Miten rikastua henkisesti ja aineellisesti?

Jos haluat rikastua henkisesti mutta varsinkin aineellisesti, perusta keskiasteen kuvataidekoulu. Mikäli et ole varma, osaatko piirtää, perusta keskiasteen teatteriakatemia tai modernin tanssin oppilaitos, sillä itseilmaisun osaa kuka vain. Tämä on luova vaihtoehto keskiasteen lääkärikoulutukselle eli sairaanhoito-opistoille tai keskiasteen talous- ja lakimieskoulutukselle eli kauppa- ja sihteeriopistoille.

Ensin opetusministeriö myöntää 300 miljoonaa euroa aloitusrahaa. Hakeutuessanne valtion oppilaitokseksi tulee toinen mokoma lisää. Niillä rakennetaan hieno lasiseinäinen palatsi, jossa annetaan kalliisti palkattua opetusta. Sitä voidaan sanoa myös halvaksi, sillä taiteen arvoa on tunnetusti vaikea määritellä.

Oppilaitoksen nimeksi laitetaan jokin latinan sanaa muistuttava uudissana ihan vain akateemisen vaikutelman luomiseksi, esimerkiksi ”Laurea”, ”Omnia”, ”Stadia”, ”Studia”, ”Metropolia”, ”Helia” tai ”Praktikum”. Oho, nämä taitavakin olla jo käytössä. Pseudolatinaa ja lorem ipsumia suosimalla vakuutellaan uskoa siihen, että asiantuntemus ja sivistys koostuvat muinaiskielten hallitsemisesta, vaikka näin ei tietenkään ole.

Tärkeintä on, että nimi ei merkitsisi mitään, jottei syntyisi tarkoituksellisen hämäyksen vaikutelmaa. Hämäys onkin sallittua vain kansainvälisissä yhteyksissä, joissa ihmisiä petetään, aivan niin kuin maahanmuuttoa edistettäessä.

Niinpä opiston englanninkielisen nimen pitää olla muotoa ”University of Applied Sciences”. On tärkeää käyttää ”yliopiston” nimeä, jotta näin voitaisiin valehdella ulkomaalaisille, että kyseessä on mukamas jokin yliopisto. Todellisuudessa myös soveltavat tieteet kuuluvat aivan muualle kuin ammattikorkeakoulujen tehtäväkenttään; esimerkiksi soveltava matematiikka on tieteellisen matematiikan eikä ammattiopetuksen laji. Mutta valehtelu on tärkeää ”uskottavuuden” säilyttämiseksi ja rahojen imuroimiseksi.

Näin perustetussa keskiasteen kuvataidekoulussa tai teatteriakatemiassa opiskelijoita koulutetaan suoraan työttömiksi, sillä työmarkkinat eivät kaipaa kyseisenlaista osaamista. Mutta eipä hätää. Myös työministeriö tukee kouluttautumista, sillä opiskelijat pysyvät edes sen kestoajan (eli 4–5 vuotta) poissa kortistosta.

Keskiasteen kuvataideopetus ja teatterikoulutus sopivat erityisesti maahanmuuttajille ja feministinaisille, joilla sanotaan olevan vaikeuksia itseilmaisussa ja todellisuuden kohtaamisessa. Keskiasteen kuvataidekoulussa tai teatteriakatemiassa he oppivat aistimellisuutta ja itseymmärrystä. Auuu! Huomataan, että todellisuus on vain LSD:n puutteesta johtuva illuusio.

Kun koulutus tapahtuu ”syrjäytymisen estämiseksi” ja ”sukupuolinäkemyksen valtavirtaistamiseksi”, oppilaitokseen suunnataan suurin määrin maahanmuuttajien erityistukea sekä tasa-arvoviranomaisten perhepoliittista naisten- ja lastensuojelun määrärahaa.

Tieteen keskeiset käsitteet selvitetään ammattikorkeakoulussa perin pohjin, esimerkiksi Immanuel Kantin ’aistikyky’. Koska kyse on ammatillisesta koulutuksesta, voidaan aivan hyvin unohtaa, että transsendentaalifilosofisen tietoteorian yhteydessä kyseinen käsite viittaa havaitsemisen apriorisiin eli kokemusta edeltäviin ehtoihin. Sen sijaan ammattikorkeakoulussa ’aistikyky’ ymmärretään elämyksellisesti: yksinkertaisesti kyvyksi aistia! Filosofiaa opettamaan palkataan vihervasemmistolaisia ituhippejä, jotka muutamia mutkia oikaisten sekoittavat teoreettisen kielen ja arkipuheen.

Parasta olisi, jos opiskelijat opintojen päättyessä voisivat väitellä tohtoreiksi taiteellispainotteisilla väitöksillä. Koulujen messiaiksi palkataan queer-teoreetikoita ja postmodernisteja, joiden mielestä hyvän ja huonon sekä korkean ja matalan välillä ei ole mitään eroa niin kuin ei millään muullakaan. Tämä on turvallista opinnäytteiden hyväksymisen kannalta.

Näin viisastuneet alkavat puolestaan kouluttaa lisää keskiasteen kuvataiteilijoita ja teatteri-ilmaisun moniosaajia. Niinpä koulutusta ja sen resursseja on laajennettava sopivien ”urapolkujen” löytämiseksi. Oppilaitoksen kylkeen perustetaan koulutus- ja tutkimusyksiköitä, ideapajoja ja välityömarkkinoiden siirtymätyöpaikkoja, jotka saavat miljardeja Euroopan sosiaalirahastolta, Vajaakuntoisten työllistämisen asiantuntijajärjestöltä Vatesilta sekä Suomen valtiolta. Nämä rahat kaadetaan suoraan holding-yhtiöiden omistajien ja hallintojohtajien rahapussiin.

Entä mitä keskiasteen kuvataidekouluista ja teatteriakatemioista valmistuneet harmaat varpuset lopultakin tekevät? Ankeina arkimakkaroina he eivät osaa mitään, eivätkä heidän löysät tempauksensa kiinnosta ketään. Heidän älyllisyytensä on pelkkää lehmän henkäystä ja ideansa timangeja kuin Mansikilla. Tarvittaessa he voivat esittää joulupukkia kerran vuodessa, sillä joulupukki on aidosti kansainvälinen luomus perustuessaan Coca-Cola-konsernin aloittamaan kaupalliseen brandiin, eikä se siten tarvitse monikulttuurista performointia ja variointia.

Ylioppilaiden alennusmyynti

Uudet ylioppilaat ovat kevään merkki, ja on jälleen aika ottaa kantaa koulutuspolitiikkaan. Suomessa valmistuu nykyään yhtä paljon tohtoreita kuin ennen vanhaan maistereita. Maistereita puolestaan valmistuu kuin ylioppilaita muinoin. Ja ylioppilaaksi kirjoittaa puolet ikäluokasta. Määrien paisuminen ei selity vain kansan sivistystason kohoamisella. Sosiaalidemokraattisessa koulutuspolitiikassa laatu on muuttunut määräksi aidon dialektiikan mukaisesti.

Ylioppilaaksi kirjoittavien määrää lisää se, että ylioppilaaksi voi valmistua myös ammatillisten opintojen pohjalta. Kaksoistutkintoa suorittaneiden tulokset eivät ole kuitenkaan olleet kovin hyviä ylioppilaskirjoituksissa. Yleissivistyksen jakaminen voi olla myönteinenkin asia, mutta käytännössä taso laskee, kun ylioppilaaksi kammetaan rimanalennusten kautta.

Tutkintotehtailusta paistaa päälle ammatillisia etuja valvovien ammattijärjestöjen ja erityisesti SAK:n pyrkimys vaikuttaa koulutuspolitiikkaan tasapäistävästi ja todellisten kriteerien ohi. Ammatillisia opintoja suorittavien mahdollisuuksia laajentamalla heille halutaan tarjota suorastaan erikoisetuja lukion käyviin verrattuna.


Miehet syrjäytymisvaarassa

Yksi huolenaihe lukiokoulutuksessa on sukupuoliedustuksen vääristyminen. Helsingin yliopiston entinen rehtori Kari Raivio kirjoitti taannoin Yliopistolehdessä 16/2002, että koulutusjärjestelmämme syrjii poikia: ollessaan murrosiässä pojat eivät opiskele yhtä ahkerasti kuin tytöt eivätkä siten hakeudu lukio-opintoihin ja sitä kautta yliopistoon. Hän sai feministien vesikauhuiset vaahdot silmilleen. Itse kirjoitin vähän tämän jälkeen Tiedepolitiikka-lehdessä 1/2006, kuinka väärin todellakin on, että lukioiden oppilaista noin 60 prosenttia on tyttöjä ja että myös Helsingin yliopiston tiedekunnat ovat opiskelija-ainekseltaan yhtä lukuun ottamatta naisenemmistöisiä.

Ilmiö ei nähdäkseni johdu siitä, että pojat olisivat tyttöjä tyhmempiä, osaamattomampia tai laiskempia. Pojat eivät myöskään ”kehity” hitaammin kuin tytöt. Sen sijaan koulutusjärjestelmä arvottaa jo kehityksen käsitteen ideologisesti: se tulkitsee poikien luontaiset ominaisuudet kielteisesti ja tyttöjen ominaisuudet myönteisesti. Pojille tyypitellyistä piirteistä, kuten reippaudesta ja kovaäänisyydestä, rangaistaan ja tytöille tyypitellyistä ominaisuuksista, kuten ahkeruudesta ja nöyryydestä, palkitaan.

Poikien väitetty ”koulunvastaisuus” on heidän tapansa osoittaa älyllisyyttä. Pojat eivät halua ainoastaan oppia, vaan he haluavat myös ymmärtää, mitä heille opetetaan. Ehkä juuri näin selittyy, miksi seiskan keskiarvon saaneista pojista tulee johtajia ja kympin tytöistä sihteereitä. Pinkoilu on seksuaalisuuden sublimaatiota, ja sukupuolten taipumukset keskittää aktiivisuutensa koulunkäyntiin ovat erilaiset.

Poikia ja miehiä syrjitään myös sitä kautta, että sisäänvalintojen sukupuolikiintiöt on säilytetty lähinnä miesvaltaisilla aloilla naisten edustuksen turvaamiseksi. Sen sijaan naisvaltaisilta aloilta mieskiintiöt on poistettu vähin äänin. Kun opettajankoulutuslaitoksen sukupuolikiintiöt poistettiin Helsingin yliopistosta vuonna 1993, peräti 85,1 prosenttia valituista oli tämän jälkeen naisia. Opettajakunnan naisistuminen vahvistaa koulutusjärjestelmän naisvaltaisuutta ja lisää poikien syrjäytymisuhkaa koulutyössä.


Ammattikoulusta yliopistoon

Myös yliopistojen opiskelijavalinnan perusteita on pyritty liennyttämään osana ylioppilastutkintojen vesitysyritystä. Pahinta on, että opetusministeriö ehdotti jo valintakokeidenkin poistamista. Todellisuudessa valintakriteereitä joudutaan tiukentamaan, kun selektion välttämättömyys siirtyy alemmalta koulutusportaalta yliopistojen oville.

Nyt koulutuspolitiikassa toimitaan päinvastoin. Viime vuonna säädetyn yliopistolain 37 §:n mukaan ylempiä yliopistotutkintoja opiskelemaan voi päästä suorittamaan myös kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai ammatillisen aikuiskoulutuksen pahveilla. Pelkästään ylempään yliopistotutkintoon (eli yleensä maisterintutkintoon) johtavia opintoja voi puolestaan päästä suorittamaan alemman yliopistotutkinnon eli kandidaatintutkinnon ohittamalla, jos on suorittanut ”soveltuvan alemman ammattikorkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon”.

Näitä porsaanreikiä yliopiston seiniin puhkottiin jo vuoden 2004 lainmuutoksessa, mutta viime vuonna voimaan tulleessa uudessa laissa hulluinta on, että myös yliopistojen tieteellisiä ja taiteellisia jatkotutkintoja (eli lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja) suorittamaan voidaan ottaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon pohjalta. Tällä tavoin yliopistojen maisterintutkinnoista ja ammattikorkeakoulututkinnoista (eli entisistä opistotutkinnoista) tehtiin yhtäläisen kelpoisuuden antavia, vaikka ammattikorkeakoulujen opetus ei ole tieteellistä eivätkä tutkinnot ole todellisuudessa samantasoisia.

Yliopistoon voi nyt päästä ei-ylioppilas kosmetologi. Maisteriksi voi opiskella opistotasoinen tradenomi sivuuttaen yliopistossa opintonsa suorittaneet kandidaatit. Ja tekniikan tohtoriksi voi ylemmän amk-tutkintonsa pohjalta jatkaa esimerkiksi insinööri yliopistotasoisten diplomi-insinöörien ohi. – Tämä ei taida olla ihan oikein. Tuntuu aivan kuin joitakin kriteerejä kierrettäisiin ja ihmisten ansioita poljettaisiin.

Leväperäinen koulutuspolitiikka johtaa maistereiden ja tohtoreiden sumaan. Maistereita tuotetaan nykyään kaksinkertainen määrä ja tohtoreita nelinkertainen määrä parinkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Kun yliopistojen taloudelliset resurssit sidottiin tutkintojen määrään, yliopistot alkoivat tehtailla tutkintoja tavalla, joka on johtanut tieteen tason laskuun. Suomen Akatemian viime vuonna teettämän selvityksen mukaan Suomen tieteen taso on Pohjoismaiden huonoin ja eurooppalaisittain arvioiden häntäpäässä, vaikka ja koska maassamme valmistuu tohtoreita väestöön suhteutettuna enemmän kuin esimerkiksi Japanissa ja Ranskassa.

Kenties opetusministeriön olisikin kannattanut lähettää tohtorinpaperit suoraan jokaiseen kotiin. Kun mieluinen tutkinto olisi kaikilla, vasta todellisten suoritusten kautta nähtäisiin, kuka on kuka, aivan niin kuin Kiinan kansanarmeijassa. Siellä arvoasema päädyttiin osoittamaan rintataskussa olevien kuulakärkikynien määrällä, kun sotilasarvot oli poistettu täydellisen tasa-arvon merkiksi.

Mikä neuvoksi?

Jos kysytään, missä on se kaula, joka opiskeluoikeuksien ja tutkintojen inflatorisen jakelulinjan vuoksi pitäisi katkaista, syylliseksi on mahdotonta osoittaa yhtä päätä. Ette varmaan arvaakaan, että syy suomalaisen yliopistolaitoksen huonontamiseen löytyy Euroopan unionista, johon liittyvä Bolognan prosessi pakotti myös Suomen harmonisoimaan omien oppilaitostensa tutkinnot kehnolle keskieurooppalaiselle tasolle.

Vielä 1990-luvulla lisensiaatintutkinnot kuuluivat olennaisena osana jatko-opintoihin. Suoritin myös itse aikoinani sellaisen. Kun lisensiaatintutkinnot käytännössä poistettiin, 2000-luvulla valmistuneet tohtorit ovatkin nyt tosiasiassa lisensiaatteja.

Mutta eipä siinä mitään. Onnea kaikille. Mikään ei ole teidän omaa syytänne. Katson vain, että opintien edetessä kohtaamiskulman pitäisi jyrkentyä, jotta taso säilyisi ja jokin olisi jonkin arvoista. Nyt se on lieventynyt.

Nähdäkseni lukio-opiskelua ja ylioppilastutkintoa pitäisi painottaa älyllisesti vaativammaksi vastapainona aistimellisuutta ja elämyksiä tarjoaville kulttuuriväristyksille, käytännöllispainotteiselle ammattikoulutukselle ja mediasta pursuavalle efektikielelle. Yliopistotutkintojen määrää tulisi vähentää perustutkintojen aloituspaikkoja karsimalla ja jatkotutkintojen laatuvaatimustasoa korottamalla. Tieteen sisäisten laatukriteerien pitää tällöin riittää tason arviointiin, eikä niitä pidä säädellä rahan ruoskalla.

Opiskelijat pois hanttihommista

Suomessa laiminlyödään yliopisto-opiskelijoiden älyllistä panosta, kun opiskelijat viruvat vuosikausia vartiointiliikkeiden, kaupan kassojen ja yöpäivystäjien tehtävissä, vaikka he osaavat korkeampaa matematiikkaa. Ensinnäkin heidän opintonsa hidastuvat, toiseksi yhteiskunta menettää heidän osaamiseensa perustuvan työpanoksen ja kolmanneksi asiassa kärsii se duunari, joka ammattikoulutettuna häviää paikan korkeakoulutetulle vain siksi, että tällä on saman alan ylempi tutkinto suoritteilla. Onko tässä järkeä vai ei?

Ei tietenkään, vaan se on seuraus siitä, että opintotuki ei riitä enää edes alkeellisimpaan elämiseen, mihin se riitti vielä kohtuullisten asumiskustannusten aikana 1980-luvulla. Niinpä Jyrki Katainenkin toivoo, että opiskelijat saataisiin pois hanttihommista ja valmistumaan nopeammin. Pelkkä toive taitaa jäädä kuitenkin toiveeksi, eikä opiskelumaailman rahaongelmia saada ratkotuksi pelkästään kiirehtimällä, sillä se tekisi opiskelusta entistäkin tukalampaa.

Opiskelijoiden työssäkäynti ja hidas valmistuminen ovat seurauksia siitä, että opintotukijärjestelmä on tehty nuorille täysin epäedulliseksi ja jopa uhkaavaksi. Nuoret katsovat parhaakseen kieltäytyä ottamasta edes opintorahaa, jotta Kela ei lähettelisi heille vihamielisiä takaisinperintävaatimuksiaan. Näin julkinen hallinto toimii: kun normit menevät ihmisten ihon alle ja heidät ahdistellaan kontrolloimaan itseään, he alkavat itse kieltäytyä vastaanottamasta heille kuuluvia etuuksia. Silloin heidän kriittiset suunsa voidaan koettaa tukkia väitteellä, että he eivät ole käyttäneet edes nykyään olemassa olevia etuuksia, ja tätä taas julkinen valta voi käyttää argumenttina loppujenkin etuuksien poistamiseksi.

Myös Kelan viime keväänä jakamassa uutislehdessä (2/2007) nuoria kehutaan tunnollisiksi kansalaisiksi, jotka jopa itse kysyvät, miten heidän pitää toimia maksaakseen sosiaalietuuksia takaisin. Lehden omassa argumentaatiossa opiskelijoiden todetaan mieltävän myös opintorahan pelkäksi velaksi, jonka yhteiskunta perii automaattisesti pois vähäistenkin tulojen vuoksi. Tällä tavoin omistus- ja yritteliäisyysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmä haluaa varmistaa, että pelkästä joutilaisuudesta tulee ihmiselle kannattavampaa kuin opintotukivajeen paikkausyrityksistä työssä käymällä. Sekä joutilaaksi heittäytyminen että työssäkäynti lamauttavat kuitenkin nuorten ihmisten päätehtävän eli opiskelun.

Opiskelijoiden hidas valmistuminen on seuraus paitsi toimeentulon ongelmista, erityisesti siitä, että korkeakouluopiskelijoita on liikaa. Toimeentulo-ongelmat voitaisiin ratkaista ehdottamallani perustulojärjestelmällä, mutta samalla myös yliopistojen ja korkeakoulujen aloituspaikkoja olisi karsittava ja siirrettävä koulutusta niille käytännön aloille, joilla vallitsee työvoimapulaa. Kun siis resepti tiedetään, miksi tämän mukaan ei myös toimittaisi?