26. huhtikuuta 2020

Tottelemisen vaarat


Ihminen on mestarillinen sopeutuja. Hyvän adaptiivisuutensa ansiosta ihminen on pärjännyt evoluutiossa erinomaisesti.

Mutta ihmisen sopeutumis- ja mukautumiskyvyssä piilevät myös vaaransa. Frankfurtin koulukunnan filosofeista erityisesti Erich Fromm ja Theodor W. Adorno arvostelivat jo ennen toista maailmansotaa ihmisten alttiutta auktoriteeteille. He luonnostelivat niin sanotun autoritaarisen persoonallisuustyypin pääpiirteitä kirjoituksissaan.

Monia massailmiöitä, kuten fasismia, kommunismia ja kansanjoukkojen yleistä johdettavuutta onkin voitu selittää ihmisten kyvyllä tai pyrkimyksellä sopeutua, mukautua ja miellyttää. Sopeutumis- ja mukautumiskyky on ihmisille itselleen vaarallinen etenkin silloin, kun he ovat muitta mutkitta sopeutuneet vaikeisiin oloihin esimerkiksi keskitysleireillä, sosialismissa tai joissakin muissa kommuuneissa.

Koko ongelma ei ole kuitenkaan vain vastaanottajien päädyssä. Autoritaarinen yhteiskunta edellyttää autoritaarisen johtajuuden.


Valtamedia rakentaa Marinille puuttuvaa auktoriteettia

COVID-19-kriisin keskellä ihmisten tottelevaisuus punnitaan ja heidän kuuliaisuutensa auktoriteeteille pullahtaa väkisinkin esiin. Suomalaisten tottelevaisuus on liikuttavaa.

Niinpä tässäkin ihanuudessa piilevät vaaransa. Huomaatte kai, kuinka valtamedia kiittää pääministeri Sanna Marinia ”loistavasta johtajuudesta”, ”mallikkaasta kriisin hoidosta” ja ”selkeästä viestinnästä”, jopa poseeraamisesta muotilehti Voguessa.

Valtamedia petaa istuvalle pääministerille auktoriteetin asemaa, vaikka hän ei tee oikeastaan muuta kuin lukee asiantuntijavallan sanelemia välttämättömiä päätöksiä ja toistelee niitä opetellusti kuin hyvässä ja selkeässä koulunäytelmässä.

Myös minä näkisin tänä kesänä mielelläni auringon koronan muuallakin kuin pääministerin hymyilevillä kasvoilla, mikäli näiltä koronaviruksen rajoitustoimilta pystyisi.

En tosin pyri esiintymään potilaiden lääkärinä, sillä olen pelkkä filosofian ja valtiotieteiden lääkäri, enkä sen vuoksi puhu koronaslangia vaan keskityn yhteiskunnan parantamiseen.

Myös muiden kannattaisi koronadiskurssin sijasta jatkaa elämäänsä ja lopettaa asiantuntijavallan matkiminen siitä huolimatta, että ”tartuttavuuslukeman”, ”tautihuipun” ja tuon hullunkurisen ”laumaimmuniteetin” käsitteet näyttävät kaapanneen puheenaiheet ja olevan nyt kaikkien huulilla.

Luulen, että eristystoimet ja kansalaisten tottelevaisuus ovat menneet niin syvälle ihmisten ihon alle, että myös kausiflunssia on sairastettu tavallista vähemmän, joten suurta syytä huoleen ei pitäisi olla.

Olen tosin sitä mieltä, että hallituksen pohtima koulunkäynnin aloittaminen kahdeksi viikoksi olisi perin ajattelematonta ja turhaa. Mutta muutoin rajoitustoimia täytyy vähitellen purkaa ja luottaa siihen, että kansalaiset osaavat jo rajoittaa itseään ilman viranomaisvallan pakkotoimia.

On siirryttävä kaikkien kansalaisten pidättämisestä ja vangitsemisesta riskiryhmien eristämiseen; tosin millekään laukalle ei ole syytä lähteä. On tämä korona sellainen vitsaus, josta ei pidä vitsailla. Tai muuten tulee vitsasta.


Hallituskriisi tb?

Sen totean kyllä, että valtamedia on kohdellut Sanna Marinia ja koko hallitusta silkkihansikkain ja leiponut hänestä suurta liideriä ja auktoriteettia, mikä noudattelee politiikan medioitumisen kaavaa. Jos auktoriteettia alun perin puuttuikin, sitä on tarjolla nyt: ”yhteiskuntavastuunsa” (eli puolueellisuutensa ja kritiikittömyytensä) tunnustavan lehdistön tuella. Mikä ilo vihervasemmistolaiselle hallitukselle!

Mikäli tämä on totta, pääministerin pitäisi olla pian entinen.
Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan ongelmattomasti, kuten saatoitte havaita viime perjantain Iltalehdestä. Jos väitteet Marinin avopuolison osallisuudesta yritystukien jakamiseen ovat totta ja Marin on kiistänyt tämän kaiken julkisuudessa, Marin saattaa olla antanut eduskunnalle väärää tietoa, ja hänestä voi tulla nopeasti entinen pääministeri.

Asiaa pahentaa, että Marin ei antanut eduskunnalle tilaisuutta kysyä asiasta, vaan karanteenissa olostaan johtuen hänen kannakseen kansanedustuslaitokselle jäi Twitterissä kaikelle kansalle esitetty viesti.

Kehnoa on sekin, ettei hallitus ole (ainakaan minun tietääkseni) pystynyt jakamaan kansalaisille yhtään suusuojainta oman ”avautumisella ja sulkeutumisella” jojoilevan spekulointinsa tueksi, vaikka kuonokoppia on ollut tunnetusti tarjolla sopimattomia puhuneille.

Valtamedia on ollut orkestroimassa demareille kannatuskasvua olemalla esittämättä keskeisiä kysymyksiä, jotka koskevat esimerkiksi suojavarusteiden viipymistä.

Myös kysymys lähes 200 miljoonan euron koronatukiaisista mitä oudoksuttavimmille yrityksille ja yhteisöille olisi savikiekkona ilmassa, mutta toimittajista juuri kukaan ei tähtää siihen. Näin on ilmeisesti siksi, että yritystuet ovat korruptiivisen politiikanteon ytimessä, johon kukaan ei uskalla puuttua, iltapäivälehtien kirjoittelua lukuunottamatta. Käsittelin koko järjestelmän tehottomuutta jo vaalikirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019, luku 2.2.).


Lomabussi-ilmiö kriisien keskellä

Sosiaalipsykologiasta tunnetaan lomabussi-ilmiö, jonka mukaisesti ihmiset etelänmatkalla luovuttavat kaiken valtansa ja itsemääräämisoikeutensa matkanjohtajalle ja seuraavat häntä kuin lauhkeat lampaat.

Tämä ilmiö ei saa jäädä Suomessa pysyväksi. Suomi on jälleen potkaistava käyntiin, tottelevaisuuden ja kuuliaisuuden pitää väistyä jatkuvien rajoitustoimien tieltä, kriittisyyden on kasvettava esiin, ja hihat on käärittävä jälleenrakennustyötä varten.

Nimittäin monta asiaa on hoitamatta. Maailma on siirtynyt pysyvien kriisien tilaan: on julkisen talouden rahoitus- ja velkakriisi, on euron kriisi, on EU:n liittovaltiopolitiikan ja kansallisen itsemäärämisoikeuden ristivetoon perustuva kriisi, on pakolaiskriisi ja on kaiken tämän päällä vielä muut kriisit hetkeksi näkyvistä peittävä koronakriisi, joka tosin lienee vain ohimenevä mutta syventää kaikkia muita kriisejä.

Vaikka vallan kulmahammas pilkistääkin esiin valtaapitävien tahoilla koronakriisin mahdollistamien poikkeustoimien kautta, on syytä palata hoitamaan näitä muita paljon jatkuvampia kriisejä heti tai niin pian kuin mahdollista.

Sen vuoksi kansalaisten ei tule tuudittautua pysyvän tottelemisen vikasietotilaan, sillä kulkuneuvomme ei ole etelänlomabussi, jonka autoemäntänä toimii Sanna Marin.

23. huhtikuuta 2020

Turvapaikkapoliittinen kuolemalla huijaus? – Lavasteet kuin Shakespearen tragediassa


Muistatte kai Romeon ja Julian, tuon Shakespearen tragedian, jossa Julia lavastaa kuolemansa päästäkseen eroon kurjista sukulaisistaan ja sitä kautta Romeon luokse. Tietokatkoksen vuoksi Romeo kuitenkin luulee Julian kuolemaa todeksi ja surmaa itsensä epätoivossaan.

Hieman samanlainen tragedia on nyt toistumassa pakolaispolitiikassa. Turun Sanomat ja muutamaa minuuttia sen jälkeen myös Yleisradio kertoivat, että Suomelle ihmisoikeustuomion aiheuttanut surma olikin ehkä huijaus ja että irakilaismiehen epäillään olevan yhä elossa.

Tapahtumat juontavat juurensa yli kahden vuoden taakse, jolloin ”Aliksi” sanottu irakilaismies määrättiin turvapaikkahakemuksen tutkimisen jälkeen Suomesta käännytettäväksi, ja hän päätti palata vapaaehtoisesti Irakiin.

Hetkistä tämän jälkeen Yleisradio lähetti perään toimittajansa Jessica Stolzmannin ja Eero Mäntymaan, jotka raportoivat Alin kuolleeksi lähes välittömästi tämän Bagdadiin saapumisen jälkeen.

Vauhti oudoksutti minua, ja epäilin kirjoituksessani helmikuussa 2018, miten kummassa ketään nobodya voitaisiin löytää salamannopeasti kiikaritähtäimeen 6,7 miljoonan asukkaan kaupungissa etenkään, kun tavoitteena ei ollut mikään julkisuus. Mutta ”laukaukset vain kajahtivat” Bagdadissa kuin kelpo dekkarissa.

Yle liitti tarinaan sittemmin kokonaisen juttusarjan. Ylen julkaisema narratiivi oli ilmeisen uskottava, sillä olihan Yle aloittanut tarinan jo elokuussa 2017 haastattelemalla Alia erääseen toiseen juttuun, jossa valiteltiin pakkopalautettavien kovaa kohtaloa.

Valtiollisen Yleisradion ”totuus” on ollut ilmeisesti vaikuttamassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamaan tuomioon, samoin Alin sukulaisen esittämät kuolintodistukset, joiden aitoutta epäillään. Ylen eräässä jutussa kerrottiin palautettavien mahdollisesti tulevan vielä takaisinkin Suomeen, mikä saattaa nyt toteutua, jos kuolleena pidetty löytyy elossa.

Myöhemmässä uutisoinnissaan Yle kuvailee turvapaikkahuijausta ”ennennäkemättömäksi”. Tosiasiassa kyseessä oli ullatus, joita on nähty lähes kaikkien turvapaikkapolitiikkaa koskevien ratkaisujen kohdalla tavan takaa, onpa kyse sitten sosiaaliturvan väärinkäyttöä koskevista tapauksista tai turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista.

Kiinnostavaa asiassa on Suomen viranomaisten toiminta. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) julisti EIT:n päätöksestä kuultuaan, ettei Suomesta palauteta enää ketään kuolemanvaaraan (kirjoitin aiheesta täällä). EIT:n langettama tuomio oli pohjana laajalle poliittiselle linjaukselle, jonka vuoksi palautukset Irakiin keskeytettiin. Poliittisen vihervasemmiston etäispäätteet yliopistoissa ja yhteiskunnassa sormettivat voivotuksiaan nettiin, ja apurahakapinalliset saivat moraaliposeeravalle vieraskoreudelleen kaikupohjaa.

Ohisalon kannanotto herätti paljon paheksuntaa, sillä viranomaiset eivät olleet tuominneet turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemiä rikoksia mitenkään alkaen Otanmäen surmasta ja päätyen Hämeenlinnassa tämän vuoden alkupuolella tapahtuneeseen henkirikokseen. He eivät mekastaneet maahanmuuttajien suomalaisiin kohdistamien veritekojen vuoksi kuuluvasti vaan katselivat asioita välinpitämättömästi läpi sormien. Myös valtamedialla on ollut koko ajan sormensa pelissä.

Viranomaiset ja korkeat tuomioistuimet eivät useinkaan tutki asioita vaan lukevat vain niistä kirjoitettuja papereita. Niin ehkä on käynyt myös EIT:ssä sen langettaessa Suomelle poliittisen tuomion Suomen tekemästä turvapaikkapäätöksestä. Turvapaikkapolitiikka ja sen normatiiviset jatkot tuomioistuimissa ovat muodostuneet virtuaalipirskeiksi, joiden perusta on pitkälti fiktiivinen.

Mikäli surmatuksi luultu löytyy nyt elossa, niin kuin hyvään saippuasarjaan kuuluu, on tuomio kumottava mutta siihen perustuvat Ohisalon kannanotot pidettävä esillä ja voimassa. Näin kaikki voivat huomata, kuinka leväperäistä sisäministerin toiminta on. Myös Ylen ja muun valtamedian ilo oikeassa olemisestaan saattaa osoittautua ennenaikaiseksi.

Jessica Stolzmannin ja Eero Mäntymaan kirjoittelu valtiollisen Yleisradion verkossa on erityisen moitittavaa. He ovat ilmeisestikin syyllistyneet tarinointiin vakavassa asiassa, jossa on kyse turvapaikanhakijoiden palautuksista ja jopa kuolemasta, ja siten rikkoneet uutisjournalistisia periaatteita.

Yleisradion toimittajina he ovat valehdelleet ja esittäneet mielikuvituksensa tuotteet tietoina ja uutisina. Heidän toimintansa on omiaan heikentämään luottamusta pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin osoittamalla, että muukin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden asemaa koskeva valtavirtaviestintä voi olla valheellista. Sen vuoksi kyseiset toimittajat pitäisi irtisanoa Yleisradion palveluksesta.

Itse ongelma ei kuitenkaan koske vain Yleisradiota. Katson, että Suomen viranomaisten ensisijainen tehtävä olisi huolehtia Suomen kansalaisten turvallisuudesta kaikkialla eikä vieraiden maiden kansalaisten turvallisuudesta heidän kotimaissaan.

Suomi ei ylipäänsä voi olla vastuussa muiden maiden turvallisuustilanteesta eikä vieraiden maiden kansalaisten kuolemanvaaraan joutumisesta kaukaisissa maissa, joiden kanssa maallamme ei ole konfliktia.

Tilanne sisäministeriössä ei saa mennä niin mädäksi, että viranomaisia aletaan viilata linssiin kuolemalla huijaten. EIT ei saa toimia Shakespearen tai hänen haamukirjoittajansa tavoin (hänellä itselläänhän oli mahdollisesti valtamedian tapainen avustaja kulissien takana). Tuloksena ei saa olla elvistelyä, jonka mukaisesti EIT suoltaa päätöksiä kuin hedelmäpelistä ja Ohisalo saatuaan paperin laittaa sen eteenpäin tyyliin: kirjeen ”milloin saat vain sen, käynnistäthän Alfa Romeon”.


Aiheesta aiemmin:

Ylen puolueellista pakolaisjournalismia
Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – Täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla
Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

22. huhtikuuta 2020

Business Finland – Korruptiivisen Suomen kuva ja kukkanen

Manus manum lavat – käsi kättä pesee. Tulipa sopivaan saumaan. Nykyisin, kun käsien peseminen on suositeltavaa, on julkisia hallintotehtäviä hoitamaan perustettu yhtiö Business Finland ilmeisestikin töhrinyt kätensä mämmiin ja pyrkinyt pesemään handynsä kuin Pontius Pilatus: syyttömänä, viattomana ja vailla vastuuta.

Business Finland perustettiin 2018, kun teknologiarahoittaja Tekes ja vienti- ja rahoituspalveluja tarjonnut Finpro (entinen Suomen ulkomaan-kauppaliitto) yhdistettiin. Business Finland toimii työ- ja elinkeinoministeriön tulosohjauksessa, ja sen pääjohtajan nimittää valtioneuvosto.

On jo sinänsä outoa (ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan myös perustuslain vastaista), että julkisia tehtäviä on siirretty yhtiölle. Asiasta kirjoitti muiden muassa Helsingin Sanomat.

Laki on edellisen hallituksen ajoilta, ja vastuuseen kurvien vetelemisestä suoriksi voisi saattaa entisen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja ministeri Mika Lintilän (kesk.). – Annettiinko eduskunnalle väärää tietoa moista korruptiojärjestelmää luotaessa?

Menettely on taaskin kovasti kepulainen. Mieleen tulee Kehittyvien maakuntien Suomi ry, jonka tarkoitus oli professori Esko Riepulan ja tutkija Petri Koikkalaisen mukaan luoda systemaattinen korruptiojärjestelmä Suomeen (ks. Riepulan ja Koikkalaisen teosta Näin valta ostetaan, 2009).

Ja sitten tulevat nämä yrityksen harjoittamat rahoituskiemurat. Pääministeri Marin tuossa tviittasi ihan vasta äsken saaneensa tietoonsa, että Business Finlandin rahoja on virrannut kymmenin tuhansin myös pääministerin avomiehen työpaikalle ilman, että tämä olisi osallistunut yhtiön operatiiviseen toimintaan tai avustuksen hakemiseen.

Tarvitseeko osallistua, kun hakemuksen voi kuiskata korvaan lakanoiden välissä? Hakemattomuus osoittaa vain korruptiivisen suhteen vaikuttavuutta. Pääministerin puolustelu kuulostaa samalta kuin Anneli Jäätteenmäen ”puhun niin totta kuin osaan”. Myös seurausten tulisi olla samanlaiset.

Entä sitten sadantuhannen avustukset jollekin huutokauppahuoneelle? Ilta-Sanomat listasi luettelon kaikista niistä firmoista ja yhdistyksistä, jotka ovat saaneet Business Finlandilta yli sadan tonnin avustuksen. Listalla on mittaa kuin elokuvan lopputeksteillä.

Tällaisten avustusten suurin ongelma on rahanjaon kriteerittömyys ja huonot tai monitulkintaiset arviointiperusteet. Myöntöperusteetkin ovat usein hämärät ja määrittelemättömät: yleensä mielipiteidenvaraiset, ideologiset ja poliittiset. Ystävänkauppaa tehdään, ja sosiaalista pääomaa vaihdetaan vastalahjaksi.

Ovat siis kuin osuuskaupan vaalit, joissa edustajistoihin valittiin taas huomattava määrä eturivin poliittisia vallankäyttäjiä, ministereitä ja kansanedustajia. Näin he voivat tehdä S-osuusliikkeen mieleisiä ratkaisuja poliittisessa hallinnossa ja nauttia osuusliikkeen vastalahjaksi antamista alennuksista, hotellieduista ja kokouspalkkioista hyvien päätösten vastalahjaksi.

Huikea korruption muoto sekin, ja kaikki tämä ihan avoimesti silmiemme edessä sekä ”kansanvaltaisten vaalien” lavasteissa, mikä tietenkin hälventää korruption leimaa. Demokratian, varsinkin sosiaalidemokratian tunnelma on valtava, ja jääviyssäädökset, jotka kaikkien pitäisi tuntea, eivät paina mitään.

Tiedoksi kaikille voin sanoa, että tällaista on myös tieteen rahoitus. Myös tieteissä rahoitusta myönnetään esimerkiksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta lähinnä poliittisesti suunnatuille hankkeille, joiden päälinjat määrää – yllätys, yllätys – valtioneuvosto (Suomen oloissa neuvostovaltio). Ei siis ihme, miksi noin 55 miljoonan euron vuosittain jaossa olevaa verorahaa päätyy nyt vihervasemmistolaisen totuuden tilkitsemiseen, kuten taloudellisesti kestämättömien ilmastopoliittisten päätösten pönkittämiseen (käsittelin asiaa täällä).

Olen sitä mieltä, että elinkelvottomien yritysten ja tarpeettomien yhdistysten tukeminen Suomen valtionbudjetista pitäisi lopettaa tai leikata murto-osaansa. Siinä on todella savottaa, sillä julkisen talouden tuki kaiken maailman maailmanparannusyhdistyksille ja kirahvikarnevaaleille on miljardiluokkaa. Tulkoot toimeen talkootyöllä.

Suomi on sosiaalisen korruption luvattu maa, ja siksi kansainvälisillä korruptiontutkijoilla on ollut vaikeuksia sitä huomata. He laskevat vain euroja ja senttejä mutta eivät tunnista korruptiota, joka perustuu sosiaalisen pääoman ja kirkkain silmin jaetun julkisen rahoituksen väliseen vispilänkauppaan. Kauppatavarana ja vaihdon välineinä toimivat ”sosiaalinen luottamus”, mediassa ”yhteiskuntavastuu” ja muilta osin virkanimitykset.

Tällaisissa kriisioloissa ja häiriötiloissa on se hyvä puoli, että niiden kautta byrokratian julkisivuihin syntyy murtumia, ja viranomaisten korruptiivinen toiminta paljastuu, niin kuin myös siinä surullisen kuuluisassa kuonokoppakaupassa.

Käsidesiä nyt.

19. huhtikuuta 2020

Koko Suomi sairastaa


Jörn Donner kirjoitti aikoinaan teoksen nimeltä Terveenä sairaalassa. Koronakriisin keskellä koko Suomi puolestaan näyttää sairastavan terveenä.

Ihmiset viruvat ja potevat sairastamisen kaltaisissa oloissa, vaikka terveinä valtaosin ovatkin. Pysytellään kotosalla, hoidetaan etähommia kuin sairaslomalla, ei matkustella ja niin edelleen.

Herää kysymys, onko tällaisessa terveenä sairastamisessa mitään järkeä. Ehkä olisi syytä siirtyä kaikkien kansalaisten ja yhteiskunnan toimintojen rajoittamisesta pelkästään niin sanottujen riskiryhmien eristämiseen.

Yleisiä rajoitustoimia ei tulisi nähdäkseni jatkaa enää toukokuun puolivälin jälkeen. Siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä, sillä ihmiset ovat jo nyt sisäistäneet diskreetin käyttäytymiskoodin.

Poikkeusoloja ei ole syytä jatkaa valtaväestöä koskien, sillä haitat muodostuvat hyötyjä suuremmiksi. Valtiollisia rajoitustoimia ei tarvita, sillä ihmiset osaavat jo itsekin kontrolloida toimintaansa ja vältellä virusta.

Tilanne on samanlainen kuin pakkoruotsin kohdalla. Pakkoruotsista pääsee eroon, kun opiskelee ruotsia vapaaehtoisesti. Julkisen vallan kurinpitoakaan ei tarvita, kun jokaisella on oikeus rajoittaa omaa liikkumistaan niin paljon kuin haluaa, ihan vapaaehtoisesti.

Suomalaisten rakkaus rajoitustoimiin heijastelee kansamme autoritaarisuutta ja kuuliaisuutta. Turvallisuudestaan voi kuitenkin huolehtia oman itsemäärämisoikeutensa pohjalta, eikä siihen tarvita valtiovallan rajoitustoimia. Pysyköön sisällä, ken pysyy.

Koronakriisi opettaa jotakin myös terveyshallinnostamme. Terveys- ja turvallisuusviranomaiset (pääasiassa Huoltovarmuuskeskus) onnistuivat sössimään kuonokoppakaupan tavalla, joka osoitti, että tähänkin asiaan liittyi jonkinlaista korruptiota. Koronaan hoivakodeissa kuolleet puolestaan lipsahtivat pois THL:n tilastoista. Jos kyseessä oli tilastonikkarointi, se herättää epäilyksen, että terveysviranomaiset salailevat asioita osoittaakseen rajoitustoimien ja terveydenhuollon tehokkuutta.

Riittävästi ei ole selvitetty sitäkään Ylen raportoimaa tosiasiaa, miksi somalinkielisillä helsinkiläisillä on väestösekvenssiin suhteutettuna yhdeksänkertainen määrä koronatartuntoja muihin helsinkiläisiin verrattuna. Onko kyseessä kieliongelma, ymmärtämisongelma, kulttuurisesta erilaisuudesta, sopeutumattomuudesta, alttiudesta, heikosta resistenssistä vai mistä johtuva ongelma?

Terveydenhuolto ei ole turhanpäiten sairaala- ja terveyskeskuskomedioiden lähde. Vahvasti normatiivisella toimialalla esiintyy helposti monenlaista vallankäyttöä ja puhdistustoimintaa.

Kun väärinkäytöksiä esiintyy niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin virustartuntojen hillitsemisessä ja hoitamisessa, miten suuria moraalisia ongelmia koituisikaan jossakin vakavampia dilemmoja koskevassa yhteydessä, kuten eutanasiassa? Asia on merkityksellinen, sillä eutanasiaa koskevaa lakihanketta on oltu tuomassa eduskuntaan jo pitkään (aiheesta täällä).

Jälleen näyttö siitä, että julkista valtaa ei ole vain kunnioitettava vaan myös pelättävä.

9. huhtikuuta 2020

Kenttäpostia viruspolitiikan vainioilta


Kriisit, sodat ja yhteisiksi mielletyt viholliset tuppaavat nostamaan istuvien hallitusten kannatusta. Valtaapitävät ovat aloittaneet myös sotia ihan vain yhdistääkseen kansakuntaa tai nostaakseen omaa suosiotaan.

COVID-19 tuli siis kuin lahjana Suomen hallitukselle, jonka kannatus oli vaipunut valliriutan alle. Valtavirtamedia iloitsee nyt, että SDP:n kannatus on noussut poikkeustilan aikana ja lähestynyt Perussuomalaisten ykkössijaa sekä joidenkin tiedustelujen mukaan on ylittänytkin sen.

SDP:ssä ei silti kannata pukeutua Ferrarin vaatteisiin. Kyse on vahvistusharhasta: syntyy mielikuva, että hallitus hoitaa asioita hyvin laittaessaan toimeen välttämättömiä ja opposition jo pitkään vaatimia toimia.

Niinpä lehdistönkään ei pitäisi kaataa kiitoksiaan Marinin laariin, vaikka puolueellisuudessaan se tietenkin niin tekee. Median paijaaman pääministerin ”selväsanaisuus” ja ”vakuuttava esiintyminen” eivät ole mitään sellaista, millä ratkaistaisiin yhtään mitään.

Flunssakriisi on hallituksen onnenkantamoinen myös siksi, että samastamisharhan kautta hallitus saa anteeksi aivan kaiken. Ajatuskulku on: valtiontalouden romahtaminen ei ole miltään osin hallitusohjelman syytä, vaan ”tilanne vain on niin vaikea”.

Ja kansa ryntää tueksi. Näin peittyy tosiasia: hallituksen kurja velkaannuttamispolitiikka on jo aiemmin johtanut siihen, ettei taloudellista joustovaraa kriisin kohtaamiseksi ollut yhtään.

Demarien kannatuskasvu johtuu median hallitukselle kriisin aikana antamasta huomiosta: valtamedian ja hallituksen yhteisestä ilmatilanvalvonnasta.


Liikkumisrajoitusten toivottomuus

SDP:n kannatusnoususta päätellen demarien tyypilliset äänestäjät tykkäävät poikkeustilasta ja rajoitustoimista. Se ei ole ihme, sillä rajoitukset kuuluvat reaalisosialismiin, kuten autoilijoiden ja omakotiasujien kurittaminenkin.

Me perussuomalaiset näemme kansalaisten rajoittamisen pelkästään välttämättömänä pahana. Meistä suuri osa on sydämeltään yksilönvapauden ja kansanvallan kannattajia.

”Jotain” täytyy tietysti tehdä (vähän niin kuin bailattaessa sadetanssia), mutta epäilen esimerkiksi Uudenmaan rajaratsioiden järkevyyttä. Virushan ei kysy rajan yli liikkuessaan matkan tarkoitusta. Tauti kulkee kulkutaudille tyypillisesti yhtä hyvin työmatkaliikenteen, kotiin palaajien kuin ”välttämättömien rajanylitystenkin” kyydissä.

Kun virus on tavoittanut alueelliset keskukset, se leviää niistä pitkin kyliä ja kaupunkeja. Uudenmaan sulkeminen jarruttaa vain vähän.

Paljonko? Kenties parisen viikkoa, ja tilanne Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa on jo nyt samanlainen kuin se hetki sitten oli pääkaupunkiseudulla.

Paniikkijarrutuksella voi olla merkitystä teho-osastojen kapasiteetin kannalta ja hoitokysynnän jakamiseksi pitemmälle aikajänteelle, mutta vaikutus lienee lopulta marginaalinen.

Jos Suomen valtionrajat olisi suljettu pikaisesti ja Perussuomalaisten vaatimusten mukaisesti, olisi Uudenmaan eristäminen voitu välttää.


Muuttuuko turvapaikkapolitiikka?

Viruksen leviämisen estäminen tai matkailijoiden motiivien kysyminen ei tunnu nyt olevan ainakaan tuota paljon parjattua rasismia. Hullunkurista meneillään olevassa tilanteessa on, että kun vallassa oli oikeistohallitus, rajoja ei saatu millään soukemmalle pakolaiskriisin aikana. Ei, vaikka myös se aiheutti valtiontalouteen 1,5 miljardin euron loven välittöminä kustannuksina, lopulta paljon enemmän.

Nyt kun maata hallitsee vihervasemmistolainen hallitus, rajat saatiin vihdoin kiinni, ainakin näennäisesti. Tämän täytyy olla magiaa: kuin taikamatolla lentäisi. – Ja niin se onkin. Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo ei ole pyörtänyt ainakaan julkisesti puheitaan turvapaikkahakemusten vastaanoton jatkamisesta kriisin aikana.

Hallituksen 17.3.2020 järjestämässä tiedotustilaisuudessa, jossa kerrottiin suomalaisten ihmisten rajoittamiseen tähtäävistä toimista, Ohisalo totesi, että poikkeustila ei koske turvapaikanhakua ja että turvapaikanhakijat voivat edelleen esittää turvapaikkahakemuksia, jotka tutkitaan. Tautisena Suomeen saa siis tulla, kunhan lausuu taikasanan asylum. Tämä merkitsee, että hakija voi oleskella maassa prosessin ja mahdollisen valituksen käsittelyn ajan.

Sivumennen sanoen Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä taudin leviäminen on lähtenyt lentoon – median aprikoimista syistä. Herää kysymys, onko ongelmana sittenkään viranomaisten huono tiedottaminen taudin vaaroista tai suojautumisen tärkeydestä, vai olisiko ongelma informaation vastaanottajien päädyssä.

Selityksinähän voivat olla ahtauden ja asuinkurjuuden lisäksi myös välinpitämättömyys tai kulttuuri. Somalitaustaisen lääkärin mukaan somalikulttuuriin kuuluu sairastuneen luona vieraileminen. – Niin myös suomalaiseen kulttuuriin, mutta se ei nyt ole yhteiselon parhaaksi.


Talouden elvytys vaikeaa kuin potilaiden elvytys

Muutoin olen sitä mieltä, että Ruotsin alun perin valitsema strategia viruksen nujertamiseksi saattaa olla pitkällä tähtäimellä oikea. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä ottaen huomioon kuolleisuusluvut ja ruotsalaisten tekemät käänteet.

Tilanne on kuitenkin seuraava: tautia ei saada talttumaan muutoin kuin rokottamalla tai siten, että väestö saa niin sanotun laumaimmuniteetin, joka saapuu sairastamalla. Rokotteen kehittely voi kestää vuosia, eikä lopputulos ole taattu. Noin 60–80 prosentin sairastuvuus ja sitä kautta saatu immuniteetti johtaisivat tartuttamislukemien laskuun ja viruksen vetäytymiseen.

Minkään maan talous ei kestä kriisin pitkittymistä. Kansalaisten hermotkaan eivät kestä. Jo nyt Suomen valtiontaloudelle on syntymässä yli 10 miljardin alijäämä, eikä maataloustieteilijä Päivi Nergin (kd.) ehdolla olo valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi ainakaan asiaa paranna.

Taudin taloudellisista tuhoista tulee shokeeraavia. Yritysten kuolemat johtavat kurjuuteen ja dramaattisiin seurauksiin. Syrjäytyminen ja itsemurhatilastot synkistyvät. Oheisvaikutukset saattavat kaataa hautaan toisen mokoman ihmisiä varsinaisen taudin lisäksi.

Myös hyvinvointiyhteiskunnan perusta repeää. Tehohoitopaikkoja voidaan joutua lopettamaan jo siksi. Italiassahan kuollaan laajalti juuri sen vuoksi, että valtiontalouden huono tila on rapauttanut terveydenhuoltojärjestelmän. Laumaimmuniteetin tavoittelulla on kiire.

Kyseessä on aito dilemma, jossa haetaan tasapainotilaa yhteiskunnan toiminnan ja suojautumisen välillä. Myöskään elvytys ei enää auta. Lelurahan pumppaaminen valtiontalouksiin voi käynnistää inflaation. Se vaanii myös toista kautta. Aluksi hintoja lasketaan kulutusvolyymin kasvattamiseksi, mutta hetken kuluttua hinnat lähtevät nousuun, sillä kauppa ja teollisuus haluavat liikevoitot edes siitä vähäisestä peruskysynnästä, joka välttämättä jää.

Tuotantokoneisto hiipuu. Talous supistuu. Italian ja Espanjan kaltaiset valtiontaloudet kaatuvat ja eroavat euroalueesta, mahdollisesti koko EU:sta, ja EU romahtaa. Erimielisyyksien kärjistyessä voivat alkaa unionin hajoamissodat, joissa kuolee miljoonia ihmisiä.

Kansat ovat kaduilla. Vain ilmasto kiittää, kun huvitteluliberaalien ja city-vihreiden suosima lentomatkailu ja massaturismi vähenevät. – Todennäköistä? Ehkä ei, mutta mahdollista kylläkin. Valtiot, valtioliitot ja hallitsijat ovat ennenkin kaatuneet kulkutauteihin.

Sitä turning pointia, jossa torjuntatoimet kääntyvät kokonaisvaikutuksiltaan kielteisiksi, tuskin osaa laskea kukaan. Parametreja on liikaa, samoin kerrannaisvaikutuksia ja niiden kerrannaisvaikutuksia. On toimittava sokkona ja arvausten varaisesti – myös sillä poliittisella riskillä, ettei kiitoksia tulevaisuudessa jaella.

Varmaa on, että äärimmäiset suojelutoimet saavuttavat jossakin vaiheessa kriittisen pisteen, jossa tavoitettava rajahyöty muuttuu negatiiviseksi. Rajoitukset täytyy purkaa hyvissä ajoin sitä ennen.

Jos rokotteen ja hoitojen kehittely kestää ennusteissa mainitut 1,5–2 vuotta, väestön on johdonmukaisinta ottaa tauti vastaan venytetylle jaksolle pitkitettynä aikana ja aalto kerrallaan – tietenkin riskiryhmiä suojellen, muttei koko väestöä toisistaan eristäen. Vaikka Ruotsi vetääkin kansalaisvapauksia kiinni, rajoituksia jouduttaneen poistamaan Suomessa ja kaikkialla muuallakin, jotta laumaimmuniteetti saataisiin aikaan hallitusti.


Valtamedia tiedostaa ”yhteiskuntavastuunsa”
  
Sairastaminen todennäköisesti leviää ja jatkuu. Poliittiseen diskurssiin ponnahtanut laumaimmuniteetin käsite on sartrelainen siinä missä myös jonon tai pahoinvoinnin (la nausée) käsite. Ne viittaavat massakulttuuriin, ahdistukseen ja väestöjen hallintaan samoin kuin naturalismille ominainen sanankäyttö yleensäkin. Puheet laumoista tai lajeista karmivat joidenkin selkäpiitä vain siksi. He eivät ymmärrä keskustelun liittymistä naturalistiseen viitekehykseen, joka sinänsä on juuri niin vulgaari ja brutaali kuin luonto yleensäkin on.

Väestöjen hallintaan on tässä sodassa paneutunut jälleen myös valtamedia. Näemme päivä päivältä enemmän juttuja, joilla tähdätään viranomaisten tavoittelemiin käyttäytymisvaikutuksiin.

Nyt jos koskaan on kriittinen journalismi pannassa, jopa kaulapannassa. Muutamat kansanedustajat ovat jo oma-aloitteisesti ilmoittaneet luopuvansa kärkevistä keskusteluista tai vihaiseksi sanotusta puheesta – tunnustaen epäsuorasti antautuneensa niihin aiemmin. Huvittavaa kyllä.

”Faktajournalismi” näyttää olevan nyt sitä, että julkaistaan tilastoja ja hallituksen tiedonantoja kuin Pohjois-Koreassa, jossa on lupa julkaista ainoastaan jälkimmäisiä ja jossa muutoinkin vallitsee täydellinen sananvapaus mutta ei vapautta sanomisen jälkeen.

”Yhteiskuntavastuustaan” valtavirtamedia pyrkii huolehtimaan myös kriisiaikoina omaksi edukseen, mainostaessaan itseään luotettavan ja todenperäisen tiedon jakelijana. Siis kaikki irti koronasta. Kuinka helppoa nyt onkaan poseerata faktatiedon jakelijana, kuten Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi lehden juttujen loppukaneeteissa, esimerkiksi täällä.

Tosiasiahan on, että nykyisessä kertomustaloudessa faktapohjaisuus on menettänyt lähes kokonaan merkityksensä, kun jutut koostuvat yksittäistapausten laajennuksista valtaviksi yleistyksiksi, ja kertomukset alkavat kaduilta, kuten Kaurismäen elokuvissa. Henkilökohtaisen aineksen hallitessa maisemaa on todeksi tai epätodeksi osoittaminen joutunut väistymään, ja kyse on aina vain tulkinnoista.

Valtavirtamedian journalismi on jo pitkään koostunut lähes kokonaan postmodernien toimittajien omista analyyseista ja näkökulmista, jotka peittävät lehtien sivut, ja tosiasiatiedot on pantu ”kainalojuttuihin” tai ”faktanurkkiin”. Biologisperäisen fakta-aineksen ponnahtamista otsikoihin voi pitää nyt median yrityksenä todistella omaa luotettavuuttaan.

Se käy kätevästi, sillä koronakriisin hallinta ei sisällä ideologisia kiistoja vaan vaatii pelkkää pragmatiikkaa. Median on siis vaivatonta luoda itsestään luotettavaa kuvaa, sillä välitettävänä on lääke- ja biotieteiden pohjustamaa melko kiistatonta informaatiota – toisin kuin monitulkintaisemmissa kysymyksissä, kuten ilmastopolitiikassa. Tähän voisi nostaa foucaultlaiset väitteet biovallan olemuksesta, mutta jostakin syystä asia ei näytä kiinnostavan toimittajia lainkaan.

Moraalista positiota voi parannella menemällä hallitusvallan tueksi, niin kuin valtavirtamedia on aina Suomessa tehnyt, paitsi jos vallassa olisi perussuomalainen puolue ja sen neuvot hallitukselle.

Taudin leviämistä ja kulkua raportoiva uutisointi on luonteeltaan lähinnä datan eikä tiedon jakelua. Se on tilastotulosten toistamista lehdissä. Mittarimadot laskevat kuolleita ja tilastonikkarit tartuntoja. Prognoosiprofessorit laativat ennusteita. Ja toimittajat laittavat nämä kaikki lehtiin. On olevinaan ”faktajournalismia”.

Mutta oikeasti kyseinen toiminta ei ole journalismia. Se on vanhanaikaista reportterina toimimista: tapahtuneiden toistamista. Tietokaan ei ole koskaan pelkkien tilastojen välittämistä. Se olisi juuri tuota dataa. Filosofisesti katsoen tietoa datasta tulee vasta, kun se saa merkityksen ja tulkinnan ihmisen tajunnassa. Ja juuri tästähän alkavat poliittiset kiistat, ja yhteiskuntaa koskeva tieto paljastuu subjektiiviseksi.

Tiedon suhteellisuus ja persoonallisuus, sen merkitykset ja erilaiset tulkinnat, eivät ole mitään ”valemedian” oletetusti harjoittamaa pseudojournalismia. Erilaiset näkemykset siitä, mitä datan pohjalta pitäisi tehdä, kertovat vain tiedon mielipiteidenvaraisuudesta.

Väite valtamediasta oikean tiedon jakelijana (sen toistaessa tilastoja), on siis pelkkä kupla. Lopulta kaikki palautuu kysymykseksi tilastotietojen merkityksestä, mikä puolestaan on sangen poliittinen asia.

Ja politiikkahan on mielipiteitä. Erilaisten mielipiteiden esiintyminen yhteiskunnassa taas ei ole valetta. Niiden tukahduttaminen ja kertomatta jättäminen, sensuroiminen ja valikoiva journalismi kyllä valheellisuutta on.


Elämän tarkoitusta etsitään koronakriisin taisteluhaudoista

Valtavirtamedian tapa orkestroida julkisuutta ja kansansuosiota näkyy paitsi suitsutuksissa Sanna Marinille, myös median tavassa luoda julkisuuspääomaa sen suosimille tieteilijöille. Kun valtakunnanfilosofi Pekka Himasen mikrofoni suljettiin, Ilta-Sanomat päätyi petaamaan julkisuutta Frank Martelalle, joka lehden mukaan kertoo elämän tarkoituksen yhdessä lauseessa – asia, jota on kuulemma kyselty häneltä baareissa.

Ei siitä nytkään yhdellä lauseella selvitty, mikä paljastaa erään zen-viisauden. Myös jokaisen Twitterin käyttäjän pitäisi tietää, että maailma ei mahdu yhteen lauseeseen, sillä ensimmäistä väitettä pitää aina hieman täsmentää ja niin edelleen loppumattomiin.

Minäpä kerron, mitä itse ajattelen näistä tarkoituskysymyksistä. Elämällä sinänsä ei ole muuta tarkoitusta kuin pitää itseään yllä. Se on orgaanisen elämän tarkoitus, myös viruksen. Tarkoituksesta puhuttaessa haetaankin yleensä merkitystä. Ihmiset haluavat elämälleen merkityksen. Se taas voi olla vain henkilökohtainen.

Aristoteles, joka ajatteli lähes kaikkea ensimmäisenä, vastasi että merkityksen antaa onnellisuuden (eudaimonia) tavoittelu, jossa auttaa sofrosyne (kohtuullisuuden periaate). – Aika laajakantoisia kattokäsitteitä, joiden alle sopii mitä vain. Älkää kuitenkaan luottako liikaa tuohon antiikkiseen Stoteleen Ariin ja olkaa kohtuullisia myös Martelan kanssa kapakassa, mikäli niihin jälleen jonakin päivänä pääsette.

Merkitys löytyy nimittäin persoonallisista mielekkyyden kokemuksista. Esimerkiksi Martelan kohdalla se voisi olla hyvän virkaistuimen saaminen ahterinsa alle. Ja onhan noita Martelan firman toimistokalusteita ministerien ja heidän avustajakaaderinsakin käytössä (tämä ei ole product placementia vaan aitoa tunnustusta kotimaiselle tuotannolle).


Eikö nyt ole aikaa?

Ainakaan viruksen elämällä ei ole havaittu olevan sen enempää tarkoitusta kuin merkitystäkään, ellei tarkoituksena pidetä tuota pyrkimystä pitää itseään yllä. Puhe on väistämättä metaforallista, ja tällaiset luonnossa havaittavat ilmiöt johtavat usein tieteenfilosofiseen pohdintaan luonnossa mahdollisesti vallitsevasta tarkoitushakuisuudesta tai päämääräsuuntautuneisuudesta, teleologisuudesta ja funktionaalisuudesta.

Aina asiallisten iltapäivälehtitietojen mukaan muutamat etevät tiedemiehet ovat luonnehtineet virusta tässä suhteessa ”pirulliseksi”.

Median, tieteen ja politiikan vispilänkaupasta puolestaan kerron lisää loppusuoralla olevassa laajassa mediatutkimuksessani, jonka ilmestyminen nyt viivästyy viruskriisin vuoksi. Mitään kun ei voi julkaista ainakaan yleisötilaisuuksissa juuri nyt, kokoontumisrajoitusten aikana. Tutkimuksessani en tosin puhu poikkeusoloista mitään vaan paneudun siihen, millaista median julkisuudensäätely yleensä on.

Arvasinkin kyllä, että kevääksi aiotun julkaisemisen kynnyksellä ilmaantuisi joitakin esteitä ja Kolera-altaasta nousisi periskooppi, joka veisi kaiken huomion. Kamerat kääntyisivät sinne, niin kuin nyt kävi, tosin hieman yllättävämmällä tavalla. Nyt on turha puhua yhtään mitään mistään muusta kuin SARS-CoV2-viruksesta, COVID-19-taudista, pandemiasta ja tietenkin rajoituksista.

Pääministerin ja Helsingin Sanomien mukaan ”nyt ei ole aika” perata edes hallitusohjelmaa uudestaan, vaikka syytä olisikin, ja paljon. Oikeammin lause kuuluisi: nyt ei ole aikaa.

Totuus lienee, että aikaa on nyt yhtä paljon kuin aina ennenkin. Jälleenrakentamisen varat olisi otettava ja säästöt tehtävä ”maailman kunnianhimoisimmaksi” aiotusta ilmastopolitiikasta ja kehitysavusta. Tosiasiassa noissa yksipuolisissa suomalaisten veronmaksajien lypsyhankkeissa ei ole mitään kunniallisuutta, vaan ne ovat ylimitoitettuja, epätasapuolisia ja epäoikeudenmukaisia.


Poikkeusoloista ei saa tulla uusi väliaikainen autovero

Myös minua toki kiinnostaa, milloin rajoituksia aletaan purkaa. Arvelisin, että THL:n tietäjät kalkyloivat jonkin ajankohdan, jolloin teho-osastojen puskurivara riittää, ja tauti otetaan vastaan hallittuina aaltoina. Näin päästään tuohon välttämättömään pahaan, eli laumaimmuniteetin luomiseen.

Minä en muuten kärsi näistä poikkeusoloista lainkaan, kunhan eivät laittaisi ulkonaliikkumiskieltoa voimaan kesäksi. Ravintolat olisi voinut sulkea vaikka heti. Kaupungilla on paljon rauhallisempaa, eikä ole ravintolahäiriöitä asuintaloyhtiöissä.

Ihmiset käyttäytyvät kaduilla ja kaupoissa diskreetisti. Kaikinpuolinen pelko ja kunnioitus vallitsevat. On ”turvallinen tila” kaikkialla.

Ihmiset välttelevät toisiaan ja hymyilevät toisilleen vaivaantuneesti. Ovat kuin kohteliaat kiinalaiset konfliktien pelossa. Ei ole kaduille sylkijöitä, ja noudatetaan hygieniaa. Olisivatpa aina poikkeusolot! Vain virusvaara vainoaa, mutta hypokondriaansa voi hallita jokainen omista säätimistään.

Palaan vielä Uudenmaan sulkemiseen. Pidän sitä jo nyt tehottomana viruksen levitessä maakuntakeskuksista monikärkisen kranaattimallin mukaisesti.

Uudenmaan sulkeminen vain opettaa kansalaisille kahtia jakautuneen Suomen kartan. Se piirtää ihmisten mind mapiin hyvinvointiyhteiskunnan rajan ja istuttaa sen kansalaisten alitajuntaan mentalistien tavoin. Tämä on hyvää pohjustusta sote-alueille, kun tiedetään, missä kulkevat tulevien hyvinvointialueiden ja pahoinvointialueiden erot.

Hyvinvoivan Suomen sisällä tosin voidaan nyt pahoin. Sitä, mitä tämä kaikki kertoo globalisaation, internationalismin ja esimerkiksi paneurooppalaisuuden kelvottomuudesta, käsittelin jo täällä.

Toivon, että poikkeusolot puretaan kokonaisuudessaan ja mahdollisimman pian. Jo nyt on esiintynyt halua käyttää koronakriisiä esimerkiksi käteisen rahan poistamiseen. Se merkitsisi julkisen rahan lopettamista ja kaiken rahavarallisuuden pidättämistä yksityisten pankkien tilijärjestelmiin sekä hallintaan, taloudellisen toiminnan pankkiehtoisuutta ja omaisuudensuojan romuttamista, eikä niin pidä missään tapauksessa tehdä (aiheesta täällä ja täällä).

Yksityisyydensuojaa romuttavat myös kansalaisten mobiiliseuranta ja ihmisten telefoneihin mahdollisesti pakkoasennettavat matkapuhelinsovellukset, joilla jäljitettäisiin ihmisten kanssakäymistä, tapailua ja tartuntojen reittejä. – Ei näin. Yksityisyydensuoja ja omaisuudensuoja eivät ole vain pragmaattisia vaan periaatteellisia.


Viimeisellä rannalla

Tilanne sinänsä pursuaa ironiaa, joka irvistää hajoavan yhteiskuntarakenteen raoista. Koronakriisi on kuin Hollywood-leffojen painajaisista tai science fiction -kirjallisuuden dystopioista. Monille se on kuitenkin kuolemanvakava paikka, jonka psykologiset traumat ulottuvat vuosien päähän.

Mitä tehdä viimeisellä rannalla? Kevät ja kesä eivät ole aivan pilalla niin kauan kun aurinko paistaa ja paidan voi ottaa pois meren tai järven kimmellyksessä.

Toimikaamme aristoteelisen rationaliteetin ja kultaisen keskitien mukaan järkevästi. Taudin kulku ja sen seuraukset ovat hyvin demokraattisia ja riippuvat kansalaisten joukkokäyttäytymisestä.

Poliitikot voivat viilata lakeja ja viranomaiset jaella ohjeita sekä purkaa varmuusvarastoja. Kaikki valta lopputulosten suhteen kuuluu tässäkin asiassa lopulta kansalle.