8. helmikuuta 2012

Uusi kirja: Valhe kaatuu


Olen julkaissut verkkokolumneistani kolmannen ja viimeisen painetun kirjan: Valhe kaatuu – Fatwoja ja jeremiadeja eripuraisesta Euroopasta.

Teos päättää viisi vuotta kestäneen blogijulkaisuhankkeeni. Kirja on jatkoa teoksille Sensuurin Suomi (2009) ja Kansanvallan varkaat (2010).

Analysoin teoksessani yhdentyneen Euroopan kuolinkouristuksia sekä arvostelen politiikkaa, jolla kansallista itsemääräämisoikeutta heikennetään. Liittovaltiopolitiikan sijasta puolustan kansallista omaleimaisuutta ja usean erilaisen kansallisvaltion olemassaoloon perustuvaa Eurooppa-näkemystä, arvoliberalismia ja omakulttuurisuuden arvoa.

700-sivuinen teos tarjoaa lähdeviitteillä varustettua tietoa ja merkitysten arviointia muun muassa eurovaluutan tragediasta, globalisaation varjopuolista ja siirtolaisuuden ongelmista. Teoksen johdannossa esittelen johtopäätöksiä blogikirjoittajana toimimisesta.

Kirjaa voi tilata suoraan Books on Demandilta tai esimerkiksi Adlibriksestä. Teos voi olla 62 euron ohjehintaisena kalliinpuoleinen, mutta se on kuitenkin kovakantinen ja lukunauhallinen sekä kirjoittajalleen voittoa tuottamaton.

Saatavana on nyt koko 7 kirjasta koostuva valittujen teosten sarja, joka kattaa seuraavat osat:

Dialoginen filosofia

Työttömän kuolema

Enkelirakkaus

Suomalaisen nykyfilosofian historia

Sensuurin Suomi

Kansanvallan varkaat

Valhe kaatuu

Teokset liittyvät yhteiskunta- ja kulttuurifilosofian alaan, ja ne on pyritty kirjoittamaan yleistajuisesti mutta tinkimättä tieteellisestä kriittisyydestä. Sarja koostuu yhteensä 3828 sivusta ja 4020 viitteestä.

Koko sarjan esite löytyy tästä ja kaikkien kirjojeni kaavioesitys tästä. On toki mahdollista, että sarjaan kertyy jatkossa vielä lisääkin osia.