Viipyvä vedenpaisumus ja ahdistuksen anekauppa

Ei ole pitkäkään aika, kun Helsingin Sanomat raportoi jutussaan, että merenpinnan nousu voi jäädä ennustettua vähäisemmäksi. Lehti siteerasi tapansa mukaan tieteellistä Nature-lehteä, jonka kirjoittaja, professori Jonathan Bamber, ilmeisesti halusi tyynnytellä odotettavissa olevan vedenpaisumuksen tuottamaa ahdistusta.

Perusteena hänellä oli ”uusi tieto”, jota on saatu jäätiköiden alla olevan maankamaran rakenteesta sekä jäätiköiden todellisesta tilavuudesta. Myös maan painovoima on eri puolilla maapalloa erilainen, joten merenpinta ei ehkä nousisikaan mannerjäätiköiden sulamisen myötä 7–10 metriä vaan kenties vain 3 metriä (joka sekin tosin riittäisi siirtämään parhaiden merinäköalatonttien paikkaa syvemmälle sisämaahan). Jäänmuodostus on viime vuosina myös objektiivisesti ottaen kasvanut, kuten havaitaan tämänhetkisestä National Snow and Ice Data Centerin raportista.

Asiasta saadaan jatkuvasti täysin ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi tämänviikkoisen Helsingin Sanomien uutisen mukaan maapallon keskilämpötila nouseekin vuosisadan loppuun mennessä yli 5 astetta, mikä sulattaisi ainakin Grönlannin jäätiköt nopeassa ajassa.

En tietenkään edellytä, että minkään päivälehden pitäisi pyrkiä ristiriidattoman tiedon välittämiseen, sillä sanomalehtien tehtävä ei ole laatia tutkimuksia vaan raportoida tuloksista. Joskus tulokset sinänsä ovat ristiriitaisia. Mutta johtopäätösten tekemisessä lehtien tulisi olla maltillisia. Niiltä voisi toivoa ainakin jonkinlaista lähdekritiikkiä ja analyyttisyyttä. Viimeksi mainittua olen itse harjoittanut tässä. Myös tuolloisen kirjoitukseni lähtökohtana oli eräs Helsingin Sanomien uutinen.

Ehkä Helsingin Sanomissa ei ole vielä löydetty vedenpaisumusta koskevaa toimituspoliittista linjaa. Yhtäältä lehden täytyy suosia esimerkiksi yksityisautoilua, sillä onhan autoteollisuus merkittävä ilmoitustulojen tuoja. Mutta toisaalta lehdessä on päätetty hyysätä vihreitä. Ja mistäpä muusta tämä kertoisi kuin ahdistuksen anekaupasta? Synnintuntoa lietsotaan maailmanlopun uhalla, ja kosmeettista pelastusta tavoitellaan ideologisella sitoutumisella vihreään liikkeeseen.

Naturalistinen ekoajattelu on kuitenkin myös sinänsä ristiriitaista. Luontoliikkeen keskeisin paradoksi on siinä, että jos ihminen on osa luontoa, kuten naturalistit katsovat, silloin myös ihmisen toiminnasta johtuva luonnon tuhoutuminen on vain osa evoluutiota. Se taas pitää hyväksyä, koska naturalistisen perususkomuksen mukaisesti luonnon laki on korkein laki.

Todellista luonnonsuojelua voisikin edustaa sellainen filosofia, joka erottaa ihmisen toiminnan luonnon ilmiöistä omaksi kulttuuri-ilmiökseen. Ekologista politiikkaa voitaisiin siten tehdä esimerkiksi hegeliläisen idealismin kautta, koska siinä ihmisen aktiivinen vaikutusvalta todellisuuteen myönnetään. Sen sijaan linkolalaisessa risuparta- & kumisaapasjalkajournalismissa ei liene kyse muusta kuin ripittäytymisen muodosta.

Jääkarhujen kuolinkellot

Jääkarhut ovat pian kodittomia, sillä lattia sulaa alta. Ihminen voi suojautua jotenkuten ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, mutta eläin on niitä vastaan avuton aivan niin kuin kolmikuukautinen jääkarhunpentu Knut, josta tuli ilmastomannekiini. Maailma näyttää yleensäkin olevan täynnä pelkkää kärsimystä, pahoinvointia ja tuskaa, jolta eivät välty edes luontokappaleet. Meitä ei uhkaa vain tämä konkreettinen ilmastonmuutos, eikä sen seuraus ole vain näkyvä säätila, jonka vallitessa ruoho vihertää eikä aurinkoa näy. Tämä sateinen ja vetinen säätila on ilmastonmuutos.

Sen lisäksi maailmassa vaikuttaa tunneilmaston muutos. Olen ollut pitkän aikaa todellisuuden olemusta koskevan oivalluksen äärellä. Maailma koostuu vastoinkäymisistä, joiden keskellä ihmisellä on kaksi mahdollisuutta: tuska ja sääli. Ne ovat toistensa vastavoimia, ihminen joka nyt tuntee tuskaa voi hetken kuluttua olla se, jonka tehtävänä on tuntea sääliä eli myötätuntoa. Lyhyemmin en voi sanoa, mutta en myöskään pitemmin.

Ilmastonmuutos ja napajäät

Meillä on paljon yhteistä pohdittavaa, sanoi täi poliitikon päälle. Euroopan ja Yhdysvaltojen poliitikot lyövät tänään päänsä yhteen Smolnassa pohtiakseen ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Yhdysvallat on tunnetusti valtio, joka ei ole sitoutunut kasvihuonepäästöjä rajoittavaan Kioton ilmastosopimukseen, vaikka (ja koska) se tuottaa suurimman osan ilmansaasteista sekä käyttää eniten energiavaroja maailmassa. – Meillä onkin paljon yhteistä pohdittavaa, sanoi täi poliitikon päälle.

Helsingissä järjestettävä kokous on merkittävä, koska sen on tarkoitus avata EU:n ja Yhdysvaltojen dialogi uudestaan. Dialogin käsitettä on totuttu käyttämään diplomatian kielessä aina silloin, kun taustalla on konflikti. Keskustelu on ollut jumissa juuri siksi, että yhteistä säveltä ei ole löytynyt, ja nytkin on odotettavissa, että kokous vain kuumentaa maailman ilmakehää. Samaan aikaan ”jotain tapahtuu myös muualla”, kuten hyvässä draamassa.

Grönlanti sulaa nopeammin kuin se ehtii jäätyä talven mittaan uudelleen. Jos saaren jää- ja lumialueet muuttuisivat vedeksi, maailman merenpinta nousisi 7 metriä. Punavuoressa asuttaisiin silloin kuin Venetsiassa, ja kengät kastuisivat Töölössä. Jos pohjoisnavan jääpeite ja Etelämanner sulaisivat, Suomen pääkaupungissa syötäisiin mustaa makkaraa. Kenties rannikoille rakentaminen ei olekaan viisasta, kun merinäköala lähestyy myös sisämaata, ja Eiraan, Aurinkolahteen ja Westendille tehtyjen kiinteistösijoitusten arvo saattaa kääntyä laskuun aivan muista kuin asuntopoliittisista syistä.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on sen alkuun päästyä vaikeaa, käytännössä mahdotonta, sillä paljon ehtii tapahtua, ennen kuin hiilidioksidimäärien pienentyminen alkaa vaikuttaa ilmakehän lämpötiloihin ja jäätiköiden muodostumiseen. Mutta ympäristön pilaaminen on nopeaa ja helppoa. Olisikin aika kummallista, jos sata miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä polttava ihmiskunta ei saisi aikaan mitään muutoksia ilmakehässä.

Ratkaisua ei tuo myöskään ydinvoima eikä uusiutuvien energianlähteiden käyttäminen. Filosofina minulla ei ole poliitikoille juuri muuta annettavaa kuin kaiken syvällisyyden yleisavaimena toimiva pessimismi: maailma on ennen pitkää tuhon oma jo pelkän väestöräjähdyksen vuoksi, teettepä te mitä tahansa. Itse uskon vain ydintalven tuovan parannusta ilmakehän lämpenemiseen. Mikään ei silti estä koukkuun tarttunutta särkeäkään sätkimästä ja pyristelemästä siiman perässä vastaan.