24. helmikuuta 2022

Putin herättää Wotanin

Aku Ankan sarjakuvassa varatuomari Kalle Kepuli meni vieraille maille ja sanoi: ”Nämä maat ovat minun ja koettakaapas todistaa, että niin ei ole!

Samoin toimi Vladimir Putin tunnustaessaan itäisen Ukrainan nukkehallinnon. Seuraava askel lienee, että Venäjän-mieliset hallinnot päättävät täysin vapaasti ja itsenäisesti liittyä osaksi Venäjää, ja Venäjä lähettää paikalle rauhanturvaajia”.

Pan-slavistinen natsi-imperialisti
Harvoin ennätän kertoa ”huomisen uutiset jo tänään” enkä ehtinyt nytkään, sillä kirjoittaessani tätä tekstiä Putin marssitti joukkonsa Ukrainan rajan yli.

Monia ihmisiä askarruttaa, ovatko Ukrainan arot sen arvoisia, että mikään maa aloittaa niiden vuoksi laajamittaista sotaa. Ukraina on Euroopan halkopinon takunen, eikä siellä koeta olevan mitään tärkeää.

Monia suomalaisiakin Ukraina kiinnostaa vain turvallisuuspoliittisen mallinnuksen vaarallisena esimerkkitapauksena.

Sen, että Ukraina ei oikeasti kiinnosta länsimaita, voi lukea Venäjän-vastaisten pakotteiden laimeudesta. Henkilöpakotteille Venäjällä luultavasti nauretaan, ja oligargit laitetaan uhraamaan omaisuuttaan isänmaallisen sodan” ja yhtenäisen Venäjänhyväksi.

Lännessä tiedetään, että pakotteista kärsivät eniten läntisen Euroopan maat itse.

Paha sanoa, mutta Venäjä tulee konfliktista ulos voittajana, ja maa saanee vähintäänkin avatuksi suoran maayhteyden Krimille.

Venäjä on onnistunut motittamaan Ukrainan, ja pahimmassa tapauksessa Venäjä motittaa myös Euroopan unionin maat.


Panssarivaunuja ei voi pysäyttää talouspakotteilla

Lännessä ei vieläkään ymmärretä tai olla ymmärtävinään Putinin aloittamaa paradigmanvaihdosta. Panssarivaunuja ei voi pysäyttää talouspakotteilla, vaan siihen tarvitaan PST-onteloammuksia.

Länsimaiden vastaus on ollut epäsuhtainen ja esitetty kokonaan eri rekisterissä kuin Venäjän aseellinen hyökkäys. Siksi se ei tepsi. Pakotteet kääntyvät pahimmillaan Länttä itseään vastaan.

Ukrainan konfliktista voi käynnistyä suuri taloudellinen katastrofi koko läntisessä maailmassa.

Juuri kukaan ei ole huomannut, että Putin ei sodi ensisijaisesti Ukrainaa vastaan, vaan Putinin nimeltä mainitsemat pääkohteet ovat EU, Britannia, Yhdysvallat ja Nato, joilta Venäjä katsoo Ukrainan pelastavansa”.

Todennäköistä on, että Putinin hallinto onnistuu vaurioittamaan monin tavoin koko Euroopan taloutta. 

Jos Venäjä sulkee vastatoimena ilmatilansa, voi Putler ampua alas kansallisen lentoyhtiömme, joka laittoi strategiansa epäonnistuneesti yhden kortin, eli Aasian-lentojen, varaan (arvostelin asiaa jo 2013 täällä). Kauttakulun väheneminen tekee Helsinki-Vantaan miljardi-investoinnista tarpeettoman.

Mikäli talouspakotteet etenevät energiasodaksi, kaasu- ja öljyhanat suljetaan jommastakummasta tai molemmista päistä, ja energian hinta lähtee lentoon. Inflaatio kiihtyy, korot nousevat, ja EU-maiden julkisen talouden rahoituskriisi syvenee. Italian tai Espanjan romahtaminen voi kaataa euroalueen, ja siitä voi alkaa koko EU:n hajoaminen.

Tuloksena voi olla stagflaatio, jossa yhdistyvät korkea työttömyys ja inflaatio ns. Phillipsin käyrän vastaisesti. Lama, työttömyys ja yhtäaikainen inflaatio voivat olla jälleen todellisuutta Euroopassa.

Talouspakotteet ovat väärä reaktio fyysiseen aggressioon, ja energiasota vaarantaisi Euroopan oman talouden. Samalla kun öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinta nousee, Venäjä saa muualle myymistään öljystä ja kaasusta enemmän rahaa! Ja tuota rahaa maa voi käyttää sodan rahoittamiseen.

EU:n toimeenpanemat rangaistukset Venäjälle kiertyvät sille eduksi ja haitaksi EU:lle itselleen. Taustalla on, että Eurooppa on riippuvaisempi Venäjän energiasta kuin Venäjä energiansa myyntituloista. Maalla on 550 miljardin euron arvoinen valtiollinen energiarahasto.


On koronakriisi, on pakolaiskriisi, on talouskriisi, on turvallisuuskriisi

Ei siis pidä paikkaansa, että Suomea ei uhkaa mikään. Tosiasiassa velkaiset EU ja Yhdysvallat ovat vaarassa kuristua pakotteisiinsa itse.

Sen sijaan Venäjä kestää kuin Leningradin piirityksen. Maalla ovat laajat kulta- ja valuuttavarannot, ja kansa pidetään aisoissa samoin kuin Pohjois-Koreassa: sulkemalla ovet ja ikkunat informaatiolta.

Putinin performanssi tulee siis pahaan paikkaan. Venäjä meni aiheuttamaan pakolaiskriisin, koronakriisin ja Euroopan unionin rahoituskriisin keskelle vielä sodanuhan!

Se oli tietenkin toimiva strategia. Länsi ei tee Ukrainan mailla mitään, mutta Venäjälle ne ovat tärkeät, ja siinä onkin nimenomainen syy, miksi konflikti Ukrainan alueella vallitsee.

Länsi todennäköisesti taipuu vähitellen ajattelemaan, että Donetskin ja Luhanskin alueet kuuluvat Venäjään niin kuin Tuppurainen ja Tappurainen pihapuistoon.

Psykologisesti etevää tainnutusta siis, vaikka myöskään Venäjän hovissa eivät taida olla kaikki jauhot laarissa.

Epäilykset kajastavat Putinin ministerien kasvoilta heidän istuessaan piirissä usean metrin päässä paranoidista liideristään. Kremlistä lähetetyssä TV-kuvassa heidän ajatuskuplissaan lukee, että johtajansa pelaa vaarallista peliä.

On vaikea arvioida, onko Venäjän hallinto menettänyt realiteettitajunsa vai pelaako se upporikasta ja rutiköyhää vain vaikuttaakseen pelottavalta. Kyseessä lienee Niccolò Machiavellilta tunnettu strategia, jonka mukaan hyökkääjän kannattaa joka tapauksessa näytellä hullua.

Röyhkeitä uhkauksia ja mihinkään perustumattomia vaateita esittänyt Putin on nyt James Bond -elokuvista tunnettu megalomanian arkkityyppi. Hänen tosiasiallinen hulluutensa on siinä, että hän tuhoaa ystävällismielistä maata, jota hän on pitänyt osana Venäjää, ja sodasta tulee hänen henkilökohtaisen harhaisuutensa monumentti.


Destruktion voimat irti

Psykologia tulee avuksi myös kokonaistilanteen ymmärtämiseksi. Psykoanalyytikko Carl Gustav Jung kirjoitti aikoinaan kollektiiviseen alitajuntaan pesiytyneestä aggressiosta, joka aika ajoin nousee myrskynä esiin ja puhaltaa kokonaisten maanosien yli.

Taustalla voi olla kansakuntien rappeutuminen jatkuvan laissez fairen vuoksi, turhautuminen yltäkylläisyyteen, siitä seurannut turhamaisuus ja eläminen varojensa yli niin, että hyvinvoinnilta on romahtanut pohja. Näin on käynyt EU:ssa. Silloin ollaan vallan uudelleenjaon edessä. 

Kun asiat konflikoituvat, myrsky nousee. Hitlerin tapaiset opportunistit voivat ottaa tilanteista hyödyn. Jung käytti tuosta alitajuisesta väkivallan personifikatiosta nimitystä Wotan.

Wotan (toiselta nimeltään Odin) on germaaninen ja viikinki-ajan jumala, joka asui Valhallassa ja joka Richard Wagnerin mukaan on haudattuna eräälle Viron lähellä olevalle Itämeren saarelle.

Myös Sigmund Freud kirjoitti aikoinaan, että aina kun yhteiskunta heittäytyy hedonistiseksi, pohjavire on melankolinen.

Ehkä myös Euroopassa on jälleen tullut aika käynnistää laajamittainen sodan ja väkivallan aikakausi. Moraalisesti välinpitämätön, maahanmuuttoa lietsova ja konflikteihin johtava älyllinen laiskuus on jatkunut Euroopan maissa pitkään samalla, kun Venäjä on varustautunut.

Itä on koventunut ja länsi löystynyt.

Väestöjen vellonnan tuloksena monessa maassa on nyt venäläinen vähemmistö, jota Venäjän hallinto voi käyttää poliittisen painostuksensa välineenä niin kuin Krimin sodan aikana.

Wotanin heräämistä edistää Putin, tietämättä tosin itsekään, mitä laajassa skaalassa tekee. Hän vain toimii niin kuin diktaattorit yleensäkin ja osoittaa, kuinka vaarallista on, että jollakin kansakunnalla on itsevaltainen johtaja.

 

Atomi-Ladassa pakki päälle

Hulluutta on riittänyt myös Suomen politiikkaan. Näyttöä antaa eräs detalji: vuoden 2014 Ukrainan sodan aikana tehty päätös tilata kuudes ydinreaktori nimenomaan Venäjältä!

Reaktorin paineastia on tarkoitus valaa itäisen Ukrainan alueella olevassa Kramatorskin kaupungissa, ja ukrainalainen ydinvoimatekniikkahan on maailmankuulua...

Fennovoiman päätöksen pitää olla purettavissa, sillä valmiina ei ole vasta kuin se tärkein, eli hallintorakennus.

Ydinvoimalaitoksen toimitusvarmuus sotatoimialueelta on yhtä varmaa kuin se, että paineastiaan tulee bugeja. Valmis ydinmiilu voi pysähtyä rajalle EU:n mahdollisesti julistaman kauppasaarron vuoksi.

Fennovoima sinänsä on omistusrakenteeltaan agendajournalistinen, sillä välillisesti firmasta omistaa kolmanneksen putinistien käsissä oleva Rosatom.

Oliko tarkoitus, että Venäjä saa ydinvoimalasta poliittisen vivun vallankäyttöään varten? Suomen tarkoitus on käsittääkseni ollut irrottautua hurjasta energiariippuvuudestamme Venäjään. Sen vuoksi myös bensiini saattaa maksaa pian 3 euroa litralta.

En tiedä mitään pöhkömpää kuin tilata ydinvoimala maasta, jonka teknologiasovellutukset johtivat kaikkien aikojen tuhoisimpaan ydinvoimalaonnettomuuteen.

Ydinvoimatekniikassa halvin ei ole välttämättä parasta, ja venäläiset saisivat pitää atomi-Ladansa itse.

Ydinvoimalakaupoissa ovat ostajan markkinat, ja toimittajia riittäisi Westinghousesta ja Toshibasta Siemensiin ja Arevaan.

 

Parempaa hetkeä Natoon hakeutumiselle ei tule

Esitän Suomen hallitukselle, että se ryhtyisi välittömiin toimenpiteisiin patsaan saamiseksi Tarja Haloselle ja Erkki Tuomiojalle Kremliin, sillä juuri he estivät Suomen hakeutumisen Natoon aikana, jolloin se oli suotuisasti mahdollista.

Ihmettelen myös sitä erehtymisten määrää, joka liittyy sotilasasiantuntijoiden virhearvioihin Venäjän hyökkäyksen todennäköisyydestä.

Vielä viime viikolla strategit sanoivat, ettei parinsadan tuhannen sotilaan joukoilla voisi käydä menestyksellistä maasotaa. Nyt maajoukot lähestyvät Kiovaa.

Elleivät kannanotot olleet jotakin hämäystä, on syytä huolestua myös oman maamme valmiudesta vastata, mikäli Venäjän kanuunat kääntyvät jonakin päivänä Suomeen.

Ihmeellistä on sekin, että Venäjän lähetystön edessä Helsingissä ei näy Rauhanpuolustajien aktivisteja osoittamassa mieltään sotatoimia vastaan, vaikka heitä on Yhdysvaltain lähetystön edessä aina kun USA puolustaa ihmisoikeuksia jossain.

[Päivitys: Kadun käsitystäni, sillä ehtihän heitä Tehtaankadulle todistaen siten, että missään ei ole myöhästyminen niin pahasta kuin sodassa.]

Lisättäköön, että aseiden suoraa vientiä Suomesta Ukrainaan en voi kannattaa, sillä tarvitsemme niitä itse ja meillä on oma taustamme varmistamatta, kun emme kuulu Natoon. Siitä, miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon, kirjoitin puolestaan täällä.

Kaikista nykyisistä ja tulevista ajoista paras hetki liittyä Natoon on nyt, kun Venäjän resurssit ovat (vielä) kiinni Ukrainassa eikä Venäjä voi avata kahden rintaman sotaa.

Maailmassa, jossa koira syö koiraa, ainoa Nato-hakemuksen riski sisältyy siihen, että Unkarin ja Turkin tapaiset maat eivät kannattaisi hyväksymistä. Mutta riski on pieni ja etukäteisneuvottelujen varainen. Asiassa tulisi edetä sekä avoimia kotimaisia että salaisia diplomaattisia kiskoja pitkin yhtä aikaa.

Venäjän uhka Suomelle ei pienene, vaikka emme hakeutuisi Natoon, mutta ollessamme jäsen uhka muodostuisi huomattavasti nykyistä vähäisemmäksi.  

Natoon hakeutuminen kannattaa siksikin, että vaikka Suomessa toisteltaisiin Natoon liittymättömyyttä, voi Venäjä päättää olla uskomatta suomalaisia ja hyökätä silti tai suorastaan sen vuoksi.

Esitän myös alueellisen puolustusjärjestelmän kehittämistä niin, että taistelijan perusvarusteet jaettaisiin kaikille asevelvollisille valmiiksi kotona säilytettäviksi.

Suomalaiset eivät yleensä taistele tappaakseen vaan jäädäkseen eloon. Mutta jos Suomi ei Natoon hakeudu tai pääse, voisi toimiva puolustusvaihtoehto Suomelle olla kansallinen ydinase, sillä myös me elämme Israelissa. Asiantuntemusta on ja materiaalia riittää.

Mikäli tulos Ukrainan sodasta on, että Putinin soveltama machiavelliläinen hullun miehen strategia toimii, seuraava kohde voi olla Suomi. Jo huomenna ovellamme on Venäjän hybridiase: pakolaistulva. 

 

Aiheista aiemmin:

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)

”Jos Venäjä hyökkää – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)

Suomen Nato-juna meni jo (2017)

Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)

Ukraina ei saa unohtua (2016)

USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)

Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)

Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)

Nato-haukka – Mikä se on? (2014)

Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)

Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)

Kun apu on suurin... (2014) 

Finnairista uusi Nokia (2013)

Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)

Nato – Otan (2008)

Natoon auringonpaisteessa (2008)

Natoon vai ei? (2007)

Suomelle ydinase?  (2007)

Nato-pimitys (2007)

21. helmikuuta 2022

EU kippaa 150 miljardia euroa Afrikkaan – Demarikomissaari Urpilainen innostaa ja iloitsee

Euroopan unionin täysistuntoviikolla järjestettiin myös Afrikan unionin ja Euroopan unionin välinen huippukokous, jossa päätettiin Global Gateway -investointipaketista Afrikan maille.

Paketin kautta eurooppalaisten veronmaksajien ja yritysten varoja päätettiin siirtää peräti 150 miljardia euroa afrikkalaisiin hankkeisiin seuraavien seitsemän vuoden aikana!

Summa on niin suuri, että se on ilmeisesti jäänyt valtavirtamedialta huomaamatta, ja sen sijasta on puhuttu rokotteista, joita EU jakelee Afrikkaan.

Tukipakettiin liittyvät varat eivät ole kehitysapua eivätkä lääketieteellistä apua, vaan niitä käytettäisiin digitaalisen siirtymän tukemiseen ja ilmastonmuutoksen vastaisin toimiin, toisin sanoen ne ovat kehitysapua näillä uusilla, jo kaikille tutuksi tulleilla, nimillä.

Kokouksessa Suomea edusti pääministeri Sanna Marin (sd) ja EU-komissaari Jutta Urpilainen (sd), joka sanoi MTV3:n uutishaastattelussa 18.2.2022 kannattavansa kyseistä tulonsiirtoa Afrikan maille.

Hän lausui näin:

Me halutaan, että afrikkalaiset nuoret pääsee kouluun, että afrikkalaiset nuoret pystyy työllistymään. Me pystytään tukemaan Afrikassa vihreää ja digitaalista siirtymää...”

Siihen, ketkä ”me” tuota rahojen roiskimista maailman takapihoille haluavat tai ketkä siihen Suomessa enää edes pystyvät”, Urpilainen ei vastannut.

Ollessaan huolissaan afrikkalaisten sähkönsaannista Urpilainen ei näytä piittaavan mitään suomalaisten ihmisten työllistymisestä eikä sähkölaskujen kaksinkertaistumisesta, josta kirjoitin täällä

Afrikan hyväksi siirrettävä summa on huikea: noin kolme kertaa Suomen vuotuisen valtionbudjetin kokoinen. Suomen valtionbudjetissa puolestaan on miljardien eurojen alijäämä.

Afrikan investointipaketilla aiotaan kuitenkin rokottaa EU-maiden veronmaksajia tavalla, joka voi vain lisätä rokotevastaisuutta täällä. Afrikkaan investoimalla siirretään myös työpaikkoja Euroopasta Afrikkaan.

Afrikan tukipaketti on valtava jopa verrattuna EU:n hiljattain perustamaan koronarahastoon, johon varat otettiin kansallisvaltioiden budjeteista oikeusvaltioperiaatteita rikkoen. Myös EU:n ilmastopoliittiseen sosiaalirahastoon Suomelta aiotaan kyniä vielä yli 800 miljoonaa euroa.

EU:n Afrikka-hanke antaa näyttöä unionin muuttumisesta liittovaltioksi ja tulojensiirtounioksi, ja peruskirjan mukainen kansallisvaltioiden oikeus päättää verovarojensa käytöstä itsenäisesti ollaan mitätöimässä.

Tilapäisten ja kertaluonteisten rahastojen lypsämisestä on tullut kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta ja suvereniteettia loukkaava yleiskäytäntö, josta kirjoitin täällä.

Kaikki varmasti muistavat, että demarien Jutta Urpilainen oli valtionvarainministerinä, kun Suomi suostui muiden EU-maiden mukana rahoittamaan konkurssin partaalla olevaa Kreikan valtiota.

Ne rahat jäivät Suomelle annetuista vakuuksista huolimatta ikuisesti sille tielleen, kuten myös Portugalille annetut tuet.

Sen jälkeen EU on kiskonut jäsenmailtaan varoja väliaikaisten ja pysyvien vakausvälineiden luomiseksi sekä koronavahingoista toipumiseksi. Kaikissa yhteyksissä suomalaiset on pakotettu nettomaksajiksi, myös EU-jäsenmaksuja perittäessä.

Näin on käynyt taksonomia-asetuksen soveltamisessa ja käy ilmastopoliittisessa sosiaalirahastossakin, joista kirjoitin täällä ja täällä.

Kyseinen politiikka on sosiaalidemokraattisen universalismin mukaista. Se ei lopu, sillä taustalla vaikuttaa ikuinen syytös eurooppalaisten ihmisten velasta kolonialismin aikakaudella kärsineille Afrikan maille ja muille meitä muka köyhemmille valtioille.

Ammoisten aikojen asioilla ei pitäisi tosiasiassa olla mitään velvoittavaa syy-yhteyttä nykyajan eurooppalaisten ihmisten elämään. Siirtomaa-ajan tapahtumat eivät velvoita millään tavoin meidän aikamme suomalaisia ihmisiä, ja aina olisi muistettava, että länsimaiden vaikutukset olivat jo siirtomaaimperialismin aikakaudella Afrikalle suurelta osin myönteisiä.

Afrikan valtioista paras elintaso on niissä maissa, joissa länsimaiden kulttuurivaikutus oli voimakkainta, kuten Egyptissä ja Etelä-Afrikassa. Siirtomaahallinnot myös rakensivat Afrikkaan teitä, satamia, siltoja, kouluja sekä muuta infrastruktuuria, joka ilman eurooppalaisia olisi edelleen rakentamatta.

On tavallaan luonnollista mutta ironista, että tätä kehitysmaapolitiikkaa jatketaan edelleen lahjoitusten ja hyväntekeväisyyden varassa.

Kaarnalaivatelakoiden tukipaketeilla ja koodaribusseilla tehdään kuitenkin ratkaisuja, jotka ovat huomispäivän ongelmia ja jotka löydätte reikinä rahapussistanne.

Olen varma, että Jutta Urpilainen saa vielä ylpeillä lastenlastensa edessä siitä tavasta, jolla hän on taistellut afrikkalaisten ihmisten hyvinvoinnin puolesta!

Suomessa istuva vihervasemmistolainen hallitus aikoo rahoittaa työttömyydestä ja varattomuudesta kärsivän kansamme työllistämisohjelman velanotolla samanaikaisesti, kun EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Urpilainen suunnittelee Suomelle lisälaskua yhdessä komission puheenjohtajan, kristillisdemokraattisen Ursula von der Leyenin kanssa.

Euroopan unionin federalistipoliitikot pelaavat suomalaisten ihmisten rahat Brysselin kasinolla. Sitten he pukeutuvat Alexander Stubbin, Jyrki Kataisen ja monen muun tavoin EU:n tarjoamiin suojahaarniskoihin, joihin heitä ei ole vaaleilla valittu ja joissa he ovat kansanvaltaisen kontrollin ulkopuolella.

Kyseisenlaisen politikoinnin jatkuminen on yksi syy siihen, miksi kannatan Euroopan unionin typistämistä takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi.

Turvallisuuspolitiikka puolestaan on erillinen politiikan osa-alueensa, ja se tulisi järjestää turvallisuuteen itseensä liittyvällä valtiosopimuksella, kuten NATOn jäsenyydellä. EU-jäsenyyden hintana ei tule olla EU:n tunkeutuminen kaikille suomalaisen sisäpolitiikan osa-alueille.


Aiheesta aiemmin:

Totuus EU:n elpymispaketista

Räksyttävä koira ei pelota vaan pelkää – Milloin tulee kuolemakapina?

EU ja vihervasemmisto sosialisoivat Suomen metsät

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Lahkojen lapsipuhujat ja ilmastopolitiikan kauhukakarat tuhoavat Suomen talouden

Suomi 100 ja telefoni Afrikassa 

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset

EU romahtaa euroalueen repeytymiseen

Kun euro repeää

Turmiolliset takausvastuut

Suomi ei saa vajota Euroopan velkasuohon

Laivanupotusta eurooppalaisittain

Euroopan hulluuskierre on katkaistava

FT: euro repeää

Eikö kukaan voi meitä pelastaa?

Kreikkalaiset Prokrusteen EU-vuoteessa

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia

Valheiden vauhtipyörä ei elvytä taloutta

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

9. helmikuuta 2022

Heittoistuinnappia tulisi painaa harvemmin

Se, että jokin kannanotto ei ole poliittisesti toivottava, ei tarkoita, ettei se olisi totta.

Tämä tuli näkyville eilen tiistaina, kun ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) painostettiin eroamaan tehtävästään.

Emmanuel Macronin kokoustettua Moskovassa Niikko oli tviitannut entiselle kansanedustajalle Reijo Tossavaiselle (ps), että nyt Macronin tai jonkun muun pitäisi astua julkisuuteen ja sanoa, ettei Ukraina liity Natoon; muuten neuvottelut eivät onnistuneet Venäjän näkökulmasta.

Kannanotossa oli nähdäkseni kyse pyrkimyksestä välttää sotilaallinen konflikti eikä halusta syöttää Ukrainaa Venäjälle.

Totuus asiassa lienee, että Ukrainasta ei nykyoloissa voisi mitenkään tulla Naton jäsentä, joten ”neuvottelutulokseksi” leikisti määritelty uhraus (Ukrainan liittymättömyys Natoon) olisi myös Ukrainan näkökulmasta merkityksetön. 

Natohan ei omasta puolestaan voisi hyväksyä jäseneksi maata, jonka sukset ovat ristissä jonkun toisen maan kanssa.

Niikon tviittaus tapahtui aamupäivällä, ja jo saman päivän iltana paikka valiokunnan pöydän päässä oli auki.

Median nostamassa kohussa oli siis kyse samasta asiasta kuin kirjani Totuus kiihottaa vastaanotossa.

Maininta, että kirjani julkaiseminen oli ”virhe”, ei sekään merkinnyt, että kirjani sinänsä olisi virheellinen. Se tarkoitti vain, että mediatutkimukseni ei sopinut median eikä kilpailevien puolueiden näkemyksiin, ja Perussuomalaisten johto pelkäsi puolueelle koituvan vaikeuksia, kun ajatuspaja meni julkaisemaan sinänsä ”erittäin etevää media- ja sensuurikritiikkiä” sisältävän teokseni. Samaa mieltä on oltu myös täällä.

Tiedän toki, että ulkopolitiikassa jokainen sana on teko. Mutta myös valheellisuudella on rajansa. Kun joku menee poliitikon ominaisuudessa sanomaan jotakin, mikä pitää paikkaansa, se voi olla luonnollisesti toimimatonta Suomen ulkopoliittisen linjan tai edun kanssa.

Juuri siksi tieteessä pidetäänkin erillään totuuden tavoittelu ja tarkoitusperien edistäminen. Niiden yhdistäminen on usein mahdotonta. Totuuden tavoitteluun ei kuulu myöskään ”tasa-arvon” eikä ”yhdenvertaisuuden” edistäminen.

Niikon tapauksessa kaava oli seuraava.

1) Perussuomalainen ajatteli ääneen ja erehtyi sanomaan jotakin, mikä pitää paikkaansa. 

2) Kokoomus sai median hyökkäämään Niikon kommenttia vastaan kostaakseen sen, etteivät Perussuomalaiset huolineet Kokoomusta energian hinnan nousua koskevaan välikysymykseensä. 

3) Lavastamalla Niikon ja Tossavaisen keskinäisen mielipiteenvaihdon ympärille suuren kohun media pystyi laatimaan vastauutisen pääministeri Sanna Marinin (sd) totaalisen ulkopoliittisen mokan peittämiseksi.

Olennaista on, että näiden kohujen tuloksena vain perussuomalaisia painostetaan eroamaan tehtävistään. Sanna Marin ei eronnut eikä häntä erotettu, vaikka hänen pullautuksensa oli paljon vakavampi, se annettiin kansainvälisen valtavirtamedian haastattelussa ja levisi maailman ympäri. 

Jos kysytään, saako pääministeri unohtaa myös työpuhelimensa kotiin kuin Kalifornian kuvernööri ydinasesalkkunsa, vastaus näyttää olevan: ”Saa Marin...!”

Myöskään Erkki Tuomiojaa (sd) vastaan media ei aloittanut vyörytystä, vaikka hän päästi suustaan strutsinmunan kokoisen valeen sanoessaan, että Naton jäsenenä Suomi olisi sodan etulinjassa. Esimerkiksi Yleisradio välitti hänen näkemyksensä muka-objektiivisena totuutena.

Totuus on, että Suomi olisi Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa siinä missä nytkin, mutta ilman Naton suojaa. Ja ilman sitä turvaa, jonka puolustusliiton jäsenyys luo ennen minkään maan hyökkäystä.

Näin Tuomiojan annettiin peitellä itsenäisyyden ajan suurinta ulkopoliittista virhettä, joka on, ettei Suomi liittynyt hänen ulkoministerikaudellaan Natoon, kun se oli suotuisasti mahdollista.

Myöskään demarien Hussein al-Taeeta ei erotettu eduskuntaryhmästä edes määräajaksi, vaikka hänen esittämänsä herjat olivat selvästi rasistisia. Sen sijaan demarinaiset ovat haukkuneet perussuomalaisia kansanedustajia ”mölinästä” ja pyrkineet jopa sulkemaan osan heistä pois eduskunnan täysistunnoista.

Tämä ei tarkoita, että pyrkisin rajoittamaan vihervasemmiston itseilmaisua millään tavalla. Päinvastoin: enemmänkin saavat mölistä, jotta kansalaiset saavat tietää, millaisia näkemyksiä heillä oikeasti on.

Huomionarvoista on sekin, että Niikon ympärille rakenneltu kohu alkoi Twitteristä (jolla on johdettu isompienkin maiden ulkopolitiikkaa). Olen itse varonut tviittailemasta, sillä tieteessä, filosofiassa ja politiikassa ei ole 260 merkkiin mahtuvia totuuksia.

Vastuullisesti Twitteriä osaa käyttää vain Kaarisateen Keijo.

Mitä opimme tästä?

Olen Riikka Purran ja monen muun kanssa samaa mieltä siitä, että Niikon kannanotto oli poliittisesti epäviisas. Olen myös sitä mieltä, että Suomen Nato-ovea ei pidä sulkea sisältä päin vastaavanlaisilla kannanotoilla. Tämän olen tuonut selvästi esille aiemmissa kirjoituksissani.

Olen puolustanut Suomen liittoutumista Natoon varmaankin varauksettomammin kuin yksikään poliittinen puolue.

Mutta Perussuomalaisten tulisi käyttää heittoistuinnappia harvemmin. Potkittava loppuu potkimalla, ja ääneen ajattelemisen tunnustaminen ”virheeksi” tai ”mokaksi” luo kehnoa moraalisäteilyä. Se antaa medialle ja muille puolueille tilaisuuden nauraa. Lopulta ”koko bussi nousee taputtamaan käsiään”.

Pahoittelu, mielipiteistä irtisanoutuminen ja ripittäytyminen median edessä eivät toimi siksikään, että tilanne toistuu. Sen rakenne on, että ensin joku perussuomalainen sanoo jotakin, mikä pitää paikkaansa. Media nostaa sitten kohun ja muut puolueet vaativat cancelointia. Ja Perussuomalaiset taipuvat tai teeskentelevät taipuvansa.

No, vapautuipa hyvä penkki Jussi Halla-aholle, joka voi ponnistaa ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan paikalta kohti presidentinvaaleja. Sauli Niinistö on osoittautunut sen verran eteväksi, että hän ansaitsee arvoisensa seuraajan.

---

Päivitys 18.2.2022: Kun Saksan uusi liittokansleri Olaf Scholz väläytti Naton itälaajentumisen jäädyttämistä, se ei tuottanut potkuja hänelle, vaikka virkakautensa on alkanut ulkopoliittisessa mielessä surkeasti.


Aiheesta aiemmin:

Miten Venäjän nootti pitäisi noteerata? 

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa

”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon

Miksi kirjoitin teoksen Totuus kiihottaa? – Esitelmä ”Sananvapaus ja media” -seminaarissa

3. helmikuuta 2022

Miten Venäjän nootti pitäisi noteerata?

Ulkoasianministeriöt vaihtelevat vuosittain useita kymmeniä nootteja. Kun Sergei Lavrov uteli Suomelta ja muilta mailta, mitä ne aikovat tehdä taatakseen Venäjän turvallisuuden, kyse oli juuri tuollaisesta kirjelmöinnistä.

Muutamat nootit herättävät huomiota pelottavuudellaan tai hullunkurisuudellaan. Nootti YYA-sopimuksen mukaisten ”konsultaatioiden” järjestämiseksi herätti vuonna 1961 vakavan kriisin.

Sen sijaan Venäjän nyt esittämät tiedustelut vaikuttavat täysin epätodellisuudentajuisilta. Tämä ei ole ihme, sillä ne ovat lähtöisin sellaisten virkakyöstien kynistä, joiden käänteissä muistellaan museososialistisen Neuvostoliiton aikaa.

Kysymystä ei silti pidä heittää sellaisenaan takaisin muodossa ”miten Venäjä puolestaan varmistaa naapuriensa turvallisuuden”. Juuri tuon tapaiseen turvallisuuden varjeluun Venäjä on aina tähdännyt valloittaessaan naapurimaitaan.

Riittäisi, että Venäjä itse lopettaisi Ukrainan uhkaamisen ja Euroopan turvallisuusjärjestelyjen horjuttamisen. Kun maassa on yksi miehittäjä, on Venäjän logiikan mukaan kyseessä rauha, jos kaksi, on sota.

 

Mitä reaalipolitiikan paluu tarkoittaa?

Nootin tultua julki alkoi mediasta kuulua vaikuttavaa kotkotusta, ja muutamat ulkopolitiikan niin sanotut asiantuntijat antoivat asioille melko latteita ja lapsellisia tulkintoja.

Totta niissä olivat näkemykset, että Venäjä koettaa kiskoa eri mailta erilaisia vastauksia saadakseen rivit halkeilemaan. Rakoja haetaan Suomen tapaisista valtioista, joilla on omintakeisia turvallisuusratkaisuja. Kaikki tietävät, että Venäjän tavoitteena on jakaa lähimaitaan sen omaa suopeutta nauttiviin ja muihin.

Tällaisessa etupiirijaossa Suomen kaltaiset pienet maat häviäisivät enemmän kuin suuremmat ja vaikutusvaltaisemmat valtiot, ja siksi vastausten sorvaaminen yhdessä muiden maiden kanssa on oikeaa politiikkaa Suomelta.

Miksi sitten Venäjä tiedustelee turvallisuutensa takeita naapureiltaan? Eikö ydinasevaltio pysty itse takaamaan turvallisuuttaan tilanteessa, jossa sitä ei mikään uhkaa? Venäjähän itse uhkaa muun muassa Ukrainaa.

Etyjin idea puolestaan on sama kuin Aristoteleen etiikan: yhdenkään maan ei pitäisi edistää turvallisuuttaan toisten kustannuksella, niin kuin ihmistenkään ei pitäisi edistää omaa hyvinvointiaan muiden kustannuksella.

Vastaus Venäjän esittämiin kysymyksiin on yksinkertainen ja muistutuksena vaarallinen. Venäjä uhkailee, painostaa ja öykkäröi, koska se voi!

Ikävä totuus on, että Venäjän hyökätessä Ukrainaan se todennäköisesti voittaisi syntyvän sodan, eivätkä sen enempää Yhdysvallat, Nato kuin mikään muukaan taho voisi asialle mitään. Yhdysvallat ei aloita suurvaltojen välistä sotilaallista yhteenottoa Ukrainan tähden, eikä Nato voi puolustaa maata, joka siihen ei kuulu.

Tätä tarkoittaa paluu reaalipolitiikkaan, jossa aseilla luodaan valtaa ja piirretään geopoliittisia muutoksia karttoihin.

 

EU:n turvatakeissa on aukko

Edellä sanottu merkitsee Suomea koskien aivan samaa kuin Ukrainankin kohdalla. Myös EU:n turvatakeeksi väitetyssä Lissabonin sopimuksen artiklassa 42.7 on reikä, jossa puhutaan unionin ”tietyistä jäsenvaltioista”:

Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissä olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

”Tiettyjen jäsenvaltioiden erityisluonne” voidaan nähdä Natoon kuulumattomien maiden vapauttamisena keskinäisen avunannon velvoitteesta.

Mutta se voidaan nähdä myös Nato-maiden vapauttamisena avunannon velvoitteesta, jos jokin Natoon kuulumaton EU-maa joutuu sotilaallisen aggression kohteeksi.

Kaasunkipeä Saksa tuskin nostaisi asetta Venäjää vastaan, mikäli Venäjä päättäisi avartaa rantanäkymiään valloittamalla vaikkapa Ahvenanmaan.

Tätä tarkoitin, kun jokin aika sitten sanoin, että olemme Venäjän liipaisimella toisena heti Ukrainan jälkeen ja tilanteemme on Natoon kuulumattomana maana huonompi kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.

Venäjä sanoo mitä tahtoo ja tekee mitä tahtoo.

Siksi myös minä en voi juuri muuta kuin toivottaa Jumalan siunausta. Ja oikeaan osuvuutta Puolustusvoimien komentajalta Timo Kiviseltä, joka sanoi pari päivää sitten televisiossa, että turvallisuusratkaisumme on tehty kestämään myös tällaiset tilanteet. Avattuna tämä vihjannee, että on meillä omatkin asevoimat.


Divide et impera

Toivoa herättää, että tuo Sergei ei taida olla ihan tosissaan kirjelmiä sulkiessaan. 

Hänen kehonkielensä ja mikroilmeensä paljastavat, ettei hän usko vaateisiinsa myöskään itse vaan on saanut ne ”jostakin korkeammalta”.

Myös tiedot Venäjän sotilasjoukkojen ja kaluston ryhmityksistä ovat tieten tahtoen julkisuuteen annettuja. Jos Venäjä aikoisi tosissaan hyökätä, tiedot pyrittäisiin salaamaan.

Hämäysten kömpelyys ja tehottomuus osoittavat, että Venäjä on itsensä kanssa umpikujassa, ja taustalla on vääristynyt kuva omasta toimijuudesta valtiona. Pohjana on Carl von Clausewitzin klassinen näkemys, että sodankäynti on politiikan jatkamista aseellisin keinoin. Myös uhkailu on asevoimien käyttöä.

Tosin myös länsimaissa tulisi ymmärtää, että Venäjän ajaminen Itämeren perukoille voi olla epäviisasta. Vastakkainasettelun syvetessä Venäjän vainoharhaisuus kasvaa. Myönnytyksiä Venäjälle voidaan tehdä, mutta vain, jos Venäjä vetäytyy nykyisistä asemistaan Krimiltä ja Itä-Ukrainan alueelta.

Tämän muotoilemisessa toteutuneeksi neuvottelutavoitteeksi, josta Venäjä voi iloita kansalaisilleen muka-suurena voittona, on paljon työtä. Diplomatian tehtävä on rakennella pitkospuut, joita kulkien Putinin hallinto voi perääntyä joutumatta häpeämään taannoisia valloitusvirheitään oman kansansa edessä.

Ongelmana tällaisessa diplomatiassa on, että lisäämällä löylyä kiukaalle Venäjä pystyy luomaan länsimaiden kansalaisille käänteisen vaikutelman, jonka mukaan Yhdysvallat ja EU ovat saaneet aikaan ”merkittäviä tuloksia” taivutellessaan Venäjän johtoa pieniin myönnyksiin koskien esimerkiksi Minskin sopimusta.

Ukrainan, Venäjän, Saksan ja Ranskan kesken vuonna 2015 neuvoteltu Minskin toinen sopimus myöntäisi Itä-Ukrainan valloitetuille alueille autonomian ja tarkoittaisi käytännössä alueiden luovuttamista Venäjälle, joka on jo jaellut Venäjän passeja alueen asukkaille. Sopimus olisi Ukrainalle epäedullinen, eikä sitä ole pantu toimeen, sillä se estäisi Ukrainaa liukumasta länteen.

Aselevon aikaansaamiseksi neuvoteltu Minskin sopimus on huono myös lännelle ja osoittaisi länsimaiden myöntyvän Venäjän jo saavuttamiin valloituksiin.

Venäjän aseellinen pullistelu uusien puskurivyöhykkeiden luomiseksi on hämäystä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota pois Krimin alueelta ja hätäännyttää Euroopan maat omasta turvallisuudestaan. Siten Venäjä on onnistumassa päätavoitteessaan, eli Krimin jättämisessä hallintaansa. 

Vaarana on, että informaatiovaikuttamisellaan Venäjä saa kansalaisten enemmistömielipiteen puolelleen Ukrainassa, jossa valtaan astuu Venäjä-mielinen hallitus tehden Venäjän kanssa diilin. Vastaavanlaiseen kansalaisvaikuttamiseen Venäjä tähtää myös läntisen Euroopan maissa.

Tilanne on sitten samanlainen kuin kolme pientä porsasta kiittäisivät isoa pahaa sutta siitä, ettei se puhku enempää heidän talojaan nurin.


Aiheesta aiemmin:

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa

”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon