Miten päästä ulkopoliittisesta vastuusta kuin koira Venäjästä?

Kirjoitin jo teoksessani Totuus kiihottaa (2020) myös ylirajaisen paritumisen ja kaksoiskansalaisuuksien ongelmallisuudesta.

Johtopäätöksilleni saatiin lisänäyttöä, kun eduskunnan ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) katsottiin ”jääneen kiinni” Venäjää myötäilevistä kannanotoistaan. Lokakuussa tapahtuneen asian toi julkisuuteen Helsingin Sanomat viime torstaina.

Kiljunen oli mennyt lipsauttamaan eräässä suomenvenäläisten järjestämässä tilaisuudessa, että hänen mielestään Venäjän-raja pitäisi avata henkilöliikenteelle. Motiivikseen hän selitti, että hänen nykyinen vaimonsa on venäläinen. 

SDP:n eduskuntaryhmä kyynelehti sitten ”inhimillisyyden” ja Kiljusen puolesta, joka sanoi tunnustavansa vastuunsa (eli syyllisyytensä) ja erosi omasta aloitteestaan ulkopoliittisen valiokunnan johdosta.

Lehdissä epäiltiin, että Alexander Stubbin ulkopoliittinen johtajuus on kadoksissa, kun hän ei paremmin suitsi sanomisia. Sitä ei huomattu, että myös Stubbin puoliso on ulkomaalaistaustainen, tosin toiselta ilmansuunnalta.

Julkisen ja yksityisyyden sekoittumista koskeva herkkyys muistuttaa eturistiriitojen esiinnoususta ulkopoliittisissa konfliktitilanteissa. Huonoa muoti-ilmaisua käyttääkseni asiat ”menevät tunteisiin”.

Olin taaskin täysin oikeassa paljon kehutussa ja parjatussa kirjassani Totuus kiihottaa, jota tarjosin aikoinani Suomen kustannusyhdistykselle Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

En vastustele rajatonta rakkautta, mutta totean erään tosiasian: ylirajainen pariutuminen on riski ulkopoliittisissa johtotehtävissä, koska se luo riippuvuutta ja intressiristiriitoja sekä kytkee tunnekahleisiin.

Supo ei ehkä pidä riskinä ulkopoliittisten liiderien petipuuhia, koska se epäilee, vakoilee ja suojelee heitä epäsuoran kontrollin merkiksi muutenkin kellon ympäri. ”Uhkana” poliittisen valvonnan kyylät pitävät tavallisia kansallismielisiä ja isänmaallisia ihmisiä, jotka haluavat muistella itsenäisyyttämme pian lähestyvässä 612-tapahtumassa.

Ei ole pitkäkään aika, kun edellisen ulkopoliittisen valiokuntakokoonpanon puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) painostettiin eroamaan valiokunnan johdosta, koska hän oli mennyt tviittaamaan, että Emmanuel Macronin tai jonkun muun pitäisi astua julkisuuteen ja sanoa, ettei Ukraina liity Natoon; muuten neuvottelut eivät etenisi Venäjän näkökulmasta (aiheesta täällä).

Niikko lähti valiokunnan pöydän päästä kuin talkkari jäiseltä peltikatolta. Tosin tuossakin oli kyse vain ääneen ajattelemisesta. Totta kai kaikissa maailman neuvotteluissa on punnittava asioita myös vastustajan näkökulmasta ja koetettava saada vastustaja uskomaan, että sopeutuminen, mukautuminen ja myöntyminen olisivat myös vastustajan oman edun mukaisia tapoja toimia.

En puolustele entistä kansanedustajaa Mika Niikkoa, eikä minulla ole myöskään Kimmo Kiljusen ulkopoliittisesta arvostelukyvystä korkeaa kuvaa. Kiljunen vastusteli Natoon liittymistä Ukrainan sodan alkamiseen asti, ja hänet tunnetaan Ottawan miinakieltosopimuksen alullepanijana.

Silti hänen on annettu toimia pitkään sosiaalidemokraatien poliittisella mandaatilla ulkoministeriön korkeissa viroissa, eikä Kiljusen tahdittomuus liudennu mihinkään krooniseksi lavastettuun vastarannankiiskin rooliin, kuten Yleisradion toimittaja yrittää henkilöjutussaan.

Itse en myötäile vähääkään Venäjää, vaan esitin penseitä näkemyksiä venäläisten jalkautumisesta Suomeen jo kauan ennen Ukrainan sotaa (aiheesta esimerkiksi tässä kirjoituksessani). Kiittelin myös rajapuomien lukitsemisesta viime kesänä (aiheesta tässä kirjoituksessani).

Mikä nyt on se varsinainen opetus? Totuuden sanotaan olevan sodan ensimmäinen uhri. Kriisiaika on ilmeisesti ”mennyt tunteisiin” niin vahvasti, että se on suitsinut sananvapauden seinänrakoihin, ja vain tietynlaisia mielipiteitä saa sanoa. 

Tämä näkyy myös julkaisupolitiikassa, jossa palkitaan monikulttuuri-ideologiaa levittäviä teoksia, vaikka juuri niiden sisältämä maahanmuuttoevankeliumi on ongelmien ydin. 

Kielletyiksi tuomituissa mielipiteissä ei puolestaan ole ongelmallista se, että näkemyksensä sanoo, vaan vaan se, että todella ajattelee niin kuin Kiljusen herrasväki.

Ja ajatuksensa taas on tärkeää ilmaista, jotta ihmiset saavat tietää, mitä poliitikot edustavat ja tekevät heidän puolestaan ja jotta kansalaiskontrolli eli demokratia toimii.

Hypersensitiiviseksi muuttunut sota-aika on pääsyyllinen siihen, että vähäisimmästäkin yksityisajattelusta ihmistä teuraaksi viedään.

Aiheesta aiemmin

Heittoistuinnappia tulisi painaa harvemmin

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Venäläisten maihinnousu Airistolla

Woke vahvana hengen ja ruumiin kulttuurissa

Woke oli jälleen vahvana kirjojen Finlandia-kilpailussa, joka on sikäli korruptiivinen taidepalkinto, että sen myöntämisestä päättää Suomen kirjasäätiö, joka valitsee ehdokkaat ja päättää myös tuomarista.

Kirjasäätiö puolestaan edustaa kustantajia. Ymmärrätte varmasti yhtälön. Se kiertyy kehälle, ja käsi kättä pesee. Rahat palkintoihin tulevat suurilta kustantajilta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Kaunokirjallisuuden palkinto myönnettiin jo toistamiseen Kosovon albaanina tunnetulle Pajtim Statovcille, joka on jälleen onnistunut kirjoittamaan sekavan ja väkivaltakokemuksia pursuavan romaanin omasta maahanmuuttajataustastaan.

Romaani nimeltä Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024) on täydellinen, koska siinä piehtaroidaan maailman pahuudessa, väkivaltakokemuksissa, turhautuneisuuden tunnelmissa, vieraantuneisuudessa, Jugoslavian hajoamissotien jälkimainingeissa ja muissa Balkanin suunnalla vallitsevissa kulttuurijäristyksissä.

Asioita käsitellään peittelemättömän elämyksellisesti ja kokemuksellisesti nimenomaan maahanmuuttajataustaisen omasta subjektiivisesta näkökulmasta, joka sattuu olemaan synkkä ja pimeä.

Statovcista on tulossa Sofi Oksasen (maahanmuuttajataustainen hänkin) tapainen palvonnan kohde helmikanojen kulttuuri-iltamiin. Tällä kerralla palkinnon myönsi teatterimaailman nepotismista nautiskeleva kympin tyttö Alma Pöysti. Eikö näillä tunnotonta rahaa jakelevilla kulttuurivasemmistolaisilla ole kerta kaikkiaan mitään itsekritiikkiä?

Pöystiin yhtyy Helsingin Sanomien moraalituomari Vesa Sirén, joka hehkuttaa Statovcin kirjaa lyömällä palleaan kaikkia suomalaisia ihmisiä omalla syyttävällä raivollaan:

Alma Pöystin mukaan voittaja ”kirjoittaa sellaisella ihmeellisellä voimalla, että on täysin mahdotonta puolustautua. Knock out”. Muun ohessa kirja on täystyrmäys myös suomalaiselle rasismille.

Sirén kehuu Statovcin ”itsetuhoista häpeää ja kostonhaluista vimmaa” pitäen näitä rasittavia ja raskasmielisiä piirteitä mitä myönteisimpinä tyyliseikkoina, joilla kirjailija onnistuu puolustelemaan maahantunkeutujien vapautta asettua minne tahansa ja vastustamaan kantaväestöjen oikeutta puolustaa itseään ja asemaansa. Helsingin Sanomista saamme lukea, että Statovcin näyttöpaneelina toimivan päähenkilön

[k]oulukaverien äiti on juonitteleva ”rasistiämmä” ja Suomen pääministeri saa päähenkilöltä vimmaisen kirjeen: ”Johdat maatasi rasistien kanssa, sinä selvästi tahdot että maahanmuuttajat tapetaan.” Myös kosovolainen perhe ja päähenkilön sukunsa parissa kokema väkivalta ja hylkääminen tuottavat ongelmia.

Tämän paranoidin itkuhumanismin varjossa on unohdettu tapa, jolla eräs toinen Kosovon albaani nimeltä Ibrahim Shkupolli murhasi Espoon kauppakeskus Sellossa vuonna 2010 neljä ihmistä ja lisäksi tyttöystävänsä miespuolisen kaverin (aiheesta täällä). Mielistä on pyyhitty myös muut suomalaisiin ja toisiin länsimaalaisiin ihmisiin kohdistetut kylmäveriset murhat ja nuorisomme myrkyttäminen huumeilla ja väkivaltaa ihannoivalla muhamettilaisella kulttuurimullistuksella.

Opetus- ja kulttuuriministeriön manageroiman diversiteetti-ideologian levittämiseen Statovcin kirjat sopivat loistavasti, sillä niissä muslimiterroristinen väkivalta projisoidaan kantaväestöjen viaksi ja ”rasismiksi”, vaikka yhden syyttävän sormen osoittaessa suomalaisiin kolmen muun pitäisi osoittaa kirjailijaan itseensä.

Palkittu ei saa minulta pisteitä siitä, että hän on homo, koska olen homo itsekin, joten kiittäminen pelkästään siitä olisi puolueellista. Punaporvarillinen kulttuuriväki korostanee kirjailijan homoutta siksi, että kaksinkertainen vähemmistöön kuuluminen toimii tehokkaana suojakilpenä kaikkea kriittisyyttä vastaan, ja kirjailija onnistuu neuvomaan suomalaisia, että emme saisi odottaa suopeudestamme, suvaitsevuudestamme ja avustusten jakelemisestamme edes mitään kiitollisuutta. Sekin olisi ”väärin”.

Kirjailijan jalustana toimii valtavirtamedia, joka rakentaa suosikilleen myönteistä julkisuuskuvaa kansainvälisissä suihkuseurapiireissä. Yle julkaisi jo 2018 Statovcin esikoisromaanin ilmestyttyä henkilöjutun, jossa tanssittiin New Yorkin ravintoloiden katoilla. Kun kyseinen ilmaismainostus vuotaa yli äyräiden, se ei luo kirjailijalle paineita. Samppanjasosialistien maljojen loiskuessa menee läpi mikä tahansa.

Monikulttuuri-ideologiaa uudelle nuorisolle

Nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa teoksessa Skutsi kolme suomalaisnuorta menevät metsään Nasim-nimisen iranilaisen kanssa saaden oppia muun muassa maahanmuuttajataustaisen uskonnosta, joten eipä ihme, että toimittaja Maria Veitolan valinta osui juuri tähän Päivi Lukkarilan kirjoittamaan omakustanteeseen.

Kiitospuheessaan suomea vieraana kielenä opettava Lukkarinen pyrki oikeuttamaan maahanmuuttoa haukkumalla kriittisiä ihmisiä ”ääliöiksi” ja ”vihan lietsojiksi” sekä julistamalla muun muassa näin:

Kirjailijan töiden lisäksi saan työskennellä maailman parhaiden ihmisten kanssa. He ovat tulleet maahamme eri syistä. Osa on paennut sotaa, vainoa, hirmuhallitsijoita tai sietämättömäksi käynyttä ilmastoa, osan on tuonut maahamme unelma paremmasta, tasa-arvoisemmasta maailmasta. [...] Kunpa kaikki ymmärtäisivät, millainen voimavara nämä lapset ovat!

Epäilen kuitenkin, miten tällainen paasaava asennemuokkaus, syyllistävä mielipiteiden manipuloiminen ja paatoksellinen propaganda toimivat siinä todellisuudessa, jossa kärsitään koulukurittomuudesta, oppimisvaikeuksista, lähiölevottomuuksista ja yleisistä kulttuurikitkoista, jotka lisäävät julkisia menoja ja vähentävät yhteiskunnallista tehokkuutta.

Kirjailijan kokemat kulttuuriväristykset eivät riitä kumoamaan sosiaaliturvalaskurien osoittamaa negatiivista saldoa. Niinpä humanismin korkeaveisuissa onkin usein kyse vain yhteiskunnallisia tosiasioita tuntemattomien idealistien piittaamattomasta itsekkyydestä, omahyväisyydestä ja moraalikarisman tavoittelusta, jolla suomalaista vähemmistökulttuuriamme romutetaan samalla, kun valtiontalouttamme kytketään osaksi kansainvälisiä sitoumuksia ja ilmastopoliittista anekauppaa.

Murhellisinta on maahanmuuttoon liittyvä väestönvaihto, joka ei ole salaliittoteoria vaan vääjäämätön tilastofakta, joka johtaa kansakuntamme perikatoon, jos mitään ei tehdä.

Tässä kulttuurisodassa Päivi Lukkarilan objektivoima ja kehuskelema implisiittinen vastaanottaja ”lukeva ihminen” on kiikkustuolissa eläkepäiviään viettävä sivistyksen airut, joka lammasmaisesti ottaa vastaan monikulttuurisuutta ihannoivan, omakulttuurisuudesta syyllistävän ja ylhäältä päin annetun maisteriviisauden.

Tosiasiassa kyseessä on vain käänteisen ja kulttuurisen uuskolonialismin muoto, jota manageroidaan yhtä peittelemättömän laajasti (ja sen vuoksi huomaamattomasti) kuin väitettä, että meidän kaikkien pitäisi hyväksyä perimmältään samanlainen arvojen ja merkitysten maailma, jossa vallitsee yksimielisyys tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden olemuksesta, ja filosofiset kysymykset tainnutetaan unholaan järjestöretorisella tai hallintodiskursiivisella pakottamisella.

Varoittavana esimerkkinä olkoon nyt vaikka se, että tasa-arvo loukkaa ansioihin perustuvaa oikeudenmukaisuutta. Tai se, että arvojen ollessa tasan ei ole arvoja ollenkaan, koska arvojen tunnistaminen edellyttää niiden tunnustamista arvoiltaan erilaisiksi. Tasa-arvo puolestaan merkitsee yksiarvoisuutta, joka on totalitarismin muoto. Jo arvon käsite on analyyttis-apriorisilta käsitteellisiltä ominaisuuksiltaan hierarkkinen, aivan kuten kuvaamansa asiatkin.

Filosofisen analyysin jäljiltä tiedostavaisten leuat loksahtavat auki kuin pajatson rahakouru.

Kenenkään ei pitäisi antautua ajattelemaan, että Finlandia-palkinto olisi suomalainen kulttuuri-instituutio. Todellisuudessa se on markkinointi-ilmiö, joka tuo saajalleen kasan riihikuivaa rahaa.

Jotta myös käännösoikeudet saataisiin kaupattua ulkomaille, on palkintokirjojen viitekehyksen oltava kansainvälinen ja monikulttuuri-ideologinen. Tämä merkitsee, että Finlandia-palkinnolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen kirjallisuuden kanssa, vaan kyseessä on yksi internatsismin eksponentti.

Erinomaiset julkaisut vedetään myynnistä kustantajien omasta toimesta ”poliittisesti epäkorrekteiksi” julistettuina, vaikka juuri ne vedettäisiin myyntipöydiltä ostajien toimesta. Mitättömät julkaisut puolestaan työnnetään pakolla pois myynnistä kärräämällä niitä rekkalavoittain Prismojen ja Cittarien ovenpieliin, kun myös jakelu- ja viestintäporras sekä mainostoimistojen lumihiutaleet ovat levitystyössä mukana.

Klassikoita ei kaupallisesti marinoiduista teoksista tule koskaan. Niistä tulee markettikirjoja, jotka päätyvät alelaareihin jo keväällä. 

Ruumiin kulttuuri

Kirjamessuihin on nykyisin tapana yhdistää ruokamessut. 

Yleisradion TV-uutiset truuttasivat eilisessä uutislähetyksessä ajankohtaisraportin koskien jokin aika sitten julkaistua valtakunnallista ravitsemussuositusta, vaikka itse uutinen on jo kolme viikkoa vanha.

Viranomaissuosituksen mukaan meidän tulisi syödä enintään 50 grammaa lihaa päivässä. Kasviksia taivutellaan pureksimaan 800 grammaa päivittäin, mikä ainakin minun tapauksessani puklaa ulos kurkusta.

Sääntösuomea edustava lihaviha lienee lähtöisin vihervasemmistolaisten feministien taholta, koska sen tavoitteena on vetää pöydästä tyypillinen miehen ruoka ja korvata se tyypillisellä naisen ruoalla.

Miksi sitten liharuoka olisi nimenomaan miehen ruokaa ja kasvisruoka naisen ruokaa? Sen voi lukea julkaisusta itsestään, jonka mukaan miehet syövät kaksinkertaisen määrän lihaa naisiin verrattuna.

Viranomaisohjeen julkaisseesta Valtion ravitsemusneuvostosta 15/19 ovat naisia, ja suositusten työryhmästä peräti 10/11 ovat naisia, joten työryhmän kokoonpano on räikeästi tasa-arvolain vastainen.

Eipä ihme, että sellerit pursuavat korvista ja retiisit roikkuvat nyt suupielistä miesten kommenteissa.

Ei ole pitkä aika, kun Helsingin vihreät saivat kouluihin yhden pakollisen kasviskiusauspäivän. Se on ikävää ideologista holhousta ja laitosmielialan lietsontaa, jolla riistetään ihmisten valinnanvapautta ja joka kuuluu DDR:n tapaisiin valtiomahteihin.

Kun nuoret eivät saa eläinvalkuaista kouluaterioista, he joko kuihtuvat fyysisesti tai kuittaavat energiantarpeensa junk foodilla McDonald’sissa.

Poliittisesti kyse ei ole myöskään mistään eläinten oikeuksista. Sama puolue, joka keuhkoaa eläinten puolesta, puolustaa erään uskontokunnan oikeutta nauttia lihaa, kunhan se on julmasti teurastettua.

Voin vain kuvitella, miten vasikat ilahtuvat tiedosta päätyä oikeaoppisen rituaaliteurastuksen kautta uskonnollisen toteemiaterian materiaaliksi. 

Kulttuurin ruumis

Jossakin Italian tai Ranskan tapaisessa maassa, jossa ymmärretään hyvän ruoan päälle, valtion ravitsemussuositukset pantaisiin suoraan roskiin, mutta viranomaisvallalle kuuliaisessa Suomessa ne otetaan todesta.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja THL:n Kestävää terveyttä ruoasta -julkaisu olisi mielestäni ansainnut tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, koska siinä edustetaan vihreää feminismiä niin tyylipuhtaan pakottavalla tavalla, että sen ylitse ei voi päästä.

Nuorisokieltä edustava sana ”pakottavuus” realisoituu konkreettisesti, kun ihmisten integriteettiä loukataan pyrkimällä määrittelemään, mitä ihmiset saavat ottaa gastronomisesti haltuun kehonsa rakennusaineeksi.

Mediassa on korostettu ravitsemussuositusten ”tieteellisyyttä”, vaikka kaikki tietävät, että tutkimusten tulokset voidaan manipuloida näyttämään miltä tahansa käyttämällä erilaisia painotuksia. Filosofinen merkitysanalyysi unohdetaan.

Ruokailusuosituksessa toteutuvat viranomaisvallan halu käyttää valtaa kolonialisoimalla ihmisen kehoja ja tunkeutumalla yksilöllisyyden alueelle sekä pyrkimys alistaa kansalaisia kontrolloimalla ihmisten elämälle välttämättömien ravintoaineiden kulkua, saatavuutta ja hintaa. Ruokahalu kiistetään.

Ravinto on osa ihmisen identiteettiä, sillä me koostumme ravinnosta.

Ruokapöytien antimista ei kuulu päättää vihreiden puoluekokouksissa eikä Heidien ja Marioiden kiitäessä lentotomaatti- ja salaatinlehtikuormien päällä Brysselin ja Helsingin välillä.

Pahinta on, että elintarviketeollisuus on lähtenyt omaksi tappiokseen myötäilemään viranomaisten suosituksia. MTV3:n Kymmenen uutiset haastatteli 29.11.2024 muutamia elintarviketeollisuuden markkinointipuolta edustavia naisia, jotka ilmoittivat teollisuuden mukautuvan viranomaisohjeisiin.

Teollisuuden mukaan lihan käyttö vähenee, ja käytön vähetessä liharuoka kallistuu.

Valtavirtamedia on myötäillyt lihavihaa kritiikittömästi, ja vihervasemmistolainen toimittajakunta pyrkii näyttäytymään trendikkäänä suostuessaan puolueideologian myötäilijäksi. Somevaikuttajat ovat imeneet lihavihan itseensä kuin palanen WC-paperia uima-altaassa.

Carnegie Mellon -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvisruokapainotteinen ruokavalio on kuitenkin ilmastoa kohtaan vahingollisempaa kuin niin sanottu tyypillinen amerikkalainen ruokavalio, johon sisältyy naudanlihapihvi.

So, where is the beef? Tätä voi kysyä myös katsomalla kirjojen kansien väliin.

Olemme poliittisesti johdetussa kokeessa, jossa panttina ovat perinteinen suomalainen hengen ja ruumiin ravinto sekä maamme väestö ja kulttuuri. Kokeen tulokset ovat kerran toteuduttuaan peruuttamattomia.

Aiempia kirjoituksia kirjojen palkitsemispolitiikasta

Viva Finlandia!
Marginaalista markettiin monikulttuuri-Finlandian selässä
Svenlandia-rangaistukset lukijoille
Kirjojen missikisat pahinta populismia
Vastuullisesta journalismista ja tieteestä
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Poliittisesti korrektit Finlandiat
Kireää kirjallisuuspolitiikkaa
Kirjallisuutemme kaikki palkinnot
Finlandiasta Wunderbaumiin

Poikien seksiopas kouluihin – Kukkahattujen moraaliraivo repesi

Kirjallisuustieteen erikoislehti Ilta-Sanomat ottaa kantaa yläkouluihin jaeltuun poikien seksioppaaseen nimeltä Respektiä, jonka on kirjoittanut ruotsalainen Chavez Perez. Suomessa sen julkaisi Gummerus.

Kirjassa annetaan mielestäni hyviä vinkkejä seksuaaliseen kohtaamiseen ja seurusteluun sekä homo- että heteronäkökulmasta, ja sillä on nähdäkseni myönteinen vaikutus nuorten kehitykseen.

Joten eipä ihme, että kirja on herättänyt kauhistusta kukkahattutätien ja muiden ahdasmielisten paukapäiden tajunnassa. On myös uhkailtu kirjan vetämisellä markkinoilta, niin kuin aina käy, kun jokin teos, jossa puhutaan seksit selviksi, näkee päivänvalon.

Kirjassa puhutaan avoimesti masturbaatiosta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä sekä neuvotaan muun muassa, miten suikkaria voi harjoitella käyttämällä apuvälineenä banaania.

Kouluissa jaeltiin vuonna 2017 jokaiselle yhdeksäsluokkalaiselle Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama, opetus- kulttuuriministeriön tukema ja Otavan kustantama hengentuote Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä?, ja kyseistä neuvolatoimintaa kiiteltiin mediassa.

Nyt, kun esillä on miesten ja poikien näkökulma seksuaaliseen kanssakäymiseen, kirjailijaa kivitetään keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosastoilla. Lapsiasiavaltuutettu on tuominnut kirjan ankarasti.

Todellisuuden ”pornoistumista” valitellaan myös feministien hallitsemissa yliopistoissa.

Paatos jatkuu kansan syvissä riveissä peräämällä kouluihin jouluevankeliumia ja suvivirttä. Pyhästä hengestäkö sillä tavoin ajattelevat ovat itse syntyneet?

Seksiltä ei pidä suojella ketään, koska seksuaalisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, vaan se on parasta ja kauneinta ihmisessä ja sen vuoksi hyvä asia, johon kannattaa rohkaista. Myös nuorilla on oikeus oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen ohi omistushaluisten vanhempien, kirkon, valtion ja tätiarmeijan.

Jos on kasvanut patavanhoillisten pölkkypäiden tavoin tynnyrissä, ei ole varmaan koskaan kuullut, miten nuoret itse puhuvat seksistä kaupunkien kaduilla, kouluissa ja kulkuvälineissä. 

Kirja on tuosta näkökulmasta arvioiden varsin kesy ja vähän nössö.

Teinit tietävät seksiasiat paremmin kuin pienimieliset aikuisensa, ja navanaluset saa nuorilta kuulla jokainen, joka kiistää heidän oikeutensa päättää seksuaalisuudestaan itse. Turha kohu.

Miten ilmastokokouksesta uutisoitiin?

Bakun ilmastokokouksen sanottiin päättyneen sopuun, kun kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden välinen ikuinen talouskonflikti jäi voimaan kompromissin muodossa.

Kehittyvät maat onnistuivat kiskomaan kehittyneiltä mailta noin 300 miljardia dollaria vuodessa ilmastoaneina. 

Ylen TV-uutislähestyksessä korostettiin 24.11.2024, että 1800 miljardin tarpeesta jäätiin kuudesosaan.

MTV3:n uutiset puolestaan alleviivasivat saman päivän iltana, että tuki kehitysmaille kolminkertaistettiin sadasta miljardista kolmeensataan miljardiin!

Tämä vahvistaa standpoint-teorian eli näkökulmateorian relevanssin. Uutisen syvällisin merkitys johtuu näkökulmasta.

Maailmassa kaikki tinkivät. Yhdet tinkivät alaspäin ja toiset ylöspäin.

Se, mikä on antajille paljon, on saajille aina aivan liian vähän.

Ei ole kehitysmaiden ahneudella rajoja. Maailman suurin ekologinen ongelma on väestöräjähdys, joten sopisi käyttää kondomia siellä kehitysmaissa.

Tuhat päivää turhaa hyökkäyssotaa

Venäjän aloittama julma hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo tuhat päivää. Turha se on sikäli, että Venäjä ei tarvitse lisää tonttia, kun maa hallitsee noin yhtätoista prosenttia maapallon kuivasta pinta-alasta. 

Ukrainan sodassa ei olekaan kyse aroista vaan arvoista. Sota on näyttö Venäjän hallinnon ylimielisyydestä, uusimperialismista, kulttuurikolonialismista, panslavismista ja yrityksestä korvata sääntöpohjainen maailmanjärjestys reaalipoliittisella väkivallan käytöllä ja geopolitiikalla.

Totuus on, että nykyaikaista maailmaa ei voida hallita aseilla vaan tiedolla ja sivistyksellä, jossa yhteisvastuun myös luonnosta pitäisi painaa entistä enemmän. Jo Churchill lausui 1943, että ”tulevaisuuden imperiumit eivät valloita alueita vaan mieliä”.

Kirjoitin ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, että käypä vaaleissa kuinka tahansa, vaalien jälkeen sotarintamalla alkaa tapahtua. Venäjä onkin jo parannellut asemiaan valmistautuen neuvotteluihin.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz puolestaan soitteli ensimmäisenä länsimaisena valtiojohtajana pitkästä aikaa Putinille, joka vastasi raketti-iskulla. Media ei kerro, mitä puhuttiin, mutta jokainen ymmärtää, ettei vihollisvainoharhasta kärsivä Putin ole halukas vetäytymään.

Bidenin hallinto antoi eräänä viimeisenä tekonaan Ukrainalle luvan iskeä Yhdysvaltain luovuttamilla ohjuksilla Venäjän maaperälle. Ilmeisenä kostona siitä Venäjä näpelöi ydinasedoktriiniaan ja katkoi Suomen ja Saksan välisiä tietoliikenneyhteyksiä tavalla, jonka tekijöitä on vaikea osoittaa. Tosin kaikki tietävät, etteivät merenalaiset kaapelit katkea kahdessa paikassa Itämerta ilman tarkoitusta.

Venäjä ei saisi tätä sotaa voittaa, koska se kannustaisi vastaaviin sotiin myös jatkossa. Siksi Ukrainan puolustussota ja sen tukeminen on kaikkea muuta kuin turhaa.

Vaikka Venäjä voittaisi sodan, se ei voi voittaa rauhaa, sillä Ukrainan kaltaista kansakuntaa on mahdotonta hallita.

Venäjä on aiheuttanut myös maailmantaloudelle niin valtavat tappiot, että ilman perusteellisia muutoksia Venäjän valtiojohdossa ei kyseisellä maalla pitäisi asiaa mihinkään pöytiin tulitauon ja aselevon saavuttamisen jälkeen. Venäjä olisi pantava maksamaan kaikki Ukrainassa aiheuttamansa tappiot ja vetäytymään kaikilta valloittamiltaan alueilta. 

Ihmishenkien menetyksistä ja kärsimyksistä Venäjän hallinto olisi pantava rikosoikeudelliseen vastuuseen ja tuomiolle.

Putinista saattaa tuntua, että koko maailma on tullut hulluksi ja vain hän itse pysynyt järjissään. Sillä tavoin ajattelevan voi löytää yleensä mielisairaalan suljetulta osastolta.

Putinin taakse on mennyt omaksi häpeäkseen myös Venäjän ortodoksinen kirkko, vaikka Putinin ”arvoilla” on tapettu ja vammautettu satoja tuhansia ihmisiä.

Putin ja hänen esikuntansa ovat yksiselitteisesti tämän vuosituhannen pahimpia murhaajia.

Rauha Putinin kanssa ei olisi rauha. Sota vain muuttaisi muotoaan, sotatilanne jäisi voimaan, ja sitä ainoastaan sanottaisiin ”rauhaksi”.

Sellainen asiaintila olisi sotatoimien puuttumista, ei rauhan rakentamista.

Jos Putinin hallinto jää entiselleen, se merkitsee, että Venäjän varustautuminen seuraavaan sotaan jatkuu. Koska tämän estämiseksi ei ole muuta keinoa kuin sodan jatkaminen ja Putinin regimen nujertaminen, sota Ukrainassa jatkuu.

Tässä nähdään myös kansainvälisen politiikan niin sanottu perustattomuuden ongelma. Koska valtiot ovat suvereeneja, ongelmien ratkaisemiseksi ei näytä olevan muita vaihtoehtoja kuin väkivallan käyttö.

Trump palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan

Toimittajat sätkivät kuin säkillinen oravia ja vollottivat Yhdysvaltain presidentinvaalien vuoksi, että USA on menossa kahtia.

Oikeasti mitään ei ole tapahtunut eikä tapahdu, ja vaalit sujuivat rauhallisesti. ”Kaoottinen tilanne” onkin vallinnut toimituksissa, joissa on täytynyt löytää jotain repivää sanottavaa.

Donald Trump voitti selvästi, veti todennäköisesti parlamentin molemmat kamarit perässään ja palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan. Amerikkalaiset haluavat, että Amerikka on Amerikka. Sellaista demokratia on. Tuloksella lienee kokoava vaikutus kansakuntaan.

Median tilaamat ja sondeeraamat gallupit kaatuivat taas täysin ennustettavalla tavalla, sillä ne peilaavat tekijöidensä toiveita eivätkä todellisuutta. Suomessa Kamala Harris nautti laajaa kannatusta, koska media suggeroi suomalaiset läksytyksellä Trumpin pahuudesta, kärjessään esimerkiksi valeprofessori Laura Saarikoski, joka oikeasti on ei-tohtori Helsingin Sanomien toimittaja ja Trumpin ammattihaukkuja.

USA ei ole kahtia edes rotupoliittisesti, minkä osoittaa väriliukuma demokraateista republikaanien leiriin. Illuusio kahtiajakautuneisuudesta on dualistisen puoluekentän perua.

Kamala Harris oli Trumpin paras vaalityöntekijä. Muutoin Trumpin paluusta ei olisi tullut mitään.

Vaalin ratkaisivat nuoret valkoiset ja värilliset miehet, jotka ovat saaneet tarpeekseen identiteettipoliittisesta wokesta, jolla vaiennetaan vihervasemmiston ja feministien mielestä ”väärin ajattelevia” miehiä niin sossumediassa kuin yliopistoissakin. He eivät halunneet presidentiksi people of colouria edustavaa syyttäjäviranomaista, joka saa sananvapauden canceloitua sosialisminpunertavilla sukkapuikoillaan.

Rakettimies Elon Muskin valjastaminen Trumpin kampanjaan kannatti, koska hän muun muassa palautti Trumpin Twitteriin (X:ään). Kirjoitin aiheesta jo kirjassani Totuus kiihottaa.

Muita seikkoja, jotka Trumpin vipusivat takaisin, olivat poliitikon kaatamisyritykset oikeudenkäynneillä, jotka koettiin kansanvallan vastaisiksi, sekä keskiluokan kyllästyminen ilmastouhrauksiin ja kehitysmaapoliittiseen anekauppaan.

Trumpin kaltaiset rohkeat peräsimen kääntäjät ovat harvinaisia kuin kanan hampaat, ja heitä syntyy vain kahdesta asiasta: joko filosofiasta, kun ei ole mitään menetettävää, tai huomattavasta maallisesta omaisuudesta, jolla saa paljon normaalia vapautta. Ja rikashan ei ole muuta kuin köyhä, jolla on rahaa.

Länsimaiden epäjumala nimeltä Markkinat ovat reagoineet hyvin, ja Putin huonosti, kun ei edes onnittele, joten Kremlissä taidettiin säikähtää. Tämä tietää hyvää Ukrainan sodan lopettamiselle.

Ainoa riski asiassa on, että jos Amerikasta tulee suuri, monesta muusta maasta tulee pieni. Mikäli USA:sta tulee Trumpin lupauksen mukaisesti NATO:ssa pieni, monen Euroopan maan puolustusbudjetista pitää tulla suuri. Tämä voi olla hyväksi Suomelle, jonka puolustus on jo valmiiksi suuri.

Tullien ja tariffien lisääminen taas on vastoin vapaakaupan ja rationaalisten tuotantoketjujen ideaa. Ne nostavat hintoja sekä USA:ssa että tuontimaissa, eikä loppulasku kohdistu vain joillekin Yhdysvaltain ulkopuolisille. Kyseessä on samanlainen hölmöläisen viltinlyhennys kuin Suomen asumistuen leikkauksissa, jotka kiertyvät menoiksi toimeentulotukeen, pudottavat osan ihmisistä mustaan aukkoon ja hyydyttävät kotimaista kysyntää, alentavat asuntojen arvoja entisestään sekä sakkauttavat taloutta ja rakentamistoimintaa.

Sellainen talouspolitiikka on tyypillistä soppakanoille, jotka eivät ymmärrä talouden ketjuja ja keskinäisriippuvuuksia.

Demokraattien mahalaskusta on eniten opiskeltavaa Suomessa SDP:llä. Suomen demarien kannatus ei lähde lentoon, koska puolue on unohtanut duunarimiehet ja ajanut feminismiä, ilmastoagendaa ja maahanmuuton lisäämistä kärkiasioinaan.

Trump puolestaan voisi oppia Kekkoselta: 

---

Päivitys 8.11.2024: Eräät heteronaiset protestoivat Yhdysvaltain vaalitulosta seksilakolla ja todistavat siten, että feminismi on miesvihaa, kahtiajakoja ja sukupuolen sotaa lietsova liike, joka leimaa kaikki miehet sukupuolensa perusteella hylkiöiksi. Feministit puhuivat tasa-arvosta kuin pastori Billy Bob Baker mutta nuttasivat kaiken sukkaan. Juuri tuossa demokraattien kampanjointi satoi republikaanien laariin, ja katkeruus voitti kiiman.

Ylhäällä kaikki kotona?

Ylellä julkaistiin jonkin aika sitten juttuja, joissa kerrottiin, että Lapin yliopiston hallintolähetystö oli tehnyt ratsian professori Mauri Ylä-Kotolan luennolle ja keskeyttänyt sen muitta mutkitta.

Muutama päivä tuon jälkeen mediasta voitiin lukea, että ”Lapin yliopisto antoi potkut sekavasti käyttäytyneelle ex-rehtorille”, Mauri Ylä-Kotolalle.

On vaikea ottaa asiaan kantaa, koska mitään muita perusteita irtisanomiselle ei ole kerrottu. Mutta sen tiedän, että suuri osa yliopisto-opettajista pitäisi sanoa irti, jos syy olisi ”sekava käytös”.

Todellinen syy irtisanomiseen lieneekin se, että Ylä-Kotola oli puolustanut elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöstä. Lauri Törhöstä taas vihattiin feministien bunkkereissa, koska heidän mielestään Törhönen oli tehnyt sovinistisia elokuvia. Juuri kostoksi tuosta hänen väitöksensä hylättiin.

Kyse ei siis ollut mistään ”hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta” (mikä antaisi olettaa, että Törhösen menetelmissä tai argumentoinnissa olisi ollut jotakin vikaa) vaan tulkintaerimielisyyksistä koskien taiteellisen väitöksen ja tieteellisen väitöksen hyväksymiskriteerejä.

Törhönen luettiin samaan tiede- ja taidepoliittisesti syrjittyjen miesten kaaderiin, johon oli aiemmin eristetty myös professori Panu Rajala ja moni muu ansioitunut tieteilijä ja taiteilija.

Ja kukapa voisi unohtaa tapaa, jolla opiskelija Joakim Vigelius poistettiin naistutkimuksen alaan liittyvältä luennolta Tampereen yliopistossa, koska hän oli kyseenalaistanut luennoitsijan väitteen, että miehellä voisi olla kuukautiset?

Ylä-Kotolan mukaan hänen roolinsa omalla luennollaan oli juontaa ja kommentoida luennolla esitettyjä vierailijavideoita performatiivisesti ja esittää filosofisia kommentteja. ”Oudoksi” luokitellussa puheessa oli Ylä-Kotolan mielestä kyse performatiivisesta videokommentoinnista.

– Olen taustaltani filosofi ja pidän myös konventioiden harkitusta rikkomisesta. Toimin aikanaan myös Kuvataideakatemian rehtorina, jossa performanssitaide on tärkeää, hän totesi Ylelle esittämässä viestissään.

Koska muita syitä kuin ”sekava käytös” ei ole Ylä-Kotolan irtisanomiselle esitetty, joudun otaksumaan, että myös Ylä-Kotolan tiedepoliittisen syrjinnän syy on woke-jengin omahyväinen paremmin tietävyys, jonka erehtymättömyydellä he canceloivat oppineiden näkemyksiä yliopistoissa.

Ja media suhtautuu asiaan pelkästään raportoivasti, vailla vähäisintäkään kriittisyyttä, aivan kuin potkujen antamisessa olisi kyse jostakin itsestään selvästä ja mitä luonnollisimmasta asiasta.

En kuulu Ylä-Kotolan kavereihin, ja tunnenkin hänet vain julkaisuistaan. Mutta haluan puolustaa filosofikollegojeni oikeutta ja velvollisuutta sanoa luennoillaan muutakin kuin banaliteetteja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Tämä tapaus on jälleen uusi lenkki siihen pitkään ketjuun, joka osoittaa, kuinka matalamieliseksi ja suvaitsemattomaksi poliittinen korrektius on mädättänyt koko yliopistolaitoksen.

Mitä suuremmista valeista on kyse, sitä vaikuttavampaa on aina myös sensuuri. Ja sananvapauden rajoittaminen puolestaan on varmasti kaiken tieteen ja filosofian vastaista.

Demokraateilla syytä iloon: USA:n presidentinvaalin tulos on joka tapauksessa ”kamala”

Amerikan demarien on syytä olla tyytyväisiä, sillä voittaapa Yhdysvaltain presidentinvaalin kumpi tahansa pääehdokas, tulos on joka tapauksessa kamala.

Trumpin uudelleenvalinta ei ehkä ole hyväksi NATOlle eikä Euroopan turvallisuudelle, eikä se liene hyväksi myöskään Suomelle.

Arvelen kuitenkin, että bisnesmieheltä ja hänen esikunnaltaan löytyy ymmärrystä maalle, jolla on Venäjän-vastaista rajaa noin 1340 kilometriä, eikä tilanne olisi Suomen kannalta niin huono kuin toimittajien itkijäkuoro väittää. Suomi on hoitanut puolustuksensa Trumpin toiveita paremmin, ja turvallisuuspolitiikkaa enemmän Suomeen voivat vaikuttaa Trumpin mahdollisesti lisäämät tuontitullit.

Trump aikoo vähentää shekkien kirjoittamista Euroopalle ja Ukrainalle. Se tarkoittaa, että Yhdysvaltain on samalla kovennettava otteita suoraan Venäjään. Ehkä Trump saakin Ukrainan sodan loppumaan, tosin tavalla, joka ei ole Ukrainan kannalta täysin tyydyttävä mutta ei myöskään niin huono kuin mihin tilanne saattaisi pitempään jatkuessaan johtaa.

Jotenkin kyseinen kulutussota on saatava päättymään. Ukrainan sota on sellainen kriisipesäke, joka jakaa maailmaa blokkeihin ja mahdollistaa suuret ulkopoliittiset vahingot myös muiden maiden keskinäisiin suhteisiin ympäri maailman.

Mikäli presidentiksi valitaan Kamala Harris, pattitilanne jatkuu, ja Yhdysvallat ottanee käyttöön Ruotsista tunnetun feministisen ulkopolitiikan.

”Kamalaa” Trumpissa puolestaan on hänen psyykkinen epävakautensa, katkeruutensa ja kostonhimonsa, joka ei ole kenellekään johtamisasemassa toimivalle eduksi. Toisaalta Trump on osoittanut pitäneensä ensimmäisen kautensa lupaukset hyvin.

Paljon parjatussa Trumpissa on myös paljon myönteistä. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on syytä olla huolissaan teollisuuden ja työpaikkojen valumisesta Kaukoitään.

Teollisuuden maastapaon vuoksi muiden muassa Detroit on raunioina, ja näin näy nykymenolla myös Suomelle, jonka yritykset ovat myydyt ulkomaille eikä uusia synny.

Vertauskuvallista on, että juuri ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja The United States on päätetty upottaa!

Niin sanotun ruostevyöhykkeen Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa Trump saattaa ylittää demokraattien ”sinisen muurin” ja voittaa valitsijamiehet puolelleen. Samoin voi käydä eteläisissä vaa’ankieliosavaltioissa Arizonassa, Georgiassa, Nevadassa ja Pohjois-Carloniassa, joissa liittovaltion rajanylitykset ovat ylittäneet kantaväestön kärsivällisyyden [näin vaalissa myös kävi].

Trump on vastustanut kohtuullisen elintason, asuntojen lämmityksen ja omaisuudensuojan uhraamista ilmastoagendalle.

Ilmastopoliittinen poskivalssi ei ole oikein tilanteessa, jossa Kiina yksin tuottaa yli puolet maailman hiilidioksidipäästöistä, ja Pariisin typerässä ilmastosopimuksessa Kiinalle annettiin lupa jatkaa ja lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti.

Normiruuvin kiristely muissa maissa on epäoikeudenmukaista, turhaa ja turhauttavaa, sillä ilmastonsuojelun pitäisi olla yhteinen asia. Muuten uhkana ovat hiilivuoto ja yhteismaan tragedia.

Trump teki loogisesti sanoutuessaan Pariisin ilmastosopimuksesta irti vuonna 2017 (päätös, jonka Biden sittemmin pyörsi).

Totuus on, että nämä vaalit olisivat tylsät ja tarpeettomat, jos niissä ei ratkottaisi tärkeitä kysymyksiä ja vedettäisi linjoja. 

Trump vain sanoo asiat niin kuin ne ovat, mikä taas ei sovi hienohelmoille.

Sanokaa mitä sanotte, mutta ilman Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaalit ja parlamenttivaalit olisivat latteat ja demokratian kannalta mitättömät.

Vaaleissa on ehdokkaana Trumpin kaltainen väriläiskä juuri sen merkiksi, että demokratia toimii – ei sen merkiksi, että se ei toimisi, kuten Helsingin Sanomat väittää.

Mediassa on jauhettu Yhdysvaltain ”kahtia jakautuneisuudesta”, uuskonservatiivisuuden noususta ja ”syvästä kriisistä” sekä kauhisteltu jopa sisällissodan mahdollisuutta niin, että korvat soivat.

Amerikan rauhantahtoiset ja keskiluokkaiset konservatiivit vain ovat saaneet tarpeekseen Yhdysvaltoja ja koko maailmaa ympäröivistä Black Lives Matter -rettelöinneistä, joita valtamedia on lietsonut ja kehunut, kun taas USA:n parlamenttitalolla sattunutta pienehköä episodia on medioissa käsitelty kuin vallankumousta (Suomen eduskuntatalon tärvelyä valtavirran uutismedia puolestaan kohteli silkkihansikkain, kun asialla oli vihervasemmisto).

Ei Yhdysvallat kahtia ole eikä mene. Maassa on vankka yksimielisyys muun muassa Israelin tukemisesta muhamettilaista miekkalähetystä vastaan.

Omasta mielestäni tasa-arvo on sitä, että All Lives Matter!

Kuitenkin demokraatit vetoavat aborttikysymyksessä ”naisen oikeuteen omaan kehoonsa”, vaikka sikiö ei ole osa kantajansa kehoa, vaan erillinen olento ja ihmisen potentiaali, jonka tulevaisuuden pitäisi kuulua tasavertaisesti myös miesosapuolelle, toisin kuin feministit väittävät.

Muussa tapauksessahan myös Kamala Harris olisi oikeasti hänen äitinsä tai osa äidistään, eikä itsenäinen ihminen (aborttioikeudesta täällä).

Joidenkin mielestä privaatin piiriin kuuluvilla asioilla ei pitäisi tehdä politiikkaa, ja toisten mielestä mikään ei ole niin poliittista kuin yksityinen. Elämää on joka tapauksessa syytä puolustaa myös feministien hullutuksia vastaan. Se ohjaisi suhtautumaan vastuullisemmin myös seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Trumpin suhtautuminen laittomaan maahanmuuttoon on ollut esimerkillistä, mutta jyrkkyys on saanut hampaat kiiltämään muutamien suupielessä; lähes koko Yhdysvaltain väestö kun on maahanmuuttajista koostuvaa.

Jokaisella itsenäisellä kansakunnalla on joka tapauksessa suvereeni oikeus päättää väestö- ja rajapolitiikastaan sekä siitä, keitä se kelpuuttaa alueelleen oleskelemaan tai työskentelemään.

Minä ehdin jo kuulla karmeita uutisia tästä aluksesta ja maahanmuuttoa yrittäneistä. Aina on kuitenkin toivoa, kun vain tarpeeksi yrittää.

 

 

Kumpi vaalin sitten voittaa?

Trumpilla on vuosien saatossa vakiintunut laaja kannattajakunta, joka on hyvin periaatteellista.

Harrisia puolestaan pidettiin vielä puolisen vuotta sitten täysin marginaalisena hahmona, ja vasta Bidenin väistyttyä Kamalaa on kohdeltu mediassa kuin hän olisi ”maailman paras ihminen”.

Tämä vastaa tapaa, jolla Sanna Marinista tehtiin sattumapääministeri Antti Rinteen pallille. Myös Harrisista tulee uusi ”Sanna Marin”, mikäli hänet valitaan.

Trumpilta toivon, ettei hän vahingossa istahda ydinasenapin päälle, jos valinta osuu häneen. 

Yhdysvaltain seuraava presidentti perii joka tapauksessa kaksi brutaalia sotaa, ja vaalien jälkeen alkaa molemmilla rintamilla tapahtua.

Olen kirjoittanut Yhdysvalloista ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista aiemmin täällä.