12. tammikuuta 2021

Viestinnän työelämäprofessori aiheplagiaattorina

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen sanoi aikoinaan, että taiteen suuruuden merkki on se, kun takataskustakin varastetaan.

Tampereen yliopiston viestinnän työelämäprofessoriksi nimityksen saanut maisterisnainen Reetta Räty kirjoittaa Yleisradion kolumnissaan, että ”[k]ansan jakautumisen kauhistelun sijasta voisi miettiä, mistä jakautuminen johtuu”.

Harmi, etten saa tekijänpalkkiota tuosta aiemmin esittämästäni ajatuksesta. Olin esittänyt tämän kysymyksen ja perustellun vastaukseni kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Suomen Perusta, 2020).

Näkemykseni on löytänyt sittemmin tiensä jopa teostani käsittelevään Wikipedia-artikkeliin, joten kyllä sen täytyy totta olla.

Vastaukseni ei ilmeisesti miellyttänyt Helsingin Sanomissa työskennellyttä Rätyä, sillä hän jätti asian käsittelyn pelkkään kysymyksen märehtimiseen.

Syinä kansakunnan jakautumiseen on suksien meno ristiin maahanmuutosta ja EU:n liittovaltiopolitiikasta johtuvien arvo-, etu- ja kulttuuriristiriitojen vuoksi.

Sen asemasta, että toimittajat kirjailevat tutkimustuloksiani omiin nimiinsä ja hakevat niillä nostetta poseeratakseen yliopistoissa, he voisivat ottaa vahatulpat korvistaan ja tehdä lehtiinsä sekä kanavilleen rehelliset jutut siitä, mitä sanoin mediatutkimuksessani.

Heidän pitäisi myös jättää tieteen tekeminen meille akateemiset opinnäytteet suorittaneille ja tieteellisesti ansioituneille.

Mutta oli jälleen kiintoisaa havaita ja todistaa, että tutkimustani luetaan viestintätieteiden laitoksilla. 

Enemmänkin saa toki varastaa, mutta toivoisin, että seuraavan kerran lähteeksi laitettaisiin oikea tekijä, eikä kiitoksia osoitettaisi Emilia Paloselle, Leena Malkille tai muille punavihreällä yliopistorehulla ruokituille tieteellisen kultapossukerhon kellokkaille – saati kulttuuriministeri Annika Saarikolle, joka on vastuussa kirjani julkaisijaa vastaan suunnatuista häikäilemättömistä ja brutaaleista rahoituksen takaisinperintävaateista, tieteellisen vapauden rikkomuksista ja kiristys-, painostus- sekä häirintätoimista.

9. tammikuuta 2021

Kukkulan kunkut ja Vanhan valtaus

Yhdysvaltain kongressitaloa on käytetty monen elokuvan lavasteena. Kun Donald Trumpin koolle kutsumat demokratian kannattajat (eivät siis puoluedemokraatit) innostuivat kansanvallasta niin, että he valtasivat demokratian symbolina toimivan Capitol Hillin, joutui arvostettu building jälleen näyttämön rooliin.

Valtavirtamedia täyttyi tuota pikaa ihmettelystä, miten pikainen valtaus oli mahdollinen, kuinka tarkoin vartioituun ja terrorismin pelossa valvottuun taloon saattoi kävellä tuosta vain ja miten kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Sitten annettiin valikoitujen faktantarkistajien selittää.

Paras selitys näyttää olevan se, mikä välittyi kuvista: poliisi avasi ovet, poisti raja-aidat ja suorastaan haali väen sisään. Tuntemattomina pidettyjen valtaajien henkilöllisyydet tiedettiin hetkessä, ja vaikuttaakin siltä, että valtaajat haluttiin sisään, jotta heitä voitaisiin syyttää yhteiskuntarauhan rikkomisesta ja demokratian polkemisesta ja jotta syylliseksi voitaisiin nimetä: Trump!

Tapahtumassa sinänsä ei ollut mitään kummallisempaa kuin siinä, että ylioppilaat vuonna 1968 valtasivat oman talonsa. Sitä pidettiin merkkinä kansanvallan kaipuusta, ja demokratian puolustamisenahan sitä ymmärrettiin, sillä asialla olivat marxilaiset opiskelijat, jotka vaativat myös yliopisto-opetuksen muokkaamista haaveidensa mukaiseksi.

Myös Yhdysvalloissa on epäilty, ovatko sielläkin käytössä Antifan keinot, kun kasvojentunnistuksella oli löydetty mellakoijien seasta äärivasemmistolaisen järjestön edustajia. On erikoista, että parlamenttitaloon saapastelusta on syytelty mielenosoituksen koolle kutsunutta Trumpia, sillä valtaus ei olisi ollut lainkaan hänen etujensa mukaista. Päinvastoin: paikalliseen pylvästaloon lompsiminen vain tekee mahdolliseksi syytellä Trumpia väkivallan lietsomisesta ja sitä kuriin laittavista rajoitustoimista.

Sen sijaan Bideniä ja hänen kannattajiaan mielenosoituksen riistäytyminen käsistä hyödyttää, joten tempausta voidaan hyvin epäillä hänen hyväkseen järjestetyksi. Vasemmiston rabulistit ovat nimittäin syyllistyneet vastaavaan kaikkialla maailmassa.

Poliittinen vasemmisto tosiaan osaa ”järjestettyjen mielenosoitusten” organisoimisen Kiinasta Venezuelaan ja Albaniasta alpakka-caseen. Toisinaan niillä vastustetaan kapitalismia, toisinaan hurrataan diktaattoreille ja nyt mahdollisesti soluttauduttiin väkijoukkoon sekä marssittiin vallankumouskulkueena parlamenttitaloon portsarien silittäessä päätä. Tapaa, jolla vasemmistopoliitikot ja media antavat vasemmistoradikaalien tehdä likaisen työn puolestaan, käsittelin tutkimukseni Totuus kiihottaa luvuissa 6.2. ja 6.3.

Oireellista on, että myös Suomessa Eduskuntatalon ympäristö on julistettu turvatoimialueeksi, jolla ihmisiä voidaan ratsata ja kurittaa perusoikeuksista poiketen. Jälleen kerran pitää paikkaansa vanha totuus: ne, jotka sanovat takaavansa turvallisuutemme, haluavat hinnaksi vapautemme.

Mitään moraalista pahaa kansanvallan palatsin valtauksessa ei sinänsä ole, vaikka asialla olisivat olleet niin sanotut trumpilaiset. Kapina vain kertoo demokratian karkaamisesta sen omistajien, eli kansalaisten, käsistä vallan salonkeihin. Protestointi taas tervehdyttää, mutta tätä psykologista seikkaa paheksujat eivät ymmärrä lainkaan.

Eräs heistä on kokoomuksen Petteri Orpo, jonka mielestä kongressitalon valtaus näyttää, mihin ”populismi” johtaa. Tuomitsijalta on jäänyt ymmärtämättä, että ei levottomuuksia mikään populismi luo, vaan suiden kapuloiminen ja järjestelmäpoliitikkojen oma kuuroutuneisuus. Väite, että demokratia ei voi toimia, ellei ihmisiä panna nippuun, on patologinen paradoksi. Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joita tuetaan pakkovallalla ja kiristyksellä, eivät ole mitään demokratiaa vaan sosialismia, joka pakotuksen epäonnistuessa johtaa tietenkin levottomuuksiin. Syy: vallanpitäjät eivät ole ymmärtäneet yhteiskunnan psyko- ja sosiodynamiikasta mitään.

Kun istuvan presidentin suuta kapuloidaan valtamedian lisäksi myös sossumediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, joista Trump on blokattu määräajaksi tai lopullisesti, on selvää, että moinen kansanvallan kuohiminen ja sananvapauden sensuroiminen herättävät vastalauseita kannattajien keskuudessa. Huolestuttavaa olisi, jos eivät herättäisi, sillä politiikkaan ei mikään moderointi kuulu, ja viestien poistelu ”vastenmielisinä” luo läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä kansalaiset ajattelevat. Viestinnän estäminen on niin törkeää inhimillisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien rikkomista, että parempaa argumenttia konkreettisten vastatoimien puolesta on vaikea kuvitella.

Kun Facebookin omistaja-perustaja Mark Zuckerberg puolestaan lahjoitti erilaisia kiertoteitä käyttäen lähes puoli miljardia dollaria demokraattivaltaisten kaupunkien postiäänestyksen tekniseen kehittämiseen, ei ole mikään ihme, että luottamus myös ääntenlaskentaa kohtaan heikkeni entisestään, ja epäilyt systeemiin pesiytyneestä vilpillisyydestä ovat oikeutettuja. Mihin tarvitaankaan enää postiäänestyksen kehittämistä, kun sosiaalinen media sössii vaalit myös kampanjoidenaikaisilla sensuroinneilla ja puuttumisilla kansalaisten väliseen viestintään sekä mielipiteisiin?

Jos Yhdysvalloissa puhkeaa pitkästä aikaa sisällissota, ei syy ole taatusti vain minkään ”äärioikeiston”. Käsitykseni mukaan ihmisten kollektiivisessa psyykessä muhii poliittisten väkivaltaisuuksien pommi, jonka räjähdysaineena toimii globaaliksi paisutettu monikulttuuri-ideologia ja sytyttimenä kantaväestön oikeuksiin ja asemaan kohdistettu ylenkatse. Mellakat ovat vaiettujen puhetta, ja heikkotasoiset yhteiskunta-analyytikot eivät ole ymmärtäneet, ettei Trump ole syy mihinkään vaan oire pitkään jatkuneesta kansallisen edun laiminlyönnistä.

Yhdysvalloissa kuohuaa, sillä liittovaltio on lähtökohtaisesti monikulttuurinen, ja etniset ristiriidat ovat olemassa aitoina etu- ja arvokonflikteina. Suomen valtamediassa niitä on käsitelty kuin ne olisivat omiamme, vaikka maamme on näihin päiviin asti ollut hyvin yhtenäinen. Suomen huvitteluliberaalit porvaripuolueet ja vihervasemmisto pelottelevat yhteiskunnan jakautumisella ja syrjäytymisen tuhoisuudella pyrkien siten oikeuttamaan liberaalien ja vasemmiston jatkuvaa kapinaa. Tosiasiassa Suomesta on katoamassa keskiluokka, joka piti myös Yhdysvallat pystyssä. Todellisuudessa syrjintä kohdistuu nyt tavallisiin suomalaisiin, joita syyllistetään ilmastopoliittisella anekaupalla ja kaatamalla muiden maiden kolonialistiset moraalivelat meidän piikkiimme.

Ei ole mikään ihme, että kansat kapinoivat. Myös Suomessa on ainekset protestoimiseen, sillä vihervasemmisto ja hyvinvointiporvaristo ovat yhdessä pakahtuneet halusta oikeuttaa maahanmuuttoa ja vierasperäisten positiivista erityiskohtelua (etuoikeuttamista) kantaväestön tappioksi sekä EU-velvoitteiden täyttämiseksi. Tällaiset lakeihin ja sääntöihin viedyt linjaukset ovat epäoikeudenmukaisia ja tosiasiassa vain kylvävät eripuraa ja katkeruutta.

Demokratian arvojen yli käveleminen ja sananvapauden takavarikoiminen ovat käyneet täysin häikäilemättömiksi. Vasemmisto kiljuu ”safe placen” puolesta ja huutaa ”piis pliis” kaikkialla aina yhteiskunnasta yliopistoihin, mutta silti tai siksi maailma on entistä turvattomampi paikka vapaalle totuuden tavoittelulle.

Donald Trumpin viestit, joiden mukaan patriootit ovat ”spesiaaleja” ja hän ”rakastaa” heitä, leimataan vihapuheeksi ja väkivallan lietsonnaksi. Presidenttiä ollaan vipuamassa syytetoimilla vallasta aivan viime metreillä, ja muutamat ovat uhanneet poistaa hänet pakkotoimilla Valkoisesta talosta. Jos se ei ole vihamielistä aggressioiden lietsontaa, niin mikä on? Kyltymättömien vasemmistolaisten mielestä demokraattipuolueen värisuora vallan kukkuloilla ei riitä, vaan he haluavat rähinöivän vallankumouksen.

Trumpin omat kannanotot eivät vain oikein sovi valtamedian narratiiviin. Pian valtauksen jälkeen hän piti erinomaisen ja sovittelevan puheen, jossa hän pyysi ihmisiä menemään rauhallisesti kotiin, lupasi oikeudellisia rangaistuksia syyllisille – keitä he ovatkin – ja teroitti, että ”yhteinen matkamme on vasta alkamassa”.

Nyt, kun ”demokraatit” alkavat pitää yksinvaltaa sekä Valkoisessa talossa, edustajainhuoneessa että senaatissa, on Yhdysvaltain talous luisumassa kohti konkurssia. Mikäli keskuspankki aloittaa demareille tyypillisen rahan printtauksen ja liittovaltio monetisoi velkansa keskuspankkirahoituksella, on selvää, että kaikkien fyysisten omaisuusluokkien, kuten kullan ja kiinteistöjen, arvo nousee. 

Arvatkaa, kuka tai ketkä tällöin korjaavat voiton. No tietenkin vasemmiston vihaamat kapitalistit ja Donald Trump! Se demarien nerokkuudesta.

 

Aiheesta aiemmin

Job done

Vaalihurrikaani

1. tammikuuta 2021

Kirjaholokausti

Mennyt vuosi oli minulle todellinen kauhujen ja vastoinkäymisten vuosi. – Etteikö jokainen vuosi olisi? Koko maailma näyttää olevan sodassa minua vastaan, joten ilmeisesti kyllä. 

Filosofina minun on oltava eri mieltä lähes kaikista aikamme tendensseistä, sillä tyhmyys vallitsee kaikkialla.

Olen eri mieltä maahanmuuton oikeutuksesta, ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmistä ja niiden tehokkuudesta, Euroopan unionin katastrofaalisesta taloudenpidosta, Suomen valtiontalouden hoidosta ja siitä, miten verovaroja pitäisi kantaa ja mihin käyttää.

Olen eri mieltä sähköverkkojen ja muun julkisen omaisuuden myynneistä, sukupuolten valtasuhteista, seksuaalipolitiikasta – jopa sellaisista pienemmän mittakaavan asioista kuin asumisoikeuslain muutosesityksestä ja kaivoslaista, jonka parantelussa ei ole ajateltu perustuslaillista omaisuudensuojaa ollenkaan vaan lähinnä ulkomaisten yhtiöiden etua ja muutamia luonnonsuojelunäkökohtia.

Erimielisyyteni ei johdu väitetystä konservatiivisuudestani vaan siitä, että en ilmeisesti vastaa tämän ajan idealistisia vaatimuksia, vaan tulevaisuuden realismia. Sen sijaan tyhmyys on vihervasemmiston suojaväri: se ottaa kaiken annettuna, niin kuin asiat ovat joissakin viranomaismääritelmissä, EU:n määräyksissä tai muussa Ilmoituksessa. Sellainen on entistä useammin uusvasemmistolainen yliopistotutkija tai demlalainen hallintojuristi. Ja rahaa tulee.

Onneksi tuli tuo koronakriisi, joka on estänyt sosialistihallitusta toimeenpanemasta suurimpia hullutuksiaan, kun aikaa on kulunut viruksen valvontaan. Tosin kalliiksi sekin käy.


Ministeriön harjoittama tiedeterrori on pysäytettävä ajoissa 

Koronakriisi ei tuonut omiin elämäntapoihini juuri minkäänlaista muutosta. Koronaa ja muita elämän arpia kroonisempi vastoinkäyminen oli mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan aloitettu poliittinen ajojahti sekä tiedevaino ja teoksen pikainen sensurointi saatavilta.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view
Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Kaikki varmaan muistavat, miten vihervasemmiston käärmeet alkoivat levitellä teoksestani pahanilkisiä huhuja ja irrallisia otteita Twitterissä heti sen ilmestyttyä 8.6.2020. Media tarttui niihin ja suurensi muutaman poleemisen katkelman sivuilleen peittääkseen teoksessani esittämäni mediakritiikin.

Kirja ja sen kirjoittaja leimattiin mediajulkisuudessa ”naisvihamieliseksi” toiveena murentaa Perussuomalaisten kannatusta sekä yrityksenä vivuta minua irti puolueesta. Vihamieliset juorut ja väärinkäsitykset levisivät mediassa kulovalkeana, ja teoksen julkaissut Suomen Perusta keskeytti sen jakelun jo kahden vuorokauden kuluttua aloittamisesta 10.6.2020, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö laittoi pistoolin ajauspajan ohimolle uhaten noin 120 000 euron toiminta-avustuksen takaisinperinnällä.

Ja kaikki tämä ilman, että kukaan olisi ehtinut lukea teosta ja arvioida sitä asiallisesti – saati että minulta itseltäni olisi kysytty mitään!

Pikkusummaltahan tuo tietenkin näyttää, sillä Suomen Akatemiasta on puolestaan myönnetty 434 000 euron henkilökohtainen apuraha Vihreiden Oula Silvennoiselle (Suomea sodissa puolustaneiden lokaamiseen) ja 280 000 euroa Vasemmistoliiton Veronika Honkasalolle (”monikulttuurisen seksuaalipolitiikan” propagoimiseen).

Mutta Suomen Perustalta uhattiin viedä koko valtionapu ihan vain ministerin poliittisen erimielisyyden vuoksi ja ajatuspajan toiminnan lopettamiseksi. Lopulta (8.9.2020) ministeriö määräsi ajatuspajalta perittäväksi kirjani tuotantokustannuksiin arvioidun summan 10 000 euroa. Tutkimustukien kiistäminen julkaisun sisällön perusteella on ennenkuulumatonta ja hyökkäys tieteen ja tutkimuksen vapautta vastaan.

Ministeriö käytti perusteenaan väitettä, että kirjani edustaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien vastaista ”häirintää” ja ”syrjintää”, jopa ”ahdistelua”. Nettihuutajien mielestä minä muka loin vastakkainasetteluja ja puolustelin raiskauksia, vaikka tosiasiassa totesin, että kumpaisiakin esiintyy, sekä selitin, mistä ne oikeastaan johtuvat. Olisi kannattanut lukea kirjani, niin tietäisivät hekin, mitä ei pidä tehdä, jotta tilanne ei pahenisi.

Lausunnon ministeriö oli tilannut yliopistonlehtori Liisa Niemiseltä, joka tunnetaan persuvihastaan ja vaatimuksestaan, että eräät perussuomalaiset kansanedustajat pitäisi sulkea puheidensa vuoksi määräajaksi pois eduskunnan täysistunnoista! Eipä Liisa näyttänyt politiikan ihmemaassa seikkaillessaan ymmärtävän, mihin moinen johtaisi, mutta antoi kylläkin näyttöä siitä, miksi hänen muitakaan kannanottojaan ei voida ottaa todesta.

Perintätoimet alulle pannut ministeri-hiihtosuunnistaja puolestaan kiitti ministeriötä ”tärkeästä päätöksestä”, johon feministilehtorin mielipide oli siirretty sellaisenaan. Törkeä päätös antaa näyttöä juuri siitä tiedepoliittisesta mielivallasta, jota olin arvostellut teokseni luvussa 17. Kriittiseen ja todelliseen tieteeseen ei pitäisi kuulua ministeriön vaatimien tarkoitusperien ”edistäminen” eikä myöskään joidenkin toisten ”eliminoiminen”, ”kitkeminen” tai ”eristäminen”, ei myöskään kiristäminen, ehdollistaminen eikä ”arvoihin” tai ”periaatteisiin” sitouttaminen, sillä juuri ne edustavat useimmiten ideologioita. Kirjani lukeneille tämän piti tulla selväksi. Sen sijaan ministeriön toiminta antaa esimerkin siitä, mitä tapahtuu, kun moukkien tietämättömyys ja reippaus yhdistyvät drakonisella tavalla.

Kyseinen perintä oli selvästi laiton, minkä olen todennut oikeuskanslerille tekemissäni kanteluissa (täällä ja täällä). Ministeriö ylitti toimivaltansa pyrkimällä ulottamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien normit koskemaan tutkimustoiminnan sisältöjä. Jopa (kirjassa arvostelemani) professori Tuomas Ojanen joutui toteamaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajana toimiessaan, että sananvapausnäkökohtien vuoksi lautakunta ei ota kantaa julkaisujen sisältöön, vaikka ministeriö oli juuri sitä pyytänyt.

Kanteluasiakirjani kannattaa lukea huolella, sillä osoitan niissä yksiselitteisesti, että ministeriöllä ei ole valtuutusta julkaisutoiminnan suitsimiseen myöskään sopimuskäytäntöjen perusteella. Normiristiriidan esiintyessä viranomaisen asettamat oikeudettomat ehdot jäävät perustuslailliseen sananvapauteen nähden tehottomiksi.

Mikäli moinen painostus hyväksyttäisiin, sillä olisi tuhoisat vaikutukset tieteen vapauteen, kun tutkijakunta alkaisi asetella sanojaan sillä perusteella, mikä on kulloinkin istuvan hallituksen toiveiden tai normatiivisten muotoseikkojen mukaista. Tämä saisi yhteiskunnallisen totuuden katoamaan, sillä totuuden tavoittelu estyy tilanteissa, joita varjostaa sanktioiden uhka. Siksi ministeriön päätöksen kumoaminen on ehdottoman tärkeää tutkimustoiminnan ja tieteen vapauden kannalta. 

Ministeri ja ministeriönsä tuskin ymmärtävät, millaista vahinkoa he ovat jo nyt saaneet kiristystoimillaan aikaan tutkijakunnan keskuudessa. Eräs filosofianprofessori sanoi minulle aikoinaan, että noiden hallinnossa istuvien kovapalkkaisten byrokraattien kanssa pitää olla varovainen, sillä he tekevät tieteen hyväksi vähiten mutta ovat meille oikeaa tutkimustyötä tekeville haitaksi eniten, ja toimillaan he osaavat tehdä kaikkien elämän vaikeaksi.

Ministeriön minua vastaan tähtäämä aggressio oli punavihreiden feministien läimäytys suoraan kirjoittajan naamatauluun. Tällä tuhkatkin pesästä imuroivalla vihamielisyyden osoituksellaan ministeriö tuli vain osoittaneeksi, että kirjani on tieteellisesti perustellussa vastaansanomattomuudessaan liian vaarallinen vihervasistiselle politiikalle ja että kirjoittajalla ei saisi sen vuoksi olla sijaa yhteiskunnassamme. Ilmeisesti he yrittävät ajaa minut tiedepakolaiseksi maanpakoon.

Korostettakoon, että punavihreät yliopistot eivät ole milloinkaan rahoittaneet toimintaani mitenkään, vaan olen myös molemmat tohtorintutkintoni ja kaikki julkaisuni joutunut rahoittamaan itse. Kun tiedepoliittinen mielivalta jatkuu nyt sensuurilla, se todellakin osoittaa vastustajieni olevan kaulaansa myöten pulassa.


”Siellä, missä poltetaan kirjoja...

Painotan edelleen, että feminismin kritiikkini ei edustanut minkäänlaista naisvihaa. Esitin muutaman sarkastisen huomatuksen feministien nurinkurisesta vallankäytöstä ja toki myös systemaattista analyysia siitä, kuinka media ajaa monikulttuuri-ideologiaa ja maahanmuuttoa feminismin tuella. Se sitouttaa naisäänestäjiä poliittiseen vihervasemmistoon, ikään kuin vihervasemmisto omistaisi naiset.

Median ja ministeriön asennoituminen edusti eräänlaista miesvihaa, jonka objektiivisena näyttönä on kustantajaani vastaan suunnattu taloudellinen kiristys. Tuo alhainen ja matalamielinen painostus antoi synkän kuvan ”liberaaleina” esiintyvien poliitikkojen kataluudesta samalla, kun media lavasti homosta naisvihaajan.

En kuitenkaan ota vastuuta muutamien erimielisten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta ymmärtää eräitä humoristisiksi tarkoittamiani katkelmia, joilla koetin keventää muutoin tymäkkää asiaa. Heidän oma tosikkomainen ja sisällöllisesti määrittelemätön vallankumouspuheensa ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” ”edistämisestä”, ”lujittamisesta” ja ”kehittämisestä” sekä ”syrjinnän” kaikinpuolisesta ”vähentämisestä”, ”eliminoinnista” ja ”pois sulkemisesta” on filosofian näkökulmasta pelkkää metafyysistä kverulatoriaa. Hallintodiskursiivisiin ja sisältä onttoihin julistuksiin sekä muihin kelluviin merkitsijöihin (signifiant flottant) takertuminen ilmaisee vain byrokratian tunkkaisesta umpiosta kantautuvaa huolta ja ahdistusta, joka on aina ollut vihervasemmiston itse itseään syrjivälle ja lamentaatioistaan sekä regressioistaan masokistisesti nautiskelevalle elämän kieltämiselle tyypillistä.

Alhaista oli myös kirjani silppuaminen muutamiksi lauseenpätkiksi ja niiden irrallinen esittely mediassa erillään kontekstistaan ja tarkoitusperistäni, jotka ovat hyvän tieteellisen etiikan mukaiset.

Tutkimukseni kohtelu oli henkistä pahoinpitelyä ja kirjani sensuroiminen tulos punikkifasistisesta tiedepolitiikasta, jonka seurauksena maassamme poltetaan jo tieteellisiäkin julkaisuja eräänlaisen kirjaholokaustin merkiksi.

Vaikuttaa todellakin, ikään kuin minulla ei olisi olemassaolon oikeutusta missään, vaan kaikkialla missä jotakin sanon, vihervasemmiston raivopäät yrittävät sabotoida, sensuroida, mustamaalata ja tuhota kaiken, minkä saan aikaan. Nyt he tulivat verivanojeni perässä väliaikaiseen turvasatamaani Suomen Perustaan, jonka reagointi oli puolestaan taloudellisen painostuksen edessä ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää eikä myöskään poliittisesti toimivaa. On mahdotonta samanaikaisesti puolustaa sananvapautta ja kävellä sensuuria vaativien miinaan.

Väitän edelleen, että teokseni on älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella julkaistu, vaikka (tai koska) se hallituksen mielestä on huonointa ja perussuomalaisten näkökulmasta epätarkoituksenmukaista. Minä en kuitenkaan ole mainostoimisto enkä kansanviihdyttäjä vaan tavoittelen filosofisia totuuksia, ja myös useimmat perussuomalaiset hyväksyvät sen.


Media yritti kylvää epäsopua

Olen varma, että jokainen perussuomalainen joutuu vuorollaan poliittisten vastustajiensa ja median grillattavaksi. Minuun kohdistettu paskamyrsky vain oli poikkeuksellisen sakea, sillä siten media pyrki peittämään omat paheensa ja valheensa sekä rakentamaan minusta olkiukon julkista murjontaa varten. Myös perussuomalainen puolue pakotettiin vastaamaan median syötteisiin ja median levittämiin pahanilkisiin näkemyksiin minusta ja kirjastani, ja siksi myöskään puoluejohdon kannanotot eivät voi antaa todellista kuvaa tutkimuksestani.

Asiaa ei lievittänyt se, että minulle ei myönnetty televisiossa eikä muualla valtavirtamediassa sekuntiakaan lähetysaikaa, vaan toimittajat keskittyivät kiskomaan vastauksia vain (kirjaani lukemattomalta) puoluejohdolta, jonka ei sivumennen sanoen pidä eikä tarvitse päättää siitä, mitä minä sanon tutkimuksessani.

Kysymällä puheenjohtajistolta, ”voiko tämmöinen henkilö olla Perussuomalaisten ehdokkaana” A-studion Katri Makkonen pyrki nähtävästi päättämään jopa vaalikelpoisuudestani ja koetti siten takavarikoida sananvapauden ohella myös kansalaisten erään perusoikeuden, toisin sanoen mahdollisuuden osallistua vaaleihin ehdokkaana ja toisten oikeuden äänestää ”tämmöistä ihmistä”.

Turbulenssi oli kovaa, sillä tutkimukseni pitää kutinsa väiteainekseltaan ja todistelultaan. Sammutetuin lyhdyin vaaleihin menevien ei kannata kuitenkaan iloita ennenaikaisesti, sillä myös te joudutte ottamaan vastaan median lyönnit, mikäli vähänkin kynnelle kykenette. Leimaaminen ja väärän tiedon levittäminen aloitetaan valtamediassa heti, kun ilmaisette periaatteellisen erimielisyytenne suhteessa vihervasemmistolaiseen ja monikulttuuriseen arvokonstituutioon. Ja juuri sen minä tein, juurta jaksaen.


Miten perussuomalaisten pitäisi suhtautua hyökkäyksiin?

Vastalauseista ei pidä kuitenkaan hätkähtää. Puolueen pitäisi koota rivinsä ja asettua kulloinkin hiillostusvuorossa olevien tueksi eikä tarttua itse vartaan kampeen. Sillä sitä vastustajamme toivovat, ja ulkoisella painostuksella kansallismielisten keskuuteen on saatu kaikkialla Euroopan maissa lietsottua hajaannusta ja eripuraa, joka vie vaikutusvaltaa. Jokainen korvennettava on vuorollaan tämän taktiikan uhri, ja siihen pitää reagoida yhteistuumin eikä potkimalla toisiamme.

Oletan, että monet muutkin perussuomalaiset ovat sanoneet joskus jotain jonkun mielestä sopimatonta, mutta siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) heistä on tullut kelpo poliitikkoja. Mitä poliittiseen pragmatiikkaan tulee, olen yleensä asettanut puolueen edun oman etuni edelle ja filosofian edun virkaurani edelle, enkä siksi ole saavuttanut kummoisia muodollisia asemia.

Median pyrkimys skandalisoida tutkimukseni osoitti, että toiminnallani näyttää olevan yllättävän suurta vaikutusvaltaa. Samoin se osoitti, että valtamedian asema on perin heikko, sillä se ei kestä vähäisintäkään kyseenalaistamista.

Myöskään mediatutkimukseni merkitystä ei pitäisi ratkaista kritisoimissani medioissa. Se olisi hullunkurisinta, mitä missään arviointiprosesseissa on tehty. Mediatutkimukseni mediapalautteille on nyt kuitenkin annettu ”lähteistettyjen arvioiden” rooli infosodan ytimessä, myös Wikipediassa.

Olen saanut kirjastani paljon palautetta arvovaltaisilta tahoilta, tosin yksityisesti ja varustettuina maininnoilla, että kehujat eivät uskalla puolustaa teostani julkisesti – tiedepoliittisen vainon pelossa. Tämä ”tabu tarttuu” -ajattelu on tehnyt kirjani välttelystä samanlaista magiaa kuin on vertaisarvioinnin mukainen oikeutuksen pyytäminen omilta vastustajilta. Se puolestaan nojaa uskomukseen, että yhteiskuntatulkinnat muuttuvat kuin taikaiskusta ”tosiksi”, kun ne on hyväksytty kilpailevien paradigmojen puoluetoimistoissa – ja vaikka ne piloille pyöristeltyinä antaisivat läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä filosofi itse ajattelee.

Ainoa tieteellisellä vastuulla varustettu professoritason julkinen arvioija on ollut Timo Vihavainen, joka kirjoitti aiheesta blogissaan. Perussuomalaisten naisten ymmärtäväisyydestä puolestaan näyttöä antaa Johanna Sirén-Kaplas omassa blogissaan. Molemmat pyytämättä ja yllätäen. Kiitokset heille.

Korostan lisäksi, että teokseni varustaminen arvioilla ”laadunvarmistuksen pettämisestä” oli vääristelevää, sillä otin käsikirjoitusta lukeneiden huomautukset pääsääntöisesti huomioon ja suorastaan myös lisäsin marginaaliin kirjoitettuja täydennyksiä teokseen. Ja tämän sanon kiitollisena, sillä ne olivat hyviä. Olen myös sitä mieltä, että teokseni taitaa olla laadukkaampi kuin mikään varmistus.

”Korjaaviin toimenpiteisiin ryhtyminen” Suomen Perustassa oli puolestaan epäviisasta median ja ministeriön myötäilyä. Se edustaa noloa moraalisäteilyä ja alistumista tanssimaan vastustajan pillin mukaan: tuloksena turhaa itseruoskintaa.

Oikea reaktio olisi ollut: korjatkoon valtamedia ja vihervasemmistolainen hallinto omaa toimintaansa. Jäävuorta kun ei pidä törmäyskurssilla väistää, vaan vähemmän vahingollista on ajaa keula edellä päin. Myös yhden hitin ihme, kuninkaallinen postilaiva Titanic upposi mediapaineen vuoksi: jotta herra Ismay saisi etusivun juttunsa. Lopulta myöskään sähköttäjä ei saanut viestejään perille.

Jokaisen pitäisi sekä mediassa että ministeriössä ymmärtää, että filosofisen tutkimustoiminnan ihanne ei ole normien noudattaminen eikä poliittisen soveliaisuuden tavoittelu vaan niiden kyseenalaistaminen. Filosofian ei pidä perustua toiseudenvaraiseen riippuvuuteen, sillä riippuvuus on vapauden ja totuuden vihollinen. Tieteen ja politiikan ihanteet ovat erilaiset, eikä tutkimuksia pitäisi arvioida myöskään poliittisin perustein. Tiedettä ei pidä kriminalisoida, eikä erilaisten näkemysten esille asettaminen politiikassa vapaasti kilpailtaviksi ole mikään rikos.

Sellainen ministeri, joka pyrkii pamputtamaan tieteilijöitä poliittisilla vaatimuksillaan, ei ole ymmärtänyt tieteestä mitään. Pahoittelen, että omilla toimillaan media ja ministeriö ovat tulleet julistaneiksi avoimen sodan kriittistä filosofiaa, tutkimustoiminnan vapautta ja sananvapautta vastaan.

 

Sensuurin oire: filosofialle pitää hakea oikeutusta oikeuskanslerilta

Oikeuskansleri on nähtävästi päättänyt lukea hänelle toimittamiani kanteluasiakirjoja (täällä ja täällä) vuodenvaihteen yli. Tuekseni esitän myös EY:n tuomioistuimen ratkaisun C-274/99, joka on korostanut sananvapauden merkitystä toteamalla seuraavaa:

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.

Tässä lauselmassa on selkeästi ilmaistu kansalaisen oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää.

Sen sijaan ministeriön minua ja ajatuspajaa kohtaan harjoittama taloudellinen ehdollistaminen, kiristys ja rahoituksen takaisinperintä ovat sananvapauden ja yhdenvertaisuuden rikkomista sekä tiedepoliittista syrjintää, joka ei ole hyväksyttävää sen enempää juridiikan kuin tutkimusetiikankaan näkökulmasta.

Nämä lait ja tieteenihanteet ovat olemassa siksi, etteivät ministerit tai virkamiehet voisi kukin vuorollaan määritellä sitä, mikä on hyvää, totta, oikein ja tiedettä. Yleensäkin ajatus, että valtiovallalla olisi oikeus päättää siitä, mitä kansalaiset saavat ajatella ja viestiä toisilleen, on filosofian näkökulmasta mielipuolinen.

Toivon tälläkin lausumallani helpottavani oikeuskanslerin työtaakkaa ja hänen voivan ratkaista asian pikaisesti, ennen kuin kirjajulkaisuni ministeriön panttaustoimista johtuen vanhenee. Tosin tällöin sen arvo tiedepoliittisen diskriminaation muistomerkkinä nousee.

Vastustajieni moraaliseksi tappioksi totean silti, ettei kirjaani sen syrjintä klassikoksi tee, eivätkä ansiot siten kuulu kirjarovion sytyttäjille. Historiaan teokseni jää varmasti, mutta mikäli se muistetaan eikä ainoastaan unohdeta siellä, johtuu tulos yksinomaan sisällöstä, jonka jokainen uusi päivä osoittaa entistä oikeaan osuvammaksi.

Toivon myös Suomen Perustan jatkavan kirjani jakelua, sillä panttaaminen on väärin lukevaa yleisöä kohtaan ja muodostuu pitkän päälle kertomukseksi aikaamme varjostavasta brezhneviläisyydestä.

Historiasta puheen ollen, ne jotka menneisyyttä tuntevat, voinevat havaita kirjani käsittelyssä yhtymäkohtia monarkioiden kukoistuskauteen liittyviin skandaaleihin, jolloin monilta filosofeilta pudotettiin pää ihan vain vallasväen pyyteiden vuoksi. Nykyisen vihervasemmistolaisen hoviväen pyrkimys määrittää ”yhteiskunnallinen totuus” tuo elävästi mieleen myös vallankumoukset, joissa oppineiden haaveet korvattiin rahvaan mielikuvituksen houreilla.


Aiheesta aiemmin

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa Mitä sanon mediatutkimuksessani?