Ideologinen kuilu oikeiston ja vasemmiston välille voi revetä talouspolitiikasta

 
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ilmoitti verotavoitteistaan tällä viikolla medialle. Olin itse jo viime viikon torstaina SAK:ssa kuulemassa kansanedustajaehdokkaana ekonomisti Ilkka Kaukorannan esitelmää SAK:n verolinjasta, jota hän esittelee myös blogissaan.

Varallisuusveron ja perintöveron korotusaikeet eivät yllättäneet, sillä vasemmistolaistaustainen järjestö on ajanut niitä iät ajat.

Ilkka Kaukoranta luennoi SAK:n veropolitiikasta 31.1.2019 (kuva J.H.).

Myöskään se ei yllätä, että Kokoomus ja Kokoomukselle myötämielinen media ovat olleet kauhuissaan varallisuusverosta.

Muistutan, että Kokoomus ei ole suinkaan ainoa puolue, joka vastustaa perintöjen verottamista. Myös Perussuomalaiset esittivät jo vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2019 kevennyksiä perintöveroon, sillä perintöjen verottaminen johtaa usein kohtuuttomiin tilanteisiin. Perussuomalainen puolue esittelee ensi torstaina oman talous- ja sosiaalipoliittisen ohjelmansa, jossa on monta hyvää kohtaa.

Ajattelen veropolitiikasta melko eri tavalla kuin SAK. SAK:n mukaan työn verotuksen kiristämistä olisi vältettävä, ja pieni- ja keskituloisten ostovoiman turvaamiseksi tulisi tarvittaessa harkita veronkevennyksiä palkkatuloihin.

Tosiasiassa pieni- ja keskituloisten veroja ei voida enää keventää, sillä pohja näkyy jo, ja nettoveronmaksajia ihmisistä tuleekin vasta keskituloluokissa. Ansiotuloverojen kevennykset kohdistuisivat automaattisesti hyvätuloisiin, joten ihmeteltävä on, ajaako SAK kovapalkkaisten asioita.

Olen itse sitä mieltä, että ansiotulojen ja jatkuvien pääomatulojen verottaminen on oikeudenmukaista, sillä nämä verot kohdistuvat tuloihin, joista veroja voidaan kantaa. Kukaan ei myöskään kieltäydy työstä eikä hakeudu töihin vain siksi, että ansiotulovero on prosenttia paria alempi tai korkeampi. Työhön kannustaa jo se, että työ vapauttaa tukiviidakosta.

Sen sijaan en kannata kiinteistöveroja, perintöveroja enkä myöskään autoveroa, koska ne kohdistuvat varallisuuteen riippumatta siitä, onko niiden haltijalla tuloja vai ei. Nämä verot edustavat sosialismia ja omaisuuden pois verottamista.

Omasta mielestäni perintövero olisi poistettava lähisukulaisilta ja pieniltä perinnöiltä sekä yhteisiltä asunnoilta. Näin taataan, että asuntoa ei tarvitse myydä veron maksamiseksi.

On kohtuutonta, että myös lapset ovat joutuneet maksamaan veroa sellaisesta omaisuudesta, jota eivät todellisuudessa saa haltuunsa esimerkiksi lesken hallintaoikeuden vuoksi.

Perintöveroprosentteja tulisi kautta linjan alentaa kaksinkertaisen verottamisen välttämiseksi, sillä perintöveron kohteista on verot maksettu jo niitä hankittaessa tai tuotettaessa. Perintövero on ideologinen vero, joka pitäisi ajan myötä kokonaan poistaa. Myös Ruotsi ja Norja ovat luopuneet perintöjen verottamisesta.

Jos muuta eroa ei oikeiston ja vasemmiston välille saada Kokoomuksen ja demarien viritellessä viulujaan yhteisen hallituksen ja yhteisen maahanmuuttopolitiikan sorvaamiseksi, voi ideologinen kuilu revetä vero-, talous- ja sosiaalipolitiikasta.

Tämä osoittaa, kuinka väkinäistä vasemmiston ja perinteisen oikeiston yhteistyö on. Sitä se on ollut myös Ruotsissa. Kantona kaskessa on pyrkimys pitää yksi puolue keinotekoisesti hallitusyhteistyön ulkopuolella.

Ulkomaisen työvoiman naaraus

Olin tiistai-iltapäivänä Sanoma-talossa järjestetyssä ”Ääni työlle” -tilaisuudessa, jonka järjestivät Akava, EK, Kuntatyönantajat, SAK ja STTK. Järjestäjät ilmoittivat tarkoituksenaan olevan herättää laajaa keskustelua ennen eduskuntavaaleja työelämään liittyvistä teemoista.

Antti Palola, STTK; Jarkko Eloranta, SAK; Lotta Savinko, Akava; Jyri Häkämies, EK; Markku Jalonen, KT.

Koskaan aiemmin en ole kuullut työmarkkinajärjestöjen hyrisevän yksimielisinä kuin trappistimunkit. Ja arvaatte varmaan mistä aiheesta.

Me paikalle kutsutut eduskuntavaaliehdokkaat jouduimme itse asiassa kuuntelemaan pitkään jatkuvaa kilpalaulantaa työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta niin, että korvat soivat.

Näyttää siltä, että mikään ei ole korporaatioille ja järjestöjyrille yhtä tärkeää kuin suomalaisen työvoiman etujen polkeminen.

Olisin esittänyt asiasta myös omat tutkimukseen perustuvat näkemykseni, mutta en saanut puheenvuoroa, sillä juontajat löysivät tilaa vain yhdelle suoralle yleisökysymykselle. Tilaisuuden juonsi Ilta-Sanomissa toimiva Timo Haapala, joka muistetaan tendenssijournalismilta vivahtavasta määryksestään ”Juha Sipilä, kaada hallituksesi heti – persut tuo jatkossa vain ongelmia”. – Ei mikään kovin hyvä toveri siis.

Totuus on sellainen, että työperäisen maahanmuuton puolesta keuhkoaminen sisältää väistämättä strutsinmunan kokoisen valeen, sillä ei ole olemassa mitään työperäistä maahanmuuttoa. On vain maahanmuuttajia, joiden työstatus vaihtelee työttömän ja työllisen välillä. Niinpä maahanmuuttoa ei voida oikeuttaa sen ”työperäisyydellä”.

Työperäistä maahanmuuttoa ei ole kategoriana olemassa toisestakaan syystä. Tutkija Samuli Salminen on todennut tutkimuksessaan Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee? (2018), että tarveharkintaa käytetään nykyisinkin vain matalapalkka-aloilla. Erityisosaajia (niitä paljon puhuttuja ”koodareita”) on ollut vain pieni osa (s. 15–16) ja hekin tulevat maahan erityisasiantuntijan oleskeluluvalla (s. 82). Lisäksi hän jatkaa:

”Tärkeä johtopäätös esitetyistä tutkimustuloksista on, että ’työperäinen maahanmuutto’ ei muodosta Suomen julkisen talouden kannalta yksittäistä joukkoa. Julkisessa maahanmuuttokeskustelussa olisikin otettava huomioon, että erityisesti EU-/ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen suuntautuva matalapalkka-alojen ’työperäinen maahanmuutto’ ei ole esitettyjen tutkimustulosten pohjalta minkäänlainen ratkaisu ikääntyvän väestön julkiselle taloudelle tuomiin ongelmiin.” (s. 89)

Sosiaali- ja terveysministeriön tutkija Jere Päivinen totesi tutkimuksessaan Mitä tiedämme maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista? vuodelta 2017 (kuvio 29, s. 47), että muutaman vuoden maassa olon jälkeen vain saksalaiset maahanmuuttajat osoittautuivat julkisen talouden kannalta nettovoitollisiksi.

Jopa virolaiset ja ruotsalaiset menivät pakkasen puolelle, ja Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet vaipuivat kokonaan valliriutan alapuolelle. Heidän kontribuutionsa oli raskaasti negatiivinen. Saman tuloksen oli saanut jo 2015 Samuli Salminen Suomen Perustalle laatimassaan tutkimuksessa Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous, osa 1: toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot (kuviot 46–49, s. 77–78), jota Päivinen referoi.

Lanseeraankin tässä kirjoituksessani uuden ay-retorisen termin, joka sopii järjestötalojen diskurssiin. Se on ulkomaisen työvoiman naaraus. Viittaan sillä keinotekoiseen ja väkinäiseen pyrkimykseen haalia maahan vierastyövoimaa, vaikka se olisi kansantaloudellisesti tappiollista.

Näyttöä hankkeen keinotekoisuudesta antaa se, että myös Suomeen tulleista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista on yritetty sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) toimesta loihtia ”työperäisiä maahanmuuttajia” hankkimalla heille lähtömaan passit, jolloin he eivät olisikaan maastaan paenneita turvapaikanhakijoita vaan oman hallituksensa suojelua nauttivia elintasosiirtolaisia. Kirjoitin maahanmuuttopoliittisen akrobatian nurinkurisuudesta täällä.

Koska lähi-itäläisten työllisyystilanne on kauttaaltaan huono, ei ole oletettavaa, että myöskään heidän työstatuksensa säilyisi turvapaikan tai kansalaisuuden saantia pitempään. Asiassa kävisi, kuten edellä viitattujen tutkimusten tilastot osoittavat. Huoltosuhdetta ei voida parantaa rahtaamalla maahan väkeä, joka ei tähänkään mennessä ole työllistynyt kunnolla.

Surkuhupaisaa on, että usein kovin erimielisestä työmarkkinapamppujen kaaderista ei löytynyt oppositiota ollenkaan, kun oli kyse poliittisen korrektiuden suojaa nauttivasta maahanmuuton edistämisestä.


Maahanmuutto ei korjaa taloutta vaan työn tuottavuus

Lasitalon tilaisuudessa jaksettiin olla huolissaan myös ulkomaalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksista saada palveluja Suomessa omalla kielellään, jotta he jäisivät tänne.

Tutkijana ja tieteilijänä minun on ihan pakko palauttaa mieleen, että suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden vaihtosuhde on Suomelle erittäin tappiollinen. Suomessa on huomattavasti suurempi määrä ulkomaalaisia opiskelijoita hyödyntämässä veronmaksajiemme kustantamaa koulutusta kuin Suomesta on opiskelemassa ulkomailla. Suomea ei siis pitäisi tehdä tässäkään mielessä nykyistä viihtyisämmäksi eikä houkuttelevammaksi, mutta omasta mielestäni ulkomaalaisten lukukausimaksuja voitaisiin kyllä laajentaa ja korottaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat näköjään ottaneet tavoitteekseen suomalaisen kulttuurin, kielemme ja väestömme bastardisoinnin, sillä kukaan äänessä olleista ei näyttänyt ymmärtävän taloudellisiin arvoihin liittymättömästä arvopohjasta mitään. Jo Harvard-professori Robert D. Putnam osoitti vuosituhannen vaihteessa tekemissään tutkimuksissa, että monietnisissä yhteiskunnissa yhteiskunnallinen luottamus heikkenee, sosiaalinen pääoma murenee ja yhteiskunnallinen tehokkuus sulaa pois kulttuurikitkojen vuoksi. Tuloksena on myös talouden rapautumista.

Näin on Suomessakin käynyt. Merkkinä siitä on jatkuva eripura ja kantaväestön jakautuminen kahtia: niihin, jotka haluavat edistää kansallista etua, ja niihin, jotka eivät kansallisesta edusta mitään välitä.

Myös taloustieteen vainioilla keskustelijat seikkailivat kuin Liisa Ihmemaassa. Toisen puolen keskusteluajasta he käyttivät sen märehtimiseen, voitaisiinko Suomeen saada lisää työvoimaa syntyvyyttä lisäämällä.

Totuus asiassa on sellainen, että kansakunnan selviytymistä ja suoriutumista ei määritä vain väestöllinen huoltosuhde, vaan työn tuottavuus ja työllisyysaste. Jos ymmärtää jotakin Nobel-palkitun Bengt Holmströmin tavasta sovittaa taloustiedettä viululle ja pianolle, ymmärtää varmasti myös sen, miksi hän painotti parin vuoden takaisissa puheissaan työn tuottavuuden kasvua.

Suomessa tehdään kyllä paljon työtä, mutta se tuottaa huonosti. Viisastenkivi löytyy työn tuottavuuden parantamisesta, eikä mistään väestöjen vaihtamisesta toiseksi. Huoltosuhde ja työllisyysaste voivat olla huonojakin, jos tehtävä työ tuottaa hyvin. Mutta huoltosuhteen ja työllisyysasteen paraneminen eivät korjaa kestävyysvajetta, mikäli työ tuottaa heikosti.

Työn tuottavuutta on heikentänyt viime vuosina maahanmuutosta johtuvan huoltavan verkoston kasvu, eli kulttuurikoordinaattorien, tulkkien, sosiaaliviranomaisten ja yhteiskunnallisia kitkoja sovittelevien byrokraattien tarve. Aikaa ja vaivaa on kulunut yhteiskuntamme kannalta tarpeettomien tai haitallisten vieraiden kulttuurien edistämiseen, johon suomalaisella yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitetta. Täysin hakoteillä ovat siis ne, jotka luulevat voivansa parantaa työn tuottavuutta tai huoltosuhdetta sinänsä tarpeettomalla työllä.

Mikäli keskustelijoiden mieliaiheesta eli lisääntymisestä ja siihen uhratuista voimavaroista puhutaan, niin ketkähän tässä maassa loppujen lopuksi ovat jatkuvasti paksuina, jopa niin, että on ollut aihetta puhua lapsitehtaista ja naisten käyttämisestä synnytyskoneina? Tämä tuo mieleen, että kyseessä on väestöpoliittinen valloitushanke.

Syy suomalaisten huonoon lapsentekohalukkuuteen löytyy seksuaalisuutta vaarallistavien ”#Metoo”- ja ”#Suostumus2018”-hankkeiden lisäksi erityisesti siitä, että kantaväestöllä ei ole lapsiin enää varaa. Jos suomalainen perhe tai yksityishenkilö joutuu työttömäksi tai tulottomaksi, toimeentulotuki ei täytä tulovajetta, mikäli hakijalla on vähänkin helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta, kuten suomalaisilla usein on.

Sen sijaan maahan pakolaisina tulleet ovat yleensä lähtökohtaisesti vailla varallisuutta ja täyttävät vasemmiston laatiman sosiaaliturvalainsäädännön köyhyysihanteet täydellisesti. Niinpä sosiaaliviranomaiset myöntävät heille kaiken tarpeellisen luoden oivalliset olosuhteet täällä oleskeluun ja lisääntymiseen.

Suurta epäoikeudenmukaisuutta sisältyy tilanteisiin, joissa työssäkäyvän matalapalkkaisen kansalaisen tulot eivät riitä asuinkustannuksiin ja perheensä elatukseen, kun taas Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat asuvat suurperheineen kaupungin myöntämässä asunnossa veronmaksajien laskuun ilman, että kumpikaan aikuinen käy työssä.

Osa työn tuottavuudesta katoaa myös maahanmuuton piilokuluiksi luettaviin kulttuurikitkoihin, kuten kieli- ja viestintäongelmiin. Suorittavaa työtä tekevät ”koodarit” puhuvat tietenkin omaa kieltään netin hämyisissä laareissa ja portaaleissa, mutta myös kaupunkilegenda ”kosovolaisten lääkärien” halusta pelastaa maamme terveydenhuoltojärjestelmä osoittautuu tuhannen ja yhden yön tarinaksi. Kosovon tasavallassa suoritetut tutkinnot eivät kelpaa sellaisinaan Suomessa, niin kuin eivät myöskään Yhdysvaltain yliopistossa suoritetut lääkärin tutkinnot. Ulkomaalaiset käyttävät Suomessa huomattavasti enemmän julkisia terveyspalveluja kuin tuottavat.

Palvelualojen ulkomaalaistuessa väärin ymmärtämisen riski kasvaa, ja terveydenhuollossa se voi olla hengenvaarallista. Suomalaisten pakottaminen viestimään englanniksi on perustuslakimme vastaista ja tuhoisaa kulttuurillemme, sillä englanti on tappajakieli.


Työmarkkinoiden takinkääntäjät

On myös perin ajattelematonta rahdata työvoimaa ulkomailta kasvukeskuksiin, kun sitä olisi saatavissa Suomen työttömyyskunnista. Silti Suomeen palkataan esimerkiksi bussikuskeja ulkomailta, yhteiskunta maksaa lähes kokonaan heidän ammattiajokoulutuksensa, ja kaupunki myöntää asunnon, vaikka samoihin tehtäviin olisi tarjolla suomalaista työvoimaa taantuvista kunnista.

Timo Haapalan aloitteesta tilaisuudessa taivasteltiin, miksi kasvukeskuksissa asuminen on tavattoman kallista. Ei tarvitsisi tätäkään ihmetellä, sillä Suomeen sataa väkeä ovista ja ikkunoista niin, että kuntien sosiaalivirastot ovat joutuneet haalimaan vuokra-asuntoja markkinoilta täyttääkseen ne pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla. Pääasiallinen syy asumisen kallistamiseenkin on siis maahanmuutto.

EK:n Jyri Häkämies piti myös työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista perusteltuna, vaikka sitä kautta uhkaava työvoiman halventaminen ja verotulojen katoaminen toisiin maihin kiertyvätkin julkistalouden ja veronmaksajien, eli yksityishenkilöiden ja yritysten, piikkiin suomalaisten ihmisten työttömyysmenojen kasvuna.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista koskevan eduskunta-aloitteen käsittely on ollut sikäli koomista, että edustajien tekemät aloitteet eivät yleensä etene varsinkaan, jos alullepanija on oppositiopuolueesta. Mutta tässä tapauksessa, jossa on ollut tavoitteena suomalaisen työvoiman aseman heikentäminen, aloite lähti liikkeelle kuin palava bensavana.

Anna Kontulan (vas.) sorvaaman paperin alkupäähän laittoivat nimensä kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.), Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Juhana Vartiainen (kok.), ja lopulta paperiin kirjasi nimensä eduskunnan enemmistö yli puoluerajojen, lukuunottamatta perussuomalaisia, joista yksikään ei kannattanut eikä tietääkseni edelleenkään kannata hanketta.

Aloitteen rivien väleistä voi sokea Reettakin lukea sen, millä tavoin huvitteluliberaalit sampanjasosialistit ovat kääntäneet selkänsä haalareihin pukeutuville suomalaisille duunareille.

Tämän merkiksi Rakennusliiton toinen varapuheenjohtaja Kyösti Suokas antautui haukkumaan käpykaartikenraali Kontulan johtaman aloitteen Ylen jutussa tavalla, joka on edelleen parin sitaatin arvoinen: ”Kontulan lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta”.

Aloitteen motiivi oli Suokkaan mukaan puhtaasti maahanmuuttopoliittinen, ja hän totesikin, että sosiaalietuusperäisten maahanmuuttajien työllistyessä tilanne vasta paha onkin: ”Me emme tarvitse kehitysmaista kuin 20 000–30 000 työntekijää, niin sen jälkeen suomalaiset eivät enää työskentele rakennustyömailla.” Jeremiadinsa loppuun hän naulitsi oman viisastumisensa: ”Ikinä en enää äänestä Vasemmistoliittoa.”

Vaalien lähestymisen huomaa puolueiden pikaviisastumisesta, sillä nyt lähes kaikki laskentotaitoiset ovat pyörtäneet puheensa Kontulan lakialoitteen edistämisestä. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka pian takki kääntyy vaalien jälkeen. Olen itse ilmaissut kantani jo aiemmin täällä, eikä minulla ole syytä vaihtaa mielipidettäni sen enempää nyt kuin tulevaisuudessakaan.

Lähes yksimielisiä näyttivät puhuvat päät olevan siitä, että työttömien aktiivimalli ei toimi toivotusti, ja eräät vaativat jopa siitä luopumista.

Tähän ei olisi tarvittu kokeilua eikä profeetan viisautta, sillä kirjoitin itse jo mallin käynnistyessä 2016, että sitä kautta tehdään työttömyyden uhreista syyllisiä. Patistelu ja rankaiseminen voisivat toimia, mikäli olisi työtä hakevien omassa vallassa päättää, saavatko he töitä vai eivät. Mutta työpaikkojen avaimet ovat yleensä työnantajien taskuissa.

Työttömyyden notkahtaminen ei johdu aktiivimallista vaan kilpailukykysopimuksesta ja kansainvälisestä sysäyksestä, joka on aina ollut suomalaisen teollisuuden herttakuningatar.

”Huutavasta työvoimapulasta” ja ulkomaisen työvoiman naaraamisesta huolimatta tässä maassa on edelleen 300 000 työtöntä, joiden joukossa on muiden muassa yli 4000 insinööriä, joten työvoiman haaliminen ulkomailta on kaiken kansan naurettava narraus.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Tutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Mehiläinen pisti – Sosiaalipolitiikka metsään menossa

Mediassa uutisoitiin äskettäin terveysjätti Mehiläisen myynnistä 1,8 miljardin kauppahinnalla ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. Suomalaisten omistus jää noin 40 prosenttiin. Tämän kotimaisuusasteen säilyttämisen ilmeisenä motiivina on pehmittää poliitikkoja hyväksymään tekeillä oleva sote-uudistus.

Mikäli sote toteutuu, alkaa terveydenhuoltopalvelujen yksityistämisen kautta virrata verovaroja kansainvälisille sijoitusyhtiöille. Jatkossa suomalaisilta ihmisiltä kannetut verovarat eivät jäisi kiertämään kansantalouteemme vaan päätyisivät kansainvälisen kapitalismin hyväksi.

En näe tällaisessa kansallisen edun polkemisessa mitään järkeä. Myös kokonaisuutena sote aiheuttaisi työttömyyttä julkisten palvelujen purkamisen kautta ja loisi uuden välinportaanhallinnon, jonka kaltaiselle himmelille ei ole kerta kaikkiaan mitään tarvetta.

Myöskään vasemmisto ei ole ihmisten elinolosuhteiden huonontamiseen viaton. Viime maaliskuussa vasemmistolaisten ay-liikkeiden omistama Kojamo Oy (entinen VVO) myi enemmistön valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoistaan kansainvälisille sijoittajille. Asunnot olivat vasemmiston rahasampo, sillä ammattiliitot kuittasivat asuntojen tuotoista verovapaat osingot. Näin valtion asumistuet virtasivat vasemmiston vaalitileille, mutta yhtä kaikki, rahat jäivät Suomeen.

Sen sijaan jatkossa kansainväliset sijoittajat voivat imuroida valtion asumistuet ulkomaille, joten ei ihme, että ostajaosapuoli on innoissaan. Asiassa käynee niin kuin Carunan myynnissä: maksut nostetaan kattoon. Ja vasemmisto laittaa äskettäin saamansa rahat punastellen liiveihinsä.

Tällaista taantumusta olisi poliittisesti vastustettava, mutta siihen ei yllä kuin tietty osa nykyisestä oppositiosta. Vikana on, että kansallisen edun valvonta on laiminlyöty, eikä nykypoliitikoilta löydy asiantuntemusta eikä toimintakykyä moisen kurjistamisen vastustamiseen.


Kokoomus ja kepu mädättävät työpolitiikkaa yhdessä vasemmiston kanssa

Myös sosiaaliturvan kokonaisuudistus on menossa täysin metsään. Hallitus on koettanut uskotella purkavansa kannusteloukkuja patistelemalla työttömiä aktiivisuuteen. On kuitenkin suuri vääryys rangaista ihmisiä työttömyysetuuksien heikennyksillä, mikäli aktiivisuuden osoittamiseen ei ole tilaisuuksia. Pakotettu aktiivisuus ei ole spontaania ja oikeaa aktiivisuutta vaan reagoimista painostukseen, jonka tuloksena syntyy passiivisuutta.

Sanktiot voisivat olla oikeutettuja tilanteissa, joissa ihmiset ovat syypäitä asemaansa. Todellisuudessa kukaan ei voi itse päättää työllistymisestään, kun työttömyys on rakenteellista eivätkä ihmiset voi väkipakolla kenenkään työpaikoille tai leipiin laittautua. Sen sijaan hallitus tekee työttömyyden uhreista syyllisiä.

Samanaikaisesti oikeistohallitus tekee kaikkensa kannattaakseen Anna Kontulan (vas.) tekemää aloitetta työvoiman saatavuusharkinnasta luopumiseksi myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevia koskien. Vastustin suomalaisten ihmisten asemaa huonontavaa hanketta jo tässä ja tässä.

Jos ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luovutaan, suomalaiset eivät voi kohta työskennellä sen enempää akateemisissa tehtävissä kuin perinteisissä duunari- ja haalariammateissakaan. Internatsismin käänteissä on unohdettu, että kotimaisen työvoiman pitäisi olla hallituksen erityisessä suojeluksessa. Kokoomus on märkäkorvaministerinsä Kai Mykkäsen johdolla jälleen mädättämässä suomalaisten ihmisten oloja ja asemaa, ja perussuomalaiset tekevät aivan oikein pyrkiessään kiristämään myös työperäisen maahanmuuton ehtoja.

Kokoomus ja Kepu irtisanoutuvat kansallisen edun valvonnasta ja julistavat olevansa vihervasemmiston ihanteiden kannalla vain yhdestä syystä: säilyttääkseen hallituskelpoisuuden vasemmiston sanelemassa pelissä. Näin Suomen koko maahanmuuttopolitiikkaa tehdään vihervasemmiston pillin mukaan.


Yritteliäisyys-, sivistymis- ja omistamisvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmä

Todellinen kannusteloukku sosiaalipolitiikassa sisältyy toimeentulotukijärjestelmään ja -lainsäädäntöön. Koska toimeentulotuki on omaisuusvähenteinen, se kannustaa ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi ja suorastaan kehottaa olemaan hankkimasta vähäistäkään ”helposti rahaksi vaihdettavissa olevaa omaisuutta”, jotta voisi turvata jokapäiväisen leivän saantinsa ja tulot juokseviin menoihin.

Toimeentulotukijärjestelmä kannustaa ihmisiä köyhyyteen ja kurjuuteen, ja näin käy, mikäli riippuvuus toimeentulotuesta on toistuvaa. Toistuvuus muuttuu sitä kautta pysyväksi.

Suoranainen ihmisoikeusrikos toimeentulotuki on silloin, kun se mahdollistaa esimerkiksi kuolinpesissä olevan varallisuuden ja sitä vastaan annetun toimeentulotuen ulosmittaamisen perinnönjaon jälkeen. Sellainen järjestelmä vie ihmisiltä niin ajoneuvot kuin asunnotkin.

Toimeentulotukijärjestelmä ei ole mikään tukemisen muoto vaan kurjuuden kuilu ja rotanloukku. Myös ”viran saadakseen vihreä” professori Heikki Hiilamo on todennut, että koko toimeentulotuen idea on käsittämätön. Omasta mielestäni se on epäoikeudenmukainen. Sotella ei kuitenkaan puututa näihin heikkouksiin, jotka kaipaisivat pikaista korjausta.

Yleisradion nettisivut esittelivät äskettäin kuusi mallia sosiaaliturvan kokonaisuudistusta varten. Myös itse olen esittänyt aiheeseen kannanottoni.

Oman käsitykseni mukaan työttömyysetuudet, asumistuki ja niitä täydentävä toimeentulotukijärjestelmä pitäisi korvata negatiivisen tuloveron tapaisella perustulojärjestelmällä, jonka luonnostelin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan.

Näin turvattaisiin oikeudenmukainen kohtelu jokaiselle, joka jää vaille jokapäiväisiin ja tavanomaisiin elinkustannuksiin riittävää tuloa esimerkiksi työttömyyden vuoksi. On väärin, että toimeentulotukijärjestelmä saattaa kansalaisen puille paljaille vain siksi, että hän ei voi itsestään riippumattomista syistä turvata omaa toimeentuloaan ansiotulojen katkettua.

Samanlainen on myös yritteliäisyys- ja sivistymisvihamielinen työttömyysetuusjärjestelmä, joka käytännössä estää kaikkeen yritteliäisyyteen liittyvän arvotuotannon, työelämän ulkopuolella tapahtuvan produktiivisen toiminnan ja itsensä kehittämisen esimerkiksi opiskelemalla.

Sen sijaan, että hallitus suunnittelisi palkitsevaa sosiaaliturvamallia, se on omaksunut porkkanoiden sijasta piiskan ja soveltaa vanhakantaista rankaisemiseen perustuvaa järjestelmää. Uhattuna oleminen ei kuitenkaan vapauta ihmisten voimavaroja vaan ohjaa siilipuolustukseen, joka yhteiskuntakäytännössä myös näkyy.

Mitä jos juhannus olisi tänään?

Minusta tuntuu oudolta, että juhannusta vietetään Suomessa viikonloppulauantaina, vaikka esimerkiksi Virossa ja Norjassa juhannusjuhlan päivä on tänään. Ja niin asia on tietysti kalenterissakin.

Juhannus koetaan kultturissamme varmastikin merkittävämmäksi päiväksi kuin esimerkiksi loppiainen tai helatorstai, jotka ovat arkipyhiä. Juhannuksen siirtämistä paikoilleen, eli arkipäivänä juhlistettavaksi, on ehdotettu monta kertaa, mutta kirkko ja ammattiyhdistysliike ovat tyrmänneet hankkeen.

Juhannus oli alun perin pakanallinen juhla, vaikka kristillinen kirkko muunsikin sen Johannes Kastajan päivänä vietettäväksi. Kristillinen kirkko ripusti uskonnollisen merkityksen myös jouluun, jota roomalaisajalla vietettiin Saturnalia-juhlana. Loogis-filosofisia esteitä myös juhannuksen pyhittämiselle arkena ei siis ole.

Kirkon piirissä loppiaista ja helatorstaita pidetään näköjään juhannusta pyhempinä, joten niitä ei ole suostuttu vaihtamaan juhannuksen kanssa sunnuntaipyhiksi. Ay-liike puolestaan on vastustanut juhannuksen vaihtamista loppiaisen tai helatorstain kanssa arkipyhäksi, sillä monien ihmisten vuosiloma ajoittuu kesäkuulle, jolloin keskelle viikkoa ajoittuva ylimääräinen lomapäivä menisi päällekkäin kesäloman kanssa. Kaksinkertainen loma samana päivänä ei tietenkään tunnu kaksinkertaiselta, kun sen ajalta ei makseta töitä puskeville kaksinkertaista palkkaa.

Nyt olisi kuitenkin hyvä tilaisuus palauttaa juhannus oikealle paikalleen, kesäkuun 24. päivänä vietettäväksi. Hanke olisi linjassa hallituksen työajan pidentämisen kanssa. Jos juhannusta vietettäisiin arkipyhänä ja loppiainen sekä helatorstai siirrettäisiin viikonloppuihin, myös vuotuinen työaika pitenisi hitusen.

Ainakin minun mielestäni juhannus on merkittävämpi juhlapäivä, tapahtuma, koettelemus tai vastoinkäyminen (millaiseksi se sitten kunkin elämässä muodostuukin) kuin esimerkiksi loppiainen, joten se sopisi arkipyhänä vietettäväksi. Pyhyyden elämys puolestaan on päivästä riippumatta sama, akateeminen kun saa joka päivä saman kiinteän palkan, vaikka tekisi kahdeksankertaisen työn – mikäli sattuu vielä jotakin työtä olemaan. Myöskään säätilaan päivän siirtämisellä ei taitaisi olla vaikutusta.

Juhannus takaisin paikalleen

Juhannus on siitä erikoinen juhla, että se on sidottu tiettyyn ajankohtaan, nimipäivään ja auringonlaskuun, mutta silti sitä on vuodesta 1955 asti vietetty viikonloppuisin lauantaina. Juhannuksen paikka hyppii kalenterissa kuin kenguru. Pohjoisista maista sen sijaan Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannusta vietetään edelleen perinteisesti kesäkuun 24. päivänä.

Itse kannatan juhannuksen siirtämistä alkuperäiselle paikalleen. Kesälomat ajoittuvat usein samaan ajankohtaan, eikä juhannuksen vietto keskellä viikkoa sekoittaisi ihmisten niin sanottua viikkorytmiä sen enempää kuin loppiaisen viettokaan. Nykyisin liika työnteko ja helteellä huhkiminen sekoittavat pahasti ihmisten juhannuksen vieton.

Jos ammattiyhdistykset, työnantajat ja papit eivät pääse työtuntejaan laskiessaan sopimukseen, ehdotan vaihtokauppaa: loppiaisen voisi vaikka vaihtaa juhannukseen niin, että loppiaista vietettäisiin jonakin lauantaina ja juhannusta sen oikealla paikalla Johanneksen nimipäivänä.

Uskon, ettei kenelläkään olisi mitään tätä poliittista aloitetta vastaan. Hyvää juhannusta kaikille.

Vapun ajan puheista

Erkki Tuomioja toistaa Vihreässä Langassa (sic!) viimevappuisen näkemyksensä, että laulut ja liput voisi laittaa roskiin. Näin vallankumous institutionalisoituu, kun jo pelkät kannanotot Vapun päivän tunnusmerkeistä luopumiseksikin ovat aina samat.

Mutta hei, mitä tää meinaa? Vappua on perinteisesti pidetty työväen juhlapäivänä. Työläisiä ovat kaikki tai ainakin melkein kaikki. Kovapalkkainen ay-aktivisti vetää 3500–5000 euron liksaa ja äänestää demareita, kun taas alipalkattu akateeminen kirjastonhoitaja tai luokanopettaja pakotetaan tyytymään 2000 euron palkkaan ja pienyrittäjä sitäkin niukempaan 1500 euron kuukausituloon. Silti molemmat äänestävät Kokoomusta, koska kyseessä on ainoa puolue, joka edustaa korkeasti koulutettuja, kannustaa yritteliäisyyteen ja pitää yllä yrittäjyyteen liittyviä arvoja.

Entä sitten työttömien asema? Omalla ay-politiikallaan vasemmistopuolueet ovat luoneet työmarkkinoille pullonkauloja, joiden vuoksi työn tekeminen on mahdotonta sosiaaliviranomaisten imuroidessa jokaisen ylimääräisen lisälantin kunnan tai valtion pohjattomaan kirstuun. Syynä massatyöttömyyteen ja tilanteen lannistavuuteen on omistus- ja yritteliäisyysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka luotu pultsareitten ehdoilla.

Kun lisäksi työpaikat karkaavat ulkomaille pakkokansainvälistämiseen liittyvän internatsismin ja globalisaation pyörteissä, on turha laulaa ”Kansainvälistä” myöskään työväenliikkeen omassa piirissä. Kiinassa kapitalismi ja kommunismi paiskaavat kättä, kun suuryritykset teettävät työnsä kansantasavallassa, jossa valtiosta riippumatonta ammattiyhdistysliikettä ei sallita. Sdp:n ongelma eivät ole liput eivätkä laulut vaan se, etteivät sosialismin ja sosiaalidemokratian vanhentuneet aatteet kerta kaikkiaan toimi nykymaailmassa. Siksi on samantekevää, mitä Vappuna lauletaan. Koko vasemmiston ideologia taitaakin olla yhtä kuin sen symbolit ja niihin liittyvä tunnelma.

Tupun, Hupun ja Lupun todellisuudessa hallituksen muodostaminen on ollut sitä, että kaksi on kerrallaan pussauskopissa ja yksi eteisessä odottamassa vuoroaan. Pääministerivaaliksi muuttunut vaalijärjestelmä ajaa Suomea kuitenkin kohti kahden suuren puolueen, oikeistolaisen ja vasemmistolaisen, järjestelmää. Outoa on, että vaikka Tuomioja ilmoittaa haluavansa ”lopettaa” Vasemmistoliiton (miten hän sen tekisi?), niin hän ei kuitenkaan haluaisi yhdistää puolueen rippeitä Sdp:hen. Taitaa olla Tuomiojan ajatus aika juntturalla. Tosiasiassa puolueiden fuusio olisi vasemmiston ainoa keino saavuttaa suurimman puolueen asema ja sitä kautta pääministerin paikka. Muussa tapauksessa Sdp saattaa hyytyä oppositioon pitkäksikin ajaksi.

Suomi menee eteenpäin vain olemalla hyvä siinä, mihin muut eivät pysty, pysymällä ahkerana ja tekemällä sellaista, mitä toiset eivät ole vielä keksineet. Sosiaalidemokraattinen vaatimisen politiikka ei ole koskaan tukenut näitä perimmältään uutta luovia, evolutiivisia ja adaptiivisia pyrkimyksiä. Laiskuuden huippu on se, ettei Tuomioja jaksaisi seistä enää edes juhlakentillä puheita lukemassa vaan valittaa tuulen jäytävän leukojaan. Ja kyseessä on sentään kevään juhla eikä itsenäisyyspäivän luminen paraati! Suosittelen, että Tuomioja asennuttaisi järjestötalon erikoishammasteknikolla leukapieliinsä pienen lohkolämmittimen, joka pitäisi hänet lämpimänä.

Kiina-ilmiöstä

Aina kun Suomessa toteutetaan irtisanomisia, voidaan onnitella kiinalaisia, sillä joku heistä saa työpaikan. Mutta asiat eivät ole auvoisesti hilpeässä Kiinassakaan. Esimerkiksi Nokian suomalainen alihankkija Perlos hyödynsi heitä vuokratyövoimana. Sitten se avasi tehtaan Kiinaan. Lopulta kiinalaiset ostivat koko Perloksen.

”Työvoiman vuokraaminen” on kaunisteleva kiertoilmaus, ja onkin kysyttävä, miksi ihmisiä ei sanota suoraan orjiksi. Minulle pitäisi ehkä olla samantekevää, miten duunareille käy. Ei minullakaan ole vakituista työpaikkaa, kuten ei kulttuurialalla toimivilla yleensä. Tervetuloa siis toimettomien joukkoon myös IT-insinöörit: olette sivistyneessä seurassa.

Mutta mistä kenkä oikeastaan puristaa, kun työpaikat ja firmat valuvat Kiinaan? Minkälainen maa on Kiina? Vastaus: Kiina on sosialistinen maa, jossa vapaita ammattiyhdistyksiä ei sallita. Syynä siihen, miksi työpaikat kaikkoavat Euroopasta, on siis sosialismi, jossa ei sallita vapaata kilpailua ja työvoiman kilpailuttamista. Myös ammattiyhdistysliike voi tällöin pohtia ideologisia alkuehtojaan. Sosialismi, kommunismi ja marxismi ovat aiheuttaneet sen, että ihmiset joutuvat työskentelemään Kiinassa ja Vietnamissa 2 dollarin päiväpalkalla. Kansainvälinen kapitalismi puolestaan paiskaa kommunistijohdon kanssa kättä, ja näin molemmat hyötyvät. Kiina voittaa, koska aito kapitalismi voi toteutua kommunismin takaamassa kurissa.