Vaalitulos yllätti Suomen kuin energiakriisi Euroopan

Kaikkihan sen tiesivät, missä järjestyksessä puolueet maaliin tulevat, jopa minä, joka olen huono ennustamaan mitään varsinkaan etukäteen.

Kokoomuksen 48 (+10) ja Perussuomalaisten 46 (+7) paikkaa kertovat selvin sävelin, että kansakunta kaipaa rationalismia, ei hasardihommia, jotka jatkoivat nyt Kepun laskuliukua 8 paikan menetyksellä 23:een. Syy: Keskustan hallitusyhteistyö väärien puolueiden kanssa.

Äänestäjien vastausta vihervasemmistolaiselle politiikan teolle ei voi peitellä SDP:n kolmen paikan lisäyksellä (43 [+3]), sillä puolue pumppasi kannatuslisäyksensä Vihreistä (13 [–7]) ja Vasemmistoliitosta (11 [–5]). Kaikki tuo romahdus ei kuitenkaan mahtunut SDP:hen, vaan sitä virtasi yhdeksän paikan verran myös Perussuomalaisiin ja Kokoomukseen, ja kahdeksan siirtyi Kepusta. Epäluottamuslause vihervasemmistolaiselle politiikalle oli kirkas.

Vihervasemmiston kokonaistappio on voitto Suomen julkiselle taloudelle, ja siitä hyötyy jokainen suomalainen. ”Kunnianhimoinen” ilmastopolitiikka ei riittänyt viemään Vihreitä läheskään pohjalle, vaan paljon hiilineutralisointia ja muuta suomalaisten kiusaamista vielä tarvitaan, ennen kuin puolue on aivan nollan tuntumassa.

Hallitustunnustelijan nimeämistapa ohjaa äänestämistä tavalla, jolla demarit pystyivät vierittämään kannatusta kontolleen. Perussuomalaisten eristäminen ennakolta oli vivutusta, jolla SDP pyrki hyödyntämään Perussuomalaisia kohtaan kytevää vastustusta. Demarien ja RKP:n persuvastaisuus käyttää voimanlähteenään vihaa ja luo kahtiajakoja.

Pois sulkemisen politiikkaan nämä puolueet tukeutuvat aina, kun se on kyseisten puolueiden oman edun mukaista, mutta silti ne kehtaavat sanoa itseään demokratian, vapauden ja tasa-arvon puolustajiksi. Yhteistoiminnasta kieltäytyminen perussuomalaisten kanssa on ahdasmielistä ja nurkkakuntaista politiikkaa, joka edustaa impivaaralaisuutta, sisäänpäinkääntyneisyyttä, umpioitumista ja näivettyneisyyttä. Politiikkaa niissä ei ole ollenkaan, sillä politiikan olemus on keskustelevuus ja sovittelevuus.

Sanna Marinin (sd.) markkinoima taktikointisyöte ei johtanut vilpittömään vaalikäyttäytymiseen, eikä taktinen äänestäminen anna oikeaa kuvaa kansalaisten poliittisista näkemyksistä. Siksi ”pääministerivaaliin” johtavan hallitusprosessin käytänteitä kannattaisi pohtia uudestaan. Perustuslain 61 § ei ylipäätään velvoita luovuttamaan hallituksen muodostajan tehtävää suurimmalle puolueelle, vaan kyseessä on pelkkä eduskunnan omaksuma käytäntö.

Joka tapauksessa enemmistöhallituksen kokoaminen vaatii taaskin enemmän puolueita kuin kaksi.

Hallituksen syntymistä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten rungon ympärille vaikeuttaa se, että 10 paikan RKP on neliraajajarruttanut hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, ja Keskusta jäänee kahden peräkkäisen eduskuntavaalitappionsa jälkeen oppositioon. Krisujen 5 paikkaa ei yksin riitä oikeistolaisen enemmistöhallituksen tilkkeeksi, ja vihervasemmistolaiset puolueet ovat ilmoittaneet kielteisyydestään jo etukäteen.

Mikä neuvoksi? Juonittelun ja pelaamisen hallitsevassa Kepussa voidaan herätä vaalikrapulasta siihen tosiasiaan, että puolueen kannatus ei välttämättä kasva oppositiossa, mutta oikeistohallituksessa Keskustalla olisi mahdollisuus korjata virheensä. Oikeistojohteiseen hallitukseen osallistuminen todennäköisesti korjaisi Kepun kolhuja paremmin kuin räksyttäminen samassa ekologisessa lokerossa, jossa se tähän asti oli vihreiden ja vasemmiston kanssa.

Annan Anneli Saarikolle (kesk.) vinkin: älä vaihda paikkaa hallitusaitiossa vaan vaihda paikkaa väärästä jengistä oikeaan porukkaan. Menee paremmin. Lisäksi Kepu voisi edistää omia tavoitteitaan paremmin porvarihallituksessa kuin vasemmiston kanssa oppositiossa.

Minun veikkauskuponkini on kuitenkin KOK + PS + RKP + KD. Vaaleissahan ratkaistaan tunnetusti vain se, keistä tulee RKP:n hallituskumppaneita, joten tämä rivi on sen verran todennäköinen, ettei sen voittokertoimella saisi edes rahojaan takaisin. Kokoomuksen komennossa joka tapauksessa leikataan perusturvasta, edistetään maahanmuuttoa ja nopeutetaan ilmastotavoitteita vuoteen 2027 asti...

Erityisesti iloitsen Kokoomuksesta poissuljetun ja Perussuomalaisiin siirtyneen helsinkiläisen Wille Rydmanin uudelleenvalinnasta. Hänen saamansa luottamus osoittaa, että Helsingin Sanomien harjoittama mustamaalauskampanja ei toiminut eikä valheiden levittäminen kannata.

Willen kohtelu muistutti mediatutkimukseni Totuus kiihottaa vääristelyä Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja muissa valtavirran medioissa, jotka kostivat esittämäni mediakritiikin terrorisoimalla tutkijanmaineeni perättömillä naisvihaväitteillä ja pilaamalla poliittisen osallistumiseni mahdollisuudet ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi.

Iloitsen myös nuorten perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen valinnasta Tampereelta ja Miko Bergbomin valituksi tulemisesta Sastamalasta. Molemmat ovat entisiä asuinkaupunkejani.

Nuorissa on kansakunnan tulevaisuus, ja heidän viisinumeroiset äänimääränsä osoittavat, että nuoret ovat kiinnostuneita Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta eivätkä vain kehitysmaiden hyvinvoinnista ja abstraktioista, kuten ”luontokato”, ”hiilinielu”, ”ilmastonmuutos” ja ”monimuotoisuus”. Uusia valtiomiehiä tämä maa tarvitseekin.

---

P. S. Aika erikoinen oli muuten tuo naisvihaväite, jonka kautta ei vihata vain minua vaan josta on tullut globaali kulttuurimeemi. Brittilehdessä väitettiin, että Sanna Marinin kampitti ”naisviha” (misogyny), ja suomalaisessa lehdessä valiteltiin, että kyse oli ”naisvihasta”, kun muuan politiikan asiantuntijana esiintyvä median lausuntoautomaatti ei saanutkaan omalle narsismilleen mieluista vastaanottoa yleisössä.

Kyse ei ole naisvihasta, kun joku sanoo jotain älyllistä, tai sitten on vain niin, että kaikki älyllinen on naisvihaa. Ehkä feministien kannattaisi hillitä hormonejaan, tai muuten meitä uhkaa misandria (miesviha).

Pääministerin luottamusta ei voi ratkaista huumelaboratoriossa

On tuo vihervasemmistolainen hallitus kyllä vitsaus. Ei ole sitten rauhaisaa viikonloppua, jota joku vihervassari ei erehdy häiriökäytöksellään pilaamaan. 

Nythän – kuten kaikki tietävät – asialla oli pääministeritar Sanna Marin, joka kierteli ja kaarteli käytöksensä herättämiä kysymyksiä Kesärannan pihalla viime perjantai-iltapäivänä antamassaan ”tiedotustilaisuudessa”. Tapauksen taustat löytyvät täältä.

Koska viikonloppuisin asioilla on taipumus unohtua muiltakin kuin Marinilta, julkaisen tärkeimmät johtopäätökset tässä.

Iltalehden live-toimittajan mukaan paikalla ei ole ollut koskaan niin paljon median väkeä.

Toimittajat keskittyivät kyselemään yksityiskohtia, kuten käyttikö pääministeri huumeita vai ei, mikä tarjosi Marinille tilaisuuden kääntää vastauksensa testituloksiin ja niiden odottamiseen, ikään kuin pääministerin luottamus voitaisiin ratkaista labortoriossa.

Yksikään toimittaja ei kysynyt olennaista kysymystä: Miksi et eroa virastasi, vaikka olet vetänyt käytökselläsi lokaan sekä pääministeri-instituution että Suomen kansainvälisen maineen ja vieläpä kriisiaikana, joka vaatii erityistä valppautta?

Toinen tärkeä kysymys, jota kukaan ei kysynyt, on: Mikä takaa, että Marin ei kännissä ollessaan möläytä valtiosalaisuuksia julki, niin kuin puoluetoverinsa Arja Alho teki ollessaan selvänä.

On muistettava, että ilman puoluettaan Sanna Marin ei olisi mitään. Hän on pääministeri vain ja ainoastaan puolueensa suopeudella ja puolueensa kautta.

Jos SDP haluaa olla vastuullinen valtionhoitajapuolue, sen on kerrottava Marinille, että hänen aikansa pääministerinä on tullut nyt päätökseen. Harvemmin ajattelen SDP:n etua, mutta totuus on, että mikään puolue ei voi mennä vaaleihin tuollaisen keulakuvan kanssa.

Sen sijaan SDP päätti, että hyökkäys on paras puolustus, ja käänsi asiasta poliitikon ”oikeusturvakysymyksen” sekä kanteli videoiden julkaisemisesta Julkisen sanan neuvostolle. JSN:n ratkaisut puolestaan kelpuutetaan todisteiksi oikeudenkäynneissä, joten voidaan päätellä, että puolue valmistelee juridista kannetta videoiden vuotajatahoa vastaan.

Totuus on kuitenkin se, että jos pääministerin luottamusta pitää hänen oman käytöksensä vuoksi punnita huumelabrassa, ”aihetta epäillä” -tunnusmerkistö täyttyy, ja pääministeri on itse astunut reunan yli. Oikeusvaltioissa on periaate, jonka mukaan poliittisen ja viranomaisvallan ei pidä vastata kohtaamaansa arvosteluun syytteillä, haasteilla eikä oikeudenkäynneillä.

”Rehellisesti” Marin lipsautti jo siinä, että hän vieläpä tiesi kännivideoidensa julkaisemisesta hovivalokuvaajansa Instagram-tilillä, joten voidaan päätellä, että hän salli Eyes Wide Shutinsa julkaisemisen tahallaan, pelkästä julkisuudenkipeydestä.  

Marinin bilevideoiden julkaiseminen ei ole mikään ”syöttö disinformaatikkojen lapaan”, kuten tietotekninen näpertelijä Petteri Järvinen väittää, vaan se on todellisuutta paljastavaa faktajournalismia, josta vihervasemmiston mukaan on huutava pula.

Paljastuksen moraalisen tuomittavuuden kannalta olennaista ei ole vain se, että pääministerin bilesekoilun julkaiseminen horjuttaa hallitusta ulkopoliittisen kriisin aikana. Olennaista on, että pääministeri itse horjuttaa omaa uskottavuuttaan.

Kansakunnan edun mukaista puolestaan on, että kansalaiset saavat tietää, mitä kulissien takana tapahtuu, ja siksi asian laajempi levittäminen ja raportointi on mitä eettisintä toimintaa. ”Tietotekniikka-asiantuntijankin” pitäisi ymmärtää, että hallituksen paheista vaikeneminen on syöttö niiden putinistien lapaan, jotka vaativat sensuuria ja totuuden arviointia sillä perusteella, onko se istuvan hallituksen edun mukaista. Se on pravdaa.

Marin valehteli kaiken alkaen toimintakyvystään päihtyneenä, tavoitettavuudestaan ja juhliensa yksityiskohdista. Hän toimii kuin aito alkoholisti, joka ehdottomasti kieltää juovansa. Sen arvosteleminen ei ole taatusti ”häirintää” – Marinin oma käytös on.

Juuri kukaan ei muistanut Marinin sekoilua arvioitaessa, että Marin järjesti Kesärannan Ruisrock-jatkot Uniper-kriisin vyöryessä päälle ja lähetti eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) Saksaan kriisiä hoitamaan, vaikka omistajaohjaus kuuluu valtioneuvoston kanslialle, joka on pääministerin salonki. Virkamiesportaan sivuuttamisesta sekä Uniper-kaupoissa että nyt käydyissä neuvotteluissa saattoi syntyä suomalaisille miljardien laskut.

Samanaikaisesti roskajulkaisu Helsingin Sanomat on tehnyt kaikin voimin työtä liudentaakseen pois päihteiden käytön ongelmallisuutta, hämärtääkseen ”dokailun” osaksi ”kaupunkikulttuuria”, normalisoidakseen huumeiden käyttöä ja saadakseen sitä kautta pääministerin paheet katoamaan.

Olennaista ei ole, tuliko Sanna Marin ”juhlista omin jaloin”, kuten Hesari korostaa, tai olisiko hän ollut heräteltävissä kansakuntaa johtamaan. Olennaista on, mitä arvoja, asenteita ja toimintamalleja hän edustaa ja millaisen viestin hän antaa itsestään ja koko kansasta.

Vaa’ankieliasemassa olevan Keskustan feministisisar Annika Saarikko on puolestaan oivaltanut, että Kepulla on jälleen ”oma lehmä navetassa” eikä siksi ryhdy Marinin ”moraalinvartijaksi”. Hän on tiedostanut, että pääministerin ero voisi tarkoittaa lähtöpasseja koko hallitukselle ja tarjoaa siksi Marinin bilelaskuista symbolisen ”kotitalousvähennyksen”, kuin lupsakan lypsykoneen hankinnasta.

Annika Saarikko sijaisineen (Hanna Kosonen) ryhtyi kuitenkin tiede- ja kulttuuriministerinä ollessaan tieteellisen tutkimukseni Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020) moraalinvartijaksi raiskaten minut ja kirjani julkaisijan, Suomen Perustan, häikäilemättömillä, rikollisilla ja tieteellisen vapauden vastaisilla rahoituksen takaisinperinnöillä. Tosiasiassa kukaan ei ole pystynyt tähänkään päivään mennessä osoittamaan, että kirjassa esittämäni argumentit eivät pitäisi paikkaansa, vaan tutkimukseni väitteet median ja politiikan vispilänkaupasta osoittautuvat päivä päivältä oikeaan osuvammiksi. Niin nytkin.

Marinin puolustukseksi voidaan sanoa, että murheelliseen kotitaustaansa verraten hän on selviytynyt pääministerinviran hoidosta tyydyttävästi arvosanalla 6+, vaikka kaksi äitiä ja alkoholisti-isä eivät ehkä ole onnistuneet opettamaan lapselle diskreettisyyttä ja disipliiniä.

On selvää, että poliittinen luottamus ei palaa, jos käyttäytyy huonosti ja sanoo tehneensä sen ”vain vapaa-aikanaan”.

Sanna Marinista on tulossa kovaa vauhtia ”politiikan Matti Nykänen”, joka on ”kilpailuissa” tikkana, tarkkana, orientoitunut ja aktiivinen mutta ”vapaa-aikana”, no niin...  

Itse en pidä minkäänlaisena turvallisuusongelmana sitä, että pääministeritar on Teatteri-ravintolan vip-salongissa pelti kiinni. Valtion turvallisuuden kannalta on hyväkin, että hän ei ole tavoitettavissa eikä tokene ”valtion asioita hoitamaan”. 

---

Päivitys 24.8.2022: ”Vaikea työviikko”, ”pahoittelen lesbopusuista otettuja epäonnistuneita valokuvia” ja ”otan opikseni” osoittavat vähättelyä, huomion kääntämistä muualle ja pyrkimystä pidättää johtopäätösten teon omaan valtaan sekä siihen, ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä”.

Marisijan kannattaisi kyynelehtiä Suomen taloustilanteen vuoksi eikä vuodattaa krokotiilinkyyneleitä omien sotkujensa takia. Ylenkatseellisuus todistaa, että Sanna Marin on opposition paras vaalityöntekijä.

Antti Lindmanin (sd.) huokailut, että kriitikoiden pitäisi keskittyä biletyksen sijasta asiakysymyksiin, puolestaan osoittavat, että SDP on avaruusliskojen puolue. Kun saimme Marinilta kuulla, että hänkin ”on ihminen”, herää kysymys, kuka seuraavaksi on ihminen.

 

Aiheesta aiemmin:

Noscitur ex socio qui non cognoscitur ex se

Vihervasemmiston pakko-oireista

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Porvareillakin on intohimoja – Femakko-Hesari vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria

Valtionyhtiöiden strategia on isännättömän pääoman tragedia

EU-komission puheenjohtaja, hieno rouva Ursula von der Leyen on selitellyt saksalaisten kaasuahdinkoa sanomalla, että Venäjä kiristää Eurooppaa energialla.

Pitää varmaan paikkaansa. Mutta se ei tarkoita, että Venäjän strategit olisivat tyhmiä. He ovat vain häikäilemättömiä. Röyhkeitä he ovat nyt, kun on avoin konflikti, tekisi mieleni sanoa: alkava maailmansota.

Saksalaiset ovat itse olleet tyhmiä tehdessään valtiostaan kaasukammion, josta kaasua imetään nyt pois. 

Oliko pakko korvata ydinvoima hiilellä ja heittäytyä Venäjän käsivarsille? Ei ollut. Silti Saksassa tehtiin niin: vihreän mutta todellisuudessa sysimustan ja hiileen pohjautuvan energiapolitiikan vuoksi.

Jo 1990-luvun James Bond -elokuvista olisi voinut oppia, että Uralilla, Kaukasuksella tai Etu-Aasiassa saattaa syntyä poliittinen kriisi, jonka tuloksena kaasuputket pannaan kiinni, ja keskuslämmitys kylmenee Keski-Euroopassa.

Tyhmimpiä Suomessa puolestaan olivat ne poliitikot ja yritysjohtajat, jotka haalivat haltuunsa etupäässä hiilivetyihin perustuvan Uniperin osake-enemmistön. He tuhlasivat Fortumin sähköverkkojen myynnistä saamansa 9,3 miljardin euron tulot hukkainvestointeihin, joihin liittyi korkea poliittinen ja taloudellinen riski.

Se on kuin olisi myynyt maansa ja ryhtynyt torppariksi.

Kuvio alkoi tietenkin ”jo oman maalin takaa”.

Syyllinen kardinaalivirheeseen on Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka vuonna 2013 poisti Fortumilta strategisen intressin ylläpitää sähköverkkoja.

Sähkölankojen myynnin siunasivat omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Jan Vapaavuori (kok.), joiden poliittinen ura jostakin syystä jatkuu.

Pääministeri-toimitusjohtaja Juha Sipilä (kesk.) puolestaan vaati valtion omistusten laittamista tuottamaan, ja Fortumin näin ripitetty johto totteli. Niinpä se kylvi rahat pöllämystyneenä pitkin peltoja: ostelemalla voimaloita Venäjältä ja kaasukraanoja Saksasta.

Taustalla oli sinisen ja vihreän lippalakin lisäksi myös punaista väriä, sillä Paavo Lipposen (sd.) ja Eero Heinäluoman (sd.) vasemmistoäänenpainot Nordstream-kaasuputkien hyödyntämiseksi olivat vaikuttavia (katso video).

Viimeisen kirsikan katastrofien kakkuun tarjosivat Uniperin huonot jakelusopimukset. Niiden pohjalta yhtiö joutui lopulta ostamaan kaasua 700 % nousseeseen markkinahintaan ja myymään sitä kuluttajille kiinteään sopimushintaan.

Selvää on, ettei sellaisesta hirttosilmukasta voinut tulla mitään elävää ulos. 

Valtionfirmojen strategia on isännättömän pääoman tragedia, joka muistuttaa myös yhteislaitumen dilemmaa.

Poliittisen tahon ei ole pidetty sopivana puuttua suurten pörssiyhtiöiden yksittäisiin ratkaisuihin, kuten Uniperin ostoon, mutta toisaalta valtiolta vaaditaan käsi ojossa rahaa, kun jotain menee myttyyn.

Juuri tämä takaa turvallisen päänalusen valtioenemmistöisten yhtiöiden toimivalle johdolle ja hallitukselle.

Ensinnäkin ne voivat käyttää yrityksen liikevoitot huonoihin investointeihin, kun yksityiset sijoittajaomistajat eivät ole vaatimassa niitä itselleen osinkoina. 

Toiseksi operatiivinen johto katsoo olevansa suojassa kritiikiltä, sillä laiska johtaminen ei ole laitonta, ja strategisesti tärkeän firman mennessä alamäkeen valtio maksaa tappiot pakon edessä. 

Näin valtion yritys munii kultamunia johtajilleen ja laittaa kansalaiset maksamaan päivällisensä Kämpissä.

Lopputuloksena on Musta Pekka, joka jää jonkun pelaajan käteen. Tällä kertaa se osui talousasioista mitään ymmärtämättömälle Tytti Tuppuraiselle (sd.), joka oli sattunut päätymään omistajaohjausministeriksi jatkuvasti pyörivässä ministeriruletissa.

Neuvottelutaitoja ei onneksi tarvittu, sillä suomalaisten osaksi jäi suostua saksalaisten sanelemiin osto- ja muihin ehtoihin. Tuppuraisen tehtäväksi jäi näytellä, että hänellä oli vain vaatimaton sivurooli, ja ”ansiot” sekä ”vastuu” tuloksesta kuuluvat oikeastaan Sanna Marinille, joka laulatti puhelinlankoja lomaillessaan italialaisessa kartanossa... (Voi olisipa aina Sanna neuvottelemassa!)

Tytti Tuppuraisen suusta pääsi myös strutsinmunan kokoinen vaalivale hänen luvatessaan, että Uniperin pönkittämiseen ei käytetä veronmaksajien rahoja (tähänastista enempää).

Tosiasiassa Fortum rahoittaa karvaat tappionsa ja tulevat velanmaksunsa suomalaisten sähkölaskuissa, jotka ovat taatusti ”veronmaksajien rahoja”.

Sen lisäksi, että suomalaisilla maksatetaan muun maailman sosiaalikuluja, kehitysyhteistyötä, ”energiaköyhyyttä”, byrokratiaa, korruptiota ja muita menoja, saivat suomalaiset Fortumin yritysjohdolta ja valtio-ohjaajalta yhteensä noin 10 miljardin euron laskun. Professorit Rothovius & Tynkkynen voivat varmentaa suuruusluokan. 

Saksan sosiaalidemokraattinen hallitus puolestaan sosialisoi Fortumin Uniper-omistukset nimelliseen hintaan ja sai veto-oikeuden kaikkiin yhtiön asioihin. Lisäksi se jatkaa kaasun alennusmyyntiä saksalaisille lokakuuhun asti, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista markkinataloudessa vaan DDR:ssä.

Vähintä mitä pitäisi tehdä, olisi hakea tulospalkkiot Fortumin pomoilta ja hallitukselta pois sekä säätää laki, jolla globaaleja kapitalisteja ja sosialistisia internatseja estetään pääsemästä lähellekään valtionyritysten johtopöytiä. Myös toimivan johdon liekanarua olisi lyhennettävä. 

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta Suomen taloushistoriassa, kun muutama harhalaukaus upottaa suuryrityksen. Stockmann menetti kaiken varallisuutensa Venäjän-seikkailuissa. Nokian luurit vaikenivat kuin hipaisusta, kun tehtiin väärä arvio kosketusnäyttöjen suosiosta. Finnair odottaa nyt joko pudotusta tai rajua saneerausta länteen päin lentäväksi yhtiöksi. Hop, Skop, Kop, Syp, Sonera...

Fortumin ja Uniperin onnettomuus ei johtunut mistään ”joukkosokeudesta”, kuten vasemmistolehdistö ”kansainvälistymistä” puolustellen väittää. Se johtui poliittista ja taloudellista valtaa käyttäneiden henkilöiden tietoisesti tekemistä päätöksistä, joiden takana oli monikulttuuri-ideologista jauhotusta.

Strategisesti tärkeiden yritysomistusten globaali leviäminen on osa kansallisesti vaarallisen liittovaltiopolitiikan kierrettä, joka päätyy kurjuutta jakavan valtiososialismin kuiluun. 

Näin kapitalismi todellakin luo kumoutumisensa edellytykset, ja tuloksena myös EU:sta on kurinpitovaltio, jossa yksimielisyys on voimaa ja erimielisyys kansanvallan häirintää!

Sivullisena sitä joskus ihmettelee, millaisia paukapäitä päästetään merkittäviin johtaviin asemiin yhteiskunnassa.

Nykyhallitus on lihottanut Suomen valtionvelat, jotka hipovat nyt 135 miljardia euroa. Tuloksena valtiontalouksien rahoituskriisistä, euroalueen kroonisista valuvioista, koronakriisistä ja Putinin aloittamasta sodasta on todennäköisesti valtioiden joukkohaaksirikko, jossa EU-valtiot kuristuvat omiin pakotteisiinsa sekä Venäjän käyttämiin kiristyskeinoihin. Lopulta valtiot kaatuvat dominopalikoiden tavoin. 

Pahinta on, että kiristyvällä verotuksella ja muilla pakko-otoilla valtiot romuttavat myös kansalaistensa yksityiset taloudet.

Ukrainan sota on vasta alkua, ja yhtenäisenä näyttäytynyt EU murenee sitä mukaa kun kansalaisille tulee pimeä ja kylmä. Tilanne ei ole siis ollenkaan valoisa.

Jopa täydellinen tuho pelastaa uppovelkaisen Suomen ja muut Euroopan unionin kehitysmaat meneillään olevalta moraaliselta rappiolta paremmin kuin hyperinflaatio tai mikään ”pelastuspaketti”. Onpa sitten tasainen pohja, jolta aloittaa itsenäisten kansallisvaltioiden rakentaminen.

 

Aiheesta aiemmin

Fortumista uusi Sonera

Finnairista uusi Nokia

Optioiden kirous

Stockmann-Suomi

Nokian kaappaus  

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle 

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnosuojelualueiksi – Perustuslallinen omaisuudensuoja vaarassa

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät 

Vihreät saavat meret kiehumaan