Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muslimit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muslimit. Näytä kaikki tekstit

22. joulukuuta 2024

Monikulttuurisuus vastatuulessa

Monikulttuuri-ideologian toimeenpano ei vaikuta nyt etenevän aivan suunnitellusti Saksassa, jossa saudiarabialainen psykiatrian erikoislääkäri Taleb al-Abdulmohsen käytti vuokra-autoa niittokoneena ja ajoi väkijoukkoon joulutorilla. Onneksi vain muutama kuoli ja pienehkö määrä (< 200) ihmisiä loukkaantui.

Tämä lienee se kohtuullinen hinta, joka maahanmuuton eduista ja hyödyistä on maksettava. Berliinissä vuonna 2016 sattuneesta samantapaisesta ajelusta olikin jo aikaa. Isis-terroristeille uskollisuutta vannonut tunisialaismies tappoi tuolloin rekalla 12 viatonta ihmistä.

Erikoispiirteenä Madgeburgin tapauksessa on, että media syyttää tekijän jakaneen maahanmuuttokriittisen Alternativ für Deutschland -puolueen informaatiota ja esittäneen itsekin maahanmuuton arvostelua. Hänen sanotaan paenneen lähtömaansa uskonnollista sortoa mutta toisaalta varoitelleen toisia pakolaisia muuttamasta Saksaan, jonka hän on väittänyt islamisoituvan ja islamisoivan koko Eurooppaa.

Mediassa terroritekoon syyllistynyt esitetään puun ja kuoren väliin joutuneena kahden maailman kansalaisena, jolla on suo siellä, vetelä täällä. Yhtä kaikki, hän on maahanmuuttajana Saksassa.

Syyt kaadetaan AfD:n päälle, ikään kuin juurisyytä (haitallista maahanmuuttoa) vastustava puolue olisi syypää siihen, että maahanmuutto ei sovikaan Euroopan maihin.

Lääkäri päätti, että autolla väkijoukkoon ajaminen auttaa, niin kuin Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskujen arkkitehti Mohammed Atta (hän oli todellakin arkkitehti) päätti, että törmääminen lentokoneella rakennukseen lievittää. 

Lääkärin olisi kannattanut opiskella logiikkaa, rationalisti kun on. Islamilaista sortoa paenneen järkeisusko lieneekin nyt niin innokasta, että hän on katsonut parhaaksi vastustaa islamisaatiota vastaterrori-iskulla.

Islamia puolustetaan ja vastustetaan nykyisin samoilla metodeilla, ja niitä sovelletaan siksi, että miekkalähetys ja sen edustajat ylipäänsä ovat täällä.

Paikallisviranomaisia moititaan sitten siitä, ettei kukaan tullut pystyttäneeksi betonipors... unelmaesteitä torille. Nähdäkseni jokaisen pitäisi voida viettää joul... juhlapyhää rauhassa riippumatta siitä, mitä uskontoa edustaa vai edustaako mitään.

Minun on vaikea sanoa, mistä kyseinen viha kumpuaa. Mutta sen tiedän, että minua ei ole vihannut koskaan kukaan sellainen, jonka kanssa haluaisin vaihtaa paikkaa.

Eräät valopäätoimittajat ovat väittäneet, että turvallisen yhteiskunnan puolustaminen ja väestönvaihtoon tähtäävän kulttuurisodan vastustaminen ovat rakenteellista rasismia.

Sitten kaikki bussin matkustajat nousivat seisomaan käsiään taputtaen.

---

Päivitys 2.1.2025: Monikulttuurisuus on vastatuulessa myös New Orleansissa. Joulun ajan terrori-iskuista on tullut tai tehty niin normalisoitu osa arki- ja pyhäpäiviä, ettei perässä pysy.

10. toukokuuta 2024

Viha vääristää Eurovision beethovenilaista harmoniaa

En erityisemmin pidä Eurovision laulukilpailuista, sillä niistä on tullut tuulikoneiden turbulenssilla täyteen puserrettua efektien ja ärsykkeiden stimulaatiosyötettä, jossa kilpaillaan siitä, kuka räikeydessään räävittömimmän esityksen saa aikaan.

Suomen viime vuoden edustuskappale oli eräänlainen epämusikaalisuustesti omassa epämelodisuudessaan. Siitä jos pitää, on varmasti epämusikaalinen. Tämänvuotinen kappale on puolestaan enemmän sketsi kuin musiikkia.

Eurovision asiat eivät olisi kommentoimisen arvoisia, mutta sellaisiksi ne tekee kisojen politisoituminen. Keneltäkään tuskin on jäänyt huomaamatta, että kansakunnat tuppaavat puhelinäänestää kärkisijoille maita, jotka kulloinkin kaipaavat eniten poliittista sympatiaa.

Israelilla on ollut perinteisesti erityisasema euroviisuissa, sillä Israel ei millään kulttuurisella eikä maantieteellisellä kriteerillä arvioiden kuulu Eurooppaan (niin kuin ei myöskään usea Kaukasian tai Vähän-Aasian nykyisistä osallistujamaista).

Israelin mukanaolo selittyy Euroopan yleisradiounionin EBU:n jäsenyydellä ja EBU:n jäsenyys pyrkimyksellä hyvittää toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja.

Tämä historia näyttää unohtuneen niiltä, jotka nykyisin suu vaahdossa vastustavat Israelin kelpuuttamista euroviisuihin. Muun muassa Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen edustalle oli eilen ripustettu sekä palestiinalaislippu että sateenkaarilippu, jotka peittivät rakennuksen julkisivua näennäisen sulassa sovussa.

Mielenosoittajat peräsivät Israelille viisuboikottia ja palestiinalaishallinnolle tunnustusta sekä vaativat kansanmurhan lopettamista. He paheksuivat Israelin tekemää kostoiskua Gazan kaistaleelle ja ovat vieneet protestinsa euroviisujen kisapaikalle Malmöön.

Tiedostavaisilta näyttää unohtuneen Israelin historia täysin. Alueen monisatamiljoonainen muslimiväestö on uhannut työntää juutalaiset mereen Israelin nykyisen valtion perustamisesta asti. 

Ympäröivät valtiot ovat aloittaneet Israelia vastaan monta sotaa, ja jokaisen niistä ne ovat hävinneet karuin seurauksin.

Aina kun Israel vastaa johonkin arabimaiden tekemään sotilaalliseen tai terroristiseen iskuun, se on länsimaisen median ja muun vihervasemmiston mukaan sitä, että Israel hyökkää. Tämä kerta ei ole tehnyt poikkeusta.

Meneillään olevan konfliktin aloitti viime lokakuussa terroristijärjestö Hamas, joka Iranin aseistamana hyökkäsi Israelin puolella olevia siviilikohteita vastaan käyttäen alustanaan juuri Gazan aluetta.

Kun Israel vastasi iskuun ja aloitti alueen puhdistamisen terroristeista, palestiinalaishuiveissa esiintyvät suomalaiset sanoivat, että Israel tappaa viattomia siviilejä ja naisia sekä lapsia.

Hamas-hallinto itse tappaa omia naisiaan ja lapsiaan, koska teki Israelia vastaan hyökkäyksen, jonka se tiesi johtavan veriseen konfliktiin ja katastrofiin Gazan alueella. Koska iskulla ei ollut mitään sotastrategista syytä, Hamas teki sen pelkästään tuhon kierteen käynnistämiseksi.

Palestiinalaisaluetta vallassaan pitävän Hamas-hallinnon olisi pitänyt ymmärtää seuraukset ennen kuin ryhtyi terrori-iskuun Israelia vastaan.

Hamas on terroristijärjestö juuri siksi, että se ei välitä seurauksista vaan käyttää siviilejä kilpenä. Tässä mielessä se toimii samoin kuin Putin.

Mitä tekevät länsimaiden tiedostavaiset?

Palestiinalaisten verirätteihin sonnustautuneet Hamas-hallinnon tukijat osoittavat avoimesti mieltään terroristijärjestön puolesta ja ripustavat palestiinalaislipun vierelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnuksena tunnetun sateenkaarilipun häpäisten myös sen. Siten he paljastavat olevansa ilmeisesti noita vihervasemmiston feministisiä ja queer-ideologisia pölkkypäitä, jotka eivät ymmärrä sen enempää taloudesta kuin kansainvälisestä politiikastakaan mitään.

He ovat miltei aina poliittisten vääryyksien puolella vastustettuaan myös Suomen Nato-jäsenyyttä ja käännytyslakia ja vaadittuaan lisää maahanmuuttoa Lähi-idän muslimimaista. Omasta ahtaasta nurkkauksestaan he eivät ilmeisesti ymmärrä sitäkään, että islamistisissa maissa terrorisoidaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, joten islamin lauluja ei kannattaisi liioin laulaa.

Keskeinen syy kyseisen porukan mellakointiin Israelia vastaan ja Hamasin puolesta on se, että suuri osa kyseessä olevista suomalaisista mielenosoittajista on pariutunut ylirajaisesti Lähi-idästä maahanmuuttajina tulleiden muslimien kanssa. Tämä on saanut aikaan identiteettipoliittisen konfliktin, joka havaitaan kasvavana eripurana suomalaisen yhteiskuntamme sisällä.

Israelia haukkuessaan tuo pienehkö, meluisa ja julkisuutta hallitsemaan päästetty porukka on unohtanut, että Israel on Lähi-idän maailmankolkassa ainoa sateenkaariväen turvasatama, ja islamistisissa maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä viedään vapauden lisäksi pahimmassa tapauksessa myös henki.

En ole havainnut juutalaisten enkä israelilaisten tehneen länsimaissa terrori-iskuja, vaikka he ovat kärsineet vainoista ja joukkotuhosta ja kärsivät nykyisin myös tilanahtaudesta ja uhattuna olemisesta maatilkulla, joka on noin puolet Viron pinta-alasta.

Sen sijaan muslimiterroristit ovat tehneet suuren määrän terroritekoja länsimaissa. Niiden tarkoituksena on ollut paitsi herättää pelkoa ja osoittaa poliittista hallintaa, myös murhata ihmisiä ja tukea länsimaihin suuntautuvaa ja maahanmuuton muodossa harjoitettavaa miekkalähetystä.

Nyt tämä hulluus varjostaa myös Eurovision laulukilpailuja terrori-iskulla uhaten.

Tilanne on vertauskuvallisesti merkitsevä. Beethovenilaisen harmonian havina on muslimiterroristisen uhan alaisena Ruotsissa, jonne on syntynyt surkean maahanmuuttopolitiikan tuloksena pienen valtion kokoinen muslimiväestö, ja maa kamppailee arabiterroristisen väkivallan edessä voimatta asialle enää mitään.

Ongelma ei ole vain Eurovision laulukilpailujen pitopaikalla vaan kaikkialla yhteiskunnassa, jonne maahanmuuton ja väestönvaihdon vaikutukset ulottuvat.

Kuten jo sanoin, en nauti Eurovision truuttaamasta spektaakkelista, joka on turvoksissa tuulesta. En ole liioin identiteettipoliittisen klusteroitumisen kannalla, mutta tämän kerran tekisi mieleni liittyä yleisöön ihan vain tuen osoittamiseksi Israelille. Sikäli kuin tilaisuus antaa mahdollisuuden symboliseen kannanottoon, haluan asettua hyvän puolelle ja toivon, että Israel voittaa. 

---

Päivitys 12.5.2024: Ykköseksi kipusikin Sveitsi, koska asiantuntijaraati ryhtyi sveitsiläiseksi ja antoi parhaat pisteet sille. Myös Ukraina ja Israel olivat kärjen tuntumassa, samoin Ranska, jonka esiintyjä oli syntyperältään algerialainen ja jonka äänestäminen tarjosi tilaisuuden poliittiseen kannanottoon maahanmuuton puolesta ja ”siirtomaaimperialismia” vastaan. Hollannin edustaja punaliputettiin pois kilpailusta muka-sopimattomasta seksuaalikäytöksestä moitittuna, joten näiden viisujen voittaja oli woke-aktivismi. 

Suomalaiset näpelöivät puhelimillaan yleisöääniensä kärkipaikan Israelille, joten vapaus, tasa-arvoisuus ja veljeys ovat arvossaan Suomessa.

26. kesäkuuta 2022

Terrorismi ei ole ylpeys (pride)

Kun iranilaisperäinen muslimiterroristi ampui hengiltä kaksi ihmistä ja haavoitti useita muita oslolaisessa homobaarissa juhannusyönä, väitti Helsingin Sanomat viimeiseen asti murhaajan olevan norjalainen.

Kyseisen valenorjalaisen todellisen alkuperän paljasti kansainvälinen media, kuten Bloomberg, heti aamukuudelta sanoen tapauksen olevan islamistinen terroriteko (islamist terror act).

Sen sijaan Helsingin Sanomat vaikeni iskun terroristisesta motiivista tapahtumapäivän iltaan asti, ja tieto muslimin tekemästä pride-iskusta oli HS-sovelluksen etusivulla 96. uutinen.

Mikäli olisin parodiapoliisi Keijo Kaarisade, kirjoittaisin varmaankin nyt on oltava tarkkana, ettei äärioikeisto radikalisoidu”!

Vihervasemmistolainen media syyttelee länsimaisten ihmisten vastareaktioita aina, kun jihadismin verivanat paljastavat meneillään olevasta väestönvaihto-operaatiosta seuranneen kauhean ongelman.

Totuus on, etteivät niin sanotun äärioikeiston ja nationalismin nousu ole syitä yhteiskunnan turvattomuuteen, vaan ne ovat seurauksia länsimaiden omaksumasta itsetuhoisasta politiikasta.

Väestöjen vellontaa rajojen yli ei enää suostuta pysäyttämään valtioiden rajakontrollilla eikä voimatoimilla, vaan vierasperäisten pataljoonien annetaan vyöryä länsimaihin ”kansainvälisten sopimusten” ja ”ihmisoikeuksien” verukkeilla.

Todellisuudessa oikeus muuttaa Suomeen asumaan ei ole ihmisoikeus, eikä pakolaisten väitetyillä oikeuksilla pitäisi ajaa kansallisen turvallisuuden edelle missään päin maailmaa. Tämän on todennut muiden muassa kansainvälisen oikeuden professori Heikki Koskenniemi pitäessään oikeutettuna Donald Trumpin yritystä pysäyttää maahanmuuttovirta Yhdysvaltain rajoille.

Sen sijaan lähi-itäläisen maahanmuuton puolustelussa on ollut koko ajan kyse järjestelmävaleesta, jonka verukkeena on käytetty YK:n pakolaissopimusta ja Demla-juristien itkua oikeusvaltioperiaatteiden puolesta.

Maahanmuuttovirasto Migri paljasti vasta vuonna 2019, että Irakista ja Syyriasta Suomeen vuonna 2015 ilman YK:n pakolaisstatusta tulleet turvapaikanhakijat olivatkin valtaosin ammattisotilaita tai varusmiehiä.

YK:n pakolaisviraston UNHCR:n mukaan sotilaskarkuruus ei kuitenkaan kelpaa turvapaikan saamisen perusteeksi. Niinpä Suomen valtio myönsi heille tilapäistä suojelua ja tietenkin myös Kelan toimeentulotukea, jota suuri osa Suomen kansalaisista ei tarvitessaan saa, jos heillä on vähänkin omaisuutta.

Tämä on seuraus Suomen perustuslakiuudistuksessa 1999 tehdystä virheestä: perusoikeuksien levittämisestä koskemaan ulkomaalaisia, mikä puolestaan on antanut aiheen todeta, ettei Suomen pitäisi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Kuinka helppoa nyt onkaan kyynelehtiä ihmisarvon ja yhteiskuntarauhan puolesta ja syyttää natseja kaikesta vallitsevasta pahasta?

 

Kompensoiva suvaitsevuus ja järjestelmävale

Typerysten lauma (engl. pride) jakelee sosiaalisessa mediassa solidaarisuuden ilmaisuja ja sydämen symboleita Oslon terrori-iskun uhreille, vaikka kyseiset pässinpäät eivät ole tehneet mitään tämän hirveän tragedian estämiseksi.

Sen sijaan vihervasemmiston hölmöt ovat keuhkonneet maahanmuuton jatkuvaksi lisäämiseksi muslimimaista ja muilta maailman takapihoilta EU:n levittämään monikulttuuri-ideologiaan tukeutuen (kirjoitin aiheesta täällä).

Kysymys on ilmiöstä, jota olen sanonut kompensoivaksi suvaitsevuudeksi. Poliittinen vihervasemmisto on vaatinut myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä sitoutumista edistämään maahanmuuttoa. Se on ollut hinta vihervasemmiston asettumisesta ajamaan joitakin vähäpätöisiä asioita, kuten homoavioliittoja, joilla on kirkon kontrolli-instituutiona pelkästään kielteinen merkitys.

Tämä on ollut huonoa kauppaa. Vihervasemmiston väitteessä, että suvaitsevuus ei voi olla valikoivaa, on ollut kyse identiteetti- eli eturyhmäpoliittisesta niputuksesta.

Tosiasiassa moraalisten arvoarvostelmien teon pitää aina olla nimenomaan valikoivaa. Kyky ja velvollisuus erottaa hyvä huonosta ovat kaiken etiikan lähtökohtia (aiheesta täällä).

Esimerkkiä näyttää Euroopan unionista eronneen Britannian oikeistohallitus, joka ilmaisi äskettäin halunsa lähettää turvapaikanhakijoita takaisin Ruandaan ja laittoi palautusta odottaville elektronisen seurantalaitteen.

Niin pitäisi tehdä myös Suomessa. Valitettavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin esti palautuslennon lähdön viime hetkellä. Tällaiset tapaukset ovat saaneet brittien lisäksi myös ranskalaiset harkitsemaan eroa EIT:stä, joka kalvaa valtioiden itsemääräämisoikeutta (kirjoitin aiheesta laajemmin täällä).

Myös kyseisenlainen lentopalauttelu tulee länsimaiden veronmaksajille jäätävän kalliiksi, ja parempi olisi käännyttää tulijatsuoraan rajoilta tai ratkaista ongelma jotenkin muutoin.

Poliittisen vihervasemmiston vuodatukset parempien mielenterveyspalvelujen tarjoamisesta maahanmuuttajille kilpailevat parodiahorisonttia hipoessaan piiloilkeilyn maailmanmestaruudesta.

Länsimaidenko pitäisi maksaa tänne tunkeutuvien hulluudesta koituvat kulutkin sen lisäksi, että kantaväestöt pakotetaan ottamaan nahkaansa heidän luotinsa?

Maahanmuutto muodostaa paitsi sisäisen uhan länsimaille, myös poliittisen uhan joutua ulkovaltojen painostamaksi. Tämä havaitaan selvästi Turkin pyrkimyksessä estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys viittaamalla suojeluun, jota Turkki väittää Ruotsin tarjonneen kurditerroristeille.

Kiristäjinä voivat olla tietenkin myös Venäjän tai Ukrainan kaltaiset valtiot, joista virtaaville ikuisille turisteille Suomen vihervasemmisto, porvarit ja muut valekansallismieliset ovat avanneet sydämensä ja kukkaronsa. Myöskään Nato-maa Norjassa ei nähtävästi oteta turvallisuushuolia vakavasti! 

 

Suomen media on islamin mukainen

Kun afgaanitaustainen terroristi Oman Mateen vuonna 2016 murhasi 50 ihmistä orlandolaisessa homoravintolassa, kirjoitin verkkolehti Uuteen Suomeen kolumnin Islam ja homot kuin tuli ja vesi.

Sosiaalidemokratisoituneen roskajulkaisun Uuden Suomen toimitus poisti kirjoitukseni sivuiltaan, eikä asiassa auttanut, vaikka kuukautta myöhemmin Nizzassa sattunut terrori-isku liippasi läheltä lehden tuolloista pääomistajaa itseään ja todisti väitteeni täysin oikeaksi (kirjoitin aiheesta täällä).

Nyt baarissa kuului huuto: ”Kaikki lattialle makaamaan” [islamin edessä].

Tuossa asennossa on länsimaiden itsetunto samalla, kun jihadistinen sota jatkuu, ja maamme riistetään meiltä mosaiikkitaktiikalla: play ground kerrallaan.

Ja terrorismin feministiset asiantukijat saavat selittää TV:ssä kuin lapsille, miksi maahanmuuton jatkaminen vieraiden maiden alkuasukkailla on ehdottoman tärkeää, jotta ihmisoikeudet voisivat toteutua kotikulmillamme: Tässä nyt vain kävi niin, että viikinkikansaan muka kuuluva miesparka menetti toivonsa rakasti eikä tällaisilla asioilla pidä mehustella!

Kansantaiteilija Jösse Järvenpään protestinomaista valistusvideota ”Pakene, piiloudu ja hälytä” en voi tähän tietyistä syistä laittaa, joten joudun olemaan tosikkomainen ja käyttämään alkuperäistä viranomaisjulkaisua (mikä saattaa sekin vaikuttaa sarkastiselta). On sairasta, että kantaväestöjen pitää kaivautua kuin hiirten koloihinsa, ja politisoitunut oikeuslaitos estää asiaa koskevan kritiikin.

Oslon terrori-isku on Suomen suvaitsevaisille kulttuuriväristyksiä tarjoavaa toimintaa, kun jotakin tuntuu tapahtuvan.

Saa nähdä, millä tavoin omasta ylpeydestään hyperbolistuneet suvakit aikovat kääntää ääri-islamistisen terrorin kansallismielisten ihmisten syyksi Helsinki Pride -tapahtumassa.

---

Päivitys 28.6.2022: Laitetaan tähän vielä päivän vähäpätöinen sivu-uutinen. Islamistinen terrori-isku vakuutti: Turkki ottaa pohjoismaiden turvallisuushuolet  vakavasti, ja Suomi pääsee Natoon kuin kympin oppilas Masalan lukioon.


Aiheesta aiemmin

Islamin säilä sivaltaa seksuaalivähemmistöjä – Oikeasti

Islam ja homot kuin tuli ja vesi

Kuinka väärässä olen ollut?

Suvaitse ja kärsi

Sateenkaarilippu on punavihreä

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

29. huhtikuuta 2022

Ruotsin onnettomuus

Suomi on maa, jossa viranomaiset juhlistavat sananvapautta pakottamalla kansalaisia noudattamaan tarkoin määrättyjä mielipiteitä.

Yleistyvä trendi on, että rikollinen tiedetään, mutta rikos puuttuu. Näin on etenkin poliittisissa näytösoikeudenkäynneissä, joita järjestetään tasa-arvon kunniaksi ja sananvapauden suojelemiseksi.

Ruotsissa puolestaan rikokset ovat nyt ilmiselviä ja näkyvissä kaduilla, mutta syyllisistä vallitsee hämmästyttävä epäselvyys, vaikka hekin ovat aivan silmien edessä.

Sekä Yleisradio että MTV3 uutisoivat pääsiäisen aikaan Linköpingin ja Norrköpingin muslimimellakoista puhumatta sanaakaan muslimimellakoista, mikä oli aikamoinen taidonnäyte jopa näiltä vaimennusvälineiltä.

Sen sijaan kyseiset mediat pitivät mellakoiden pääsyyllisenä äärioikeistolaiseksi poliitikoksi luonnehdittua Rasmus Paludania, jonka on sanottu polttavan Koraaneja julkisesti.

Mellakat ovat kuumottaneet Yleisradiota näihin asti. Toimittaja Kirsi Heikelin eilen (28.4.2022) julkaisemassa raportissa Ollaan niin lähellä sotatilaa kuin päästäänmaahanmuuton rikkaudesta puhutaan avoimemmin kuin pitkään aikaan.

Silti kaikki ei ole jutussa kohdallaan, sillä ongelmien ydin hukataan voivotteluun ”äärioikeistolaisuudesta”, vaikka siinä on kyse ruotsalaisten oman kulttuurin suojelusta, ja tarve suojeluun on tullut muualta.

Totuus on seuraava.

1. Ruotsalainen media levitti käsitystä, jonka mukaan Rasmus Paludan olisi aikeissa polttaa kiertueellaan Ruotsissa Koraanin.

2. Paludan ei ehtinyt tuikata yhtään Koraania tuleen Linköpingissä eikä Norrköpingssä osoittaakseen, että se on tehty paperista. 

3. Hän käräytti kyllä yhden Jönköpingissä, mikä oli poliittisen kokonaistilanteen huomioon ottaen sangen tyhmää, sillä eripuraa Natoon kiitävä ja Venäjän pelossa tärisevä pohjoismainen yhteiskunta juuri nyt kaikkein vähiten kaipaa.

4. Muslimit hermostuivat, ottivat asiasta kaiken irti ja aloittivat Linköpingissä ja Norrköpingissä raivoisat mellakat, jotka levisivät myös Malmöön, Örebrohon ja Tukholmaan ja joiden väkivaltaisuuksissa on loukkaantunut tähän mennessä 26 poliisia ja 14 muuta ihmistä.

5. Muslimien väkivaltaisuus on ollut paljon laajempaa kuin Koraanin kärventämisen mahdollisesti aiheuttama tuska, eikä se siten ole ollut minkään suhteellisuusperiaatteen mukaista vaan tahallista ja tarkoituksellista provosoitumista.

6. Media sai mitä halusi ja teki tapauksesta suuria uutisia levittäen näkemystä, jonka mukaan mellakoiden syy olisi maahanmuuttoa vastustava ihminen eikä kaduilla riehuva lauma muslimeja.

7. Kyse oli siis sen tyyppisen mielikuvan ja valheen luomisesta, että lähiöiden terrorisoiminen onkin populismin syytä.

Ongelma ei ole mikään Koraanin polttaminen vaan muslimien reagointi siihen.

Ensisijainen syypää mellakoihin on tietenkin se, joka mellakoi. Minkään poliittisen mielenilmaisun ei pitäisi automaattisesti katalysoida sekopäisiä väkivaltaisuuksia eikä antaa oikeutusta kokonaisia kaupunginosia terrorisoiviin tuhotöihin. Mellakoitsijoiden takana tosin vaikuttaa vielä syvempi juurisyy, joka on vastaus kysymykseen, miksi he ovat täällä. Se on maahanmuutto.

Toiseksi väkivallasta voisi syyttää mediaa, joka kampanjoi oikeistolaista poliitikkoa vastaan jakelemalla disinformaatiota, jonka toimittajat aavistivat johtavan seemiläisen veren kiehahtamiseen ja muiden ihmisten veren vuodatukseen.

Vasta viimeiseksi voisi syytä hakea ihmisestä, joka ilmaisi uskontokriittisen näkemyksensä. Siihen pitää olla oikeus uskonnonvapauden, kansanvallan ja sananvapauden pohjalta.

 

Tuhot sisällissodan kaltaisia

Ruotsissa toimeenpantujen muslimimellakoiden ja ampumistapausten henkilöuhreja ei ole liioin näytetty eikä haastateltu televisiossa, ja Ylekin toi jutussaan esille vain sivullisia taivastelijoita. Valtavirtamediassa tyydyttiin esittämään monikulttuuri-ideologiselle unelmalle syötettyjä aineellisia rituaaliuhreja, toisin sanoen kantaväestön poltettuja ajoneuvoja, säpäleiksi ammuttuja ikkunoita ja muuta piloille vandalisoitua kiinteää ja irtainta omaisuutta.

Hyväksyntää itselleen ja uskonnolleen muslimit voisivat anoa vain siinä tapauksessa, että he olisivat aritmeettisen etiikan mukaisesti valmiita hyväksymään toisten ihmisten kriittiset mielipiteet heidän uskonnollisista näkemyksistään. Niin he eivät kuitenkaan tee.

Provosoijien toiminnassa puolestaan ei ole kyse vain sananvapauden tai uskonnonvapauden koettelusta vaan sen osoittamisesta, että äärimuslimien toleranssi toisten ihmisten poliittisia mielipiteitä kohtaan on sietämättömän huono. Sen vuoksi juristi Paludanin toimet ovat perusteltuja.

Heiteltyjä katukiviä, laukauksia kohti viattomia ihmisiä, autojen ja koulujen polttamisia sekä pahoinpitelyjä, yhteyksiä huumekauppaan ja muihin rikollisjärjestöihin, kranaatti-iskuja...

Sellaista värinää on monikulttuuri-ideologinen maahanmuutto tuonut Ruotsiin. Ja tietenkin vetisteleviä tunnustuksia, että Me olimme naiiveja”.

Ketkä te? Vastaus: Ne Ruotsin vihervasemmistolaiset ja oikeistoliberaalit poliitikot, jotka pässinpäisyydessään mädättivät maan viidakkokuumeisilla ääriaineksilla.

Virallisten selitysten mukaan syy on mukamas taaskin tavallisten ruotsalaisten ja Rinkebyssä tai Tenstassa asuvien suomalaisten, jotka aiheuttivat muslimien eriytymistä omiin oloihinsa, ikään kuin mitään vastuuta islamistien omasta linnoittautumisesta ja eristäytymisestä (tai sossukielellä sanoen isolaatiosta) ei kuuluisi heille itselleen.

Viime vuonna Ruotsissa kirjattiin peräti 344 ampumistapausta, ja ampumisissa kuoli 45 ihmistä, ja yli sata haavoittui. Niin ei olisi käynyt ilman kehitysmaalaisten haittamaahanmuuttoa ja sen aiheuttamia ongelmia. Media kaunistelee asioita myös osoittaessaan ”neuvottomuutta, ja tilanne muistuttaa sisällissotaa siksikin, että myös kulttuurien välisessä sodassa ensiksi katoaa totuus.

Sanallakaan valtavirtamedia ei puutu siihen, mikä on ongelmien juurisyy, toisin sanoen maahanmuutto, saati että mediassa esitettäisiin vaatimuksia tai keinoja siihen, kuinka ongelma pitäisi ratkaista.


Syylliset hukataan väitteisiin väkivallan rakenteellisuudesta

Rinkebyssä asuva murhatun pojan äiti sanoo, että ”[j]os Stefan Östermalmilta tapetaan, se on murha, mutta jos Ahmed Rinkebystä tapetaan, se on jengirikollisuutta, siis ikään kuin sitä parempaa väkivaltaa, jonka tekijät ja uhrit häivytetään väitteisiin rakenteellisesta väkivallasta.

Valitettavan usein uhrilla on kuitenkin Ruotsin kalenterista saatu nimi.

Syyllisten sanotaan olevan epämääräisesti vain ”nuoria miehiä”. Ei kerrota, oliko heillä karvaiset kädet. Tulevaisuuden airuita yhtä kaikki.

Totta väitteissä rakenteellisesta väkivallasta on johtopäätös, että se on organisoitua ja laajaa, mutta väärää ohjaus oletukseen, ettei väkivallalla ole muka vastuullisia henkilötekijöitä, vaan paha saavuttaa länsimaiset kansakunnat pyhän vihan tavoin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Yhtä vaikealta tilanne näyttää myös, jos hyväksytään väittämä, että mellakoiden kohteena ei ole kukaan yksittäinen länsimainen ihminen. Poliisin mukaan sen kohteena onkin ruotsalainen yhteiskunta ja legitiimi järjestys. Tosin myös tällä tavoin ajatellen mellakointi edustaa muslimien hyökkäystä länsimaista uskonnonvapautta, uskontokriittisyyttä ja demokratiaa vastaan. Mediassa haastatellun ruotsalaispoliisin mukaan mellakoitsijat houkuttelivat poliisin paikalle heittääkseen heitä kivillä.

Ylen haastattelema ruotsalainen syyttäjäviranomainen kauhistelee maahanmuuttajataustaisten äitien halua opettaa lapsiaan heittelemään poliiseja kivillä. Terttu Kaikkonen -niminen eläkeläinen puolestaan suunnittelee lähtemistä pakolaiseksi ghettotuneelta vuokrataloalueelta, jolta kantaväestö on jo suureksi osaksi joutunut perääntymään.

Paludanin nimitteleminen äärioikeistolaiseksi puolestaan on hullunkurista, sillä nimittelijä on yhtä kaukana nimiteltävästä kuin nimiteltävä itse. Näin ollen molemmat ovat toisistaan katsoen ääriajattelijoita. Yle, jolle äärioikeistolaisia ovat kaikki Marine Le Penistä Rasmus Paludaniin, näyttää olevan äärivasemmistolainen.

Ruotsin onnettomuus on väestönvaihto, jota valtapuolueet ovat ajaneet kansakunnan omaksi tuhoksi. Se osoittaa, että maahanmuutto muodostaa Euroopan maille yhtä vaarallisen uhan kuin Venäjän laajeneminen.

Ne ovat myös keinoiltaan samanlaisia. Molempien tavoitteena on alueiden valtaaminen ja poliittinen haltuunotto, kansankunnan oman vallanperimyksen korvaaminen muualta tulevilla sekä kansan vähittäinen vaihtaminen toiseen.

Suomi on vielä hivenen jäljessä kehityksestä, mutta huolet pois, sillä aivan pian meidän ei tarvitse enää tuntea ylemmyyttä sen vuoksi, että pidättyvämpi maahanmuuttopolitiikkamme voisi olla esimerkkinä Ruotsille. 

Vihreät, vasemmisto, Kepu ja Rkp saattavat meidät Ruotsin peräkantaan aivan pian.

Siitä kertoo muun muassa hallituksen esitys valmiuslaiksi, josta on jätetty pois mahdollisuus kieltäytyä turvapaikkahakemusten vastaanottamisesta. Näin siitäkin huolimatta, että turvapaikkaturistien tuputtaminen Suomeen on Venäjän ilmeinen hybridiase, jota vihollinen todennäköisesti käyttää.

Sellaista asiaa ei näköjään ole, joka saisi vihervasemmiston luopumaan maahanmuuton edistämisestä ei vaikka maailma ympäriltä räjähtäisi.

3. marraskuuta 2020

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

Samalla kun islamistit teloittavat viattomia keskieurooppalaisia terrori-iskuissa, puukko viuhuu myös Suomessa, jossa se osuu uhreihin kuin monikulttuurisessa hedelmäpelissä. Se ei ehkä ole terrorismia vaan katuvandalismia, ainakin sikäli kuin motiivit eivät ole ideologisia, poliittisia, uskonnollisia tai järjestäytyneitä.

Sen sijaan Wienin ullatuksesta on vastuun ottanut terroristijärjestö ISIS, ja iskun tehnyt käytti rynnäkkökivääriä, joka on sotilasase. Tämä kertoo, että Euroopan kaduilla käydään pyhää sotaa. Ranskan tapahtumia käsittelin äskettäin täällä.

Ranskan ja Itävallan tapahtumat osoittavat, että jihadistinen terrori ei näytä laantuvan vaan jatkuu ilman mitään taloudellista tai sosiaalista syytä, joka selittäisi viime päivien iskut. Näyttää siltä, että viime vuosien terrori-iskuja yhdistäväksi motiiviksi jää islamistinen miekkalähetys.

Voi olla, että terrorismia olisi esiintynyt enemmänkin, mutta hetkisen kestänyt suvantovaihe johtuu koronan aiheuttamista matkustusrajoituksista, jotka ovat laittaneet pakolaisvirrat soukemmalle sisäministeri Maria Ohisalon toiveista huolimatta.

Moni Wienin suolauksessa haavoittunut taistelee edelleen hengestään, ja isku tehtiin synagogan läheisyydessä. Tämä osoittaa Turkin Erdoganin esittämät sekä eri puolilla muslimimaita nousseet syytökset hyökkäyksistä islamia vastaan mielettömiksi. Oikeammassa ovat olleet ne, jotka ovat verranneet islamistista terroria fasistien toimeenpanemiin juutalaisvainoihin ja venäläiseen gulagiin.

Myöskään Suomessa kotouttaminen ei näytä onnistuvan. MTV3:n uutiset kertoivat, että Vallilassa lauantaina tapahtuneesta taposta epäillyt ovat 16-vuotias romani ja kaksi ulkomaalaista.

Sen sijaan Yleisradion Internet-uutiset ja Helsingin Sanomat vaikenivat täysin epäiltyjen etnisestä taustasta. Kertomatta jättäminen ei ollut perusteltua, sillä taustalla voi olla merkitystä arvioitaessa monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskuntamallin toimivuutta sosiaalipoliittisesti.

Tämän lisäksi huomio kiinnittyy myös siihen, että rikoksesta epäilty oli päästetty vapaalle jalalle, vaikka häntä epäiltiin Tampereella 3. lokakuuta tapahtuneesta tapon yrityksestä. Vapauttamista koskevaa päätöstä puolustelevien juristien pitäisi ymmärtää, että alaikäisen vangitsemista rajoittava näkökanta ei saisi mennä yleisen turvallisuuden edelle.

Alaikäisen rikoksesta epäillyn vapauttamista voidaan pitää myös eräänlaisena heitteille jättönä. Vapauttamista puoltavat säädökset ovat kotoisin EU-direktiivistä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, joita voi tässäkin yhteydessä moittia kansallisen lainsäädännön sivuuttamisesta.

Yle ei murehdi suomalaisten aina vain ahtaammiksi käyviä asuinoloja.

Sen sijasta, että Yleisradio kiinnittäisi huomiota kotouttamisen jatkuvaan epäonnistumiseen, se perää lastensuojeluun lisää resursseja siirtäen vastuun veronmaksajille. Omasta mielestäni ”nuorisoväkivallaksi” usein luonnehdittu ulkomaalaisten katuvandalismi kertoo ensimmäisen, toisen sekä kolmannen ja ehkä useammankin maahanmuuttajasukupolven sopeutumattomuudesta ja maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta.

Kuluvan vuoden aikana olemme joutuneet kuuntelemaan vetistelyä Yhdysvaltain rotulevottomuuksista muun muassa Black Lives Matter -kampanjan kaiuttamana. Voidaan kysyä, eivätkö valkoiset elämät merkitse mitään, ja oikea vastaus olisi: All Lives Matter. Monikulttuurinen ajatusmalli ei näytä toimivan myöskään maahanmuuttoon lähtökohtaisesti perustuvassa Yhdysvalloissa.

Yleisradion uutiset jaksavat mäkättää, että ”kukaan musta nuori ei saa enää kokea George Floydin kohtaloa” ja käyttää rotupolitiikkaa vaalipropagandassaan. Mitäpä, jos uutisoitaisiin, että Suomessa ja missään muuallakaan kukaan valkoinen nuori ei saa enää kokea Vallillassa surmatun 19-vuotiaan kohtaloa?

Euroopassa kantaväestön henki on halpa, ja uhrit joutuvat ottamaan vastaan syytöksiä ”valkoisten ihmisten pahuudesta”. Sitten nämä haukutut koettavat pelastaa moraalisen asemansa ja säilyttää itsetuntonsa antautumalla sietokykyään ja moraalivarallisuuttaan osoittaviin ymmärtävisiin itsesyytöksiin. Yleisradion uutissivusto iloitsi tänään Natalia Salmela -nimisen bloggaajan hankkineen 169 000 euron vuositulot pitämällä White Trash Disease -blogiaan verkossa (suom. Valkoisen Roskan Tauti). Kyseessä on kosmetiikkablogi, mutta nimi viittaa ikävällä tavalla rotupolitiikalla ratsastamiseen.

Tänään julkaistuja verotietoja esittelevästä Ylen uutisesta käy ilmi, että merkittäviin tuloihin ylsivät vain viihteellistä sisältöä julkaisevat tubettajat ja bloggaajat. Syynä tähän ei ole kyseisten sivustojen suosio vaan se, että mainostoimistojen trendisetterit ja yritysten markkinointipellet kaatavat mainosrahojaan vain populistisille sivustoille, joilla julkaistaan kissavideoita, eikä analyyttisestä ajattelusta ole tietoakaan.

Sen sijaan poliittista julkaisutoimintaa sensuroidaan viranomaisottein ja vältellään kaupallisesti, vaikka aihepiiri on lukijoiden näkökulmasta mitä kiinnostavin. Käsittelin sossumedian populistisuutta mediatutkimukseni sivulla 307.

Ennen vanhaan, kun patriootit olivat vallassa ja rikolliset vankilassa, luotiin hyvinvointi-Suomi, jolla ei ollut juuri lainkaan valtionvelkaa. Nyt kun punavihreät ovat hallituksessa ja patriootit tekaistuissa rasismisyytteissä, vääryys kukoistaa, ISIS-terroristeja tuodaan Suomeen, valtio on korviaan myöten veloissa, ja yhteiskunnaltamme on kadonnut oikeusperustus. 

Terrorismia Eurooppaan tuottaneet poliitikot ovat kausaalisessa vastuussa rajojen auki pitämisestä epäperäisille tulijoille, ja siksi heidät pitäisi saattaa vastuuseen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Mikään järkipuhe ei enää tunnu auttavan, sillä karhulle on turha puhua järkeä, kun pää on sen kidassa. Sanottakoon, että minä puolestani en loukkaa kenenkään tasa-arvoa enkä yhdenvertaisuutta vaan arvostelen kaikkia heidän ansioidensa mukaan täysin riippumatta siitä, kuinka hulluja he ovat.

25. huhtikuuta 2019

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa


Länsimaisille ihmisille tuli jälleen hyvä tilaisuutensa osoittaa, kuinka pidättäydytään antamasta vihalle valtaa, kun ISIS-järjestöön kuuluneet muslimiterroristit tappoivat 321 viatonta ihmistä ja haavoittivat useita satoja pääsiäisen aikaan Sri Lankassa.

Toimittaja Niina Huuhtanen toteaa Iltalehden jutussa, että [k]ansainvälisen politiikan tutkijan mukaan maassa on lisääntynyt viime vuosina ennakkoluuloisuus muslimiväestöä kohtaan.

Turun yliopistosta löydetty tutkija Milla Vaha selittää nerokkaassa analyysissään, että [m]uslimiväestö on ollut ahtaalla jo sisällissodan aikana. He ovat olleet aina pieni vähemmistö ja osaltaan ehkä muiden kansanosien sortama. En tiedä, näkyisikö taustalla maailmalla yleisesti vallitseva muslimiviha, joka on mahdollisesti eskaloitunut Sri Lankassa.

Millan näkemystä ei voi parodioida.
Milla kainostelee akateemisessa aprikoinnissaan aivan turhaan, sillä kyllä hän tietää: terrorismissa on selvästikin kyse muslimivähemmistöä vastaan suunnatusta vihasta.

Intersektionaalisen feminismin ja identiteettipoliittisen etu- ja viiteryhmäajattelun mukaan syy väkivaltaan on aina valtakulttuurina esiintyvän enemmistön. On siis tärkeää, että muslimiväestöä ei häiritä ja he saavat rauhassa räjäytellä kristittyjen kirkkoja, jotta he eivät radikalisoituisi. Analyysin loogisuus puoltaa feminististen naistutkijoiden ja tutkijanaisten saamista entistä enemmän johtavaan asemaan mediassa, politiikassa ja yliopistoissa.

Lehdissä on murehdittu laajalti, että muslimit tappoivat iskuissa Tanskan rikkaimman miehen kolme lasta. Tanska olikin ennen rikas maa, mutta jatkuvan rikastamisen tuloksena rikkauden malja on valahtanut yli, eikä rikkaus kuulu enää vain harvoille vain kaikille. Ikävä kyllä, juuri kukaan ei näytä harmittelevan, että myös iskuissa uhriutuneet muslimit olivat ”rikkaan maustekauppiaan poikia ja myös Fatima räjäytti itsensä ja lapsensa.

Ainakaan marxilainen luokkateoria ei riitä selittämään terrorismin syytä, sillä terrori ei näytä johtuvan köyhyydestä vaan aidosti rikkaudesta, ehkä myös jostakin ideologisesta syystä, mutta mistä?

Nyt on tärkeää, että uskontoaan saa harjoittaa rauhassa kenenkään häiritsemättä.

Tapauksen kautta erottuu jälleen se tosiasia, kuinka vaarallista toisen posken etiikkaa harjoittava kristinusko on nähdessään Paratiisin asiaintilana, jossa lapset leikkivät kyykäärmeiden koloilla.

Ilta-Sanomat puolestaan kirjoittaa anonyymissa pääkirjoituksessaan, että [l]evottomuuksia ehkäistäkseen viranomaiset sulkivat Sri Lankan suosituimmat sosiaalisen median alustat iskujen jälkeen. Toimi rajoittaa ilmaisunvapautta mutta todennäköisesti säästää ihmishenkiä.



Hyvästä tarkoituksesta huolimatta on epäiltävä, että lehti on antanut pelolle vallan. Lontoolaisesta King’s Collegesta puhelimitse tavoittamani islamin asiantuntija Karri Kirkkovene korostaa sitä kauheaa mahdollisuutta, että ihmisten sallittaisiinkin esittää mielipiteensä vapaasti. Näinhän (1) kansalaiset voisivat vastustaa islamin leviämistä poliittisesti, (2) muslimit eivät pääsisi länsimaihin lainkaan radikalisoitumaan ja (3) siten säästettäisiin vielä enemmän ihmishenkiä!

Analyysin kirkkaus vei tämän tekstin kirjoittajalta jauhot suuhun, mutta päätin kuitenkin rohkaistua esittämään näkemykseni tässä poikkeuksellisen sävyisessä jutussani.

On selvää, että vihapuheen vastainen taistelu edellyttää viranomaisilta päättäväisiä toimia. Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Juha Keskinen osuukin oikeaan todellisia vastuun kantajia etsiessään ja vaatiessaan, että viranomaisten täytyy olla valppaina kaikkialla. Vaikka onkin syytä kysyä sitä, miten tämä oli taas mahdollista, toivoa ei ole syytä heittää, sillä [k]aikkien näiden asioiden jäljille on mahdollista päästä.

Synkimmälläkin pilvellä on siis kultareuna, ja asiassa ollaan ikään kuin oivalluksen kynnyksellä. On tosin kysyttävä, miksi iltapäivälehtien toimittajat mainitsevat tappajien olleen muslimiterroristeja, sillä heidän tekemiään terrori-iskujahan on nähty ennenkin. Juuri tämän tapaisessa keskustelun radikalisoitumisessa näkyy valvonnan puute ja esimerkiksi vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen keinotekoinen poistaminen keskuudestamme.

Terrorin arvet kyllä aikaa myöten unohtuvat, mutta viha murentaa yhteiskuntaa pysyvästi, joten rakkautta someen, Suomen kansa. Sananvastuuta myös lehdistölle, sillä mielenilmaukset vihapuhetta vastaan eivät ole koskaan väärin!

Vaikka [t]errorismin vastainen työ vaatii tehokkaita keinoja poliisityössä ja tiedustelussa, ei ole syytä unohtaa inhimillisyyttä, humanismia eikä leikkisyyttä. Iltalehti kirjoittaakin kohtalouskoa tunnustavassa otsikossaan, kuinka suomalaiset Satu ja Pekka välttivät Sri Lankan iskujen pääpaikan, pommiin nukkuminen saattoi pelastaa – ’Tässä oli suojelusta mukana’.

Myös laatujournalismi puree. Aamulehdessä julkaistiin 24.4.2019 filosofian tohtori Arvo Pohjalaisen kirjoitus ”Akateeminen sivistys on paras ase sananvapauspopulismia vastaan”. 

Oikeistopopulistiset ääriliikkeet sanovat, että sen selvittämiseksi, ketkä sinua oikeasti hallitsevat, ota selvää, keitä sinun ei pidä arvostella. Sen sijaan todella sorrettujen vähemmistöjen ja intersektionaalisuuden näkökulmasta sinun pitäisi ottaa selville, ketkä arvostelevat sinua itseäsi saadaksesi tietää, ketkä hallitsevat sinua.


Arvo Pohjalainen puolustaa aidosti sorrettujen sananvapautta barbariaa vastaan.

Aiheesta aiemmin täällä:

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa