Kansainvälisyyteen kaadetaan liikaa rahaa

Suomen valtiontalouden huono tila johtuu suureksi osaksi siitä, että kansainvälisyyteen on kaadettu liikaa rahaa.

Olemme olleet lähes koko EU-jäsenyytemme ajan järjestelmän nettomaksajia (kolmea vuotta lukuunottamatta). Myös palautetut verovarat EU on korvamerkinnyt tiettyihin tarkoituksiin, kuten ilmastohankkeisiin, vaikka rahat olisi tarvittu tärkeämpään, kuten kansalaistemme sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon. Suomen jäsenmaksu on suhteellisesti EU:n suurin, ja osuus kasvaa.

Suomen valtiolta on kiskottu miljardeittain varoja yhteisvelkoihin, takauksiin, ympäristöpoliittisiin hankkeisiin ja anekauppaan sekä luontodirektiivien toteuttamiseen. Samanaikaisesti koronarahastoksi sanotun elpymisrahaston rippeillä on tilkitty taloja kuumassa Italiassa ja Espanjassa.

Jäsenyytemme Natossa on hyväksi Suomelle, mutta korotetut velvoitteet uhkaavat raunioittaa kansantaloutemme ennen kuin toiset jäsenmaat ovat saavuttaneet Suomen tasoa omilla puolustuspoliittisilla investoinneillaan.

”Osuus bruttokansantuotteesta” on kelvoton indikaattori mittaamaan sotilaallisen varustautumisen laatua, koska jokaisen jäsenmaan väestörakenne, asukastiheys, maasto, sijainti ja taloudellinen suoriutumiskyky ovat erilaisia. Kyseessä on näennäisesti yhteismitallistava mutta todellisuudessa vertailemiseen kelvoton kriteeri. Silti sitä käytetään huolettomasti sekä mediassa että hallinnossa.

On unohdettu, että Venäjän aloittama sotatalouteen siirtyminen tähtää nimenomaan Euroopan maiden taloudelliseen romahduttamiseen, joten myös varustelukierteeseen ajautumista kannattaisi välttää.

Kansainvälisten sitoumusten puolesta kohkaaminen on maksatettu kansalaistemme hyvinvoinnin kustannuksella, kun hallitus on päättänyt leikata perusturvasta ja peruspalveluista. Tämä kaikki on ollut pois kansalaistemme kokemasta turvallisuudesta.

Kun Venäjän-uhka jonakin päivänä väistyy ja lakkaa puristamasta Euroopan maita yhteen nippusiteen tavoin, harmonian havina EU:ssa todennäköisesti päättyy, ja euron valuviat, julkistalouksien krooninen rahoituskriisi ja valtioiden jättiläismäinen velkaantuminen pullahtavat jälleen esiin.

Suomen valtiontalouden konkurssitila johtuu suureksi osaksi liittymisestä euroalueeseen, itsenäisen rahapolitiikan menetyksestä ja kansainvälisistä sitoumuksista. Ruotsin vienti vetää paremmin siksi, että sillä on oma valuutta, jota se lepuuttaa alhaisella tasolla.

Katsokaas tuosta, mitä sanoin noin kymmenen vuotta sitten eräässä ystävällismielisessä haastattelussa, jossa kysyttiin Suomen taloudellisesta tilasta ja tulevaisuudesta. Kuinka kurjaa onkaan olla aina oikeassa...

Perusvaalipetos

Istuvan hallituksen ohjelma tuotti pettymyksen etenkin Perussuomalaisten äänestäjille, joihin leikkaukset ovat osuneet kipeimmin. Tämän merkiksi perussuomalaisella puolueella on vaikeuksia hankkia ehdokkaita kevään kuntavaaleihin, ja ehkä myös äänestäjiä. Väki virtaa pois puolueesta ilman, että ketään tarvitsee enää potkia.

Säästäminen sinänsä on hyvää politiikkaa, mutta ei pitäisi leikata alapäästä vaan yläpäästä. Perusturvaleikkaukset ovat monille perussuomalaisille perusvaalipetos.

Perussuomalaisten nykyiselle puheenjohtajalle liian pienet tuloerot ovat ongelma, ja siksi valtiovarainministeri haluaa kasvattaa tuloeroja leikkaamalla nimenomaan alapäästä. Perusteluksi esitetään, että ihmiset voisivat ”itse tehdä tilanteelleen jotakin”.

Näkemys sisältää epäsuoran väitteen, että esimerkiksi työttömyydestä, eläkeläisyydestä, vammaisuudesta tai opiskelusta johtuva huonotuloisuus on tahallista, yksilön oman vastuun varaista ja korjattavissa omatoimisuudella. Niin ajatellessaan Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra tulee puhuneeksi Kokoomuksen pussiin ja itsensä pussin perälle.

Koska huonotuloisia ja vähävaraisia on enemmän kuin hyväosaisia, koppa tuskin tuolla argumentaatiolla jatkossa ropisee. Se jokin, minkä kansa saattaa keksiä tilannettaan parantaakseen, voi olla hallituksen poistaminen vallasta.

Perussuomalaisten piti olla kansallismielinen SDP ilman maahanmuuttoagendaa, vinkufeminismiä ja vihreää öyhötystä, mutta toisin kävi, ja puolueesta tuli yövartijavaltiota kannattavien minarkistien puuhamaa, jossa laaja julkistalous nähdään kielteisenä, vaikka suuri julkinen sektori on kansallista rikkautta ja toimii puskurina anarkokapitalistista ylivaltaa ja globalisaatiota vastaan.

Kokoomus on kiirehtinyt ihmisten elinoloja huonontavia uudistuksiaan, koska puolueessa pelätään, että Perussuomalaisten kenttäväki tekee käsijarrukäännöksen ja painostaa hallituksen kumoon.

Politiikkaa kapealla kauppiaan järjellä

Petteri Orpon (kok.) hallitus on jatkanut internatsiststa politiikantekoa, joka näkyy esimerkiksi terveyspalvelujen yksityistämisenä. Sitä kautta julkisia varoja valuu yksityisille terveysasemille, jotka ovat suureksi osaksi kansainvälisessä omistuksessa, eivätkä varat jää rikastuttamaan omaa kansantalouttamme vaan vuotavat ulkomaille.

Metsäpolitiikkaamme ohjattiin jo edellisen hallituksen kätilöimänä Brysselistä, jossa ei ymmärretä, että metsä ei ole puisto.

Nykyinen hallitus tuhosi kansallisen asuntopolitiikkamme lopettamalla Ara-rahoituksen aso-uudisrakentamiselta, kahmaisemalla Valtion asuntorahaston varat budjetin tilkkeiksi ja leikkaamalla rajusti asumisen tukia.

Niiden loppusaajia ovat aina olleet rakennusliikkeet, joiden konkursseja hallitus on toimillaan edistänyt, ja myös asuntosijoittajilla on vaikeuksia saada rakkaita vuokrarahojaan. Olisivat lukeneet tämän siellä puoluejohdossa, jossa talouden keskinäisriippuvuuksista ei ole ymmärretty mitään. Perussuomalaisten ex-puheenjohtajan Jussi Halla-ahon olisi kannattanut aikanaan miettiä, miksi hän ei nyt saakaan asuntorahastoihinsa kiertyviä asumistukia.

Marinin hallitus tuhosi valtiontalouden ratkoessaan sisäisiä erimielisyyksiään velkarahalla. Orpon hallitus tuhoaa kansalaisten henkilökohtaisen talouden, vaikka lääkäri ei saisi syyllistyä samaan kuin tauti.

Työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta lähes 40 000:lla, vaikka napamies Orpo lupasi kasvattaa työllisyyttä sadallatuhannella.

Selvähän se, ettei leikkauksista seuraa uusia työpaikkoja, joihin toimettomat voisivat noin vain kävellä.

Suomi on tukenut vuoden 2022 jälkeen Ukrainaa 3,1 miljardilla eurolla, mikä ylittää kymmenkertaisesti asumistukileikkauksilla tavoiteltavien säästöjen tason. Suomalaiset omistusasukkaat ovat menettäneet tukensa kokonaan ja joutuvat myymään kotinsa slaavien välisen aseidenkalistelun vuoksi.

Kulttuurin tukia on leikattu, vaikka suomalainen kulttuuri on se arvokkain, jonka vuoksi myös valtion kannattaa olla olemassa. Monikulttuurisuuteen panostetaan edelleen RKP:n ja krisujen kädestä; surkeana esimerkkinä vaikkapa woke-elokuva Parvet, joka sai puoli miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen Elokuvasäätiön tuotantotukea mutta vain 88 katsojaa! Suomen Akatemian ja yliopistojen rahoittaminen on ollut poliittisen cancel-aktivismin rahoittamista, joka pitäisi canceloida.

Kulttuurin leikkauksia voidaan puolustaa vain siksi, että suomalaiselta kulttuurilta ei leikata juuri mitään, koska tähänkään asti suomalaisuudesta ammentavalle kulttuurille ei ole myönnetty juuri mitään.

Kokoomuksen tavoittelema työperäinen maahanmuutto on halventanut työvoimakustannuksia mutta nostanut suomalaisten kärsimän työttömyyden hoitomenoja, jolloin kulut julkiselle taloudelle ovat nousseet.

Sosiaaliturvahakuinen maahanmuutto puolestaan on syönyt leivän suomalaisten vähäosaisten pöydästä, kun työttömyysetuuksia ja asumistukia on saksittu maahanmuutosta johtuvien kokonaiskulujen nousun vuoksi.

Ongelmien juurisyille hallitus ei ole tehnyt mitään sellaista, mitä ei olisi tapahtunut ilman hallitusta, ja leikkausten kohdistuminen nimenomaan perussuomalaisten äänestäjiin itseensä on ollut puolueen kannattajille ja jäsenille pettymys.

Eipä ihme, että johtavat ministerit ovat saaneet kansalaisilta huonoja kouluarvosanoja.

Valot vielä palavat, vaikka keula on pinnan alla

Olin kerran (vuonna 2019) Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa tavoitellen talouspolitiikkaa, jolla olisi ajettu kansallista etua kansainvälisyyteen panostamisen sijasta.

Julkaisin tuolloin vaalikirjan ja poliittisen ohjelman. Sen voi edelleen lukea täältä.

Jos hallitus olisi tehnyt siitä poliittisen ohjelmakirjansa, Suomi olisi todennäköisesti parempi.

Hallituksessa on päässyt unohtumaan, että poliitikon työ olisi parantaa etenkin niiden suomalaisten elämää, joilla menee jostakin syystä keskimääräistä huonommin, eikä tehdä siitä entistä vaikeampaa.

Talous toimii omalakisesti, ja politiikan funktio on nimenomaan tasoittaa elintasokuiluja regulaatiolla ja subventioilla.

Sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta ei leikata nyt siksi, että kansalaisilla menee liian hyvin. Niistä leikataan siksi, että hallitustahoilla, byrokraateilla ja heidän kellokkaillaan menisi entistä paremmin.

He sanovat ”pelastavansa Suomea” mutta tekevät sen lähinnä omien eturyhmiensä hyväksi (onhan oma nahka toki se tärkein), ja pieleen menee, että rymisee. 

”Toisten rahoilla” elelevät niin kuninkaat kuin kauppiaatkin, mutta he tekevät sen leveämmin kuin muut ihmiset, ja silloin tällöin tulee aika palauttaa myös valtioneuvoston linna takaisin veronmaksajille.

---

Vuodenvaihteessa presidentit esittelevät taitojaan kouluaineiden kirjoittajina, mutta kuunnellaanpa vielä, mitä sanottavaa Kekkiksellä on asioista (AI-velhon tekemä).

Seuraava on tehty ilman tekoälyä...

Kapealla kauppiaan järjellä tehdään Suomessa nyt aivan kaikkea.

Aiheista aiemmin

Fixit-valo palaa vihreänä

Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu 

Pidä varasi kansalainen, tai muuten henkilöpaperisi revitään

Haluatko Sinä, hyvä kansalainen, että nykyinen henkilötunnuksesi mitätöidään, paperisi revitään eikä aiempia asiakirjojasi voida enää yhdistää sinuun itseesi niissä olevan henkilötunnuksen perusteella? Tätä tarkoittaisi hallituksen ehdotus uusimuotoisista henkilötunnuksista, joista ei kävisi enää ilmi henkilön ikä, syntymäaika eikä sukupuoli.

Passit, todistukset, Kela-kortit, ajokortit ja kaikki muut viralliset paperit menisivät siis roskiin. Valtava mullistus odottaisi myös tietojärjestelmiä.

Keiden etua uudistuksella sitten ajetaan? Mikrobitti-lehti kirjoittaa, että ”[n]kyinen 1960-luvulta peräisin oleva henkilötunnusmalli aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi ulkomaalaisille, joiden on vaikea käyttää monia palveluita, joissa henkilötunnusta käytetään henkilön tunnistamiseen.”

Ahaa. – Pitihän se arvata. Mikään ei näytä olevan vihervasemmistolaiselle hallitukselle niin tärkeää kuin ajaa ulkomaalaisten etua Suomessa ja tehdä tämä suomalaisten haitaksi ja suomalaisten kustannuksella.

Toinen ryhmä, joka on ajanut henkilötunnusten uudistamista ponnekkaasti, ovat transsukupuoliset. Heidän mukaansa nykyinen kaksiarvoiseen biologiseen sukupuolieroon perustuva henkilötunnusjärjestelmä loukkaa niin sanottuja sukupuolettomia tai muunsukupuolisia.

Tästä on olemassa Setan kannanotto, jossa vedotaan Saksan korkeimman oikeuden linjaukseen, että kolmatta sukupuolta osoittava sukupuolimerkintä olisi jollakin tavoin Saksan perustuslain vastainen. Setan politikointi on sekavaa, sillä monissa muissa maissa kyseisen merkinnän on nähty varmistavan vähemmistön oikeudet eikä suinkaan kumoavan niitä. Setan toiminta antaa omahyväisen ja vaateliaan kuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, joiden nimissä se pyrkii toimimaan, vaikka suuri osa kyseisistä vähemmistöistä ajatteleekin asioista täysin toisin.

Se, että valtaväestöä pakotettaisiin luopumaan nykyisestä järjestelmästä, olisi vähemmistödespotiaa. Se olisi samanlaista kuin kirjoituskoneiden näppäinjärjestystä vaihdettaisiin vain siksi, että yksikätisten olisi helpompaa kirjoittaa. – Ei näin.

Suomalaisten ihmisten identifikaatiotodistusten repiminen ja henkilötunnusten vaihtaminen on pakotusta, jolla kävellään suomalaisten oman edun yli sekä ajatellaan taaskin lähinnä vierasperäisten asemaa Suomessa. Heillä pitäisi olla omat henkilöpaperinsa, vaikka ilman niitä olisivat tänne tulleetkin.

Henkilötunnuksia repivällä eleellä on kenties tarkoitus osoittaa sitä vihervasemmistolaisen yleispolitiikan asennetta, jolla henkilötunnusten ja -paperien symbolista arvoa yritetään mitätöidä. Kun hallitus on puhunut Suomessa olevista laittomista maahanmuuttajista ”paperittomien” nimellä, on sillä tavoin pyritty relativoimaan kansalaisuuden merkitystä ja sen liittymistä virallisiin henkilötunnuksiin ja -todistuksiin.

Tärkein tekosyy luopumiseen syntymäajan sisältävistä tunnuksista taitaakin olla siinä, että niin sanottujen partavauvojen iän selvittäminen on osoittautunut vaikeasti dokumentoitavaksi jo raja-asemilla. Mistä myöskään tapahtumajärjestäjät ja portsarit voisivat tarkistaa sisään pyrkijöiden iän, mikäli se ei käy ilmi henkilötunnuksesta, kuten nyt? Vakuutusyhtiöt puolestaan tarvitsevat tietoonsa sukupuolen, koska sillä on merkitystä vakuutusmaksuihin.

Finanssiala arvioi uudistuksen hinnaksi noin miljardi euroa, eli noin kaksi kertaa Yleisradion vuosibudjetin verran. Henkilötunnukset ovat kansalaisille tietenkin tärkeämpiä kuin Ylen monikulttuuripropaganda, mutta itse pistäisin molempiin aiotut rahat tärkeämpiin kohteisiin. Kaikkien käytännön ongelmien lisäksi henkilötunnusten uudistamisesta koituisi törkeä lasku, ja kansalaisaloitteessa sitä vastustetaankin ensisijaisesti taloudellisin perustein.

Neuvostodialektiikan mukaan jalkapuoli lakkaa ontumasta, kun katkaistaan toinenkin jalka. Samaan tapaan myös Suomen kansalaisen ja täällä oleskelevan paperittoman asema tasa-arvoistuu, kun otetaan suomalaisiltakin pois heidän henkilötunnuksensa ja identifikaatiotodistuksensa! Näin kaikki saatetaan silmänkääntötempun kautta samalle viivalle. Kätevää kenties, mutta ei mene läpi ainakaan minun tahollani.

Myöskään henkilötunnusten väitetty ”loppuminen” ei ole ollut mikään oikea ongelma. Tunnuksia on nyt varattu noin 900 jokaista päivää varten, ja niin paljon uusia kansalaisia tuskin syntyy tai virtaa rajan yli. Ei varmaan mikään muukaan maa vaihtaisi omaa henkilötunnusjärjestelmäänsä vain siksi, että se helpottaisi suomalaisten tai toisessa maassa asioivien muiden ulkomaalaisten asemaa kyseisessä maassa.

Lähes jokaisella maalla on oma henkilötunnusjärjestelmänsä, eikä järjestelmien väitetty ”yhteensopimattomuuskaan” ole ongelma. Päinvastoin: se helpottaa erojen tunnistamista, mikä puolestaan on pelkästään myönteinen asia esimerkiksi rajatarkastuksissa. Tämän vihervasemmistolainen hallitus haluaisi tietenkin kumota helpottaakseen yhden asian liikkeenä toimimistaan sekä sen pääasiallista agendaa: maahanmuuttoa.

Suomen henkilötunnukset ovat nykyisellään hyviä, sillä ne ovat informatiivisia kertoessaan myös haltijoidensa iän. Tätä tietoa tarvitaan kaikkialla. Vai halutaanko iästäkin tehdä muuntojoustava transikä?

Uudistus on hallituksen aloitteesta valmisteilla muun muassa valtiovarainministeriön työryhmässä, joka ehdottaa muutoksen voimaan astumista asteittain vuodesta 2023 alkaen ja uudistuksen loppuunsaattamista vuonna 2027. Muutos koskiksi jokaista suomalaista ja aiheuttaisi hirveän rumban, ja lisäksi kulut olisivat valtavat. Myös vahva verkkopankkitunnistautuminen hyödyntää nykyistä henkilötunnusjärjestelmää, eli roskiin menisivät pankkien avaimetkin.

Hallitus ajaa asiaa läpi hipihiljaa, mikä on helppoa, sillä valmistelusta kertovat jutut ja vastustus peittyvät koronajuttujen uutisvirtaan. Hallituksen tavoite nykyisen henkilötunnusjärjestelmän romuttamiseksi on yksi niistä vihervasemmistolaisen hallituksen hulluista ehdotuksista, jotka pitää ampua ensimmäisten joukossa alas.

Yksi osa uudistusta on translain uudistaminen sinänsä, jolla juridisen sukupuolen vaihtamisesta on tarkoitus tehdä ilmoitusasia. Ei siis enää lääketieteellistä tutkimusta, vaan suoraan rasti toiseen ruutuun. Tällainen sukupuolen vaihtaminen on kuitenkin ristiriidassa biologisten ja kehollisten tosiasioiden kanssa ja perustuu siihen, että yksilö kuvittelee olevansa muuta kuin on.

Harhaluulot puolestaan ovat useiden psykopatologoiden tunnusmerkkejä. Juridisen sukupuolinimikkeen vaihtamisella saatetaan pyrkiä myös välttelemään asevelvollisuutta. Sen tasoisten vaateiden varassa ei pidä lähteä muokkaamaan sen enempää sukupuolta kuin henkilötunnuksikaan.

Kansalaisaloitteen uudistusta vastaan voi allekirjoittaa täällä. 

---

Päivitys 10.10.2020: 

Kansalaisaloite saavutti 50 000 allekirjoittajan rajan määräaikaan mennessä.

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Kysymys maahanmuuton oikeutuksesta ja vääryyksistä on jälleen kiihtymässä, kun pakolaisten invaasio pahentaa hybridivaikuttamista Balkanilla. Tavan takaa puhutaan myös kantaväestömme heikosta lisääntymisestä sekä maahanmuuttajien suuresta syntyvyydestä Suomessa.

Tilanne on ehkä vielä huonompi kuin ensimmäiset merkit Kreikan ja Turkin rajalla antavat aiheen olettaa. Helsingin Sanomat ennusti jo vuoden alussa, että Välimeren yli saattaa olla yrittämässä kevään kuluessa jopa miljoonia Eurooppaan pyrkijöitä.

Tässä valossa nuorison huoli kansakuntamme olemassaolosta on ymmärrettävää silloinkin, kun se on kanavoitunut keskusteluksi etnonationalismista, toisin sanoen kysymykseksi kantaväestön yksinomaisesta oikeudesta ajaa etujaan ja asioitaan kansallisvaltiomme kautta.

Tavasta, jolla pakolaisia käytetään hybridisodankäynnin aseina kirjoitin jo täällä, täällä ja täällä. Helsingin Uutiset raportoi jokin aika sitten, että synnytyksissäkin ”tarvitaan entistä enemmän tulkkeja”. Tämä kertoo väestöjenvaihdon kiihtyvän. Ja mihin suuntaan? ”Arabiaa osaavia tulkkeja tarvittaisiin enemmän”, kertoi jutun alaotsikko.

Kun elämä alkaa tavalla, jolla jo maailmaan tuleminen ilmentää täällä olevien maahanmuuttajien vaatelisuutta sekä pyrkimystä taivutella suomalaisia ihmisiä heidän oman kulttuurinsa mukaiseen käytökseen, on se merkki maahanmuuttopolitiikan ajautumisesta kataklysmiseen koko väestöpohjamme bastardisointiin.

Pääkaupunkiseudun väestöennuste on vieraiden hyväksi etnonationalistinen.

On väärin, että myös toisen polven maahanmuuttajia saatetaan maailmaan maahanmuuttajien itsensä asettamin kielellisin ja kulttuurisin ehdoin. Lopputulokseltaan kyseisen ”sisältäpäin” tapahtuvan maahanmuuton tukeminen on samanlaista kuin laittomien rajanylitysten tukeminen. Väestö yhtä kaikki vaihtuu.

Tilastoennusteen valossa käsitys, että väestö ei nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla vaihtuisi, on se todellinen salaliittoteoria. Helsingin kaupungin tietokeskuksen laatiman väestöennusteen mukaan vieraskielisen väestön osuus kasvaa vuoteen 2030 mennessä Helsingissä noin 23 prosenttiin, Espoossa 26 prosenttiin ja Vantaalla 28 prosenttiin. Vieraskielisyys taas tarkoittaa yleensä samaa kuin maahanmuuttajataustaisuus.

Välinpitämättömyydestä suomalaista kulttuuria kohtaan kertoo se, että täällä lisääntyvä maahanmuuttajaväestö pitää oman kielensä ja kulttuurinsa eikä integroidu osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tämän seurauksena menetämme oman kielemme ja kulttuurimme, ja meitä pakotetaan viestimään vierailla kielillä ja maksamaan kielikonflikteista koituvia kuluja.

Aggressiivisella lisääntymisellään muhamettilainen kulttuuri alistaa naiset lapsitehtaiksi. Väestömme osaksi pyritään asettumaan piittaamatta täällä asuvien ihmisten omasta kulttuurista sekä meidän halustamme itse päättää siitä, keitä ja minkä kansakunnan edustajia Suomessa asuu.

 

Mitä maahanmuutto maksaa ja kuka sen maksaa?

Verkkokeskusteluissa kohtaa silloin tällöin kannanottoja, joissa maahanmuuttoa puolustetaan ja maahanmuuton vastustamista vastustetaan mitä eriskummallisin argumentein. Kun kansalaisten pää on sekoitettu harhaanjohtavalla ”tiedolla”, ei ole ihme, miksi suuri osa kansalaisista äänestää edelleen vihervasemmiston edustaman tuhoisan maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Esimerkiksi sopii Facebookista satunnaisesti poimimani mielipide, jossa muuan kirjoittaja perustelee maahanmuuton tarpeellisuutta väestön vähenemisellä. Hänen mukaansa ”[j]okaisen tulisi pysähtyä hetkeksi miettimään, onko Suomella enää varaa maahanmuuttokriittisyyteen. Jos maahanmuuttaja 1) perustaa perheen tai 2) työllistyy omatoimisesti, maahanmuuttaja tulisi toivottaa enemmän kuin tervetulleeksi.”

Tämän mukaan maahanmuuttoa oikeuttaisivat lisääntyminen ja työllistyminen. Tosiasiassa maahanmuutto on heikentänyt huoltosuhdetta silloinkin, kun joku tulijoista on työllistynyt, sillä perheenjäsenet ovat laajalti asettuneet yhteiskunnan elätettäviksi ja koulutettaviksi.

”Työperäiseksi” sanottu maahanmuutto on ollut tukityöllistämien muoto, jonka kulut on maksanut nettoveronmaksaja sosiaali- ja asumiskuluina. ”Työperäisyys”on vaihtunut hetkessä työttömyydeksi, ja siitä on tullut käytännössä perheidenyhdistämisen muoto.

Maahanmuuttajien ylisukupolvinen syrjään asettuminen on vahvasti periytyvää, ja elinkaarikustannukset julkiselle taloudelle ovat valtavat. Työllisyysaste ei ole maahanmuutolla kohentunut vaan heikentynyt, eikä työn tuottavuuttakaan ole voitu parantaa tuomalla maahan lisää holhottavia entisten lisäksi.

On kaameaa, kuinka virheellisen tiedon varassa monet kansalaiset muodostavat näkemyksiään maahanmuutosta. He kannattavat vihervasemmistolaista maahanmuuttopolitiikkaa harhaan johdettuina ja virheellisen informaation varassa. Ehkä Samuli Salmisen ja Suomen Perustan tutkimukset maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista pitäisi jakaa opetusministeriön toimesta suoraan jokaiseen kotiin, ja Yleisradion pitäisi pyörittää televisiossa ohjelmasarjaa maahanmuuton haitoista non-stoppina.

Myöskään väestön väheneminen sinänsä ei uhkaa ketään eikä mitään. Tilastokeskus julkaisi toista vuotta sitten moniakin ihmisiä harhaan johtaneen sekä hysteriaa ja paniikkia lietsoneen tiedotteen ”Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen”. Huomiotta jäi kokonaan se, että työ- ja tuotantoelämämme ei välttämättä kaipaa lisää väkeä. Automaatio on tehnyt perinteisistä teollisuusammateista miehittämättömiä kuin droonilennokeista, ja palveluammateissakaan ei tarvita enempää väkeä, kun ovi käy niin hallinnosta kuin pankkikonttoreistakin ulospäin.

Suomessa on yli 2000 insinööriä työttömänä. Suomessa ei tarvita korkeakoulutettua työvoimaa, ja pulaa onkin vain halvasta työvoimasta, ei sen määrästä eikä laadusta. Ruotsissa on työvoimapula, vaikka sinne on satanut maahanmuuttajia ovista ja ikkunoista. Se kertoo, että työvoiman tarve ja maahanmuutto eivät kohtaa. Suomessa on noin 300 000 ihmistä työttömänä, ja pulaa työvoimasta on lähinnä hoiva-ammateissa, mikä kertoo väestön ikärakenteen ylimenokaudesta.

Eläkkeellä olevat suuret sukupolvet eivät myöskään kuluta entiseen tapaan ostovoiman vähennyttyä, joten tuotannossa ei tarvita enempää työvoimaa. Lisää työvoimaa valitetaan tarvittavan lähinnä yhteiskunnan tukitoiminnoissa, jotka eivät kuitenkaan tuota markkinoille vaihtokelpoisia arvoja eivätkä kasvata bruttokansantuotetta. Näin ollen huoltavassa verkostossa toimivien määrää ei pidä eikä voida lisätä. Verokertymä toki pienenee työssä olevan väestön suhteellisen osuuden pienentyessä, mutta vajetta ei voida kattaa tuomalla tänne lisää huollettavia.

Ratkaisevaa yhteiskuntamme suoriutumiskyvyn kannalta ei olekaan lisätä väestön määrää vaan taata se, että mahdollisimman suuri osuus täällä olevista tekisi jotakin tuottavaa, joka kasvattaisi jaettavaa kakkua.

Nyt kun humanitaaristakin maahanmuuttoa pyritään puolustelemaan vetoamalla jälleen ”työvoimapulaan” ja ”väestön vähenemiseen”, on ilmaistava pettymys ja vastalause sen johdosta, että taloudesta ja politiikasta mitään ymmärtämättömille on annettu oikeus päättää politiikan suunnasta ja ylipäänsä osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Nähdäkseni vaaleihin osallistujilta ja ehdokkailta pitäisi vaatia tietyt perustiedot, jotka pitäisi osoittaa hyväksytysti kokeessa ennen vaalikelpoisuuden myöntämistä. 

 

Maahanmuutto uhkaa rahaakin tärkeämpiä arvoja

Kapealla kauppiaan järjellä tapahtuvan kalkyloinnin yläpuolella on kysymys kansallisesta itsemääräämisoikeudesta ja kansakuntamme sekä kulttuurimme eloonjäämisestä. Suomi lakkaa olemasta valtiona, jos siltä katoaa kansa. Valtio voi olla olemassa vain kansallisen edunvalvonnan kautta, ja hallinta edellyttää subjektin. Jos tuo subjekti katoaa tai sitä suuresti muokataan, myös valtio kuolee.

Ihan samanlainen tilanne kohdattaisiin, jos Suomi liitettäisiin Venäjään. Nähdäkseni valtion tehtävä olisi pitää tunkeilijat poissa. Hullunkurista onkin, että maahanmuuttoa suosiva vihervasemmisto ja huvitteluliberaali porvaristo pitävät maahanmuuttoa vastustavia ihmisiä joinakin Venäjän myötäilijöinä, vaikka asiat ovat aivan toisin päin. Maahanmuuttohan edistää yhteiskunnallista eripuraa ja sekasortoa, jolloin maahanmuuton edistäjät toimivat Venäjän ja muidenkin maamme heikentymistä mahdollisesti toivovien hyväksi.

Usein sanotaan, että maahanmuutto ja väestön muodostuminen eivät ole mitään luonnonlakeja, vaan niihin voi poliittisesti vaikuttaa. On kuitenkin vaikutettava ajoissa. Ruotsissa asioihin ei voida enää vaikuttaa, sillä siellä väestö vaihtuu erilaista etnistä alkuperää oleven kansanryhmien toimesta ja kantaväestön heikon syntyvyyden sekä maahanmuuttajataustaisten räjähdysmäisen syntyvyyden vuoksi.

Vuonna 2002 Ruotsissa 73 prosenttia 15–44-vuotiaista oli syntynyt kahdelle ruotsalaiselle vanhemmalle, kun vuonna 2018 tuo osuus oli enää 60 prosenttia. Ekonomisti Joakim Ruistin vuonna 2018 julkaisema tutkimus vuosien 1985 ja 2015 väliltä osoitti, että yksittäisen maahanmuutajan elinkaarikustannukset Ruotsille ovat keskimäärin jopa kolme miljoonaa kruunua, eikä tutkija pitänyt asiaa mitenkään yllättävänä.

Sen sijaan Ruotsin maahanmuuttajavaltaisten kaupunginosien muuttumisesta lähi-itäläisten ja heidän jälkeläistensä toimesta väkivaltaisiksi on esitetty ihmettelyä. Ongelmaa on pyritty selittelemään sossutieteellisesti: kantaväestön epäonnistumisella integroimaan tulijoita. Tosiasiassa Ruotsin valtio on käyttänyt 2015 alkaen 6 miljardia euroa vuodessa kotouttamiseen, joten kantaväestön hyvistä aikeista ja taloudellisista uhrauksista ei ole ollut pulaa.

Tilanne ei lopputulokseltaan poikkea sotilaallisen miehityksen aikaansaamasta tuloksesta. Ennen vanhaan vieraat kansat ja kansakunnat pidettiin rajan toisella puolella aseellisesti, ja maa-alueiden hallinnasta käytiin avointa sotaa. Kaikki ymmärsivät, että valtion tehtävä on rajoittaa kansakuntien konfliktit rajoille ja pysäyttää tulijat sinne eikä päästää laajoja kansanjoukkoja vaeltelemaan toisiin maihin kilpailuttamaan niiden sosiaaliturvaa ”kansainvälisiin sopimuksiin” vedoten. Käsittääkseni tämä on edelleenkin meidän suomalaisten maa ja kuuluu meille eikä muille.

Nykyisin sotaa näkee lähinnä televisiosta, jossa kansainväliset kanavat levittävät toisesta maailmansodasta kertovia ja voittajien kirjoittamaa historiaa toistelevia näennäisdokumentteja. Natsitraumoja elättelemällä on tarkoitus tukahduttaa kaikki kansallismielinen oman maan puolustaminen sekä avata mielet väestöjen vaihdokselle ja Euroopan maiden valloitukselle Afrikan ja Lähi-idän suunnilta.

Tämän sijasta tulisi alleviivata kansojen ja kansakuntien keskinäisiä eroja. Olisi painotettava, että Suomi voi olla nykyisenkaltaisena olemassa vain, jos Suomen alueella asuu Suomen kansa. Mikäli kansamme häviää tai joutuu alakynteen, valtioltamme poistuu sen subjektiviteetti, eli poliittista vapautta ja suverniteettia tietoisesti ja pidäkkeettömästi toteuttava ylin valtias. Silloin Suomea ei ole.

Rinnakkaisyhteiskunnissa on sodan siemen

Valtiota ei ole olemassa, mikäli sen kantaväestöä painostetaan ja ajetaan omassa maassaan nurkkaan. Niin on käymässä Hollannissa ja Belgiassa sekä Ruotsissa, jossa on jo syntynyt maahanmuuttajaslummeja ja alueita, eräänlaisia ”rinnakkaisyhteiskuntia” ja jopa islamilaisia mikrovaltioita.

Euroopan maita on turha verrata suuriin liittovaltioihin, sillä Euroopan kansat eivät yleensä sano asuvansa Euroopassa vaan omassa isänmaassaan, kuten Isossa-Britanniassa, Norjassa, Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa, Puolassa tai Suomessa. Emme ole niinkään eurooppalaisia kuin suomalaisia. Sen sijaan yhdysvaltalaiset sanovat yleensä asuvansa Amerikassa ja samastavat kansallisuutensa maanosaan. He eivät sano useinkaan olevansa yhdysvaltalaisia (citizen of United States) vaan amerikkalaisia (American). Tämä on Yhdysvaltain väestölle helppoa, koska siellä väestö ei identifioidu osavaltioihin.

Älkää siis verratko maatamme Yhdysvaltoihin, joka perustuu maahanmuuttoon. Sielläkään maahanmuutolla ei ole ollut mitään erityisen hyvää kerrottavaa kansojen kohtaamisesta. Tuloksena monikulttuurisesta toimintamallista on ollut lähes pelkästään konflikteja: verenvuodatukseen ja rotusortoon perustuvaa historiaa, juuri sitä, mihin monikulttuurisuus ja maahanmuutto johtavat. Yhdysvallat ei kelpaa myöskään ”Euroopan Yhdysvaltojen” esimerkiksi, sillä liittovaltiona toimiessaan se on ollut Euroopalle monessa suhteessa epäesimerkillinen.

Joskus kuulee väitettävän, että eivät myöskään suomalaiset ole erityisen esimerkillistä kansaa tavoiltaan ja tottumuksiltaan vaan ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat ja murhaavat”. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että niin kauan kuin yhdenkin suomalaisen toiminnassa on moittimista, meidän olisi hyväksyttävä siirtolaisten virta ulkomailta ja katsella sivusta, mitä se maallemme tekee.

Viihdekirjailija Jari Tervon nimittelemää ”valkoista roskaväkeä” emme voi poistaa Suomesta, mutta voimme ja meidän tulisi estää sellaisten koukkunokkien päätymistä maahamme, jotka tilastollisesti tekevät tällä moninkertaisen määrän rikoksia kantaväestöön verrattuna. Vähintäänkin meidän tulisi karkottaa vakavia rikoksia tehneet ja ottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön, josta avautuisi tie vain yhteen suuntaan: takaisin kotikonnuilleen mitä pikimmin.

Jatkossa tulisi menetellä Kreikan ja EU:n käyttöön ottamalla tavalla ja kieltäytyä ottamasta vastaan yhtään turvapaikkahakemuksia ulkorajoilla sekä käännyttää sisärajoilta maahan pyrkijät takaisin ensimmäiseen turvalliseen maahan. Mikäli tulijat eivät pysähdy käskystä, olisi maahantulo estettävä voima- ja pakkotoimilla, fyysisillä esteillä ja NLW-aseilla (non-lethal weapons). Tarvittaessa olisi ammuttava varoituslaukauksia pään yli. Mikäli hyökkääjät eivät pysähdy niihin, pitäisi tuli avata kohti.

Sana vuoden lopuksi, kiitos ja Hyvää Uutta Vuotta

Haluan kaikkein ensimmäiseksi kiittää kirjoitusteni lukijoita, jotka ovat sietäneet näkemyksiäni kaikki nämä vuodet. Haluan myös onnitella teitä, kun olette saaneet tekstejäni lukea. Tarkoitan vain, että kiitän myös Uuden Suomen puheenvuoropalvelun ylläpitoa suurenmoisesta kärsivällisyydestä ja palstan raottamisesta avoimeksi kirjoittaa ei-vihervasemmistolaisellekin.

Olen kirjoittanut Uuden Suomen blogialustalla yhtäjaksoisesti tasan 10 vuotta. Tämän tieteen, median ja politiikan tutkimusblogini aloitin jo vuonna 2006. Oikea Media on toistanut kirjoituksiani pienellä viiveellä, mutta uskollisesti.

Carl Gustav Jung on sanonut, että pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, on tulla ymmärretyksi väärin. Tämän edistämisessä ovat blogikirjoittaminen ja sosiaalinen media erinomaisia välineitä!

Kirjoitusteni perusteella saatatte ehkä pitää minua reippaana ja sosiaalisena henkilönä, mutta – aivan kuten monet aavistavatkin – olen tuon oletuksen täsmällinen vastakohta. Tekstieni kautta ette tunne minua, vaan sosiaalisen ulkokuoreni, kun olen liikkunut paljon politiikan rajapinnoilla. En edes väitä sanoneeni blogeissani mitään erityisen syvällistä.

Olen kylläkin vakuuttunut, että kansallismielisessä filosofiassa on totuuden jyviä. Enkä tarkoita vain poliittista filosofiaa, kuten Snellmania tai systeemaattisen syheröistä Hegeliä, vaan erityisesti Martin Heideggeria ja hänen hengenheimolaisiaan, jotka katsovat, että syvällinen ajatteleminen asuu juurevassa olemisessa, jossa kansa ja maa liittyvät yhteen. Suomen valtio voi olla nykymuodossaan olemassa vain, jos Suomen alueella asuu Suomen kansa. Tällöin valtiolla on omistava ja hallitseva subjekti, kun taas subjektiviteetin vähittäiset muokkaukset tai muutokset johtavat automaattisesti ja peruuttamattomasti kansakunnan, kielen, kulttuurin ja valtion tuhoutumiseen.

Nykyisissä kansainvaelluksissa pahinta on hysteerinen ja kaikin tavoin levoton repiminen, joka on käynnissä eri puolilla maailmaa ja joka ulottuu myös pohjoisten kansakuntien asuinsijoille pakolaisuuden, turvapaikan hakemisen ja muiden syiden varjolla. Se uhkaa tietysti myös kansakuntien identiteettiä sekä niiden juurevaa ydintä: mietteliästä ajattelua, kulttuurista arvopohjaa, ajattelun työvälinettä, eli kieltä, ja oman kansakunnan tiettyä sanatonta yhteisymmärrystä.

Yhteiskuntatieteiden kielellä lausuttuna: väestölliset mullistukset ovat sulattamassa pois sosiaalisen pääoman, yhteiskunnallisen tehokkuuden ja kansalaisluottamuksen, jonka turvin ihmiset ennen aikaan ystävällisesti ja sopusoinnussa hoitivat asioita konsensuksen ilmapiirissä. Juuri tämä teki mahdolliseksi yhteisen ajattelemisen, jonka tuloksena kansasta saattoi kasvaa jotakin omintakeista ja joka teki oman kulttuurin mahdolliseksi.

Sen sijaan monikulttuurisuuden ideologia ei ole mitään muuta kuin olemassa olevien kulttuurien saattamista konfliktiin ja kilpailuun, jolloin osa niistä on vaarassa tuhoutua, ja kaikista joudutaan hiomaan särmät pois. Tämä on luonnollisesti myös kulttuurisen moneuden oma tappio.

Keskeisessä asemassa on kieli. Saksalainen Heidegger sanoi, että ajatteleminen on mahdollista vain saksan kielessä. Näkemystä voidaan pitää omahyväisenä, jos sillä tavoin suljetaan muut kielet pois, mutta nähdäkseni siinä ei olekaan ajatuksen ydin. Heideggeria voidaan tulkita nykyaikaisesti niin, että ajatteleminen toteutuu parhaiten jokaisen ihmisen omassa kotikielessä.

Filosofialle ja ajattelemiselle ovat ominaisia hiljentyminen ja rauhallisuus. Kaiken tämän koettaa käynnissä oleva kilpailun, repimisen, raastamisen, kansainvälisyyden, ylirajaisuuden, yleismaailmallisuuden ja monikulttuurisuuden hysteerinen ilmapiiri rikkoa. En siis kovin paljon pidä siitä. Tämä ei ole rasismia.

Julkaisin taannoisen väitöskirjani vuonna 1997 eräästä mystikkona pidetystä henkilöstä, hänen eksentrisistä Platon-tulkinnoistaan ja yhteiskunta-ajattelustaan, jonka johdosta hän onnistui olemaan myös aktiivinen poliittinen toimija. Hänet tosin torjuttiin kaikkialla, ja tarinansa on kertomusta myös siitä, kuinka yhteiskunta voi kääntää ihmiselle selkänsä, tekeepä tämä mitä tahansa.

Kuin sattuman satona on oma elämäni leikkautunut jokseenkin hämmästyttävästi yhteen nuorena kirjoittamani väitöskirjan päähenkilön kanssa. Olen tosin saanut elää pitempään, mikä ei johdu vastoinkäymisten vähyydestä vaan ehkä ravinnossa saadusta eläinvalkuaisesta, noitarovioiden lopettamisesta Suomessakin jo 1600-luvulla sekä kuolemantuomion puuttumisesta Suomen nykyisestä sananvapauslainsäädännöstä.

Olen toki julkaissut monia muitakin kirjoja, joita on – ikävystyttävää kyllä – arvioitu väitöskirjatasoisiksi, esimerkiksi teokset Dialoginen filosofia (2003) ja Sosiaalipsykologian sydän (2015), joissa kaikissa käsittelen omalla tavallani samaa teemaa. Olen myös onnistunut vuosien saatossa tuomaan poliittiseen diskurssiin muutamia sanontoja, joita olen viljellyt tavan takaa ja joista osa on tarttunut laajempaankin käyttöön, kuten ”puliveivaus”, ”kompensoiva suvaitsevuus” ja ”ekokatastrofin intimiteetti”.

Voi olla, että joskus vielä julkaisen tutkimuksellisessa tarkoituksessa jotakin, lähinnä koskien valtamedian tapaa hukuttaa ajatuksen kirkkaus massakulttuurin, etukäräjöinnin ja monikulttuuri-ideologian meluun sekä mölyyn.

Kyse ei ollut tuossa antiikkisessa väitöskirjassanikaan mistään sokraattisesta animasta. Kyse oli enemmänkin siitä, että syvä ajatus asuu hiljaisuudessa, ja hiljaisuutta, rauhaa sekä yksityisyyttä rakastava ihminen voi olla myös poliittisesti aktiivinen. Itse asiassa kaiken politiikan perustan pitäisi olla filosofiassa.

Suurten kissaeläinten urokset ovat kuulemma vanhemmiten sellaisia, että ne meditoivat savannilla puun alla eikä kukaan tiedä, mitä niiden pääkopassa tai kuoren alla liikkuu, paitsi että lähelle ei kannata mennä ilman hyvää syytä.

Monet merkittävinä pidetyt poliitikot ovat virassa ja vallankahvassa roikkuessaan olleet kuoleman kielissä ja kadonneet ajan myötä jälkiä jättämättä. Itselläni on ikää yli 50 vuotta, mutta kuntoni on mitatusti itseäni 25 vuotta nuorempien hyväkuntoisten mieshenkilöiden tasolla, mistä olen tietenkin kiitollinen.

Elämä on joka tapauksessa sellainen häivähdys, että siitä ei ole tuhlattavaksi mihinkään turhanpäiväiseen eikä joutavaan, ei varallisuuden keruuseen, ei työelämän mielipidevankeudessa virumiseen, ei kiistelyyn järjettömien poliitikkojen eikä puoliksi oppineiden tieteenharjoittajien kanssa.

Elämänkaaren todennäköisen keskivaiheen selvästi ylityttyä on hyvä miettiä, miten tai minkä hyväksi mahdollisen jäljellä olevan elämänsä käyttää. Elämä ei pitene vaan lyhenee kirjoituskoneen riveillä. Aikansa kutakin. Onneksi on muitakin moduksia olemassaoloon.

Itsenäisyys ja maahanmuutto

Otsikkonani on itsenäisyys ja maahanmuutto, sillä käsittelen molempia. Näiden ilmiöiden ajauduttua yhteiskunnassa ristiriitoihin asettuu peruskysymys sinänsä muotoon: itsenäisyys vai maahanmuutto?

EU-jäsenyyden aikana, osittain siitä riippumatta ja osittain siitä johtuen, on yleistynyt näkemys, että oikeus muuttaa Suomeen olisi subjektiivinen oikeus, eli oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus. EU:n sisäpuolella tämä näkemys on johdeltu Schengenin sopimuksesta, johon Suomi on sitoutunut. Vuonna 2000 solmitun Amsterdamin sopimuksen jälkeen uudet jäsenmaat eivät ole voineet liittyä Euroopan unioniin hyväksymättä vapaan liikkuvuuden sopimusta.

Vapaakauppa ei edellyttäisi väestöjen eikä työvoiman vellomista maasta toiseen, oikeutta muuttaa toiseen maahan pysyvästi asumaan eikä myöskään yhteistä valuuttaa tai rahapolitiikkaa, joka puolestaan on julkisen talouden rahoituskriisin juurisyy ja sellaisena yksi EU:n pysyvistä valuvioista.

Väestöjen liikkumista pidetään EU:n sisäpuolella nyt jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, vaikka se on mullistanut työ- ja koulutusmarkkinat kansallisvaltioissa. Liian monia asioita on alettu pitää EU:ssa vaarallisen itsestäänselvinä, kun taas monia sääntöjä, joista olisi jäsenmaille ja etenkin Suomelle hyötyä, laiminlyödään tai ylenkatsotaan.

Rikottuja ovat no bail out -säädös ja Dublin II -asetus, eikä EU:n ulkorajaa ole saatu pitämään. EU maksaa useiden miljardien vuosilunnaita Turkille, joka pitää EU:ta pihdeissään pakolaistulvalla uhaten. Tämä on seuraus epäisänmaallisen politiikan harjoittamisesta EU:n suurimmissa jäsenmaissa, Ranskassa ja Saksassa. Britannia jo sanoikin moiselle good bye.

Väestöjen virtaaminen ja vyöryminen rajojen yli on ollut kulttuurien ja kansakuntien tuho kautta historian. Hyvinvoinnin aikakauden hurmoksessa Eurooppaa ovat nyt päässeet hallitsemaan poliittisen vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston kellokkaat, joiden vetämä politikointi on johtanut Euroopan valtiot ja kansakunnat kuilun partaalle sekä taloudellisessa, kulttuurisessa että turvallisuuspoliittisessa merkityksessä.

Eurooppaan tunkeutuu jatkuvasti vieraita kansakuntia Afrikasta ja Lähi-idästä kansainvälisiä asiakirjoja, kuten YK:n pakolaissopimusta, hyväkseen käyttäen, vaikka niitä ei ole laadittu järjestelmällisiä väestöjensiirtoja varten. Systemaattista muuttoliikettä varten muutamat epäisänmaalliset poliitikot puolestaan laativat niin sanotun GCM-sopimuksen, jonka tarkoitus on institutionalisoida pakolais- ja turvapaikkapolitiikan verukkeella harjoitettu elintasosiirtolaisuus järjestelmälliseksi ja pysyväksi.

Näin tehdään, vaikka yhdeltäkään kansakunnalta ei ole kysytty siihen lupaa demokraattisessa prosessissa, eikä kukaan ole siihen myöskään lupaa antanut sen enempää paikallisissa parlamenteissa kuin kansanäänestyksissäkään. Tämä on aitoa sosialismia, jossa vihervasemmiston moraaliposeeraajat maksavat oman hyvesignalointinsa ja kulttuurieliittiin pyrkimisensä veronmaksajien aarrekammiosta.

Se, että vihervasemmistolaiset eivät tunnista eivätkä tunnusta kansallista itsemääräämisoikeutta, valtiollista suvereniteettia sekä poliittisen vallan perillisyyttä, on suora seuraus siitä, että heidän kätensä ovat aina olleet kiinni toisten ihmisten omaisuudessa, jonka he haluavat ryöstää oikeilta haltijoilta pois. Tämä merkitsee, että puliveivaava ja kepulikonsteja käyttävä vihervasemmisto on vapaan yhteiskunnan ja filosofian ikuinen vihollinen.

He ovat saaneet sosialisointiin apua vierailta kansakunnilta, mikä on internatsismia selkeimmillään. Kun Eurooppaan tunkeutuneet vieraat kansakunnat ovat laskeneet jalkansa EU:n maaperälle, ne ovat aloittaneet sosiaaliturvalla shoppailemisen ja levittäytyvät röyhkeästi maasta toiseen sosiaaliturvan tasoa kilpailuttaen ja kantaväestöjen suvaitsevaisuutta kärsivällisyttä koetellen. Ne hyödyntävät myös EU-maiden kesken syntynyttä eripuraa ja EU-maiden tarvetta tasata tänne luvatta ja kutsutta tulleen ”rikkauden” muodostamaa painetta.

Ongelman purkua siirtämällä se naapurimaiden kiusaksi sanottiin aiemmin ”taakanjaoksi”, nykyisin ”Euroopan siirtolaisjärjestelyksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi” – täysin huomaamatta, että pakottaminen ei koskaan ole solidaarista eikä varsinkaan demokraattista, siis kansanvaltaa ja itsenäisiä valtioita sekä niiden kansakuntia kunnioittavaa.

Sitten kun nämä maahan tunkeutuneet eivät ole saaneetkaan haluamaansa palvelua ja heitä on vastustettu sekä toivottu heidän palaamista kotikonnuilleen, he ovat kehdanneet valittaa ”rasismista” – ikään kuin kansakunnilla ei olisi oikeutta itse päättää, keitä ulkopuolisia he sietävät tonteillaan vai sietävätkö ketään.

Väite ”rasismista” on puolestaan järjetön, sillä juuri kukaan kantasuomalainen ei tunne sisäsyntyistä ulkomaalaisvastaisuutta eikä muukalaiskammoa. Kun maahanmuuttoa vastustetaan, siihen on syy vakavissa etu-, arvo- ja kulttuurikonflikteissa, jotka johtuvat maahanmuutosta itsestään eivätkä mistään kansankiihottajien taikasanoista.

Talonpoikaisessa ajattelussa katsottiin, että isännällä on oikeus heittää kutsumattomat vieraat ja tunkeutujat ulos mailtaan ja talostaan, ja jos niin ei tee, on huono isäntä. Suomi on maa, jolla ei ole monien muiden EU-maiden tapaan ollut isäntää pitkään aikaan, mutta toivottavasti sellainenkin vielä saadaan, mukaan lukien toimintakykyinen esikunta.

Itävaltalais-japanilaisen kreivin ja vapaamuurarin Richard Coudenhove-Kalergin idealistista utopiaa rakennettaessa ja beethovenilaisen harmonian havinaa kuunnellessa on lähes kaikissa EU:n jäsenmaissa unohdettu kansallismielisen filosofian keskeiset opinkappaleet. Ne ovat myös suomalaisen hegeliläis-snellmanilaisen kansallismielisyyden lähtökohtia, ja siksi laitan ne tähän.


1) Valtiollinen suverenteetti

Valtio syntyy silloin, kun tietty kansa käyttää tietyllä alueella poliittista valtaa. Kaiken lähtökohtana on kansa etnografisessa merkityksessä. Kun kansa järjestäytyy kansakunnaksi, syntyy sosiaalinen yhteiskuntamuodoste. Tämän sosiaalisesti jäsentyneen yhteiskunnan organisoituessa edelleen poliittisesti syntyy kansallisvaltio, joka voi myöntää kansalaisuuksia, eli luovuttaa jäsenilleen kansalaisen aseman virallis-formaalisti.

Kun kansa, kansakunta, kansalaisuus, yhteiskunta ja kansallisvaltio ovat ekvivalentissa suhteessa, eli kansojen ja valtioiden rajat vastaavat toisiaan, yhteiskunnallinen tehokkuus on huipussaan ja arvo-, intressi-, kieli- sekä kulttuurikonfliktien määrä minimissään. Näin voi syntyä hyvinvointivaltioita. Niiden väliset rajat puolestaan luovat rauhaa torjuen konfliktit rajoilla ja estäessään niiden leviämistä keskelle kansalaisyhteiskuntia.

Hegeliläis-snellmanilainen valtion rakentuminen on seuraava: kansan etninen jäsentyminen johtaa sosiaaliseen muodostelmaan eli kansakuntaan ja yhteiskuntaan sekä poliittiseen ja juridiseen organisoitumiseen kansallisvaltioksi, joka on valtiofilosofisen Järjen kirkkain ja korkein ilmentymä.

Valtiollisen suvereniteetin juuret johdellaan suoraan kansan etnografisesta ja etnisestä olemassaolosta, ja siksi sillä on sekä omaan eksistenssiinsä että biodiversiteettiin ja taksonimiseen järjestymiseen pohjautuva perusta. Valtiollinen suvereniteetti tarkoittaa kansakunnan yksinomaista oikeutta käyttää alueellaan rajoittamatonta valtaa. Sen eräänä ilmauksena pidetään itsenäistä ulkopolitiikkaa, eli kykyä päättää suhtautumisestaan muihin kansakuntiin ja valtioihin sekä toimia sen mukaisesti. Tämä on EU-jäsenyyden aikana täysin unohdettu ja laiminlyöty.


2) Kansallinen itsemääräämisoikeus

Koska valtiot ovat syntyneet kunkin kansakunnan omatoimisuuteen perustuvan luonnonoikeudellisen itsejärjestymisen pohjalta, niiden oikeusperustus on niissä itsessään, eikä niiden ulkopuolella. Tavallaan jokainen itsenäinen valtio on alkujaan kapinahanke, niin myös Suomi.

Kansallinen itsemäärämisoikeus on johtanut kansainvälisessä oikeudessa niin sanottuun perustattomuuden ongelmaan, sillä suvereenien kansakuntien ja kansallisvaltioiden yläpuolelle ei voida eikä pidä ajatella mitään ylempää eikä korkeampaa määräävää elintä. Tämä nimittäin kumoasi sekä valtiollisen suvereniteetin että kansallisen itsemäärämisoikeuden idean.

Sitä puolestaan ovat yrittäneet sekä YK että EU, mutta laihoin tuloksin, eikä kumpikaan nauti voimallisten kansakuntien arvostusta. Toinen on paperitiikeri ja toinen krokotiili, jonka kuori on muovia. Kansakuntien vaelluksia lietsovan tyhmyyden vuoksi ollaankin jälleen siirtymässä takaisin reaalipolitiikkaan, joka tunnustaa voimankäytön politiikan modus operandiksi. Tämä tapahtuu kuitenkin vain kaaoksen välttämiseksi ja pahimpien seurausten torjumiseksi.

Pakotettu integraatio on johtamassa pakokauhunomaiseen disintegraatioon valtioliitoissa, kuten EU:ssa, Kanadassa ja jopa Yhdysvalloissa. Pakotettu monikulttuuri-ideologia on johtamassa myös eripuraan ja kansallisvaltioiden hajoamiseen niin Espanjassa kuin Suomessakin, jossa alueellinen eriarvoisuus kasvaa maahanmuuttajien ottaessa haltuunsa asuinalueita ja kansainvälisten sijoittajien valloittaessa taloyhtiöitä. Olennaista on vain, kenen puolelle kansalliset armeijat asettuvat, kun sisällissodat kansallisvaltioissa alkavat.

Kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön konflikoituminen on ongelma, jota käsittelin täällä, täällä, täällä ja täällä sekä eräs ilmeisen asiantunteva juristi täällä. Ristiriidat herättävät kysymyksen, joka on kaiken yläpuolella. Se on: muodostammeko enää itsenäisen ja suvereenin valtion vai olemmeko ihmisoikeusortodoksien panttivankeja? Perustuslakivaliokunnan käyttämän kolmen tietäjän ohjauksessa Suomen itsenäisyys on sulatettu huomaamatta pois.


3) Poliittisen vallan perillisyys

Poliittisen vallan perillisyys tarkoittaa sitä, että oikeus käyttää kansallisvaltioissa poliittista valtaa kuuluu sen syntyperäisille kansalaisille ja heidän jälkeläisilleen, ei muille. Tämä periaate on yksi pahimmin laiminlyötyjä nykyisin.

On käsittämätöntä, että vieraat kansat ja kansakunnat pitävät omana oikeuteenaan siirtyä asumaan kansallisvaltioihimme ja pesiytyä niihin kantaväestön ja syntyperäisten kansalaisten voimatta vastustaa. Jos vastustusta esiintyy, viranomaisvalta, julkinen valta ja oikeuslaitos nostavat aseensa ja syytösten keihäänsä omia kansalaisia vastaan!

Tämä häpeällinen, nujertamiseen, ylimielisyyteen ja tuulesta turvoksissa olevaan pöhöttyneisyyteen perustuva viranomaishulluus on seuraus julkisen vallan liittoutumisesta EU:n valtarakenteiden kanssa. Juuri siksi kyseisestä samppanjasosialistien ja kaviaarikapitalistien konspiraatiosta käytetäänkin varovaisen hienovaraista nimitystä ”eliitti”, vaikka kyseessä on EU:n salongeissa ja neuvosmiesten hoveissa henkisesti bastardisoitu sekvenssi dekadenttia rappioporukkaa, jonka tunnuspiirre on sosiaalinen, moraalinen ja taloudellinen korruptio. Samanaikaisesti suomalaiset ihmiset joutuvat onkimaan jäsenmaksuina pulittamansa verovarat sentti kerrallaan takaisin EU:n katakombeista kuin rikkinäisestä pajatsosta.

Poliittisen vallan perillisyyden ja fylogeneettisyyden periaatteen rikkominen on johtanut siihen, että poliittista valtaa Suomessa käyttävät muut kuin suomalaiset itse. Eduskunta on laitettu EU-lainsäädännön kaulapantaan, ja poliittisista edustajista on tehty pelkkiä koneiston voitelijoita, joiden tehtävänä on vain toteuttaa määräyksiä tehokkaasti kuin posti kuljettaa kirjeitä. Tämä selittää nykyisten valtavirtapoliitikkojen täydellisen filosofiattomuuden, kyvyttömyyden luoda kirjallista tuotantoa, vetää poliittista linjaa sekä osoittaa suuntaa ja poliittista johtajuutta. He ovat valtionhoitajapoliitikkoja vailla filosofiaa ja ymmärrystä.

Mikrotasolla, kuten kunnissa, poliittisen vallan perillisyyden rikkominen näkyy muun muassa siinä, että vastaanottokeskukset ovat kääntäneet pienten kuntien väestölliset voimasuhteet kumoon. Kun parintuhannen hengen kunnassa on pari tuhatta päätä sisällään pitelevä pakolaiskeskus ja kun kuntavaaleissa jokaisella kunnassa oleskelevalla on äänioikeus kansalaisuudestaan riippumatta, voivat nuo maahan tunkeutuneet kellauttaa paikallisten valtuustojen voimasuhteet nurin ja äänestää valtaan itsensä näköisen valtuuston.

Minä en osta mitään ulkomaalaisten firmoilta Suomessa, ellei ole pakko. Syön vain suomalaista ja Suomessa tuotettua ruokaa enkä toivota Suomeen ketään tervetulleeksi vaan tervemenneeksi. Heillä on oma maansa. Pysykööt siellä.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää itsenäisyytemme muistopäivää EU-maakunnassamme.


Lisälukemista täällä, täällä, täällä ja täällä.

Onko suomalaisilla ja eurooppalaisilla enää mitään väliä?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuomitsi uudenvuodenpuheessaan Ranskan keltaliivien toimet ääriliikehdintänä, jolle hänen mielestään demokratiassa ”ei ole sijaa”. Siis ei, vaikka monet nykyiset puolueetkin ovat syntyneet tyytymättömyydestä ja niitä on alun perin pidetty ”ääriliikkeinä”. Eikö tällainen tuomitseminen ole suvaitsemattomuutta, ja eikö paheksumisen sijaan tarvittaisi juuri sitä ymmärtämistä, jota Niinistökin näyttää peräänkuuluttavan omilla eurooppalaisilla ”arvoillaan”?

Niinistö ei tuominnut ääri-islamilaisten äskettäin tekemää rituaalimurhaa, jossa kaksi pohjoismaalaista naista tapettiin leikkaamalla heiltä irti pää Marokossa, maassa, jossa Kai Mykkänen (kok.) allekirjoitti YK:n sopimuksen ”turvallisesta, järjestäytyneestä ja säännönmukaisesta maahanmuutosta” (aiheesta täällä ja täällä).

Presidentti puhui kyllä korulausein keltaiset liivit päällä kulkevista ekaluokkalaisista, mutta hän ei viitannut sanallakaan siihen, että Helsingin Arabianrannan lapsenmurhasta epäilty on etniseltä alkuperältään maahanmuuttaja Zulfigar Ali Sohrab: kulttuurin ja -vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyarin Facebook-kaveri.

Myös Yleisradio pimitti syytetyn taustan tehokkaasti omassa valeuutisoinnissaan, jossa kerrottiin hänen rikoshistoriallaan olevan mittaa kuin elokuvan lopputeksteillä, mutta maahanmuuttopolitiikan kannalta olennainen ja yleisöä kiinnostava fakta syytteessä olevan etnisestä taustasta jätettiin mainitsematta. Myös hallitus pysyi asiasta hipi hiljaa.

Sen sijaan me perussuomalaiset poliitikot emme pysy. Sen asemasta, että Kokoomus, demarit ja muu haittamaahanmuuttoa suosiva väki sanoutuisi irti moisesta väkivallasta, alkaa vain päivittely sen johdosta, että kurjien tapahtumien vuoksi Perussuomalaisten kannatus nousee. Tämä tarjoaa jälleen näytön tavasta, jolla hallitsemme ilmatilaa: me puhumme kansalaisille tärkeistä asioista, ja muut puolueet puhuvat sitten meistä.

Niinistö ei myöskään maininnut mitään siitä, että Kiina antoi kansalaisilleen matkustusvaroituksen Ruotsiin, joka ei ole enää turvallinen maa siellä tapahtuvien terrori-iskujen, autojen polttamisten ja raiskausten sekä muiden pahoinpitelyiden vuoksi. Niinistö ei pystynyt kakaisemaan kurkustaan, että syyt tähän väkivaltaan johtuvat vain ja ainostaan lähi-itäläisten ja afrikkalaisten haittamaahanmuuttajien tuomasta turvattomuudesta.

Kun itseään ”suvaitsevaisina” pitävät vihervasemmistolaiset ja huvitteluliberaalit porvarit pitävät kyseistä suvaitsemattomuutta kannatettavana, ovat tietenkin myös kantaväestöjen rivit menneet halki. Tässä valossa Ranskan keltaliivien vastarinta Euroopan kulttuurimädätystä kohtaan on ymmärrettävää.

Samalla kun valtionpäämiesten uudenvuodenpuheet ovat alkaneet muistuttaa vihapuhealgoritmeja, joiden pohjalta tuomitaan järkipuhujia ja aletaan määritellä, mitä politiikassa saa sanoa, on hyvä nostaa esiin myös muutamia kriteerejä, joilla voidaan tunnistaa, milloin elämme valloitetussa tai totalitaristisessa maassa.

Tässä siis vuoden alkajaisiksi muutamia kriteereitä valloitettujen valtioiden ja totalitarismien tunnistamiseksi – ihan vain sen havaitsemiseksi, minne integraation jatkuvassa kehittämisessä, lujittamisessa, syventämisessä ja tiivistämisessä on tultu.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka Suomessa pitää suomalaisten puolta ja huolehtii kansallisesta edusta. Ei siis ihme, että Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ennustaa vaaleihin jymy-yllätystä ja Perusuomalaisille jatkojytkyä.

Omakulttuurisuuden onni

Joulun vietto nojaa roomalaisajan pakanalliseen Saturnalia-juhlaan, josta kristillinen kirkko teki pyhäpäivän yhdistämällä juhlintaan oman traditionsa sekä päästäkseen osalliseksi karnevaalin nauttimasta suosiosta. Joulun vietolla on merkitystä myös kansallisena tapahtumana.

Pyhäpäiviä voidaan pitää sosiaalisina häiriötiloina, jolloin ihmiset teeskentelevät olevansa jotakin muuta kuin ovat. Minulle joulu toi mieleen sen, miten keskeisessä roolissa kansalliset traditiot ovat kulttuurissamme. Enkä tarkoita nyt ensisijaisesti juutalais-kristillistä joulua vaan pyrkimystä jäsentää todellisuutta omaleimaisten aikamerkkien, perinteiden ja tapahtumien kautta.

Mitäpä kesän viettokaan olisi ilman meille kansallisesti tärkeää juhannusta? Olen puhunut paljon omakulttuurisuuden puolesta, sillä omalla kulttuurilla on kansakunnalle itseisarvoista merkitystä. Sen sijaan monikulttuurisuus ei ole itseisarvo, sillä siltä puuttuu subjekti, joka on oma kansakunta.

Monikulttuurisuutta pitääkin arvioida vain siltä pohjalta, mitä haittoja tai hyötyjä siitä voi olla. Mutta se ei ole itseisarvo, jota pitäisi edistää kirjastoissa, kouluissa, mediassa ja yliopistoissa. Monikulttuurisuus koostuu monesta kulttuurista, joten voidaan kysyä, miksi jokaisesta maasta pitäisi tehdä erikseen monikulttuurinen, kun maailma sinänsä on monikulttuurinen muodostuessaan useasta erilaisesta kulttuurista.

Pahimmillaan monikulttuuri-ideologia johtaa vain sopeuttamisen pyrkimyksiin ja yrityksiin sotkea kulttuurit toisiinsa, jolloin seuraa yhdenmukaistamista, ja erilaisuudesta joudutaan sahaamaan särmät pois. Tuloksena on monokulttuuri.

Oman kulttuurin arvo on sen omaleimaisuudessa ja merkityksessä omalle kansakunnalle. Itse nautin esimerkiksi siitä, kun voin lukea kotimaisista romaaneista tai runokirjoista ajatuksia, jotka eivät avaudu ulkomaisille lukijoille ja jotka ovat vain kansallista omaisuuttamme. Silloin tiedän liikkuvani omalla maaperällämme.

Myös niin sanotussa kansainvälisessä yhteisössä tällaista omaleimaisuutta ja alkuperäisyyttä pidetään suurena arvona. Hieman huvittavasti ulkomaalaiset silloin tällöin hienostelevatkin sillä, kun esimerkiksi jotakin ranskalaisen filosofian sisäpiirijuttua joudutaan selittämään suomalaisille, joita puolestaan yritetään nolata sillä, jos he eivät tunne valkosipulietanoita napostelevien kahvilafilosofien tai pariisilaisten puistotätien kaikkia ajatussolmuja.

Miksi sama ei kävisi myös toisin päin, ja tuntisimme ylpeyttä siitä, mitä meillä on? Oma oloni muuttuu vaivautuneeksi, jos en voi sanoa jossakin kansainvälisessä tiedeseminaarissa ajatuksiani niin kuin ne suomen kielellä muodostan. Esimerkiksi: ”Tämän feministisen tapahtuman anti oli kuin Hietasen saama kala-ateria Tuntemattomassa sotilaassa.”

Ulkomaalainen kysyisi silloin hätääntyneenä, mitä kala-ateria feminismiin liittyy ja kuka oli Hietanen, entä tuntematon sotilas? Missä hän piileskelee, jos häntä ei tunneta? Onko hän turvapaikanhakija tai maahanmuuttaja?

Tappajakielten rynnäkkö yliopistomaailmaan on nykyajan kieli-imperialismia, joka mädättää suomalaista kulttuuriamme ja pyrkii vetämään maton kotimaisen yhteiskuntakritiikin alta, kun mitään ei voi enää sanoa suomeksi: niin kuin asia on. Se saa maamme näyttämään kehitysmaalta, jota tämä ei tietenkään ole. Kansainvälisyys ja monikulttuuri-ideologia vain tyhmistävät.

Puolustan kotimaista filosofiaa tekemällä sitä sekä kieltäytymällä julkaisemasta kilpailijoiden tai vastustajien kielellä.

Eräiksi esimerkeiksi kansalaisten tavoista äänestää kotimaisen kulttuurin puolesta sopivat myös monet elämäntapa- ja kulutusvalinnat. Omakulttuurisuus kasvaa ja säilyy omien valintojemme tuloksena: pulahtamalla järveen ja saunomalla sekä syömällä suomalaista ruokaa ja jättämällä pizzat ja kebabit kauppoihin.

Ja tietysti pitämällä yllä kansallisia perinteitä, joista yksi on joulun ajan Tiernapojat-näytelmä. Kun Stockmannin tavaratalo päätti viime vuonna lopettaa joulukuvaelman esittämisen, tavaratalon johto alistui globaalin kulttuuri-imperialismin edessä ja poisti esityksen erään nilkkimäisen ja katalan valituksen vuoksi (aiheesta aiemmin täällä).

Näin tapahtui kaikista vastalauseista huolimatta, sillä sama internationalistinen porukka hallitsee banaaleilla ”yhteisönormeillaan” sekä kauppaliikkeitä että sosiaalisen median laareja. Toiset voi tunnistaa kauppaopiston kravatista – toiset kiilusilmäisestä katseesta.

Olisi kiintoisaa tietää, miten paljon vierasperäisten ostovoimaa on nyt virrannut vararikon partaalla olevaan tavarataloon kyseisen puhdistuksen ja sensuroinnin vuoksi. Mukavaa sen sijaan oli havaita, että eräät koululaiset olivat tuoneet tiernapoikaesityksen Stockmannin edustalle Kolmen sepän aukiolle.

Ei kattoa suomalaisille, mutta kuvaelma kukoistaa. Aivan loistava oli myös tapa, jolla Perussuomalaiset toivat joulunäytelmän kaiken kansan nähtäville kotimaisena kuplettina. Sen voi katsella tästä. – Peace.

Väestöpolitiikan Black Friday – ”Pelastaako työperäinen maahanmuutto?”

Tilastokeskuksen julkaistua väestöennusteensa viime perjantaina alkoivat valtamedia, populistiset valtavirtapuolueet ja eräät etujärjestöt vyörytyksen maahanmuuton puolustelemiseksi. Syntyvyyden laskusta tehtiin välittömästi se johtopäätös, että maahamme muka tarvitaan lisää väkeä ulkomailta.

Ei se asia kuitenkaan noin mene. Työvoiman tarpeen kannalta keskeisiä ovat neljä tekijää: huoltosuhde, työn tuottavuus, työllisyysaste ja kysyntä, joka riippuu ostovoimasta ja sen takana olevasta arvotuotannosta ja tietenkin myös hinnoittelusta. Niillä ei ole tekemistä syntyvyyden eikä väestömäärien kanssa muutoin kuin välillisesti.

Valtamediassa ja vasemmisto- sekä oikeistopuolueissa tehtiin kuitenkin (Perussuomalaisia lukuun ottamatta) se johtopäätös, että maahamme tarvitaan ilman muuta siirtolaisia ulkomailta syntyvyyden paikkaamiseksi.

Yleisradio marssitti studioon Vasemmistoliiton Li Anderssonin ja Kokoomuksen Antti Häkkäsen, joiden mielestä maahanmuuttoa tarvitaan. Puolueiden vivahde-ero koski lähinnä sitä, pitäisikö maahanmuuton olla työperäistä vai ei. Anderssonin mielestä oleskeluoikeuksia ei olisi syytä valikoida millään tavalla.

Molemmat ovat väärässä tavoitellessaan lisää maahanmuuttoa. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen osoitti tänä syksynä julkaistussa tutkimuksessaan ”Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee?”, että työperäinen maahanmuutto ei kompensoi sosiaalietuusperäisestä haittamaahanmuutosta koituvia tappioita.

Tutkimuksen mukaan myös työperäinen maahanmuutto on osoittautunut haitalliseksi, sillä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien myönteinen nettovaikutus julkiseen talouteen heikkenee maassaolovuosien myötä. Suomeen tulevien työllisyysaste laskee kantaväestön työllisyysasteen alapuolelle muutaman vuoden maassa asumisen jälkeen. Tähän lukuun ei ole otettu huomioon pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vaan työperäiset maahanmuuttajat.

Työvoiman tarveharkinnasta luopuneeseen Ruotsiin tulleista vain 12 % on sijoittunut aloille, joilla on työvoimapulaa. Sen sijaan yli 70 % niistä tietyllä aikajänteellä saapuneista, jotka maahan jäivät, haki turvapaikkaa. Käsittelin aihetta muun muassa täällä.

Ylen TV1:n ohjelmassa esitettyyn kysymykseen ”pelastaako työperäinen maahanmuutto?”, voidaan siis vastata: ei pelasta. Sen ei myöskään tarvitse ”pelastaa”, sillä emme me suomalaiset ole missään vaarassa saati että tarvitsisimme moisia metafyysisiä uhkakuvia osataksemme hoitaa talouttamme.

Sellaisilla uhkakuvilla kuitenkin pelotellaan vaalien lähestyessä, kun myös elinkeinoelämä on tekaissut syntyvyyden laskusta näppärän aseen halpatyövoiman houkuttelemiseksi. Vasemmisto puolestaan haalii lisää maahanmuuttoa oman internationalistisen ideologiansa vuoksi.


Maahanmuuttomäärien lisääminen ei paranna työn tuottavuutta

Olennaista työvoiman tarpeen kannalta on, että eläkeläisten määrän kasvaessa ja eläkkeiden ostovoiman heiketessä myöskään kulutus ja kysyntä eivät pysy ennallaan, ja siksi työvoimaa ei tarvita entiseen tapaan. Maahanmuuton vaikutuksesta huoltosuhde puolestaan on heikentynyt entisestään.

Suomessa kyllä työskennellään melko paljon, mutta työ tuottaa huonosti, sillä liian suuri osa työstä tehdään vain huoltavan verkoston piirissä. Se ei siis tuota vaihtokelpoisia arvoja, jotka voitaisiin vaihtaa rahaksi markkinoilla ja jotka tuottaisivat kansantalouteemme pätäkkää. Maahanmuutto on kokonaisuutena heikentänyt huoltosuhdetta, sillä erittäin suuri osa humanitaarisesta ja sosiaalietuusperäisestä maahanmuutosta on pitkäaikaisesti työttömänä.

Maahanmuuttomäärien kasvattaminen on näin ollen täysin väärä lähestymistapa syntyvyyden laskusta johtuvien kuhmujen paikkaamiseen väestöpyramideissa, sillä maahanmuuttomäärien lisääminen ei paranna työn tuottavuutta mutta heikentää huoltosuhdetta.

Niinpä pitäisi keskittyä työn tuottavuuden kasvattamiseen, työllisyysasteen nostamiseen ja huoltosuhteen parantamiseen omin toimin, esimerkiksi koulutusta tehostamalla, omatoimisuutta lisäämällä ja liikkuvuutta parantamalla. Apua olisi jo sosiaalietuusperäisen maahanmuuton lopettamisesta tai pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulevien määrän pysyvästä leikkaamisesta entisenlaisiin kiintiöihin.

Mikäli omat havaintoni paikkaansa pitävät, Li Andersson ja Antti Häkkänen joko eivät ymmärrä työvoimapolitiikasta eivätkä kansantaloustieteestä yhtään mitään tai he petkuttavat kansalaisia tahallaan populistisista syistä: säilyttääkseen kasvonsa ideologista valtaa käyttävien moraaliposeeraajien piirissä. Kyseessä voi olla myös vasemmiston ja oikeiston keskinäinen bluffi. Se puolestaan voidaan kokea läimäytyksenä kantaväestöä vastaan, sillä he ammentavat hyväntekeväisyytensä suomalaisten ihmisten aarrearkusta.


Sosialistit ja porvarit jälleen samalla puolella suomalaisia vastaan

Myös Helsingin Sanomat aloitti Tilastokeskuksen julkaiseman väestöennusteen pohjalta synkistelyn löydettyään siitä käsikassaran maahanmuuttomäärien puolusteluun. Lehti julkaisi aiheesta muun muassa jutut ”Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä ”ja ”Uusi ennuste antaa entistä dramaattisemman arvion: väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2030”. – Mitään hätää ei siis pitäisi olla. Väkiluvun väheneminen voi olla myös hyväksi tuotannon tehostuessa. Lisäksi väkiluvun väheneminen olisi toivottavaa globaalisti, ekologisista syistä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK taas teki väestöennusteesta keppihevosen, jolla se alkoi ratsastaa estottomasti halpatyövoiman tuontia oikeuttaakseen. Huvittavin EK:n vaalitentissä oli demarien Antti Rinne, jolla oli muurahaisia sukissaan kierrellessään ja kaarrellessaan sen ikävän tosiasian ympärillä, että puolue ajaa sosiaalietuusperäisen haittamaahanmuuton jatkamista, ja Rinteen viimeaikaisista väitteistä huolimatta puolueen muut edustajat ovat puoltaneet äänekkäästi myös ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista.

Niitä edistäessään kummatkin vasemmistopuolueet lyövät kirveensä kiveen niin että kipinät sinkoilevat. Mutta tapahtumajärjestäjä EK lienee tyytyväinen, sillä omassa vaaliohjelmassaan se on vaatinut lisää työvoimaa ulkomailta, vaikka järjestöllä itsellään ei vaalikelpoisuutta eduskuntavaaleissa olekaan. Kokoomus ja vasemmistopuolueet tekevät kuitenkin likaisen työn EK:n puolesta.

Syntyvyyden laskusta innostuneena EK lähestyy suomalaisia työttömiä myös perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisella esityksellä, jonka mukaan Suomen pitäisi maksaa 70 prosentin palkkatukea turvapaikan saaneen työllistämiseksi. Mutta EK ei ole ajamassa tukea kantaväestöön kuuluvien suomalaisten töihin saamiseksi, vaikka se kävisi ilman kallista kouluttamista, kielimuureja ja kotouttamista.

On sekä naurettavaa että säälittävää, että aivan kaikki Suomen puolueet yhtä lukuun ottamatta hoilaavat massamaahanmuuton puolesta – maahanmuuton, josta ei ole osoitettu olevan mitään sellaista hyötyä, jota ilman ei täällä tultaisi toimeen. Sen sijaan näyttöä haitoista on kertynyt kyllä, eivätkä ne mahdu pelkkien taloudellisten tekijöiden piiriin. Tuloksena on saatu nonkonformismia, epäkoheesiota, intressi-, arvo- ja kulttuuriristiriitoja sekä yleistä eripuraa ja jopa väkivaltaa, jotka heikentävät sosiaalista pääomaa ja luottamusta sekä vähentävät yhteiskunnallista tehokkuutta.

Kun EK:n vaalitentin juontaja esitti puolueiden puheenjohtajille provokatiivisen kysymyksen, ”mitkä puolueet eivät olisi valmiita hallitukseen Perussuomalaisten kanssa?”, lapaansa nostivat muiden muassa Svenska Folkpartietin Anna-Maja Henriksson ja Kokoomuksen Petteri Orpo, jonka mielestä Perussuomalaisten kannassa ei ole tapahtunut muutosta. – Ei olisi pitänytkään, sillä ei minkään muunkaan puolueen näkemyksistä päätetä Kokoomuksessa.

Ongelma ei ole Perussuomalaisissa vaan siinä, että kyseisenlaista ennakkoasetelmaa viritellään median syötteellä viisi kuukautta ennen vaaleja. Kyseinen pois sulkemisen politiikka on cordon sainitairea, joka muistuttaa vaarallisesti poliittisesta historiasta tunnettua kassakaappisopimusta.

Kaiken tämän tapahtuessa emeritusprofessori ja rationalisti Esko Valtaoja puolestaan totesi, että ainoa järjen ääni tulee Jussi Halla-aholta. Tähtitieteilijä tosin erehtyi hieman. On meitä muitakin, niin kuin kai on aina ollut.


Maahanmuutto ei ole vain taloudellinen vaan myös kulttuurinen ja väestöpoliittinen asia

Meistä Perussuomalaisista on tullut sekä suomalaisten vasemmistoduunarien että kansallista etua ajattelevien oikeistolaisten – niin opiskelijoiden, eläkeläisten kuin vähävaraistenkin – turvasatamia, jotka eivät arvioi asioita eturyhmien näkökulmasta vaan aidolla poliittisella tavalla: kansallisen kokonaisedun kannalta.

Käsityksemme mukaan myös yksilöiden etu toteutuu kansallisvaltioiden kautta – näkökulma, joka on unohdettu eripuran keskellä ja päätösvallan karattua maamme rajojen ulkopuolelle.

Olemme myös tulevaisuuspuolue, jossa Suomen tulevaisuutta pohditaan muillakin perusteilla kuin euroilla tai senteillä. Maahanmuuttoa ei pidä arvioida pelkillä taloudellisilla tekijöillä eikä myöskään vieraiden kansakuntien eduilla. Maahanmuutolle ei synny mitään yksiselitteistä oikeutusta siinäkään tapauksessa, että se jollakin tavoin saataisiin näyttämään taloudellisesti tarpeelliselta.

Sen sijaan meidän tulee ratkaista väestöpoliittiset kysymyksemme kansanvaltaisesti, omalta perustaltamme ja tahtomme mukaisesti. Sillä maahanmuutolla on talousvaikutusten lisäksi aina myös sosiaalipoliittisia, kielipoliittisia, kulttuuripoliittisia, turvallisuuspoliittisia ja väestöpoliittisia vaikutuksia. Ne kaikki on nyt yritetty haudata kapealla kauppiaan järjellä harjoitettavaan retoriikkaan. Omakulttuurisuus on itseisarvo – monikulttuurisuus ei ole, vaan enintään jokainen sen osakulttuuri voi olla, ja tietenkin sekin jokaiselle kansakunnalle itselleen.

Vasemmisto on pyrkinyt toteuttamaan universaalisosialistisia rajattoman maailman periaatteitaan aina, ja vasemmistopuolueiden tavoitteena on ollut kiistää kansakuntien määräysvalta sen itsensä tuottamaan hyvinvointiin ja yksilöiden omistusoikeus heidän kausaalisesti ansaitsemaansa varallisuuteen. Joten tämä oli jo tuttua.

Petollisimpia ovatkin olleet porvarilliset puolueet Kepu ja Kokoomus, joissa on euron kuvat silmissä kiiltäen ylenkatsottu suomalaista kulttuuria ja omaa itsemäärämisoikeuttamme sekä suorastaan toivottu dramaattisia väestöllisiä muutoksia seurauksista välittämättä. Totuus on, että mikään maa ja kansakunta ei ole entisensä, jos sen väestö vaihdetaan.

Kokoomuksen larppaus vasemmiston miellyttämiseksi on suorastaan hämmästyttävää. Näyttöä puolueen maahanmuuttolinjasta antavat Orpon ja Häkkäsen kannanottojen lisäksi sisäministeri Kai Mykkäsen ihastelut sen johdosta, että ”jo nyt viidennes ekaluokkalaisista lapsista on Espoossa maahanmuuttajataustaisia” ja että ”[p]arin vuosikymmenen kuluttua jo kolmanneksella työikäisistä espoolaisista on maahanmuuttajatausta”. ”Jo”-sanalla Mykkänen viitannee itse toivomaansa ja tavoittelemaansa suuntaan: että jatkossa suomalaislapsia olisi suhteellisesti entistä vähemmän ja ulkomaalaisia enemmän.

Koska ulkomaalaistuminen ei ole mikään itseisarvo, on käsittämätöntä, mitä sisäministeri Mykkänen ajaa, ellei sitten jotakin omaa agendaansa puoliksi maahanmuuttajataustaisena henkilönä. Edellä viittaamani Länsiväylä-lehden jutun mukaan myös Rkp:n tavoitteena on ”jo ennalta ehkäistä maahanmuuttajien asunnottomuutta”, mutta suomalaisten oman asunnottomuuden he jättävät kernaasti meidän Perussuomalaisten ja muiden ihmisten huoleksi (kirjoitin monikulttuuristuvan pääkaupunkiseudun ongelmista viimeksi täällä).


Suomen tulee olla suomalaisia varten

Me perussuomalaiset haluaisimme kasvukeskuksissa olevia työpaikkoja täytettävän Suomen työttömyyskunnista vapautuneella työvoimalla. Tämä edellyttää, että julkinen valta saadaan asettumaan kannallemme: tukemaan suomalaisten siirtymistä töihin niihin osiin Suomea, joissa töitä on tarjolla. Sen sijaan nykyisin Suomen valtio ja kunnat tukevat kasvukeskuksissa olevien työpaikkojen täyttämistä ulkomaisella vierastyövoimalla.

Suomen valtio esimerkiksi kouluttaa maahanmuuttajista ammattiautoilijoita puoli-ilmaisilla mutta veronmaksajille kalliilla kursseilla, vaikka kotimaastakin olisi saatavilla pätevää työvoimaa. Tämä on kansantaloutemme tappio, sillä maahanmuuttajista koituvan halpatyövoiman hyödyt eivät kata heidän asuttamisestaan ja suomalaisten samanaikaisesta työttömyydestä johtuvia kuluja.

Tilanne on aivan yhtä epäoikeudenmukainen myös sosiaaliturvan piirissä. Jos suomalainen perhe tai yksityishenkilö joutuu työttömäksi ja hallussa on vähäistäkin helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta, hakijat eivät voi saada toimeentulotukea juokseviin elinkustannuksiinsa.

Sen sijaan pakolaisina tai turvapaikanhakijoina tulevat ovat lähtökohtaisesti vailla kaikkea varallisuutta, ja siksi he tulevat täyttäneiksi vasemmiston laatiman sosiaaliturvajärjestelmän köyhyysihanteet. Niinpä toimeentulotuki täyttää heidän toiveensa säntillisesti, ja kuntien asuntotoimistot pistetyttävät heidät eniten asuntoa tarvitsevina ja hädänalaisina myös kunnallisten asuntojonojen kärkeen suomalaisten veronmaksajien ohitse. Tämä on analyyttis-apriorinen tosiasia, jonka partituurit voidaan lukea sosiaalilainsäädännön perusperiaatteista.

Tällä tavoin ulkomaalaisille luodaan erinomaiset edellytykset myös lisääntymiseen tilanteissa, joissa suomalaisilla itsellään ei ole lapsiin enää varaa. Joten ei tarvitse ihmetellä, mistä johtuvat suomalaisten huono lastenhankinta, lisääntyminen ja syntyvyys. Kun päälle lisätään vielä suomalaisfeministien yleinen aseksuaalisuus ja muslimikulttuurin ekspansiivinen väestöpolitiikka, lisääntymisihanteet sekä naisten sijottaminen pitkälti synnytystehtäviin, kyseessä on kansakuntamme kohtalo.

Teidän ei pidä ihmetellä myöskään sitä, miksi olen mukana politiikassa. Olen ehdokkaana siksi, että kyseinen kehitystaantuma saataisiin katkaistuksi ja Suomi-laivan kurssi käännetyksi toiseen suuntaan kuin mihin Orpo, Mykkänen, Häkkänen ja Andersson sekä monet muut pojat ja tytöt ovat sitä ohjanneet.

Meidän ei tulisi olla huolissamme siitä, riittääkö Suomessa väkeä. Todellinen huolenaihe on, polkevatko vierasperäiset kansat ja kulttuurit jalkoihinsa meidät suomalaiset ja meidän kielemme sekä kulttuurimme, kun heitä haalitaan tänne poliittisilla päätöksillä sekä kansallisesti itsetuhoisalla virkatyöllä.

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

Eivät jaa, ainakaan geopoliittisesti – sen sijaan mielenosoittajat saattavat jakaa suomalaisten ihmisten mielipiteet kahtia omalla Trump-vastaisuudellaan. Myönnän siis avoimesti, että otsikkoni on klikkijournalismin multihuipentuma, jolle vertoja voi vetää vain aiheeseen liittyvä mätäkuinen sensaatiojournalismi.

Kun Donald Trumpin ja Vladimir Putinin kokouspaikaksi oli varmistunut Helsinki, Suomen poliittinen älymystö masinoi mielenosoituksen, jossa ääntään ovat lupautuneet käyttämään ainakin europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) ja feministinen kirjailija Sofi Oksanen. Heitä molempia yhdistää se, ettei kumpikaan ymmärrä ulkopolitiikasta ja maailmapolitiikasta mitään, eikä kumpikaan ole varmasti kansainvälisten suhteiden asiantuntija.

Paljastavaa on, että Putinin käydessä toistuvasti Suomessa kyseinen protestoijakaarti ei vaivautunut kiljumaan Venäjällä tapahtuvia ihmisoikeusrikoksia vastaan, vaikka ne ovat olleet ilmeisiä ja räikeitä. Ja kun Kiina mellastaa Afrikassa riistäen sen luonnonvaroja, Suomen poliittinen vihervasemmisto, valtamedia ja muu itseään älymystönä pitävä porukka on asiasta hiljaa.

Mutta kun Yhdysvaltain presidentti tulee USA:n ja Venäjän yhteisestä aloitteesta sovittuun tapaamiseen käyttäen kokouspaikkana Venäjän astinlautana tunnettua maatamme, Suomen poliittinen suvaitsevaisto kokoaa ”suurmielenosoitukseksi” kuvaillun mudanheittokampanjan, jolla yritetään vesittää Sauli Niinistön hyvillä ulkopoliittisilla taidoilla saavutettu johtamisnäyttö.

Voisiko isäkompleksinsa tehdä selväksi vähemmälläkin Uncle Samin mustamaalailulla? Huomattavasti kypsemmin asiaan suhtautuivat perussuomalaiset nuoret, jotka toivottivat Trumpin tervetulleeksi jopa omaan tapahtumaansa. Ohitsemme pyyhkäisevä presidentti ei taida paikalle ehtiä 22 tunnin risteilyllään, mutta myöskään kansalaisten suhtautumisen ei tarvitsisi olla huipputyhmää, vaikka huippukokous kyseessä onkin. Joskus voisi asettua myös ulkopoliittisen johdon tueksi, aivan kuten PS-nuoret.


Ensin he loivat hänet...

Lisää gasoliinia Trump-vastaiseen vyörytyskoneeseen lisäsi Yleisradion TV-uutiset viime torstaina, jolloin eräs toimittaja kertoi Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläältä Jon Huntsmanilta saatuihin tietoihin viitaten, että ”Trump aikoo nostaa esiin myös tiedot Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaliin” (näillä sanoilla aiheesta kirjoitti myös Ilta-Sanomat).

Olisi kieltämättä kiintoisaa selvittää, miten paljon tai millä tavalla Venäjä vaikutti vaaliorganisaatioon, ellei kysymys asennoituisi itseensä kuin käärme, joka söi itsensä pois. Puhe vaaleihin sekaantumisesta on väistämättä pelkkää palturia, sillä olisi absurdia väittää, että vaaleissa äänestänyt kansakunta olisi ollut vedätettävissä vanhan poliittisen kilpailijan – Venäjän – puolelle! Vaalithan ratkaisee kansa – ei mikään agenttien juonittelu.

Mikäli nyt vielä Trump pesee väitteet omaan kampanjaansa sekaantumisesta pois, tulee pöytä pyyhityksi kahteen kertaan. Valtamedian omia manipulaatio-, agitaatio- ja indoktrinaatioyrityksiä ei arvostele ainakaan valtamedia itse, joka ilmoitti ”avoimesti ja reilusti” asettuvansa vaaleissa lähes sataprosenttisesti Trumpin vastaehdokkaan puolelle antaen todella oudon kuvan valtamedian puolueettomuudesta. Näin etevää on valheita vastustava ja totuutta edistävä tiedon välitys ja faktapohjainen journalismi. Huvittavaa kyllä, levy pyörii edelleen entisissä urakierteissä.

Sensaatiohakuinen viestintä on harhaan viskattua likasankojournalismia ja kakutuspolitiikkaa, jonka tulokset osuvat lopulta heittäjiin itseensä. Trump-vastaisen valtamedian olisi hyvä muistaa, että myös Trump itse ja hänen julkisuutensa ovat valtamedian oma tuote. Tavallisesta monimiljonääristä maailmanjulkkiksen teki esiintyminen populistisessa Diili-ohjelmassa valtamedian omilla populistisilla TV-kanavilla! Vai kuinka?


Anti Suomelle

Suomalaisia odottaa joka tapauksessa harvinainen näytös. Yhdysvaltain presidentti kävi virassa ollessaan Suomessa viimeksi vuonna 1997, jolloin Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin autosaattue sattui katkaisemaan minunkin kaupassakäyntireissuni kiitäessään pitkin Esplanadia ja tukkien kulun Stockmannilta kotiini Isolle-Roballe.

Politiikka oli tuolloin toisenlaista. Pirkka-Pekka Petelius ja Jukka Puotila väänsivät johtajien tapaamisesta mieleenjäävän sketsin, jossa jalkansa satuttanut ja koivestaan kipsattu Clinton roikkui leikkauksesta toipumassa olleen hyväkuntoisen Jeltsinin selässä.

Yhdysvaltain presidentin ensimmäinen vierailu Suomeen tapahtui vuonna 1975, jolloin Gerald Ford kävi Helsingin ETY-kokouksessa. Isäntänä oli tuolloin Kekkonen ja näyttämönä Finlandia-talo. Luettelo USA:n presidenttien vierailuista maassamme on kaiken kaikkiaan lyhyt kuin Suomen kesä, ja keskeistä Suomen kannalta onkin lähinnä se, veistetäänkö myös Trumpin ja Putinin tapaamisesta puureliefi Näsinneulan aulaan. Edellistä ja Neuvostoliiton vastavallankumouksen jälkeen pois kannettua on tämän jutun mukaan ehdotettu sittemmin Tampereen yliopiston huomaan.

Muutakin hyötyä kokouksesta voi olla. Lentokonespottarit voivat jälleen tehdä hedelmällisyysriitin ja työntää objektiivinsa esiin puskista Air Force Onen koskettaessa kentän pintaa Helsingin ja Vantaan lentoasemalla. Putinin hyvis-kone täällä jo kierteli ja kaartelikin eksyneen rauhankyyhkyn tavoin tehden ”lähestymisharjoituksia” ilman, että tapaus olisi pahastuttanut edes ilmatilaloukkauksista harmistuneita.

Yhdestä olen joka tapauksessa varma: ystävällismielinen Yhdysvaltain-politiikka on ollut parasta viisautta torjuttaessa mahdollista etupiirijakoa, joka väijyy tämänkin kokouksen asialistan marginaalissa, kun keskustellaan Itämeren jännitteistä, Natosta ja kokonaan uusista puolustusjärjestelyistä, joita on muodostunut Eurooppaan kuin sieniä sateen jälkeen.

Kokouspöydän anti voi siis olla myös isännille itselleen Hietasen saamaa kala-ateriaa runsaampi, ja itse rohkenen toivoa vain yhtä: ettei Donald Trump Suomeen tullessaan luulisi olevansa matkalla Venäjälle tai johonkin mielikuvakartastossaan Venäjä-myönteiseen vasallivaltioon. Toivottavasti kukaan ei myöskään tule ulos kokoushuoneesta mukanaan hyvä kontrahti ja maininta ”rauha meidän ajallemme”.


Sivistyksensä voi osoittaa myös esimerkillisesti

Kun CIA:n, FSB:n, FSO:n, MI6:n ja Kiinan (täysin vailla nimeä olevan ja siten aidosti salaisen) tiedustelupalvelun sekä monen muun tarkkailijatahon virkailijat täyttävät jälleen Helsingin, saapunee kaupungin katuja reunustamaan myös kansalaisten sankka parvi.

Minulle tulee etsimättä mieleen sosiobiologiassa tuotettu tutkimustulos, jonka mukaan ”kädelliset tuntevat fyysistä mielihyvää suurten johtajien läheisyydessä”. ”Jos sulla lysti on, niin kädet yhteen lyö” olkoon siis ihmisten joukkokäyttäytymisen selitys myös nyt.

Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että vierailun lähestyessä suomalaisten kannattaisi hillitä ylikriittisyytensä ja olla vähemmän puulla päähän lyödyn näköisiä. Se, että mahtijohtajat ovat päättäneet saapua maahamme ja kokoustaa täällä, voidaan nähdä hyvän tahdon eleenä suomalaisille ja toisaalta myös suomalaisten luottamuksenosoituksena muille. Kiivaimpienkin kriitikoiden kannattaisi siis osoittaa sivistyneisyytensä pysymällä mahdollisimman sveitsiläisinä.

Myös iltapäivälehtien otsikot ”Euroopan kohtalon viikosta” ovat vahvasti liioiteltuja. Mitään dramaattista tapaamisessa ei sovita eikä päätetä. Ei julkisuudessa, puheissa eikä salaisissa lisäpöytäkirjoissa. Siitä pitävät huolen kaulapannassa olevien presidenttien avustajat ja muut taustajoukot, joiden käsissä talutushihnojen toiset päät ja ydinaseiden laukaisusalkut ovat. Mitään Jaltan konferenssia tästä ei tule.

Maailmanpolitiikan väitetty henkilöityminen on uskoakseni puhdas illuusio. Mitä enemmän politiikka on keskittynyt suurten liiderien käsiin, sitä enemmän todellista valtaa on siirtynyt kulisseihin: neuvonantajien ja strategien kaadereihin. Se voi olla pois demokratiasta ja läpinäkyvyydestä mutta hyväksi kaikelle muulle.


Trump-ilmiössä on kyse päämäärien ja linjausten muutoksesta

Entä sitten Donald Trumpin vetämä ulkopolitiikka? Sitä kiitin hyvistä avauksista jo Pohjois-Koreaa käsittelevässä jutussani. Myös suhteessa Venäjään on vallitseva pattitilanne ennemmin tai myöhemmin purettava. Sekä Euroopalla, Yhdysvalloilla että Venäjällä on yhteisiä etuja esimerkiksi Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi, Ukrainan ja Krimin miehityksen lopettamiseksi ja terrorismin torjumiseksi. Euroopan kannalta vaarallisin on Ukrainan tilanne, jossa Yhdysvaltain ei pitäisi antaa periksi.

Liike-elämän piiristä tuleva presidentti on ilmeisesti huomannut, ettei tuleen pidä jäädä makaamaan. Sen vuoksi jotakin on joka tapauksessa tehtävä. Myös Ronald Reagan tarttui aikanaan härkää sarvista ja sai Neuvostoliiton kaatumaan.

Yhdysvaltain asettamia tuontitulleja ja kauppapolitiikkaa on toki arvosteltu paljon. Olisi kuitenkin muistettava, että protektionismi on jokaisen itsenäisen valtion, kansakunnan, kauppaliiton ja valtiomuodostelman oikeus, vaikka se ei olekaan muiden tahojen etu.

Kun EU ja tietyt valtiot ryhtyvät vastatoimiin, myös ne alkavat herätä todellisuuteen, joka olisi pitänyt tunnustaa jo paljon aiemmin. Sekä EU:n että Suomen olisi pitänyt vetää tiukempaa protektionistista politiikkaa eikä antaa kansallisen kapitalismin ja sosialistisen internationalismin kulkea kansallisten etujemme yli. Nyt pääomien viennin ja työvoiman tuonnin on annettu pilata talouttamme tavalla, jonka tuloksena yrityksemme on syöty ja työpaikat viety.

Donald Trumpin vetämän politiikan kautta artikuloituu laajempi poliittisen tietoisuuden nousu ja todellisuuteen havahtuminen. Valtamotiivit tunnustetaan taas politiikan primus motoriksi.

Aiempien analyysieni mukaisesti olen edelleenkin sitä mieltä, että Trump-ilmiössä ja sen kerrannaisvaikutuksissa on kyse länsimaiden poliittisessa tietoisuudessa tapahtuneesta muutoksesta. Se signaloi kansallisen edunvalvonnan paluuta politiikanteon keskiöön liian pitkälle jatkuneen internationalismin ohi. Monissa kehitysmaiksi luokitelluissa valtioissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, kansallista etua onkin osattu edistää ihan koko ajan.

---

Päivitys: Vieraiden mentyä ei mitään dramaattista tapahtunut. Trump vain kielsi Venäjän vaikuttaneen vaalikampanjaansa ja Putin hyväksyi sen. Oli parempi, että kokous pidettiin kuin että sitä ei olisi järjestetty. Mikäli Putin ja Trump saataisiin pysyvästi Suomeen, olisi kaikilla varmasti turvallinen olo.

Ylen kurja Kekkis-proggis

Jari Tervon kirjailijatulot vähentyivät hänen paiskattuaan Raamatun lattialle TV-lähetyksessä. Koska Tervo on ansioitunut myös haukkumalla suomalaisia ihmisiä ”valkoiseksi roskaväeksi”, ”autisteiksi” ja ”rasisteiksi”, Yleisradio päätti tulla apuun ja myönsi entiselle Uutisvuoto-juontajalle kirjallisuuden piilotukea. Ylen TV1 tuotti hänelle kahdeksanosaisen historiasarjan Urho Kekkosesta.

Ohjelmasarjaa buffattiin paljon mediassa, ja sen luvattiin paljastavan ennen julkaisematonta aineistoa Kekkosesta, esimerkiksi hänen toiminnastaan kansalaissodassa. Etsivän Keskuspoliisin (nykyinen Suojelupoliisi) palvelukseen päätynyttä Kekkosta luonnehdittiin muun muassa ”kommunistien kovanyrkkiseksi kuulustelijaksi”.

Tosiasiassa sarja ei paljastanut olennaista uutta Kekkosen persoonasta eikä poliittisesta historiasta muille kuin kenties tekijöille itselleen, jotka sillä tavoin todistivat pääväitteensä: ”Tiedämme vain puolet Kekkosesta.” Kunhan ratsastettiin Kekkos-myytillä, jota Tervo oli pohtinut jo kirjoittaessaan teostaan Myyrä (2004).

Kriittinen ohjelmasarja ei ollut, vaan varovainen. Kekkos-legendaa hehkuttamalla haluttiin jopa kaunistella Kekkosesta syntyvää kuvaa. Eräässä jaksossa (4) väitettiin, että Kekkonen kesytti kommunistit ottamalla SKDL:n mukaan hallitusyhteistyöhön. Tätä tulkintaa monet sosialistiprofessorit ovat varjelleet, ja siitä on tullut osa kanonisoitua historiasopimusta, jolla oikeutetaan rähmällään oloa Neuvostoliittoon. Tosiasiassa sosialistit ja kommunistit kesyttivät Kekkosen, josta tehtiin Moskovan etäispääte tukalassa historiallisessa tilanteessa.

En epäile Kekkosen isänmaallisuutta. Hän kai halusi pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Siinä sivussa hän halusi tietenkin myös henkilökohtaista valtaa.

Kekkosen taipumisesta vasemmiston edessä kertoi saman jakson väite, jonka mukaan Kekkonen luonnehti 1960-lukulaista nuorisoa oman aikansa, eli 1920-luvun, nuorisoa etevämmäksi. Nuoruudessaan oikeistolaisena pidetyn Kekkosen kannanotto nähtiin hänen tunnustuksenaan äärivasemmistolaistuneelle ja radikalisoituneelle opiskelijaliikkeelle, vaikka kyseessä oli enemmänkin pelkkä kannatuksen kosiskelu.

Myös haastateltaviksi valitut henkilöt olivat melko mitäänsanomattomia. Sdp:tä edustavien Erkki Liikasen ja sähkömies-ministeri Matti Ahteen sekä Skp:läisen professori Kimmo Rentolan sijasta olisin halunnut kuulla Georg C. Ehrnroothin, Tuure Junnilan ja Veikko Vennamon näkemyksiä Kekkosesta. Vaikka heitä ei enää saakaan kiinni, olisi Ylen avarista arkistoista voinut kaivaa filmin pätkiä katsottaviksi ja pahoin konflikoituneen sisäpoliittisen tilanteen valaisemiseksi. Kekkos-historioitsija Juhani Suomen historiantulkinta korostui nyt liikaa. Myös kriittisyys palveli pyhimyskuvaa.

Dokumentaarisuuden ja viihteellisyyden yhdistäminen asiaviihteeksi ei Tervon ohjelmasarjassa onnistunut, vaikka hän hauska mies onkin. Vaihtoehtoisen historiankirjoituksen genreen kuuluvasta Kekkos-sarjasta ei ole selvästi tieteeksi eikä viihteeksi.

Puolustukseksi voidaan sanoa, ettei sen tarvitse olla kumpaakaan, vaan itsenäinen tekonen, jonka tarkoitus oli kääntää valokeila pahan isän ruumista nakertelevien poikien puoleen (ks. S. Freud, Toteemi ja tabu: ”He soivät isien ruumiin.”) Myös kysymys, oliko Kekkonen valkoinen ritari vai pimeyden ruhtinas, on turha. Hänhän oli molempia, täsmälleen freudilaisen ambivalenssin mukaisesti (”iloitaan ja surraan”). Nolointa Kekkos-historioissa ovat hautakummulla hyppimisen psykodynaamiset motiivit, jotka kuultavat läpi mutta näyttävät täysin tiedostumattomilta isähahmon synneissä ja sankaruudessa piehtaroijille itselleen.

Sarja ei ollut yhtä sovitteleva ja tarkoitushakuinen kuin Tervon MTV3:lle vuonna 2006 käsikirjoittama Mogadishu Avenue. Nauramista ”suomalaisuudessa” on toki paljon, mutta oikeasti naurettavia eivät nykyään ole Jari Tervon ivaamat asiat, kuten väitetty patriotismi, nationalismi tai nurkkakuntaisuus, vaan niiden vastakohdat, kuten vieraskoreus, häveliäisyys ja poliittinen korrektius sekä Neuvostoliiton arkkityyppisten vastineiden – kuten kansainvälisyyden, EU:n ja islamin – kumartaminen maahan asti.

Parhaaksi tulokseksi Ylen Kekkos-hankkeesta jäänee Puppulausegenraattorin kaltainen Urkin sitaattikone, josta irtoaa Kekkosen tokaisuja kuin kirjeitä hänen kuuluisasta myllystään. Vaarana tällaisessa kepeyden tavoittelussa on, että moni lause tulee ymmärretyksi väärin merkitysyhteydestään irrotettuna eikä siten tue historiallista Kekkos-kuvaa.

Tyylistään ja mielipiteistään päättelen, että kustantajien, kulttuuripiirien ja Yleisradion maskotti Jari Tervo kannattaa äänestyskopissa demareita. Kekkos-diktatuurista omaksutulla tavalla myös nykyisissä sensuurivirastoissa, eli mediassa, yliopistoissa ja muissa vallan katakombeissa varmistetaan, että ihmiset jatkossakin ”tietävät vain puolet” Jukka Hankamäestä. Painettavaakin olisi, mutta minäpä kun en anna.