23. huhtikuuta 2022

Tukipalvelujen palkkavaateet ja julkisen talouden jakovara

Hoitajien lakkoilu ja palkkavaateet osuivat ajoituksensa puolesta nappiin niin kuin joulupukki vappujuhliin.

Kukaan ei varmaan kiistä, että hoitotyö on raskasta ja kurjaa, aivan kuten moni muukin duuni on. Lapiotyö yleensäkin on sellaista.

Hoitajien lakkoilu ei ole paljon sympatiaa kansalaisilta saanut. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että vuosisadan vakavimman terveyskriisin keskellä kaikilta ihmisiltä on vaadittu ponnistelua ja kärsivällisyyttä.

Väsymisen ja pitkästymisen ei pitäisi antaa aihetta hysteeriseen mekastamiseen, hermojen menetykseen, nalkutukseen eikä valitukseen. Olisi vain kestettävä, sillä niin kaikkien muidenkin täytyy.

Hoitajien lakkoilu on ollut retorisesti tehotonta kolmesta syystä.

1) Ensinnäkin se osuu ajankohtaan, jolloin on vaikeaa saavuttaa kaikupohjaa kansalaisilta. Myös terveydenhuollon asiakkaat ovat väsyneitä koronakriisiin.

2) Toiseksi, julkisen talouden tilanne on niin huono, että jakovaraa palkankorotuksiin ei ole. Suurin osa hoitajista työskentelee julkisella sektorilla.

Maan vihervasemmistolainen hallitus on päättänyt roiskia verovarat mieluummin vihreän siirtymän edistämiseen, ilmastonsuojelun tukipaketteihin, kehitysapuun, kansainvälisiin kuluihin ja muuhun vastikkeettomaan toimintaan. Hallituksen suosiman maahanmuuton myötä terveydenhuollon asiakkaita saapuu tasaisena vanana koko ajan lisää.

Jos hoitajien palkkoja korotettaisiin indeksiä enemmän, se tarkoittaisi verojen ja maksujen korotuksia tai henkilökunnan ja palvelujen vähennyksiä. Veroja ei voida korottaa, koska verotus on jo tapissaan ja nykytasolla tuottaa parhaiten. Jos veroastetta kiristetään, ihmiset lakkaavat hankkimasta tuloa, jolloin myös julkisen talouden viivan alle jää entistä vähemmän rahaa. Palveluista ja henkilökunnasta taas ei voida leikata, jotta ihmiset eivät kuolisi kaduille. 

Hoitajien tulisi nyt vain sopeutua ja mukautua tilanteeseen, johon vihervasemmiston vastuuton taloudenpito on maamme ajanut. Ovathan hoitajien itsensä valtaan äänestämät vihreät ja vasemmistolaiset ministerit jo kauan takoneet ihmisten päähän elintason laskun ihanuutta Emma Karin (vihr.), Li Anderssonin (vas.) ja Tytti Tuppuraisen (sd.) tavoin.

Mikäli asiat olisi pantu tärkeysjärjestykseen ja laitettu Suomi sekä suomalaiset kaiken muun edelle, olisivat maahanmuuttajille suunnatut kulttuurikoordinaattorien palkat, sosiaalituet ja muut kotouttamisen kustannukset suomalaisten hoitajien taskuissa yhdessä stetoskooppien ja dosimetrien kanssa.

3) Kolmanneksi on syytä huomata, että hoitajien tilanne ei ole suhteellisesti arvioiden kovin huono. Työ on kyllä raskasta eikä kovin palkitsevaa, mutta ei myöskään kovin turvatonta.

Hoitajilla on yleensä vakituinen työpaikka, jonka ansioista he voivat tehdä vaikkapa asuntolainaa sekä vaurastua asuntovarallisuutta hankkimalla. Ja työtä riittää. Aivan toisenlainen tilanne on akateemisen valkokaulusköyhälistön piirissä.

Ei aina pitäisi valittaa työn paljoutta, kun on myös paljon työttömyyttä. Ei pitäisi jankuttaa myöskään työvoimapulasta, sillä pulaahan ei ole työvoimasta ollenkaan, vaan ainoastaan kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa. Ja se on aivan eri asia kuin mikään työvoimapula.

Hoitajien tulotaso on myös sinänsä hyvä. Se ei ole ehkä erinomainen, mutta se ansaitsee arvosanan magna cum laude approbatur sekä kotimaisesti että kansainvälisesti vertaillen. Akateemisten palkkoihin verrattuna hoitajien palkat ovat kohtuuttoman korkeita.

Suomalainen sairaanhoitaja tai erikoissairaanhoitaja yltää 30003500 euron kuukausituloihin, joka vastaa peruskoulun opettajan tai lukion lehtorin palkkaa. Kuitenkin vaaditussa koulutuksessa on pituus-, vaativuus- ja tasoero.

Suomalaisten palkkoja ei ylipäänsä pitäisi verrata ruotsalaisten ja norjalaisten palkkoihin, sillä näiden maiden julkiset taloudet ovat paljon paremmassa kunnossa. Vertailua pitäisi tehdä vaikkapa ranskalaisten ja itävaltalaisten palkkoihin.

Kaikkien ammattien keskimääräinen palkka Suomessa vuonna 2021 oli 2509 euroa ja Ruotsissa 3062, Norjassa 3365, Ranskassa 2157 ja Itävallassa 2053 euroa.

Monessa suuressa Euroopan maassa keskimääräisen palkkauksen taso oli Suomea huonompi, esimerkiksi Espanjassa 1718, Italiassa 1762 ja jopa vauraana pidetyssä Saksassa vain 2270 euroa. Myöskään hintataso ei ole näiden maiden suurkaupungeissa olennaisesti Suomea alempi.

Joten voidaan kysyä, mistä, miksi tai millä perusteilla suomalaiset hoitajat oikeastaan urveltavat.

Lisäksi voidaan huomauttaa, että palkkauksesta ei voida päättää palkkavaatimusten pohjalta vaan siltä pohjalta, paljonko työ tuottaa ja paljonko työnantaja voi maksaa.

Sekä potilaiden, kirjastojen että lasten hoitajat toimivat yhteiskunnan tukitehtävissä. Ne eivät tuota markkinoille sellaisia arvoja, jotka voitaisiin vaihtaa suoraan rahaksi ja joilla voitaisiin tuottaa pätäkkää yhteiskunnan kassaan.

Uhkaus yhteiskunnan paniikinomaisesta romahtamisesta kasaan, jos hoitajat menisivät lakkoon, ei auta hoitajia vaatimuksissaan yhtään, sillä heidän uhkauksensakaan ei tuo mitään lisäarvoa yhteiskunnan laariin.

Joukkoirtisanoutumisella uhkaaminen taas on epäuskottavaa niin kuin omaan jalkaan ampuminen yleensäkin on.

Hoitajat ovat käyttäneet vaatimustensa tueksi myös sukupuoliargumenttia ja väittäneet kirjastonhoitajien ja lastentarhanopettajien tavoin joutuneensa syrjityiksi siksi, että nämä alat ovat naisvaltaisia.

Totuus on, että työn tuottavuutta ja palkan tasoa ei määritellä sukupuolen perusteella vaan tulosten perusteella.

Palkkaan vaikuttavat työn tuottavuuden ohella työnantajan maksukyky, työvoiman saatavuus ja vaadittu koulutus. Lisäksi jokainen voi valita koulutusalansa täysin vapaasti itse, ja samalla alalla pitää maksaa samasta työstä samaa palkkaa. 

Kun sukupuolinen syrjintä on ollut jo pitkään kriminalisoitu, on myös väitteiltä sukupuolisesta syrjinnästä mennyt pohja.

Hoitajat saavat jo näillä näkymin palkkoihinsa korotuksia, ja nyt on vain kyse siitä, kuinka paljon.

Pitäisi joskus tyytyä siihen, mitä saa tai annetaan eikä olla jatkuvasti kitisemässä lisää, vaikka sartrelainen tuskanhiki pisaroisikin työn tuoksinan keskeltä.

Niin asia on myös kaikissa teollisissa ja miesvaltaisissa ammateissa, joissa rapa roiskuu ja smirkelin kipinät lentävät sekä duunataan sateessa ja kylmässä eikä sairaaloiden tai muiden hoitolaitosten lämpimissä, valaistuissa ja hygieenisissä tiloissa.

Insinöörit saavat parempaa palkkaa kuin hoitajat samoista syistä, joista lentokapteeneille maksetaan enemmän kuin stuerteille. Filosofit taas vastaavat koko siitä arvokonstituutiosta ja loogisesta ajattelusta, jolle koko yhteiskunta legitimoituu.

Vanhan liiton vasemmistoliittolainen, sosiaalidemokraatteja nykyisin edustava peruspalveluministeri Aki Lindén näytti ymmärtävän asian murtaessaan lakon. MTV3:n uutisissa hän sanoi virkavastuun vaativan, että potilaiden turvallisuus taataan.

Ironia on siinä, että demariministeri joutuu korjailemaan demarivetoisen hallituksen taloudellisia virheitä, jotka ovat nyt saapuneet narun päänä vetäjien käteen. Heppatyttöhallitus olisi voinut käyttää julkisen talouden rahat suomalaisten hoitajien ja hoidettavien hyväksi eikä ilmastopoliittiseen vouhotukseen ja muuhun hömpötykseen.

Kun Helsingin kaupunki antoi lääkäreille 10001250 euron korotukset ja tehtävälisät palkkoihin ja hoitajille vain 70 euroa, olisi korotuksia pitänyt tasata samalla toimialalla selvästi.

Ei lääkäreitä terveyskeskuksissa saada rahalla pysymään, sillä niistä paetaan siksi, että työolot ovat niin kurjat ja kiireiset, ja siksi oikea ratkaisu olisi ollut virkojen lisääminen.

Vastuu tuosta tyhmyydestä kuuluu Helsingin kunnallispoliittista valtaa käsissään pitäville puolueille.