Ystävänpäivänä

Ystävänpäivänä sitä ajattelee lähimmäisistään mielellään kaikkea myönteistä. Akateemisen yhteisön luonnetta puolestaan osoittaa se, että tohtoreille annetaan työvälineiksi miekat, joilla käyttöohjeiden mukaan pitää puolustaa ”totuutta, oikeaa ja hyvää”. Alabaman akatemioissa puolustuksen täytyy olla tehokasta, sillä siellä päin paukkui perjantaina Coltti, kun muuan biologian tohtori ampui kolme kollegaansa tiedekunnan kokouksessa saatuaan tietää, ettei hänelle myönnetäkään vakituista virkaa.

Tieteissä uhraukset ovat suuria mutta saavutetut voitot satunnaisia ja pieniä. Niinpä pettymyksetkin ovat suuria. Pahiten ne koettelevat sellaisten alojen edustajia, joilla oletetaan vallitsevan joitakin objektiivisia tosiasioita. Esimerkiksi kelpaavat luonnontieteet. Todellisuudessa tiedeyhteisö on samanlainen kuin muutkin ihmisyhteisöt, ja päätökset tehdään puolueellisesti ja tarkoitushakuisesti. Filosofiassa, yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä tiedepolitiikkaa ovat varsinaisen tiedepolitiikan lisäksi usein myös tieteiden sisällöt.

Politiikka sinänsäkin on tietysti puolueellista, mutta puoluepolitiikassa se tunnustetaan suoraan. Sen sijaan tiede on puolueellista piilevästi. Tämä tekee siitä pahimmalla tavalla ideologista.

Niinpä ”avautuminenkin” on ymmärrettävää. Kyseinen kouluampuminen liikutti jopa minua sen verran, että suostuisin varmasti viemään kukkia kollegojeni haudalle, mikäli vastaavaa tapahtuisi Suomessa.

Päivälehtien mukaan myös Euroopan kaduilla kuhisee ja kiehuu, kun niin sanotut ”äärioikeistolaiset” (olivatko he kaikki heitä, vai tavallisia kaupunkilaisia?) marssivat Dresdenin pommitusten muistoksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat lavensi asian niin, että ”Dresdeniläiset estivät tuhansien uusnatsien marssin”, vaikka alun perin jutun otsikko oli ”Äärivasemmisto yrittää estää uusnatsien marssin Dresdenissä”. Miten kävisi seuraava: ”Äärivasemmistolaiset yrittivät estää dresdeniläisten muistokulkueen laittomasti sytyttelemällä palavia barrikadeja osallistujien tielle.” Tätä totuuden versiota tukisi jutun yhteydessä julkaistu kuva.

Vastaavaa on nähty myös Ruotsissa. Maahanmuuttajien murhaaman Daniel Wretströmin muistomarssille Salemin kaupungissa on osallistunut enimmäkseen tavallisia ruotsalaisia, eikä siitä ole tullut sellaista äärioikeiston mielenosoitusta kuin lehdistö väittää. Sen sijaan poliisi on joutunut suojelemaan laillisen kulkueen osallistujia äärivasemmiston väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.

Dresdenin pommitusten muisteleminen on oikeudenmukainen tapa tasapainottaa sitä puolueellista historiankirjoitusta, joka asiasta on laadittu voittajien ehdoilla. Liittoutuneiden toimeenpanema Dresdenin holokausti oli sotilaallisesti turha operaatio, sillä se ei edistänyt sodan päämäärää mutta johti saksalaisena posliinikokoelmana tunnetun kaupungin täydelliseen tuhoamiseen ja kymmenientuhansien siviilien teurastukseen. Siten se osoittaa liittoutuneiden motiiveista samaa kuin Helsingin suurpommitukset yhteensä noin 2 000 lennolla, 16 490 pommilla ja 2,6 miljoonalla kilolla räjähteitä.

Pahoja ovat nuo kaduilla käyskentelevät uusnatsit! Onneksi antifasistit polttelevat autoja ja sytyttelevät rovioita kulkueiden tielle sekä heittelevät kävelijöitä pulloilla. Pian he kai vievät uusnatseja keskitysleireille ja polttavat heitä krematorioissa. Lopuksi antifasistit räjäyttävät natsit pois ydinpommilla. Sitten kaikki on hyvin.