Suomen tulevaisuus ja hallituskoostumus ratkeavat suhtautumisesta maahanmuuttoon

Television uutisvirrassa nähtiin ja kuultiin 29.1.2023 todellinen maahanmuuttomarseljeesi. Yleisradion pääuutislähetyksen kärjessä saapui julistus, jonka mukaan hoitoalalla tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa.

Tuontityövoiman vaatiminen puhuttelee tietenkin hoitoalan ammattiliittoja, jotka ovat perinteisesti vasemmistolaisia. Sielläkin voisi huomata, ettei työvoimapula johdu ulkomaisen työvoiman puutteesta vaan kotimaisen työvoiman lähdöstä Suomesta ulkomaille. Ongelma ei ole maahanmuuton vähyys vaan maastamuuton paljous.

Pulaa ei tähänkään asti ole ollut työvoiman määrästä eikä laadusta Suomessa, vaan halvan työvoiman puutteesta. Olisivatko ammattiliitot valmiita alentamaan palkkoja, jotta työtä kannattaisi teettää suomalaisilla pikemminkin kuin Kaukoidästä haalitulla halvemmalla työvoimalla? 

MTV3:n Kymmenen uutiset raportoi Kokoomuksen vaalikampanjan avauksesta, jossa Petteri Orpo tähdensi työperäisen maahanmuuton tärkeyttä. Hän sanoi talouden tasapainottamisesta näin:

”Se edellyttää työntekijöitä myös muualta maailmasta. Se joka ei tätä ymmärrä, hän ajaa Suomen talouden ja hyvinvoinnin alamäkeen.”

Tosiasia on, että tutkimusten mukaan työperäinen maahanmuutto on ollut Suomen julkisen talouden kannalta lähes kaikissa tapauksissa tappiollista.

Suomen Perustan ja Samuli Salmisen julkaisemat tilastotutkimukset (täällä, täällä ja täällä) osoittavat, että vain saksalaisten maahanmuuttajien tapauksessa työperäinen maahanmuutto on ollut voitollista julkisen talouden kannalta, ja sekin ainoastaan niukasti.

Se, joka ei tätä ymmärrä, ajaa Suomen julkisen talouden alamäkeen.

Negatiivinen tulos perustuu siihen, että siirtotyöläisten mukana tulee myös huollettavia, jotka syövät Suomen sosiaaliturvaa. Monet siirtotyöläiset verottavat tulonsa lähtömaahansa rekisteröityjen yritysten kautta, jolloin verotulot virtaavat ulkomaille ja päätyvät rikastuttamaan vieraita kansantalouksia. Näin on varsinkin rakennusalalla.

Ulkomaille rekisteröidyt terveydenhuoltoalan yritykset puolestaan hyötyvät suomalaisten veronmaksajien kustantamista palveluseteleistä mutta maksavat omat veronsa ulkomaille, jolloin verovaramme eivät jää rikastuttamaan omaa kansantalouttamme.

Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajat kuluttavat Suomessa enemmän terveyspalveluja kuin he työntekijöinä tuottavat, joten maahanmuutto ei kelpaa lääkkeeksi hoitajapulaan.

SDP:n mielestä perussuomalaiset ovat tämän todetessaan ”rasisteja”, ja valtamedia suurentaa väitteen otsikkoonsa ”faktana”. Kokoomuksen kognitiivinen sulkutila puolestaan estää puoluetta ymmärtämästä, että ulkomaalaisesta halpatyövoimasta yrityksille kertyvät pikavoitot kiertyvät lopulta myös yritysten maksettaviksi korkeampina veroina.

Harhaanjohtavan ja epäkriittisen uutisoinnin tarkoitus lienee sulkea perussuomalaiset tulevan hallituksen ulkopuolelle erilaisiin tekosyihin ja ideologisiin verukkeisiin vedoten.

Levylautasella pyörivät samat puhki kulutetut levyt kuin ennenkin, ja vaalien lähestyessä rasismisyytökset kovenevat. Ne voimistuvat niin kauan kunnes kaikissa puolueissa tunnustetaan, ettei maamme julkinen talous kestä nimenomaan maahanmuutosta johtuvia välittömiä ja välillisiä kustannuksia.

Kyse ei ole ainoastaan rahasta vaan maahanmuuttoa vaativien puolueiden halusta vaihtaa Suomen väestö muualta tulleisiin kansakuntiin pelkkien lyhytnäköisten ja oletustenvaraisten taloudellisten hyötyjen vuoksi.

Varsinainen ongelmahan pillee siinä, että suomalaiset eivät lisäänny, koska suomalaiset ovat havainneet, että lasten hankinta ei kannata tai ole mahdollista taloudellisen ahdingon takia. Lapsiin ei ole enää suomalaisilla itsellään varaa.

Syy siihen on vasemmistopuolueiden yhdessä korporaatioiden kanssa rakentama sosiaaliturvalainsäädäntö, jonka köyhyys- ja varattomuusihanteet takaavat täyden toimeentulon sosiaalietuusperäisille maahanmuuttajille mutta kiistävät sen työttömiksi joutuneilta Suomen kansalaisilta, joilla on vähänkin ”helposti rahaksi muutettavaa” omaisuutta.

Kun toimeentulotukea voi saada vain varaton henkilö, sellainen toimeentulotukijärjestelmä ei tue suomalaisia jotakin omistavia ihmisiä vaan ohjaa myös heitä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti täysin köyhiksi saadakseen tuloa jokapäiväisiin juokseviin menohinsa. Se suorastaan kannustaa heittäytymään sosiaaliturvajärjestelmän varaan voimaantumaan monien turvapaikkaturistien ja elintasoshoppailijoiden tapaan.

Kyseinen toimeentulotukijärjestelmä pitäisi kumota ja korvata kansalaisen (ei siis muunmaalaisten) yleistulolla, joka korvaisi sosiaalietuuksien tilkkutäkin.

Perussuomalaiset julkaisivat äskettäin maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa, jossa esitettiin rajoituksia työperäiselle maahanmuutolle ja tiukennuksia sosiaalietuushakuiselle maahanmuutolle. Aiheesta myös täällä ja täällä.

Ulkomaisen työvoiman naaraus

Olin tiistai-iltapäivänä Sanoma-talossa järjestetyssä ”Ääni työlle” -tilaisuudessa, jonka järjestivät Akava, EK, Kuntatyönantajat, SAK ja STTK. Järjestäjät ilmoittivat tarkoituksenaan olevan herättää laajaa keskustelua ennen eduskuntavaaleja työelämään liittyvistä teemoista.

Antti Palola, STTK; Jarkko Eloranta, SAK; Lotta Savinko, Akava; Jyri Häkämies, EK; Markku Jalonen, KT.

Koskaan aiemmin en ole kuullut työmarkkinajärjestöjen hyrisevän yksimielisinä kuin trappistimunkit. Ja arvaatte varmaan mistä aiheesta.

Me paikalle kutsutut eduskuntavaaliehdokkaat jouduimme itse asiassa kuuntelemaan pitkään jatkuvaa kilpalaulantaa työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta niin, että korvat soivat.

Näyttää siltä, että mikään ei ole korporaatioille ja järjestöjyrille yhtä tärkeää kuin suomalaisen työvoiman etujen polkeminen.

Olisin esittänyt asiasta myös omat tutkimukseen perustuvat näkemykseni, mutta en saanut puheenvuoroa, sillä juontajat löysivät tilaa vain yhdelle suoralle yleisökysymykselle. Tilaisuuden juonsi Ilta-Sanomissa toimiva Timo Haapala, joka muistetaan tendenssijournalismilta vivahtavasta määryksestään ”Juha Sipilä, kaada hallituksesi heti – persut tuo jatkossa vain ongelmia”. – Ei mikään kovin hyvä toveri siis.

Totuus on sellainen, että työperäisen maahanmuuton puolesta keuhkoaminen sisältää väistämättä strutsinmunan kokoisen valeen, sillä ei ole olemassa mitään työperäistä maahanmuuttoa. On vain maahanmuuttajia, joiden työstatus vaihtelee työttömän ja työllisen välillä. Niinpä maahanmuuttoa ei voida oikeuttaa sen ”työperäisyydellä”.

Työperäistä maahanmuuttoa ei ole kategoriana olemassa toisestakaan syystä. Tutkija Samuli Salminen on todennut tutkimuksessaan Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? (2018), että tarveharkintaa käytetään nykyisinkin vain matalapalkka-aloilla. Erityisosaajia (niitä paljon puhuttuja ”koodareita”) on ollut vain pieni osa (s. 15–16) ja hekin tulevat maahan erityisasiantuntijan oleskeluluvalla (s. 82). Lisäksi hän jatkaa:

”Tärkeä johtopäätös esitetyistä tutkimustuloksista on, että ’työperäinen maahanmuutto’ ei muodosta Suomen julkisen talouden kannalta yksittäistä joukkoa. Julkisessa maahanmuuttokeskustelussa olisikin otettava huomioon, että erityisesti EU-/ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen suuntautuva matalapalkka-alojen ’työperäinen maahanmuutto’ ei ole esitettyjen tutkimustulosten pohjalta minkäänlainen ratkaisu ikääntyvän väestön julkiselle taloudelle tuomiin ongelmiin.” (s. 89)

Sosiaali- ja terveysministeriön tutkija Jere Päivinen totesi tutkimuksessaan Mitä tiedämme maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista? vuodelta 2017 (kuvio 29, s. 47), että muutaman vuoden maassa olon jälkeen vain saksalaiset maahanmuuttajat osoittautuivat julkisen talouden kannalta nettovoitollisiksi.

Jopa virolaiset ja ruotsalaiset menivät pakkasen puolelle, ja Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet vaipuivat kokonaan valliriutan alapuolelle. Heidän kontribuutionsa oli raskaasti negatiivinen. Saman tuloksen oli saanut jo 2015 Samuli Salminen Suomen Perustalle laatimassaan tutkimuksessa Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous, osa 1: toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot (kuviot 46–49, s. 77–78), jota Päivinen referoi.

Lanseeraankin tässä kirjoituksessani uuden ay-retorisen termin, joka sopii järjestötalojen diskurssiin. Se on ulkomaisen työvoiman naaraus. Viittaan sillä keinotekoiseen ja väkinäiseen pyrkimykseen haalia maahan vierastyövoimaa, vaikka se olisi kansantaloudellisesti tappiollista.

Näyttöä hankkeen keinotekoisuudesta antaa se, että myös Suomeen tulleista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista on yritetty sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) toimesta loihtia ”työperäisiä maahanmuuttajia” hankkimalla heille lähtömaan passit, jolloin he eivät olisikaan maastaan paenneita turvapaikanhakijoita vaan oman hallituksensa suojelua nauttivia elintasosiirtolaisia. Kirjoitin maahanmuuttopoliittisen akrobatian nurinkurisuudesta täällä.

Koska lähi-itäläisten työllisyystilanne on kauttaaltaan huono, ei ole oletettavaa, että myöskään heidän työstatuksensa säilyisi turvapaikan tai kansalaisuuden saantia pitempään. Asiassa kävisi, kuten edellä viitattujen tutkimusten tilastot osoittavat. Huoltosuhdetta ei voida parantaa rahtaamalla maahan väkeä, joka ei tähänkään mennessä ole työllistynyt kunnolla.

Surkuhupaisaa on, että usein kovin erimielisestä työmarkkinapamppujen kaaderista ei löytynyt oppositiota ollenkaan, kun oli kyse poliittisen korrektiuden suojaa nauttivasta maahanmuuton edistämisestä.


Maahanmuutto ei korjaa taloutta vaan työn tuottavuus

Lasitalon tilaisuudessa jaksettiin olla huolissaan myös ulkomaalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksista saada palveluja Suomessa omalla kielellään, jotta he jäisivät tänne.

Tutkijana ja tieteilijänä minun on ihan pakko palauttaa mieleen, että suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden vaihtosuhde on Suomelle erittäin tappiollinen. Suomessa on huomattavasti suurempi määrä ulkomaalaisia opiskelijoita hyödyntämässä veronmaksajiemme kustantamaa koulutusta kuin Suomesta on opiskelemassa ulkomailla. Suomea ei siis pitäisi tehdä tässäkään mielessä nykyistä viihtyisämmäksi eikä houkuttelevammaksi, mutta omasta mielestäni ulkomaalaisten lukukausimaksuja voitaisiin kyllä laajentaa ja korottaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat näköjään ottaneet tavoitteekseen suomalaisen kulttuurin, kielemme ja väestömme bastardisoinnin, sillä kukaan äänessä olleista ei näyttänyt ymmärtävän taloudellisiin arvoihin liittymättömästä arvopohjasta mitään. Jo Harvard-professori Robert D. Putnam osoitti vuosituhannen vaihteessa tekemissään tutkimuksissa, että monietnisissä yhteiskunnissa yhteiskunnallinen luottamus heikkenee, sosiaalinen pääoma murenee ja yhteiskunnallinen tehokkuus sulaa pois kulttuurikitkojen vuoksi. Tuloksena on myös talouden rapautumista.

Näin on Suomessakin käynyt. Merkkinä siitä on jatkuva eripura ja kantaväestön jakautuminen kahtia: niihin, jotka haluavat edistää kansallista etua, ja niihin, jotka eivät kansallisesta edusta mitään välitä.

Myös taloustieteen vainioilla keskustelijat seikkailivat kuin Liisa Ihmemaassa. Toisen puolen keskusteluajasta he käyttivät sen märehtimiseen, voitaisiinko Suomeen saada lisää työvoimaa syntyvyyttä lisäämällä.

Totuus asiassa on sellainen, että kansakunnan selviytymistä ja suoriutumista ei määritä vain väestöllinen huoltosuhde, vaan työn tuottavuus ja työllisyysaste. Jos ymmärtää jotakin Nobel-palkitun Bengt Holmströmin tavasta sovittaa taloustiedettä viululle ja pianolle, ymmärtää varmasti myös sen, miksi hän painotti parin vuoden takaisissa puheissaan työn tuottavuuden kasvua.

Suomessa tehdään kyllä paljon työtä, mutta se tuottaa huonosti. Viisastenkivi löytyy työn tuottavuuden parantamisesta, eikä mistään väestöjen vaihtamisesta toiseksi. Huoltosuhde ja työllisyysaste voivat olla huonojakin, jos tehtävä työ tuottaa hyvin. Mutta huoltosuhteen ja työllisyysasteen paraneminen eivät korjaa kestävyysvajetta, mikäli työ tuottaa heikosti.

Työn tuottavuutta on heikentänyt viime vuosina maahanmuutosta johtuvan huoltavan verkoston kasvu, eli kulttuurikoordinaattorien, tulkkien, sosiaaliviranomaisten ja yhteiskunnallisia kitkoja sovittelevien byrokraattien tarve. Aikaa ja vaivaa on kulunut yhteiskuntamme kannalta tarpeettomien tai haitallisten vieraiden kulttuurien edistämiseen, johon suomalaisella yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitetta. Täysin hakoteillä ovat siis ne, jotka luulevat voivansa parantaa työn tuottavuutta tai huoltosuhdetta sinänsä tarpeettomalla työllä.

Mikäli keskustelijoiden mieliaiheesta eli lisääntymisestä ja siihen uhratuista voimavaroista puhutaan, niin ketkähän tässä maassa loppujen lopuksi ovat jatkuvasti paksuina, jopa niin, että on ollut aihetta puhua lapsitehtaista ja naisten käyttämisestä synnytyskoneina? Tämä tuo mieleen, että kyseessä on väestöpoliittinen valloitushanke.

Syy suomalaisten huonoon lapsentekohalukkuuteen löytyy seksuaalisuutta vaarallistavien ”#Metoo”- ja ”#Suostumus2018”-hankkeiden lisäksi erityisesti siitä, että kantaväestöllä ei ole lapsiin enää varaa. Jos suomalainen perhe tai yksityishenkilö joutuu työttömäksi tai tulottomaksi, toimeentulotuki ei täytä tulovajetta, mikäli hakijalla on vähänkin helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta, kuten suomalaisilla usein on.

Sen sijaan maahan pakolaisina tulleet ovat yleensä lähtökohtaisesti vailla varallisuutta ja täyttävät vasemmiston laatiman sosiaaliturvalainsäädännön köyhyysihanteet täydellisesti. Niinpä sosiaaliviranomaiset myöntävät heille kaiken tarpeellisen luoden oivalliset olosuhteet täällä oleskeluun ja lisääntymiseen.

Suurta epäoikeudenmukaisuutta sisältyy tilanteisiin, joissa työssäkäyvän matalapalkkaisen kansalaisen tulot eivät riitä asuinkustannuksiin ja perheensä elatukseen, kun taas Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat asuvat suurperheineen kaupungin myöntämässä asunnossa veronmaksajien laskuun ilman, että kumpikaan aikuinen käy työssä.

Osa työn tuottavuudesta katoaa myös maahanmuuton piilokuluiksi luettaviin kulttuurikitkoihin, kuten kieli- ja viestintäongelmiin. Suorittavaa työtä tekevät ”koodarit” puhuvat tietenkin omaa kieltään netin hämyisissä laareissa ja portaaleissa, mutta myös kaupunkilegenda ”kosovolaisten lääkärien” halusta pelastaa maamme terveydenhuoltojärjestelmä osoittautuu tuhannen ja yhden yön tarinaksi. Kosovon tasavallassa suoritetut tutkinnot eivät kelpaa sellaisinaan Suomessa, niin kuin eivät myöskään Yhdysvaltain yliopistossa suoritetut lääkärin tutkinnot. Ulkomaalaiset käyttävät Suomessa huomattavasti enemmän julkisia terveyspalveluja kuin tuottavat.

Palvelualojen ulkomaalaistuessa väärin ymmärtämisen riski kasvaa, ja terveydenhuollossa se voi olla hengenvaarallista. Suomalaisten pakottaminen viestimään englanniksi on perustuslakimme vastaista ja tuhoisaa kulttuurillemme, sillä englanti on tappajakieli.


Työmarkkinoiden takinkääntäjät

On myös perin ajattelematonta rahdata työvoimaa ulkomailta kasvukeskuksiin, kun sitä olisi saatavissa Suomen työttömyyskunnista. Silti Suomeen palkataan esimerkiksi bussikuskeja ulkomailta, yhteiskunta maksaa lähes kokonaan heidän ammattiajokoulutuksensa, ja kaupunki myöntää asunnon, vaikka samoihin tehtäviin olisi tarjolla suomalaista työvoimaa taantuvista kunnista.

Timo Haapalan aloitteesta tilaisuudessa taivasteltiin, miksi kasvukeskuksissa asuminen on tavattoman kallista. Ei tarvitsisi tätäkään ihmetellä, sillä Suomeen sataa väkeä ovista ja ikkunoista niin, että kuntien sosiaalivirastot ovat joutuneet haalimaan vuokra-asuntoja markkinoilta täyttääkseen ne pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla. Pääasiallinen syy asumisen kallistamiseenkin on siis maahanmuutto.

EK:n Jyri Häkämies piti myös työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista perusteltuna, vaikka sitä kautta uhkaava työvoiman halventaminen ja verotulojen katoaminen toisiin maihin kiertyvätkin julkistalouden ja veronmaksajien, eli yksityishenkilöiden ja yritysten, piikkiin suomalaisten ihmisten työttömyysmenojen kasvuna.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista koskevan eduskunta-aloitteen käsittely on ollut sikäli koomista, että edustajien tekemät aloitteet eivät yleensä etene varsinkaan, jos alullepanija on oppositiopuolueesta. Mutta tässä tapauksessa, jossa on ollut tavoitteena suomalaisen työvoiman aseman heikentäminen, aloite lähti liikkeelle kuin palava bensavana.

Anna Kontulan (vas.) sorvaaman paperin alkupäähän laittoivat nimensä kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.), Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Juhana Vartiainen (kok.), ja lopulta paperiin kirjasi nimensä eduskunnan enemmistö yli puoluerajojen, lukuunottamatta perussuomalaisia, joista yksikään ei kannattanut eikä tietääkseni edelleenkään kannata hanketta.

Aloitteen rivien väleistä voi sokea Reettakin lukea sen, millä tavoin huvitteluliberaalit sampanjasosialistit ovat kääntäneet selkänsä haalareihin pukeutuville suomalaisille duunareille.

Tämän merkiksi Rakennusliiton toinen varapuheenjohtaja Kyösti Suokas antautui haukkumaan käpykaartikenraali Kontulan johtaman aloitteen Ylen jutussa tavalla, joka on edelleen parin sitaatin arvoinen: ”Kontulan lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta”.

Aloitteen motiivi oli Suokkaan mukaan puhtaasti maahanmuuttopoliittinen, ja hän totesikin, että sosiaalietuusperäisten maahanmuuttajien työllistyessä tilanne vasta paha onkin: ”Me emme tarvitse kehitysmaista kuin 20 000–30 000 työntekijää, niin sen jälkeen suomalaiset eivät enää työskentele rakennustyömailla.” Jeremiadinsa loppuun hän naulitsi oman viisastumisensa: ”Ikinä en enää äänestä Vasemmistoliittoa.”

Vaalien lähestymisen huomaa puolueiden pikaviisastumisesta, sillä nyt lähes kaikki laskentotaitoiset ovat pyörtäneet puheensa Kontulan lakialoitteen edistämisestä. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka pian takki kääntyy vaalien jälkeen. Olen itse ilmaissut kantani jo aiemmin täällä, eikä minulla ole syytä vaihtaa mielipidettäni sen enempää nyt kuin tulevaisuudessakaan.

Lähes yksimielisiä näyttivät puhuvat päät olevan siitä, että työttömien aktiivimalli ei toimi toivotusti, ja eräät vaativat jopa siitä luopumista.

Tähän ei olisi tarvittu kokeilua eikä profeetan viisautta, sillä kirjoitin itse jo mallin käynnistyessä 2016, että sitä kautta tehdään työttömyyden uhreista syyllisiä. Patistelu ja rankaiseminen voisivat toimia, mikäli olisi työtä hakevien omassa vallassa päättää, saavatko he töitä vai eivät. Mutta työpaikkojen avaimet ovat yleensä työnantajien taskuissa.

Työttömyyden notkahtaminen ei johdu aktiivimallista vaan kilpailukykysopimuksesta ja kansainvälisestä sysäyksestä, joka on aina ollut suomalaisen teollisuuden herttakuningatar.

”Huutavasta työvoimapulasta” ja ulkomaisen työvoiman naaraamisesta huolimatta tässä maassa on edelleen 300 000 työtöntä, joiden joukossa on muiden muassa yli 4000 insinööriä, joten työvoiman haaliminen ulkomailta on kaiken kansan naurettava narraus.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Tutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Miksi Perussuomalaiset on ainoa kansanrintamapuolue?

Kun kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Anna Kontula (vas.), Tytti Tuppurainen (sd.), Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Juhana Vartiainen (kok.) jättivät Kontulan johdolla aloitteen ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi syyskuussa 2017, hankkeen suostui allekirjoittamaan eduskunnan enemmistö.

Menettely oli poikkeuksellinen ensinnäkin siksi, että edustaja-aloitteet harvemmin etenevät. Toiseksi, aloite oli opposition edustajan vetämä, ja kolmanneksi: hankkeella heikennetään suomalaisen työvoiman asemaa, jonka pitäisi olla hallituksen erityisessä suojeluksessa. Silti sen allekirjoittivat myös monet hallituspuolueiden edustajat.

Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen julkaisi aiheesta viikko sitten perusteellisen tutkimuksen Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous, jota esiteltiin teoksen julkaisutilaisuudessa Tuumaustunnilla.

Salminen toteaa, että saatavuusharkinnan poistamista perustellaan julkisuudessa käsityksellä, jonka mukaan muuten Suomi ei saa ”osaajia”. Salmisen mukaan työvoimapula on yritysjohtajien mielestä huutava, mutta matalapalkka-aloille kohdistuvan työperäisen maahanmuuton vapauttamista vaativien puheenvuorojen alle on hukkunut kokonaan keskustelu siitä, pitäisikö pikemminkin korjata suomalaisten ihmisten omia kannusteloukkuja tai palkkauksen tasoa niin, että työvoima ja työpaikat kohtaisivat.

Poistamalla ulkomaisen työvoiman saatavuusharkintaa ongelmaa puretaan väärästä päästä. Raportissa tarkastellaan sekä saatavuusharkinnan poliittista käsittelyä että tuodaan esille tilastollista tutkimusaineistoa, joka kukaan ei ole aiemmin julkaissut.

Salminen käsittelee selkeästi ja analyyttisesti, mitä saatavuusharkinnan purkamisesta seuraisi ja mitä siitä on seurannut Ruotsissa, joka on ainoana EU-maana luopunut saatavuusharkinnasta. Tosiasia on, että maahan tulleista vain 12 % on sijoittunut aloille, joilla on työvoimapulaa. Sen sijaan yli 70 % niistä tietyllä aikajänteellä saapuneista, jotka maahan jäivät, haki turvapaikkaa.

Halpatyövoimaraportin tutkimusosiosta selviää, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien nettovaikutus julkiseen talouteen heikkenee maassaolovuosien myötä. Suomeen tulevien työllisyysaste laskee kantaväestön työllisyysasteen alapuolelle muutaman vuoden maassa olon jälkeen. Tähän lukuun ei ole otettu huomioon pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vaan työperäiset maahanmuuttajat.

Pyrittäessä oikeuttamaan maahanmuuttoa on pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleiden heikko työllisyystilanne pyritty liudentamaan vetoamalla käsitykseen, että kaikkien maahanmuuttajien keskuudessa työperäisten siirtolaisten myönteinen työllisyystilanne kompensoisi muiden aiheuttamat tilastolommot lähelle nollaa.

Salmisen tutkimuksen valossa tämäkään puolustelu maahanmuuton yleiseksi oikeuttamiseksi työvoimapulan varjolla ei toimi.


Kuka hyötyy? – Seurausvaikutukset vailla huomiota

Filosofisesti voidaan lisäksi kysyä, miksi maahanmuuttoa pitäisi ylipäänsä käsitellä pelkkänä taloudellisena ilmiönä ja ihmisiä esineellisesti työvoimana, joka on muka siirreltävissä maasta toiseen ilman, että sillä on vaikutuksia myös kielipolitiikkaan, kulttuuripolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan, väestöpolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan ja kansakunnan identiteettiin sekä itsemääräämisoikeuteen.

Näiden tärkeiden asioiden pois sulkeminen ei vain onnistu.

Kun asiaa pohditaan politiikan näkökulmasta, on hyvä huomata, kuka hyötyy ja kuka häviää, jos ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta poistetaan.

Raportissa julkaistut tutkimustulokset matalapalkka-aloille tulevien maahanmuuttajien työllisyydestä sekä työtulojen ja nettotulonsiirtojen kehityksestä osoittavat, että halpatyövoiman maahantulon vapauttaminen hyödyttää työnantajia ja muuttajia itseään, mutta hyötyminen tapahtuu suomalaisten työntekijöiden ja Suomen julkisen talouden kustannuksella, kun suomalaisia joutuu työttömiksi.

Myös julkisen talouden kustannukset kiertyvät viime kädessä verorasitukseksi ja osittain yritysten maksettaviksi, joten halpatyövoimana yritysten saavuttama hyöty sulaa korkeampiin veroihin.

Salmisen teoksen valossa on kysyttävä, onko suurimmalla osalla Suomen kansanedustajista kerta kaikkiaan mitään tärkeämpää tekemistä kuin toimia suomalaisen työläisten, palkansaajien ja koko kansantalouden vahingoksi. Kysymys on eduskuntavaalien lähestyessä aiheellinen ja poliittisesti polttava.

On tietenkin myönnettävä, että Salminen on tehnyt tutkimuksensa Perussuomalaista puoluetta lähellä olevan ajatuspaja Suomen Perustan piirissä. Tämä on seuraus tieteen puolueellisuudesta. Tällaista tutkimusta pitäisi tehdä yliopistoissa, mutta sitä varten ei myönnetä resursseja, sillä se ei ole yliopistoja hallitsevan vihervasemmiston edun mukaista.

Puoluetahoilla tehtävää tutkimusta ei pidä myöskään kieltää, ja onhan eri korporaatioillakin omat taloudelliset tutkimuslaitoksensa. Kun Salmisen metodologia on kunnossa, myös tutkimustulokset pitäisi hyväksyä ja tehdä tarvittavat johtopäätökset.

Vaikuttaa siltä, että Perussuomalainen puolue on ainoa parlamentaarinen puolue, joka pystyy vastustamaan suomalaisten ihmisten tappioksi suunnitteilla olevaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Tässä mielessä Perussuomalaiset on Suomen ainoa ja viimeinen kansanrintamapuolue, tosin ilman sosialismin painolastia.

Salminen on puolueettomuutta tavoitellen sisällyttänyt raporttiinsa myös Rakennusliiton entisen varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan (vas.) lausunnon (s. 54–55). Se tarjoaa työntekijäpuolen kriittisen näkökulman tarveharkinnasta luopumiseen ja halpatyövoiman käyttöön alalta, jota asia erityisesti koskee. Jo viime vuonna Kontulan tuotua julki aloitteensa Suokas totesi, että hankkeen mennessä läpi suomalaiset eivät voi enää työskennellä rakennuksilla ja että ”ikinä en enää äänestä vasemmistoliittoa”.

Salmisen tutkimus liittyy myös hänen aiemmin julkaisemaansa laajaan maahanmuuton kustannuksia selvittävään tutkimukseen Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous, osa 1 – Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot, jossa käsitellään eri maahanmuuttajaryhmien vaikutuksia Suomen julkiselle taloudelle ja jota on pidetty pätevänä pioneerityönä aiheesta.

On mielenkiintoista nähdä, mitä tämän nuoren tutkijan valmisteilla oleva jatko-osa, jossa käsitellään elinkaaren yli laskettuja maahanmuuton kustannuksia, tuo julki.


Miksi media vaikenee?

Mediatutkimuksen kannalta hämmentävää ja paljastavaa on, että Salmisen viikko sitten julkistettua raporttia ei ole käsitelty sanallakaan missään mediassa. Ei missään, Perussuomalaisten omaa puoluemediaa lukuun ottamatta. – Miksi?

Miksi media ei ole pukahtanut aiheesta puolesta eikä vastaan? Onko tutkimuksessa jotakin vikaa? Mielestäni ei. Onko asia merkityksetön? Vai olisiko niin, että vaikeneminen on myöntymisen merkki ja mitään vastaansanomista ei ole?

Jos ei ole vastaansanomista, miksei ole myötäsanomistakaan? Tutkimuksesta pyrittäneen vaikenemaan, koska se saattaisi eduskunnan enemmistön ja ministerien toimet kielteiseen valoon.

On toki mahdollista, että valtamedialle on mennyt ohranjyvä kurkkuun ja sen oma ideologia on ristiriidassa tutkimuksen tulosten kanssa, eikä jäljelle ole jäänyt muita keinoja kuin sensurointi julkisesta sanasta.


Arvioitu teos

Salminen, Samuli, Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? – Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta, työmarkkinat ja julkinen talous. Helsinki: Suomen Perusta, 2018.

Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?

Maahanmuutto näyttää ratkaisevan Suomen suuren työttömyysongelman, joten enää en ihmettele, miksi maahamme junaillaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastauksena karjuvaan työpaikkapulaan.

Maahanmuutto nimittäin luo työtä ja työpaikkoja. Yksi maahanmuuttaja voi työllistää jopa useita kymmeniä muita ihmisiä, sillä tulijat tarvitsevat hoitoa, preppausta, valmennusta, koulutusta, koordinointia ja muuta holhousta pärjätäkseen yhteiskunnassa. Oheinen luettelo kertoo, kuinka monipuolisesti maahanmuutto luo maahamme työpaikkoja.

Kaikki nämä julkisen hallinnon tehtävät ja virat on perustettu verovaroilla pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden integroimiseksi. Varjopuolena on, että ne eivät tuota yhtään mitään vaan heikentävät yhteiskunnallista tehokkuutta maamme talouden tappioksi.


Monikulttuurisuusasiantuntija, Maahanmuuttokoordinaattori, Tulkkipalvelukoordinaattori, Asioimistulkki, Kulttuuriluotsi, Vertaisosaaja, Maahanmuuttajien erityisryhmän linjavastaava, Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori, Sopeuttamistyöntekijä, Kotoutussihteeri, Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija, Monikulttuurisen opetuksen suunnittelija, Suomen askeleet -linjan opettaja, Lyhytkurssivastaava, Aikuisperuskoulun linjavastaava, Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja, Monikulttuurisuusaktivisti, Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja, Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava, Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja, Sosiokulttuurinen tasapainottaja, Pakolaisneuvonantaja, Vähemmistöoikeuksien valvoja, Avustusanomusten esitäyttäjä, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies, Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö, Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja, Monikulttuurikonsultti, Romanityöryhmä, Kerjäläistyöryhmä, Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä, Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti, Maahanmuuttoyksikön psykologi, Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja, Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä, Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja, Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja, Siirtolaisinstituutin johtaja, Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja, Naapuruussovittelija, Kotouttamisohjaaja, Avustamistulkki, Aputulkki, Romaniasioidenhoitaja, Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija, Maahanmuuttoasioiden johtaja, Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuusvastuualueen johtaja, Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta, Maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä, Maahanmuuttopolitiikkastrategi, Kehitysmaatutkimuksen professori, lehtori, tuntiopettaja ja tutkija, Maailmanpolitiikan professori, lehtori, tuntiopettaja ja tutkija, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntija, Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja, Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö, Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija, Sopeutumiskonsultti, Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektin johtaja, Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija, Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja, Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja, Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori, Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies, Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajanuorten valvoja, Maahanmuuttovastaava, Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä, Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija, Pakolaiskoordinaattori, Pakolaisvähemmistövastaava, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja, Romanien päiväkeskuksen työntekijä, Romaniyhdyshenkilö, Vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja, Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Maahanmuuton erikoistutkija, Ihmisoikeustyönjohtaja, Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtaja, Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä, Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija, Ulkomaalaisasioiden valmistelija, Romanien päiväkeskuksen johtaja, Monikulttuurisuustyön suunnittelija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen -projektin johtokunta, Monikulttuuripedagogi, Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä, Ulkomaalaisoikeuden asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikan tutkija, Maahanmuuttoviraston tutkija, Turvapaikkalautakunnan sihteeri, Sisäasiainministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä, Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori, Syrjintälautakunnan johtaja, Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö, Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja, Pakolaisneuvonnan tiedottaja, Maahanmuuttajien asumisneuvoja, Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja, Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja, Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja, Ulkomaalaisille maksettavan toimeentulotuen käsittelyä koskevien menettelytapojen selkeyttäminen -työryhmä, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kehityspoliittinen asiantuntija, Monikulttuurinen osaaja, Suomen Somalia-verkoston toiminnanjohtaja, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja, Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja, Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija, Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunta, Työelämävalmiuksien kartoittaja maahanmuuttajille, Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja, Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen, Syrjintäilmiöiden analysoija, Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä, Pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuuttopolitiikan asiantuntija, Konsultoiva uskonnon ja somalin kielen opettaja, Somaliperheiden ja koulun välisen yhteistyön tutkija, Monikulttuurisen asumisen aluevastaava, Monikulttuurisen kasvatustyön, kotoutumisen ja opetuksen kehittäminen -hankkeen johtaja, Romanilasten oppivelvollisuutta selvittävä työryhmä, Kiertävä maahanmuuttajaneuvoja, Maahanmuuttajat-konsulttiryhmä, Maahanmuuttajatyön koordinaattori, Maahanmuuttajien yritysneuvoja, Maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa työskentelevien asiantuntijoiden ryhmä, Maahanmuuttaja-aikuisten oppimisen ohjauksen suunnittelijaopettaja, Maahanmuuttajaopettaja, Maahanmuuttajaopetuksen erityisosaamis- ja ohjausryhmä, Maahanmuuttajatyttötyön ohjaaja, Maahanmuuttajien toiminnallisen opetuksen ja ohjauksen projektikoordinaattori, Maahanmuuttajien järjestökonsultti, Maahanmuuttajien psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajuuden psykologisen prosessin tutkija, Romanit työelämään -hankkeen johtaja, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja, Maahanmuuttoasioiden asiantuntija, Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston kotouttamisyksikön projektikoordinaattori, Maahanmuuttajataustainen kulttuurimentori, Pakolaistyön ohjaaja, Kulttuuritulkki, Maahanmuuttajakouluttajien resurssirenkaan puheenjohtaja, Kieliavustaja, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtivan toimenpideohjelman johtaja, Maahanmuuttajien vastaanottohenkilö, Syrjinnän ehkäisyyn keskittyvän ryhmän johtaja, Maahanmuuttajien preppausluokan opettaja, Asioimistulkkikeskuksen johtaja, Maahanmuuttotyöryhmän johtaja, Monikulttuurisuusyhdistyksen tiedottaja, Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskusten johtaja, ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö, Maahanmuuttoviraston alaikäisyksiköiden johtaja, Pakolaistyönohjaaja, Omakielineuvoja, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston tutkija, Maahanmuuttajakoulutuksen koordinaattori, Monikulttuuristen yhdistysten liiton puheenjohtaja, Monikulttuurisen liikuntaliiton puheenjohtaja, Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan johtaja, Maahanmuuttokonsultti, Integraatiopoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, Monikulttuuristen perheiden liiton puheenjohtaja, Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapisteen hoitaja, Maahanmuuttajien valmistavan ryhmän johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan hyvän tahdon lähettiläs, Maahanmuuttajakonsultti, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaus- ja neuvontapalveluiden johtaja, Maahanmuuttajatoimittaja, Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnan puheenjohtaja, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja, Turvapaikkahakemusten käsittelyä tutkiva työryhmä, Kotoutumis- ja maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä, Haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kuntiin sijoittamisen edistämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuutto-ohjelmien tukirakenteen johtaja, Kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmän johtaja, Pakolaisten vuorovaikutussuhteiden tutkija, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden yhdenmukaistaja, Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden asiantuntijaverkosto, Monikulttuurisuuden erityisasiantuntija, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauspalvelujen ja osaamisen kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttokriittisen/rasistisen keskustelun rakennetta pohtiva asiantuntijafoorumi, Maahanmuuttajien kielikoulutuksen kehittämishankkeiden projektipäällikkö, Maahanmuuttoasioiden kehittämispäällikkö, Alueellisen maahanmuuton kehittämishankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamies, Maahanmuuttajaneuvonta ja -opastusjärjestelmän kehittämisen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotitalousneuvoja, Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi yhteiskuntaa -hankkeen projektipäällikkö, Monikulttuurisen tyttötyön johtaja, Maahanmuuttajaväestön aktiivinen työllistyminen -hankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjausverkoston johtaja, Aikuisten maahanmuuttajien alkuvaiheen arviointi- ja koulutushankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishankeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien kotoutumisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien ohjaus- ja työnhakupalvelujen projektipäällikkö, Maahanmuuttajien ohjauskeskusohjelman projektipäällikkö, Maahanmuuttajien palveluohjauksen kumppanuusprojektin päällikkö, Maahanmuuttajanuorten ohjaushankkeen projektipäällikkö, Maahanmuuttajat työvoimaksi -projektin päällikkö, Aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskuksen päällikkö, Vaikuttavuutta kotouttamiseen monialaisena yhteistyönä -hankkeen projektipäällikkö, Suomen kielen opetukseen ohjaamisen kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajien tukiasumisyksikön ohjaaja, Maahanmuuttajataustaisten lasten sosiaaliohjaaja, Monikulttuurisen mediatoimituksen johtaja, Maahanmuuttajanuorten oppimisvaikeuksien ehkäisyprojektin johtaja, Monikulttuurisen hiv-työprojektin johtaja, Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutumisen ohjaaja, Maahanmuuttajanuorten tukiasumistoiminnan tutkija, Elämänhallinnan ja voimavaraistamisen kehittämisprojektin maahanmuuttajalapsille ja -nuorille johtaja, Ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumista edistävän projektin johtaja, Maahanmuuttajien turvaverkkotoiminnan ohjaaja, Monikulttuurisen sosiaalisen nuorisotyön ohjaaja, Maahanmuuttajamiesten tukiprojektin päällikkö, Maahanmuuttajataustaisten lasten sijais- ja tukiperhetoiminnan tutkija, Maahanmuuttajajärjestöjen toiminnan kehittäjä, Maahanmuuttajanuorten ongelmapelaamista ehkäisevän projektin päällikkö, Maahanmuuttajien vertaistukitoiminnan ohjaaja, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen hankkeen johtaja, Monikulttuurisuuskouluttajaverkoston kouluttaja, Monikulttuurisuus nuorisotyön voimavarana -projektin projektityöntekijä, Monikulttuurisen voimavarakeskuksen johtaja, Pakolais- ja maahanmuuttajajärjestöjen voimavaraistamisprojektin päällikkö, Maahanmuuttoyhdyshenkilö, Maahanmuuttajien asumisneuvonnan kehittämisprojektin päällikkö, Maahanmuuttajatyön kehittämisprojektin johtaja, Maahanmuuttajien konfliktien ehkäisy- ja sovittelutyön neuvoja, Maahanmuuttajanuorten syrjäytymisen ehkäisyn tutkija, Ulkomaalaistaustaisten rikoksen uhrien tukityönprojektin johtaja, Monikulttuurisuusläänintaiteilija, Monikulttuurisen resurssi- ja osaamiskeskuksen johtaja, Maahanmuuttajaperhetyön ja avohuollon kehittämisen tutkija, Maahanmuuttajavanhusten tukipysäkki -projektin vastaava, Maahanmuuttajanuorten huumeiden käytön ennaltaehkäisyn tutkija, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston järjestökoordinaattori, Maahanmuuttajien kuntoutusluotsi, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuran puheenjohtaja, Kotikielenavustaja, Maahanmuuttajien perhesidehaastattelija, Maahanmuuttajien hakemustallentaja, Monikulttuurisuusasioiden päällikkö, Maahanmuuttajanuorten pelaaminen hallintaan -projektin projektikoordinaattori, Monikulttuuritulkki, Maahanmuuttoyhdyshenkilöverkoston ylitarkastaja, Maahanmuuttohallinnon johtaja, Monikulttuurikouluttaja, Maahanmuuton ja kotoutuksen valmisteluryhmä ylijohtaja, Kulttuurivälittäjä, Maahanmuutto-osaston suunnittelija, Maahanmuuttajien asuntoalueille kotouttamista selvittävä yleissuunnitteluarkkitehti, Pakolaisneuvonnan juristi, Evankelisluterilaisen kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri, Monikulttuurisen toiminnan koordinaattori, Varhaiskasvatuspalvelujen monikulttuuriosaaja, Maahanmuutosta vastaava apulaiskaupunginjohtaja, Positiivisen diskriminaation johtaja, Monikulttuurisuusasiain päällikkö, Maahanmuuttajien seutuohjaaja, Rasismin vastaisen työn asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikkaa tutkiva kulttuurintutkija, Maahanmuutto-osaston osastopäällikkö, Kotoutumisvalmentaja, Maahanmuuttoneuvottelukunnan puheenjohtaja, Taiteen keskustoimikunnan monikulttuurisuusjaoston puheenjohtaja, Konsultoiva psykiatrinen maahanmuuttajatyöryhmä, Pelastakaa Lapset ry:n rasismin vastaisen työn asiantuntija, Kehitysmaatutkimuksen opintoasiainsuunnittelija, Maahanmuuttajien omakielisen neuvontapalvelun koordinaattori, Omakielinen kotoutumisvalmentaja, Rasismintutkija, Maahanmuuttajien syrjintä- ja rasistisia kokemuksia kartoittava työryhmä, Rasismin vastainen työryhmä, Positiivinen erityiskohtelu paluumuuttoprosessissa työryhmä, Pakolaisneuvonnan paperittomat-hankkeen koordinaattori, Maahanmuuttajanuorten koulutuskysymyksiä pohtiva työryhmä...


On huomattava, että tässä luettelossa on ainoastaan osa maahanmuuttoalan tehtävistä, ja nämäkin ovat vain tehtävänimikkeitä. Samannimisessä työtehtävässä voi toimia useita henkilöitä!

Näihin julkisiin tehtäviin ei nimitetä perussuomalaisia eikä muitakaan järkeviä ihmisiä, jotka haluaisivat heittää laittomat maahantunkeutujat tästä maasta pois, vaan ne ovat varatut yksinomaan vihervasemmistolaisille hipstereille, joilla on kyseenalaistamaton maahanmuuttokanta ja jotka vähät välittävät maahanmuuton Suomelle aiheuttamista tuhoista. Kyseessä ovat suojatyöpaikat, joiden kautta verovaroja siirretään heille.

Tukenaan heillä ovat useat järjestöt, kuten: Vares, Rasmus, Suomen Pakolaisapu, Ihmisoikeusliitto, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Pakolaisneuvonta, Suomen Lähetysseura, Pelastakaa Lapset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja niin edelleen.

Vastaavia taloudellisia voimavaroja ja tehtäviä ei ole myönnetty maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustamiseen, ja voidaankin vain ajatella, mitä kaikkea hyvää me maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustajat ja kriitikot saisimmekaan aikaan, jos kyseisten virkojen ylläpitoon suunnatut rahat annettaisiin meille eikä heille.

Koko Suomi näyttää nykyisin olevan alistettuna maahanmuuton agendalle. Pahinta on, että tähän ideologiseen ja pakkovallalla toimeenpantavaan väestövyörytykseen on vedetty mukaan myös suuri osa kaikesta tavanomaisesta järjestö- ja yritystoiminnasta, joka saa välillisesti tulonsa maahanmuuttoon syydettävistä verovaroista.

Maahanmuuttoon liittyviä kuluja aiheutuu luonnollisesti myös maahanmuuttajien yleiselle sosiaalitoimelle, terveydenhuollolle ja koulutusjärjestelmälle aiheutuvista kustannuksista, joita on tosin vaikeampi arvioida, sillä niitä ei voida tunnistaa tehtävänimikkeistä, niin kuin sellutehtaan voi päätellä tuulen suunnasta. Kulujen arvioimista vaikeuttaa, että sosiaalikustannusten luokittelu saajien alkuperän mukaan salataan, aivan niin kuin rikosten tekijöidenkin etninen rakenne salataan virallisissa tilastoissa ja asiakirjoissa.

Rassismista

Jos suomalaisesta mediasta etsitään vertailukohtaa kaksinaismoralismille, on vaikea löytää City-lehteä edustavampaa esimerkkiä. Lehti tulee toimeen ravintolamainostajien rahoilla ja on saatavillakin lähinnä ravintoloiden ilmaisjakelupisteistä.

City-lehti pyrkii siis edistämään nuorison juopoksi tekemistä ja maleksimista juuri sillä tavoin tyhjän panttina ja mahdollisesti huumeiden uhrina kuin ravintolaelämään kuuluu. Niinpä lehden linjana on jo pitkään ollut, että toimitus kiillottaa kilpeään kehumalla työnteon tärkeyttä ja ohjaamalla ihmiskuntaa oikeaan, vaikka toinen käsi onkin kyynärpäätä myöten mämmissä.

No eipä siinä mitään, myönteistä tarkoitusperää siinä kai edistetään. Mutta jos luterilainen työmoraali onkin lehdelle tärkeää sen oman syyllisyydentunteen parantamiseksi, niin miten lehti tuota korkeinta tavoitettaan, keskiluokan ja työväenluokan työmoraalia, edistää?

Numerossa 15/2010 lehti latasi toimittaja Ari Peltosen kynällä suomalaisia ihmisiä syyllistävän ja maahanmuuttomyönteisen truuttauksen, jonka tehtävänä oli todistella, että suomalainen työtön on työttömänä ollessaan moraaliton ja että ulkomaalainen Suomessa oleskelija on joka tapauksessa säntillinen, tunnollinen ja ahkera, paitsi ollessaan toimeton, jolloin hän on yksiselitteisesti ”rasismin” ja työsyrjinnän uhri.

Lehti siteerasi Helsingin Itäkeskuksesta haastateltavaksi poimimiaan maahanmuuttajia ja laittoi lainauksen myös löppiinsä: ”Ei meidän sukulaisilla ole mitään ongelmia saada töitä. Ja kaikki meistä tekee tulevaisuudessa mieluummin vaikka jotain paskaduuneja kuin nostelee työkkäreitä!”

Tämä tarkoitushakuinen uutisointi saattoi jonkin verran koetella ilman omaa syytään työttömiksi joutuneiden suomalaisten oikeustajua. Totuushan on, että ulkomaalaiset myyvät työvoimansa Suomessa kantaväestöä edullisemmin tai jopa pimeästi, ja siten he vahingoittavat suomalaisten ihmisten ansionhankintaa. Ennen kaikkea he vievät suomalaisten työpaikat.

Työvoiman hintoja polkemalla maahanmuuttajat huonontavat myös laajemmin suomalaisen työnteon edellytyksiä. Ihmisten työidentiteetti ja pitkäaikaiset työsuhteet kärsivät, kun markkinoille tulee henkensä hädässä kamppailevaa työvoimaa, joka suostuu hyppimään ja pomppimaan paikasta toiseen. Työn hintakilpailun kautta tämä globaali hätätila leviää myös osaksi suomalaisten ihmisten elämää pilaten niin alaltaan rajatun työsopimuksen periaatteen kuin suomalaisen oman tuvan ja luvan oikeuden, jonka puitteissa työsuoritukset on vaihdettu reilusti rahaan ja raha edelleen omaan asuntoon.

Halvemmasta työvoimasta ei ole hyötyä myöskään työnantajille, sillä samalla kasvaa suomalaisten työttömyys, ja työttömyyden hoitomenot kiertyvät maksettaviksi korkeampina veroina. Tämä taas heikentää työnantajien ja yritysten toimintaedellytyksiä.

Ongelma on yhtä kaikki liikaväestö: Suomessa ei tarvita lisää väkeä, jota tänne tulvii varsinkin humanitaarisen maahanmuuton myötä ulkomailta. Asiaan voi perehtyä esimerkiksi teokseni Työttömän kuolema uudistetun laitoksen (2010) sivuilta 236–254.

City-lehden toimittaja Peltonen puolestaan rikkoo pähkinän seuraavasti: ”Rasisteille ei kelpaa mikään. Jos ulkomaalaiset tekevät töitä, valitetaan että he vievät suomalaisten työpaikat ja jos eivät tee, niin valitetaan etteivät tee töitä.”

Entä sitten? Juuri näinhän asia on: ulkomaalaiset ovat täällä joko paiskimassa töitä alihintaan tai maleksimassa tyhjän pantiksi. Työmarkkinat eivät väestönlisäystä kaipaa. Jos tämän ymmärtäminen johtaa leimaamiseen ”rasistiksi”, on ilmeisestikin erinomaisen johdonmukaista olla ”rasisti”.

Kun kehutaan maahanmuuttajien yritteliäisyyttä, tuskin muistetaan, kuinka pahasti (ja perustuslaillisen yhdenvertaisuuden vastaisesti) Suomen verolait kohtelevat kantaväestöön kuuluvia suomalaisia. Esimerkiksi vuonna 2003 tuli voimaan laki maahanmuuttajien erityistuesta (1192/2002), jolla maahanmuuttajien yritykset vapautettiin veroista ensimmäisten toimintavuosien ajalta. Tämän lain mukainen erityistuki on ollut tuloverolain 92 §:n 9 kohdan (1360/2002) mukaan saajilleen verotonta tuloa, mikä on asettanut kantaväestöön kuuluvat suomalaiset eriarvoiseen asemaan viranomaisten edessä. Näiden tukien hyväksikäyttö ei siis ole kuvastanut välttämättä maahanmuuttajien yrittäjähalukkuutta vaan yksinkertaisesti halukkuutta käyttää tukia hyväksi.

Mikäli suomalaisia jonakin päivänä on työttöminä suhteellisesti enemmän kuin maahanmuuttajia, syy on maahanmuuton, sillä ilman maahanmuuttoa yksikään maahanmuuttaja ei voisi viedä työpaikkoja suomalaisilta eikä toisaalta olla itsekään työttömänä Suomessa. Niinpä kaikkien ongelmien alku ja juuri on maahanmuutto sinänsä. Osittain syyllisiä ovat myös toimittaja Ari Peltosen kaltaiset länsimaiden haudankaivajat, jotka aiheuttavat vääristelevällä journalismillaan kansalliselle edulle pelkkää vahinkoa.

Varmimmaksi vakuudeksi toimittaja Peltonen jatkaa semanttisista hiuksenhalkomistaan ”ulkomaalaisuuden” ja ”ulkomaalaistaustaisuuden” välillä ja ehdottaa, että ”eiköhän suurin osa esimerkiksi Suomen somaleista ole suomalaisia”. On kieltämättä harmillista, jos näin on päässyt käymään, ja kansalaisuuksia jaetaan kuin tehtaanmyymälästä. Suomen kansalaisen ulkomaalaisesta voi muodollisesti saada antamalla hänelle passin, mutta eri kysymys on, saadaanko hänestä koskaan suomalaista, joka kokee yhteisen kansallisen edun omakseen ja näkee maamme muunakin kuin pelkkänä henkilökohtaisen hyötymisen, sosiaalitukien ja yritystukien lähteenä.

Myös Seura-lehdessä julkaistiin hiljattain maahanmuuttoa puolusteleva juttu, jossa syyt ja seuraukset olivat vinksallaan kuin Pippi Långstrumpan legginsit. Numeron 32/2010 kannessa oli kirjailija Leena Lehtolaisen suurikokoinen kuva ja teksti: ”Muslimityttöjä puolustava Leena Lehtolainen – Ihmisten viha vei yöunet”.

Siitä, että muslimitytöillä menee huonosti, pyritään taaskin syyllistämään suomalaisia ihmisiä, vaikka syypää kurjiin oloihin on islamilainen kulttuuri itse. Kun somalitytöltä silvotaan sukupuolielimet uskonnollisen mielivallan merkiksi, syyllisenä pidetään automaattisesti suomalaista keskiverto mieshenkilöä, joka on ”rasistinen” ja sen vuoksi paha. Kuinka Lehtolaiselta on voinut jäädä huomaamatta, että kaapu musliminaisella on sama asia kuin kahleet mustalla orjalla?

Samaan aikaan lehtitelineisiin ilmestyneen Anna-lehden 32–33/2010 kannessa olikin sitten otsikko, joka sopisi kuin vastaukseksi Seura-lehden otsikkoon ja miksipä ei kommentiksi myös Anna-lehdessä haastatellulle Lehtolaiselle itselleen: ”Leena Lehtolainen – Haavemaailmoihin on helppo eksyä”.

Yksi syy lehdistön epä-älyllisyyteen maahanmuuttokysymyksissä on varmastikin se, että tiedotusvälineet ovat akkavallan hallussa. Se puolestaan estää älyllisen journalismin lehdissä ja intellektuaalisen sanankäytön kustantamoissa. Olen jo aiemmin arvostellut tapaa, jolla varsinkin naiskirjailijat saavat moninkertaista julkisuutta naistenlehdissä ja naisille suunnatussa mediassa. Tällä menolla maamme aikakauslehdistö kilpailee ainoastaan parodiahorisontin ylittämisessä. Harvemmin tosin mikään lehtien sivuille painettu on jäänyt elämään paria päivää pitemmäksi ajaksi, joten mitään, mitä he sanovat, ei kannata tietenkään ottaa turhan vakavasti.

Työvoimapulaa ei tulekaan!

Työvoimapula on kuin saippuapala, joka lähtee kädestä aina kun siitä on saamassa otteen. Tai se on asia, jolla voitaisiin havainnollistaa koulujen raja-arvomatematiikkaa, sitä, että jotakin aina vain lähestytään mutta ei koskaan saavuteta.

Vakavin virhe, joka työvoimapulaa ennustettaessa on tehty, liittyy väestömäärien, huoltosuhteen ja kulutuksen sekoittamiseen. Työvoimapulaa Suomeen on arvioitu syntyvän siksi, että eläkeläisten suhteellinen määrä kansasta kasvaa. Tämän pohjalta on päätelty, että huoltosuhde heikkenee, koska entistä pienemmän määrän pitää elättää entistä suurempi määrä ihmisiä. Huoltosuhde ilmaisee kuitenkin vain sen, montako työelämän ulkopuolella olevaa yksi työssä käyvä elättää. Suomessa tämä lukuarvo on hieman yli yksi, tosin pahimmissa työttömyyskunnissa lähestytään jopa arvoa kaksi.

Tähän lukuarvoon ei pidä kuitenkaan tuijottaa liikaa, sillä se ei kerro, paljonko ihmiset kuluttavat. Ihmisten eläköityessä heidän kulutuksensa romahtaa. Eläkkeellä ollessaan ihminen ei kuluta läheskään yhtä paljon kuin aktiivisessa työiässä. Tämä johtuu jo tulojen pienenemisestä. Tällöin myös kysyntä vähenee. Ja kysynnän heikentyessä vähenee työvoiman tarve.

Eläkeläisten suuri määrä lisää hoitoalojen työvoimantarvetta, mutta se ei johda sellaiseen kaikkia aloja koskevaan työvoimapulaan kuin on kuviteltu, sillä alaspäin tulee nimenomaan kotimainen kysyntä.

Olenkin joutunut toteamaan päivitetyssä ja äskettäin uudelleenjulkaisemassani teoksessa Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (2010), että työvoimantarvetta koskeva poliittinen argumentaatio on ollut hakoteillä.

Tämä koskee myös maahanmuuton ja vierastyövoiman tarvetta. Jos vierastyövoimaa tarvitaan 2020 luvulla, miksi haalia työvoimareserviä odottelemaan työllistymistä kymmeneksi vuodeksi? Tuossa ajassa maahanmuuttajat ehtivät syrjäytyä ja päätyvät itsekin eläkkeelle. Sitä paitsi ulkomaisen työvoiman houkuttelu ei kuulu valtion tehtäviin, vaan kysymys pitäisi ratkaista työnantajien ja -tekijöiden välisen mahdollisen tarpeen ja työsopimusten pohjalta. Valtion lakiin kirjattu tehtävä on suojella suomalaisten ihmisten työvoimaa.


Työhön kannustava perustulojärjestelmä

Olen muotoillut teoksessani myös uudenlaisen työhön kannustavan perustulojärjestelmän. Se poikkeaa muista ehdotuksista siinä, ettei kyseessä ole kaikille maksettava kansalaispalkkamalli vaan sosiaalietuuksien tilkkutäkin korvaava perusturvamalli. Mallini kautta ei siis jaettaisi lanttiakaan enempää rahaa kuin nyt, mutta tukien osoite ja määrät hieman muuttuisivat. Ihmiset saisivat taloudellisesti yhtä hyvän ja oman yritteliäisyytensä johdosta jopa paremman toimeentulon kuin nykyisin.

Ymmärrän toki, että esitykseni herättää voimakkaita tunteita, ja on kysytty, miten voin yhtä aikaa ehdottaa perustuloa sekä verorasituksen nykytasolla säilyttämistä. Olen vastannut näihin kysymyksiin 447-sivuisessa ja 370 lähdeviitettä sisältävässä kirjassani.

Pääidean muodostaa kaksiportainen veromalli. Perustulolla olevat pienituloiset saisivat työskennellä tiettyyn tulorajaan asti menettämättä perustuloaan. He maksaisivat suhteellisen korkean tuloveron, joka puolestaan auttaisi perustulojärjestelmän rahoittamisessa. Tämä olisi siis eräänlainen tukityöllistämisen muoto, jossa työntekijä itse maksaisi yhteiskunnalle osan siitä, mitä hänen elättämisensä kustantaa. Tällä hetkellä täysin työttömät eivät tuota mitään, kun taas omassa mallissani etuna on, että ihmiset osallistuvat arvotuotantoon, vaikka he maksavatkin perustulolla ollessaan suhteellisen korkean veron, esimerkiksi 50 prosenttia.

Ylittäessään tietyn kuukausitulorajan ihmiset putoaisivat pois perustulolta, mutta samalla heidän veroprosenttinsa alenisi dramaattisesti niin, että käteen jäävät nettotulot kasvaisivat. Tuolta tulotasolta eteenpäin verotus alkaisi taas hiljalleen kiristyä progressiivisesti.


Mitä hyötyä?

Mallini etuna on, että se luo vahvan kannusteen myös tilapäistyön vastaanottamiselle ja pärjäämiselle kausiluontoisissa tai matalatuottoisissa elämäntapa-ammateissa. Nykyinen käytäntö lannistaa, sillä se polttaa niin päivärahat, asumistuet kuin toimeentulotuetkin heti pienimmänkin ylimääräisen tulon ilmaannuttua. Nykymalli jos mikä on passivoiva ja merkitsee patjoille ruokintaa.

Perustulolla pitäisi korvata niin opintotuet, kansaneläkkeet kuin työttömyysetuudetkin siten, ettei varsinkaan eläkeläisiä nöyryytettäisi juoksuttamalla heitä asumistuessa ja toimeentulotuessa. Kun kolminkertainen kuitintarkastuslinja työttömyyskassoissa, Kelassa ja toimeentulotuessa voitaisiin purkaa, yhteiskunta säästäisi byrokraattien palkoissa. Osa heistä voisi hakeutua tosiasialliseen sosiaalityöhön, esimerkiksi lasten tai vanhusten auttajiksi.

Yleiskuvauksen mallistani voi löytää myös poliittisen ohjelmani kohdasta Sosiaalipolitiikka (puolivälin jälkeen), mutta innokkaimmille suosittelen teokseeni perehtymistä.

”Suomi tarvitsee taas 10 000 maahanmuuttajaa”

Helsingin Sanomien mukaan Suomi tarvitsee taas 10 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Tällä kertaa uutisen taustalla on Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Pasi Holmin arvio, joka perustuu oletukseen, että eläkeläisten suurenevaa laumaa elättämään tarvitaan jatkuvasti lisää maahanmuuttajia.

Yhtä monta kertaa kuin kyseinen perätön väite esitetään, se pitää myös kumota. Totuus on, ettei huoltosuhteen ongelmaa voida ratkaista maahanmuutolla niin kauan kuin työllisyysprosentti on maahanmuuttajien keskuudessa alhaisempi kuin kantaväestön keskuudessa. Tämän totesi hiljattain myös kansainvälinen asiantuntijatyöryhmä Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen julkaisussa.

Sen sijaan Pellervon Pasi Holm on esittänyt maahanmuuttoa yksipuolisesti suosivaa propagandaansa jo aiemmin yhteisjulkaisussaan Maahanmuuttajien työkyky vuonna 2008. Raportissa maahanmuuttajien työkyky arvioidaan kantaväestöä keskimäärin paremmaksi, mutta siinä ei pohdita, miksi maahanmuuttajat eivät silti työllisty, vaan syyksi nähdään yksipuolisesti syrjintä. Todellisuudessa myös kielitaitoisuus tai taidottomuus sekä työhalukkuus tai -haluttomuus vaikuttavat työllistymiseen, ja ne pitäisi lukea työkykyisyyden osatekijöiksi. Ja vaikka työkyky olisikin hyvä, ammattitaito ei välttämättä ole, vaikka kyseinen selvitys ja Taloussanomien uutinen antavat niin ymmärtää.

Kepujohtoisen tutkimuslaitos Pellervon, Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Taloussanomien ja Aamulehden (jossa uutinen ensijulkaistiin) tarkoitushakuisessa uutisoinnissa on sekoitettu tahallaan puurot ja vellit. Suomi ei tarvitse välttämättä pysyviä maahanmuuttajia lainkaan vaan ainoastaan siirtolaistyövoimaa. Toisaalta sitäkään ei tarvita, jos ongelma avataan toisesta päästä ja alennetaan suurten ikäluokkien eläkkeitä. Siinä se. Tai sitten pitäisi kaikista kivuista huolimatta nostaa eläkeikää. Suurten ikäluokkien tilapäinen eläkeiän korottaminen olisi joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin maahanmuutto, sillä maahanmuutto johtaa muuntyyppiseen väestövääristymään. Suurten ikäluokkien kaaduttua hautaan maahanmuuttajat joutuvat olemaan työttöminä.

Haluaisin muuten nähdä, missä ovat ne työpaikat, jotka maahanmuuttajilla on tarkoitus täyttää. Ainakin tätä nykyä työttömyys vain kasvaa. Uutisissa ei myöskään tehdä mitään eroa työperäisen ja humanitaarisen maahanmuuton välille, vaan humanitaarista maahanmuuttoa pyritään jatkuvasti perustelemaan työvoimapulalla. Työvoimapula taas on saippuapala, joka lähtee käsistä aina, kun siitä on saamaisillaan otteen. Enintään sitä voisi käyttää raja-arvomatematiikan havainnollistamiseen kouluissa, toisin sanoen sen selvittämiseen, kuinka jotakin asiaa aina vain lähestytään mutta ei koskaan saavuteta. Käsittämätöntä on, miksi työvoimapulaa pitäisi torjua maahanmuuttajia haalimalla, mikäli työntekijäpula vaanii jossakin 2020-luvulla. Siihen mennessä myös nyt maahan saapuvat turvapaikkaturistit alkavat lähestyä eläkeikää ja tarvitsevat valtaisan määrän kuntoutusta ja muuta holhousta.

Työttömyyden kierre käynnistyy juuri niin, että maahan saapuu hallituksen haalimaa työvoimareserviä ilman, että siihen on todellista tarvetta. Yksikään yhteiskunta tai kulttuuri maailmassa ei ole kuitenkaan tuhoutunut maahanmuuton vähyyteen mutta kylläkin liialliseen maahanmuuttoon ja maahanmuuton kielteisiin seurauksiin.

Puheet työvoimapulasta ovat laman keskellä laudoissa. Suomeen virtasi viime vuonna 28 000 maahanmuuttajaa, joista vain noin puolet työllistyi. Yritykset taas ovat tähänkin asti itse hankkineet työvoimansa sieltä, mistä saavat, joten valtion ei pidä aktiivisesti edistää maahanmuuttoa. Ennen pitkää runsas maahanmuutto tuottaa myös Suomeen etnisiä ja kulttuurisia ristiriitoja.

Ongelmana ei yleensäkään ole työvoiman määrällinen riittävyys. Tämä pulma on Suomessa ohimenevä, eikä eläkepommia pidä hoitaa tavalla, joka johtaa tulevaisuudessa entistä suurempaan työttömyyspommiin. On vain hyvä, että väestön määrä alenee, sillä maailman suurin ympäristöongelma on liikakansoitus. Väestön vähenemisen tiellä me elämme nyt ylimenokautta, joka on ohitettava ilman työvoiman maahantuontia.

Myös jatkuva talouskasvu on illuusio, jolle länsimainen kulttuuri joutuu heittämään hyvästit tämän kaikkien aikojen ensimmäisen globaalin talouslaman myötä. Talouskasvua ei siis kannata pyrkiä ruokkimaan työteliäisyydellä eikä tuotteliaisuudella, vaan jatkossa pitää tyytyä alhaisempiin palkkoihin, eläkkeisiin ja elintasoon. Kuitenkaan elämänlaatu ei sen tuloksena välttämättä heikkene, jos kansakuntien henkinen hyvinvointi säilyy ja vältytään kansojen välisiltä konflikteilta.

Asteroidilla

Helsingin Sanomat otsikoi eilen, että ”työnantajat toivovat lisää koulutusta maahanmuuttajille”. Ja Astrid Thors vastasi tänään, että hän haluaisi kokeilla nimetöntä työnhakua, sillä hän uskoo ”anonyymin työnhakukäytännön auttavan maahanmuuttajia työnhaussa”.

Jos asia on niin kuin lehti väittää, eli (1) ”yritysten omat ponnistelut eivät aina riitä sopeuttamaan tulijoita”, (2) maahanmuuttajien ”koulutuksessa voisi olla asiantuntijoita myös Kelasta, vakuutusyhtiöistä, pankeista, poliisista ja opetusministeriöstä” ja että (3) ”opastusta kaivattaisiin kielitaidon lisäksi esimerkiksi työsopimuksiin, työaikaan, lomiin, palkkaan, kulttuuriin, pukeutumiseen ja ylipäänsä käyttäytymiseen liittyvissä asioissa”, ovat puheena olevien työnhakijoiden lähtökohdat niin huonot, ettei työnantajien kiinnostumattomuus johdu heidän ulkomaalaisuudestaan sinänsä vaan muista ominaisuuksista tai niiden puuttumisesta.

Uutista voidaan siis pitää osoituksena järjestetyn maahanmuuton tarpeettomuudesta. Mikäli maassa vallitsisi pelkästään määrällinen työvoimapula, työnantajille kelpaisi luultavasti aivan minkä maalainen työvoima tahansa.

Samalla kun työnantajat ilmoittavat tarkemmista laatukriteereistä, Astrid Thors puolestaan haluaisi alentaa niitä muuttamalla pelin sääntöjä. Jos työhausta tehdään nimetöntä eli ihmisten sallitaan, toivotaan tai jopa määrätään hakevan työpaikkaa anonyymeinä, työnantajille myydään sikaa säkissä. Tuollaista salamielisyyttä tuskin kannattaa kukaan muu kuin sellainen, jolla on jotain kielteistä salattavaa (myönteistä salattavaahan on tietysti jokaisella).

Onko siis etninen alkuperä Thorsin mielestä juuri sen tapainen kielteinen ominaisuus, joka täytyy piilottaa? Entä homoseksuaalisuus tai suomenruotsalaisuus? Luulisi, että jokainen järkevä ihminen haluaisi olla kaikkine ominaisuuksineen korttipakan valtti eikä sellainen hullunkurinen jokeri, joka laittaa naamarin naulaan vasta työpaikan ovella. Thors tulee itse määrittäneeksi ulkomaalaisuuden ja maahanmuuttajuuden kielteisiksi ominaisuuksiksi pyrkimällä salailemaan niitä.

Sopeuttamisen, integroimisen ja kotouttamisen käsitteet kertovat samasta pakonomaisesta tekemisestä kuin uutisen sisältö. Nämä käsitteet paljastavat, että tekemisen tiellä kohdataan periaatteellista kitkaa. Jos toiminnalla on ylipäänsä menestymisen mahdollisuuksia, siihen ei tarvitse sopeuttaa. Koko ajattelutavan vikana on, että työllistymisen esteet nähdään tilastollisteoreettisina ominaisuuksina eikä sen mukaan, miten asiat todella ovat tai mitä ihmiset haluavat.

Ihmiset eivät yleensä tee mitään sellaista, mitä he eivät halua, eivätkä mitään sellaista, jolla ei ole luontaisia menestymisen edellytyksiä. Työpaikkojen olemassaolon syy ei ole poistaa työllistymisen esteitä vaan tehdä mahdollisimman hyvin niitä asioita, joita varten ne on luotu. Anonyymin työnhakukokeilun epäonnistumisesta todistaa esimerkiksi tämä uutinen, joka poistanee epäilyt siitä, ettei asiaa olisi ehditty jo kokeilla edistyksellisyyden mallimaassa, Ruotsissa.

Monikulttuurisuuden epäaitous tulee selvästi näkyviin vastavuoroisuuden toteutumattomuutena. Suomalaiset on opetettu pitämään selvänä, että meiltä itseltämme vaaditaan ranskan tai saksan kielen taitoa, jos haemme työpaikkaa Saksasta tai Ranskasta, eikä kukaan laita punaista puupenniäkään likoon järjestääkseen meille sopeutus- tai tulkkauspalveluja noissa maissa. Sen sijaan Suomeen muuttavalta ei juuri koskaan vaadita suomen eikä ruotsin kielen taitoa, vaan meidät itsemme pakotetaan kommunikoimaan vierailla kielillä myös Suomessa ja sitä kautta luopumaan kotikielestämme kansainvälisen kieli-imperialismin hyväksi.


Suomalaisuuden salaaminen?

Mutta täti-Thorsin ehdotuksessa on myös paljon hyvää. Ainakin minua helpottaisi, jos akateemisetkin virat täytettäisiin anonyymisti: kahmaisemalla tehtäviin muutama sovelias lottopalloina pyörivien hakijoiden joukosta. Tähän astihan akateemiset asiantuntijamenettelyt ovat olleet läpinäkyviä lähinnä yhteen suuntaan. Lehtien ja kustantamoiden referéet ja rahoitusta jakavien instituutioiden asiantuntijat ovat voineet esiintyä anonyymeinä ja läimäyttää meitä muita filosofeja ja tieteenharjoittajia vaikka kuinka perusteettomasti niin kustantamoiden kuin Suomen Akatemiankin silakankatkuisista takahuoneista.

Jos myös me voisimme hakea virkoja anonyymisti, vaarana on, että päätyisimme niihin. Persoonallaan työtä tekevä filosofi ei voi kuitenkaan salata henkilöllisyyttään, eikä sitä pitäisikään salata. Mikäli akateeminen tutkija voisi esiintyä anonyymisti niin, ettei hakijaa voitaisi tunnistaa tyylistä, sellaisen tieteenharjoittajan tuotokset olisivat kerta kaikkiaan niin huonoja, ettei niillä olisi mitään arvoa. Niinpä meidän pitää esiintyä omalla nimellämme, kuten tähänkin asti.

Mutta hypoteettisesti anonyymiys voisi edistää suomalaisten ihmisten nimittämistä yliopistovirkoihin. Olen havainnut, että virkaan rekrytoitumista edistää, jos hakijalla on kansainväliseltä kalskahtava nimi. Se ikään kuin tukee mielikuvaa tutkijasta ”kansainvälisenä toimijana”. Niinpä yliopistojen virkahuoneiden ovensuita koristavat hämmästyttävän usein muut kuin suomalaisperäiset nimet alkaen von Wrighteistä vähemmän tunnettuihin Sörsselssöneihin.

Yliopistollisessa kansainvälisyyskiimassa mikään ei ole niin selvästi kaiken arvostelun ulkopuolella kuin juuri ”kansainvälisesti ansioituneena pidetty tutkija”, vaikka hänen julkaisujensa sisältö olisi puuta heinää ja toteuttaisi lähinnä Simo Salmisen elämänviisautta, jonka mukaan ”on käyty ulkomaillakin, niin ettei tartte tulla nenille hyppimään”!

Siinä mahdollisessa maailmassa, jossa yliopistovirkoihin nimittäminen olisi anonyymia, virkoihin voisi päätyä myös sellaisia ihmisiä, jotka arvostelevat yhteiskunnan ja yliopiston pakkokansainvälistämistä, maahanmuuttoa, feminismiä, sananvapauden kuohintaa tai mitä tahansa vihervasemmiston suosimaa tendenssiä – myös sitä, jonka varjolla virkojen täyttö sinänsä on luovutettu kansainvälisiin käsiin.

Yhteiskunnan kannalta on vahinko, että suomalaisesta yhteiskunnasta suomeksi kirjoittavat ihmiset jätetään nykyään yliopistovirkojen ulkopuolelle ja ulkomaiset meidän olojamme tuntemattomat tahot päästetään määräämään, mitä yliopistoissamme saa opettaa ja ketkä viroissa toimivat. Koska yliopisto sinänsä on eräänlainen kommunistisen totalitarismin muoto, on selvää, että virantäyttölausunnot tilataan samalla tavoin ajattelevien puoluetoimistoista. Tästä pitää tietenkin syyttää vain niitä suomalaisia tieteenharjoittajia, jotka heittäytyvät kontalleen kansainvälisyysihanteiden edessä vaikka tietävätkin, että se on haitaksi heille itselleen ja kansalliselle yliopistolaitoksellemme.


Kunnon ihminen hakee työtä

Nyky-yhteiskunnassa työpaikkaa eivät saa kahdenlaiset ihmiset: yhtäältä epäkelvot ja toisaalta itsenäiset omien alojensa huiput, jotka toimivat linjanvetäjinä ja tietävät, mitä tekevät. Vain suorittaja kelpaa ilmiön nimeltä ”työ” piiriin.

Työnhakua sanotaan ja vaaditaan nykyään avoimemmaksi, mutta tosiasiassa avoimuuteen pakottaminen johtaa normiruuvien kiristymiseen ja erilaisten verukkeiden käyttöön, jotta lainsäädännön pakottavat pykälät voitaisiin kiertää ja elämä tulisi mahdolliseksi. Työnhakuprosesseihin luetaan vaarallisen usein kaikenlaiset turvallisuustarkastukset, perhetaustojen selvitykset, yksityiselämän kaivelu, testit, joissa oppineita kiusataan, sekä haastattelut, jotka muuttuvat kuulusteluiksi.

Jos töitä hakevaa ihmistä täytyy pitää lähtökohtaisesti rikollisena, mitä se kertoo työnantajista, työntekijöistä ja työelämästä itsestään? Kun henkisten arvojen tuotanto organisoidaan työksi, siitä tulee mielipidevankeuden muoto. Työelämän oma tappio on, jos ihminen ei saa olla oma itsensä.

Rikastumisen miljoonapommi

Helsingin Sanomien toimittajien täytyy olla kesälomalla eikä tilalle ole saatu ketään monikulttuurisuusmyönteistä kesätoimittajaa, sillä Taloussanomat on ottanut tehtäväkseen päästää ilmoille todellisen monikulttuurisuustruuttauksen. Lehti väittää, että Suomi tarvitsee henkitoreissaan kamppailevan työvoimapulan voittamiseen jopa 2 000 000 maahanmuuttajaa! (Määrä lähestyy Suomen koko tämänhetkistä työssä käyvää työvoimaa, joka on 2,5 miljoonaa henkeä.) Jutun kuvituksena on afrikkalaista alkuperää oleva kulttuuririkastuttaja ikään kuin muistuttamassa, että pätevää työvoimaa ei voitaisi saada mistään muualta kuin kolmannesta maailmasta edes siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että sitä jostain syystä tarvittaisiin.

Kyseisellä uutisella ei ole tietenkään mitään todellisuuspohjaa. On syytä muistaa, että työvoimapulaa pitää paikata maahanmuutolla vain, jos työvoimapulaa todella esiintyy, jos työvoimapula estää talouskasvun, jos huoltosuhde maahanmuutolla paranee ja jos suomalaiset ihmiset yleensäkin haluavat maahanmuuttoa. Koska maahanmuuttajien keskuudessa huoltosuhde on paljon huonompi kuin kantaväestön keskuudessa ja koska myös työllisyys on maahanmuuttajien keskuudessa kantaväestöä olennaisesti alempi, ei maahanmuutolla voida korjata huoltosuhdetta eikä siten varmistaa talouskasvua. Näin ollen maahanmuutto on väärä lääke, mutta se on väärä lääke myös väärään tautiin.

Totesin jo tutkimuksessani Työttömän kuolema (Yliopistopaino 2005), että suurten ikäluokkien eläköityminen ei aiheuta sellaista uuden työvoiman tarvetta, kuin on oletettu. Työpaikkojen määrä ei näet pysy vakiona, vaan vähenee. Varsinkin julkisesta hallinnosta lopetetaan virkoja sitä mukaa, kun niiden ainoa ylläpidon syy jää eläkkeelle tai kuolee. Virkoja siis pannaan kiinni, mikä on hyväkin, sillä niin sanotuille suuren syntyvyyden ikäluokille (jotka tunnetaan myös pullamössösukupolvina), perustettiin uusia virkoja julkista sektoria laajentamalla 1970-luvulla niin, että siitä syntyneitä laskuja meidät nuoremmat pakotetaan maksamaan vielä pitkään.

Suomessa voi olla kysyntää ammattitaitoisesta työvoimasta, mutta sitä ei saada Afrikasta eikä Euroopan takapihoilta. Muualta taas ei ole ketään tarjolla, ja kouluttaminen on liian hidasta ja kallista. Monilapsiset maahanmuuttajaperheet heikentävät huoltosuhdetta. Niin lapset kuin jatkuvasti raskaana olevat naisetkin ovat huolehdittavia. Myös suuri osa maahanmuuttajamiesten ammateista keskittyy heidän omien kulttuuripalvelujensa ympärille eli tulkkien, naapuruussovittelijoiden, imaamien ja korukauppiaiden ammatteihin. Esimerkiksi somaleista noin yksi kymmenestä käy jossakin sellaisessa työssä, joka ei ole joko heidän oma elämäntapa-ammattinsa tai yhteiskunnan perustama suojatyöpaikka.

Joku työnantajataho voi tietysti vedota ahneuksissaan ”työvoimapulaan”, mutta sen hän tekee vain saadakseen maahan halpatyövoimaa, joka suostuu työskentelemään alle minimipalkan. Keskeinen poliittinen kysymys on, haluammeko me kantaväestöön kuuluvat suomalaiset tähän maahan suurta ulkomaalaisten ryhmää edes siinä tapauksessa, että talouskasvumme ilman sitä pysähtyisi. Todennäköisesti se ei pysähtyisi kuitenkaan maahanmuuton loppumiseen vaan pikemminkin sen jatkumiseen, sillä kokemukset maahanmuutosta ovat olleet huoltosuhdetta ajatellen huonoja myös muissa länsimaissa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että talouskasvu tyrehtyisi työvoiman ja kulutuksen vähenemiseen, on syytä ajatella, kumpi on tärkeämpää: sekö, että maamme säilyy väestöllisesti yhtenäisenä ja tyydymme nykyiseen rikastumisen tasoomme, vai se, että ulkopolitiikkamme keskeinen tulos eli kansallinen yhtenäisyys hajotetaan, lähiömme slummiutetaan ja maahamme muodostuu etnisistä kansanryhmistä koostuva eripurainen väestö, eikä huoltosuhteemme siltikään parane. Tässä olisi ajateltavaa Taloussanomien toimitukselle ja puolueille. Ikävää, että julkista ja filosofista arvokeskustelua tästä asiasta ei saa käydä sen enempää puolueissa, mediassa kuin kansalaiskeskusteluissakaan, vaikka suurella osalla ihmisistä on asiaan selvästi pohdittu kanta, aivan kuten Taloussanomien jutun yleisökommenteistakin käy ilmi.

Valtaapitävien poliitikkojen ja Sanoma-lehtien harjoittama työvoimapulalla spekuloiminen on tehnyt julkisessa sanassa esitetyistä väitteistä ja niiden kansalaiskommenteista eräänlaista ping pongia. Ensin joku Thors esittää perättömän ja vailla mitään itsereflektiota olevan väitteen maamme ulkomaalaistamisen välttämättömyydestä, ikään kuin kyseessä olisi luonnonlaki. Sitten se kumotaan sekä oppineiden vastauksissa että kansalaisten mielipiteissä. Ja sen jälkeen tulee joku viranomainen, kuten vähemmistövaltuutettu tai valtionsyyttäjä, joka pyrkii estämään järkiperäisen ja maahanmuuttokriittisen keskustelun syytteellä uhaten.

Ping pong todennäköisesti jatkuu niin kauan, kunnes monikulttuurisuuden tarpeellisuutta puolustelevat poliitikot ja muut tasa-arvodiktaattorit heräävät huomaamaan, kuinka suuri poliittinen voima meidän omasta kulttuuristamme ja työvoimapoliittisista eduistamme kiinni pitävä enemmistömielipide todella on.

Eräs syy huoltosuhteen ongelmiin on feministinen liike. Suomalainen heteroseksuaalinen väestö ei lisäänny tarpeeksi, koska naiset kokevat lasten synnyttämisen ja hoitamisen uhraukseksi, joka syrjäyttää heidät ammatilliselta uralta. Niin ei tarvitsisi välttämättä olla, eikä nykyaikana olekaan.

Keskeinen kysymys on, miksi suuret ikäluokat eivät hoitaneet huoltosuhdetta kuntoon omaa lapsilukuaan lisäämällä? Ensin he ahmivat itselleen virat ja varat julkisen sektorin työpaikkoja sekä byrokratiaa lisäämällä, jolloin kansantuote aleni. Sitten he kellottelivat valtion ja kuntien viroissaan neljäkymmentä vuotta – eihän velttoa mihinkään pienfirmaan sisään saa.

Nyt he haluavat pakottaa nuoremmat toimimaan omana lypsylehmänään koko kolmikymmenvuotisen eläkkeellä olonsa ajan, jolloin nuorison mahdollisuudet omien lasten hankintaan entisestäänkin heikkenevät. Kansallisen köyhtymisen ja huoltosuhteen suurin syypää on 1940- ja 1950-luvulla syntynyt protesti- & partaturilassukupolvi, joka uhkasi maatamme sosialismilla, raunioitti huoltosuhteen mukavuudenhalullaan ja ongelmien aktualisoituessa haluaa muuttaa maamme monikulttuuriseksi etnohelvetiksi maahanmuuttoa lisäämällä.