreälle liikkeelle tyypillinen: länsimaalaisia ihmisiä ahdistellaan maapohjan, valtioiden ja kulttuurien haltuunotolla, jos emme suostu rajoittamaan hiilidioksidipäästöjä ja avaamaan valtioiden rajoja täällä, vaikka vika on kehitysmaissa, siellä.

Kehitysmaat tuottavat jo yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä – EU enää vain noin 15 prosenttia. Teollisuuden ilmastotehokkuus on täällä paljon parempi kuin noissa ilmastopolitiikan vapaamatkustajina toimivissa kehitysmaissa. Jos asiassa oltaisiin loogisia, pelkästään ilmastotieteen näkökulmasta tulisi väestöjen siirtymistä pohjoisiin maihin asumaan rajoittaa, sillä täällä asumisen energiankulutus on kylmyydestä ja pimeydestä johtuen suurempaa. Myös hyödykkeet kannattaisi tietenkin tuottaa täällä eikä ajaa tuotantoa vihreällä ilmastopolitiikalla kehitysmaihin.

Väestönkasvun seurauksia uhkauksenaan käyttävä argumentointi rikkoo kausaalista aiheuttamisperiaatetta ja syyllistää syyttömiä. Ajatuskulku on samanlainen kuin se, että vieraat ihmiset uhkaisivat muuttaa asuntoosi asumaan ja vaatisivat, että sinun pitää luovuttaa heille heidän pyytämänsä summa rahaa, jotta he luopuisivat aikeestaan.

Tällainen ei vetele. Mutta siihen lankaan Soininvaara on kävellyt ja toivoo ilmeisesti muidenkin kävelevän.

Ympäristöliike näkee väestönkasvun luonnonlain kaltaisena voimana, jolle ei voida mitään ja jonka vuoksi länsimaiden pitää ottaa syyt siitä, että kehitysmaissa ei muka tiedetä, miten ollaan lisääntymättä.

Ympäristöliike ja vihreät eivät esitä lisääntymisrajoituksia ilmeisesti siksi, että ne perustavat kannatuksensa naturalistisille ja survival-strategisille lajinsäilytysihanteille. Väestöräjähdyshän on seuraus heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä, ja vihreässä liikkeessä pelätään valtaväestöjen suuttumista ja kannatuspakoa, mikäli vihreät tunnustaisivat, miten asia on. Lisääntymisrajoituksia pidetään vihreässä liikkeessä ”ihmisarvon” ja ”ihmisoikeuksien” vastaisina, vaikka nimenomaan väestöräjähdys on viemässä mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään.

Näyttöä punavihreän median ristiriitaisesta suhtautumisesta antaa esimerkiksi Helsingin Sanomien jatkuva huoli Kiinan soveltamasta yhden lapsen politiikasta (ks. tänne, tänne ja tänne). Siitä kertovat lehden jakamat suitsutukset oman Kiinan-kirjeenvaihtajansa kirjalle ja toimituksen myöntämät kiitokset, kun maa lievensi lisääntymisrajoituksia. Helsingin Sanomat on kyynelehtinyt saavillisen saunavettä kiinalaisten lisääntymishaluttomuuden vuoksi, mutta suomalaisten kannustamista lisääntymään lehti on pitänyt moraalittomana ja naisoikeuksien vastaisena!

Väestönkasvu on siihen kannustavien maiden poliittinen painostuskeino. ”Luonnonvaraisena” pidettyä väestönkasvua puolestaan tukevat kehitysmaiden poliittiset laajentumispyrkimykset ja niiden ekspansiiviset valtauskonnot, kun taas asioihin puuttuminen merkitsisi seksuaalisen käyttäytymisen rajoittamista kehitysmaissa. Tämän tosiasian välttelemistä ja siihen liittyvää valheellisuutta ja sensuuria olen kuvannut sanaparilla ”ekokatastrofin intimiteetti”.

Valheellisuus sikiää perimmältään naturalistisista syistä. Maailma ei lopu pamahtaen vaan kitisten. Mediassa vellovan informaatiosodan taustalla vaikuttaa kehitysmaalaisten hybridisodankäynnillinen valloitushanke, joka pyrkii käyttämään hyväkseen kansainvälisiä sopimuksia, kuten ”Geneven pakolaissopimuksena” tunnettua YK:n pakolaisten oikeusasemaa koskevaa yleissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, vaikka ne eivät ole tarkoitetut oikeuttamaan laajoja väestöjensiirtoja, niin kuin ei mikään muukaan ihmiskunnan historiassa.

Länsimaiden vihervasemmisto ja liberaali oikeisto kuitenkin tukevat kehitysmaalaisten diasporaa Eurooppaan sen sisäisinä myyrinä: ”tieteenä” esiintymään pyrkivän poliittisen toiminnan ja median kautta. Tosiasiassa Euroopan ei pidä olla neekereiden paisuntasäiliö.

Retorisena aseena vihervasemmiston propagandatyössä ovat ihmisoikeudet, jotka mukamas estävät lisääntymisen rajoittamista kehitysmaissa. Nämä vihervasemmiston suojelemat ihanteet ovat kuitenkin järkyttävässä ristiriidassa vihreän liikkeen luonnonsuojelutavoitteiden ja ihmisarvon puolustamisen kanssa.

Vihervasemmisto myös pitää ne ristiriidassa, sillä se on vihervasemmistolaisen ideologian mukaista. Tavoitehan on vain tuhota länsimainen kapitalismi, joten tilalle tarjottavan vaihtoehdon johdonmukaisuudella ei pidetä väliä. Tuloksena demografisesta kataklysmiasta on väestöpoliittisen bastardisoinnin lisäksi myös kulttuurien eroosio.

Ilmastopolitiikkaa ja ihmisoikeuksia pyritään käyttämään maahanmuuton verukkeena, mikä ei ole ihme, sillä vihervasemmistolaisessa politiikassa se ykkösasia on aina maahanmuutto. Ei ole mitään tärkeämpää kuin maahanmuutto. Kehitysmaapolitiikassakin on vain itkien hyväksyttävä se, että maahanmuutto on luonnonlainomainen voima, jonka edessä meidän länsimaisten ihmisten on alistuttava ja tyydyttävä kohtaloomme.

Epätäydellisen tiedon ongelma ilmastokeskustelussa

Kirjoitin ilmastopoliittisella panikointiviikolla analyysin ilmastopolitiikassa sovellettavista katalista keinoista. Niistä yksi oli nuoren Greta Thunbergin käyttäminen ilmastopoliittisen informaatiosodan ihmiskilpenä.

Keskustelun pääongelma on nähtävissä tieteen demarkaatio-ongelmana: missä kulkevat tieteellisen tiedonmuodostuksen ja poliittisen informaatiovaikuttamisen sekä päätöksenteon rajat?

Terveessä tilanteessa pitäisi aina erottaa toisistaan yhtäältä tiedon muodostaminen ja toisaalta tiedon julistaminen sekä sen pohjalta tehtävät poliittiset johtopäätökset.

Tieteen tehtävä on muodostaa ’jos–niin’-ajatuskulkuja ja tarjoilla ne tiedeyleisölle muodossa: ’mitä tapahtuu, jos teemme niin tai näin’.

Esimerkiksi: ’Jos me suomalaiset haluamme suojella ilmakehää, pitäisi estää muuttoliikettä pohjoisiin maihin, joissa elinolot edellyttävät paljon energiaa ja saastutusta, ja samalla pitäisi estää oman teollisuutemme siirtymistä kehitysmaihin, joissa ympäristötekniikka on kehittymätöntä.’

Tai: ’Jos me suomalaiset haluamme olla välinpitämättömiä suhteessa ilmakehään, pitäisi purkaa hiilivoimaa Suomessa ja antaa muiden maiden käyttää maailman kivihiiliresurssit omissa paljon päästävissä voimaloissaan.’

Tai: ’Jos me suomalaiset haluamme olla suorastaan tuhoisia ilmakehän kannalta, Suomen kotitaloudet pitäisi pakottaa vähentämään omia päästöjään, jotta Suomen päästöoikeudet voidaan antaa paljon saastuttavien Bulgarian, Puolan ja Romanian käytetettäviksi omassa sähköntuotannossaan’, niin kuin entinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tekikin.

Kun tällaiset faktat ja syy–seuraus-suhteet ovat kaikkien kansalaisten tiedossa, asia pitäisi alistaa poliittiseen prosessiin, jossa ihmiset saavat päättää asiasta. Tiede ei voi poliittista päätöstä tehdä.

Ongelman muodostaa epätäydellinen tiedonmuodostus informaation alkujuurilla. Toinen suuri ongelma on, että media välittää ihmisille puutteellista ja yksipuolista informaatiota suomalaisten ihmisten käyttäytymisen vaikutuksesta maailman kokonaisilmastoon. Sitä vääristellään, liioitellaan, kaunistellaan, manipuloidaan ja sondeerataan. Perusteluni voitte lukea linkkaamastani kirjoituksesta.

Meiltä myös vaaditaan enemmän kuin muilta, vaikka olemme tehneet jo muita enemmän, mikä puolestaan on epäoikeudenmukaista. Juuri siitä johtuu turhautuminen, joka on kaiken aggressiivisuuden alkusyy. Ollaksemme hyödyksi meidän suomalaisten tulisi ensisijaisesti vaatia muita maita panemaan omat tonttinsa kuntoon. Tieteellisesti katsoen tärkeintä olisi, että poliittisena ratkaisuna tarjottaisiin toimivaa metodia, eli menetelmää, joka olisi ilmastotehokas.

Sen sijaan Pariisin ilmastosopimus on ohjannut Kiinaa rakentamaan mahdollisimman paljon hiilivoimaa vuoteen 2030 asti maan kiristettyä itselleen oikeuden lisätä päästöjään tuohon saakka. Nyt maa tuottaa neljänneksen maailman päästöistä, kun taas valtamedian systemaattisesti parjaama Yhdysvallat on toimeenpannut jo noin puolet sopimuksen velvoitteista.

Päästöjä rajoitetaan nykyisin eniten niissä maissa, joissa investoinnit tekniikkaan ovat kalleimpia ja ilmastotehokkuus muutenkin hyvä. Päästöjä rajoitetaan vähiten niissä (kehitys)maissa, joissa investoinnit olisivat halvimpia ja jotka nyt toimivat ilmastopolitiikan vapaamatkustajina, saavat ilmastopoliittisia aneita sekä houkuttelevat teollisuutta lepsulla ilmastopolitiikallaan.

Minä kyllä ymmärrän, mistä irrationaalisuus johtuu. Suomessa tämän harhaanjohtamisen takana vaikuttaa ilmastopoliittinen kartelli ja klusteri. Kokoomuksen globalistit, Vihreiden neropatit, vasemmiston viisastelevat internationalistit ja aina juonitteleva Kepu ovat rakentamassa Suomesta ilmastopolitiikan laboratoriota, josta toivotaan ”uutta Nokiaa”.

Tämä mahtava visio, innovaatio ja unelma ei taida kuitenkaan toteutua, sillä hiilineutraalina tai jopa hiilinegatiivisena mallimaana toimiminen ei elätä, mutta se kuolettaa taloutemme ja teollisuutemme kilpailukyvyn, joka olisi tärkeää, jotta mitään päästövähennyksiä voidaan tavoitella.

Media puolestaan on mennyt valtapuolueiden klusterin takuumieheksi sekä julistaa ja vaatii suomalaisilta aina vain anorektisempaa toimintaa, masokistista itsemme kurittamista ja inkvisitiomaisia toimenpiteitä: ympäristöveroja, liikenteen verottamista ja energian hinnannostoja. ”Hiilineutraalin” maan brändiarvo ei ole kuitenkaan niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa lopettaa hengittäminen.

Valtavirtamedian ja -poliitikkojen menettely on epätieteellistä, sillä se rikkoo ympäristöoikeudellista varovaisuusperiaatetta, jonka mukaan epätäydellisen tiedon varassa toimittaessa olisi pidättäydyttävä radikaaleista ympäristönsuojelutoimenpiteistä, mikäli seurauksia elämäntavallemme, taloudelle tai luonnolle ei varmasti tunneta.

Sellainen menettely on myös vastoin oikeusfilosofista aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaan päävastuu ilmaston tuhoutumisesta kuuluu syyllisille, eli ongelmien aiheuttajille itselleen, tässä tapauksessa niille maille, joiden päästöt ovat suurimmat aikaansaatuja tuotantoyksiköitä kohti – ei kansalaisia kohti, kuten usein epäoikeudenmukaisesti arvioidaan.

Median ja poliitikkojen levittämä epätäydellinen tieto johtaa panikoivaan käyttäytymiseen ja pahimmillaan sellaiseen tunteenomaiseen kansan kiihottamiseen kuin nyt tapahtuu, kun asia on viety järkiperäisestä rekisteristä tunneperäiseen.

Hullunkurista onkin, että Greta Thunbergin selässä ratsataessaan valtamedia väittää olevansa kauhean järkevä ja vetoavansa tieteeseen, vaikka se oikeasti vetoaa tunteisiin. Aihetta ei käsitellä rationaalisesti, reflektiivisesti eikä realistisesti vaan emotionaalisesti, affektiivisesti ja idealistisesti. Nuorison samastumiskohteeksi mediassa rakennetulle neitoselle käy kuin Kassandralle, ja asia hukkuu huutavan omaan ääneen.

Surkeimman näytön vihervasemmiston asennoitumisesta antoi Antti Rinne, joka antautui nimittelemään järkevästi ja kypsästi asennoituvia ihmisiä ”setämiehiksi”. Muutamat asioita ymmärtävät ja elämänkokemuksen valaisemat ihmiset kun olivat paheksuneet teinitytön tempaisemista mannekiiniksi tuohon ilmastopoliittiseen informaatiosotaan.

Minä puolestani en ole huolissani kenestäkään henkilökohtaisesti. Sen sijaan pidän median ja valtavirtapoliitikkojen antautumista nimittelyyn ala-arvoisena osoituksena vihervasemmiston argumenttien loppumisesta, heidän keinojensa kavaluudesta ja kääntymisestä laakeroimaan pikkutyttöjä ilmastopolitiikan kotijumalattariksi.

Ennen kuin lukaisette aihetta käsittelevän analyysini ilmastopolitiikan missikisoista (ehkä olette lukeneetkin jo), vielä muutama sana ikärasismista.

Feministien harjoittama sedättely on – kuten ikärasismi yleensäkin – rasismin muodoista tasavertaisin, sillä siltä ei säästy kukaan, ja ennen pitkää sen kohteeksi voi joutua myös nimittelijä itse. Rinteen torut ”setämiehille” olivat rimanalitus, jota ei voi ylittää.