Tuliko Nobel-palkinto Suomeen?

Taloustieteen Nobel-palkinto myönnettiin tänään suomalaiselle Bengt Holmströmille, mutta maamme tieteen ja tutkimuksen kannalta tilanne on hieman samanlainen kuin Nico Rosberg voittaisi formula-autoilun maailmanmestaruuden.

Holmström on toiminut jo vuodesta 1994 alkaen Massachusetts Institute of Technologyssa ja sitä ennen vuodesta 1983 Yalessa. Tohtoriksi hän väitteli 1978 Stanfordissa, joten Holmströmin uran yhteydet suomalaiseen yliopistolaitokseen ovat käyneet melko huteriksi.

Sitä paitsi kansainvälinen tiedeyhteisö mieltää palkinnot annetuiksi tutkimuspaikkana toimiviin yliopistoihin, ei tutkijoiden kotimaihin, vaikka akateemisen yhteisön ulkopuolella mielellään niin ajatellaankin. Jokainen yksilö puolestaan katsoo palkinnon oikeutetusti myönnetyn vain hänelle itselleen tai ryhmälleen.

Huvittavaa onkin, että muutama päivä sitten suomalaisessa mediassa iloittiin erään Nobel-palkitun fyysikon olevan ”käymässä Suomessa” palkinnosta tiedottamisen hetkellä, joten siinäkin tieteellinen tunnustus jo ikään kuin ”hipaisi” kotimaatamme.

Toisaalta ei omassa maassamme harjoitettava tiede ja tutkimus ole niin huonoa, ettei sitäkin kannattaisi arvostaa ja vähän mainostaakin. Ansioituneimmat lähtevät täältä parempien liksojen perään muualle, mutta muutoin maamme yliopistojärjestelmällä on keskeinen rooli kansakuntamme kulttuurin ja yleissivistyksen rakentamisessa.

Tämän johdosta maamme ei ole sillä tavoin luokkayhteiskunta kuin Yhdysvallat tai Britannia ovat. Niissä ehkä tieteen kärki on terävämpi, mutta myös professorikunnan ja opiskelijoiden välillä on etäisyyttä, joka halvaannuttaa luovuutta ja älyllisyyttä. Näissä maissa tieteen kuuluisuudet on ostettu yliopistoihin, mutta opiskelijakunta pelaa pihalla koripalloa.

No, ainakaan Bengt Holmströmin toiminta ei ole ollut tällaista. Päinvastoin: kyseessä on taloustieteilijä, jonka commitment talouden kehitykseen ja yhteiskuntaan on ollut aitoa. Omasta mielestäni jokaisesta taloustieteilijästä pitäisikin löytyä filosofi, joka pohtii talouden olemusta: mitä on velka, mitä on varallisuus ja mikä on rahan olemus, esimerkiksi. Talous on liian tärkeä asia jätettäväksi vain omaan disipliiniinsä. Monet taloustieteilijät ovat olleet kautta historian yhteiskuntafilosofeja ja filosofit puolestaan taloustieteilijöitä, ajateltakoonpa vaikka Adam Smithiä, Karl Marxia tai Milton Friedmania.

Voidaan kenties todeta, ettei Holmströmin tarvitsisi olla nobelisti todetakseen, ”kuinka huonossa kunnossa talous on”, mutta ainakin hänen huomautuksensa tieteellisten voimavarojen leikkauksista puoltavat paikkaansa ja osuvat nappiin. Omasta mielestäni kalliin työvoiman maat eivät voi missään tapauksessa kilpailla suorittavan työvoiman hinnalla halpamaiden kanssa, joten Suomen ainoa vaihtoehto on panostaa asiantuntemukseen ja tehdä jotakin, mitä muualla ei osata.

Myös monia Holmströmin näkökantoja vastaan voidaan väittää. Hän ilmoittautuu individualistiksi ja liikkuu liiaksi mikrotaloustieteellisellä tasolla, jolloin perinteinen kansantaloustieteellinen makroanalyysi helposti sivuutetaan. Samalla jää esittämättä suuri osa globalisaation ja internationalismin arvostelusta, eikä kansantalouksia tunnusteta enää itsemäärääviksi ja toimintakykyisiksi yksiköiksi. Ja tämähän se on se filosofinen ja poliittinen ongelma!

Holmström ei muuten ole maamme neljäs nobelisti vaan viides. Harvoin muistetaan, että Suomella on yksi ”piilonobelisti” tukholmalaisessa Karoliinisessa Instituutissa. Suomalainen Ragnar Granit nimittäin sai lääketieteen Nobelin vuonna 1967 yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa. Hän piti kiinni suomenruotsalaisuudestaan, ja hänellä oli kämppä Kruununhaassa, jossa eräs sukulaiseni kävi porraskäytävän toisella puolella hoitamassa flunssiaan. Ehkä juuri siksi hän eli yli yhdeksänkymppiseksi! Minulla on myös noilta ajoilta perintönä saatu kirja Ung mans väg till Minerva. – Ei nobelistiksi ilman asianmukaista filosofiaa.