Woke vahvana hengen ja ruumiin kulttuurissa

Woke oli jälleen vahvana kirjojen Finlandia-kilpailussa, joka on sikäli korruptiivinen taidepalkinto, että sen myöntämisestä päättää Suomen kirjasäätiö, joka valitsee ehdokkaat ja päättää myös tuomarista.

Kirjasäätiö puolestaan edustaa kustantajia. Ymmärrätte varmasti yhtälön. Se kiertyy kehälle, ja käsi kättä pesee. Rahat palkintoihin tulevat suurilta kustantajilta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Kaunokirjallisuuden palkinto myönnettiin jo toistamiseen Kosovon albaanina tunnetulle Pajtim Statovcille, joka on jälleen onnistunut kirjoittamaan sekavan ja väkivaltakokemuksia pursuavan romaanin omasta maahanmuuttajataustastaan.

Romaani nimeltä Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024) on täydellinen, koska siinä piehtaroidaan maailman pahuudessa, väkivaltakokemuksissa, turhautuneisuuden tunnelmissa, vieraantuneisuudessa, Jugoslavian hajoamissotien jälkimainingeissa ja muissa Balkanin suunnalla vallitsevissa kulttuurijäristyksissä.

Asioita käsitellään peittelemättömän elämyksellisesti ja kokemuksellisesti nimenomaan maahanmuuttajataustaisen omasta subjektiivisesta näkökulmasta, joka sattuu olemaan synkkä ja pimeä.

Statovcista on tulossa Sofi Oksasen (maahanmuuttajataustainen hänkin) tapainen palvonnan kohde helmikanojen kulttuuri-iltamiin. Tällä kerralla palkinnon myönsi teatterimaailman nepotismista nautiskeleva kympin tyttö Alma Pöysti. Eikö näillä tunnotonta rahaa jakelevilla kulttuurivasemmistolaisilla ole kerta kaikkiaan mitään itsekritiikkiä?

Pöystiin yhtyy Helsingin Sanomien moraalituomari Vesa Sirén, joka hehkuttaa Statovcin kirjaa lyömällä palleaan kaikkia suomalaisia ihmisiä omalla syyttävällä raivollaan:

Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”. Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.

Sirén kehuu Statovcin ”itsetuhoista häpeää ja kostonhaluista vimmaa” pitäen näitä rasittavia ja raskasmielisiä piirteitä mitä myönteisimpinä tyyliseikkoina, joilla kirjailija onnistuu puolustelemaan maahantunkeutujien vapautta asettua minne tahansa ja vastustamaan kantaväestöjen oikeutta puolustaa itseään ja asemaansa. Helsingin Sanomista saamme lukea, että Statovcin näyttöpaneelina toimivan päähenkilön

[k]oulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.” Myös kosovolainen perhe ja päähenkilön sukunsa parissa kokema väkivalta ja hylkääminen tuottavat ongelmia.

Tämän paranoidin itkuhumanismin varjossa on unohdettu tapa, jolla eräs toinen Kosovon albaani nimeltä Ibrahim Shkupolli murhasi Espoon kauppakeskus Sellossa vuonna 2010 neljä ihmistä ja lisäksi tyttöystävänsä miespuolisen kaverin (aiheesta täällä). Mielistä on pyyhitty myös muut suomalaisiin ja toisiin länsimaalaisiin ihmisiin kohdistetut kylmäveriset murhat ja nuorisomme myrkyttäminen huumeilla ja väkivaltaa ihannoivalla muhamettilaisella kulttuurimullistuksella.

Opetus- ja kulttuuriministeriön manageroiman diversiteetti-ideologian levittämiseen Statovcin kirjat sopivat loistavasti, sillä niissä muslimiterroristinen väkivalta projisoidaan kantaväestöjen viaksi ja ”rasismiksi”, vaikka yhden syyttävän sormen osoittaessa suomalaisiin kolmen muun pitäisi osoittaa kirjailijaan itseensä.

Palkittu ei saa minulta pisteitä siitä, että hän on homo, koska olen homo itsekin, joten kiittäminen pelkästään siitä olisi puolueellista. Punaporvarillinen kulttuuriväki korostanee kirjailijan homoutta siksi, että kaksinkertainen vähemmistöön kuuluminen toimii tehokkaana suojakilpenä kaikkea kriittisyyttä vastaan, ja kirjailija onnistuu neuvomaan suomalaisia, että emme saisi odottaa suopeudestamme, suvaitsevuudestamme ja avustusten jakelemisestamme edes mitään kiitollisuutta. Sekin olisi kverulatorisessa grievance-marmatuksessa ”väärin”.

Kirjailijan jalustana toimii valtavirtamedia, joka rakentaa suosikilleen myönteistä julkisuuskuvaa kansainvälisissä suihkuseurapiireissä. Yle julkaisi jo 2018 Statovcin esikoisromaanin ilmestyttyä henkilöjutun, jossa tanssittiin New Yorkin ravintoloiden katoilla. Kun kyseinen ilmaismainostus vuotaa yli äyräiden, se ei luo kirjailijalle paineita. Samppanjasosialistien maljojen loiskuessa menee läpi mikä tahansa.

Monikulttuuri-ideologiaa uudelle nuorisolle

Nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa teoksessa Skutsi kolme suomalaisnuorta menevät metsään Nasim-nimisen iranilaisen kanssa saaden oppia muun muassa maahanmuuttajataustaisen uskonnosta, joten eipä ihme, että toimittaja Maria Veitolan valinta osui juuri tähän Päivi Lukkarilan kirjoittamaan omakustanteeseen.

Kiitospuheessaan suomea vieraana kielenä opettava Lukkarinen pyrki oikeuttamaan maahanmuuttoa haukkumalla kriittisiä ihmisiä ”ääliöiksi” ja ”vihan lietsojiksi” sekä julistamalla muun muassa näin:

Kirjailijan töiden lisäksi saan työskennellä maailman parhaiden ihmisten kanssa. He ovat tulleet maahamme eri syistä. Osa on paennut sotaa, vainoa, hirmuhallitsijoita tai sietämättömäksi käynyttä ilmastoa, osan on tuonut maahamme unelma paremmasta, tasa-arvoisemmasta maailmasta. [...] Kunpa kaikki ymmärtäisivät, millainen voimavara nämä lapset ovat!

Epäilen kuitenkin, miten tällainen paasaava asennemuokkaus, syyllistävä mielipiteiden manipuloiminen ja paatoksellinen propaganda toimivat siinä todellisuudessa, jossa kärsitään koulukurittomuudesta, oppimisvaikeuksista, lähiölevottomuuksista ja yleisistä kulttuurikitkoista, jotka lisäävät julkisia menoja ja vähentävät yhteiskunnallista tehokkuutta meillä täällä Suomessa.

Kirjailijan kokemat kulttuuriväristykset eivät riitä kumoamaan sosiaaliturvalaskurien osoittamaa negatiivista saldoa. Niinpä humanismin korkeaveisuissa onkin usein kyse vain yhteiskunnallisia tosiasioita tuntemattomien idealistien piittaamattomasta itsekkyydestä, omahyväisyydestä ja moraalikarisman tavoittelusta, jolla suomalaista vähemmistökulttuuriamme romutetaan samalla, kun valtiontalouttamme kytketään osaksi kansainvälisiä sitoumuksia, kehitysapuvaateita ja ilmastopoliittista anekauppaa.

Murhellisinta on maahanmuuttoon liittyvä väestönvaihto, joka ei ole salaliittoteoria vaan vääjäämätön tilastofakta, joka johtaa kansakuntamme perikatoon, jos mitään ei tehdä.

Tässä kulttuurisodassa Päivi Lukkarilan objektivoima ja kehuskelema implisiittinen vastaanottaja ”lukeva ihminen” on kiikkustuolissa eläkepäiviään viettävä sivistyksen airut, joka lammasmaisesti ottaa vastaan monikulttuurisuutta ihannoivan, omakulttuurisuudesta syyllistävän ja ylhäältä päin annetun maisteriviisauden.

Tosiasiassa kyseessä on vain käänteisen ja kulttuurisen uuskolonialismin muoto, jota manageroidaan yhtä peittelemättömän laajasti (ja sen vuoksi huomaamattomasti) kuin väitettä, että meidän kaikkien pitäisi hyväksyä perimmältään samanlainen arvojen ja merkitysten maailma, jossa vallitsee yksimielisyys tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden olemuksesta, ja filosofiset kysymykset tainnutetaan unholaan järjestöretorisella tai hallintodiskursiivisella pakottamisella.

Varoittavana esimerkkinä olkoon nyt vaikka se, että tasa-arvo loukkaa ansioihin perustuvaa oikeudenmukaisuutta. Tai se, että arvojen ollessa tasan ei ole arvoja ollenkaan, koska arvojen tunnistaminen edellyttää niiden tunnustamista arvoiltaan erilaisiksi. Tasa-arvo puolestaan merkitsee yksiarvoisuutta, joka on totalitarismin muoto. Jo arvon käsite on analyyttis-apriorisilta käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan hierarkkinen, aivan kuten kuvaamansa asiatkin.

Filosofisen analyysin jäljiltä tiedostavaisten leuat loksahtavat auki kuin pajatson rahakouru.

Kenenkään ei pitäisi antautua ajattelemaan, että Finlandia-palkinto olisi suomalainen kulttuuri-instituutio. Todellisuudessa se on markkinointi-ilmiö, joka tuo saajalleen kasan riihikuivaa rahaa.

Jotta myös käännösoikeudet saataisiin kaupattua ulkomaille, on palkintokirjojen viitekehyksen oltava kansainvälinen ja monikulttuuri-ideologinen. Tämä merkitsee, että Finlandia-palkinnolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen kirjallisuuden kanssa, vaan kyseessä on yksi internatsismin eksponentti.

Erinomaiset julkaisut vedetään myynnistä kustantajien omasta toimesta ”poliittisesti epäkorrekteiksi” julistettuina, vaikka juuri ne vedettäisiin myyntipöydiltä ostajien toimesta. Mitättömät julkaisut puolestaan työnnetään pakolla pois myynnistä kärräämällä niitä rekkalavoittain Prismojen ja Cittarien ovenpieliin, kun myös jakelu- ja viestintäporras sekä mainostoimistojen lumihiutaleet ovat levitystyössä mukana.

Klassikoita ei kaupallisesti marinoiduista teoksista tule koskaan. Niistä tulee markettikirjoja, jotka päätyvät alelaareihin jo keväällä. 

Ruumiin kulttuuri

Kirjamessuihin on nykyisin tapana yhdistää ruokamessut. 

Yleisradion TV-uutiset truuttasivat eilisessä uutislähetyksessä ajankohtaisraportin koskien jokin aika sitten julkaistua valtakunnallista ravitsemussuositusta, vaikka itse uutinen on jo kolme viikkoa vanha.

Viranomaissuosituksen mukaan meidän tulisi syödä enintään 50 grammaa lihaa päivässä. Kasviksia taivutellaan pureksimaan 800 grammaa päivittäin, mikä ainakin minun tapauksessani puklaa ulos kurkusta.

Sääntösuomea edustava lihaviha lienee lähtöisin vihervasemmistolaisten feministien taholta, koska sen tavoitteena on vetää pöydästä tyypillinen miehen ruoka ja korvata se tyypillisellä naisen ruoalla.

Miksi sitten liharuoka olisi nimenomaan miehen ruokaa ja kasvisruoka naisen ruokaa? Sen voi lukea julkaisusta itsestään, jonka mukaan miehet syövät kaksinkertaisen määrän lihaa naisiin verrattuna.

Viranomaisohjeen julkaisseesta Valtion ravitsemusneuvostosta 15/19 ovat naisia, ja suositusten työryhmästä peräti 10/11 ovat naisia, joten työryhmän kokoonpano on räikeästi tasa-arvolain vastainen.

Eipä ihme, että sellerit pursuavat korvista ja retiisit roikkuvat nyt suupielistä miesten kommenteissa.

Ei ole pitkä aika, kun Helsingin vihreät saivat kouluihin yhden pakollisen kasviskiusauspäivän. Se on ikävää ideologista holhousta ja laitosmielialan lietsontaa, jolla riistetään ihmisten valinnanvapautta ja joka kuuluu DDR:n tapaisiin valtiomahteihin.

Kun nuoret eivät saa eläinvalkuaista kouluaterioista, he joko kuihtuvat fyysisesti tai kuittaavat energiantarpeensa junk foodilla McDonald’sissa.

Poliittisesti kyse ei ole myöskään mistään eläinten oikeuksista. Sama puolue, joka keuhkoaa eläinten puolesta, puolustaa erään uskontokunnan oikeutta nauttia lihaa, kunhan se on julmasti teurastettua.

Voin vain kuvitella, miten vasikat ilahtuvat tiedosta päätyä oikeaoppisen rituaaliteurastuksen kautta uskonnollisen toteemiaterian materiaaliksi. 

Kulttuurin ruumis

Jossakin Italian tai Ranskan tapaisessa maassa, jossa ymmärretään hyvän ruoan päälle, valtion ravitsemussuositukset pantaisiin suoraan roskiin, mutta viranomaisvallalle kuuliaisessa Suomessa ne otetaan todesta.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja THL:n Kestävää terveyttä ruoasta -julkaisu olisi mielestäni ansainnut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, koska siinä edustetaan vihreää feminismiä niin tyylipuhtaan pakottavalla tavalla, että sen ylitse ei voi päästä.

Nuorisokieltä edustava sana ”pakottavuus” realisoituu konkreettisesti, kun ihmisten integriteettiä loukataan pyrkimällä määrittelemään, mitä ihmiset saavat ottaa gastronomisesti haltuun kehonsa rakennusaineeksi.

Mediassa on korostettu ravitsemussuositusten ”tieteellisyyttä”, vaikka kaikki tietävät, että tutkimusten tulokset voidaan manipuloida näyttämään miltä tahansa käyttämällä erilaisia painotuksia. Filosofinen merkitysanalyysi unohdetaan.

Ruokailusuosituksessa toteutuvat viranomaisvallan halu käyttää valtaa kolonialisoimalla ihmisen kehoja ja tunkeutumalla yksilöllisyyden alueelle sekä pyrkimys alistaa kansalaisia kontrolloimalla ihmisten elämälle välttämättömien ravintoaineiden kulkua, saatavuutta ja hintaa. Ruokahalu kiistetään.

Ravinto on osa ihmisen identiteettiä, sillä me koostumme ravinnosta.

Ruokapöytien antimista ei kuulu päättää vihreiden puoluekokouksissa eikä Heidien ja Marioiden kiitäessä lentotomaatti- ja salaatinlehtikuormien päällä Brysselin ja Helsingin välillä.

Pahinta on, että elintarviketeollisuus on lähtenyt omaksi tappiokseen myötäilemään viranomaisten suosituksia. MTV3:n Kymmenen uutiset haastatteli 29.11.2024 muutamia elintarviketeollisuuden markkinointipuolta edustavia naisia, jotka ilmoittivat teollisuuden mukautuvan viranomaisohjeisiin.

Teollisuuden mukaan lihan käyttö vähenee, ja käytön vähetessä liharuoka kallistuu.

Valtavirtamedia on myötäillyt lihavihaa kritiikittömästi, ja vihervasemmistolainen toimittajakunta pyrkii näyttäytymään trendikkäänä suostuessaan puolueideologian myötäilijäksi. Somevaikuttajat ovat imeneet lihavihan itseensä kuin palanen WC-paperia uima-altaassa.

Carnegie Mellon -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvisruokapainotteinen ruokavalio on kuitenkin ilmastoa kohtaan vahingollisempaa kuin niin sanottu tyypillinen amerikkalainen ruokavalio, johon sisältyy naudanlihapihvi.

So, where is the beef? Tätä voi kysyä myös katsomalla kirjojen kansien väliin.

Olemme poliittisesti johdetussa kokeessa, jossa panttina ovat perinteinen suomalainen hengen ja ruumiin ravinto sekä maamme väestö ja kulttuuri. Kokeen tulokset ovat kerran toteuduttuaan peruuttamattomia.

Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Viva Finlandia!
Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin

Uusi ideologinen jako: liharuoka vs. kasviskiusaus

Taas uusi poliittinen kahtiajako!

Ennen: Liberaalit - Konservatiivit, Vasemmisto - Oikeisto, Köyhät - Rikkaat. Ja niin edelleen.

Nyt: Kasvisruoka - Liharuoka.

Eikö tämä ole muka ideologinen jako, kuten perussuomalaiset väittävät ja vihreät kiistävät? Tai symbolinen?

Ajatelkaa nyt Satu Hassia ja Heidi Hautalaa istumassa lentotomaattikuorman päällä Brysselin-koneessa vakuuttelemassa, kuinka ekologista kasvisruoka muka on.

Tai jotakin persukansanedustajaa ahmaisemassa metsästäjänpihviä eduskunnan ruokalassa kolesteroliarvojen tyrkätessä rasvapaakun liikkeelle suonikohjussa...

Nämä ovat ideologisia valintoja, ja sangen vertauskuvallisia.

Ideologista on myös ihmisten pakottaminen.

Totuus on, että nimenomaan Vihreät nuoret toivoivat kouluihin jopa vain yhtä (1) liharuokapäivää puheenjohtajansa Fatim Diarran johdolla. Lopulta he saivat läpi yhden kasviskiusauspäivän.

Mitäpä muuta se oli kuin silkkaa vittuilua niitä suomalaisia kohtaan, jotka ovat vastustelleet muslimien kursailua suomalaisen ruokapöydän ääressä? Samaan aikaan muutamissa kouluissa kaikille oppilaille syötettiin kuin vahingossa ja puolihuomaamatta halal-lihaa heidän itsensä tietämättä.

Pitäisikö neljä koulupäivää kuitata pelkät selleriniput ja retiisinkuoret suupielistä roikkuen saadakseen vain yhtenä päivänä kunnon lihaproteiiniannoksen? Ja senkin täytyisi kai olla oikeaoppisesti muslimeja varten teurastettua.

Ei ole ihme, että McDonald’sin ovi käy, kun nuoriso käy tankkaamassa energia-annoksensa sieltä. Vahinko vain, että samalla alas menee suuri määrä lihottavia ja diabetesta aiheuttavia hiilareita.

Kun asiasta äänestettiin Helsingin kaupunginhallituksessa, vain Arto Bryggare ja Sirpa Asko-Seljovaara äänestivät pakollista kasvisruokapäivää vastaan. Bryggare urheilijana ja Asko-Seljovaara lääkärinä tiesivät, mitä tekivät. Liharavinnosta luopuminen on terveysriski nuorille, jotka muutenkin kärsivät kaikenlaisista anoreksioista ja muista syömisoikuista.

Parempi olisi, että myös kouluissa saisi kunnon ruokaa, mikäli kunnilla on siihen vielä varaa.

Kyllä, oikeasti minä kannatan ihmisten oikeutta syödä eläimiä vaikka olenkin homo. Asiasta tarkemmin tässä. Pakollisen kasvisruokapäivän historiasta taas tarkemmin tässä.

Lihan syöminen ja tietokonepelien pelaaminen on ollut se viimeinen pojille sallittu maskuliinisuuden saareke tässä täysfeminiinisoidussa (koulu)maailmassa.

Syön myös itse mielelläni chateaubriandia aina kun minulla on siihen rahaa, eli erittäin harvoin.

Ihmisten itsemääräämisoikeus on tärkeä asia. Ravinto on osa ihmisen identiteettiä ja niin sanottua habitusta, sillä me koostumme ravinnosta. Materialistifilosofi Ludwig Feuerbach sanoi ihmisen olevan sitä, mitä hän syö.

Koulujen pakollinen kasvisruokapäivä on ollut ikävää ideologista holhousta ja laitosmielialan lietsontaa, jolla riistetään ihmisten valinnanvapautta ja joka kuuluu DDR:n tapaisiin valtiomahteihin.

Pakottaminen on myös kasvatustieteellisesti kehnoa, sillä murrosikäisissä se herättää lähinnä vastustusta. Tai korkeintaan kielletyn hedelmän houkutuksen, joka tässä tapauksessa tosin kohdistuu lihaan, aivan niin kuin tupakkaan ja viinaankin.

Hemmotelluilla kakaroilla on näköjään otsaa mäkättää siitä, että saavat lautaselleen sisäfilepihviä. Sellaisilta voisi ottaa lautasen ja kahvelit kokonaan pois.

Raskaana olevat urheiluvalmentajat ja karppaus

Laihduttaminen on vaikeaa kuin valtionvelan takaisinmaksu. Käydessäni kesäaikaan muutamissa urheilutapahtumissa ihmettelin usein, mistä tulevat nämä Suomi-verkkareihin pukeutuvat möhömahaiset ”urheiluvalmentajat”. Osa heistä vakuuttaa olevansa ”entisiä urheilijoita”, mutta minusta he näyttävät pikemminkin viimeisillä kuukausillaan olevilta elefanttinaarailta puolipallon muotoisine vatsakumpuineen. Monikohan heistä luulee todella urheilevansa?

Suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin 34 kiloa sokeria ja 39 kiloa rasvaa sekä kulauttelevat keskimäärin 11 litraa puhdasta alkoholia kurkustaan alas. Vuoden aikana pelkästään näistä eväistä muodostuu yhteensä 564 000 kilokaloria eli 376 vuorokauden energiantarve. Mukaan ei ole laskettu proteiinia, kuituja, vitamiineja eikä muuta terveellistä. Mikäli Suomen valtiontalous ei romahda eurotalouden letkuruokintaan, se kaatuu siihen tosiasiaan, että ihmiset syövät kansantaloutemme konkurssiin ja itsensä sairaiksi.

Mielestäni on erittäin tervehdyttävää, että muiden muassa presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on ilmoittanut karppaavansa. Tuo uudissanahan on johdettu englannin kielen ’hiilihydraatteja’ tarkoittavasta sanasta carbohydrate, ja se tarkoittaa hiilihydraattien vähentämistä. Jos tasavallan presidentille ei muita valtaoikeuksia jää, hän voi osoittaa arvojohtajuutta vähentämällä hiilareita.


Kohti läskisotaa

Eräät harhaoppisina pidetyt lääkärit ovat jo pitkään tähdentäneet, että lihomiseen ja rasvoittumiseen ei johda vain rasvojen syönti. Esimerkiksi Antti Heikkilä on ansiokkaasti muistuttanut, että paksuutta ei tuo vyötärölle ja takamuksiin vain rasvojen apettaminen. Vaarallisena pidettyyn keskivartalolihavuuteen johtaa nimenomaan liika hiilihydraattien popsiminen.

Sen sijaan virallisen terveysliturgian mukaista on ollut saarnata vain kolesterolin haitoista, ilmeisestikin siksi, että rasvojen rakastajat muistaisivat ottaa lääketeollisuutta rikastuttavat kolesterolilääkkeensä ja rasvanhimoisimmat kaapisivat hapankorpun päälle asettamansa meijerivoipaketin ohuemmaksi. Orionin omistajat vaurastuvat ja MTK köyhtyy.

Energiaa on helposti saatavilla myös Lännen tehtaiden tuotteista. Erityisesti hampurilaisbaarien tarjoilema junk food sisältää suuren määrän hiilihydraatteja, joita on leivässä, limonadissa ja ranskalaisissa. Pihvissä oleva rasva kohottaa myös kolesterolitasoa, ja ranskalaisissa oleva suola nostaa verenpainetta. Kun epäterveelliset ruokailutottumukset opiskellaan jo nuorena, niistä tulee toinen luonto.

Kun energiankulutus aktiivisen ulkoiluelämän päätteeksi vähenee, ihmiset turpoavat liiallisen energian hotkinnan takia viimeistään kolmekymppisinä niin, etteivät naiset erota tissejään vatsamakkaroista, eivätkä miehet näe muniaan edes peilistä. Joten en panisi pahakseni, vaikka kaikki presidenttiehdokkaat julistaisivat läskisodan kansakunnan hyvinvoinnin ja karppauksen puolesta.


Ihmiset informaatioshokissa

Ihmiset kenties pelastaisivat oman terveytensä tappajajääkaappien terveystuhoilta, mikäli heillä ei olisi vaikeuksia valita tarjolla olevista ravitsemusvinkeistä ja dieeteistä sopivimpia. He ovat joutuneet informaatioshokkiin terveysvalistajien keskinäisten riitojen takia.

Hiilihydraattien vaarallisuutta korostavat selittävät, että hiilihydraatit kuten leipä nostavat verensokeria, minkä vuoksi haima alkaa erittää insuliinia. Insuliini puolestaan saa aikaan sen, että veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi, jotka joutuvat vereen ja jotka varastoidaan rasvasoluihimme. Näin ihminen lihoo.

Karppaukseen perustuvan Atkinsin dieetin mukaan rasvojen tai proteiinin syöminen ei kohota verensokeria eikä lisää insuliinin eritystä. Verensokeri pysyy alhaisena, ja rasvat sekä proteiini pitävät ihmisen kylläisenä vähemmällä syömisellä. Kun energiaa puretaan rasvasoluista vereen, ihminen laihtuu.

Todellisuudessa myös rasvojen syönti on haitallista hiilihydraattien vaihtoehtona, sillä se johtaa kolesteroliarvojen kohoamiseen, ja loppujen lopuksi ihmisparka voi menehtyä verisuonensa seinämästä irronneen rasvapaakun aiheuttamaan aivo- tai sydäninfarktiin. Ei ole suositeltavaa rasvojenkaan ahmiminen.

Lääkäreiden tukkanuotta myrkkyjen tappavuudesta ja omasta hyvyydestään onkin typerää kilpailua kansansuosiosta. Kyseessä on arvovaltakiista siitä, kenen opeilla ihmiset sairastuvat tai pysyvät terveinä ja tarvitaanko lääketeollisuuden avokätisyyttä ruokkimaan ihmisiä kolesterolinalennuspillereillä. Arvovaltakiistoihin taas ei ole ratkaisua ennen kuin joku kiistan osapuolista kuolee. Tai potilas. Aivan niin kuin 1500-luvulla elänyt lääkäri, alkemisti ja okkultisti Paracelsus jo totesi: ”Ei mikään aine sinänsä ole myrkky tai ei-myrkky. Kaikki ainekset ovat tappavia, ja vain annoksen määrä ratkaisee, onko kyseessä myrkky vai ei.”


Rasvaa vai hiilareita?

Itse ihmettelen, miksi karppauskoulukunnan ja kolesterolikoulukunnan pitää kilpailla keskenään siitä, olisiko kansalaisten syytä pistellä poskeensa pikemminkin rasvaa vaiko hiilareita. Karppauksen kannattajat sanovat: vältä sokereita mutta ahmi rasvaa. Kolesterolin vaaroista varoittajat keuhkoavat: karta rasvoja mutta nauti sokereita.

Miksi on niin vaikeaa kieltäytyä molemmista ja syödä pelkästään terveellistä ruokaa? Esimerkiksi itse jauhan leukojeni välissä (päivittäisen filosofiapuheenvuoroni lisäksi) pelkkää protskua, vitskua ja vettä! Mutta vaikka ahmaisisin myös keskiverto annoksen sokeria ja rasvaa, en siltikään lihoisi, sillä pulikoin uima-altaassa kilometrin päivässä ja pyöräilen pari tuhatta merimailia kesässä. Joten kulutan kaiken röyhimäni energian ennen kuin se ehtii varastoitua epäilemättä ahneisiin rasvasoluihini. Mikä voitto!

On todella hämmästyttävää, miksi yksi myrkky pitäisi korvata toisella. Jos ei syö rasvaa, niin sitten sokeria. Ja jos ei sokeria, niin sitten rasvaa, edes vähän, edes margariinina, joka kohottaa vain sitä ”hyvää kolesteroolia”. Onko kansakuntamme niin pahasti jonkin metafyysisen ahdistuksen vanki, että sen pitää joka tapauksessa töhriä sinänsä hyvä, puhdas ja terveellinen Reinen Philosophie jollakin englantilaisen marmeladin kaltaisella höttöfilosofoinnilla. Missä on ihmisten nietzscheläinen itsekuri?

Pelastakaa kansantalous ja -terveys suunnittelemalla kierroksenne supermarkettinne ruokatavaraosastolla uudestaan! Sillä keskikehonrakentajien raskaudenehkäisy alkaa jo kaupassa.

Mistä saa suomalaista ruokaa?

Tämä on vetoomus suomalaisen ruoan ja ruokakulttuurin puolesta. Julkisessa sanassa valitellaan usein sitä, että suomalaiset syövät liikaa rasvaa tai hiilihydraatteja tai molempia. Sokeri tuottaa sokeritautia, ja liiallinen rasvansyönti tukkii verisuonet aiheuttaen sydän- ja verisuonitauteja sekä aivoinfarkteja. Karsinogeeniset lisäaineet puolestaan lahottavat ihmisen elimistön altistaen sen syövälle, ja suola nostaa verenpaineen.

Rasvaa, sokeria, lisäaineita ja suolaa laitetaan varsinkin eineksiin ja puolivalmisteisiin aivan liikaa. Sen sijaan kuitu- ja proteiinipitoista ruokaa ei tunnu saavan mistään, ei varsinkaan pikaruokaloista, jotka ovat paha kyllä erityisesti nuorison suosiossa. Väärät ruokailutottumukset opetetaan meille jo varhain, ja tarjonnasta johtuvan yksipuolisuuden keskellä sinä syöt itsesi sairaaksi.

Ihmiset pitävät ruokanaan tietenkin sitä, mitä kaupoista ja ravintoloista voi ostaa. Helsingistä on vaikea löytää yhtään ravintolaa, josta saisi terveellistä suomalaista ruokaa: ruisleipää, kaurapuuroa, perunoita tai metsästäjänpihvejä. Sen sijaan pizzerioita, hampurilaisbaareja ja etnisiä ravintoloita on kasapäin.

Pizzojen painosta vähintään 25 prosenttia on rasvaa, kuten niiden syöjienkin. Kiinalaisesta ravintolasta saa riisiä, joka tuo mieleen opiskelijalounaat. Meksikolaiset ruoat ovat ylimaustettuja, ja niille sanovat vastalauseensa paitsi ihmisten vatsat, myös ne toiset ihmiset, jotka joutuvat nauttimaan läheistensä suusta leviävistä lohikäärmeenlieskoista koko aterian jälkeisen päivän. Pihvin voi tietenkin saada Manhattan Steak Housesta, mutta se on yleensä hukutettu suurravintolarasvaan, ja mureaa lihaa on tarjolla vain à la carte -paikoissa.

Mutta mistä voisi ostaa suomalaista miehenruokaa: esimerkiksi lihapullia ja perunamuusia, joita koristaisi muutama salaatinlehti? Kyllä olisi hyvää! Pikaruokalaketjujen keskellä on valtava markkina-aukko. Toivon, että joku keksisi perustaa todellisen Suomi-baarin, josta saisi harvinaisiksi käyneitä mutta terveellisiä suomalaisherkkuja. Ainakin minusta kyseinen ravintola saisi kanta-asiakkaan.