Käännytetyn pakolaisen hinta on jatkossa Ferrari

Suomalaiset ovat huojentuneet hetkeksi ja kuvitelleet pakolaisongelman olevan hallinnassa, kun osa laittomista maahanmuuttajista on voitu käännyttää vastaanottokeskuksista muihin EU-maihin tai kotikonnuilleen. Jopa sisäministeri Petteri Orpon maailmaa syleilevät tervetulotoivotukset ovat alkaneet näyttää muka-vastuullisilta, muka-ymmärrettäviltä ja muka-siedettäviltä, ja hänen päänsä päällä on alkanut kimmeltää sädekehä kokoomuksen puheenjohtajavaalia varten.

Kulissien takana kuitenkin juonitellaan ja tapahtuu. Viime maanantaina Euroopan komissio sopi 250 000 euron sakosta per pakolainen, mikäli maa ei ota pakolaista vastaan. Tätä kautta komissio käytännössä hylkää Dublinin sopimuksen, joka sallii palauttaa pakolaiset takaisin ensimmäiseen saapumismaahansa.

Jean-Claude Junckerin lausuman mukaan tavoitteena on painostaa etenkin ”pohjoisia EU-valtioita”, kuten Suomea, Ruotsia, Baltian maita ja Britanniaa, jonka pääministeri Cameron on jo tuominnut hankkeen ”yksinkertaisesti mahdottomaksi hyväksyä [simply unacceptable]”. Komission tavoitteena on kiristää myös itäisiä EU-maita, joista Puola, Slovakia, Romania ja Unkari ovat ilmoittaneet vastustavansa suunnitelmaa.

Uudessa kiintiöjärjestelmässä esimerkiksi Puolan pitäisi vastaanottaa 6500 pakolaista, tai muuten sen pitäisi maksaa sakkoa yli miljardi euroa! Sen sijaan Suomen hallitus on suhtautunut hankkeeseen lammasmaisesti ja jopa vaatinut kiintiöjärjestelmän voimaantuloa tietämättä edes sitä, mikä tuo kiintiö Suomea koskien olisi.

Jotta sakottaminen olisi tehokasta ja vaikuttavaa, sakon täytyy tietysti koetella kieltäytyjämaata pahemmin kuin pakolaisten vastaanottamisen sinänsä. Koska sakko on pitänyt säätää niinkin korkeaksi kuin 250 000 euroon (joka vastaa suurin piirtein yhden uuden Ferrarin hintaa), tämä antaa kuvaa siitä, mitä pakolaisten vastaanottaminen kotoutuskulut mukaan lukien saattaa valtioille maksaa. Vain äärimmäisten kustannusten uhan alla vastaanottaminen alkaa näyttää ”vähemmän kielteiseltä”. Logiikka on: joko maksat tai itket ja maksat.

Näin Euroopan komissio käy käänteistä ihmiskauppaa, jossa maksajina ovat kriisin syyttömät sivulliset, eli eurooppalaiset veronmaksajat: sinä ja minä. Samanaikaisesti ihmisoikeusjärjestöt (http://www.paljonkoihminenmaksaa.org/) spekuloivat ihmisarvolla ja ”ihmisen hinnalla”, vaikka pakolaisten käännyttäminen takaisin turvalliseen maahan ei vaaranna ihmisarvoa lainkaan ja vaikka myös vastaus kysymykseen ”paljonko ihminen maksaa” on olemassa.

Pelkästään taloudelliselta kannalta katsoen ihmisen hinta muodostuu kaikista hänen elinkustannuksistaan. Vaihtoehtona on länsimaisille ihmisille erikoistarjouksena langetettava sakko. En väitä tietäväni ihmisen tarkkaa hintaa, mutta siitä olen varma, että kenelläkään ei ole periaatteellista velvollisuutta maksaa muuta hintaa kuin omansa.

Huoltosuhdeluvun mukainen toisten piikkiin eläminen on ongelma myös länsimaissa, mutta oman kansakunnan hyväksi kiertyessään sen voidaan katsoa tukevan aina jollakin tavalla sitä yhteisöä, jossa maksajat itse elävät. Niinpä kansallisvaltioiden sisällä tapahtuvalla hyväntekeväisyyden vaatimuksella on oikeutus siksi, että se helpottaa maksajien omaa asemaa yhteisössä. Tätä vaikutusta puolestaan ei saada aikaan, vaikka Suomi sijoittaisi koko valtion budjettinsa kehitysapuun, EU-sakkoihin, EU-jäsenmaksuihin, ilmastomaksuihin, euron tukitoimiin ja muihin internatsistisen korruptiohömpötyksen ylläpitoon, jonka yhteenlasketut kulut ovat jo sotakorvausten luokkaa.

Valtiofilosofisesti katsoen sakotuksen tai painostuksen ei pitäisi kuulua minkään kansanvaltaisena esiintyvän valtioliiton olemukseen, ei myöskään Euroopan unionin. Tässä suhteessa EU onkin osoittautunut pahemmaksi hirttosilmukaksi kuin YYA. Neuvostoliittokin tunnettiin vain ”liittona, joka neuvoi” – ei kiristäjänä, joka olisi lähettänyt meille suoria uhkauksia.

Nähdäkseni ainoa syy, joka pitää Euroopan unionia koossa, onkin vain nykyisen Venäjän uhka. Sakoilla, talousdiktatuurilla, sensuurilla ja kiristyskeinoilla operoiva Euroopan komissio alkaa kuitenkin näyttää entistä enemmän totalitarismilta jopa niin, että Putinin tappio kierojen keinojen käyttäjänä näyttää väistämättömältä. Ehkä Putinin ja hänen esikuntansa kannattaisikin perääntyä aggressiivisesta ulkopolitiikastaan ja mahdollistaa siten nippusiteiden avautuminen Euroopan unionin ympäriltä. Näin voitaisiin vähitellen palata itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaan.

On irvokasta, että pakolaispolitiikkaa pidetään kansanvaltaisen parlamentaarisen valvonnan ja päätöksenteon ulkopuolella. EU:n komission omassa keskuudessaan ”sopima” sakko on jälleen yksi lisä siihen käskytyksen ja määräilyn läjään, jossa löyhkäävät vahvasti demokratian ja itsemäärämisoikeuden loukkaukset sekä valhe.

Mikäli olisin Suomen pääministeri, lausuisin kyseiselle politiikalle haisevan vastalauseeni David Cameronin tapaan. Ja perään vastauhkaus: muussa tapauksessa voitte pitää sanelupolitiikkanne hyvänänne, ja sanomme hyvästit koko konglomeraatille.