Kruunuvuorensilta rakennettava

Helsingin rakennuspolitiikassa tehdään silloin tällöin järkeviäkin ehdotuksia. Katajanokan hotelli ja Guggenheim-museo eivät olleet sellaisia, mutta Laajasalon ja Kalasataman yhdistävä Kruunuvuorensilta on.

Olen asunto- ja rakentamispoliittisessa ohjelmassani ottanut kannan, että Helsinkiin on tuotettava runsaasti lisää asuntoja kroonisen asuntopulan lievittämiseksi. Infrastruktuurin rakentamisen ei tule olla itsetarkoitus, vaan sen täytyy palvella asuntojen ja kotien luomista ihmisille.

Kruunuvuorensillan rakentaminen tukee tätä tarkoitusta. Laajasalo ja Kruunuvuorenranta ovat nykyisin huonojen liikenneyhteyksien päässä, ja alueen palvelutaso on kurja. Tilanteen parantamiseksi uusi liikenneyhteys keskustaan ja keskustan kautta myös muualle Helsinkiin tarvitaan.

Vaikeassakin taloudellisessa tilanteessa se on mahdollista, sillä uuden sillan myötä kaupungin maa-alueiden arvo nousee, ja kaupunki pystyy rahoittamaan siltahanketta myymällä tontteja rakennuttajille.

Kättä on väännetty pitkään siitä, tulisiko rakentaa tunneli-, lautta- vai siltayhteys. Tunnelin hintaa nostaa maaperän huono rakennettavuus. Metrotunneli pitäisi koota betonielementeistä, mikä lisäisi kustannuksia. Pitkä tunneli soveltuu vain metroliikenteeseen, ja silloinkin hätäpoistumisteistä syntyy ongelma.

Lautta taas on hidas ja kapasiteetti täysin riittämätön. Jo Suomenlinnan lautta on tukkoinen, vaikka saarella asuu vain 800 ihmistä. Se on vähän verrattuna Kruunuvuoren ja Laajasalon alueeseen, jonne voidaan rakentaa jopa 40 000 asukkaan kaupunginosa (olettaen, että jonakin päivänä myös Santahamina rakennetaan). Ehdotetun köysiradan taas voi suoraan nauraa pois keskustelusta.

Jotta tämä merellinen alue voidaan rakentaa tehokkaaseen asumiskäyttöön, se on yhdistettävä keskustaan uudella sillalla. Se on ainoa järkevä vaihtoehto. Kaupungin järjestämä suunnittelukilpailu antaa päätöksenteolle hyvät lähtökohdat.


Tilausta täsmennettävä

Kunnallispolitiikassa on yleistynyt käytäntö, että ensin järjestetään kilpailu, jonka tuloksia esitellään ikään kuin päätös rakentamisesta olisi tehty. Näin on tarkoitus edistää myönteisen päätöksen syntymistä. En näe tässä käänteisessäkään menettelyssä vikaa, sillä täytyyhän kuntalaisten tietää, mistä ollaan päättämässä.

Mutta mielestäni asiassa voitaisiin edetä myös oikeassa järjestyksessä ja lyödä nuija pöytään rakentamisesta heti ja palata sitten takaisin suunnittelupöydän äärelle. Internetissä ja Kampin Laiturissa nyt nähtävillä olevat ehdotukset eivät mielestäni ole sellaisinaan toteuttamiskelpoisia. Ulkoisesti hienoimmista ja identiteetiltään omaleimaisimmista (Unda Arctica ja Vendus) puuttuu käytännöllisyyttä ja käyttökelpoisimmat (kuten Debet Semper ja Occursus) ovat karkeita.

Sitä saa, mitä tilaa, ja vikaa onkin tilauksessa. Kyse on siitä, mitä sillalla pitäisi saada kulkemaan ja kuinka. Nyt on syytä välttää se suuri virhe, että sillalta suljettaisiin pois autoliikenne.

Helsingin kaupunki on päätynyt tilaamaan suunnittelutoimistoilta sillan vain raitioliikennettä, jalankulkua ja pyöräilyä varten. Siinä ei ole mitään järkeä. Henkilökuljetusten lisäksi pitäisi huomioida myös alueelle tulevien kauppojen ja ostoskeskusten tavaraliikenne, jota ei saada siirtymään sen enempää raitiovaunuilla kuin metrollakaan vaan ainoastaan autoilla.

Sillalle pitäisi saada sopimaan sekä autot, raitiovaunut, pyöräilijät että jalankulkijat. Jos jotakin jätetään pois, jätettäköön pois jalankulkijat tai pyöräilijät. Tämä saattaa kuulostaa jyrkältä, mutta sanon sen aktiivisena pyöräilyn harrastajana ja autottomana ihmisenä.

Korkeat ja pitkät siltarakennelmat ovat tuulisia eivätkä sovi kovin hyvin pyöräilyyn. Jalankulkijat taas harvoin lähtevät ylittämään yli kilometrin siltaa ainakaan omasta tahdostaan, jos julkinen liikenne on tarjolla. Siksi moniin esittelyvideoihin sisällytetty mielikuva sillalla halailevista pareista ja töihinsä kiirehtivistä pikkutakki- & jakkupukukaupunkilaisista on idealisoitu.

Jo nykyinen Kulosaaren silta antaa tästä näyttöä. Tällä sillalla voikin kohdata harvinaisen luonnonilmiön: pyöräileepä ja käveleepä siltaa kumpaan suuntaan tahansa, aina käy vastatuuli.

Uuden sillan kattaminen puolestaan rumentaisi siltaa huomattavasti. Kesällä se kuumenisi kasvihuoneen tavoin, talvella ikkunat likaantuisivat vaakasuorassa pyryssä, ja voisipa paikasta tulla myös rähjäinen oleskelupaikka kulkureille.

Koska suurin osa kevyestä liikenteestä käyttää siltaa vain hyvällä säällä, silta voidaan ja mielestäni pitääkin rakentaa avonaiseksi. Ympäristökokemus on tällöin parempi kuin jonkin lasi- tai muoviputken sisällä. Autoliikenne, raitioliikenne ja mahdollinen kevyt liikenne pitää joka tapauksessa erottaa selvästi toisistaan, onpa silta sitten yksi- tai kaksikerroksinen.


Kevyelle liikenteelle olisi myös vaihtoehtoinen reitti

Uskottavia ympäristöpoliittisia esteitä sillalle ei ole olemassa. Hyvin toteutettuna se on sekä hyödyllinen että kaunis ratkaisu, joka mahdollistaa asuntojen rakentamisen ja parantaa kaupunkikuvaa.

Siltojen linjauksia on vielä syytä pohtia. Mikäli tämän hankkeen kustannukset osoittautuvat liian korkeiksi, hyvä vaihtoehto on olemassa. Toista kilometriä pitkän sillan sijasta pelkkä raitiotieyhteys keskustaan voitaisiin vetää yhdistämällä Kruunuvuorenranta Kulosaareen Bomansonintien kohdalle noin 350 metrin pituisella sillalla, sieltä edelleen Kulosaaren kautta Mustikkamaalle ja Mustikkamaalta Sompasaareen.

Tämä ratkaisu olisi paljon halvempi ja mahdollistaisi raitiotieliikenteen ja sen rinnalla kulkevan kevyen liikenteen väylän. Myös maisemallisesti reitti olisi hyvä, ja sitä vastustetaankin lähinnä Kulosaaren patriisitaloissa, joiden asukkaat eivät halua huviloidensa eteen meluisaksi koettua joukkoliikennettä. Nähdäkseni tämä vaihtoehto kannattaisi kuitenkin selvittää, jos nyt pöydällä oleva hanke torpataan rahapulan vuoksi.

Erityisesti kannattaa pohtia keskustan päässä olevaa linjausta (joka tästä suunnittelukilpailusta onkin jätetty ovelasti pois). Kuten kartasta näkyy, Sompasaaren ja Kruununhaan välinen silta katkaisisi laivaliikenteen Hanasaaren hiilivoimalalta. Itse pidän hiilivoimaa edelleenkin Helsingin tulevaisuuden energianlähteenä, sillä Helsingissä ovat Euroopan ympäristöystävällisimmät hiilivoimalat. Niinpä linjaus Mustikkamaalta meren yli voitaisiin parhaiten johtaa Sörnäisen satamaan ja sieltä edelleen Suvilahteen ja Sörnäisen rantatielle.

Joka tapauksessa silta on ympäristön kannalta paljon ongelmattomampi kuin esimerkiksi se hyrysysy, joka nousee nyt presidentinlinnan edustalle. Kuinka arvasinkin, että jotain tällaista on tulossa?

Guggenheim-museo tyrmättävä

Todellisuuden parodioiminen on vaikeaa silloin kun todellisuus itsessään on muuttunut parodiaksi. Helsingin kaupunginvaltuusto riiteli vuonna 2010 tuen myöntämisestä Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n Pride-tapahtumalle, vaikka kyseessä oli shakkiseura-avustusten kokoinen asia. Nyt Helsingin valtuustoa painostetaan hyväksymään vähintään 150 miljoonan hintainen homohanke, vaikka siitä ei ole homoille kerrassaan mitään hyötyä!

Julkisuuteen pullahtaa silloin tällöin perin hulluja esityksiä, jotka perustuvat joidenkin täysin puolueellisten näennäisasiantuntijoiden selvityksiin. Juuri sellainen oli raportti, jossa suositettiin Guggenheim-museon rakentamista Katajanokalle.

Pelkät selvityskulut olivat 2 miljoonaa euroa. Lähes vastaavan summan kaupunki tuhlasi, kun Jussi Pajusen aloitteesta pohdittiin, voitaisiinko Suomenlahden alitse rakentaa Helsingin ja Tallinnan yhdistävä rautatie – tilanteessa, jossa sen enempää Helsingillä kuin Tallinnallakaan ei ole varaa edes yhteen ylimääräiseen raitiotievuoroon!

Nämä selvityksiin tuhlatut rahat ovat kuluneet täysin hukkaan. Jos museo rakennettaisiin, ainoa hyötyjä olisi taloudellisissa vaikeuksissa oleva Guggenheim-säätiö, joka perisi nimensä käytöstä 30 miljoonan dollarin korvauksen. Rakentamis-, käyttö- ja pääomakustannukset kantaisi kaupunki yksin.

Jussi Pajusen mukaan museo rakennettaisiin kokonaan velkarahalla, ja pelkät lainanhoitokulut olisivat 8 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin lainakanta on talousarviokauden lopussa eli vuonna 2013 ennusteen mukaan 2000 miljoonaa euroa, josta Guggenheim-museon osuus olisi lähes 10 prosenttia. Kaupunki ei pysty koskaan maksamaan edes tähänastisia velkojaan, paitsi omaisuutta ja liikelaitoksiaan myymällä. Se taas johtaa tuloutusten vähenemiseen ja köyhtymiskierteeseen. (Tietoa kaupungin köyhtymisestä tässä.)

Vuonna 2011 kaupunki nosti veroäyriä yhdellä prosenttiyksiköllä. Guggenheim-museon tapaiset jättiläisinvestoinnit ovat pähkähulluja riskiprojekteja, joista ei ole odotettavissa mitään taloudellista tuottoa. Ne ovat helmikanojen hienosteluhankkeita, joilla tuetaan esineellistettyä design-taidetta mutta ei todellista luovaa toimintaa. Kukaan oikea taiteilija ei luullakseni Guggenheim-museota kaipaa mutta olisi varmaan tyytyväinen, jos kaupungilla olisi roiskaista 150 miljoonaa suomalaisten taiteilijoiden työn tukemiseen.

Hienoin rakennus, jonka valtio ja kunnat nykypolitiikalla saavat aikaan, on luksusluokan velkavankila. Olen vastustanut systemaattisesti monumentaaliarkkitehtuurin tuottamista Suomeen ja vaatinut julkisen rahoituksen suuntaamista poliittisilla päätöksillä kotien tuottamiseen ihmisille. Sillä niistä on huutava pula varsinkin pääkaupunkiseudulla. Kritisoin jo Musiikkitalon rakentamista ja vastustin Katajanokan hotellin rakentamista. Olin tyytyväinen, kun valtuusto päätti tyrmätä hankkeen.

Ongelmana näyttääkin olevan Katajanokalla tyhjänä oleva tontti. Miksi Katajanokalle pitää ylipäänsä rakentaa jotakin suurta ja mahtavaa: rakennuskomplekseja, joita ihmiset uskaltavat lähestyä vain, jos heillä on suuri määrä rahaa mukanaan? Paikkahan on poliittisestikin merkittävä, sillä se sijaitsee Presidentinlinnan ja Senaatintorin lähettyvillä.

Rakentakaamme Katajanokan rantaan viihtyisä kesäterassi, jolla kansalaiset voivat oleskella ja nautiskella kauniin kaupunkimme maisemista ja katsella ohikulkijoita. Se sopii läheiseen arkkitehtuuriin ja osoittaa myös turisteille, että meillä on ihmisten mittakaavalla rakennettu pääkaupunki.

Terassi toimisi paikalla hyvin myös siksi, että tässä maassa ravintola-ala tuottaa aina, ryhtyipä sillä mihin tahansa. Toivon, että valtuusto torjuu Guggenheim-museon taloudellisesti mahdottomana konkurssihankkeena. Toivoa antaa se, että tänä vuonna ovat jälleen kunnallisvaalit, eikä moniakaan kuntalaisia varmaan miellytä se, että verovaroja upotetaan kukkahattutätien eliittihankkeisiin samalla, kun kaupunki, kansalaiset ja toimeentulotukiasiakkaat elävät syömävelan varassa, kirjastoja suljetaan ja terveyskeskusmaksuja nostetaan.

Miljardin mummonmarkan musiikkitalo

Helsingin musiikkitalo maksoi budjetin mukaan noin 140 miljoonaa euroa, eli erilaisine lisukkeineen hinnaksi tulee suunnilleen miljardi mummonmarkkaa. Talo sulkeutui yleisöltä eilen, koska seinien sisäpuolella vietettiin juhlallisia avajaisia.

En ollut paikalla – älkää luulko – sillä tilaisuuteen kutsuttiin vain sivistyneistöä, kuten poliitikkoja. Heidän fiksuimmiksi toteamuksikseen taisi jäädä jotakin sellaista kuin ”minä en ymmärtänyt tästä mitään”.

Kuljin kyllä rakentamisen aikana useasti työmaan ohi. Minun mielessäni kävi silloin, että kyseisessä talossa ei varmaan koskaan soiteta mitään sellaista, mitä kansa oikeasti haluaa kuulla, kuten Rihannaa tai Lady Gagaa. Sen sijaan siellä soitettaneen Igor Stravinskyn riitasointuja, koska ne ovat tarpeeksi kiduttavia ylittääkseen daideellisuuden tason.

Ja kuinkas kävikään: sulkeutujaisissa vingutettiin nimenomaan Stravinskyn Kevätuhria, jota hän itsekin piti rumana, sillä hän ”ei pitänyt kauniista musiikista”. Ne, jotka ”eivät ymmärrä kyseisestä taiteesta mitään”, saattavat hyvää hyvyyttään ajatella, että joku Hankamäen kaltainen homo ehkä ymmärtää, joten täytyy suvaita. Mutta, hyvät veljet, minäkään en ymmärrä saati pidä. Yhtään.

Paljon mieluummin menen sinne, missä raikas rokki raikaa tai soitetaan trance-teknoa. Se on paljon mukavampaa. On rento fiilis eikä tarvitse koko ajan jännittää, joko saa taputtaa. Yleensäkin nautin mieluummin elämän pienistä iloista kuin istun kipsipäiden keskellä kärsivän näköisenä.

Jo käyttöönoton korkkaus vaalien tulospalvelun alttarina viime huhtikuussa osoitti, että uusi Musiikkitalo on vallan foorumi ja helmikanojen näyttäytymismesta. Luovuus ja taide eivät tätä hygieniaa kestä. Ne asuvat muualla. Talon akustiikkaa kehuvilta snobeilta puuttuu oivallus, että kaikki musiikki voi olla erinomaista, jos siihen panee sydämensä ja tunnelma on hyvä. Se ei tule seinistä. Myöskään muusikot eivät saa uusilta tiloilta mitään, vaan niihin upposivat heidän palkkarahansa.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja opetusministeri Jukka Gustafsson tekivät ihan oikein ollessaan avajaisten aikaan muualla. Ylen entiselle toimitusjohtajalle Mikael Jungnerille taas oli hyväksi jättää hänet myöhästyneenä ulkopuolelle, sillä Ylen johto oli yksi syypää tähän strategiseen virheinvestointiin.

Verorahojen rappaaminen monumentaaliarkkitehtuuriin on rikos velkaisessa valtiossa ja sairaan asuntopolitiikan Suomessa. Tässä maassa ei tarvita enää yhtään lisää julkisia palatseja eikä infrastruktuuria: ei yhtään messuhallia, kauppakeskusta, liikenneympyrää, siltaa, taidelaitosta eikä hallintoesikuntaa. Rakentamisen voimavarat pitää keskittää kotien tuottamiseen ihmisille. Juuri niistä on huutava pula, ja asuntokurjuus on kaiken kurjuuden alku ja juuri.

Myös Musiikkitalon teemoja ovat tänä hassuna monikulttuurisuusvouhotuksen aikana ”avoimuus” ja ”kohtaaminen”. Miksi nämä hienot mokuttajatädit ja -sedät eivät majoittaneet Kalasatamasta häädettyjä romaneja sinne Musiikkitalon sisäpuolelle kulttuuriväristyksiä tuomaan?

---

Hups! Rakentaminen maksoikin 30 vuotta täyttävien MTV3:n glasnost-uutisten mukaan runsaat 185 miljoonaa.

Päivän hyvä työ on tehty

Eduskunnalla ja Helsingin kaupunginvaltuustolla on se ero, että valtuusto on sivistyneempi, koska siellä on vähemmän juntteja. Ja päätetään Helsingin asioista.

Siksi oli mukavaa, että valtuutettujen selvä enemmistö otti pururatansa käyttöön ja äänesti Katajanokan hotellin kumoon. Sinne suli Suomenlahteen jääkuutio kuin lumiukko, josta ei kevätauringon porotuksessa jäänyt jäljelle muuta kuin hattu, hammashiilet ja porkkana.

On oikeastaan samantekevää, millä verukkeella hotellia vastustettiin tai puolustettiin. Kaupunginvaltuustoa tervehtineen akateemikkojen lähetystön mukaan sveitsiläisen arkkitehtitoimiston suunnittelijat eivät olleet edes käyneet Helsingissä tutustumassa aiotun rakennuksen ympäristöön.

Jo tämä antaa asennoitumisen ylimalkaisuudesta selvän näytön. Se osoittaa kansainvälisestä huippusuunnittelusta saman kuin taivaan tuulissa lentelevien virkamiesfilosofien syvällisyydestä: sisällä ei ole muuta kuin ilmaa kevyempää kaasua. Onneksi pian pääsee taas kesäiseen Suomenlinnan lukemaan vaikka Kustaanmiekan kuninkaanportissa olevat sanat.

Ikävää vain, että Museovirasto aikoo yhdessä hoitokunnan kanssa reunustaa turva-aidoilla melkein kaikki Suomenlinnan nähtävyydet ja näköalapaikat vuonna 2004 sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Ei Stockmannin pääsisäänkäynnin edessä olevaa Aleksanterinkadun katualuettakaan ole ympäröity turva-aidalla siitä huolimatta, että paikalla ei ole virallisesti edes suojatietä ja kadun ylittää päivittäin tuhansien ihmisten lauma.

Selitys lieneekin siinä, että jos Aleksilla jää ratikan alle, se on akselirasvaksi liiskautuneiden omaa syytä. Jos taas köllähtää Suomenlinnan tönnäältä, syy on mukamas hoitokunnan, sillä asiasta on Korkeimman oikeuden tuomio. Tätä ennakkoratkaisua hoitokunta nyt pelkää ja hätävarjelee omaa asemaansa rakentelemalla puomeja joka paikkaan. Typerä päätös, joka pilaa maailmanperintöluettelon suojelukohteen!

Varmaan myös Katajanokan evätty hotellikaava korvataan jollakin vielä hullummalla suunnitelmalla, ja paikalle rakennetaan Texaco, moskeija, päiväkoti, amerikkalais-pohjalainen kyläkauppa tai juhannussalko, jota vahtaa hiekkalaatikolla leikkivä pikku-Pekka. Tosiasiassa alue pitäisi suunnitella kokonaisuutena yhtä huolellisesti kuin esimerkiksi Töölönlahti. Tontti tontilta etenevä postimerkkikaavoitus ei saa riittää.

Katajanokan hotelli kuin Las Vegasin kylmähuoltamo

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Katajanokan hotellikaavan pari viikkoa sitten. Yksimielisesti hanketta puolusti ainoastaan kokoomuksen ryhmä. Vihreiden porukka jakautui kahtia, ja kahta verta oli myös demareissa. Vastaan äänestivät keskustan, Rkp:n ja Vasemmistoliiton edustajat. Asia ratkaistaan ensi keskiviikkona kaupunginvaltuustossa, ja äänestyksestä odotetaan tiukkaa.

Yli kolmestakymmenestä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ammattilaisesta koostuva asiantuntijaryhmä laati kaupunkisuunnittelulautakunnalle vetoomuksen hotellia vastaan jo vuonna 2008. Asiantuntijat pitivät hotellia liian massiivisena ja katsoivat, ettei se sovi rannan ensembleen eikä muihin rakennuksiin.

Myös omasta mielestäni kyseinen hotelli on pakastettu ankka. Se sopisi empirismiä ja modernismia edustavaan rakennuskantaan kuin Eiffel-torni Tokioon. On hyvä, että Helsinki valvoo yhtenäistä räystäsviivaa kortteleissa, mutta nähdäkseni kaupungin pitäisi estää myös pelkästä ahneudesta ja tehokkuuden tavoittelusta johtuvat maisemien raiskaukset tällä kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla.


Hotelli kuolleille

Kaupunginhallituksen hotellikaavapäätös toi kirkkaasti esiin sen, että ainakaan kokoomuksessa ei ajatella lainkaan asioiden esteettisiä puolia eikä ympäristöä. Päätöksiä tehdään vain rakennusliikkeiden pyynnöstä ja firmojen eduksi. Kiinnostaako kokoomuslaisia ja city-vihreitä todellakin vain sellainen, mikä on uutta ja kiiltävää ja johon liittyy taloudellinen arvovalintavaikuttaminen?

Nousukasmaisen metropolieurooppalaisuuden tavoittelu ei selitä, miksi valtakunnan tärkeimpiin paikkoihin kuuluva tontti pitäisi myydä norjalaiselle sijoittajalle ja miksi suunnitelma pitäisi tilata kansainväliseltä toimistolta. Kokoomus ja demarit ovat halunneet suunnittelijoiksi suuria nimiä, jotka eivät osallistu kilpailuihin, ja varmaankin siksi sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen tilasi työn aikoinaan Herzog & de Meuronilta. Käytännössä tällainen suurten eleiden tavoittelu on pelkkä jäänne kasinotalouden kasariluvuilta. Alueen kaipaama kokonaissuunnittelu unohtui kaikilta, ja myös rakennuksen ristinmuoto on symboliarvoltaan liian provosoiva ja voimakas.

Omasta mielestäni pääkaupunkiseudulla ei tarvita enää yhtään lisää hotelleja, hallintopalatseja, kauppakeskuksia eikä kalliita taide- tai urheilulaitoksia. Hotellit ovat huorien, bisnesmiesten ja torakoitten majapaikkoja. Jo Helsinki-Vantaan lentoasema on ympäröity menneestä noususuhdanteesta muistuttavilla viihdekeskuksilla ja muilla virheinvestoinneilla. Myös Katajanokalla on tarpeeksi tyhjän panttina olevaa hotellitilaa, jota on saatu vanhaan vankilaankin.

Rakentamisen resurssit pitää ohjata kaavoituspolitiikalla kotien rakentamiseen ihmisille, sillä juuri niistä vallitsee huutava pula. Tämä merkitsee, että julkisen vallan pitäisi yhdessä rahoittajien ja rakennusliikkeiden kanssa keskittyä tuottamaan lisää asuntoja eikä tuhlata yhteiskunnallisia voimavaroja suuruudenhullujen konglomeraattien rakenteluun. On väärin, että kaupunkitilaa täytetään rakennuksilla, joita ihmiset voivat lähestyä vain, jos raha polttaa heidän perstaskujaan.


Huono suunnitelma

Katajanokan hotellia voidaan vastustaa rakennuspoliittisten yleisperusteiden lisäksi jo sillä syyllä, että se on paikalle täysin sopimaton. Rakennuksen piirtäneet sveitsiläisarkkitehdit naureskelivat varmasti partaansa saatuaan kaupunginhallituksen hyväksymään alustavasti suunnitelman, joka toisi presidentinlinnan eteen tasaristin muotoisen Sveitsin lipun jäljitelmän.

Haluaisinpa tietää, minkä maan viranomaiset hyväksyisivät presidentin tai kuninkaan palatsin viereen sitä mahtavamman kaupallisen rakennuksen. Hotellin muotokieli ja suuri koko riitelevät pahoin ympäristön kanssa, ja yökerhon värikylläiset esitykset loistaisivat räntäsateessa tahriutuvien suurten ikkunoiden läpi kuin Leningradin pillujoulu.

Alueella on jo nyt yksi kontrastikohta, joka muodostuu Länsi-Euroopan suurimman ortodoksisen kirkon, Uspenskin katedraalin, ja Alvar Aallon piirtämän Enson pääkonttorin välille. Orientaaliset muodot ja kupolikatot sopivat kuitenkin vielä kohtalaisen siedettävästi selkälinjaisen marmorirakennuksen yhteyteen Kauppatorin suunnalta katsellen. Uusi hotelli rikkoisi tämän jännitteen ja saisi alueen näyttämään semioottiselta sekamelskalta.

Tiedän kyllä, että rantatontin myynnillä kaupunki aikoi kiskaista rakentajilta muutaman miljoonan, joilla olisi voitu ”korjata kouluja”, kuten perustelu kuului. Mutta kyseistä paikkaa ei sovi uhrata pelkälle tehokkuuden tavoittelulle, joka vihloo silmää seuraavat 50–100 vuotta. Niinpä kaupungin taloudellinen intressi tontin myymiseen ei saa riittää perusteeksi sille, miksi paikka pitäisi antaa ulkomaisen rakentajan ja ulkomaisten suunnittelijoiden hallintaan. Kyllä alueelle löytyy varmasti kotimaisiakin toimijoita ja parempia käyttötarkoituksia.

Hotelli toisi rauhallisena pidetylle ja sen vuoksi arvostetulle Katajanokalle ympärivuorokautista levottomuutta niin, että lopulta myös lähitienoon kadut olisivat täynnä rymyjengien oksennusta, kusta ja paskaa, aivan kuten monikulttuurisuudesta kärsivällä kotikadullani, Iso-Roballa. Miksi nekin vihreät, jotka puolustavat hotellia, eivät vaadi tälle aurinkoiselle paikalle viheraluetta rantakahviloineen? Sen sijaan he rakennuttaisivat tylyn juppihenkisen wau-buildingin. Nokisen sateen tahrimana lasiristi olisi ennen pitkää yhtä ylevä näky kuin Hakaniemen kuuluisa betonislummi ghettoblastereineen.


Kansanvaltaisempaan kaupunkikuvaan ja -suunnitteluun

Rakennussuunnittelu tarvitsee poliittista kontrollia. Jo 1960- ja 1970-luvuilla arkkitehdit tuhosivat Helsinkiä enemmän kuin ryssän pommikoneet. Koska en ole itse valitettavasti valtuustossa, pyydänkin kunnioittavasti kaikkia niitä kaupunginvaltuuston jäseniä, joita tämä asia kiinnostaa ja jotka arkkitehtuurista ja taidehistoriasta jotakin ymmärtävät, äänestämään ensi keskiviikkona hotellisuunnitelmaa vastaan.

Hotellin tyrmäämistä helpottaa se, että rakennusta on tähän asti pukattu alueelle pakolla. Alueen suunnittelusta ei järjestetty kilpailua, kuntalaisten mielipiteitä ei kuultu tarpeeksi, ja esitys meni läpi sekä lautakunnassa että kaupunginhallituksessa vain yhden äänen turvin.

Valtuuston pitäisi skarpata myös muiden alueiden suunnittelussa. Jätkäsaaren ja öljysataman nopeaa rakentamista asuinalueiksi kannatan kyllä lämpimästi. Sen sijaan eduskuntatalon eteen nouseva musiikkitalo on osoittanut nyt harjakorkeuteen noustuaan, kuinka epäviisasta on täyttää kaupungin paraatipaikkoja taloudellisen eliitin egopaisuttelua varten suunnitelluilla teräslaatikoilla.

Linkki asuntopoliittiseen ohjelmaani.

Minareeteista ja minoriteeteista

Islamia, jonka kannattajien uskonnollista vakaumusta ja aikeiden totisuutta minulla ei ole syytä epäillä, kehutaan usein kulttuuriaarteistaan: esimerkiksi runoudesta ja arkkitehtuurin helmistä. Silti ongelmallista on, että kyseinen kulttuuriornamentiikka on yleensä uhrattu vain uskonnolle, ja arkkitehtuurin aarteet on sijoitettu moskeijoiden seiniin eikä tavallisen kansan asumuksiin.

Sveitsiläiset puolestaan päättivät viime viikonloppuna kansanäänestyksessä, että maa kieltää moskeijoiden minareetit niistä leviävien äänekkäiden rukouskutsujen vuoksi. Noin 7,6 miljoonan asukkaan vuoristovaltiossa oleskeleva 400 000 muslimin vähemmistö koostuu suureksi osaksi Bosnian ja Hertsegovinan sodan pakolaisista. Balkanin pakolaistulva on koetellut niin Sveitsiä kuin Itävaltaakin, ja molemmissa maissa laaja maahanmuutto on johtanut sekä ääriasenteiden kasvuun että terveeseen maahanmuuttokritiikkiin, eikä näitä kahta ole aina voitu erottaa toisistaan.

Sveitsissä maahanmuuttokriittinen ja ”äärioikeistolaiseksi” sanottu SVP (Schweizerische Volkspartei) on suurin puolue 29 prosentin vaalikannatuksella, joten se peittää ison siivun keskustankin jakkaroista paikallisessa parlamentissa. Itsenäinen Sveitsi on selvästikin kansanvaltaisempi maa kuin Euroopan unionin jäsenvaltiot, sillä niissä kansalaisten mielipide olisi tukahdutettu talouspakotteilla tai tuomitsemalla ihmisten poliittinen käyttäytyminen ”laittomaksi”.

Keski-Euroopan sydämessä sijaitseva ja puolueettomuuttaan kansallisaarteena varjeleva vuoristovaltio on edelleen niitä harvoja maita, joissa on voimassa antiikin Ateenasta tuttu suoran demokratian periaate. Kansa voi itse ehdottamallaan äänestyksellä kumota liittoparlamentin säätämiä lakeja ja tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Juuri tällaisia kansalaisten omaan aloitteeseen perustuvia äänestyksiä on vaadittu myös Suomeen, mikä on ollut ainakin sikäli toivotonta, että Suomessa hallitus uhkaa takavarikoida nyt voimassa olevan ”vääränkin” demokratian.

Mutta minareetteihin: Helsingin Sanomat valisti jutussaan, että Anne Holmlundin mielestä minareettien rakentaminen on pelkkä ”kaupunkisuunnittelukysymys”. Samaten Astrid Thors ehti Brysselin-vierailullaan toivoa, että perustuslakiuudistusta pohtiva työryhmä ottaisi huomioon ”Sveitsin kansanäänestysjärjestelmään liittyvät ongelmat”. Lisäksi hän tietää, että kansanäänestyksellä ei pitäisi ”puuttua perustuslaillisiin oikeuksiin” ja että ”Sveitsissä ei äänestetty rakennuksista vaan kaikesta muusta”.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että Holmlundin mielestä arkkitehtuuri ei ole muka ideologinen asia ja että Touho-Thors haluaa kansalta vallan pois, jotta suomalaiset eivät saisi päättää kulmakuntiensa asioista. Keneltähän muuten perustuslakien legitimaatio on lähtöisin, ellei kansalta itseltään? Siksi olisi paikallaan, että lainsäädäntöä kehitettäisiin nimenomaan lisäämällä kansanäänestyksiä.

Totuus on, että islamissa arkkitehtuuri on maailmankuvan manifestaatio: muslimien todellisuus jäsentyy erittäin voimakkaasti tilallisten suhteiden mukaan ja niiden ympärille. Tavallaan se on myös kaunista; minunkin mielestäni minareetit ovat komeita. Mutta moskeijoiden, minareettien ja niistä kailotettavien rukouskutsujen kautta ilmaistaan lisäksi valtaa ja toteutetaan tilallista hallintaa. Asia ei ole siis poliittisesti ongelmaton.

Kyse on samantyyppisestä tunkeilevuudesta kuin katuja kiertelevän kotijäätelöauton megafoninsoitossa, tosin paljon laajemmassa ja tiettyyn paikkaan institutionalisoituneessa mittakaavassa. Myös Lontoossa britit ovat kyllästyneet moskeijoiden monta kertaa päivässä kaikuviin rukouskutsuihin, joille kristillisten kirkkojen kerran viikossa läikyvät kellot häviävät mennen tullen. Tässä mielessä sveitsiläisten asenteen voi hyvin ymmärtää.

On syytä muistaa, että uskonnonvapaus kattaa myös oikeuden olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin, eikä islamin arkkitehtonista ekspansiota voida perustella ihmisoikeudellisin eikä perusoikeudellisin argumentein. Ketään kun ei pitäisi pakottaa ottamaan vastaan minkään uskonnon asennemuokkausta. Eli kunnioitan jokaisen oikeutta harjoittaa uskontoaan omalla tontillaan, mutta jos muu yhteiskunta halutaan pakottaa uskonnollisten tähystystornien henkiseen valvontaan, kyse ei ole enää molemminpuolisesta kohteliaisuudesta vaan yksipuolisten vaatimusten esittämisestä. Niille, jotka rukouskutsuillaan tai muulla toiminnallaan häiritsevät suomalaisten ihmisten uskonrauhaa, kotirauhaa tai vapautta uskonnoista, vastaan: Allah ei asu täällä.

Muurahaisia sukissa

Helsingin Sanomien olotila on muuttunut viime aikoina levottomaksi lehden yrittäessä selitellä maahanmuuttoon liittyviä ongelmia parhain päin. Enää se ei tunnu onnistuvan, kun tosiasiat täytyy tunnustaa. Toimittaja Tommi Niemisen kirjoittamassa jutussa ”Hakunilalaiset kertovat miten maahanmuuttajalähiö syntyy” ongelmat jo kiemurrellen myönnetään.

Niitä ovat jengikahakat, suomalaisiin kohdistuva väkivalta (johon kantaväestö luonnollisesti vastaa ja saa siten ”rikollisen” statuksen), asuntojen arvonlasku, levottomuus, slummiutuminen, rähjäisyyden lisääntyminen ja niin edelleen. Tutkija Heidi Vilkaman mukaan Ruotsista saadut kokemukset osoittavat, että 20 prosentin osuus maahanmuuttajia taloyhtiöissä ja lähiöissä johtaa kantaväestön kiihtyvään poismuuttoon. Ulkomaalaiset tulevat siis valmiiseen pöytään, ja lähiöt kodeikseen rakentaneet suomalaiset joutuvat väistymään, kun elämä ghetoissa muuttuu rauhattomaksi. Kantaväestö ei pakene paikalta oman vaurastumisensa tai muualla houkuttelevien vetotekijöiden vuoksi vaan nimenomaan pois työntävien syiden takia. Evakkoon lähteminen on suomalaisille vastenmielistä, oikeuksia loukkaavaa ja erittäin kallista.

Helsingin Sanomien argumentaatio on yhä poliittisen korrektiuden kahleissa. Toimittaja esittää repliikkinä ”katkeroituneilta suomalaisilta” naaraamiensa kommenttien välissä, että ”maahanmuuttajia tulee taatusti lisää...”. Ja jatkaa:

”Hakunilassa on helppo unohtaa, että ulkomaalaisten maahanmuutto on pääsääntöisesti hyvä asia. Ilman sitä Suomi ummehtuisi. Kansa vanhenisi, ja työikäisten osuus pienenisi. Monet innovaatiot, yritykset ja palvelut eivät koskaan syntyisi.”

Ja juuri, kun oli todettu kaikki se rikkaus, jonka maahanmuutto todellisuudessa tuo. Apua ongelmiin toimittaja hakeekin sitten kansanedustaja ja kommunisti Jaakko Laaksolta, joka puolestaan lausuu näin:

”Pelkään, että Suomi on toistamassa ne virheet, joita Ruotsi on tehnyt.” Siispä: ”rahaa maahanmuuttajien kielikoulutukseen ja työllistämiseen, ja maahanmuuttajien sijoittaminen tasaisemmin pitkin pääkaupunkiseutua.”

Kun apu on suurin, on hätäkin lähellä. Lisärahan vaatiminen ei ole ratkaisu, vaan kulujen kasvuhan on juuri se ongelma. Hajauttaminen ei puolestaan auta, jos tai kun maahanmuuttajat eivät halua olla tekemisissä suomalaisten ja suomalaiset maahanmuuttajien kanssa. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista rahalla vaan filosofisesti ja tieteellisesti: tunnustamalla, että monikulttuurisuuden ideologia ei toimi – ei myöskään sen käytännön ilmenemismuoto eli maahanmuutto.

Jälkiviisaus on varminta jälkikäteen, mutta koskaan se ei ole niin oikeutettua kuin etukäteen. Itse vaadinkin maahanmuuttomääriä alas heti.

Missä ongelma, siellä myös syyllinen. Jossain on sen puron pää, josta tämäkin järvi täyttyy. Niinpä Helsingin Sanomat valaisee asiaa otsikoimalla, että ”törkyviestit sulkivat ministerin vieraskirjan”.

Jaa-a. Kukahan ministeri mahtaa olla kyseessä? Kappas vain, mämmikouraministeri Astrid Thors. Syyksi sivujen sulkemiseen ilmoitetaan lyhyesti, että ”vieraskirja suljettu toistaiseksi asiattomien viestien vuoksi”, mutta Thors ei vaivaudu kertomaan törkyviestien laatua. Helsingin Sanomat kuitenkin arvaa, että ”netissä on käyty keskustelua muun muassa Ahvenanmaan mahdollisesta irrottautumisesta Suomesta sekä siitä, pitäisikö Kokkolan alue kytkeä hallinnollisesti Vaasan vai Oulun suuntaan”. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä maahanmuutto- ja eurooppaministeriin kohdistetun kritiikin kärkihän on koko ajan ollut nimenomaan suomalaisessa sisä- ja kunnallispolitiikassa...

Realiteettitajua koettelee myös uutinen, jonka mukaan vitivalkoiset ”albiinot elävät kuolemanpelossa Afrikassa”, kun poppamiehet valmistavat valkotukkaisten ja valkoihoisten lasten raajoista ja elimistä taikakaluja (lukekaa itse; tämä oli Lehdessä). Etnis-rodullisten piirteiden perusteella toisistaan poikkeavien ihmisryhmien kyvyttömyys tulla toimeen keskenään näyttää olevan ihmiselle lajityypillinen ja universaali ominaispiirre.

Maahanmuuttajakeskittymistä ja geeneillä selittämisestä

Helsingin Sanomat rimpuili toissapäiväisessä jutussaan kuin kärpänen liimapaperissa tehdessään tiliä pääkaupunkiseudulle syntyneistä maahanmuuttajakeskittymistä. Toimittaja Marja Salmelan kirjoittamassa jutussa päiviteltiin yhtäältä sitä, että ”pääkaupunkiseudulle on pikku hiljaa alkanut syntyä maahanmuuttajien keskittymiä”, mutta toisaalta valitettiin, että ”samaan aikaan Itä-Helsingin joillain asuinalueilla suomalaiset perheet muuttavat pois, vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa”.

Tämänhän me tiedämme. Tuloksena syntyy ennen pitkää Rinkeby ja Tensta myös Helsinkiin. Sitä en tosin tiedä, onko toimittaja referoinut haastattelemaansa yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintietä täysin päin seiniä vai miten, kun lehdessä sanotaan seuraavasti: ”Maahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin professorin mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Muslimit kaipaisivat asuinalueelle esimerkiksi omaa moskeijaa, ja suuret perheet isompia perheasuntoja.”

Tämän mukaan keskittymistä olisi syytä estää, mutta jo samaan hengenvetoon penätään maahanmuuttajille (jotka ymmärretään per definitionem muslimeiksi) omia moskeijoita ja isompia asuntoja! Millä velvollisuudella meidän suomalaisten pitäisi kaavoittaa ulkomaalaisille lisää tilaa, kun meillä on muutenkin tässä maassa Pohjoismaiden ahtaimmat ja kalleimmat asunnot?

Isännöitsijöiden mukaan suomalaiset alkavat väistyä kerrostaloista, kun maahanmuuttajien määrä ylittää 20 prosenttia, joten mamuvähemmistöt ovat ilmeisesti häiriköineet niin ahkerasti, että kantaväestö joutuu kärsimään, hylkäämään vaivalla perustamansa kodit ja väistymään muualle. Samaan aikaan ”pitkään Suomessa asunut tansanilainen väitöskirjatutkija” Humphrey Kalanje toteaa lehdessä, kuinka ”islaminuskoisille on tärkeää varsinkin ramadanin aikana, että moskeija löytyy läheltä kotia. Hänen mukaansa moskeijoiden kylkeen tarvittaisiin myös vanhainkoteja ja muita yhteisiä palvelutiloja.”

Tämä vaatimusten valloitusretki on tyrmistyttävä tilanteessa, jossa yhteiskunta joutuu sijoittamaan jopa 50 000 euroa yhden turvapaikanhakijan kotouttamiseen, mutta veronsa maksaneille helsinkiläisvanhuksille ei löydy rahaa sairaanhoitopalvelujen järjestämiseen.


Valtuuston sukat rullalla

Entä mitä Helsingin valtuusto asialle tekee? Helsingin Sanomat kysyi asiaa luonnollisesti kaikilta muilta paitsi perussuomalaisilta ja sai vastaukseksi jaarittelua maahanmuuttajakeskittymien valo- ja varjopuolista.

Jutun mukaan kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Laura Räty sallisi maahanmuuttajien keskittymisen sillä poliittisesti korrektilla perusteella, että on väärin ”valikoida asukkaita ihonvärin tai etnisen taustan mukaan”. Hän selvästi tarkoittaa, että kokoomuslaisten mielestä on parempi, jos potentiaaliset ongelma-ainekset todellakin slummiutuvat omiin ghettoihinsa eivätkä häiritse töölöläisiä ja kruununhakalaisia.

Samoin Rkp:n ryhmän puheenjohtaja Nils Torvalds sallisi keskittymisen maahanmuuttajien etua näennäisesti edistämään pyrkivällä verukkeella: ”maahanmuuttajat tarvitsevat sitä turvallisuutta, mitä tiiviit ulkomaalaisvähemmistöt luovat”. Näin lausuessaan Torvalds tuskin taaskaan muistaa suomalaisten omaa turvallisuudentarvetta maahanmuuttajien kansoittamissa lähiöissä.

Muut haastatellut valtuustoryhmien puheenjohtajat kannattavat maahanmuuttajien hajasijoittamista eri puolille kaupunkia. Ongelmaksi saattaa tällöin muodostua se, että myöskään suomalaisia ei ole saatu kaupungin keinoilla hajasijoitettua Eiran, Kuusisaaren eikä Kulosaaren aurinkorannoille, vaan kaupungin vuokratalot on tähänkin asti jouduttu pystyttämään halvemmille tonteille lähiöihin. Miten kummassa maahanmuuttajia pitäisi nyt alkaa kylvää julkisen vallan toimenpiteillä pitkin ja poikin kalleimpia kortteleita, kun tällaiseen sosiaalisperäiseen asutuksen hajauttamistoimintaan ei ole ollut tähänkään asti mitään taloudellisia mahdollisuuksia?

Helsingin Sanomien juttu päättyy islamilaiseksi kääntyneen Leila Kalliomaan esimerkilliseen paheksuntaan, jonka mukaan hänen asuinsijoillaan Paavolan kaupunginosassa asui ennen maahanmuuttajien saapumista ”alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia”. Helsingin Sanomien harjoittama suomalaisten mustamaalaus tulisi selväksi vähemmälläkin alleviivaamisella, eikä Kekkosen ajoista muistuttavaa keinulautaefektiä enää tarvittaisi.


Mikä saa olla geneettinen erityispiirre?

Sanoma-konsernin poliittinen korrektius ja häiritsevä kaksinaismoralismi näkyy myös Ilta-Sanomien viikon takaisessa uutisoinnissa, jossa todisteltiin, että suomalaiset ihmiset ovat väkivaltaisia ja että kyseinen ominaispiirre johtuu geeneistä.

Uutisessa viitattiin tarkastettavana olevaan lääketieteelliseen tutkimukseen, mutta täysin vailla filosofista ja tieteellistä reflektiota. Tämä, niin kuin monet muutkin käyttäytymisominaisuuksien biologistiset selitysyritykset, ovat filosofisesti katsoen perusteettomia tai ne pätevät vain äärimmäisen täpärin ehdoin.

Ensinnäkin (1) kausaaliketjut biologisen rakenteen ja havaittavan käyttäytymisominaisuuden välillä muodostuvat aina liioitellun pitkiksi, mikäli ihmisen käyttäytyminen halutaan redusoida geeneihin tai johdella niistä. Toiseksi (2) biologinen rakenne on eri ilmiötason asia kuin havaittava käyttäytyminen, toisin sanoen biologinen ominaisuus ei ole käyttäytyminen, vaan käyttäytymiseksi ilmiö voidaan tunnistaa vasta, kun ihmiset toimivat tietoisesti ja merkityksellisesti oman tahdonmuodostuksensa pohjalta.

Kolmanneksi (3) naturalistisissa ajattelutavoissa sekoitetaan usein eri selitystasot: kehollinen (eli biologinen), tajunnallinen (eli psyykkinen) ja sosiaalinen (eli yhteisöllinen) selitystaso. Niin tässäkin. Todellisuudessa eri tieteenalojen selitykset ovat kuin kohdevaloja, jotka näyttävät tutkimusilmiön aina hieman eri valossa. Sekoittamiseen johtaa juuri se, että käytännössä ihmisyyden eri tasot esiintyvät aina yhdessä: geenit organismeissa, organismit valintoja tekevissä ihmisissä ja ihmiset yhteisöissä, eikä mitään tasoa voida redusoida geeniin.

Niinpä väkivaltaisuutta ei voida johdella yksiselitteisesti mistään geenistä, aivan kuten ei homoseksuaalisuuttakaan. Myöskään homoseksuaalisuuden ei ole osoitettu johtuvan mistään yhdestä geenistä vaan enintään geenien kombinaatioista, joiden rakenne on kunkin yksilön kohdalla vieläpä täysin erilainen. Siten mikään yksittäinen rakenne ei voi olla käyttäytymisilmiön selitys eikä varsinkaan kausaalinen syy.

Ihmisen toiminnan johtelu geeneistä on joka tapauksessa liioittelevaa ja virheellistä. Huomion arvoista onkin selittämiseen liittyvä puolueellisuus ja ideologisuus: suomalaisen ihmisen oletettua väkivaltaisuutta saa kyllä selittää geeneillä jopa tieteellisen kateederin takaa, mutta esimerkiksi afrikkalaisperäisille tyypillisiksi väitettyjä ominaisuuksia ei saisi. Kyseessä on jälleen pelkkä hullunkurinen politikointi, joka perustuu puoliksi oppineiden fakki-idioottien puoskarointiin omien kapea-alaisten erityistieteidensä piirissä.

Ilmojen halki käy lentäjän tie

Jokaisessa miehessä asuu pikkupoika. Sen saattoi huomata eilen Suomen ilmailuliiton Helsinki Airshow -lentonäytöksessä. Innostuin itsekin ja palasin hetkeksi regressiiviseen tilaan. Monien lippalakkipäisten koltiaisten tavoin menin siis paikalle.

Hävittäjäesitysten anti jäisi ohueksi ilman valtavaa bassomelua ja kerosiininhajua, joka tuo mieleen teinivuosien moponbensan. Kansansuosikki olikin juuri F-18 (tarkoittanee ”fallos 18”) -hävittäjän esitys, jonka ulvonta oli vertaansa vailla. Tällaiselle vanhempien miesten liiton jäsenelle tosin riitti takavuosien harjoituskoneen Fouga Magisterin – tuon ilmojen Citroënin – elegantti kaartelu Malmin lentokentän ilmatilassa.

Näytös koostuikin lähinnä historian havinasta, sillä suurin osa lentävistä laitteista oli museokamaa. Samalla kun Red Bullin väreihin maalattu nelimoottorinen DC-6-mäntämoottorikone veti laskutelineet sisään kenttäpäädyn yllä, saattoivat vaarin aamukahvit hulahtaa väärään kurkkuun alapuolelle jäävissä rintamamiestaloissa. Kuka väittää, ettei brändimarkkinointi kannata? Energiajuomia valmistava itävaltalaisfirma on saanut logonsa maailmanlaajuiseen tietoisuuteen kiinnittämällä tunnuksensa niin formula-autoihin kuin nyt tänä viikonloppuna Suomessakin nähtyyn retrokoneeseen. Näennäisesti kallis onkin loppujen lopuksi halpaa, kun mainostila hankitaan jostakin, mitä ihmiset kokoontuvat vahtaamaan vapaaehtoisesti.

Retrotyylien suosio perustunee turvallisuuden kaipuuseen, jonka jatkuvuuden ja pysyvyyden tunnelma tuo. Mutta 1930- ja 1950-luvun graafiset ja muotoilulliset tyylit olivat myös objektiivisesti ottaen ennennäkemättömiä omassa modernismille ominaisessa funktionalismissaan. Niinpä niistä tuli klassikoita, joita jäljitellään tänäkin päivänä.

Näytös antoi myös loistavan tilaisuuden katselmukseen Malmin lentoasemalle, jonka kohtalosta on kiistelty yli vuosikymmenen ajan. Helsingin kaupungille on eduksi, että suhteellisen lähellä keskustaa on pienlentokenttä, joka soveltuu yhtä hyvin harrastamisen, koulutuksen ja pelastustoiminnan asemapaikaksi kuin pienimuotoisen henkilöliikenteenkin tukikohdaksi. Liikenteen sujuvuuden kannalta on tärkeää, ettei kenttää siirretä kymmenien kilometrien päähän Porvooseen.

Rakentamiseen vapautuvaa maata Malmilla olisi loppujen lopuksi vähän, ja sekin sijaitsee Helsingin huonoimpien julkisten liikenneyhteyksien varrella: paikalle ei kulje sen enempää metro, paikallisjuna kuin raitiovaunukaan, vaan alueelle tuo ainoastaan bussi. Sijainti ei ole siis asumista ajatellen optimaalinen, mutta lentokenttää ajatellen se välttää kyllä.

Asuinrakentamiseen soveltuvaa maata vapautuu riittävästi Jätkäsaaresta, entisestä öljysatamasta ja Sipoosta. Lisäksi yhdistyminen Vantaaseen toisi Länsi-Vantaan suuret rakentamattomat alueet helsinkiläisten omakotirakentajien ulottuville. Toimivan lentokentän purkaminen pelkän rakentamisvimman vuoksi olisi järjetöntä, sillä rannoille rakentaminen tyhjentää Pohjois-Helsinkiä sitä mukaa kuin vaurastuneet ihmiset pakkaavat lähiöistä kamppeensa. Uusien Jakomäkien rakentaminen on turhaa, sillä kaupungin väkiluku ei kasva ikuisesti.

Myöskään toisen kiitotien purkaminen ja uuden rakentaminen tilaa säästäen ei vaikuttaisi järkevältä. Uudet asunnot jouduttaisiin rakentamaan entistä lähemmäksi lentomelua, ja uusi kiitotie pitäisi vetää nykyisen teollisuusalueen yli. Alueella olevat kaksi kiitotietä sopivat paremmin myös vaihteleville tuulioloille.

Kaupungin pitäisi tehdä Malmin lentoasemasta säilyttävä päätös nopeasti, jotta paikan rappeutuvia rakennuksia ja nykyisiä kiitoteitä päästäisiin korjaamaan. Kunnostaminen ja kehittäminen lienee myös halvempaa. Se pitäisi kentän käyttäjinä nekin yrittäjät, jotka ovat uhanneet siirtyä Viroon, mikäli kulut nousevat nykyisestä tässä kalliin liikkumisen maassa.

Malmin lentokenttä on osa Helsingin historiaa ja tulevaisuutta, ja myös kenttää ympäröivä kuntopolku pitää säilyttää.