”Tunnin junarata” on vuosikymmenien tyhmyys

Parhaita poliittisia päätöksiä olisivat usein ne, jotka jäisivät tekemättä.

Länsiradan oikaiseminen Lohjan ja Vihdin kautta Turkuun on valtionvelkojen kanssa kamppailevassa Suomessa vuosikymmenien poliittinen tyhmyys. VVM ja LVM pitivät raideyhteyksien nopeuttamista täysin kannattamattomina ja torppasivat ne selvityksissään.

Sekä EU että Helsinki ovat vetäneet hankkeelta tukensa. Uusi rata maksaisi kokonaisuudessaan noin 3 miljardia euroa, josta valtion osuus olisi muka ”vain” noin 460 miljoonaa, mutta lopullista hintaa ei tunne kukaan. Hankkeilla on taipumus paisua, ja esimerkiksi Helsingin Kruunuvuorenrannan 155 miljoonan euron raitiosillasta tuli yllättäen ”miljardisilta”.

Tie- ja raidehankeet ovat tyypillisesti julkisrahoitteisia. Yhdelläkään kauttakulkukunnalla ei olisi varaa uuteen Turun-rataan, etenkään Espoolla, joka kärvistelee veloissaan jo länsimetron rakentamisen vuoksi.

Merkille pantavaa on, että uutta länsirataa vastustaa myös Keskusta, joka perinteisesti on ajanut maaseutukuntien asioita. Nyt vastustus ei varmasti johdu oppositiorooliin hukuttautumisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että Suomella ei ole moiseen kerta kaikkiaan varaa. 

Hankkeen kokoomuslaiset puolustelijat vetoavat 15 minuutin säästöön matka-ajassa Turun ja Helsingin välillä. Työajaksi muutettuna se tarkoittaisi kymmenessä vuodessa suurta määrää rahaa, jolla hanke mukamas rahoittaisi itsensä! Kokoomuslaisten mielestä ihminen on aina työssä, myös istuessaan lomamatkalla junassa.

Kiskojen kiillottaminen on hullua siksikin, että junayhteyksiä ei paranna junien nopeuden nostaminen eikä radan oikominen. Olennaista on, paljonko aikaa tuhlautuu lähdön odottamiseen radan molemmissa päissä. 

Ratayhteyden kokeminen toimivaksi on kiinni siitä, paljonko junavuoroja ja lähtöjä sillä liikennöi, eikä junan vauhdista tai matkan pituudesta. Suurnopeusjunat jättävät entistä enemmän pysäkkejä väliin, ja sitä kautta yhteydet huononevat eivätkä parane. Tehokkaampi vaikutus matkustuskokemukseen saataisiin lisäämällä lähtöjen määrää.

Se taas ei onnistuisi myöskään uudella radalla, sillä se on suunniteltu yhden kiskoparin yhteydeksi ja sitä kautta torsoksi.

Lohja ja Vihti eivät tarvitse eivätkä ansaitse tällaista ”pikaratikkaa”. Myös Vantaa on tekemässä virheen rakennuttamalla raitiotien, joka on kunnan historian suurin investointi.

Länsiradan nuijiminen läpi valtioportaassa antaa surkeaa näyttöä siitä, kuinka valtionhallitus tuhlaa ja sitoo veronmaksajien rahoja vailla vastuuta tulevaisuudesta.

Ratatöiden aloittaminen siirtyisi seuraaville hallituksille, joiden pitäisi ravistella säästöpossuista sadat miljoonat eurot hankkeen loppuunsaattamiseen, tai muuten suurhanke jää kesken ja hyödyttömäksi.

Petteri Orpon (kok.) omahyväinen siltarumpuhanke on poliittisesti ja juridisesti vastuuton, ja siitä jäisi tuleville poliitikoille käteen Musta Pekka.

Länsirata on osa istuvan hallituksen poliittista typeryyttä, jonka mukaisesti se on suunnitellut valtavia infrastruktuurihankkeita ja kaavaillut myyvänsä valtion tuottavaa sijoitusvarallisuutta samalla, kun valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ovat juosseet saksien kanssa kansalaistemme perusturvan romuttamiseksi.

Teräksiset kiskorakenteet, betoniset liikenneympyrät, maantiet ja valtavat siltahankkeet eivät tuota kansantalouteemme riittävästi vaihtokelpoista lisäarvoa, jotta ne olisivat perusteltuja. 

Ne eivät välittömästi luo markkinoille sellaisia arvoja, jotka voitaisiin vaihtaa rahaksi ja tuottaa siten pätäkkää kansantalouteemme. Sen sijaan ne nielevät julkisia varjoja, jotka tottahan toki päätyvät tekijöille, mutta silloinkin vain subventioina julkiselta taloudelta. Lopulta nuo luomukset vain ovat jähmeästi paikoillaan. Ja maksavat veronmaksajille.

”Leikattavaa löytyy”, ja sitä leikattavaa löytyisi hallituksen megalomaanisista infrastruktuurihankkeista.

Länsirataa ovat periaatteessa vastustaneet perussuomalaiset, mutta korkeaa kuvaa myöskään liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) ei itsestään anna, sillä hän puolestaan meni kannattamaan Suomen junakiskojen raideleveyden kaventamista eurooppalaisen standardin mukaisiksi. Hinta Pohjois-Suomen perukoilta Ouluun olisi 1,5 miljardia euroa, joka tarvittaisiin kipeämmin tuon alueen hyvinvointipalvelujen rahoittamiseen. Sen sote-ministeri Kaisa Juusokin (ps.) on saanut varmasti kokea.

Suomessa on käytössä noin 5500 kilometriä rautateitä. Kavennushanke olisi mahdoton tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa valtiovarainvarainministeri koettaa pehmittää sanomisiaan leikkuulautavitseillä. Myös 10 miljardin sopeutusvaade rahoituksen puristelemiseksi NATO-vaateisiin seuraavalla hallituskaudella on suuruudenhullu ja vaarantaa kansalaistemme jokapäiväisen leivän.

Hallituksen junttaamat infrahankkeet antavat näyttöä hallituspolitiikan yksinkertaisuudesta ja epä-älyllisyydestä.

”Tunnin rata” on jo vertauskuvallisena rakenteena jähmeä. Se koostuu teräksestä, betonista ja maansiirtotöistä. Siinä ei ole mitään talouskasvua ruokkivia elementtejä.

Jos valtio aikoo elvyttää taloutta, parempi olisi investoida operatiiviseen ja elävään toimintaan ja tukea kasvuyrityksiä, jotka todella tuottavat markkinoille jotain.

”Tunnin rata” (oikeasti 1 tunnin ja 18 minuutin rata) sen sijaan on kömpelö, esineellinen, mittakaavaltaan kankea, kylmäkiskoinen ja aineellis-immanentti rakenne, joka ei salli edes sivuraiteita mihinkään suuntaan.

Se antaa oivallisen näytön tavasta, jolla hallituksessa ajatellaan. Ajattelutapa on jäykkä ja kaavamainen. Merkille pantavaa siinä on tapa nostaa jalustalle kaikkea sellaista, mikä on kuollutta, kuten betonivalut ja asfalttitiet, ja sen mukainen morbidius.

Myöskään Perussuomalaisten tapa vastustaa kokoomuslaista ratahanketta ei ole uskottava, kun puolue ei saanut hanketta pysäytetyksi, vaikka selvitykset eivät puhu sen puolesta.

Tämä puolestaan kertoo, että perussuomalaiset olivat Kokoomusta vastaan aivan liian heikkoja hallitusneuvotteluissa, joissa he antoivat kaikki aseet käsistään ja perääntyivät myös vaateestaan, että kansalaisten perusturvasta ei leikata, jotta saivat (vähäisiksi jääneitä) tiukennuksia maahanmuuttoon.

Nyt hallitusohjelma on perussuomalaisille hirttonaru, johon puolue kuristuu seuraavissa vaaleissa.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten panostus raideliikenteeseen ylittää Vihreiden märimmätkin unelmat, joiden seurauksena myös Helsingin kaupungin talous vajoaa.

”Tunnin rata” on napamies Orpon itsekeskeinen mukavuushanke, jolla hän pyrkii ostamaan turkulaisten ääniä valtion rahoilla. Turkuun ja sieltä pois kulkee jo rata.

Jarrut pohjassa, levyt ja palat irti

Jarruttaminen ei kannata enää silloin, kun konepelti on mutkalla ja puskurit seinässä. Toisaalta sukeltaminen kannattaa lopettaa, kun ollaan pohjalla.

Kun eduskuntapuolueet (Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta) sopivat tänään niin sanotun velkajarrun käyttöönotosta, sovinnon merkitys oli lähinnä symbolinen ja signaloiva.

Velkaantumisen hillitsemisessä ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta se alkaa aivan liian myöhään toimiakseen toivotusti. Jarruvalot loistavat nyt punaisina, mutta sopeuttamisen menetelmät, toisin sanoen jarrulevyt ja -palat, räjähtävät kuin formuloissa, ja poljin menee pohjaan kuin lehmän henkäys.

Puolueiden oli helppoa päästä sopuun, sillä velkajarrun käyttöönotossa päätettiin vain tavoitteesta mutta ei keinoista. Politiikan liikkumatilaa nykypoliitikkojen omatoiminen itsejarrutushanke joka tapauksessa kaventaa – ja samalla myös kansan mahdollisuuksia valita puolueiden kesken. Lisäksi tulevilta poliitikoilta vedetään jarrulailla matto alta, ja valtaa valuu ulkoparlamentaariselle Talouspolitiikan arviointineuvostolle.

Virallisen nuhdesaarnan eli ”EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen”mukaan valtion velka saisi olla enintään 60 prosenttia BKT:stä ja vuotuinen budjettialijäämä korkeintaan 3 prosenttia BKT:n arvoon verrattuna. Suomen valtion velkasuhde on nyt 86,9 prosenttia (lähde).

Petteri Orpon (kok.) ja Riikka Purran (ps.) aloitteesta sovittu velkajarru vaatii nyt velkasuhteen painamista 40 prosenttiin vuoden 2080 paikkeilla! 

Totuuden nimissä on sanottava, että tavoite on täysin epärealistinen.

Läntisten maiden taloushistoriassa ei ole näyttöä puolen vuosisadan mittaisten taloussuunnitelmien toteutumisesta, ja huvittavaa asiassa on myös sopimukseen sisältyvä siirtymäaika, jonka vuoksi jarru ei velvoittaisi Petteri Orpon omaa hallitusta. Porvarit antoivat suurituloisille täysin perusteettomat ja valtion tulopuolta näivettävät veronkevennykset ja lukitsivat sen jälkeen poliitikkojen kädet hamaan tulevaisuuteen.

Tavoitteessa pysyminen vaatisi yhden prosenttiyksikön sahaamista pois velkasuhteesta monen vuosikymmenen ajan, mikä tarkoittaisi ylijäämäisten budjettien tekoa vuodesta toiseen.

Valtiontalouden pitäisi siis leipoa jostakin joka vuosi miljardeittain voittoa, jolla vanhat velat ja niiden korot hoidettaisiin.

Vertailun vuoksi Suomen valtio tekee tänä vuonna lisävelkaa 43,8 miljardia euroa, josta nettovelkaa on 14,3 miljardia, eli enemmän kuin Marinin (sd.) hallitus teki yhtenäkään vuonna. Toisaalta vihervasemmistolainen hallitus ja sen edeltäjät loivat Suomen valtiolle suuria pysyväisluonteisia menoja muun muassa humanitaarisella maahanmuutolla ja ympäristönsuojeluvelvoitteilla.

Velkajarruun tarttuminen kertoo Orpon hallituksen sopeuttamistoimien täydellisestä epäonnistumisesta.

Sopeutuksia on tehty sosiaaliturvaa leikkaamalla, mikä on hyydyttänyt kotimaista kysyntää, kun köyhät eivät käy kaupassa. Hyvätuloisten verohelpotukset puolestaan makaavat pankkitileillä, ja ihmisiä syytetään liiallisesta säästämisestä. Tosiasiassa joka neljännelle suomalaiselle ei ole jäänyt säästöön mitään, ja hallitus on aikaansaanut keskimäärin 100 uutta työtöntä joka päivä toimikautensa ajan.

Hallituksessa ei ole ymmärretty talouden keskinäisriippuvuuksia. Etenkin asumistuen leikkaukset ja myöntöehtojen kiristykset runtelivat pahoin rakennusteollisuutta ja sen alihankkijoita, asukkaiden itsensä lisäksi (aiheesta täällä).

Sangen tyhmää oli alkaa laskea myös Valtion asuntorahaston korkotukemat lainat osaksi julkista velkaa (aiheesta täällä). Sillä tavoin valtion laskennallinen velkataakka on kasvanut 5,9 prosenttiyksiköllä (suhteessa BKT:hen), vaikka korkotukilainat eivät oikeasti ole valtion lainoja vaan takauksia, eikä takauksia ei ole juuri koskaan jouduttu maksamaan vuokra- ja aso-yhtiöille.

Toinen suuri virhe laskentatavan muutoksessa oli, kun eläkerahastot vuonna 2024 poistettiin valtion nettovarallisuudesta, vaikka ne valheellisesti luettiin valtion varoiksi, jotta BKT-velvoite saatiin täyttymään euroon liityttäessä 1990-luvulla. Hulluinta oli, että valtiovarainministeriö itse pyysi uusinta muutosta ja siten suorastaan aneli raippaa itselleen ja kansalaisille, vaikka valhe kelpasi EU:lle, kun Suomea kammettiin euroalueen jäseneksi.

Velkajarrulla hallitus ja opposition majoriteetti sopivat nyt vieläpä EU:nkin talouskuria ahtaammasta kehyksestä tuleville vuosikymmenille. Säästämisintoa siis on kyllä, mutta innokkuus saapuu myöhässä kuin joulupukki vappujuhliin.

Kirjoitin EKP:n velkaelvytyksen tuhoisuudesta, miinuskorkojen velkaannuttavista vaikutuksista ja euron valuvioista jo täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näkemyksilleni naurettiin tai niitä ei kuultu ollenkaan. Asioiden teoreettisia puolia käsittelin muun muassa täällä, ja kontroversiaalini euromyönteisille talousoppineille esitin täällä ja täällä. Neljä tietä kurimuksesta vapautumiseen esittelin täällä ja keinot täällä. Analyysini kriisien syöksykierteestä löytyy täältä.

 

Jarrukengät savuavat myös kysynnässä ja kulutuksessa 

Lähitulevaisuudessa käyttöön otettava velkajarru pahimmillaan heikentää valtiontaloutta enemmän kuin vahvistaa sitä, sillä kaikkeen sopeuttamiseen, kuten juuri leikkaamiseen ja verojen kiristämiseen, liittyy rekyylivaikutus.

Velkajarrulla on samanlainen kaksisuuntainen vaikutus kuin korkojen nostolla. Yhtäältä koronnostot voivat hillitä inflaatiota, kun rahan määrä markkinoilla vähenee, mutta toisaalta koronnostot myös kiihdyttävät inflaatiota, kun tuotantokustannukset ja sitä kautta hinnat nousevat (aiheesta täällä ja täällä). Olennaista olisi löytää tasapaino näiden kahden välillä.

EKP:n sanelema keskuspankkikorko ei ole koskaan optimaalinen kaikkien euroalueen kansantalouksien kannalta, mutta yhteisellä rahapolitiikalla valtiot on sidottu keskuspankin orjuuteen. EU ja euroalueen valuviat ovat keskeisiä syyllisiä Suomen ulkomaankaupan taseiden epätasapainoon ja sitä kautta valtion velkaantumiseen. Kirjoitin jo 2000-luvun alkupuolella, että toistaiseksi kannatus eurosta irtautumiseen ei riitä, ja kun kannatusta on tarpeeksi, olemme niin syvällä, että eroaminen ei ole enää mahdollista.

Liian myöhään ja liian kireälle vedetty velkajarru voi romuttaa Suomen julkisen talouden lopullisesti, kun koneesta loppuu höyry kokonaan, ja ollaan syvenevän kierteen äärellä.

Perusturvan leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää ja rapauttavat kansaa, mikä voi näkyä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Veronkiristykset hyydyttävät kuluttamista nekin. 

Pahimmillaan jarru leikkaa kulutuksen ja talouskasvun pois, siis juuri sen, joka valtiontalouden hoitamisen keinoista on tehostamisen ohella jäljellä, kun muut keinot, eli velanotto, verotus ja leikkaaminen on jo käytetty.

Leikkaamalla aiheutettu ostovoiman aleneminen pudottaa asuntojen hintoja ja hävittää niissä olevan arvon pois. Kun suuri osa kansalaisten varallisuudesta on asunnoissa, tämä merkitsee kansallisen varallisuuden ja vakuusarvojen tuhoutumista ilman silminnähtäviä drooni-iskuja ja pommituksia.

Ainoa keino valtionvelkojen hoitamiseen niin Suomessa kuin muissakin Euroopan entisissä hyvinvointimaissa (eli nykyisissä kehitysmaissa) taitaa olla akordi, eli julkisten velkojen anteeksi antaminen. Tämä voisi käydä päinsä keskuspankkivelkojen osalta. Noin 40 prosenttia Suomen valtion veloista on keskuspankkiluottoja, jotka voidaan kirjata keskuspankin taseeseen ikuisina roskalainoina. Koron niistä saa valtio itse, koska ne ovat valtionpankin luottoja.

Akordi tai velan hävittäminen keskuspankin taseesta olisivat perusteltuja ratkaisuja, koska vuoden 2008 finanssikriisistä ja viimeistään koronakriisistä asti keskuspankit kautta maailman ovat muutenkin ottaneet rahamarkkinat haltuunsa käyttäen rahaprintteriä.

Keskuspankin jakaman helikopterirahan osalta valtion veloista ei tarvitse olla niin hirveän huolissaan, kuin poliittisessa retoriikassa väitetään. 

Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman kirjoitti jo vuosia sitten New York Timesiin artikkelin Nobody understands debt ja tarkoitti muun muassa, että ihmiset eivät yleensä ymmärrä luotottamisen olevan kaiken talouden primus motor.

Siihen perustuu väite ”money is debt”, jonka voisi kääntää ”varallisuus on velkaa”.

Olennaista on, että velkapääomalla rakennettaisiin jotakin pysyvää ja tuottoisaa, kuten bluffiin perustuvalla fiat-rahalla on tehty teollistumisen aikakaudelta asti, eikä myöskään helikopteriraha valuisi syömävelaksi. 

Kansainvälistä sympatiaa Suomelle ei ilmeisesti kuitenkaan heru, koska EU todennäköisesti rajoittaa tai lopettaa tukipakettipolitiikkansa juuri silloin kun Suomi romahtaa Kreikan ja Espanjan tasolle, ja maamme olisi aika ojentaa kätensä Brysseliin ja Frankfurtiin.

Sieltä suomalaiset kerjäläiset ohjattaneen ”liiallisen alijäämän menettelyyn” ja IMF:n ruoskinnan alle, vaikka EU ja sen euroalue ovat itse syypäitä julkisen taloutemme rampauttamiseen jatkuvalla aneiden kiskonnallaan ja vahvan euron sekä korkean koron politiikallaan.

Vertailun vuoksi, pieni on vielä Suomen valtion velka, sillä rikkaana pidetyn Yhdysvaltojen valtionvelka on 37 300 miljardia dollaria, eli asukasta kohti noin 109 000 dollaria, kun Suomen vastaavat luvut ovat 183 miljardia euroa ja asukasta kohden 32 300 euroa. Tosin USA:n varallisuusaste ja suoritumiskyky ovat huomattavasti parempia. EU:n sisäisessä vertailussa Suomi sijoittuu nettovelan puolesta edelleenkin hyvin, mutta kuritustoimet suunnataan jostakin syystä etupäässä Suomeen (aiheesta täällä).

Velkajarru tekee Suomesta Singaporen ja SDP menetti pelin

Velkajarru voi olla myös poliittisesti kohtalokas, kasvua jarruttavan ominaisuutensa lisäksi. Itsepetos on petoksista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan.

En ilahtunut lainkaan eräiden vasemmistoliittolaisten tavasta vastustaa esimerkiksi NATO-konsensusta eduskunnassa, mutta tässä velkajarruasiassa Vasemmistoliitto oli varmasti puolueista rehellisin ja totuudenmukaisin.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, millä metodeilla ja instrumenteilla tuota velan supistamistavoitetta lopulta edistetään. 

Kun pelkkä käsijarrukäännöksen tekeminen (velkasuhteen taittaminen ja velkaantumisen pysäyttäminen) tekee kipeää, kuinka mahdotonta onkaan tehdä ylijäämäisiä budjetteja?

Täysin mahdotonta, ainakin leikkaamalla.

Sen jälkeen Suomessa ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa eikä maksutonta koulutusta, ja maassamme kukoistaisi ainoastaan ruumisarkkuteollisuus.

Amerikkaa Suomesta ei sillä tavalla tulisi, vaan Singapore. Yhdysvalloissa kun on vielä edes jonkinlainen julkinen ja osittain maksutonkin terveydenhuolto ja peruskoulutus, työttömyysturva ja sosiaaliturva, toisin kuin Singaporessa.

Singaporen malli on Kokoomuksen tavoite Suomelle. Singaporessa ei ole nimittäin minkäänlaista työttömyys-, sosiaaliturva- eikä eläkejärjestelmää, vaan kaikki perustuu yksilön omaan etukäteissäästämiseen niin sanotuille sosiaaliturvatileille. (Jälkikäteissäästämistä sanottaisiinkin kansalaisten henkilökohtaiseksi velkaantumiseksi.)

Todennäköisesti velkajarru on jäävä samanlaiseksi poliittiseksi Pinokkioksi kuin Juha Sipilän (kesk.) aikoinaan mainostama ”kilpailukykyloikka” ja tajunnan räjäyttävä ”yhteiskuntasopimus”, jonka hän keksi kai Jean-Jacques Rousseaulta. Niitä ei muistane enää kukaan.

Mutta tuleviin eduskuntavaaleihin velkajarrulla on merkitystä. Merkitystä on erityisesti sillä, millä keinoilla velkajarrun kahvasta ryhdytään vetämään.

Kun gallupeja johtava SDP meni velkajarrusopimukseen mukaan, se livahti Kokoomuksen povitaskuun samalla tavalla kuin Perussuomalaiset kesän 2023 hallitusneuvotteluissa, joissa persut pettivät äänestäjänsä ja vaalilupauksensa (”perusturvasta ei leikata”)pahan kerran.

Harmonian havina kertoo nyt, että kulissien takana puuhataan kolmen suuren hallitusta. SDP on seuraavassa hallituksessa kuitenkin vain, jos se voittaa vaalit ja saa hallituksenmuodostajan tehtävän sekä naaraa perässään Kepun ja Kokoomuksen. Näin ei välttämättä käy, koska leikkauksista kärsineiden demarien kylki vuotaa Vasemmistoliittoon, ja SDP jää vaaleissa kakkoseksi, kuten viimeksikin.

Myös Keskusta taipui Kokoomuksen ja Perussuomalaisten velkajarruehdotukseen, koska Kepu himoaa seuraavaan hallitukseen. Todennäköisesti käykin niin, että nykypohja jatkaa täydennettynä Kepulla, jonka kannatus nousee saman verran kuin Perussuomalaisten romahtaa perusturvaleikkausten vuoksi.

 

Velkajarrun vaatimat leikkaukset voivat repäistä yhteiskuntamme kahtia

Velkajarru tarkoittaa siirtymistä kahden kolmasosan diktatuuriin, jossa työssä käyvä kansanosa menestyy kohtalaisesti ja yksi kolmannes vedetään kokonaan kölin alta.

Solidaarisuuden vuoksi seuraavan hallituksen pitäisi hakea sopeutukset ansiotuloveron korotusten ja korkeiden työ- ja virkamieseläkkeiden leikkaamisen suunnalta, mikä ei tietenkään käy Kokoomukselle.

Totuus on, että mikäli on jatkuvia ansiotuloja, on varaa myös maksaa veroja. Tyhjästä ei voi ottaa. Nyt olisi palkansaajien vuoro kärsiä.

Hyvätuloisten hunajaiset ansiotuloveron alennukset ovat olleet tähänkin asti virhe, sillä niillä ei ole ollut kansantalouttamme elvyttävää vaikutusta palkkojen päädyttyä ulkomaanmatkoihin, tuontiluksukseen ja rahastoihin. Työeläkepommi puolestaan on rakennettu valheellisten lupausten varaan, joita ei voida kattaa mistään rahastoista eikä verovaroista, joten työeläkkeiden leikkaaminen on yhtä välttämätöntä kuin eläkeiän korottaminen.

On myös aika leikata pelkästään säilyttävistä yritystuista ja maataloustuista. Maatalousyrittäjät eivät ole koskaan maksaneet kunnolla veroja laittaessaan lähes kaikki menonsa maatilatalouden poistoihin, ja tuloistaan noin puolet ovat tukia.

Olisi lopetettava myös pörssin ulkopuolisista osakeyhtiöistä maksettavien osinkojen verohuojennukset, sillä vastaavia helpotuksia ei ole esimerkiksi yksityisillä metsänomistajilla ollenkaan. Metsien uudistamiseen tarkoitetut Kemera-tuet valtio lopetti kokonaan vuoden 2023 lopussa, vaikka se lailla pakottaa istuttamaan metsät hakkuiden jälkeen. Kuitenkin puun kasvamista joutuu odottelemaan noin sata vuotta, ja valtio vie pääomatuloista 30 tai 34 prosenttia, mutta jatkuvaa vuosituottoa tekevien listaamattomien osakeyhtiöiden pääomatuloja kohdellaan silkkihansikkain.

Varallisuusveroja ja pääomatulojen verottamista en kuitenkaan priorisoi, sillä omaisuuden pois verottaminen tarkoittaa köyhdyttämistä ja perustuslaillisen omaisuudensuojan vaarantamista. Vertailun vuoksi esimerkiksi asumistuen poistaminen omistusasukkailta oli monelle työttömäksi joutuneelle omistusasukkaalle 100 prosentin varallisuusvero, josta monet varmasti hirttäisivät valtiovarainministerin. 

Valtion pitäisi hakea säästökohteensa sellaisista menoista, jotka eivät ole Suomen kansalaisten ja valtion ydintoimintojen kannalta välttämättömiä.

Niitä ovat byrokratia, sukkapuikkoneuvostot, kehitysapu, maahanmuuttokulut, kotouttamisteollisuus ja yleinen vihersosialismi, kuten ilmastonsuojeluvelvoitteet, asunto- ja rakentamisdirektiivit, metsiensuojelumääräykset, hiilinieluhysteria ja kaikki muu etenkin energian hintaa nostanut puoskarointi, joka on heijastunut monen asian kallistumiseen ja runnellut maatamme tavoilla, joista kirjoitin muun muassa täällä ja täällä.

Koko sosiaaliturvajärjestelmämme pitäisi korvata yksitasoisella, tasasuurella ja juustohöylätyllä työttömyysturva-, eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmällä, joka olisi negatiivisen tuloveron kaltainen ja painotettu asuinpaikasta johtuvalla luokituksella.

Se poistaisi korkeat työttömyyspäivärahat ja työeläkkeet ja toisaalta nostaisi perusturvan riittävälle tasolle, jotta sen lisäksi ei tarvittaisi sen enempää asumistukia kuin toimeentulotukekaan, joka yhdessä varattomuusehtojensa kanssa on pahiten köyhyyteen kannustava loukku.

Olen luonnostellut perustulon kaltaisen dynaamisen perusturvamallin jo teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. uud. p. 2010, 3. uud. p. 2015), ja palaan asiaan myöhemmin yleistukiprosessin edetessä.

 

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025)

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Hallituspuolueet saivat kehysriihen pakettiin ennätysajassa, koska alamäkeen on helppoa lasketella. Sen kuin vain leikkelee tai korottelee, kun retorinen tilanne on käännetty sopivaan asentoon ja kansalaiset ovat jo siedätetyt force majeure -tilanteisiin.

Tosiasiassa sopeutustavoitteiden keskinäisen suhteen olisi pitänyt olla jo alun perin käänteinen: ei kahta kolmasosaa leikkauksia ja yhtä kolmasosaa veronkorotuksia, vaan kaksi kolmasosaa veronkorotuksia ja yksi kolmasosa leikkauksia. Nyt päädyttiin fifty-sixty-suhteeseen.

Koko ajan hallitus on leikannut aivan väärästä päästä. Se on ottanut kansalaisten perusturvasta ja minimisosiaalietuuksista, kuten asumistuesta ja opintotuesta, jotka vievät leivän ihmisten ruokapöydästä.

Hallituksen olisi pitänyt leikata pois omat jättiläismäiset väylähankkeensa, esimerkkeinä Turun radan nopeuttaminen ja Hailuodon saarelle rakennettava silta.

Hämärää asuntopolitiikkaa – Valtion asuntorahaston puhdistuksesta vaiettiin

Ei ole järkeä siinä, että asumistuen leikkauksilla säästetään parisataa miljoonaa, ja sekin säästö kiertyy menoksi toimeentulotukeen, paitsi niiden ihmisten osalta, joilla on vähänkin varallisuutta ja jotka putoavat mustaan aukkoon. Laittamalla varattomuusehdon yleiseen asumistukeen hallitus tekee myös asumistuesta toimeentulotuen tapaisen kannusteloukun, joka suorastaan ohjaa hankkiutumaan varattomaksi.

Jos on tarpeen elvyttää rakentamalla, satsattakoon sellaisiin kohteisiin, jotka parantavat ihmisten arkea, kuten asuntojen tuottamiseen. Sitä puolestaan huonontaa hallituksen päätös lopettaa ARA-lainoitus uusilta asumisoikeusasunnoilta. Pysyväksi jäädessään se luhistaa koko asumismuodon, mikä muodostuu tuhoisaksi asukkaille. 

Kehysriihen tiedottamisessaan hallituksen edustajat eivät avanneet sanallakaan suunniteltua 800 miljoonan euron siirtoa Valtion asuntorahastosta (VAR) valtion menoihin, vaikka kyseinen summa on 27 prosenttia koko kolmen miljardin lisäsopeutuksesta! Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry tiedottaa asiasta täällä. Kannattaa myös allekirjoittaa SASO ry:n kansalaisadressi aso-asumisen puolesta.

Eipä ihme, että vuokra- ja aso-asumisen tukemiseen suunnatusta VAR:ista ovat rahat loppumassa, kun hallitus on iskenyt kyntensä siihen ja kääntänyt kassan valtion budjettiaukon tilkkeeksi.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri VAR:n varojen siirto ja valtion takausten vähentäminen ovat kytköksessä samaan aikaan valmisteltuun aso-asukkaiden vuokralaistamishankkeeseen, eli aso-sopimusten irtisanomisiin, jonka on (yhtiöiden kertoman mukaan) asettanut rahoituksen ehdoksi jokin rahalaitos tai suursijoittaja. Jos tämä ei ole harmaata taloutta ja hämärää politikointia, niin sitten ei mikään. Kirjoitin aso-asukkaiden oikeuksien riistoyrityksestä täällä.

Epäsuositeltavista ja suositeltavista sopeutuskeinoista julkaisin luettelon jo aiemmin täällä.

Miten valtiontaloutta olisi pitänyt sopeuttaa?

Yritystukiin ja maataloustukiin ei ole koskettu lainkaan, vaikka joukossa on paljon elinkelvotonta toimintaa pysyttäviä tukia. Listaamattomien osakeyhtiöiden omistajien pääomatuloverotuksen erivapaudet olisi pitänyt poistaa. Vihersiirtymän uhrilahjat pitäisi jättää antamatta.

Suuri- ja hyvätuloisten ansiotuloverotusta olisi pitänyt korottaa nykyistä enemmän. Indeksimuutokset tulohaitarin yläpäässä eivät ole riittäviä vaan pelkästään imaginäärisiä toimia. Nyt aikaansaatu suurituloisten lievä veronkorotus vain peruu aiemmin myönnetyn veronalennuksen. Mitään todellista veronkorotusta ylimmissä tuloluokissa ei ole.

Toisaalta on mahdotonta ajatella myöskään niin, että pieni- ja keskituloiset eivät maksaisi ansiotuloveroja. Myös alimmissa tuloluokissa olisi pitänyt veroasteikkoa korottaa. Nykyisin pienituloiset ja osa keskituloisista eivät ole nettoveronmaksajia lainkaan, jos subventiot, kuten lapsilisät ja julkisten palvelujen alennukset, otetaan huomioon.

Mikäli on ansiotuloja, on myös veronmaksukykyä. Sen sijaan minimisosiaalietuuksien leikkaaminen ei tuota valtiolle mitään. Vaikutus on sosiaalisesti rapauttava, ja menot pahimmassa tapauksessa kasvavat.

Kokonaisveroaste on ollut Suomessa laskussa jo pitkään, ja valtion menoaukko johtuu osittain siitä. Juuri veroasteen lasku on aiheuttanut valtion tuloihin noin 8 miljardin euron vajeen. Veroasteen pitäminen mahdollisimman alhaalla on kuitenkin Kokoomukselle pyhää. Perusteluksi Petteri Orpo väittää, että alhainen veroaste työllistää.

Tutkimusten valossa prosenttiyksikön suuruiset ansiotuloverojen korotukset eivät kuitenkaan vaikuta ihmisten työhalukkuuteen eivätkä työllisyyteen. Kukaan ei lopettaisi työntekoa eikä yrittämistä prosenttiyksikön veronkorotusten vuoksi eikä aloittaisi samansuuruisten alennusten vuoksi.

Parhaiten työllistää mahdollisuus vapautua tukiriippuvuudesta, mutta siihen hallituksen toiminta ei kannusta. Perusturvan leikkaaminen tekee ihmisistä entistäkin riippuvaisempia viimesijaisesta ja tarveharkintaisesta tukimuodosta eli toimeentulotuesta, joka on pahin sosiaalinen loukku ja työn vastaanottamisen este.

Tässä valossa leikkausten sijasta olisi kannattanut lisätä työn verottamista. Sen sijaan pääomatuloverotuksen korottaminen ei ole järkevää, koska EU-maiden kesken vallitsee verokilpailu ja maamme tarvitsee myös ulkomaisia pääomia ja investointeja.

Arvonlisäveron korottaminen 24 prosentista 25,5 prosenttiin ei välttämättä tuota yhtään extraa valtion kassaan. Siirtyessään hintojen nousuun ALV:n korotus vähentää kysyntää ja taannuttaa taloutta, ja siten verokertymä voi jäädä entistä vähäisemmäksi.

Kulutusverojen lisääminen ylipäänsä on regressiivistä ja edustaa siirtymistä entistä enemmän tasaverotuksen suuntaan. Siten se lisää huonosti pärjäävien taloudellista taakkaa ja on kokoomuslaista sosiaalipolitiikkaa selkeimmillään.

Sekopäistä siinä on myös oletus, että leikkaaminen automaattisesti työllistää. Ei töihin niin vain mennä. Sehän on sama kuin olettaa, että Petteri Orpollekin löytyy työpaikka heti jos hänet potkaistaan poliittisista tehtävistään pois. Kenenkään ihmisen toimeentuloa ei pitäisi jättää pelkkien olettamusten ja toiveiden varaan, niin kuin hallitus on tehnyt leikkausten vaikutusarviot laiminlyödessään.

 

Valtio velkaantuu itselleen, ja syynä on EU

On muistettava, mistä valtion menoaukko oikeastaan muodostuu. Siinä on miljardien repeämä siksi, että EKP on nostanut korot kattoon.

Suomessa inflaation hillintää ei tarvita, sillä inflaatio on jo hidastunut. Tätä nykyä suomalaiset kärsivät EU:n yhteisestä korkopolitiikasta. Koron nostot eivät ole hillinneet inflaatiota muualla Euroopassa, koska inflaation syyt ovat energian niukkuudessa eivätkä finanssitaloudessa eli siinä, että ihmisillä olisi liikaa rahaa. EKP:n helikopteriraha valui jo vuosikymmen sitten sijoitustoimintaan korottaen osakekursseja, eikä se näkynyt reaalitaloudessa, eli ihmisten arjessa. Kirjoitin EKP:n korkopolitiikan tehottomuudesta täällä.

On muistettava sekin, että koron Suomen valtion keskuspankkilainoista saa lopulta valtio itse, sillä Suomen Pankki tilittää lainoista perimänsä koron takaisin omistajalleen, eli valtiolle. Keskuspankkilainoja, eli ikuisesti taseeseen kirjattavia roskalainoja, on valtion lainoista noin 40 prosenttia, joten valtion velkaantumisesta itselleen ei kannata olla hirveän huolissaan. Lumerahan korko on lumekorkoa.

Suomen Pankki maksaa toisaalta korkoa liikepankkien vakuustalletuksille, joissa on yksityisten tallettajien varoja. Tätä kautta valtiotaho tukee rahallisesti pankkitallettajia. Korot, osingot ja markkinavuokrat ovat tulojensiirtoja vähävaraisilta varakkaille, ja siksi tarvitaan toisensuuntaisia tulojensiirtoja.

Kaikkien helpotukseksi EKP todennäköisesti laskee ohjauskorkoa pian, sillä yhdenkään euromaan valtiontalous ei kestä korkeaa korkotasoa pitkään, etenkään kun elpymisrahaston (ns. koronarahaston) varat alkavat olla lopussa.

Pöyristyttävintä kiristys- ja kuristustoimissa on EU:n uhkailu ”tarkkailuluokalle” laittamisesta, jos velkaantuminen ei pysähdy. Suuri osa EU-maista on paljon velkaantuneempia kuin Suomi, ja maamme on velkaannutettu pakottamalla takaamaan niiden velkoja! Komission ”alijäämämenettelyyn” joutuminen merkitsisi, että EU määrää talouden kurinpidon, mikä tarkoittaisi valtiollisen itsemäärämisoikeutemme lopullista romuttamista.

Tosiasiassa EU on upottanut Suomen talouden viemällä meiltä itsenäisen rahapolitiikan ja näivettämällä sitä kautta viennin. Ruotsilla menee paremmin, koska sillä on itsenäinen rahapolitiikka ja valuuttana kruunu, jota maa lepuuttaa räikeän kilpailukykyisellä tasolla.

EU on kiskonut meiltä ilmastoaneita ja kytkenyt meidät sertifikaattisuohon, luontodirektiiveihin, tukipakettipolitiikkaan, paragrafipatisteluun ja muuhun internatsistiseen ryöstöviljelyyn, jota johtavat paronitar Ursula von der Leyen ja ylevällä aksentilla artikuloiva kuikelo Christine Lagarde.

Samanaikaisesti kuumassa Espanjassa tehdään talojen energiaremontteja suomalaisten verorahoilla, ja maa saa edelleen 163 miljardin (noin kahden Suomen valtionbudjetin) verran ”koronatukea” EU:lta.

Tämä on vastoin EU:n peruskirjan no bail out -sääntöä, eli avustamiskieltoa (artikla 125), jonka mukaan ”toiset jäsenvaltiot eivät saa auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota.”

Kun rikottu on lisäksi muiden muassa turvapaikanhakua rajoittava Dublin II -asetus ja Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimus, tämä ei ole enää se EU, johon liityimme, ja jäsenyyttämme pitää yllä vain Venäjän uhka, joka yhdistää EU-maita nippusiteen tavoin. 

Jäsenyytemme Euroopan unionissa on tullut meille sietämättömän kalliiksi. Vain kolmena vuonna noin kolmestakymmenestä olemme olleet nettosaajia. Tunnollisia suomalaisia kohdellaan laupiaina lampaina, ja kiitokseksi panoksestamme EU-byrokraatit uhkailevat meitä katakombeistaan ”tarkkikselle” laittamisella.

Purkakaa Sote-himmeli ja pahoinvointialueet

Mikäli edelleen täytyy säästää, paljon säästämistä löytyy byrokratiasta, jota Kepu-taustainen Sote-himmeli lisäsi 6,4 miljardilla eurolla vuodessa! Leikattavaa löytyy ympäristönsuojelupuolelta ja kansainvälisistä menoista.

Valtion lompakko on revennyt tietenkin myös muista kuin edellä mainituista syistä. On sähkösota, energiakriisi, Euroopan ympäristöystävällisimpien hiilivoimaloiden alasajo, pakkoneuroottinen vihersiirtymä, tasa-arvopoliittinen hifiharrastus, slaavien välinen aseiden kalistelu, koronakriisi ja boomereiden ikääntyminen, jotka ovat kaikki yhdessä ajaneet Suomen talouden hallitsemattomaan syöksykierteeseen.

Tilanne ei ratkea hoitajamitoituksen pilkunviilauksella vaan tekemällä entistä enemmän työtä terveyskeskuksissa ja hoivakodeissa, jonne on tiedotettava kuin luutnantti Lammiolle tulenjohtopaikalta, että enempää apua ei ole antaa. Sitten olisi kestettävä ja pidettävä terveet terveinä. Nyt toimitaan päinvastoin. Lukiolaisetkin käännytetään toimeentulotukeen, elleivät suorastaan masentuneina eläkkeelle.

Karsikaa normeja, leikatkaa eläkeindeksejä, kuten leikkaatte muitakin indeksejä, ja kiristäkää reilusti niiden verotusta, joilla työtä ja yritystuloa selvästi on.

Kun kansaneläkkeitä ei jatkossa makseta ulkomailla asuville suomalaisille (n. 25 000 ihmistä), se on vastoin kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeutta valita asuinpaikkansa. Tilanne on yhtä ymmyrkäinen kuin hallituksen säästöpolitiikka kokonaisuudessaankin. Tuloksena kansaneläkeläiset pakotetaan matkustamaan takaisin Suomeen eläkettä saamaan, eikä valtio säästä mitään. Ainoa muutos on, että ihmiset päätyvät asuntojonoihin, hoivakoteihin ja erikoissairaanhoitoon Suomessa. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen kynästä tämä ällistyttävä esitys on lähtöisin.

Kun omistusasujien oikeus saada asumistukea hoitovastikkeisiin tai kuluihin lopetetaan, sekin loukkaa yhdenvertaisuutta ja on taloudellisesti kannattamatonta valtiolle. Omistusasujat (n. 17 000 kotitaloutta) eivät välttämättä ole vuokralaisia varakkaampia, mutta vuokralaisiksi siirtyessään he aiheuttavat asumistukijärjestelmälle entistä suuremmat kulut, sillä vuokrat ovat hoitovastikkeita korkeammat!

Asuntonsa myyntivelvoite saattaa merkitä ihmisille koko omaisuuden menettämistä ja tarkoittaa siten perusoikeuksien vastaista valtiollistettua rikosta, joka on mahdollinen juuri siksi, että asumistukilain muutoksia ei arvioitu perustuslakivaliokunnassa. Ainakaan minä en tiedä halveksuttavampaa tapaa hoitaa valtiontaloutta kuin riistää ihmisiltä heidän kotinsa. Kuka kantelisi em. oikeusvaltioperiaatteen vastaisista rikoksista EUT:hen tai EIT:hen?

Perusturvaleikkauksissa ei ole kansantaloudellisesti kerta kaikkiaan mitään järkeä, koska tyhjästä utareesta ei voi lypsää, ja perusturvan korotukset olisivat hyvä talouden elvytyskeino. Meneillään lienee keynesiläisten ja monetaristien ikuinen kiista, jota orkestroidaan hallituksesta nyt anarkokapitalistien ja kuriliberalistien opeilla.

Keskituloa parempaa eläkettä saavien veronkorotukset olivat kyllä poliittisesti rohkea teko, koska eläkeläisissä on 1,7 miljoonaa potentiaalista äänestäjää. Olisi ollut mahdotonta päästää tätä ryhmää kuin koiraa veräjästä. Tulevaisuudessa jouduttaneen leikkaamaan työeläkkeitä sinänsä, koska valtio ei suoriudu eläkepommista. Totuushan on, että kukaan ei ole oikeasti etukäteen maksanut työeläkettään, ja kattamaton vaje on valtava.

Koko perusturvajärjestelmä pitäisi panna uusiksi ja höylätä korkeat etuudet pois sekä täyttää sosiaaliturvaa alhaalta päin takaamalla kaikille työelämän ulkopuolella oleville perustulona noin tuhannen euron vähimmäisnettotulo, jossa ei ole köyhtymiseen kannustavaa varattomuusehtoa. Esitin sitä jo kirjassani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan.

 

Oppositio on tehoton

Entä onko maassamme tehokasta oppositiota?

Valtiontalous on kuralla punaviherhallituksen holtittomuuden vuoksi. Siksi voisi olettaa, että parhaat neuvot taloudenpitoon löytyisivät sieltä. Se tietää, joka tekee.

Todellisuudessa myös vihervasemmistolainen oppositio on keinoineen ja päämäärineen väärässä.

Sdp:n Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen menivät vaatimaan A-studion lähetyksissä muun muassa, että maahanmuuttoa olisi lisättävä työvoimapulan vuoksi! Todellisuudessa Suomessa on työttömiä noin satatuhatta enemmän kuin on avoimia työpaikkoja.

Ainoa hyvä puoli hallituksen toiminnassa on ollut, että se on ymmärtänyt pitää itärajan kiinni ja on tiukentamassa kansalaisuuden saannin ehtoja yleispohjoismaiselle tasolle; tosin siihen ei paljon järkeä kulu.

Ulkomainen halpatyövoima tulee kalliiksi mukana seuraavien perheenjäsenten aiheuttamien sosiaalimenojen kautta, ja kulut kääntyvät julkisen talouden kokonaistappioiksi.

Myös tinkimättömyys ympäristönsuojelusta on ollut vihervasemmiston pakkomielle. Uppiniskaisuutensa vuoksi demarit kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa ja kaatoivat persut sylipainiin kokkareiden kanssa.

Samaan aikaan politiikan oikealla laidalla porvaristo jatkaa omaa versiotaan Sanna-bileistä. Alexander Stubb valmistautuu tehtäväänsä kiittämällä vaalikampanjansa avokätisimpiä lahjoittajia eliittikutsuilla. Vilut maksoi lehtien mukaan Kokoomus.

Tasavallan presidentille hankittiin myös uusi luksusauto valtion varoilla. Menoerä on valtionbudjetissa marginaalinen, mutta tämä ja muu luksustelu ovat symbolisesti vääriä tekoja. 

Kun maassamme oli lama 1970-luvun alussa, Kekkonen down shiftasi Cadillacinsa halvempaan Saabiin. Se osoitti, että maan johtaja tietää, missä mennään. Nykyisten poliitikkojen tapa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen poikkeaa esimerkillisestä johtajuudesta.

On valitettavaa, että perussuomalaisetkaan poliitikot eivät ole onnistuneet Suomen kansan taloudellisten etujen edistämisessä, ja Kokoomus on laittanut heidät povitaskuunsa. Petteri Orpon povarista kurkistellessaan voi tietenkin säästää matkakuluissa, mutta pitemmällä tähtäimellä voi seurauksena olla kannatuskato.

Perussuomalaiset ovat pettäneet vaalilupauksensa, äänestäjänsä, puolueohjelmansa ja periaatteensa, ja sanoudun täysin irti kyseisenlaisesta politikoinnista:

Tämän ei toivoisi olevan totta, mutta se on. Syynä poliittisiin virheisiin on kuuroutuminen asiantuntijaohjaukselle, joka koskee etenkin sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmää sekä uudistusten seurausharkintaa.

 

Aiheesta aiemmin:

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra?

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Hallituksen aikomus asumistuen tason leikkaamiseksi ja myöntöehtojen tiukentamiseksi on budjettikirjan huonoin esitys ja jättää kelvottomuudessa taakseen työmarkkinoita koskevat pikku-uudistukset.

Asumistuen indeksijäädytykset, korvausprosenttien muutokset ja Helsingin yhdistäminen kakkosvyöhykkeeseen kiertyvät suureksi osaksi toimeentulotukimenoihin, joten valtion säästöt jäävät marginaalisiksi, ja lisäksi voi syntyä uusia menoja.

Asumistuen leikkauksia on perusteltu työllisyystavoitteilla. Ajatuskulku on absurdi, koska asumistukeen kajoamalla ei ratkaista työvoiman kysynnän ja koulutusten välistä kohtaanto-ongelmaa eikä myöskään luoda Suomeen yhtään uutta työpaikkaa.

Toimeentulotuki voi täyttää asumistuen alentamisesta syntyvän vajeen vain niille, jotka ovat lähes varattomia tai joilla ei ole ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”. Muiden asumistukileikkaukset ovat suoraan pois heidän ruokapöydästään.

Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset kannustavat ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi saadakseen tuloa jokapäiväisiin menoihinsa. Tällä tavoin ”toiseksi huonoiten toimeentulevat” putoavat hallituksen korostamien ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” asemaan. Vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.

Samoin vaikuttaa myös 300 euron ansiotulovähennyksen poistaminen.Varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen on puolestaan tekemässä asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun.

Mikäli asumistukea ei jatkossa myönnetä omistusasuntojen hoitokuluihin, ihmisiä taivutellaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Tällöin asumistukimenot nousevat, koska vuokrat ovat yleensä hoitovastikkeita ja omakotitalojen hoitokuluja korkeammat. 

 

Oikeistohallitus vaarantaa kodit ja omaisuudensuojan

Ihmisten pakottaminen kotiensa myynteihin kolhii pahoin ihmisten perusoikeuksia. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista. Näitä ruokakuntia on laskettu olevan noin 16 860.

Ihmisten pakottaminen syömään kotinsa on jo sinänsä röyhkeä läimäytys päin niitä arvoja, joita oikeistopuolueet ovat väittäneet suojelevansa, kuten koteja ja yksityisomaisuutta. Uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit voivat johtaa asuntomarkkinoiden entistä pahempaan kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä asumistuen poistamisesta omistusasunnoilta ajattelevat ne Perussuomalaisten äänestäjät, jotka asuvat siinä kuuluisassa ”rintamamiestalossa” ja joiden asumistuki uhataan lakkauttaa nyt kokonaan, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen kasvu ja energiamääräykset.

Viekö hallitus suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa pystynyt ottamaan?

Itse en tiedä halveksuttavampaa tapaa ”hoitaa valtiontaloutta” kuin ajaa ihmiset pois kodeistaan rahan ruoskalla, jonka toista päätä pitelee käsissään pääministeri Petteri Orpo.

Nähdäkseni asiaa olisi arvioitava perustuslakivaliokunnassa PeL 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden ja 15 §:ssä säädetyn omaisuudensuojan näkökulmasta.

Asiassa olisi otettava huomioon myös niin kutsuttu sosiaaliturvan heikennyskielto, jonka mukaan sosiaaliturvalainsäädäntöä olisi tulkittava perusoikeuksille myönteisellä tavalla, julkinen valta on velvollinen järjestämään perusoikeuksien vaatimat palvelut, eikä näitä palveluita saa heikentää oikeuden toteutumisessa jo saavutetusta tasosta, ellei myös palvelujen hintatasossa tapahdu muutosta alaspäin.

Sellainen politiikka, jolla leikataan ihmisten perustoimeentuloa mutta kevennetään ansiotuloverotusta ja sijoitetaan (Kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti) neljä miljardia euroa heikosti tuottavaan tai tuottamattomaan infrastruktuuriin, on johtamassa banaanivaltioille ominaiseen yhteiskuntakäytäntöön.

Ei ole näyttöä siitä, että veronalennuksilla olisi merkittävää vaikutusta työhön hakeutumiseen, vaan pääasialliset motiivit työllistymiseen johtuvat työelämän tarjoamasta mahdollisuudesta kokonaan vapautua tukiriippuvuudesta.

Siihen hallituksen malli ei kuitenkaan kannusta vaan ohjaa syvemmälle muun muassa toimeentulotuen tarpeeseen. Oletustenvaraisilla työllistymistoiveilla ei pitäisi kajota kansalaisten perusturvaan.

 

Hallitus tuhoamassa myös asumisoikeusjärjestelmän

Hallitusohjelmaan kirjattu aie lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen on sekin sangen epäviisasta. Siten huononnettaisiin niiden suomalaisten pyrkimyksiä hankkia asunto, joiden tulot ja varallisuus eivät riitä omistusasuntoon mutta jotka eivät täytä kunnallisten vuokra-asuntojen sosiaalisia valintaperusteita.

Hallitus on nyt romuttamassa hyvin toimivan asumisoikeusjärjestelmän, sillä asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARA-tuetuilla lainoilla (asumisoikeustalo ei ole – eikä sen pidäkään olla – realisoitavissa, joten se ei kelpaa markkinaehtoisen lainan vakuudeksi).

Näin hallitus luo poliittista painetta asumisoikeusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten (eli myyntikiellon ja elinikäisten asumisoikeuksien) purkamiselle, vaikka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat myyntikiellon uutta asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä pitäen sitä taannehtivasti vaikuttavan lain kieltoa rikkovana sekä sopimusten sitovuusperiaatteen vastaisena.

Kokoomuslaisen politiikan jatkoksi ovat röyhkeimmät kiinteistöbisneksen etäispäätteet kuitenkin ehtineet ehdottaa käyttö- ja luovutusrajoitusten purkua asumisoikeusasumisen valtakunnallisessa neuvottelukunnassa (kokous 5/2023, s. 4) nostamalla jälleen esille myymisen vuokra- tai omistusasunnoiksi.

Huomautan painokkaasti, että aso-järjestelmää ei ole tehty jatkuvasti ja toistuvasti kyseenalaistettavaksi eikä auki revittäväksi, vaan takaamaan pitkäaikainen asumisturva sopimusasukkailleen.

Sen enempää valtionhallituksella kuin millään neuvottelukunnalla ei ole oikeutta heitellä pöydälle hervottomia esityksiä maton vetämiseksi asukkaiden alta, ja tätä tukee lakien yleinen pysyvyyden velvoite sekä yhteiskunnan toiminnan ennustettavuuden vaatimus.

Aso-laki on konstitutiivinen laki, jolla on tarkoitus perustaa pitkäaikaisia ja elinikäisiä oikeudellisia asemia ja suhteita, eikä se siksi sovellu jatkuvan kiistelyn ja kyseenalaistamisen foorumiksi. Asiassa ei siis ole mitään neuvottelujen varaista eikä neuvoteltavaa.

Aso-asioiden neuvottelukunnan (HE 189/2020) tarkoitus on kehittää asumisoikeusasioita nimenomaan asukkaiden näkökulmasta eikä huonontaa niitä, joten neuvotteluelin ylittää toimivaltansa, jos siellä ryhdytään perumaan aso-sopimuksiin perustuvia oikeuksia.

Asumisoikeusjärjestelmä luotiin nimenomaan pysyvien asuntojen takaamiseksi taloudelliselle keskiluokalle. Asumistuen leikkaukset, varallisuusharkinnan käyttöönotto ja muiden myöntöehtojen tiukentaminen kannustaisivat köyhtymiseen ja kurjistumiseen sekä johtaisivat kansalaisten eriarvoistumiseen ja rakennusteollisuuden lamaantumiseen, jota kiinteistömarkkinat kaikkein vähiten korkokriisin keskellä kaipaavat. 

Perussuomalaiset ampumassa itseään ja äänestäjiään jalkaan

Lopputuloksena valtiontalouden säästöt osoittautuisivat vähäpätöisiksi verrattuna siihen, että
syntyisi paljon väliinputoajia, epävarmuutta ja sosiaalisia ongelmia. Myös opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän saajiksi ei enää sovi sellaiseen yhteiskuntaan, jossa opiskelijoiden asuinolot ovat ehtineet muuttua rakenteellisesti soluasumisesta yksilöllisempään muotoon – tavoite, jota myös kokoomuslaiset ovat itse ristiriitaisesti ajaneet.

Asumistukeen sijoitetut noin 2,3 miljardia euroa vuodessa on hyväksyttävä hinta siitä, että on saatu katto lähes kaikille ihmisille ja pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Se on hyvä tukimuoto, koska se ei merkitse syömävelan tekoa vaan valtion subventiota pysyvään käyttövarallisuuteen.

Perussuomalaiset on taivuteltu tekemään hallituksessa äänestäjäkuntansa etujen vastaista politiikkaa. Perussuomalaisen puolueen johdossa ei ole sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmän asiantuntemusta, ja siksi Perussuomalaisia vietiin kuin kuoriämpäriä jo Säätytalon neuvotteluissa.

Esitän, että hallitus hylkäisi aikeensa asumistuen tason leikkaamisesta ja saantiehtojen
tiukennuksista. Asumistuen varallisuusharkinta on keskeinen syy eläkeläisten leipäjonoihin, ja ehdotan, että hallitus parantaisi eläkeläisten asumisturvaa ja toimeentuloa poistamalla varattomuusehdon eläkeläisten asumistuesta sen lisäksi, että sitä ei nyt ole yleisessä asumistuessa.

 

Aiheesta aiemmin

Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Hallitus toi kirjoittamansa budjettikirjan eduskunnan käsittelyyn tänään. Ikävää sanoa, mutta teos on sisällöltään täyttä kuraa.

Sen juonena on, että valtiolle mätetään velkaa entiseen tapaan, mutta velka tehdään hyvätuloisten verojen alentamiseksi, kun aiemmin valtio velkaantui heikko-osaisten toimeentulon turvaamiseksi.

Yksi hallitusohjelman kaikkein kelvottomimpia asiakohtia on asumistuen poistaminen omistusasujilta ja varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen. Ei huomata, että omistusasunnoissa asuvat voivat olla heikkotuloisia, ja ainoa varallisuus saattaa olla asunnossa kiinni, sekin usein velkavarallisuutta, jota taivutellaan realisoimaan huonona aikana ja tappiollisesti.

Kehnoille tuloille joutuneet ihmiset pakotetaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Kansalaiset ajetaan kodistaan ja pakotetaan syömään seinänsä, vaikka työttömyys ja tulottomuus eivät olisi omaa syytä.

Ja asumistukimenot sen kuin kasvavat, sillä vuokralla asuminen on yleensä omistusasumista kalliimpaa hoitokuluiltaan, eikä asumistukea ole muuhun koskaan myönnettykään. Tappiot omistusasujille ovat valtavat, jos he joutuvat kauppaamaan kotinsa aikana, jolloin asuntojen hinnat ovat alhaalla ja alenevat entisestään, kun markkinoille tulee paljon uutta myytävää samanaikaisesti.

Tähän liittyy myös häätömentaliteetti, joka on enemmän kuin oksettavaa. Tuo politiikka on suoraan torpparilaitoksen pelikirjasta ja tarkoittaa patruunayhteiskunnan palauttamista. Sillä tavoin porvarihallitus loukkaa perusoikeutta kotiin ja kolhii omaisuudensuojaa Suomessa, vaikka toisesta suupielestään etenkin Kokoomus on aina vakuutellut olevansa omaisuudensuojan turvana.

Hulluinta asumistuen leikkaamisessa on, että suuri osa väitetyistä säästöistä kiertyy toimeentulotuen katettavaksi. Sitä puolestaan saavat vain täysin varattomat, joilla ei ole enää jäljellä ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”.

Näitä henkilöitä ovat usein pakolaisina ja turvapaikanhakijoina tulleet sekä täydelliset pultsarit. Heidän sosiaalietuuksiensa kokonaismäärään asumistuen leikkaaminen ei vaikuta juuri lainkaan, koska he täyttävät surkean toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja köyhyysihanteet. Siksi heidän asumistukileikkauksensa katetaan lähes sellaisinaan Kelan yleisestä toimeentulotuesta tai kuntien täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta.

Sen sijaan asumistuen leikkaukset ovat suoraan pois niiden suomalaisten ruokapöydästä, joilla on jäljellä vähänkin tuota helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta tai vähintään tuhat euroa pankkitilillä.

Hoilatessaan ”kaikkein heikko-osaisimpien” puolesta sekä hallitus että vasemmisto-oppositio eivät näköjään tajua, että asumistuen varattomuusehdon käyttöönotolla he suosivat vierasperäisiä oleskelijoita ja pultsareita mutta lyövät tavallisia suomalaisia ihmisiä korvalle.

Varattomuusehdon käyttöönottamisella ollaan asumistuesta tekemässä toimeentulotuen kaltainen sosiaalinen loukku, joka ohjaa ihmisiä toimeentulotuelle ja kannustaa köyhyyteen.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka sosiaalilainsäädäntöä tuntematon meni Perussuomalaisessa puolueessa suostumaan tämän kokoomuslaisen politiikan takaajaksi.

Perussuomalaisten asuntopoliittinen moka

Itä-Helsingissä asuvat rikkaat ja hyvätuloiset perussuomalaisten äänestäjät ottavat nyt varmasti kiitollisina vastaan asumistuen, työpoliittisten oikeuksien ja työttömyysturvan heikennykset, kunhan saavat muutaman sadan tulijan alennuksen pakolaiskiintiöön.

Monet ehkä huomaavat, että talouspolitiikkaa taitamattomien ja sosiaalipolitiikasta tietämättömien perussuomalaisten ehdokkaiden äänestäminen oli omaan nilkaan kapsahtava moka.

Asumistuesta väitetään säästyvän noin 360 miljoonaa euroa, mutta hallitukselta riittää yli miljardi euroa Turun rautatiekiskojen kiillottamiseen, jotta Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä.

Yhteen kvanttitietokoneeseen hallitus satsaa 70 miljoonaa, koska se vahvistaa juppien digi-ilveilyä.

Kokoomus haluaa myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen neljä miljardia euroa nielaisevia tie- ja väylähankkeita. Ihmisten hyvinvoinnista tinkiessään hallitus rakennuttaa betonisia liikenneympyröitä, joissa rahat eivät varmasti tuota mitään.

Myös asehankinnoista voitaisiin leikata puolet, sillä ainoan vihollisemme Venäjän armeija on pitkäksi ajaksi lyöty, eikä varusteluhysteriaan ole mitään syytä. Sen, mitä ryssä ei onnistunut viemään sodalla, hallitus uhkaa viedä nyt kansalaisilta asumistuen leikkauksilla.

Hallituksen budjettikirja on valtioneuvoston kaikkien aikojen huonoin kirja

Keltaisen kirjan laatijat eivät ole ymmärtäneet talouspolitiikasta edes sitä, että talous on suhde, jossa yhdestä paikasta tehty säästö kiertyy menoksi toiseen paikkaan. Jos säästö tehdään ajattelemattomasti, menot kasvavat.

Näin käy, kun toiseksi pahimmassa asemassa olevat ihmiset alkavat putoilla siihen kaikkein pahimpaan loukkoon, johon hallituksen budjettikirja heitä nyt suorastaan kannustaa. Se ohjaa ihmisiä syömään kotinsa ja muuttamaan vuokralle asumaan.

Perusongelma on, että sosiaaliturvaministereiksi päästetään Sanni Grahn-Laasosen (kok.) tapaisia tähtösiä, jotka eivät ymmärrä sosiaalipoliittisen kiertokulun luonnetta.

Kausaalisuhteet ovat katkolla myös Petteri Orpon (kok.) ajatuskuluissa, joiden mukaan leikkaukset luovat kuin taikaiskusta satatuhatta uutta työllistä. Sosiaaliturvasta leikkaamalla ei varmasti synny sataatuhatta työpaikkaa.

Leikkaaminen ei luo työllisyyttä, työpaikkoja, pätevyyttä eikä kelpoisuuksia, mutta Orpon vale on mennyt läpi niiden äänestäjien taholla, joiden mielestä kuka tahansa on kelvollinen mihin tahansa työhön tai toimeen.

Työ näyttää olevan kokoomuslaisille ja perussuomalaisille jonkinlainen abstraktio, johon jokainen on automaattisesti sopiva ja pätevä, sen kun vain menee hommiin.

Tosiasiassa yhtäaikainen työvoimapula ja työttömyys johtuvat kohtaanto-ongelmasta, eli koulutusten ja työtehtävien yhteensopimattomuudesta. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista sosiaaliturvaa ja opintotukea leikkaamalla, vaan koulutusta ja tukia parantamalla.

Vielä kun opiskelijatkin palautetaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin, lainapainotteisuus pahenee, ja korkeampiin opintoihin on pian enää vain porvarien perillisillä varaa.

Tämä sopii ehkä Kokoomuksen äänestäjille, mutta sopiiko se Perussuomalaisten, krisujen ja RKP:n pirtaan?

 

Perussuomalaiset ja media vihdoin samalla puolella

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja eduskunnan suuren salin nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolusti muutama päivä sitten mediaa, ilmeisesti etsien tukea presidentinvaalikampanjalleen. 

Luultavasti hän saa sitä nyt toimittajilta, jotka ovat melko hyvin palkattua punaporvarillista väkeä. Eduskuntatoimittaja Setä-Arkadian kolumnissakaan ei paljoa kritiikkiä näkynyt bubjettiesitystä kohtaan, pikemminkin puolustelua ja lannistumiseen kannustavia lamentaatiota lähetekeskustelun muodollisuudesta.

Kyseinen budjettikirja pitäisi vetää pois jakelusta eikä lähettää sitä eduskunnan suureen saliin. Siinä on kyllä kelvollisia säästötavoitteita, mutta keinot ovat täysin vääriä ja johtavat todennäköisesti vain entistä kallimmaksi käyvään kurjuuteen.

Samanaikaisesti kun suomalaista yhteiskuntaa rapautetaan sosiaaliturvan leikkauksilla, politiikan näyttämö kehystetään ulkoisilla uhilla, jotta leikkaukset näyttäisivät oikeutetuilta, jopa välttämättömiltä. 

Kun huomio kiinnitetään jengirikollisuuteen, huumekauppaan, kaasuputkeen ja Lähi-idän ikuiseen kriisiin, toiveena on, ettei kukaan huomaisi hallituksen tekemien leikkausten rapauttavan suomalaista yhteiskuntaa tavalla, joka saattaa heijastua sisäisen turvallisuuden uhiksi.

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

Totuus on seuraava: eduskunnassa on oikeistoenemmisto, mutta maassamme istuu vihervasemmistolais-feministinen hallitus vain ja ainoastaan yhdestä syystä: Kepun tuella ja koska Keskusta sen sallii. Ja nyt tämä vih-vas-fem-hallitus polttaa Suomen kansantalouden varat tulena taivaalle.

Koronakriisin keskellä on houkuttelevaa ajatella, että parinkymmenen uuden lainamiljardin kylkiäisenä voidaan valtionbudjettiin lisätä myös muita menoja kuin niitä, jotka olisivat aivan välttämättömiä Suomen nostamiseksi vikasietotilasta takaisin tolpilleen. Maria Ohisalo (vihr.) sai läpi sähköpyörätkin. 

Samanaikaisesti haja-asutusalueella asuvien ahdinkoa lisätään polttoaineverojen korotuksilla ja patistelemalla omakotiasukkaita öljylämmityksestä luopumiseen sekä saneerauksiin, joiden hinta pahimmillaan ylittää kiinteistöjen arvon.

Virossa maantierosvous on lievempää.

Autoilijoiden ahdistelu puolestaan ei ole enää budjettipolitiikkaa vaan maantierosvousta.

Punavihreä hallitus on päättänyt aloittaa uudestaan myös Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten käynnistämän työttömien kiusaamisen. Entinen työministeri Jari Lindström (sin.) tunnistikin esityksessä jo omat virheensä. Jälleen ihmiset pakotetaan hakemaan työpaikkoja, joita ei ole.

Totuus on, että työttömien piinaaminen haastatteluilla ja kouluttelulla ei luo tähän maahan yhtään työpaikkaa, paitsi tietysti sille tuhannen byrokraatin armeijalle, joka palkataan ahdistelemaan työttömiä uudella aktiivimallilla. Työpaikkoja voisi luoda vain kilpailukyvyn parantaminen. Myös nykyiset työpaikat täytyisi pitää maassa, mutta sitä valtion omaisuuden myyminen ja ympäristönormien kiristäminen vain vaikeuttavat.

Teollisuuden päästökauppakompensaation lopettaminen ja turpeen verotuksen tuplaaminen heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Eipä siis ihme, että vihervasemmistolainen hallitus sanoi lykkäävänsä työllisyystavoitteidensa toteuttamista ensi vuosikymmenen loppuun!

Kriisiaikana on näköjään helppo kirjata budjettiin vihervasemmiston imagomenoja kevyillä kynänkäänteillä ymmärtämättä talouden toiminnasta ja arvotuotannosta yhtään mitään. Norja (jolla muuten ei ole lainkaan valtionvelkaa) ei lopeta öljynporausta ympäristösyistä, vaikka Suomessa kuokka pakotetaan jättämään suon laidalle viherfundamentalistien tyydyttämiseksi.

Mistä hallitus sitten ei säästä? Hallitus ei säästä kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, kehitysavusta eikä kansainvälisestä toiminnasta, sillä mikään ei ole hallitukselle tärkeämpää kuin suomalaisten ihmisten ylenkatsominen ja kansallisen varallisuuden siirtäminen vieraiden kansakuntien hyväksi. Tämä tuli selväksi jo koronatukiaisten nettomaksajaksi laittautumisessa. Asiassa ei ole auttanut myöskään sen toteaminen moneen kertaan perustuslain vastaiseksi.

Kyseinen politiikka on internatsismia, joka on suomalaisten pahin vihollinen. Se sisältää muun muassa tulonsiirrot vieraiden kansakuntien hyväksi, ja sitä toteutetaan antamalla almuja korkeammin verotetuista maista alemman veroasteen maihin.

Kyseinen politiikka on jatkunut jo pitkään. Monilta lienee unohtunut, millä tavoin Suomen perustuslait sivuutettiin jo Kreikka-tukien ja -vakuuksien antamisessa vuonna 2011, kun Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.) toimivat asiasta vastaavina ministereinä (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä). Myös tuolloin perustuslait osoittautuivat pelkäksi paperiksi, samoin yleiset oikeusperiaatteet, joiden mukaan verottamisen oikeutus perustuu varojen palautumiseen oman kansakunnan hyväksi.

Myöskään perustuslakituomioistuimesta ei olisi apua, sillä se pantaisiin todennäköisesti kokoon äärivasemmistolaisen Demla-kaaderin perusoikeustalebaneista. He hoilaavat perusoikeuksien puolesta aina, kun niillä edistetään vieraiden kansakuntien pyyteitä Suomessa. Sen sijaan Suomen kantaväestön perus- ja ihmisoikeudet ovat heidän kannanotoillaan yli käveltävissä aina, kun on tarkoitus ajaa vihervasemmiston agendaa.

Punavihreä hallitus on tehnyt Kepusta oman juoksupoikansa, joka taipuu mihin vain. Minun ei käy sääliksi Kepun alenevaa kannatusta, mutta kylläkin suomalaisia ihmisiä, joita hallitus piiskaa piinallisesti. 

Keskusta on vihervasemmistolais-feministisessä silmukassa takaamassa myös asumisoikeuslainsäädännön romuttamisen ja translainsäädännön uudistamisen, jolla mitätöitäisiin nykyisin voimassa olevat henkilötunnukset.

Kepu on varmistamassa Suostumus-hankkeen läpimenon, jolla flirttikuvan lähettäminen kriminalisoidaan ”ahdistelurikokseksi” pyrkien siten nujertamaan suomalaisten ihmisten seksuaalisesta aloitteellisuudesta jäljellä olevat rippeet feministien telaketjujen alle. Sama sairas hypersensitiivisyys näyttää leviävän verkkoympäristöstä vihervasemmiston ja feministien myötä kaikkialle yhteiskuntaan ja ihmisten kanssakäymiseen.