Juhannus takaisin paikalleen

Juhannus on siitä erikoinen juhla, että se on sidottu tiettyyn ajankohtaan, nimipäivään ja auringonlaskuun, mutta silti sitä on vuodesta 1955 asti vietetty viikonloppuisin lauantaina. Juhannuksen paikka hyppii kalenterissa kuin kenguru. Pohjoisista maista sen sijaan Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannusta vietetään edelleen perinteisesti kesäkuun 24. päivänä.

Itse kannatan juhannuksen siirtämistä alkuperäiselle paikalleen. Kesälomat ajoittuvat usein samaan ajankohtaan, eikä juhannuksen vietto keskellä viikkoa sekoittaisi ihmisten niin sanottua viikkorytmiä sen enempää kuin loppiaisen viettokaan. Nykyisin liika työnteko ja helteellä huhkiminen sekoittavat pahasti ihmisten juhannuksen vieton.

Jos ammattiyhdistykset, työnantajat ja papit eivät pääse työtuntejaan laskiessaan sopimukseen, ehdotan vaihtokauppaa: loppiaisen voisi vaikka vaihtaa juhannukseen niin, että loppiaista vietettäisiin jonakin lauantaina ja juhannusta sen oikealla paikalla Johanneksen nimipäivänä.

Uskon, ettei kenelläkään olisi mitään tätä poliittista aloitetta vastaan. Hyvää juhannusta kaikille.

Hallitus lopettaa viikkojärjestelmän

Hallitus on sallimassa kauppojen ympärivuotisen aukiolon. Esityksen mukaan sunnuntaikauppa sallittaisiin kello 12-18 ja joulun alla 12-21, ja lisäksi tietyt pienemmät puodit saisivat pitää uksensa auki kellon ympäri. Kriitikot puolestaan ovat todenneet, että varsinkin kauppakeskuksissa toimivien putiikkien sunnuntaiaukiolo syö niiden erikoisliikkeiden asiakaskuntaa, joiden resurssit eivät riitä jatkuvaan aukioloon.

Ongelma ei ole kuitenkaan vain kaupallinen tai kilpailullinen. Sunnuntaikaupan vapauttaminen huonontaa työntekijöiden asemaa. Yhteistä vapaa-aikaa muiden ihmisten kanssa löytyy entistä vaikeammin, jos pyhät täytyy kuhkia töissä. Toisaalta sunnuntaiaukiolosta ei ole monillekaan suurta hyötyä. Ihminen kestää yhden päivän mainiosti pääsemättä kauppapuoteihin kukkaroitaan kuluttamaan.

Sunnuntaiaukiolojen vapauttaminen vaikuttaa eniten ihmisten elämäntapaan. Vaikutus on vahvin niiden ihmisten todellisuuteen, jotka mieltävät sunnuntain uskonnolliseksi pyhäpäiväksi. Mutta asialla on merkitystä myös muille. Mitä eroa arjella ja pyhällä enää on, jos kaikki päivät ovat samanlaisia?

Näin voidaan sanoa, että hallitus on kumoamassa viikkojärjestelmän, ja päivistä jäävät jäljelle niiden numerot. Sunnuntaita ei voida erottaa maanantaista. Samalla kumoutuu myös ihmisten viikkorytmi. Tämä ei ehkä lisää ihmisten onnellisuutta, sillä ajattelemiseen, rauhoittumiseen ja rentoutumiseen varatut olotilat vähenevät, ja koko olemassaolo uhrataan työlle ja tuoksinalle.

Surkeinta esimerkkiä näyttää kauppojen yöaukiolo, ikään kuin lähikaupoissakin tarvittaisiin ympärivuorokautista päivystystä. Nämä ajankohdat pitäisi varata filosofialle, runojen kirjoittamiseen ja lemmiskelyyn. Sen sijaan ensi vuoden alusta voimaan tuleva uudistus vain lisäisi levottomuutta.

Uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun työ sinänsä koetaan niin pyhäksi, että sitä pitää paiskoa kellon ympäri. Jos työ on pyhää, mikään muu ei ole enää pyhää.

Toisaalta asiassa on puolensa. Ammattiliitot vetävät sunnuntaityöstä kaksinkertaista liksaa, ja formulakuskit millin pari per kisa. Oli miten oli, tänä aurinkoisena kevätpäivänä en halua kauppaan – edes maksusta.

Hyvää Juhannusta

Hyvää Juhannusta kaikille! Älkääkä välittäkö varoituksista; ne ovat kateellisten kettujen jorinoita.

Helteistä helluntaita

Tänään on helluntai. ”Jos ei heilaa helluntaina, niin jonoa juhannuksena.” ”Jos ei heilaa helluntaina, niin ei aidsia adventtina.” Siitä vain valitsemaan.

Politiikasta jälleen sen verran, että hallitus on ehtinyt toimikautensa aikana tehdä jo kaksi läpikotaisin typerää esitystä. Ensimmäinen oli perintöveron poistaminen vain yrittäjiltä sekä maatila- ja metsätalouden päätoimisilta harjoittajilta. Eriarvoistava verokohtelu tekee perintöverosta todennäköisesti entistäkin vihatumman. Toinen huono päätös oli poistaa köyhimmiltä ihmisiltä oikeus lasten ilmaiseen päivähoitoon. Näin hallitus vie lapsilta leivän suusta, ja kannatus varmaan nousee.

Joulukarnevaali

Tänään on jouluaatto, eli varsinainen juhlapäivä on lähellä. Monet tietävät, että joulukuusi on pakanallinen keksintö. Mutta myös itse joulun vietto on epäkristillinen perinne. Vielä roomalaisajalla joulun paikalla oli saturnalia-juhla, jota vietettiin sadonkorjuun merkeissä Saturnus-jumalan kunniaksi. Alkukirkon papit oivalsivat, että ahkerasta käännytystyöstä huolimatta monetkaan ihmiset eivät halunneet luopua mukaviksi kokemistaan juhlaperinteistä, joten kristinusko oli yhdistettävä niihin. Niinpä kristillinen kirkko otti pakanallisen perinteen käyttöön antamalla siunauksensa sille. Toiveena oli, että kristinuskokin alkaisi juhlariehunnan myötä näyttää hauskemmalta. Käytännössä kävi kuitenkin niin, että uskonto menetti hengellisyyttään samalla kun juhliminen maallistui.

Joulua vietiin alun perin eräänlaisena karnevaalina, jonka kuluessa orjasta tehtiin hetkellisesti isäntä, narrista kuningas ja rengistä herra. Perinteen tarkoituksena oli luoda tilapäinen vapauden saareke ja hengähdystauko muutoin alistetun ja painostavan elämän keskelle. Ja eikö tästä käsityksestä kajastakin myös nykyjoulun ”varsinainen sanoma”? Samalla kun kirkko alkoi hellittää liekanaruistaan juhlimisen ja vapauden hyväksi, se tuli antaneeksi ihmisille mallin, jota he saattoivat tavoitella myös normaalielämässään. Joulun vieton kautta kirkko ei ainoastaan lisännyt suosiotaan ihmisten joukossa vaan loi myös pohjan kirkon oppien hylkäämiselle, kun kansalaiset kiinnostuivat pelkästä karnevaalien vietosta hengellisyyden sijaan. Tämän kehityskulun tuloksena joulu on nykyäänkin peräti materialistinen juhla, ja kirkot täyttynevät jouluisin nimenomaan tapakristillisyyden vuoksi.

Monien muiden karnevaalien tavoin joulu ei ainoastaan auta kansalaisia kestämään pimeyttä ja kurjuutta syksyn ja loskaisen talven läpi, vaan se myös houkuttelee ihmisiä pysyvästi pois alamaisuuden tilasta. Mihail Bahtinin käsityksen mukaan karnevalistisuus saattoi auttaa jopa siirtymisessä pimeältä keskiajalta valoisan renessanssin aikakaudelle. Joulun poliittinen merkitys on siis vaihtoehtoisen maailman luomisessa, esimerkiksi sellaisen, jossa ihmiset osoittavat toisiaan kohtaan hyvää tahtoa. Mitä enemmän karnevaaleja järjestettäisiin, sitä paremman otteen ihmiset saisivat tuosta paremmasta maailmasta. Toiveena on, että karnevaalit muuttuisivat vallitsevaksi tilaksi, ja tämän merkiksi monien ihmisten elämä onkin nykyään pelkkää siirtymistä karnevaalista toiseen. Eri asia on sitten se, tunnistetaanko myöskään karnevaaleja enää karnevaaleiksi, sillä jos aina on juhlat, ei ole koskaan juhlat.

Jouluna ihmiset tekevät paljon sellaista, mitä he eivät muutoin tekisi. Joulu perustuu siis petokseen ja merkitsee poikkeustilaa ihmisten välisissä suhteissa. Myös tämä on karnevalistinen piirre. Muutamat ovat tällöin imeliä kuin lanttutaikina ja toiset happaman emäksisiä kuin lipeäkala.

Miten tuohon hyvän tekemisen perinteeseen pitäisi sitten suhtautua? Hyvyyden osoittamisen sanotaan tuovan iloista mieltä myös tekijälleen. Tämä on luonnollisesti ymmärrettävää. Lahjojen jakaminen ja avuliaisuus tuntuvat hyvältä nimenomaan niiden ihmisten mielestä, jotka toimivat näiden periaatteiden mukaisesti, sillä epäitsekkäitä ihmisiä myös vastavuoroisesti palkitaan paremmilla sosiaalisilla palkinnoilla kuin omaa etuaan ajattelevia. Mitä paremmaksi ihminen oman hyvyytensä kokee, sitä enemmän hän tekee hyvää, ja näin selittyy, miksi paljon hyvää tehneet sanovat olevansa tyytyväisempiä kuin ne, jotka pidättäytyvät liiasta anteliaisuudesta. Koska hyvän tekeminen tuntuu viimeksi mainituista lähtökohtaisesti pahalta, kitsaat ihmiset tekevät vähemmän hyvää, ja niin muodoin selittyy, miksi nekin vähäiset teot, jotka he puolestaan saavat aikaan, tuottavat heille tuskaa ja suuria ponnistuksia. Tällä tavoin hyvä ja paha monistuvat ja leviävät kuin renkaat vedessä.

Koska hyvä ja paha ovat suhteellisia ja ihmisten yksilöllisistä kokemuksista riippuvaisia asioita, ne voivat vaihtua myös toisikseen. Joulu on sosiaalinen häiriötila, jota kannattaa varoa. Joulun merkeissä ihmisiä pakotetaan olemaan vastoin tahtoaan seurallisia. Yksinäisiä puolestaan syyllistetään yksinäisyyden leimalla, jota heitä opetetaan häpeämään. Samanaikaisesti, kun hoetaan äänekkäästi joulurauhaa, rikotaan niiden ihmisten rauhaa, jotka muutenkin elävät rauhallisesti. Sitä, että joku ihminen jättää hälinän taakseen, ei suostuta hyväksymään, mutta sellaista ihmistä aina ymmärretään, joka suostuu taistelemaan joulukiireiden vuoksi tavoitellen edes jonkinlaista onnea ja rauhaa. Tämän ajattelutavan mukaan on väärin kääntää maailmalle selkänsä tavoitellakseen todellista joulurauhaa, mutta on oikein uhrata oma onnellisuutensa johonkin sosiaaliseen juhlintaan osallistumisen vuoksi.

Joulu myös kaduttaa ihmisiä. Sen konkreettinen seuraus on ylensyömisestä johtuva ähky, ja vakavampi seuraus on henkinen ahdistus. Kaikkiin juhlapäiviin liittyy epäonnistumisten ja pettymysten uhka, jonka tuloksena päivä on pilalla. Suurelle osalle ihmisistä joulu ei ole kovin hyvä eikä myöskään kovin rauhallinen. Juhlapäivät tekevät vastoinkäymisistä, kuten sairauksista, entistäkin kivuliaampia. Todellisuudessa musta ei tule mustemmaksi valkoista pohjaa vasten, ja elämästä voi iloita nimenomaan sosiaalisista painolasteista, tavoista ja kulttuurista irtautumisen kautta.

Kun nyt toivotan teille, hyvät lukijani, hyvää ja rauhallista joulua, minä tarkoitan sitä. Jatkakaa siis kamppailua paremman elämän sekä turhamaisuudesta ja pikkusieluisuudesta vapautumisen puolesta. Siinä joulun idea kirkastuu!