27. toukokuuta 2021

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Suomen Akatemian kulttuurien ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta antoi jälleen kultamuniensa kuoriutua. Muiden muassa Tampereen yliopisto sai rahat peräti 12 hanketta varten.

Kirsikkana kakussa on queer-ideologi Tuula Juvoselle lahjoitettu tasan 500 000 euron rahakokko hankkeeseen nimeltä Affektiivinen aktivismi: queer- ja transmaailmojen luomisen paikat. Se ei minun ja monen muun mielestä tuota tietoa eikä ymmärrystä muille kuin feministisen bunkkerin asukkaille, joita se ehkä palvelee jonkinlaisena itseterapiana.

Koska affektiivisuus on tunteellisuutta, tuossa lienee tarkoitus harjoittaa ”tunteellista riehuntaa transsukupuolisten omien maailmojen luomiseksi” joissakin kulahtaneeksi käyneissä ”tilallisissa viitekehyksissä”. Vaikuttaa jälleen vahvasti siltä kuin tarkoitus olisi tanssahdella kasaan opintopisteitä turuilla ja toreilla. Tämä ei poikkea paljoa ”queer-performatiivisuudesta koirapuistoissa eikä muista feminististä maantiedettä parodioivan tutkimustoiminnan helmistä, joista kirjoitin täällä.

Mainittakoon, että veronmaksajien tunnottomalla rahalla voideltu Tuula Juvonen on juuri se lehtori, joka potki perussuomalaisia nuoria edustavan Joakim Vigeliuksen kurssilta, kun tämä oli eri mieltä luennolla opetetuista miesten kuukautisista” (puolustuspuheita täällä ja täällä). Pyrkiessään tukahduttamaan opiskelijan reaktiot Juvonen osoitti oman epäpedagogisuutensa.

Sama pinkkifasismi toistui erään käyttäjän Twitterissä: Eiköhän potkita Jokke pois yliopistosta ja samalla koko suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Nyt olisi tuhannen taalan mahkut pilata tämän juntin loppuelämä totaalisesti”, julisti muuan Tua Holmes suvaitsevuudessaan.

Lähes puolen miljoonan rahoituksen saanut aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta puolestaan vaati taannoin perussuomalaisten poistamista kaikista Suomen kouluista!

Tämä on meno vapaassa ja liberaalissa Tampereen yliopistossa ja suomalaisessa tieteessä yleensä. Ongelmana eivät ole ongelmallisiksikoetut mielipiteet vaan niiden sensuroiminen tiedeyhteisössä.

Tieteen liekki sammuu, mikäli vääryystieteiden (grievance studies) pienipäisten edustajien annetaan sulkea epäilijät pois tiedeyhteisöstä ja estää kriitikoiden pääsy yliopistojen ”turvallisiin tiloihin konkreettisilla voimatoimilla. Niitä on jo nähty amerikkalaisissa koripalloyliopistoissa. En väsy muistuttamasta, että sellainen yliopisto, jossa ei voi puhua vapaasti, on tiedon ja totuuden tavoittelulle vaarallinen.

Nähdäkseni valtio-opin opiskelija Joakim Vigelius ei ole ollut väärällä tavalla vaatimaton todetessaan, kuinka helposti nykyään saa rohkean maineen: sanomalla ilmeisen itsestäänselvyyden! Tämä osoittaa, kuinka pitkälle harhaan sukupuolentutkijat ovat vaeltaneet omassa labyrintissaan.

Totuus on, että transmiehiä ei pidä liudentaa miehiksi eikä biologisia miehiä vaatia uudelleenmäärittelemään itseään cis-miehiksi. Päinvastoin: sanottakoon biologisia miehiä edelleenkin miehiksi, ja sukupuoltaan korjaavat kutsukoot itseään ja toisiaan transmiehiksi. Käsitteenmäärittelyllinen mylläkkä olisi merkki vähemmistödespotiasta, jolle ei ole tieteellisiä eikä filosofisia perusteita.

Sukupuoli on edelleenkin kaksiarvoinen biologinen tosiasia, joka perustuu geeneihin, kromosomeihin ja hormoneihin sekä ilmenee fenomenologisesti havaittavana kehollisena ilmiönä, toisin sanoen sukupuolielimien erilaisuutena.

Väitettä tukee myös transgenderistien itse viittaama sosiaalinen konstruktionismi: jos totuus sisältyy kieleen, naisen ja miehen käsitteiden yleisyys ja konventionaalinen käyttö paljastavat, että sukupuolesta ajatellaan edelleenkin näiden käsitteiden nimeämällä tavalla. Se ei ole väärää tai oikeuttamatonta ajattelua. Lisäksi pyrkimykset vaihtaa tai korjata sukupuolta paljastavat, kuinka tärkeäksi kaksiarvoinen sukupuoliero koetaan transgenderistien omassakin piirissä.

En voi tietenkään estää ketään harjoittamasta itsepetosta ja siihen nojaavaa honteloa identiteettipolitiikkaa, mutta oppineita ei pidä vaatia astelemaan samaan valheellisuuden kuiluun. Lisätietoa asiasta löytyy kirjani luvusta 11.1 Transsukupuoliset silmänkääntötemput”.

 

Akatemia kippasi rahaa puppulausegeneraattoreihin

Lisänäyttöä poliittisesta yhteiskuntatieteestä saatte perehtymällä Akatemian tänä vuonna tukemiin hankkeisiin, joiden välillä lienee käyty jonkinlaista syrjinnän supertähteyttä tavoittelevaa sortokisaa.

Lähes kaikki aiheet liittyvät maahanmuuton ja monikulttuurisuuden tuottamiin ongelmiin ja edustavat marginaalisia lillukanvarsia, joiden märehtiminen ei lisää tietoa sen enempää perustutkimuksen, metodologian kuin soveltavan tieteenkään kannalta.

Aiheina ovat muiden muassa pakkomuuttojen uhrit ja etniset kategorisoinnit [mamu-ongelman rahastusta], ylirajainen kuolema Suomen ja Venäjän rajalla [ei kuitenkaan sodissa], rasismi yläkouluissa [tunnetuin klisein ja ennakkosyyllistyksin], kehollisten kohtaamisten politiikka turvapaikan hakemisessa [= raiskaukset?], Ibn Sinan perintö ja islamilainen filosofia [arabialaisen kulttuurin nykypäiväistämiseksi, ikään kuin filosofiassa ei olisi kehittyneempiä aiheita], medioitunut feminismi Venäjällä [miksi ei kaikkialla muualla?], vihapuheen tuottaminen [vihervasemmistossa ja feministisessä yliopistossa?], uskonto ja populismi hybridissä mediaympäristössä [eli kristittyjen syyllistäminen] ja niin edelleen ja niin edelleen.

Siis kaikki monikulttuurisen painajaisen tunnetuimmat kliseet ja riidanaiheet.

Selitin niiden syyt jo kirjassani Totuus kiihottaa, jota varten ei tosin myönnetty tutkimusrahoitusta mistään, ja julkaisijan valtiontuet perittiin ajatuspaja Suomen Perustalta takaisin tavalla, joka jää mieleen häikäilemättömänä rikoksena tutkimustoiminnan vapautta vastaan (aiheesta täällä).

Sen sijaan kirjaani julkisuudessa perusteettomasti haukkunut feminismin äänitorvi Tuija Saresma palkittiin nyt 279 953 euron rahoituksella, vaikka näytöt ja hankekuvauskin puuttuvat.

Huomattavaa on, että Suomen Akatemia palkitsi satojen tuhansien eurojen rahoituksella nimenomaan niitä henkilöitä, jotka ovat kolhineet perussuomalaisten ihmisten mainetta ja oikeuksia sekä vääristelleet näkemyksiämme.

Monikulttuuri-ideologian ja maahanmuuton ongelmat varjostavat kieltämättä elämäämme voimakkaasti. Tiedeyhteisön ongelma on, että niitä tarkastellaan kyseisissä agendahankkeissa tendenssimäisesti, eli tarkoitushakuisella ja puolueellisella tavalla – ei vapaasti ja kriittisesti. Tarkoitus on yksipuolisesti oikeuttaa maahanmuuttoa ja keksiä perusteita monikulttuuri-ideologialle.

Otin asian esille osoittaakseni, kuinka oikeassa olen ollut arvostellessani ajattelun tyhjäkäynnillä louskuttavia nollatutkimuksia, joita dekonstruoin kirjani Totuus kiihottaa luvuissa 9 ja 17.

Kyseisiä hankkeita tukemalla Akatemia vahvisti oikeiksi kirjani väitteet tiedepoliittisesta puolueellisuudesta ja tieteellisten vapaus- ja kriittisyysihanteiden kumolleen kääntymisestä. Sen osoittaminen tosin maksoi useita miljoonia euroja akateemisille vastustajilleni myönnettyjen tukien muodossa!

 

Tunnelmasivistys huipussaan

Suomen Akatemian päätösten kanssa yhtä hupsuja ovat olleet feminismin ja monikulttuuri-ideologian pönkittäjänä tunnetun Koneen Säätiön rahalahjat suosikeilleen. Viikko sitten säätiö antoi 25 000 euron palkinnon väitöskirjatutkija (oikeasti jatko-opiskelija) Pieta Hyväriselle, joka on Tampereen yliopistossa toimiessaan kehittänyt feministiseen talousmaantieteeseen perustuvan plantaasiosentrismin käsitteen, postkapitalistisen metodologian ja korvasienestäjien kävelyhaastattelun.

Hyvärisen kirjoittaman artikkelin keskeinen tutkimustulos oli, että metsissä kävellessään saa hyötyliikuntaa, kun voi poimia sieniä. Ainoa kysymys on, miksi nuukailtiin. Parodiantekijä Keijo Kaarisade olisi antanut 50 000.

Perussuomalaisia moititaan usein epätieteellisyyden suosimisesta, eikä koskaan kiitetä kriittisyydestä. Mitä muuta edellä viitattu fiilistely itse on kuin epätieteellistä kusetusta?

Tiedepoliittisesti motivoitu rahoitus muodostaa nyt itseään ruokkivan spiraalin, jossa rahoittaja asettelee tutkimuksen ehdot itseään tyydyttävästi. Tuloksina esitellään poliittisen korrektiuden puskuroimaa ja samanmielisten keskinäisestä ristiinviittaamisesta koostuvaa kelluvien merkitsijöiden keitosta, joka muistuttaa vaarallisesti Gustave Flaubertin Valmiiden ajatusten sanakirjaa. Teostaan kirjoittaja kutsui ”inhimillisen typeryyden ensyklopediaksi.

Tieteen todellinen ihanne on erimielisyyden avoin esittäminen, jota ilman tieteen itseään korjaavuus käy mahdottomaksi. Sen sijaan kritiikin lavastaminen vihapuheeksi”, ”häirinnäksi” ja jopa ”ahdisteluksi halvaannuttaa ajattelutoimintaa. Se tekee tiedepoliittisilla liekanaruilla ehdollistetusta rahoituksesta paholaisen lantaa, josta nousee valheiden löyhkä.

Se, että joku polttaa päreensä dissidentin mielipiteestä, ei ole sen kummoisempi asia kuin että joku saa pahoinvointia ruokablogissa annetusta ruoanlaittovinkistä. Hullua vihervasemmistolaisten hysteerikkojen erityisherkkyydessä on käsitys, jonka mukaan tieteeksi pitäisi myöntää yksimielisyys heidän itsensä tai joidenkin anonyymien vertaisarvioijien kanssa.

Juuri sellainen on kaiken tieteen vastaista. Filosofian nimenomainen ihanne on kyky sietää, käsitellä ja edistää erimielisyyttä eikä pakottaa ketään sosiaalidemokraattis-feministiseen samaa mieltä olemiseen.

Yliopistojen itsenäisyys on tässä tivolissa pelkkä bluffi. Vaikka yliopistot on virallisesti irrotettu valtiosta, ne on rahoitusohjauksella sidottu entistä voimakkaammin opetus- ja kulttuuriministeriön poliittiseen tahtoon, jota edustaa joku tieteestä pihalla oleva ministeri. Yliopistojen itsenäisyys” voi totta kai olla ongelma myös silloin, kun tiede elitisoituu ja tieteen politrukit uusintavat henkilökuntaa laittamalla omat kellokkaansa samoja raiteita kolistelemaan.

Pahinta on, että rahoituksen kehässä ensimmäinen askel on matka toiseen, ja yliopistolliset affiliaation eli myötäsukaisuuden ja urapolkujärjestelmän velvoitteet tarjoavat akateemisten tikapuiden portailla sinnitteleville sittiäisille aina vain paremman tien jatkorahoitukseen. Rahoituksen lypsäminen katsotaan tieteelliseksi ansioksi ja niin edelleen.

Ellei sitten joku järjissään oleva tule ja vihellä peliä poikki. Kaiken jälkeen jää kysymys, milloin tiedeyhteisö maksaa tiedehallinnollisesta diskriminaatiosta kertyneet miljoonavelkansa minulle. Vai pitäisikö eläinten yksilölliset oikeudet ottaa mukaan yritysten kirjanpitoon?!


Aiheista aiemmin

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

21. toukokuuta 2021

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin

Helsingin Sanomat esitteli anonyymissä pääkirjoituksessaan Professorin kirja paljastaa vasemmistoradikaalien likaiset temput3.4.2021 Taideteollisen korkeakoulun entisen professorin Antti Hassin tilityksen siitä, miten niin sanotut taistolaiset ja Sosialistinen Opiskelijaliitto vyöryttivät 1960- ja 1970-luvuilla esiin omaa poliittista ideologiaansa yliopistoissa. He myös tarkkailivat ja kavaltelivat lipsumisia YYA-liturgian mukaisesta opetuksesta.

Helsingin Sanomien kirjoitus muodosti harvinaisen poikkeuksen lehden linjasta. Hesarissa on yleensä varjeltu nykyisen vihervasemmiston poliittisia totuuksia sekä harjoitettu medioitumiseksi luonnehdittua vispilänkauppaa toimittajien ja tieteilijöiden kesken. Arvioitu muistelmateos oli ilmeisestikin ajallisesti riittävän etäinen, jotta lehti saattoi kirjoittaa siitä olettaen, että aika relativoi historian vääryydet.

Poliittisen vihervasemmiston kiilusilmät nostivat kuitenkin lehden huomioista myrskyn kaiken asian nykyisessä legitimaatiopisteessä, Twitterissä. Tämä osoittaa, että ilmiantojen, valppauden ja tiedostamisen tunkkainen vasemmistoideologia toistuu nykyisin hereillä olon tärkeyttä tähdentävänä woke-liikehdintänä. Eniten paheksuntaa herätti pääkirjoituksen kohta, jossa todettiin:

”Hassin kirja ilmestyy keskelle tilannetta, jossa politiikka herättää taas kiihkeitä tunteita yliopistoissa. Keskiössä on Yhdysvalloista Suomeen saapunut intersektionaalinen ideologia, joka haastaa miehisinä, valkoisina ja länsimaisina pidetyt ajatustavat.

Tälläkin kertaa kuohut ovat suurimpia taidealoilla, esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa. Syitä siihen voi pohtia. Tieteellä on lähtökohtaisesti sovitut kriteerit arvioida eri väitteiden totuusarvoa. Ne antavat raamit myös erilaisten ajatustapojen ja sukupolvien väliselle kilpailulle.

Lehden kehaisema Hassi ei ollut kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) vaan professori Antti Hassi, joka tiesi, mistä puhui. Ja voi, minkä porun vihervasemmistolaiset Iinekset ja muut feministit nostivat tuosta Helsingin Sanomien vähänkin poikkeuksellisesta kirjoituksesta, jossa kyseenalaistettiin yliopistokommunismin oikeutus.

 

Totuus kiihottaa edelleen, ja näyttöä syntyy joka päivä

Helsingin Sanomien pääkirjoitusta lukiessani minun oli pääteltävä, että Sanomissa on opittu jotakin mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (2020).

Olin osoittanut kirjani luvussa 17, että intersektionaalisuudesta, siihen liittyvästä feminismistä ja identiteettipolitiikasta on pyritty tekemään tieteellisten metodien kaltaisia lähestymistapoja ja jopa normeja yhteiskunta- ja humanistisiin tieteisiin, taidealoille ja osittain myös oikeustieteisiin.

Hesari olisi voinut tehdä myös minun kirjastani asiallisen arvion – mutta kun ei niin ei. Lehti löysi nyt sanottavaa vain vuosikymmenien takaisista tapahtumista, joita ylös kirjaillut professori Antti Hassi menehtyi vuonna 2019.

Sukupuolentutkimuksen professorina toimiva Anu Koivunen paheksui sitten useassa peräkkäisessä tviittauksessaan Helsingin Sanomien vastakkainasettelua empirian ja ideologian välillä.

Hänen on turha olla huolissaan. Ainakin me filosofit osaamme erottaa, milloin on kyse laadullisista tutkimusmenetelmistä ja milloin tendenssimäisestä tutkimuksesta, joka koostuu poliittisesta tarkoitushakuisuudesta.

Olen itsekin puhunut paljon sellaisen tutkimuksen puolesta, joka tavoittelee mitattavaksi soveltumattomien merkitysten äärelle pääsyä, esimerkiksi kirjassani Dialoginen filosofia. Haluaisin silti ajatuskurin säilyvän myös ei-empiirisen tutkimuksen piirissä, sillä otteen herpaantuminen ei ole ei-mittaavalle tieteelle itselleen hyväksi.

 

Vasemmiston Twitter-raivo repesi taas

Ajatuskurista ei ole saatu näyttöä viime vuosina etenkään sukupuolentutkimuksen oppiaineessa, ja otteen lipsuminen lienee huomattu Hesarissakin. Muuan tutkijatohtori nimeltä Laura Nissin pahastui Sanomien kirjoituksesta niin, että hän piti sipommina ja sodanjulistuksena! Kyselipä hän päätoimittajalta Kaius Niemeltä sannamarinmaisesti, kuinka te kehtaatte, ikään kuin totuus ja kriittisyys pitäisi peittää ”soveliaisuuteen” ja ”häveliäisyyteen” vedoten – varmoja epä-älyllisyyden merkkejä molemmat. Poliittisen korrektiuden pintaraapaisu oli ideologisten lasilinnojen asukkaille ja akateemisella rehulla ruokituille järjen jättiläisille ”sota”.

Vasemmistoliiton perustajana tunnettu julkisen talouden professori Markus Jäntti meni bunkkeriinsa ja kehotti olemaan vastaamatta puhelimeen ja sähköpostiin Helsingin Sanomien toimittajille. Saman puolueen kansanedustaja ja raskaasti rahoitettuna nuorisotutkijana kellotteleva Veronika Honkasalo taas kytki Helsingin Sanomien kirjoituksen Capitol-kukkulan levottomuuksiin, äärioikeiston narratiivien normalisoitumisen uhkaan ja Supon analyyseihin sekä vaati medialta parempaa tiedostamista (poliittisen näennäistutkimuksen rahoittamisesta tarkemmin täällä ja täällä).

Vihreiden Heikki Hiilamo tviittasi englanniksi ja vetosi yhteiskuntatieteiden kompleksisuuteen, mikä oli sinänsä relevanttia. Kompleksisuus ei tosin oikeuta tulkinnanvaraisuuden kääntämiseen tendenssimäisyydeksi. Muuan Samuli Reijula oli näköjään oppinut teokseni Totuus kiihottaa sivulta 351 ajatuksen, että faktat eivät merkitse mitään ennen kuin ne ovat tulleet osaksi tietävän subjektin tajuntaa.

Vasemmistoliittoa edustava retiisinpunainen Twitter-häirikkö ja perussuomalaisia avoimesti vihaava Panu Raatikainen puolestaan kiitti, kun Helsingin Sanomat antoi pääkirjoitukseen verrattuna moninkertaisesti sivutilaa vastakritiikille. On taivaan lahja Tampereen yliopistolle, että sillä on kunnia pitää kyseistä räikeän politisoitunutta propagandan kaiutinta professorin leivissä. Huomiotta ei jäänyt taaskaan oma kirjani, josta Raatikainen on levittänyt perättömiä arvioita. Tällä kertaa hän piti Hesarin pääkirjoitusta kuin minun kynästäni lähteneenä, mistä toki kiitokseni.

Tosiasiassa Panu Raatikainen on filosofi samalla tavalla kuin Karl Marx on luotettava politiikan asiantuntija. Sääliksi käy Tampereen yliopiston opiskelijoita, jotka joutuvat mielistelemään ja myötäilemään kommunisti Raatikaisen poliittista propagandaa saadakseen Pirkanmaan punaisena napana tunnetusta opinahjosta paperit ulos.

Tulipunalaidan puuhilla ei ole ollut enää pitkään aikaan muuta tavoitetta kuin poliittisen agendan edistäminen tieteen kaavussa. Tieteiden selässä ratsastamalla markkinoidut Me Too-, Suostumus-, Climate Strike”- ja Black Lives Matter -hankkeet ovat organisoidut joukkoliikkeiksi nimenomaan siksi, että siten on voitu kytkeä tiede politiikan edistämiseen ja laittaa politiikka hyödyntämään tutkimustoimintaa. Vaikuttaa, kuin kukaan ei olisi kuullut demarkaatio-ongelmasta mitään.


Tiede on medioitunutta, ja Hesarin äännähdys oli poikkeus

Vasemmistolaisten syväpöyristyminen osoitti, että pienestä oli ilo taaskin kiinni kommunistien puoluetoimistoissa yliopistolla. Varovainenkin vihjaus siihen, että politisoituneessa yhteiskuntatieteessä kaikki ei ole niin kuin pitää, sai vesikauhuiset vaahdot ryöpsähtämään – jälleen kerran Twitterissä, josta on näköjään tullut tieteellisten arvioiden keskeinen foorumi.

Tosiasiassa Helsingin Sanomat oli tehnyt vihervasemmiston poliittiselle agendalle pitkään lähetystyötä tavalla, jonka osoitin teoksessani Totuus kiihottaa runsaan todistusaineiston valossa. 

Kyse on ollut toimittajien tavasta orkestroida poliittista julkisuutta vihervasemmistolaisten  tieteilijöiden hyväksi. Toimittajat ovat valikoineet asiantuntijansa niin, että he ovat saaneet toimitusta ja lehden linjaa miellyttäviä kannanottoja. Palkkioksi media on luonut yliopistoissa toimiville vihervasemmiston etäispäätteille myönteistä julkisuutta, joka on kullanarvoista tieteellisen uran luomiselle ja jatkamiselle. Nyt nähty anonyymi pääkirjoitus oli poikkeus.

Valtaosa yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen koulutusalan tutkijanpaikoista on edelleen poliittista vasemmistoa tai vihreitä sympatisoivien tai suoranaisina puolue-edustajina toimivien jäsenkirjatieteilijöiden hallussa, eikä tilanne poikkea paljoa taistolaisuuden vuosista. Se ei ole totisesti yliopistolaitokselle eduksi. Myös median asenteissa on paljon korjaamista, mikäli se aikoo palauttaa lukijoiden luottamuksen.

Jos joku nyt löytää kyseisiltä koulutusaloilta jonkun kuukausipalkatun henkilön, joka ei ole vihervasemmistolaisen, feministisen tai löysän huvitteluliberalistisen klusterin kannattaja, nostakoon lapansa.

Syynä näkemysten polarisoitumiseen ovat kansainvälisessä politiikassa koetut ristiriidat, jotka ovat siirtyneet valtioiden rajoilta keskelle yhteiskuntia maahanmuuton ja EU:n ajaman liittovaltio- ja keskittämispolitiikan vuoksi.

 

Arvojen ei pidä olla ideologioita

Viittasin kirjassani Totuus kiihottaa yhdysvaltalaisen filosofian professorin Peter Boghossianin sekä hänen kahden kanssatoimijansa James A. Lindsayn ja Helen Pluckrosen kokeiluun, jolla he toistivat fyysikko Alan Sokalin aikoinaan toimeenpaneman tiedeskandaalin. Lukiolaisetkin alkavat jo tietää, mistä tuossa 1990-luvun lopulla käydyssä tieteiden sodaksi sanotussa konfliktissa oli kyse. 

Vuonna 2017 Boghossian, Lindsay ja Pluckrose lähettelivät tieteellisinä pidettyihin lehtiin lukuisia valeartikkeleita, joissa parodioitiin postmodernin sosiologian, sosiaalisen konstruktionismin, strukturalismin ja sukupuolentutkimuksen piirissä harjoitettua sanankäyttöä.

He muun muassa muokkasivat katkelman Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksesta nykyaikaisen feminismin kielelle, ja kirjoitus läpäisi vertaisarviointimenettelyn, samoin iso kasa muita kieli poskessa väsättyjä tekstejä, jotka hyväksyttiin korkeatasoisina pidettyihin tiedelehtiin kiitoksilla varustettuina. Tapaus antoi näyttöä siitä, että mikä tahansa voidaan hyväksyä, kunhan se noudattelee toimituskunnan poliittisia näkemyksiä.

Tarkoitus – myöskään minun tarkoitukseni – ei ole ollut vähätellä tasa-arvon tai yhdenvertaisuuden tutkimusta tai tavoittelua sinänsä, vaan vaatia järkiperäistä kriittistä ajattelua erotuksena julistusmaisesta paatoksesta.

Kolmikon naistoimija Helen Pluckrose onkin sittemmin perustanut Counterweight-aloitteen, jolla vaalitaan perinteisiä liberaaleja yliopistoarvoja ja puolustetaan tieteen tasapuolisuutta uusvasemmistolaiselta ja militantilta aktivismilta. Hän on julkaissut yhdessä James A. Lindsayn kanssa teoksen Cynical Theories (2020), jossa käsitellään yhteiskuntatieteiden punavihreää kallistumaa laajemmin.

On huomattava, että myöskään Alan Sokalin toimeenpaneman skandaalin aikoina rintamalinja ei kulkenut niinkään oikeiston ja vasemmiston välillä kuin vasemmiston sisällä. Realismiin ja rationalismiin sitoutuneet vasemmistolaiset eivät voineet hyväksyä ajautumista postmoderniin irrationalismiin eivätkä idealismin lähtemistä lentoon erilaisten missioiden muodossa.

Myös nykyisin kiistat näyttävät hiertävän vasemmistoa itseään: ilmoittautuuhan myös Boghossian liberaaliksi vasemmistolaiseksi, ja Pluckrose tunnetaan Trumpin arvostelijana. Alan Sokal meni aikoinaan kuin hiiri koloonsa tunnustautuen lopulta vasemmistolaiseksi. ”Puolueisiin sitoutumattomaksi vasemmistolaiseksiavautui äskettäin pragmatismin kummisetä Ilkka Niiniluoto Tieteessä tapahtuu -lehden 3/2020 yksisilmäisessä kirjoituksessaan (s. 63), jossa hän sätti vaihtoehtoista mediaa ymmärtämättä yhtään, miksi se on olemassa.

Vasemmistolainen ideologia on mennyt ammatikseen viisaiden ihon alle niin kuin reptiliaanit poliittiseen hallintoon. Tieteellinen selitys ideologiselle klusteroitumiselle on tietenkin konformismi. Ideologinen valvonta ja samanmielisyyden vaatimukset ovat omilla mukautumisen, sopeutumisen ja myötäilyn odotuksillaan banalisoineet koko tieteellisen toiminnan naurettavuuksiin asti.

Tieteen kultapossukerholaisten ja apurahakapinallisten keskinäinen suopeuden tavoittelu ja ristiin viittaminen muodostavat nyt loputtoman kierteen, jossa luodaan toinen toistaan miellyttämään pyrkiviä esityksiä mutta jolla ei ole mitään merkitystä tiedon tuottamiselle oman tiedepoliittisen karsinan ulkopuolelle.

Kyseisen muilutuksen merkiksi en ole pitkään aikaan saanut julkaistuksi yhtään kirjoitustani missään tieteelliseksi itseään kutsuvassa julkaisussa, vaan olen joutunut ottamaan julkaisuvastuun kaikista kontroversiaaleistani itse. Käsittelen kyseistä punikkifasismia, eristämistä, tiedepoliittista diskriminaatiota ja toimintasaartoon asettamista myös seuraavaksi ilmestyvässä filosofisessa kirjassani, jossa osoitan vihervasemmistolaisen ideologian läpikotaisen moraalittomuuden ja matalamielisyyden asianmukaisen ansaitulla tavalla.

Näyttää siltä, että koko humanistis-yhteiskuntatieteellinen koulutusala on saatettu punavihreällä spiraalihyrrällä hypnoosiin. Sen sijaan puhtaan tieteellisen kriittisyyden edustajat ovat aina olleet aitoja ja lahjomattomia oikeistolaisia, joilla ei ole oma lehmä ojassa.

19. toukokuuta 2021

Kant ja koronapaketin kategorisuus

Eurooppalaisen etiikan ja arvofilosofian keskeinen perustaja Immanuel Kant (17241804) havainnollisti ihmisen aistikyvyn apriorisia (kokemusta edeltäviä) kategorioita tunnetulla seinäkelloesimerkillään teoksessaan Kritik der reinen Vernunft (1781).

Kun kello lyö kolme, kuulemme kerrallaan vain yhden lyönnin, mutta tajuntamme yhdistää niistä kolmen lyönnin sarjan. Ajallisuus on siis tajuntamme eikä välttämättä todellisuuden itsensä ominaisuus.

Kun EU ja EU:n valjaissa oleva hallitus kauppasivat Suomen eduskunnalle EU:n elpymispaketin, julkisessa sanassa vakuuteltiin, että paketti on kertaluonteinen. Minun tajuntani yhdistää kuitenkin kertaluonteiset yksittäistapaukset yhdeksi kokonaisuudeksi täsmälleen Immanuel Kantin esimerkin mukaisesti.

KertaluonteisiaKreikan ja muiden oliiviöljymaiden tuki-, vakuus- ja takauspaketteja ovat seuranneet useat muut ”kertaluonteisetavustuspaketit, joiden kaltaisina voidaan pitää myös taivaan tuuliin höyrystettyjä ilmastonsuojeluaneita.

 

Poliittinen epäoikeudenmukaisuus

Erona on vain se, että tällä kerralla varat myönnettiin kansallisen budjettivallan piirissä olevista rahoista. Myöskään perustuslakivaliokunta ei voinut kiertää tosiasiaa, että hyväksymiseen vaadittiin 2/3:n määräenemmistö edustajista. Kun paketti hyväksyttiin lopulta äänin 13458, kyseessä oli – kuten perustuslakivaliokuntakin katsoi – merkittävä vallansiirto EU:lle.

Tilanne siis pahenee ja velkaunioni syvenee, ja tekeillä on EU:n yhteinen tulojensiirtounioni. Se on Suomelle tappiollinen, niin kuin maamme koko EU-aikainen seikkailu muiden maiden menojen nettomaksajana.

Pienten maiden nimenomainen etu olisi pitää kiinni EU:n yhdessä sovituista säädöksistä, kuten Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksesta, no bail out -pykälästä ja Dublin II -asetuksesta, sillä kirjoitettujen sopimusten yli käveleminen siirtää valtaa suurille maille. Unioni, joka hylkää keskeiset säädöksensä, ei ole sama, johon Suomi aikanaan liittyi.

Vihervasemmistolaisten hallituspuolueiden innokkuuden tukipaketin ajamiseen voi ymmärtää, sillä EU:sta on tullut universaalisosialismin mukainen. Vasemmalla laidalla säälittävää on, että niin sanottu työväki iloitsee nyt tukipaketin puolesta, vaikka neljä nettomiljardia maksava rahan poltto on pois nimenomaan suomalaisen työväestön rahapussista, verovaroista ja julkisista palveluista.

 

Miksi elvytys ei toimi? 

Tosiasiassa noin 6,6 miljardin paketista ei tule takaisin edes sitä luvattua kahta tai kolmea miljardia; esimerkiksi Nesteen ympäristönsuojeluhankkeisiin korvamerkittävät varat eivät päädy käyttöön Porvoon öljynjalostamolla vaan Nesteen Rotterdamin-yksikössä, jonne uusi biojalostamo rakennetaan. Hallitus on myös aikonut käyttää EU:n palauttelemia elpymisvaroja nimenomaan ilmastopanostuksiin – ei siis mihinkään sellaiseen, joihin talouselämä niitä tarvitsisi.

EU:n harjoittamasta rahankierrätyksestä on todellakin tullut se rikkinäinen pajatso, josta rahojaan ei saa takaisin sen enempää mukiloimalla tai mätkimällä kuin tiirikoimallakaan.

Todellisuudessa elpymispaketissa ei ole kyse koronan aiheuttamien tappioiden hoitamisesta. Oikeasti se on viruksen verukkeella perustettu uusi väliaikainen vakausväline, liittovaltion liima-aine ja keino upottaa EU-maat yhteisen verotuksen mukaiseen tulojensiirtounioniin.

Tästä kertoo se, että rahanjaon kriteerit perustuvat noin 70-prosenttisesti euromaiden talouden rakenteellisiin ongelmiin, jotka puolestaan johtuvat eurojärjestelmän systeemaattisista valuvioista. Sen vuoksi EU:n koronapaketti on pelkkä veruke, jonka kautta voidaan edistää muutoin poliittisesti mahdottomaksi käyviä liittovaltiopoliittisia ja velkaunionia syventäviä tarkoitusperiä.

Myöskään aiemmin tyhjästä loihditut raharuiskeet eivät ole ulottuneet elvyttämään taloutta, sillä ne eivät ole päätyneet tavallisten kuluttajien reaalitalouteen, jossa ne lisäisivät kulutuskysyntää ja kasvattaisivat investointeja. Sen sijaan tuhansien miljardien summat ovat jääneet kieppumaan finanssitalouteen nostaen arvopaperien ja muiden sijoituskohteiden hintoja.

Finanssivarallisuus puolestaan ei ole mukana kuluttajahintoja mittaavissa inflaatiotilastoissa. Tämä taas selittää sitä, miksi inflaatio ei ole lähtenyt laukkaamaan suuresta keskuspankkielvytyksestä huolimatta.

Todennäköisesti nytkään koronan varjolla luotu rahoitus ei näy mitenkään sinun pankkitililläsi, vaan se päätyy sijoitustuotteiden ja mahdollisesti kiinteistökuplan pullistamiseen. Asuntojen hinnat puolestaan voivat nousta, koska lopusta venyvät asuntolainat estävät kuluttajien ostovoiman heikkenemisen tulemista näkyviin kuukausi- ja vuositasolla.

Tosiasia on sekin, että keskuspankit ovat ruokkineet valtioiden velkakirjaostoilla taloutta vielä koronapakettiakin suuremmilla summilla. Oletuksena on ollut, että kriisin lievittäminen velkarahalla velkaannuttaa lopulta vähemmän kuin vöiden kiristely, joka tyrehdyttäisi taloutta, kasvattaisi budjettialijäämiä ja sitä kautta velkaantumista. Kuitenkin myös velasta itsestään tulee ongelma. Vaikeuksien välttely vaikeuksia kasvattamalla ei voi johtaa muuhun kuin syvemmälle umpikujaan, jossa EU jo on.

Koronapakettina poltettu rahakokko on osa poliittista hanketta, jonka tosiasiallinen tehtävä on ajaa Euroopan valtiot finanssiunioniin. Samalla kun julkinen ja yksityinen talous ripustetaan velkahirteen ja velat upotetaan keskuspankkien taseisiin, valtiot tehdään poliittisilla ristiinkytköksillä riippuvaisiksi toisistaan. Velkaannuttaminen on siis pohjimmiltaan ideologinen hanke, jolla valtioiden itsenäisyys riistetään EU:n keskusjohtoisuudelle.


Sisäpoliittinen kieroilu

Surkeimman ketunlenkin asiassa teki Kokoomus, joka putosi omaan ansaansa. EU-myönteisyyttään hehkuttava puolue omaksui ratkaisijan roolin ja antoi määräenemmistöön riittävät äänet tukipaketille, mutta toisella kädellään Kokoomus jätti välikysymyksen valtion velkaantumisesta! Ei mitään ristiriitaa havaittavissa?

Samoin Keskustan Annika Saarikko onnitteli yliopistoväkeä 35 miljoonan vuosileikkauksista, jotka pannaan toimeen 2023 alkaen, sillä tieteen tuki on ennennäkemättömän hyvä. Ja onhan se, jos ajatellaan vaikkapa Oula Silvennoisen (vihr.) ja Veronika Honkasalon (vas.) nauttimia satojen tuhansien eurojen tiedepoliittisia lahjuksia (aiheesta täällä ja täällä).

Kovin paljon kunnioitusta ei herätä myöskään eräiden hallituspuolueiden edustajien luikertelu pois äänestyksestä ihan vain välttääkseen ryhmäkurin rikkomisesta seuraavat sanktiot.

Totuus asiassa on, että 4 miljardia investoituna Suomen omaan kansantalouteen elvyttäisi paremmin kuin viskattuna EU-separaattoriin, josta rahat leviävät pankkiparoneille, byrokratian katakombeihin ja Italian makaronipelloille.

Poliittinen totuus on sekin, että jos vasemmisto olisi oppositiossa, se taatusti vastustaisi pakettia, ja vain Vihreät sekä RKP puoltaisivat sitä saumattomasti. Kokoomus jakautuisi kahtia. Näin voidaan päätellä, että kansakunnan enemmistö vastustaa pakettia, mutta ministerit tukevat sitä samalla logiikalla kuin he vastustavat sitkeästi autoilua, paitsi kun on kyseessä heidän oma virka-autoilunsa.


EU-federalistien menetetty maine

Paketin puoltajat ovat vakuutelleet varojen kiertyvän epäsuorasti Suomen hyväksi, mutta näyttö – näyttö – asian puolesta taaskin puuttuu. Toiveajattelulla ratsastaa Yle, joka teki paljon työtä liittovaltiopolitiikan syventämiseksi ja keksiskeli erilaisia näennäisetuja ja -hyötyjä koronapaketin puolustamiseksi. Agendajuttujen levittäminen ja EU-myönteisten haastateltavien mainostus oli jälleen räikeää.

Isossa-Britanniassa ja Norjassa varmaan naureskellaan ja myhäillään tyytyväisinä. Kunpa joku olisi keksinyt liittää kuntavaalien kylkeen kansanäänestyksen Euroopan unioniin kuulumisesta, tarkemmin sanoen EU:sta eroamiseksi. Velkaköyttä tarjoavalla eurooppalaisten arvojen puolustajalla ei nimittäin mitään tee. Myös kuntavaaleissa kannattaa antaa äänensä valtionpoliittisin perustein, sillä kannatusprosentti on vahva yleispoliittinen signaali.

Yhteisen velkaunionin, euroalueen ja EU-jäsenyyden puolustelijoiden ainoaksi argumentiksi on jäänyt Venäjällä pelottelu. Jokaisen puolueen, joka oikeasti kannattaa eurooppalaisia arvoja, kuten demokratiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta, pitäisi kiinnittää huomionsa siihen, millä tavoin näitä ihanteita voidaan nyt edistää. Parasta olisi palauttaa EU takaisin EEC:n kaltaiseksi vapaakauppaliitoksi ja hylätä yhteisvaluuttaan ja väestöjen vellomiseen liittyvä federaalisosialismi.

Paketin hylkäämisestä johtuvalla ”mainehaitalla” spekuloivat EU:n etäispäätteet eivät näytä ymmärtävän, kuinka suuri mainehaitta Suomelle ja suomalaisille koituu siitä, että kansalaistemme tahdonmuodostus on lukittu EU-vankilaan.

Tätä rataa kärsii EU:n oma maine kansanvallan ja itsenäisyyden kunnioittajana. Tosiasiassa Suomen mahdollisuus torpedoida koko paketti ja sen kyljessä myös EU:n jättiläisbudjetti voisi kohottaa Suomen mainetta kansallisen itsemääräämisoikeuden ja omavastuullisen talouspolitiikan puolustajana.


Itsemääräämisoikeuden rikkominen ja sen seuraukset

Lopuksi takaisin Kantiin. Teoksessaan Grundlegung zur Metaphysik der Sitten (1785) Kant muotoili kategorisen imperatiivinsa näin:

Toimi vain sellaisen maksiimin mukaisesti, jonka voit samalla tahtoa tulevan yleiseksi laiksi.

Tämän mukaan ei pitäisi tehdä kertaakaan mitään, mitä ei olisi valmis toistamaan loputtomasti.

Niinpä myöskään koronapakettia ei olisi pitänyt hyväksyä edes yhtä kertaa, sillä siitä avautuu periaatteellinen ennakkotapaus saman toistamiseen. 

Teoksensa Zum ewigen Frieden [Ikuiseen rauhaan] (1795) ensimmäisessä pääluvussa Kant kirjoitti:

Ei saa tehdä semmoisia valtionvelkoja, joita valtio käyttää sisäisen toimintapiirinsä ulkopuolella. Mikään valtio ei saa mennä toiselle valtiolle omaisuudeksi perinnön, lahjoituksen eikä kaupan kautta sen vuoksi, että järjellä varustetuin ihmisten yli ei ole kellään minkäänlaista käsky- eikä omistusoikeutta.

Näissä jylhän jykevissä sanoissa kansallisvaltioiden oikeutus ja valtiollinen itsemääräämisoikeus kytketään kansalaisten ihmisoikeuksiin. Kuinka häikäilemättömästi EU ja sen etuja ajavat poliitikot ovatkaan tuon periaatteen rikkoneet, ja EU:n mainostamista eurooppalaisista arvoista ja ihanteista ovat jäljellä savuavat rauniot.

Ja velkakello käy. Julkisen talouden velat ovat eteenpäin siirrettyä verotusta tai inflaatiota. Koska verotus on jo tapissaan eikä pankkiveloille löydy maksajia, jäljelle jää inflaatio, joka räjähtää kattoon heti kun luottamus poliittisen vallan kykyyn suoriutua kriiseistä murenee pois. Luottamusta ei edistä vaan heikentää valtioiden tapa itse rahoittaa itseään keskuspankkibluffin kautta.

Sosiaalidemokraattinen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen ei ymmärrä edes sitä, millä tavoin velkaelvytys johtaa inflaatioon ja sitä kautta historian virheisiin. Isänsä yliviikaroitua Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n varoja Tyttö Tuppuraisen vaalikuluihin Riihi-säätiön kautta tytär valistaa nyt, että ”riittävällä elvytyksellä voidaan välttää historian virheet. Saksassa pelättiin 1930-luvulla hyperinflaatiota ja puolustettiin talouskuria sekä vahvaa markkaa. Työttömyyden annettiin kasvaa, mikä johti siihen, että äärioikeisto nousi valtaan.” 

Ei se niin ollut, vaan niin päin, että hyperinflaatio poltti kansalaisten varat ja syvensi häpeärauhan aiheuttamaa katkeruutta. Tosiasiassa äärioikeiston valtaannousu oli korjausliike samaan hulluuteen, josta Eurooppa kärsii nykyisin. Se oli vastalause nousussa olleelle kommunismille.

Myöskään nykyisestä monetaristisesta yhteisvaluutasta ei ole tuloksena ikuinen rauha vaan Euroopan unionin hajoaminen ja eripurasta johtuva sota, jossa rimpuillaan irti kansakuntia törkeästi alistavista sitoumuksista. Olen ilmeisestikin joutunut lyhyen elämäni aikana näkemään uuden poliittisen katastrofin muodostumisen, jolle vertoja vetää vain ”liitto, joka neuvoi”: Neuvostoliitto.


Aiheesta aiemmin

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset

EU romahtaa euroalueen repeytymiseen

Kun euro repeää

Turmiolliset takausvastuut

Suomi ei saa vajota Euroopan velkasuohon

Laivanupotusta eurooppalaisittain

Euroopan hulluuskierre on katkaistava

FT: euro repeää

Eikö kukaan voi meitä pelastaa?

Kreikkalaiset Prokrusteen EU-vuoteessa

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia

Valheiden vauhtipyörä ei elvytä taloutta

Totuus EU:n elpymispaketista

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

1. toukokuuta 2021

Ihmiskunta on tavattoman lapsellista

Koronakriisin keskellä havaitaan, kuinka lapsekasta ihmiskunta on luottaessaan kaiken maailman typeryyksiin, kuten internationalismiin, globalisaatioon ja loppumattomiin tavara- ja alihankintaketjuihin, maailmantalouden kasvuun, rajattomuuteen, huvitteluliberaaliin turismiin ja muuhun lyhytnäköisille hobiteille tyypilliseen.

Siis siihen, mikä levitti myös koronaviruksen ympäri maailman ja paljasti riippuvuuden kaukomaista.

Kun asiat eivät sujukaan ihan niin kuin oli kuviteltu, nämä lapsukaiset ovat äimän käkenä, että kuinkas tässä nyt näin kävi. Sama hämmästys kohtaa tietenkin taloudellisten romahdusten jälkeen, kun velkaiset kansantaloudet romahtavat, ja entiset kehitysmaat ja kolonialismista kärsineet viholliskansat ottavat uppoamassa olevat länsimaat haltuunsa sekä alistavat niiden kansakunnat henkiseen ja materiaaliseen orjuuteen.

En tarkoita arvostella lapsia. Eihän lapsia sanota lapsellisiksi, sillä lapsellisuus on lasten ominaisuus. Mutta kun aikuiset ovat lapsekkaita, kuten vihervasemmistolaiset yleensä, heitä voi hyvin sanoa lapsellisiksi.

Viisaus on varautumista. Samoin aikuisuus on sen ymmärtämistä, mitä kaikkea mistäkin voi seurata. Lapsi ei ymmärrä seurauksia eikä tapahtumakulkuja, koska elämänkokemusta ei ole.

Tahdon vain sanoa, että olen paikantanut vihervasemmistolaiseen politiikkaan liittyvän tuhoisuuden syyn. Se on yleinen lapsellisuus. Kun aikuinen on lapsellinen, hän on tyhmä.

Ja näkyyhän se toki nykyisten ministerittarien iässäkin. Lepsuilua, laissez-fairea, kehitysapua rikastuville ja ahneille kehitysmaille, oman kansakunnan syyllistämistä ja mustamaalausta, ylimitoitettua uhrautumista ilmastonsuojelun vuoksi, ulkomaalaisten elättämistä omaksi velaksi, itkua ja vollotusta, kun joku on eri mieltä, aseiden antamista omista käsistä vieraille kansakunnille, munattomuutta.

Sitä kaikkea on Suomen ja Euroopan unionin politiikka. Tässä tämänkertainen vappupuhe.