Kokoomus aikoo ostaa lapsia veronmaksajien rahoilla ja haluaa Kela-goldin myös porvarien taskuun

Kelan vastavalittu kokoomuslainen pääjohtaja Lasse Lehtonen on esittänyt korotuksia nuorten parien lapsilisiin. Perusteeksi mainitaan pyrkimys lisätä syntyvyyttä ja torjua väestökatoa.

Tämä on liiketaloudellisen kokoomuslogiikan mukaista. Näin valtio ikään kuin teettäisi tai ostaisi lapsia veronmaksajien rahoilla.

Oletuksena on markkinataloudellinen hypoteesi, että ihmiset toimivat rahankiilto silmissään ja lisääntyvät tehdäkseen lapsilla rahaa!

Oletus on kaiken kaikkiaan epäuskottava. Ihmiset käsittääkseni pariutuvat ja hankkivat lapsia ensisijaisesti muista syistä kuin Kelan avokätisyyden takia.

Lapsia tulee heteroseksistä. Seksiäkin ihmiset harjoittavat muista syistä kuin Kelan hyväntahtoisuuden vuoksi.

Voidaan kysyä, miksi ihmiset eivät lisäänny eivätkä hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen aiempien vuosien tapaan, ja suomalaisten syntyvyys roikkuu nälkävuosien tasolla.

Syy tähän johtuu paitsi feminismin aiheuttamasta seksuaalisuuden vaarallistamisesta (aiheesta täällä ja täällä), erityisesti hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja niiden toimeenpanijasta, Kelasta.

Todennäköinen syy on perusturvan rapauttamainen. Kun Kelan työttömyysetuuksia, asumistukea ja toimeentulotukea on leikattu ja saantiehtoja kiristetty, ihmiset eivät luota tulevaisuuteen eivätkä hanki lapsia.

Asia ei tule kuntoon lapsilisiin suunniteltavilla porkkanoilla, kun juurisyy on perusturvan murentaminen.

Suomessa lisääntyvät lähinnä maahanmuuttajat, joiden yliedustus syntyvyystilastoissa on seuraus suomalaisen alemman keskiluokan jäämisestä leikkausten telapyörästön väliin.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat maahan tullessaan yleensä varattomia ja täyttävät siten Kelan toimeentulotuen kaikki varattomuus- ja tulottomuusihanteet. Valtio kattaa heille pöydän, ja heihin pätee sananlasku ”lapsi tuo leivän tullessaan”.

Sen sijaan Kelan toimeentulotukeen jo sisältyneet ja asumistukeen sisällytetyt uudet varattomuusehdot merkitsevät, että niitä eivät saa kantasuomalaiset, joilla on hiemankin varallisuutta ja jotka ovat ilman omaa syytään esimerkiksi työttöminä.

Hallitus on runnellut eritoten Perussuomalaisten tyypillistä kannattajakuntaa, ja siksi leikkuripuolue on kannatuskatonsa ansainnut (aiheesta täällä ja täällä). 

Kelan toimeentulotuki takaa täyden ylläpidon ”kaikkein huonoimmassa asemassa oleville”, mutta pudottaa toiseksi, kolmanneksi ja jopa neljänneksi heikoimmassa asemassa olevat väestökymmenykset mustaan aukkoon.

Suomalaiset eivät uskalla hankkia lapsia perusturvan heikennysten vuoksi – eivät lapsilisien muka huonon tason vuoksi. Käytännöllisesti katsoen suomalaiset ovat nyt lastentekolakossa. Sitä lakko-oikeutta hallitus ei ole vienyt.

Ja väestönvaihto etenee (aiheesta täällä). Ja suomalaisia syytellään lisääntymättömyydestä. Sekä houkutellaan lastentekoon porkkanoilla.

Kannattaisi parantaa kansalaisten perusturvaa.

Lapsilisät ovat nykyisinkin korkeat, ja niitä saavat yhdenvertaisesti myös hyvätuloiset.

Lasse Lehtonen tekeekin tuossa täysin kokoomuslaista politiikkaa ja toimii Kokoomuksen etäispäätteenä Kelassa. Hän haluaa korottaa lapsilisiä, koska tietää, että lapsilisiä myönnetään myös hyvätuloisille yhdenvertaisesti.

Kun samalla leikataan perusturvaa, eli otetaan sosiaaliturvan alapäästä, siirretään Kelan sosiaaliturvarahoja alapäästä yläpäähän.

Kyseessä ei siis ole mikään aito kannustaminen lasten tekoon vaan verovarojen siirto perusturvasta ihmisille, joilla olisi varaa rahoittaa lastenhankintansa ja elatuksensa muutenkin.

Pääjohtaja Lehtonen lienee unohtanut, että hallitus korotti jo lapsilisiä nostamalla neljännen lapsen tukea vuoden 2024 alusta.

Siitä hyöytyvät vain suurperheet, jotka luovat lapsilaumoja (yleensä uskonnollisista syistä). Keitähän he mahtavat olla?

Kannattaako myöskään hyvätuloisten suosiminen, jolla kannustetaan ensimmäisen lapsen hankintaan?

Vastaus on: todennäköisesti ei.

Pitkälle koulutetut ja siten hyvätuloiset eivät lisäänny, koska he panostavat uraansa. Etenkään uranaiset eivät halua äidinroolia. Jakkupukuiset juristi-, ekonomi- ja lääkärinaiset siirtävät lasten hankintaa loputtomiin.

Ilmiö on maailmanlaajuinen. Samasta syystä myös väestöjen keskimääräinen älykkyys laskee sekä länsimaissa että kehitysmaissa, joissa niissäkin paisuvat lähinnä huonoiten koulutetut ja siten todennäköisesti älykkyydeltään heikkotasoisimmat (aiheesta täällä ja täällä).

Ja Pisatorni kallistuu Suomessa (aiheesta täällä). 

Myös feministinen ideologia on vaikuttanut asiaan. Se on luonut eripuraa sukupuolten välille määrittelemällä lähes kaiken seuranhaun ja kontaktin luomisen rikosoikeudellisesti ”ahdisteluksi” tai ”häirinnäksi” (aiheesta täällä). Ei tarvitse ihmetellä, miksi ei synny tilanteita, joiden tuloksena edes periaatteessa voisi syntyä lapsia.

Naiset ovat vaateliaita ja torjuvia sekä miehet pelokkaita ja vetäytyviä heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä.

Näitä ongelmia ei voida korjata Lasse Lehtosen knoppikonsteilla lapsilisien korottamiseksi.

Vaikuttaa, kuin porvarit olisivat lapsiostoksilla setelitukkojen kanssa.

Rahalla voitaisiin kyllä parantaa myös lapsiperheiden tilannetta. Mutta silloin pitää parantaa perusturvaa eikä heikentää siitä. 

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) tapa seilata Helsingin ravintoloissa virka-autoaan biletaksina käyttäen päätyi viikonloppuna kaupunkijuorujen tasolta valtakunnan ykkösuutiseksi. Aihe ei olisi kommentoimisen arvoinen, sillä punavihreän hallituksen toiminta on ollut samantyylistä koko ajan.

Bonnie & Clyde.

Puuttumisen arvoiseksi pääministerin kevytkenkäisyyden tekee Marinin ylimielinen kommentointi ”boom-boom boomereille” Instagramissa. Haukkumasanaksi mielletyllä ”boomerillahan” viitataan sodan jälkeisinä vuosina syntyneisiin suuriin ikäluokkiin (baby boomer). Heitä kohtaan pääministeri osoitti nyt arvostuksensa kansainvälisestä käsimerkistöstä tunnetulla tavalla.

Postmodernissa yhteiskunnassa ”kulttuurina” voidaan tietenkin pitää mitä tahansa töhertelyä, vaikka pelkän huomionkeruun ei pitäisi riittää taiteen tunnusmerkiksi. Huomionkipeyden ei pitäisi olla laadun tae myöskään politiikassa.

Seiska-lehden tietojen mukaan Marin on järjestänyt kotibileitä ja kutsunut pääministerin virka-asunnolle artisteja saunomaan ja juopottelemaan läpi koko kuuman kesän. Oletettavaa on, että Marin antautui perumaan kulttuurialalle aiotut 18 miljoonan euron leikkaukset vain siksi, että Kesärannan kekkerit saivat toiset julkkiset raivostumaan.

Homot puolestaan tiedetään ihmisiksi, jotka juhlivat vähän ja hillitysti, eikä gay-ravintoloitakaan ole koko maassa kuin muutama. Mutta nyt homojenkin maine on uhattuna, sillä Sanna on vaarassa vetää homot oman party-toimintansa välineiksi.

Uusimpien paljastusten mukaan Marin on kierrättänyt puolueensa gay-kansanedustajaa Ilmari Nurmista omana maskottinaan ravintoloissa ja Kesärannassa, vaikka pääministerillä olisi aviomieskin. Sannan tiedetään saunottaneen bile-Ilmarin lisäksi myös kaapista tulleen pop-artisti Benjamin Peltosen, joka on kuuluisa siitä, että hän on kuuluisa. Muita ansioita hänellä ei ole.

Punavihreille äänensä antaneet homot saavat sillä tavoin poliittista vastinetta kannatukselleen; tosin pääsylippu suihkuseurapiirien bileisiin myönnetään vain harvoille ja valituille. Juhlinta tapahtuu edelleen edustajien välityksellä.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa koko ravintola-ala on ollut jatkuvien rajoitusten kohteena ja kansalaiset pidetty kiltisti kotona. Vanhuksille vinoilu puolestaan täydentää sen, että SDP pyörsi eläkeläisiltä vappusatasen, eikä hallitus toteuta eläkeindeksin korotusta.

Media kohteli Marinia silkkihansikkain

Juorulehdistö ehätti jälleen valtamedian edelle puhumalla avoimesti asiasta, jolla on laajaa poliittista merkitystä.

Sen sijaan Yleisradio kohteli Marinia haastattelussaan 24.10.2021 silkkihansikkain, ja toimittaja Robert Sundman esitti hänelle vain laimean kysymyksen, ”miten itse kommentoitte asiaa”. Marin vastasi (myös Helsingin Sanomien alleviivaamalla tavalla), että ”ehkäpä meille poliitikoillekin aina välillä huumoria suodaan” ja että enemmän häntä kiinnostavat poliittiset asiat.

Niiden olisi syytäkin kiinnostaa, mutta nythän näin ei ole, vaan pääministerin huomio on aivan muissa kysymyksissä. Päähän tuntuu nousseen muukin kuin alkoholi.

Siitä kertoo Ylen kokoomuslaisen toimittajasiiven laatima juttu, jossa demarivaikuttajien sanotaan havainneen Marinin persoonassa muutosta ”huolestuttavaan” suuntaan.

Marinia on aiemmin arvosteltu Antti Rinteen tuolipelistä (josta kirjoitin syystalvella 2020 täällä) sekä veronmaksajien piikkiin tähdätyistä kalliista aamiaislaskuista. Niiden päiväsaldo ylitti monien opiskelijoiden, toimeentuloasiakkaiden ja pieneläkeläisten käteen jäävät tulot koko kuukaudelta!

SDP:n eduskuntaryhmä laittoi Marinin hiljattain ristituleen pelastaakseen omat kasvonsa, ja eräät yrittävät parantaa Marinin herpaantunutta otetta olemalla huolissaan hänen ”jaksamisestaan” ja samanaikaisesta pinkomisestaan kuntoradalla.

Median kautta tapahtuva imagonrakentaminen Time- ja Vogue-lehden kannessa ei kuitenkaan kannattele honteloa poliitikkoa, kun kultaisesta häkistä murtautuminen epäonnistuu ja kurat lentävät SDP:n pääasiallisen kannattajakunnan, eli eläkkeellä olevien ikäihmisten, silmille.

Ikäihmisille kuittaileminen kertoo arvostelukyvyttömyydestä, sillä kaikista puolueista juuri SDP:llä on ikääntynein jäsenistö. Vuoden 2017 selvityksen mukaan SDP:n jäsenten keski-ikä oli 61,5 vuotta.

On syytä muistaa, että myös Ilmari Nurminen (30) valittiin eduskuntaan etupäässä eläkeläisten ja hoitolaitoksissa olevien äänillä, joten ylenkatseellisuuteen ei pitäisi olla varaa. Sitä ei sovita pääministerin spinnaus, jonka mukaan ikäihmisiä halveksivassa sanankäytössä onkin ollut kyse ”vain huumorista”.

Bile-Ilmari sai suuren määrän ääniä vanhuksilta haastattelemalla heitä graduaan varten muun muassa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa, ja Aamulehti kirjoitti, että ”kuopus pääsi Arkadianmäelle mummujen äänillä”. 

Poliittisen kannatuksen keruun ja tutkimustoiminnan yhdistämistä ei ole lailla kielletty, mutta se ei ole tutkimuseettisten eikä metodologisten sääntöjen mukaista. Nähdäkseni Nurminen ei ole kovin hyvä sen enempää politiikassa kuin opinnoissaankaan. Rapsakoiden mummojen kaulaan kapsahtelu SDP:n toritapahtumissa ei ole poliittinen ansio eikä tieteellinen näyttö.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten valtamedia suhtautuisi, jos miespuolinen oikeistolainen saunottaisi pääministerin asemassa kaksi lesbokaveriaan. Ainakaan Ilkka Kanervan (kok.) ei tarvinnut kuin lähettää tekstari povipommille, niin häntä vaadittiin eroamaan ministerinvirasta.

Tapaus osoittaa, että ikään, seksuaaliseen käyttäytymiseen ja muuhun arkaluontoiseksi koettuun asiaan liittyvät omintakeisuudet saavat medialta, viranomaisilta ja tieteen tuomioistuimilta kiitosta, kun tekijänä on vihervasemmistolainen nainen. Mutta vastaavassa tilanteessa oikeistolainen mies kiinnitetään avolava-Toyotan perään ja vedetään pitkin pölyistä autiomaata. Tämän osoitti myös teokseni Totuus kiihottaa käsittely.

Sitä mikään media ei kerro, noudatettiinko Kesärannassa ”Suostumus2018”-aloitteen mukaista käsitystä ”oikeasta sukupuolisesta käyttäytymisestä” tai voisiko joku kokea pääministerin kosteat ryyppyperformanssit sukupuolisena häirintänä. Feministien mielestä oma kuiva kirjani tietenkin oli sitä.

Mutta oli hauska kokea ja todistaa valtiota johdettavan valtiatarten otteilla, sillä ”vastuullisuus velvoittaa”.

Politiikan lapsellistuminen

Huomion keruu pelkillä populistisilla sossumedian life style -päivityksillä ei ole pelkkää asiakysymysten ylenkatsontaa tai paljon kritisoitua ikärasismia, vaan niiden taustalta pilkistävät asiantuntemuksen ja kokemuksen puute.

Saunottaja-Sannan ja bile-Ilmarin tapauksella on laajempaa merkitystä, sillä se antaa näyttöä politiikan infantilisoitumisesta: muuttumisesta lapsekkaaksi.

Suomen sosialistihallituksen nuoret naiset olivat virkoihin astuessaan juuri ja juuri kolmekymmentä täyttäneitä ja vailla politiikan asiaosaamista ja elämänkokemusta.

Vihervasemmistolaisten nuorisopoliitikkojen hyödyntämän sukupolvivastakkainasettelun takana on nuorten äänestäjien kosiskelua. Toisaalta taustalta paistaa halu ilmoittautua vanhempien ikäluokkien etujen edistäjäksi. Molemmat nojaavat identiteettipoliittiseen ryhmittymiseen, joka on pohjimmiltaan marxilaisen luokkastrategisen ajattelun toistoa.

Silloin kun vanhemmat ihmiset ihannoivat vihervasemmiston nuoria pioneereja, he näyttäytyvät nuorten ihmisten liittolaisina. Esimerkin tarjoaa Yleisradion juttu, jonka mukaan erään alaikäisen ilmastokapinallisen vanhemmat maksavat hänen sakkonsa ja hakevat hänet rutiininomaisesti putkasta.

Vanhempien ihmisten kontalleen heittäytyminen osoittaa, että aikuisten henkinen auktoriteetti on murentunut. Sympatioiden osoittaminen Greta Thunbergin kaltaisille nuoruuden myytin ilmentymille ja hurmosliikkeille saattaa vaikuttaa pedagogiselta. Mutta tosiasiassa se lakastuttaa yhteiskunnallista keskustelua, kuolettaa kriittisyyttä ja ohjaa pois järkiperäisestä asioiden käsittelystä.

Vastaavasta on kyse myös ”ok boomer” -kuittailussa, joka nopeasti arvioiden on vain teini-ikäisten kuohunnalle tyypillistä kenkkuilua ja murrosikäisten nälvintää maailman tosiasioita vastaan.

Kun 35-vuotias pääministeri viestii samoin kuin häntä vielä kaksikymmentä vuotta nuoremmat somejulkkikset, kyse ei ole kuitenkaan vain irrallisesta heitosta, vaan ilmiöstä, joka kielii politiikan koko diskurssissa tapahtuneesta muutoksesta.

Politiikasta on tullut huutelua tilanteessa, joka sinänsä huutaa apuun kokemusta ja asiantuntemusta sekä poliitikko- että virkamiesportaaseen. On surullista havaita, että kansa antaa vihervasemmistolaisten poliitikkojen johtaa maata syvemmälle suohon, valitsee heitä eduskuntaan ja siten vaatii omaa talouttaan tilille ja päätään pölkylle.

 

”Ok boomer!” – Mistä oli kyse?

Alun perin myös ”ok boomer” oli pelkkä viraalinen trendihokema, joka lähti lentoon, kun muuan keski-ikäinen mies oli kuvaillut nuorten aikuisten Peter Pan -syndroomaa. Useat nuoret toistelivat sanontaa, ja poliittiseen keskusteluun puheenparsi alkoi levitä, kun Uuden Seelannin vihreiden kansanedustaja Chlöe Swarbick nälväisi parlamentin vanhemmalle edustajalle ”Ok boomer!”

Helsingin Sanomien toimittaja Ossi Mansikka selitteli asiaa vuoden 2019 harhaanjohtavassa kirjoituksessaan ”’Ok boomer’ syntyi salamaniskusta millenniaalien vastauksena suurten ikäluokkien typerille jutuille”. Hänen mukaansa vanhemmat ihmiset ovat ilman muuta ”typeriä”, ja tokaisu on nuorten vastalause ”koetulle välinpitämättömyydelle ilmastonmuutoksesta”, ”epätasa-arvosta” ja ”tuloeroista”, ja se viittaa ”ylisukupolvisen pahantekijän arkkityyppiin”.

Helsingin Sanomien yritys selitellä asiaa jäi taaskin pinnalliseksi ja täysin alamittaiseksi omassa syyttelevyydessään. Tosiasiassahan ”voimaannuttavaksi” tarkoitetulla ilmauksella kaivetaan esiin riitaa. 

Epäasiallisen sanankäytön taakse yritetään vetäytyä suojaan arvostelulta, ja omaan viiteryhmään kohdistuva kritiikki koetetaan sivuuttaa vetoamalla sukupolvikuiluun sekä käyttämällä hyväksi maalittamiseen perustuvia leimoja.

Samanaikaisesti nuoruuden ympärille on rakennettu myyttistä kulttia. Siinä narratiivissa myös kansainvälinen media ylisti Suomen vastanimitettyä hallitusta havaittuaan, että neljän suurimman puolueen ministerit olivat vain hieman päälle kolmekymppisiä naisia.

”Ok boomer” on siis osa sosiaalisen median ja valtavirtamedian rakentamaa kerrontaa, jossa aikuisuus ja kokemuksen tuoma viisaus pyritään lavastamaan ”taantumuksellisuudeksi”. Samanaikaisesti nuoruuteen liittyvää epävarmuutta, idealismia, rajojen etsintää ja radikalismia palvotaan ihaillen.

Tosiasiassa nuoruuden ihannointi sinänsä on taantumuksellista, sillä se nojaa vanhempien ihmisten syyllistämiseen ja väitteeseen, että he ovat muka tehneet jotakin väärin tai jotain on mennyt pieleen. Vallan luovuttaminen keinoja tuntemattomille lapsukaisille on huonompi vaihtoehto kuin istuminen keskustelemaan politiikan realiteeteista ja maailman parantamiseen tarvittavista menetelmistä.

Nuoruuden palvonnan myyttinen kultti

Iskulauseiden ja kärjistysten kautta harjoitettava identiteettipoliittisten irtopisteiden keruu vie tilaa asiakeskustelulta ja johtaa kulttimaiseen rabulismin ihailuun. Vihreät ja SDP ovat pyrkineet alentamaan äänestysikää 16 vuoteen kerätäkseen ääniä ilmastoahdistuksesta ja identiteettikriiseistä kärsiviltä nuorilta ja käyttääkseen heitä näyttöpaneeleinaan.

Elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini sanoi aikoinaan (omasta kommunistin näkökulmastaan), että nuoruuden palvonta on eräänlainen fasismin muoto. Ajatus pätee lausujastaan riippumatta myös meidän aikanamme, sillä kauneuden ja haavoittuvuuden taakse on helppoa suojautua arvostelulta ja omahyväisyys estää havaitsemasta maailmaa sellaisena kuin se on.

Suuri osa aikuisista on syyttä suotta luovuttanut auktoriteettiasemansa nuorisolle, eikä se ei ole myöskään nuorten oman edun mukaista. Pahimmassa tapauksessa älykkäimmät ja kyvykkäimmät nuoret jäävät röyhkeimpien ja karkeimmin asiansa ilmaisevien nuorten jalkoihin ja kärsivät toisten aiheuttamasta huonosta maineesta.

En siis tarkoita, ettei nuorten ihmisten näkökulmalla tai intresseillä olisi merkitystä. Mutta niin yliopistoissa, yrityksissä kuin menestyvissä yhteiskunnissakin johtajat ovat yleensä vanhempia ihmisiä, ja siihen ovat aivan tietyt syyt, joita vasta-alkajille ei pitäisi joutua selittämään.

En tiedä missään päin maailmaa toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan tai yliopiston rehtorin virka-Audia annetun noviiseille, ja myös Platon lähti yhteiskuntafilosofiassaan siitä, että alle viisikymppisiä ei pitäisi nimittää filosofikuninkaiksi. Mutta Suomessa kaikki valta annetaan rippikoulusta juuri päässeille ministereille.

Tosiasiassa ”ok boomer” -tyypisellä identiteettipoliittisella nälvimisellä ei pitäisi olla mitään merkitystä politiikassa, sillä suuri osa politiikan ongelmista on universaaleja tai kansallisen tason kriisejä, joissa iällä, identiteeteillä tai sukupolvien välisillä kuiluilla ei pitäisi olla relevanssia.

Suomen valtion hurja velkaantuminen on hinta, joka maamme pakotetaan maksamaan siitä, että hallitukseen päästettiin suuri määrä huonosti valmistautuneita nuoria naisia, jotka ratkovat keskinäisiä riitojaan velkarahalla, kykenemättä laittamaan menoja tärkeysjärjestykseen.

Tampereen valtuustossa puolestaan saavat kuunnella asiapuhetta sekä Ilmari että hänen bestiksensä Sanna. Oheinen linkki vie Tampereen nuoren perussuomalaisen valtuutetun Joakim Vigeliuksen (ps.) YouTubeen, jonne hän on tallentanut otteita Veikko Vallinin (ps.) puheenvuoroista. 

Vigelius puolestaan valittiin valtuustoon kiitokseksi siitä, että hän kyseenalaisti Tampereen yliopistossa opetetut ”miesten kuukautiset” joutuen suljetuksi pois kurssilta. Identiteettipolitiikan ilmaus oli tuokin syrjintä, mutta onneksi nuorten keskuudesta löytyy myös järkeä.

Mitä isompaa elämänvalhetta varjellaan, sitä rajumpaa on sensuuri.

Ihmiskunta on tavattoman lapsellista

Koronakriisin keskellä havaitaan, kuinka lapsekasta ihmiskunta on luottaessaan kaiken maailman typeryyksiin, kuten internationalismiin, globalisaatioon ja loppumattomiin tavara- ja alihankintaketjuihin, maailmantalouden kasvuun, rajattomuuteen, huvitteluliberaaliin turismiin ja muuhun lyhytnäköisille hobiteille tyypilliseen.

Siis siihen, mikä levitti myös koronaviruksen ympäri maailman ja paljasti riippuvuuden kaukomaista.

Kun asiat eivät sujukaan ihan niin kuin oli kuviteltu, nämä lapsukaiset ovat äimän käkenä, että kuinkas tässä nyt näin kävi. Sama hämmästys kohtaa tietenkin taloudellisten romahdusten jälkeen, kun velkaiset kansantaloudet romahtavat, ja entiset kehitysmaat ja kolonialismista kärsineet viholliskansat ottavat uppoamassa olevat länsimaat haltuunsa sekä alistavat niiden kansakunnat henkiseen ja materiaaliseen orjuuteen.

En tarkoita arvostella lapsia. Eihän lapsia sanota lapsellisiksi, sillä lapsellisuus on lasten ominaisuus. Mutta kun aikuiset ovat lapsekkaita, kuten vihervasemmistolaiset yleensä, heitä voi hyvin sanoa lapsellisiksi.

Viisaus on varautumista. Samoin aikuisuus on sen ymmärtämistä, mitä kaikkea mistäkin voi seurata. Lapsi ei ymmärrä seurauksia eikä tapahtumakulkuja, koska elämänkokemusta ei ole.

Tahdon vain sanoa, että olen paikantanut vihervasemmistolaiseen politiikkaan liittyvän tuhoisuuden syyn. Se on yleinen lapsellisuus. Kun aikuinen on lapsellinen, hän on tyhmä.

Ja näkyyhän se toki nykyisten ministerittarien iässäkin. Lepsuilua, laissez-fairea, kehitysapua rikastuville ja ahneille kehitysmaille, oman kansakunnan syyllistämistä ja mustamaalausta, ylimitoitettua uhrautumista ilmastonsuojelun vuoksi, ulkomaalaisten elättämistä omaksi velaksi, itkua ja vollotusta, kun joku on eri mieltä, aseiden antamista omista käsistä vieraille kansakunnille, munattomuutta.

Sitä kaikkea on Suomen ja Euroopan unionin politiikka. Tässä tämänkertainen vappupuhe.

Vihdoinkin kaksi oikeaa äitiä

Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteena alulle pannun äitiyslain helmikuun lopulla äänin 122–42. Suomesta tuli siten ensimmäinen maa, jossa äidin naispuolinen kumppani voidaan vahvistaa lapsen toiseksi äidiksi jo raskauden aikana eikä lapselle voida koskaan tunnustaa hänen biologista isäänsä.

Helsingin Sanomat ylistää edellä viitatussa jutussa, että ”[ä]itiyslain perusteella kahden naisen perhe voisi tunnustaa molempien vanhemmuuden jo ennen lapsen syntymää neuvolakäynnillä. Näin lapsella olisi kaksi äitiä heti syntymästä lähtien ja hänen oikeudellinen asemansa olisi nykyistä selvempi.” Sama linja lain edistäjillä on ollut lehden mukaan alusta asti.

Kuinka onnellinen nyt onkaan se pihalla yksinään leikkivä pikku Pekka, kun hänellä lopultakin on kaksi oikeaa äitiä?

On kurjaa, että lapsen elämän täytyy alkaa tavalla, jolla vanhemmat ensi töikseen katkaisevat lapsen suhteet hänen toiseen todelliseen vanhempaansa, eli biologiseen isäänsä. Millä perusteilla voidaan sanoa ”rakastaviksi” sellaisia vanhempia tai ”oikeudenmukaisiksi” tämän kaiken vahvistavia poliitikkoja ja viranomaisia?

Isättömyyslaiksi sanottu uusi säädös polkee miesten kulkusia ja lasten oikeuksia. Päätöstä on perusteltu usein sillä, että osa lapsista syntyy kurjiin olosuhteisiin muutenkin. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että yhteiskunnan tulisi kannustaa tai tukea kyseisenlaisen kurjuuden yleistymistä.

On väärin kuvitella, että homomiehet kannattaisivat laajalla rintamalla isättömyyslakia. Laki antaa näyttöä lesbofeministien ahneudesta, itsekkyydestä ja omahyväisyydestä sekä lobbauksesta, jota he ajavat poliittisen vihervasemmiston, löperöliberaalin porvariston ja feministien kaappaaman seksuaalivähemmistöjärjestön kautta.

Kierointa on, että isättömyyslain taakse ovat menneet myös lastensuojelutyötä tekevät järjestöt, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Unicef, Lastensuojelun Keskusliitto ja Väestöliitto. Tämä antaa näyttöä siitä, että lastensuojelutyö on karulla tavalla feministen ja naismafian hallussa.

Lain tuloksena lesbo- ja binaiset voivat käyttää miehiä spermakoneina ja tuottaa satunnaisten tai suunniteltujen seksuaalisten kanssakäymistensä tuloksena isättömiä jälkeläisiä. Se, että huoraäidit voivat pullauttaa itselleen lapsia leluiksi, ei ole lasten eikä yhteiskunnan etu.

Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana, ja vankeuteen ajautuvan naisen merkittävin käyttäytymistä selittävä tekijä on lapsuudesta puuttuva isä. Kattavassa pitkittäistutkimuksessa oli seurattu 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta.

Voidaan tietenkin kysyä, miten hyvin rikollisuuteen ajautuminen sopii elämän kurjuuden tai hyvinvoinnin mittariksi, mutta yhden olennaisen ja paljon puhuvan kriteerin se joka tapauksessa tarjoaa.

Naisten maailmassa kasvaneet pojat eivät ymmärrä mitään autoista, moottoripyöristä, metsästyksestä, kalastuksesta, maanpuolustuksesta, fysiikasta, historiasta, politiikasta, taloudesta eivätkä yhteiskunnan kausaalisuhteista, vaan he ovat munilla varustettuja eurovisiotyttöjä. Kun tämän perhepolitiikan päälle lisätään vielä täysnaiseutetun opettajakunnan harjoittamaa feminististä manipulaatiota kouluissa, on tuloksena todellisia cuck-miehiä, juuri sellaisia, joiden kasvattamiseen myös telaketjufeminismin propagandatuutti Helsingin Sanomat kannustaa miehille tyypillistä seksuaalisuutta vaarallistavissa jutuissaan.

Mikäli isättömyyslaki olisi niin vahvalla pohjalla moraalisesti, kuin lainvalmistelun puolueelliset näennäisasiantuntijat ovat uskotelleet, kaikkien hyvissä perheissä kasvaneiden lasten kannattaisi kokoontua mielenosoitukseen vaatien oikeutta kasvaa lemmikkeinä kahden äidin lesboperheissä. Tässä tapauksessa yhteiskunnastamme paljastuisikin – demarikieltä käyttääkseni – todellinen mukavuusaluetta koetteleva tasa-arvovaje.

Kansalaisaloitteen mukaista lakiesitystä vastustivat kristillisten lisäksi vain 10 perussuomalaista, 10 sinistä, 15 kepulaista ja kaksi kokoomuslaista, mikä antaa näyttöä järjen ja vastuun vähyydestä kansanedustuslaitoksessa.

Mainittakoon, että vastustin myös hedelmöityshoitolakia kirjoituksessani ”Hedelmöityshoitolaki on susi” 2006  ja adoptiolakia kirjoituksessani ”Lesboparien adoptio-oikeudesta” 2008.

Sukupuolta ei voi sensuroida

Joulu on syntymän juhlaa. Trollitehdas, satiirijulkaisu ja klikkijournalistiikan ykkösnyrkki Helsingin Sanomat lemusi jälleen kauas, kun se viikko sitten otsikoi, että ”Aleksi on suomalainen mies, joka synnyttää pian lapsen – Lain mukaan hänen ei pitäisi olla raskaana, mutta Aleksi päätti tehdä kehollaan, mitä haluaa”.

Tosiasiassa raskaana ei ole mies vaan nainen, joka on vaihtanut mielikuvallisen sukupuolensa mieheksi ja hakenut asiasta viranomaiselta todistuksen. Sitten lehti ja tietenkin myös hän itse väittävät, että paksuna on nyt mies eikä nainen.

Väite on samanlainen kuin sanoisi, että kohtasin tänään saman elefantin kaksi kertaa, mutta se oli kuitenkin eri elefantti kummallakin kerralla.

Valheen juuret ovat empiiristen ja ontologisten tosiasioiden kieltämisessä. Sukupuoli on kaksiarvoinen tosiasia, joka vallitsee kokeellisesti todettavalla geenien, kromosomien ja hormonien tasolla sekä fenotyyppisellä ja havaittavalla kehollisella ilmiötasolla.

Naisen ja miehen biologinen rakenne ja aineenvaihdunta ovat täysin erilaiset, ja kromosomisto jää entisenlaiseksi myös sukupuolen kirurgisen manipulaation jälkeen. Samoin miehen ja naisen genitaalit ovat luonnollisesti erilaiset. Kaksiarvoisen sukupuolieron voimassaolosta, vaikuttavuudesta ja tunnustamisesta tajunnallisella mielikuvatasolla puolestaan kertoo transsukupuolisten halu vaihtaa (tai kuten he itse sanovat ”korjata”) sukupuoltaan toiseksi.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöliike on yhdessä trans- ja intersukupuolisten kanssa käyttänyt ”Suomen ensimmäistä raskaana olevaa miestä” esimerkkitapauksena siitä, että transsukupuolisuuteen ei pitäisi yhdistää sterilisaatiota eikä hedelmättömyyttä lain velvoittamana.

Tosiasiassa transsukupuolisten hedelmättömyys ei johdu laista vaan hoidoista, jotka tekevät ihmisestä hedelmättömän, mikäli hän pyrkii vaihtamaan sukupuoltaan lääkehoidon keinoin. Niinpä heidän kokemaansa pulmaa ei voida ratkaista lainsäädännöllisin keinoin. Translakia ei tarvita, koska transsukupuoliset voivat nykyisinkin vaihtaa mielikuvallisen sukupuolensa turvautumatta hormonihoitoihin, jotka ovat heidän kokemiensa lapsettomuusongelmien perimmäinen syy.

Mikäli taas sukupuolta pyritään vaihtamaan (tai korjaamaan) farmasialla tai kirurgin puukolla, hedelmättömyys on seuraus lääketieteellisestä operaatiosta eikä lainsäädännöstä. Sukupuoli ei ole kelluvaa valuuttaa, vaan sillä on sidos kultakantaan kehon kautta, ja orava pitäköön nahkansa.

Seta kiistää kaksiarvoisen sukupuolieron – ja samalla myös homot

Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry on tätä nykyä transseksuaalien, transsukupuolisten ja transgenderistien hallussa oleva maahanmuuttoyhdistys, joka taistelee kaksiarvoista sukupuolieroa ja siten myös homojen ja lesbojen tunnustamista vastaan.

Jos ei ole sukupuolta, ei voi olla homoseksuaaleja eikä heteroitakaan, sillä seksuaaliset intentiot edellyttävät viittauskohteen: sukupuolen. Kaksiarvoinen sukupuoliero on homojen, lesbojen ja heteroiden olemassaolon apriorinen edellytys, eli käsitteellis-analyyttinen ennakkoehto. Oletus, että ei olisi homoseksuaaleja eikä heteroseksuaaleja, taas ei pidä paikkaansa, joten kaksiarvoisen sukupuolieron merkitys saa vahvistuksen myös ihmisten kokemusmaailman kautta.

Kaksiarvoista sukupuolieroa ei ole perusteltua ryhtyä kiistämään vain mikroskooppisen pienten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistönkin sisällä vähemmistöinä olevien ryhmien kokemistavan tai poikkeuksellisen anatomian perusteella, joista suuri osa on sitä paitsi kliinisiä patologioita (kuten Klinefelterin syndrooma). Olisi väärin, jos muiden ihmisten passit, ajokortit, todistukset ja muut viralliset asiakirjat täytyisi heittää silppuriin vain siksi, että kansalaisille määritellään sukupuolineutraali henkilötunnus jonkin pienen marginaaliryhmän toiveiden vuoksi.

Tilannehan olisi samanlainen kuin sanottaisiin, että terveetkin ovat sairaita sillä perusteella, että sairastaminen koskee heitä. Näinhän vihervasemmistolainen seksuaalivähemmistöliike toisaalta opettaa mainostaessaan, että jokaisella on myös hiv-status, vaikka ei olisikaan hiv-positiivinen! Saman logiikan mukaan rikas on vain köyhä, jolla on rahaa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöpolitiikan kaksinaismoralismi

Vähemmistömedia on vaahdonnut ”miehen raskaudesta” näkemällä siinä ”systeemin puutteet”. Esimerkin Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n ajaman politiikan irrationaalisuudesta tarjoaa yhdistyksen pääsihteeri Kerttu Tarjamo, joka lausui QX-lehden haastattelussa ”kansainvälisenä intersukupuolisuuden päivänä”, että intersukupuolisten lasten korjaaminen joko pojiksi tai tytöiksi on väärin.

Hän paheksui, että synnynnäisesti intersukupuolisille lapsille tehdään ”raskaita kirurgisia operaatioita” heidän sukupuolensa muokkaamiseksi binääristä luokittelua vastaavaksi. Lapsille tehtävät radikaalit operaatiot ovat moraalisesti kyseenalaisia, mutta toisesta suupielestään Seta on vaatinut ”raskaita kirurgisia” operaatioita biologiselta ja fysiologiselta sukupuoleltaan terveille yksilöille, jotka ovat joko miehiä tai naisia mutta jotka eivät joistakin itsetuntoonsa liittyvistä syistä hyväksy sukupuoltaan vaan haluavat korjata tai vaihtaa sitä omaa mielikuvallista sukupuoltaan vastaavaksi.

Seta ei ole meuhkannut muslimien hallitsemissa maissa tehtävistä tyttöjen ympärileikkauksista, joissa tytöltä poistetaan klitoris ja häpyhuulet ommellaan kiinni. Sen sijaan Seta on edistänyt muslimien maahanmuuttoa ja tukenut islamin leviämistä. Yhdistyksen aktivistit suhtautuvat lähes palvovasti muhamettilaisuuteen ja pyrkivät kiistämään ongelmien olemassaolon väittämällä, että ”Allahia ei kiinnosta, oletko trans”. Naisten sukupuolielinten silpominen ja homojen teloitukset ovat kuitenkin arkipäivää islamilaisissa maissa, joten en voi kuvitella valheellisempaa suhtautumistapaa.

Huomionarvoista on, että monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöliikkeen aktivistit ovat antaneet kristinuskosta tulikivenkatkuisia julistuksia, mutta he eivät ole antautuneet samanlaiseen vihapuheeseen islamia koskien, vaikka syytä olisi enemmän. Ehkä islam pelottaa, mutta kristinusko ei.

Helsingin seudun Setan irtautumisesta homojen ja lesbojen asioista kertoo hanke, jolla HeSeta pyrki irrottautumaan valtakunnallisesta Setasta yleiseksi queer-teoreettiseksi pride-, pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöksi vaihtamalla nimensä muotoon ”Helsinki Pride Yhteisö ry”. Kyseiselle linjalle järjestö lähti tunisialaisen Hassan Hninin tultua HeSetan puheenjohtajaksi. Tapaus kertoo tavasta, jolla älyllinen asenne korvataan huvitteluliberaalilla hukuttautumisella narsismin leimaamaan viihteellisyyteen ja multikulttuuriseen etnobiletykseen (aiheesta tässä).

Suuntaus on ansainnut arvostelua myös muilta kuin minulta. QX-lehden mukaan ”kriitiikkiä tuli myös sillä perusteella, että priden korostaminen rajaa aikuiset homomiehet ja fettarimiehet ulos yhdistyksestä. Uutta nimeä pidetään lähes kaikissa kommenteissa huonona ja kapea-alaisena. Nimenmuutoksen tarkoitusta, erottautumista Setasta, ei sitäkään nähty hyvänä perusteena.”

Kun yhdistys ei kelpaa enää homoille eikä lesboille itselleen, miksipä muidenkaan kannattaisi lotkauttaa korviaan sen ajamille tavoitteille? Yhdistyksen uudessa strategiassa vuosille 2018–2022 ei mainita kertaakaan sanaa ”homo”, mutta mainitaan kyllä ”maahanmuuttovirasto” ja ”maahanmuuttajapalvelut”. Yhdistys näyttää lypsävän rahaa maahanmuuttopolitikoinnilla ja vihervasemmistolaisten heterofeministien julkisista varoista auliisti rahoittamalla transgenderismillä, sillä HeSetan budjetti vuodelle 2018 paisahti noin 300 000 tuhannesta eurosta lähelle puolta miljoonaa. Kannattaa siis miettiä, mille järjestölle jäsenmaksunsa maksaa, jos maksaa.

Transgenderismi sikiää manipulaatiosta

Lääkärit suostuvat transsukupuolisten vaatimiin korjausleikkauksiin vain siksi, että he pelkäävät Setan kostoa, joka seuraisi, mikäli he kertoisivat todelliset näkemyksensä, sanoisivat mitä ajattelevat ja kieltäytyisivät silpomasta potilaidensa kehoa ja sukupuolielimiä. He suostuvat tekemään yhteiskunnalle kalliiksi käyviä korjausleikkauksia vain välttääkseen transväkeä tekemästä valituksia Valviraan ja estääkseen identiteettiongelmista kärsiviä potilaitaan viemästä lääkäreiltä heidän lääkärinoikeuksiaan. Lääkärit ajattelevat, että pitäkööt kurjat seuraukset, kun kerran itse niitä pyytävät.

Monet sukupuolen korjauksen läpikäyneet ovat katuneet prosessejaan myöhemmin itsetunnon kohennuttua ja sukupuoli-identiteetin selkiinnyttyä. Ei tarvitse olla mustaa vyötä filosofiasta ja sosiaalipsykologiasta ymmärtääkseen, että jotain mätää on siinä, kun 15-vuotiaat likat väittävät olevansa väärää sukupuolta ja terveydenhuoltohenkilökunta avaa heille tien kirurgisiin operaatioihin niin pian kuin mahdollista, eli 18-vuotiaina.

Sanoisin, että kyseessä ovat teini-ikäisille tyypilliset identiteettikriisit, joita syventää se, että nuoret neidot ovat seksuaalisuuskielteiseksi muuttuneen yhteiskunnan ja seksuaalisuutta vaarallistavan manipulaation uhreja. Yhteiskunnan vaikutuksesta asenteisiin kertoo se, että korjauksen tavoittelijat ovat useimmiten naisia. Tämä indikoi, että naiset tavoittelevat miesten asemaa, koska heille on feministisen propagandan kautta uskoteltu, että miehillä menee paremmin.

Transsukupuolisten kirurginen ja lääkehoito kertovat taantumuksesta

Lääketiede, psykologia ja sosiaalitieteet ovat taantuneet ja epä-älyllistyneet, kun ne nykyisin hyväksyvät sen, että itsetunto-ongelmia korjaillaan psykofarmasialla ja kirurgien puukolla. Se on samanlaista kuin vielä 1950-luvulla harjoitettu lobotomia.

Syy on kustannuksissa. Monet transseksuaalit ja -sukupuoliset kuuluisivat terapioihin, mutta yhteiskunnalla ei ole varaa niihin, sillä jokaista yksilöä ei voida taluttaa aikuiseksi. Ongelman hillitsemiseksi riittäisi, että lopetettaisiin transgenderistinen propaganda, joka ohjaa kieltämään kaksiarvoisen biologisen sukupuolieron. Nykyisin tuota valheellista manipulaatiota suolletaan jopa kouluissa, joissa lasten sanominen tytöiksi tai pojiksi yritetään kieltää.

Esimerkkejä transpropagandasta antavat ihmisoikeusjärjestöjen hysterisointi, jonka mukaan ”translain muutos ei voi enää odottaa”, ja lehdistön kritiikitön ja reflektoimaton truuttaus, jossa vakuutetaan, että ”yli viidellä prosentilla lapsista on transkokemus”. Agitaation tuloksesta kertoo Yleisradion näennäisdokumentti ”Btw, mä en oo tyttö”, jossa 12-vuotias, 14-vuotias ja 4-vuotiaan lapsen vanhemmat kertovat kokemuksen syvällä rintaäänellä sukupuolen vaihtamisen välttämättömyydestä! Lehdistö mainostaa tätä identiteettisekoilua faktana, joka kertoo muka aidoista, välittömiin toimenpiteisiin velvoittavista sisäsyntyisistä kokemuksista eikä ihmisten hämmennyksestä, vallankäytöstä tai omahyväisistä toiveista.

Kannanottoni ei merkitse, että kiistäisin transsukupuolisten olemassaolon. On varmasti muutamia yksilöitä, jotka kokevat olevansa ”väärää sukupuolta”, ja tuntemus tulee sisältä vastaten yksilön peruskokemusta. Mutta ilmiön räjähdysmäinen kasvu kertoo kokemusten ohjautuvan pääasiassa ulkopuolelta: sosiaalisista ja joukkoviestinnän aiheuttamaan massasuggestioon perustuvista syistä, joilla luodaan valheellista narraatiota, että sukupuolen voi valita kuin hampurilaisen McDonald’sissa.

En tarkoita sitäkään, että vähemmistöjen vähemmistöjä kohtaan saisi olla välinpitämätön. Päinvastoin: tarkoitan, että yksilöiden voluntarismi, eli täysi vapaus ja itsemääräämisoikeus, ei ole välttämättä heille itselleen hyväksi, sillä se perustuu oletukseen, että yksilöt tietävät oman parhaansa. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Ihmisten kokemistapa voi olla aidosti vääristynyt, kuten se psyykkisissä häiriöissä aina on. Itse asiassa toivoisinkin yhteiskunnan huolehtivan paremmin ongelmallisista yksilöistä. Niinpä lääketieteen ja psykologiatieteiden velvollisuus on puuttua asiaan myös terapeuttisin keinoin, eikä suostua tekemään kaikkea, mitä potilaat määräävät.

Kuinka valhemedia tukee transgenderistejä ja vastustaa kriittistä tiedettä?

Tieteenharjoittaja on osoittanut pätevyytensä vasta, kun hänen tekstejään sensuroidaan Uuden Suomen puheenvuoropalstalla. Uusi Suomi sensuroi 16.11.2017 lääkäri Niko Sillanpään kirjoituksen, jossa hän julkaisi käännöksen Yhdysvaltain lastenlääkäriyhdistyksen (American College of Pediatricians) päivittyvästä kannanotosta koskien lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin häiriön ja sukupuolidysforian hoitoa.

Uusi Suomi määräsi hänelle rangaistukseksi vähintään kaksi viikkoa kirjoituskieltoa. Niko Sillanpää on radiologian erikoislääkäri ja lääketieteellisen tekniikan diplomi-insinööri ja toimii Tampereen yliopistollisessa sairaalassa toimenpideradiologina ja kyseisen yksikön vastaavana lääkärinä.

Uusi Suomi on sensuroinut minun lisäkseni myös Helsingin yliopiston dosenttia Arto Luukkasta ja monia muita tieteellisesti kvalifioituneita ja etabloituneita kirjoittajia, joilla on asiantuntijan pätevyys. Tämän lehti tekee, vaikka (tai koska) sen toimituksessa ja ylläpidossa ei ole yhtään tieteellisesti pätevää henkilöä, joka ymmärtäisi, mitä filosofisesti perustelu argumentaatio on ja merkitsee. Sen pitäisi olla vapaata argumentaatiota, jossa paradigmat ja ideologiat kyseenalaistavien dissidenttien kontroversiaaleja näkemyksiä ei tukahduteta, vaan niitä pidetään tieteen tärkeimpänä kriittisenä kontribuutiona. Hyväntahtoisesti oletan sensuurin johtuvan toimitukseen satelevasta vihervasemmistolais-feministisestä ja queer-ideologisesta painostuksesta eikä vain toimituksen omasta tahdosta.

Julkaisen Niko Sillanpään käännöksen yhdysvaltalaisten kollegojensa kannanotosta tässä blogissani tueksi hänelle. – Hyvää viattomien lasten päivää!


Gender-ideologia vahingoittaa lapsia

[Kyseessä on otsikko mukaan lukien käännös yhdysvaltalaisen lastenlääkäriyhdistyksen (American College of Pediatricians) päivittyvästä kannanotosta koskien lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin häiriön / sukupuolidysforian hoitoa. Viimeisin päivitys on syyskuulta 2017. ”Gender” on ”sosiaalinen sukupuoli”, joka poststrukturalismin ja feministisen epistemologian muokkaaman queer-teorian näyttöön perustumattoman väitteen mukaan olisi itsenäinen ja erillinen (biologisesta / evolutiivisesta) sukupuolesta. Tämä käännös on puheenvuoro ajankohtaiseen lastenpsykiatriseen keskusteluun Suomessa. Korostukset ovat alkuperäisen tekstin korostuksia.]

Yhdysvaltojen lastenlääkäriyhdistys kehottaa terveydenhuollon ja opetuksen ammattilaisia sekä lainsäätäjiä hylkäämään kaikki politiikat, jotka normalisoivat lapsiin kohdistuvia kirurgisia ja lääkehoitoja, joiden tarkoitus on vastakkaisen sukupuolen jäljittely. Tosiasiat – ei ideologia – määrittävät todellisuuden.

1. Ihmisen sukupuoli on objektiivinen, biologinen ja binäärinen ominaisuus: ”XY” on miehen ja ”XX” on naisen geneettinen määrittäjä; Ne eivät ole sairauden merkkejä. Sääntönä ihminen syntyy miehenä tai naisena eli ihmisen sukupuoli on luonteeltaan binäärinen. Tähän ilmeinen syy on lajimme lisääntymistapa, joka on kukoistuksemme edellytys. Tämä periaate on itsestään selvä. Erittäin harvinaiset sukupuolen kehityshäiriöt (disorder of sex development, DSD, ”interseksuaalisuus”), kuten testikulaarinen feminisaatio ja synnynnäinen lisämunuaishyperplasia, ovat lääketieteen tuntemia poikkeamia tästä ja sellaisina tunnistettuja sairauden tiloja. Näitä tiloja potevat henkilöt eivät siten muodosta kolmatta sukupuolta (1).
2. Kenelläkään ei ole syntyessään sosiaalista sukupuolta. Kaikilla on syntyessään biologinen sukupuoli.  Sosiaalinen sukupuoli (tietoisuus ja kokemus itsestä miehenä tai naisena) on sosiologinen ja psykologinen konsepti, jolla ei ole objektiivista luonnetta, kuten biologisella konseptilla. Kenelläkään ei ole syntyessään käsitystä itsestään miehenä tai naisena; tämä käsitys kehittyy vähitellen. Kuten kaikki psykologiset kehitykselliset prosessit, tämän käsityksen kehittyminen voi harhautua lapsen subjektiivisten kokemusten, ihmissuhteiden ja haitallisten kokemusten seurauksena. Henkilöt, jotka identiteettiin kuuluu kokemus itselleen vastakkaiseen sukupuoleen kuulumisesta tai kumpaankin sukupuoleen kuulumisesta eivät muodosta kolmatta sukupuolta, vaan he pysyvät edelleen biologisesti miehenä tai naisena (2–4).
3. Henkilön kokemus, että hän on jotain mitä hän ei todellisuudessa ole, on parhaimmillaankin merkki sekavasta ajattelusta. Jos muutoin terve biologinen poika uskoo olevansa tyttö (tai biologinen tyttö uskoo olevansa poika), kyseessä on objektiivisesti todettava psykologinen ongelma, joka siis on mielessä eikä kehossa ja sellaisena tätä ongelmaa tulee myös hoitaa. Nämä lapset kärsivät sukupuolidysforiasta. Sukupuolidysforia (gender dysphoria, GD, aikaisemmin sukupuolidentiteetin häiriö, Gender Identity Disorder, GID) on viimeisimmän psykiatrisen diagnoosiluokituksen (DSM-5) mukaan mielenterveyden häiriö (5). Tämän tilan syntymistä on selitetty psykodynaamisella ja sosiaalisen oppimisen teorioilla, jotka ovat edelleen selitysvoimaisia (2, 4–5).
4. Murrosikä ei ole sairaus ja murrosiän käynnistymisen estävät hormonihoidot voivat olla vaarallisia. Murrosiän fysiologisia muutoksia estävät hormonihoidot aiheuttavat sairauden tilan (eli murrosiän puuttumisen) riippumatta siitä, onko vaikutus pysyvä vai palautuva. Hoidot hidastavat kasvua ja alentavat aiemmin biologisesti terveen lapsen hedelmällisyyttä (6).
5. DSM-5 -käsikirjan mukaan jopa 98% sukupuoli-identiteetiltään hämmentyneistä pojista ja vastaavasti jopa 88% tytöistä lopulta hyväksyvät biologisen sukupuolensa murrosiän päätyttyä (5).
6. Esimurrosikäisille lapsille, joille on asetettu sukupuolidysforian diagnoosi, saatetaan antaa murrosiän estäviä lääkkeitä jopa jo 11-vuotiaina, jolloin heitä joudutaan hoitamaan vastakkaisen sukupuolen sukupuolihormoneilla myöhemmin, jos vastakkaiseen sukupuoleen kaltaistamista jatketaan. Näin hoidetut lapset eivät kykene saamaan biologisia jälkeläisiä edes hedelmöityshoitojen avustamana. Lisäksi tällainen hormonihoito altistaa vaarallisille sivuvaikutuksille kuten korkea verenpaine, sydänsairaudet, veritulpat, aivoverenkiertohäiriöt, sokeritauti ja syöpä (7–11).
7. Hormonihoitoja saaneen ja sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen itsemurhariski on aikuisiässä lähes 20-kertainen muuhun väestöön verrattuna. Näin on myös Ruotsissa, jossa gender-ideologia on viety pisimmälle (12). Miksi järkevä ja hyväntahtoinen ihminen tuomitsisi nuoren lapsen tähän kohtaloon tiedostaen, että murrosiän loppuun mennessä jopa 98% näistä pojista ja 88% tytöistä lopulta hyväksyy todellisuuden ja säilyttää psyykkisen ja fyysisen terveytensä?
8. Lapsen ehdollistaminen uskomaan, että elinikäinen lääkkeellinen ja kirurginen vastakkaisen sukupuolen jäljittely on normaalia ja terveellistä, on lapsen pahoinpitelyä. Sukupuoli-identiteetin häilyvyyden normalisointi tiedotusvälineissä, koulutuksessa ja lainsäädännössä hämmentää lapsia ja vanhempia, jonka seurauksena yhä useampi päätyy ”sukupuoli-identiteettiklinikoihin”, joissa heille määrätään murrosiän ehkäisevää lääkitystä. Tämä asetelma taas käytännössä takaa, että nämä lapset ja perheet ”valitsevat” elinikäisen karsinogeenisen ja muutoinkin haitallisen lääkityksen ja todennäköisesti harkitsevat nuorina aikuisina tarpeetonta terveiden ruumiinosien silpomista.

Michelle A. Cretella, M.D.
President of the American College of Pediatricians

Quentin Van Meter, M.D.
Vice President of the American College of Pediatricians, Pediatric Endocrinologist

Paul McHugh, M.D.
University Distinguished Service Professor of Psychiatry at Johns Hopkins Medical School and the former psychiatrist in chief at Johns Hopkins Hospital


Alkuperäislähde

Internet:
https://www.acpeds.org/the-college-speaks/position-statements/gender-ide...

PDF:
https://www.acpeds.org/wordpress/wp-content/uploads/9.14.17-Gender-Ideology-Harms-Children_updated-MC.pdf


Viitteet

1. Consortium on the Management of Disorders of Sex Development, “Clinical Guidelines for the Management of Disorders of Sex Development in Childhood.” Intersex Society of North America, March 25, 2006. Accessed 3/20/16 from http://www.dsdguidelines.org/files/clinical.pdf.

2. Zucker, Kenneth J. and Bradley, Susan J., “Gender Identity and Psychosexual Disorders.” Focus: The Journal of Lifelong Learning in Psychiatry, vol. III, no. 4, Fall 2005, pp. 598–617.

3. Whitehead, Neil W., “Is Transsexuality biologically determined?” Triple Helix (UK), Autumn 2000, p. 6–8., accessed 3/20/16 from http://www.mygenes.co.nz/transsexuality.htm; see also Whitehead, Neil W., “Twin Studies of Transsexuals [Reveals Discordance]”, accessed 3/20/16 from http://www.mygenes.co.nz/transs_stats.htm.

4. Jeffreys, Sheila, Gender Hurts – A Feminist Analysis of the Politics of Transgenderism. New York: Routledge, 2014, pp.1–35.

5. American Psychiatric Association, Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition. Arlington, VA: American Psychiatric Association, 2013, pp. 451–459. See page 455 re: rates of persistence of gender dysphoria.

6. Hembree, W.C., et al., “Endocrine treatment of transsexual persons: an Endocrine Society clinical practice guideline”. J. Clin. Endocrinol Metab. 2009: 94, pp. 3132–3154.

7. Olson-Kennedy, J. and Forcier, M., “Overview of the management of gender nonconformity in children and adolescents”, UpToDate, November 4, 2015. Accessed 3/20/16 from www.uptodate.com.

8. Moore, E., Wisniewski & Dobs, A., “Endocrine treatment of transsexual people: A review of treatment regimens, outcomes, and adverse effects.” The Journal of Endocrinology & Metabolism, 2003; 88(9), pp. 3467–3473.

9. FDA Drug Safety Communication issued for Testosterone products, accessed 3/20/16: http://www.fda.gov/Drugs/DrugSafety/PostmarketDrugSafetyInformationforPa....

10. World Health Organization Classification of Estrogen as a Class I Carcinogen: http://www.who.int/reproductivehealth/topics/ageing/cocs_hrt_statement.pdf.

11. Eyler A. E., Pang S. C., Clark A., “LGBT assisted reproduction: current practice and future possibilities“, LGBT Health 2014: 1(3), pp. 151–156.

12. Dhejne, C, et.al., “Long-Term Follow-Up of Transsexual Persons Undergoing Sex Reassignment Surgery: Cohort Study in Sweden.” PLoS ONE, 2011: 6(2). Affiliation: Department of Clinical Neuroscience, Division of Psychiatry, Karolinska Institutet, Stockholm, Sweden, accessed 3/20/16 from http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0016885.

Miten Seta vaikeuttaa suomalaisten homojen asemaa?

Alun perin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (mutta etupäässä homojen ja lesbojen) etujärjestöksi perustettu Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry on viime vuosina profiloitunut lähinnä yleiseksi ihmisoikeusjärjestöksi, jolla ei ole enää juuri mitään tekemistä sen jäsenkunnan suuren enemmistön kanssa. Tämä näkyy kannanotossa, jonka Seta julkaisi marraskuun lopulla ja jossa ollaan huolissaan turvapaikanhakijoista.

QX-lehden mukaan Setan edustajakokous vaatii, että ”seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille taataan turvallinen oleskelu Suomessa sekä asiallinen ja kunnioittava viranomaiskäsittely”. Lisäksi Seta on esittänyt ukaasin, että ”turvapaikanhakijat tulee sijoittaa heidän halutessaan suurempiin kaupunkeihin tai pääkaupunkiseudulle, joissa heillä on mahdollisuus laajempaan vertaistukeen ja palveluihin”! Yhdistys väittää, että ”tällä on keskeinen merkitys heidän kotoutumisessaan”.

Minä olen huolissani niiden suomalaisten homojen ja lesbojen asemasta, joiden pakolaisuus ”suurempiin kaupunkeihin” estyy, koska ulkomailta tulvivat maahanmuuttajat valloittavat suomalaisten ihmisten asuinsijat juuri noissa suurimmissa kaupungeissa, jotka näyttävät olevan kaikkien ihmisten unelmien kohteina.

Parasta tietenkin olisi, ettei kenenkään suomalaisen tarvitsi lähteä seksipakolaiseksi tai sisäiseksi siirtolaiseksi Suomessa. Mutta ilmeistä on, että Setan aktivistit, joista suurin osa on tätä nykyä naisia ja transgenderistejä, ovat jälleen kerran toimineet suomalaisten seksuaalivähemmistöjen edun vastaisesti. 

Vaikka pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukossa on varmasti myös muutamia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, pelkän seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen ei pidä muodostaa tulijoiden asemaa arvioitaessa sellaista seikkaa, joka voitaisiin asettaa tärkeysjärjestyksessä Setan suomalaisen jäsenkunnan etujen edelle.

Näin kuitenkin käy, kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittamista Suomeen oikeutetaan seksipakolaisuudella ja samalla vaikeutetaan suomalaisten ihmisten asemaa omassa maassamme. Muualta tuleville annettavat edut ovat pois suomalaisilta ihmisiltä: meidän verovaroistamme, järjestön saamista yhteiskunnan tuista ja kunnallisesta sekä valtiollisesta sosiaaliturvastamme.

Minulle ainakin ensisijainen ja ainoa virallinen lippu on Suomen valtiolippu, ja sateenkaarilippu on vain toissijainen järjestölippu.

On väärin, että Seta priorisoi ulkomaalaisten sijoittamista pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin, sillä se entisestään vaikeuttaa varsinkin nuorten suomalaisten homoseksuaalien ja lesbojen hakeutumista maaseudulta vapaamielisemmiksi koettuihin kaupunkeihin.

Seksuaalivähemmistöläisyydellä politikoimisen ei pitäisi mennä kansallisen edun edistämisen edelle. Setan pitäisi ajaa suomalaisten homojen ja lesbojen ja ylipäänsä jäsenkuntansa selvän enemmistön asiaa. Mikäli Seta pyrkii tukemaan ulkomaalaisten sijoittumista parhaille paikoille rannikoiden tuntumaan, Seta tulee vaikeuttaneeksi oman jäsenkuntansa oloja Suomessa.

Tämä punavihreän agendan mukainen politikointi osoittaa, että Seta pyrkii olemaan vain vihervasemmistolainen järjestö, jossa loogisesti ajattelevat miehet eivät voi eivätkä saa enää toimia. 

Esimerkiksi Helsingin seudun Setan hallituksen seitsemästä jäsenestä kuusi on nyt naisia ja vain yksi mies, ja hänkin on maahanmuuttajataustainen! Ainoastaan kaksi varajäsentä ovat suomalaisia miehiä. Tämä on ikävä fakta ja antaa huonon kuvan Setasta myös sukupuolten tasa-arvoa edustamaan ilmoittautuneena järjestönä.

Myös valtakunnallisen Setan pääsihteeriksi valittiin äskettäin nainen, joka on aiemmin toiminut ”neuvonantajana Strasbourgissa Euroopan neuvoston seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin yksikössä”. Tällä tavalla järjestö kytketään internatsismin ideologiaan eli kansainvälisyyteen pakottamiseen ja EU-kritiikittömyyteen.

Setan pääsihteerin tehtävässä aiemmin toiminut nainen puolestaan palkittiin nimityksellä ylitarkastajaksi tunnetusti puolueelliseen valtiolliseen ”yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon”. Tasa-arvolla ratsastaminen näyttää tuottavan virkoja etupäässä naisille ja feministeille, aivan niin kuin hallintotieteiden tohtori Pasi Holm osoitti kriittisessä tasa-arvoväitöskirjassaan.

Setan agenda täyttyy nykyään pelkästä transasiasta ja äitiyslaista. Translakia lobattaessa ei lainkaan kysytä, millä tavoin tiettyjen ihmisten halu vaihtaa (tai kuten he itse sanovat ”korjata”) sukupuoltaan voi johtua itsetunto-ongelmista, toisin sanoen siitä, että ihminen ei hyväksy omaa biologista sukupuoltaan ja siksi kokee sen olevan ristiriidassa mielikuvallisen sukupuolensa kanssa. Sukupuolen korjauksista on saatu huonoja kokemuksia, ja monet ovat katuneet päätöksiään aikuisiksi vartuttuaan ja itsetunnon parannuttua.

Äitiyslakia ajettaessa taas ei pohdita, mitä biologisten jälkeläisyyssuhteiden katkaiseminen merkitsee lapsen isäsuhteen kannalta. Nähdäkseni lapsella pitää olla oikeus kumpaakin sukupuolta olevaan vanhempaansa sekä homo- että heterosuhteissa. Siksi vastustin jo adoptiolakia ja hedelmöityshoitolakia, joiden myötä naisparien ja niin sanottujen ”itsellisten naisten” mahdollisuutta riistää lapset biologisilta isiltään tehtiin helpommaksi.

Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppainen osoitti väitöskirjassaan vuonna 2001, että isättä kasvanut poika syyllistyy aikuisena kahdeksan kertaa todennäköisemmin vankeusrangaistuksen tuottavaan väkivallantekoon kuin poikalapsi, jonka kasvatuksessa isä on ollut mukana, ja vankeuteen ajautuvan naisen merkittävin käyttäytymistä selittävä tekijä oli lapsuudesta puuttuva isä. Tutkimuksessa seurattiin 11 000 henkilöä 32 ensimmäisen ikävuoden ajalta. On tietenkin kyseenalaista, miten hyvin rikollisuuteen ajautuminen sopii elämän kurjuuden tai hyvinvoinnin mittariksi, mutta yhden kriteerin se joka tapauksessa tarjoaa.

Setasta on valitettavasti tullut tai tehty pelkkä ämmävirasto, jossa ei ajatella yhtään mitään. Intellektuaalinen argumentaatio yritetään tukahduttaa järjestöretoriikalla, joka on pelkästään hallintodiskursiivista ja koostuu pykäläkoreografiasta.

Vaatijoita, marisijoita ja penääjiä Setassa riittää nyt myös pakolaisten etujen edistämiseksi, joten ei ole mikään ihme, että suomalaiset homomiehet ovat jättämässä järjestön kuin uppoavan laivan.
 

”Perusarvot kunniaan” – Perhepolitiikkaa illuusioilla

Kirjoitin jo jokin aika sitten siitä, mikä ero on arvoilla ja arvostuksilla, ja miksi arvojohtaminen on vaarallista. Arvoja voidaan pitää käsitteellisinä luomuksina (esimerkiksi hyvyys, totuus ja kauneus), joille jokainen voi antaa henkilökohtaisen sisällön. Niitä puolestaan sanotaan arvostuksiksi. Arvot ovat käsitteellisesti (mutta vain käsitteellisesti) yleispäteviä, kun taas arvostukset ovat subjektiivisia. Arvoihin viittaamista tarvitaan lähinnä siksi, että muutoin eettistä keskustelua ei voitaisi käydä.

Aihe pullahti jälleen esiin sukupuolineutraalista avioliitosta käydyn jankutuksen myötä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi jo vuoden 2011 vaalikoneessa vastustavansa sukupuolineutraalia avioliittolakia, ”koska perinteisten arvojen ja moraalin heikentyminen huolestuttaa minua”. Lakivaliokunnan puheenjohtajana toimiva Anne Holmlund puolestaan vetosi jarrupolkimella seistessään ”lapsen etuun”.

Kumpikaan heistä ei ole ilmeisesti tullut ajatelleeksi, mitä nuo ”perinteiset arvot” ja ”lapsen etu” oikeastaan ovat. Lasten edun puolesta kiljutaan kitapurjeet lepattaen aina, kun on aihetta ilmaista sitä tuskaa, jota syntyy, kun kaikki ympäröivä ei olekaan samanlaista kuin oma vaivalla kokoon parsittu ja normien sekä rajoitteiden säätelemä elämä. Samoin huudetaan apuun ”perinteisiä arvoja ja moraalia”, vaikka myöskään ne eivät ole muuta kuin pelkkä kupla.

Puhe perinteisistä arvoista ja moraalista on puhetta ummehtuneiden ja luutuneiden asenteiden puolesta, jonkin sellaisen lintukodon, jollaista ei ole koskaan ollut olemassa. Luuletteko, etteivät ihmiset ole halki aikojen kellistäneet toisiaan ”heinäladoissa ja lantakasoissa”, aivan niin kuin Emmanuelle Le Roy Ladurie kertoo keskiaikaista elämänmenoa kuvaavassa teoksessaan Montaillou – ranskalainen kylä 1294–1347? Kuvitteletteko, että nykyinen äidistä ja isästä koostuva ydinperhe, jossa on keskimäärin 1,7 lasta ja joka asuu Kekkosen aikaisessa elementtikennostossa, on ollut ikuisesti olemassa? – Ei. Se on sangen ideologinen ja aikaan sidottu muodoste.

Ei tarvitse palata kuin 1930-luvullle, niin vastaan tulee suurperheistä koostuva kyläyhteisö, jossa lapset elivät mitä erilaisimpien ihmisten kanssa: setien, tätien, mummojen, vaarien, muiden sukulaisten, renkien, piikojen ja tietysti myös omien vanhempiensa ja toistensa kanssa – elleivät sitten sodat tai kulkutaudit tappaneet vähintään toista vanhemmista. Tällaisia Gemeinschaft-tyyppisiä perinneyhteisöjä on tavattu vieläkin sieltä täältä, mutta harvinaisiksi ne ovat käyneet jälkimodernin Gesellschaft-tyyppisen yhteiskunnan yleistyttyä.

Eikö perinteisten arvojen mukaista olisi elää juuri tuollaisen yhteisöllisen olotilan keskellä, jossa myös lapsilla on suhteita kaikenlaisiin ihmisiin eikä vain noihin itseään pyhittäviin ja lähes jumalina pitäviin vanhempiinsa? Edelleen voidaan kysyä, mikä on loppujen lopuksi ”perinteinen elämäntapa”? Mikä on ”perinne” ja ”arvo” muu kuin kyky sulkea silmänsä siltä epävarmuudelta, jota on kaikkina aikoina liittynyt jokaiseen menneeseen nykyaikaan aina siihen asti, kunnes se on muuttunut historiaksi, joka on jälkeen päin tarkasteltuna turvallisesti hallinnassa?

Jotta lapsen etu ei unohtuisi, lasten kehityksen kannalta ei ole syytä pitää silmällä vain sitä, mitä sukupuolta heidän vanhempansa ovat. Keskeistä on myös lasten suhde omaan vertaisryhmäänsä, eli oman ikäisiinsä kavereihin. Lapsia elää kovin erilaisissa perheoloissa. Vanhempien sukupuolta tärkeämmäksi on osoittautunut vanhempien varallisuusasema ja heidän kykynsä huolehtia lapsista emotionaalisesti ja taloudellisesti. Mikäli norminvartijat eivät niin peittelemättömästi leimaisi ydinperheestä poikkeavia perhemuotoja sekundaksi, myöskään kouluikäiset eivät oppisi heiltä noita vihamielisiä asenteita, joita he sitten hyödyntävät koulukiusaamisen pohjana.

Suurimmat lasten hyvinvoinnin ongelmat liittyvät siihen, että heteronuoret hankkivat lapsia liian varhaisella iällä eivätkä kykene huolehtimaan heistä. Lapsia hankitaan (tai niitä niin sanotusti tulee) vahinkolapsina heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä. Sen sijaan samaa sukupuolta olevat parit hankkivat lapsia suunnitelmallisesti, ja siksi kasvatuskin on näissä tapauksissa vastuullisempaa.

Samalla kun heteroseksuaalinen valtakulttuuri parjaa homojen ja lesbojen lastenhankintaa, se itse teurastaa toistakymmentä tuhatta sikiötä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa joka vuosi raskaudenkeskeytysten muodossa. Sitten se syyttää homoja ja lesboja vastuuttomuudesta ja päivittelee adoptiolasten riittämättömyyttä! Samalla, kun yksi sormi osoittaa toisiin, kolme muuta osoittavat omaan itseen.

Jos homot ja lesbotkin voisivat adoptoida, sitä enemmän vaihtoehtoja adoptiolapsella olisi päästä hyvään kotiin. Ja jos aborttien määrää vähennettäisiin, sitä enemmän lapsia riittäisi luovutettaviksi. Ehkä väestökadosta selvittäisiin tätä kautta ilman laajaa maahanmuuttoa, jota aina huudetaan hätiin, kun ideologisesti polttava työvoimapula uhkaa...

Nyt, kun suuri homokiista on jälleen käynnistymässä sukupuolineutraalia avioliittoa koskevan keskustelun muodossa, minun mielessäni herää kysymys, mistä siinä oikeastaan puhutaan. Mikä on ”lapsen etu”? Mikä on ”lapsi”. Maailmassa näyttää olevan vain kaksi viatonta olentoa: kuollut ihminen ja lapsi. Kuollut siksi, että se ei enää tee mitään, ja lapsi siksi, että hänen ei ajatella ymmärtävän mitään. Ne, jotka näkevät lapsessa ylivertaisen argumentin ja retorisen warrantin, voittamattoman aseen missä tahansa sodassa käytettäväksi, kohtelevat lapsia morbidisti kuin Turmiolan kätilöt: kuolleina sikiöinä, joiden viattomuudella voidaan oikeuttaa milloin homojen ja lesbojen syyllistämistä, milloin taas kaiken pornon riipimistä nettilangoilta.

Tosiasiassa lasten etun mukaista on kasvaa yhteiskunnassa, jossa kaikenlaiset pari- ja perhesuhteet, homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus sekä rakkaus eri muodoissaan ovat avoimesti esillä. Muussa tapauksessa lasten suhde sinänsä luonnolliseen seksuaalisuuteen on vaarassa kieroutua juuri sellaiseen ahdistuneeseen muotoon, joka puristaa monien ihmisten päätä.

On järkyttävää, että Venäjällä ollaan saattamassa voimaan suoraan päin homojen ja lesbojen naamaa läimäytetyt lait, joilla kaikki homoseksuaalinen esiintyminen kielletään julkisilla paikoilla. Sen enempää Euroopan unioni kuin Euroopan neuvostokaan ei ole puuttunut asiaan, vaikka Venäjä on EN:n jäsen ja allekirjoittanut sen ihmisoikeussopimuksen.

Myös arvojohtaja Sauli Niinistö vaikeni asiasta kuuluvasti Venäjän-vierailullaan ja määritteli sen Venäjän ”sisäiseksi asiaksi”. Miten olisi käynyt, jos kaikki juutalainen esiintyminen olisi kielletty kaduilla ja kujilla? Samaan aikaan Venäjä koettaa kääntää huomion pois omista ihmisoikeusrikoksistaan politikoimalla lapsiarvoilla ja valittamalla venäläislasten kohtelusta Suomessa, vaikka Suomen viranomaisten tekemien huostaanottojen kautta on turvattu venäläislasten etu.

Taas on käyty poliittista kompensaatiokauppaa, jossa homoja ja lapsia myydään ja vaihdetaan kuin ilman itseisarvoa olevaa kelluvaa valuuttaa: kun Venäjä ei puutu Suomen huostaanottohin, Suomikaan ei puutu Venäjän harjoittamaan heteropropagandaan, jolla homot tungetaan takaisin siltojen alle.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kautta ei oikeastaan puhuta lapsen edusta lainkaan, sillä lasten edun mukaista on saada hyvät vanhemmat, eikä vanhempien hyvyys riipu sukupuolesta vaan olennaisesti muista asioista. Siksi lain voisi säätää ja laittaa voimaan.

Olen kyllä itsekin toisinaan vastustellut biologisten jälkeläisyyssuhteiden katkaisemista. Mutta silloin kun niin vain käy ilman yhteiskunnan aktiivista panosta, yhteiskunnan pitää varmistaa, että lapset saavat hyvän kodin. Ja nykyistä paremmin se kävisi sukupuolineutraalin avioliittolain kautta.

Huomion arvoista on, että loppujenkin lopuksi vain hyvin harvat homo- ja lesboparit haluavat lapsia. Itse en tiedä kuin ihan muutaman. Lähin taitaa olla ”Ruotsin Marco Bjurströminä” tunnettu Mark Levengood, jolla on puolisonsa Jonas Gardellin kanssa kaksi lasta.

Nyt monille heteroille on muodostunut sellainen kuva, että kaikki homot ja lesbot haluavat lapsia vaikka hohtimilla. Tällainen näkemys ei pidä lainkaan paikkaansa.

Varsinkin monet homomiehet kysyvät ihmeissään, mitä tekemistä meillä on koko asian kanssa. Homoja näet kiinnostaa vain Jumalan lahja, seksi, jonka kristillinen kirkko on säätänyt synniksi omassa luonnonvastaisessa perverssiydessään.

Seksinpalvontaan keskittyneet Tomin miehet pohtivat koppalakkiensa ja nahkatakkiensa alla, miksi homojenkin pitäisi tavoitella sitä lapsenkakkaista heterotodellisuutta, joka koostuu perhehuolista, elatusvaikeuksista ja ”edes vähän kunnollista seksiä” haluavista mulkun perässä kiimaisesti juoksevista heteroperheenisistä.

Ei siis ihme, että lasten hankinta huolestuttaa monia perheenäitejä. Lapsen haluaakin heterosuhteissa aina yleensä nainen. Miehet harvoin haluavat lapsia. Niitä vain syntyy seksin sivuseurauksena. Lastenhankinta on lesbojen juttu myös seksuaalivähemmistöissä.

Omasta mielestäni sukupuolineutraali avioliittolaki on heteroseksuaalisen valtakulttuurin juoni, jolla homot ja lesbot on saatu tavoittelemaan heteroseksuaalista elämäntapaa. Se, että homot ja lesbot on taivuteltu penäämään avioliitto- ja adoptio-oikeutta, kertoo seksuaalivähemmistöliikkeen olevan naisten hallussa.

Lakialoitteen toinen funktio on hankkia vaalikarjaa ja kannatusta niille heterotodellisuudessa eläville poliitikoille, jotka ihan heteroina ovat ilmoittautuneet edistämään myös seksuaalivähemmistöjen asioita. Sen he tekevät hienostuneesti: ajamalla puolueohjelmiensa mukaisesti vähäosaisten, syrjäytyneiden, köyhien, kurjien, arvottomien ja muiden varmasti ulkopuolisten ja ulkopuolella pidettävien kansalaisten etuja! Homoja ja lesboja he pitävät tyhminä apinoina, joiden ääni onneksi painaa vaaleissa yhtä paljon kuin paremmankin väen ääni.

Neutraloimislain kolmas tehtävä perustuu haluun neutraloida vihollinen. Koska heteroita on kahdenlaisia, toisin sanoen niitä, jotka vihaavat meitä avoimesti, ja niitä, jotka vihaavat meitä salassa, fiksummat heistä ovat keksineet nujertaa homouteen liittyvän totuudellisuuden ja kapinallisuuden yrittämällä tehdä meistä heteropoliitikkojen maskotteja. Kun homot ja lesbotkin on tehty ihan samanlaisiksi kuin heterot, mikään ei ole ylitse muiden, ja juuri tästä syntyy tasapäistämisen ja samanlaisuuteen perustuvan tasa-arvopolitiikan neutronipommi.

Väitteeni on, että sukupuolineutraalista avioliittolaista on ritualisoitunut puhtaasti symbolinen kiistakapula, jonka kautta riidellään homojen ja lesbojen olemuksesta, ihmisyydestä, ihmisarvosta ja asemasta. Monet homot ja lesbot ovatkin kokeneet olevansa pakotettuja vinkumaan kyseistä lakia vain pitääkseen ihmisarvonsa, vaikka heillä itsellään ei olisi sen puolesta mitään henkilökohtaista intressiä. Monet heterot taas junnaavat lakia vastaan vain pitääkseen homoja ja lesboja B-luokan kansalaisina ja säilyttääkseen sitä kautta oman raihnaisen omanarvontunteensa perusarvojen puolustajina ja käsityksensä omasta itsestään yhteiskunnan tukipilareina.

Tiedän kyllä, että jos antautuu kirjoittamaan aiheesta tällä tavoin kriittisesti ja kyseenalaistavasti tai vähemmistön omasta valtavirrasta ja järjestöretoriikasta poiketen, heti herää sata, tuhat ja satatuhatta jeesustelijaa, henkiparantajaa, pyhää paavalia ja päivi räsästä, jotka näkevät analyysissa vain sen, minkä he haluavat siinä nähdä: että joku homo nyt (muka) vastustaa lakialoitetta.

Siitä tässä ei ole kysymys, vaan sen selittämisestä, mistä kiistassa oikeastaan keskustellaan, millä tavoin keskustelu on ideologisoitunut, mikä rooli homoilla ja lesboilla itsellään on, miksi koko hanke on syvästi vertauskuvallinen ja muodollinen, millä tavoin se on osa sinänsä defensiivisiä normalisointipyrkimyksiä, kuinka homoja ja lesboja alistetaan taivuttelemalla meitä anomaan jotakin valtakulttuurilta, minkälaista tarkkailulle ja valvonnalle alistamista kyseiseen lakiin liittyy, mitä tämä merkitsee homojen ja lesbojen paljon puhutun itsetunnon kannalta, minkälaista vieraantumista avio-oikeuden tavoittelu sisältää ja kuinka kompleksista kaikki on.

Sitä, että oikeuksia luodaan julkisen vallan kautta, voidaan pitää demokratian osana, mutta filosofian kannalta periaate on mätä. Nytkin ”demokratiaan” ovat vedonneet sekä homoavioliittojen vastustajat että puolustajat: toiset linnoittautuen kansanedustajilta kerätyn listantyngän taakse, toiset taas puuhaten kansalaisaloitteen tekoa.

Mikä onkaan mukavampaa kuin kansalaisten aktiivisuus, mutta perimmäinen ongelma on seksuaalivähemmistöjen itsemääräämisoikeuden puuttuminen, objektivointi ja määräily. Myös minulla on mielipiteitä monesta asiasta, mutta en tohtisi edellyttää, että kaikkien ihmisten pitää elää vain minun sääntöjeni mukaan. Sillä tavoin kansanedustajat kuitenkin tekevät omassa oligarkkisuudessaan, jota vain sanotaan ”kansanvallaksi”.

Kaikkien ihmisten kannattaisi muistaa, että matka ”meistä” omaan itseen on yhtä pitkä kuin on matka meistä niin sanottuihin toisiin eli ”muihin”. Niin heteroiden kuin homojenkin keskeinen kysymys näyttäisi olevan se, miten ylipäänsä voisi löytää sellaisen toisen ihmisen, jonka kanssa avioliitto ja lasten hankinta olisi mahdollista.

Mikään tuskin on ikävämpää kuin se, että muuri nousee itsen ja omaan ryhmään kuuluvien väliin, kuten heteromiesten ja pissisnaisten keskelle tai vanhojen ja tyhmien homomiesten sekä nuorten, omahyväisten ja ikuisesti kauniiden homo-Adonisten välille. Kipeintä on, jos pataan tuleekin oman ryhmän edustajalta tai järjestöltä eikä toiseuteen turvallisesti siirretyltä, etännytetyltä ja karkotetulta, jolta se on odotettavissa. Ryhmien välisen eripuran sijasta pitäisikin miettiä, kuinka yksilöt pärjäävät oman ryhmänsä sisällä: vähemmistöihin kuuluvat oman vähemmistönsä enemmistöläisinä tai vähemmistöläisinä – ja enemmistöihin kuuluvat oman enemmistönsä vähemmistöläisinä tai enemmistöläisinä.

Sen, miksi olen itse päätynyt pitämään sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymistä parempana kuin sen kieltämistä, olen kertonut muun muassa tässä.