12. tammikuuta 2017

Oikeus ja strutsinmuna


Tunnustan avoimesti, että pelkään vain kahta asiaa: juristeja ja pahoja akkoja. Kumpaisillakaan ei ole järkeä eikä suhteellisuudentajua. Jumalia kunnioitan toki, mutta heitä en kuitenkaan pelkää, sillä arvelisin heiltä löytyvän huumorintajua.

Jos itse olisin Jumala, kokisin oloni tylsäksi, mikäli ihmiset aina vain kumartelisivat ja palvoisivat eivätkä koskaan esittäisi vaikkapa luomistyötä koskevaa kritiikkiä. Sen sijaan suomalaiset syyttäjäviranomaiset ovat kuin vihaisia vanhojapiikoja, jotka haastavat perussuomalaiset poliitikot yksi kerrallaan kinkereille ”uskonrauhan rikkomisesta” tai ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”.

Joulukuun alussa kansanedustajan avustaja Terhi Kiemunki tuomittiin 450 euron sakkoon toteamuksesta, jonka mukaan ”kaikki Euroopan terroristit ovat muslimeja” (”kaikki”-kvanttorin käyttöä luonnollisessa kielessä voidaan pitää perusteltuna, sillä muslimien osuus terroristeista on todellakin niin suuri, ettei lähemmäksi sadan prosentin edustusta voitaisi juuri päästä). Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen puolestaan tuomittiin viime viikolla 1160 euron sakkoon hänen tehtyään ajatusrikoksen ja todettuaan Nizzan terrori-iskun jälkeen, että ”kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja”.

Helsingin varavaltuutetun Olli Sademiehen tapausta käsiteltiin niin ikään viime viikolla, ja kotkalaisvaltuutettu Freddy van Wonterghem joutui vuonna 2011 maksamaan valtiolle 420 euroa hänen paheksuttuaan muslimitytön raipparangaistusta. Kukapa ei muistaisi James Hirvisaaren tuomiota ja erottamista eduskuntaryhmästä, minkä hän sai palkaksi parhaasta eduskunnassa koskaan pidetystä puheesta? Eilen käsittelyssä oli Sebastian Tynkkysen tapaus.

Edes homojulkkikselle tyypillinen teflonpinta ja vähemmistökansalaisen pressure proof eivät riittäne suojelemaan Tynkkystä islamintoilijoiden vihalta: heidän halultaan murjoa perussuomalaiset lyttyyn ja yritykseltään rakastaa muslimit hengiltä omalla holhousmielialallaan, jota eivät ole pyytäneet sen enempää muslimit kuin heidän loukattu jumalansakaan.

On syytä muistaa, että islamin opin mukaan ei ole erikseen ääri-islamia ja varsinaista islamia, sillä islam ei tunnusta harhaoppisuutta. Sen mukaan on vain yksi islam, joten syyttäjä ja oikeus vaativat Kiemungilta perusteettomia penätessään ”keskittymistä ääri-islamismin arvosteluun”. Looginen totuus on, että ilman islamia ei olisi myöskään muslimiterrorismia, joten kyllä islam on muslimiterrorismin välttämätön alkuehto, jota on arvosteltava, mikäli kritisoi, vastustaa tai ei kannata terrorismia.

Kun 1960- ja 1970-lukujen Suomessa langetettiin jumalanpilkkatuomiot Hannu Salaman Juhannustansseista ja Harro Koskisen Sikamessias-taulusta, ratkaisuja pidettiin taantumuksellisina, niitä paheksuttiin mediassa ja älymystön riveissä, ja tuomittu lähestyi armon anomuksilla jopa tasavallan presidenttiä. Sen sijaan nykyisin Suomessa pyörivät ympärivuotiset sananvapauskäräjät, jotka rankaisevat todenperäisistä lauseista täysin automatisoidusti ja rutiininomaisesti. Tässä on häpeämistä sekä syyttäjälaitoksella että tuomioistuimilla.

Kannatan lämpimästi Perussuomalaisten Nuorten aloitetta ideologisten lainkohtien poistamiseksi rikoslaista. Perusteluni olen esittänyt jo Jussi Halla-ahon oikeuskäsittelyä koskevissa kirjoituksissani, kun taas Tynkkysen, Hakkaraisen ja Kiemungin tapauksista olen argumentoinut tässä ja tässä. Näkemykseni voi kiteyttää lyhyesti näin:

Yhteiskunnallista totuutta ei voida saavuttaa keskusteluilmapiirissä, jota rajoittaa viranomaisvallan langettamien rangaistusten uhka.

Totuutta yhteiskunnan tilasta ja vallitsevasta mielipideympäristöstä voidaan tavoitella vain täysin vapaassa keskusteluilmapiirissä, jossa väitteitä voidaan esittää ja arvioida pidäkkeettömästi ja kansanvaltaisesti.

Myöskään jälkikäteissensuurilla ei ole oikeutusta, sillä se kiertyy perustuslain ja järjen vastaiseksi ennakkosensuuriksi, kun ihmiset pelästyvät ja alkavat sensuroida näkemyksiään itse. 

”Vastuullisen” sanankäytön vaatiminen on paradoksi, sillä yhteiskunnalla sen enempää kuin julkaisufoorumeillakaan ei ole oikeutusta puuttua kansalaisten kannanottoihin, jotka perustuvat yksilöiden itsemääräämisoikeuteen.

Niinpä ”asioihin puuttuvan”, ”yhteiskuntavastuullisen” ja ”velvoittavan” sensuurijournalismin pyrkimykset kariutuvat suodatuksen totuudenvastaisuuteen, kun vallitsevasta mielipideympäristöstä koetetaan luoda valheellinen, peitelty ja häveliäisyyden piloille kuohima kuva.

Aina kun tuomioista iloitseva media neuvoo sormi pystyssä, että sananvapauden mukana tulee myös ”vastuu” ja että vastuuseen joutuminen ei ole ”sananvapauden vastaista”, argumentti on samanlainen kuin väite, että myös Saudi-Arabiassa vallitsee täysi vapaus harjoittaa vaikkapa homoseksuaalisuutta, mutta jos asia tulee viranomaisten tietoon, joutuu hirteen roikkumaan. Sitten todetaan, ettei tuomiossa ole mitään ”vapauden vastaista”, koska ihmisten ”pitää kantaa vastuu teoistaan”.

Perusaksioomaa, eli tuomittujen tekojen moraalista oikeutusta sinänsä ei pohdita lainkaan sen enempää seksuaalisuuden kuin uskontokritiikinkään yhteyksissä, vaan tuomioita jaellaan drakonisesti, mekanisoidusti ja despoottien mielivallalla. ”Vastuu” onkin yksi ideologisimpia käsitteitä, ja siihen vedotaan aina, kun on tarvetta painostaa ihmisiä uskonnolla ja murentaa uskonnonvapauteen liittyvää oikeutta olla katselematta mitään uskontoa sisältä päin: sen sanelemilla ehdoilla.

Myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen olisi hyvä muistaa, että Suomessa ei ole muutamien muiden valtioiden lainsäädäntöön ujutettua ja epämääräistä vihapuheen (hate speech) käsitettä, joka näyttää kattavan kaiken muun paitsi kantaväestöihin kohdistuvan arvostelun ja johon Toiviainen on toistuvasti viitannut. Eräissä sivistysmaissa kansanedustajat nauttivat suorastaan syytesuojaa, jotta he voisivat tehdä työtään.

Paljon pitempäänkin voisin puhua, mutta en nyt viitsi, sillä uskon jo kastematojenkin ymmärtävän tikapuuhermostollaan sen, kuinka keinotekoista ja naurettavaa tuo maahanmuuton, islamin ja terrorismin arvostelijoiden vainoaminen on. Jos kysytään, mitä syntyy, kun Pohjois-Korea douppaa, vastaus on: Suomen valtakunnansyyttäjänvirasto.

Syyttäjät tuskin uskovat omiin kannanottoihinsa edes itse. Ehkä Sebastian Tynkkysen syyttäjä onkin niin ovela, että hän salaisesti toivoo Tynkkyselle tuomiota ja sitä kautta vaalivoittoa! Mainoksena palvelevan näpäytystuomion tavoitteluun viittaa myös syyttäjän esittämän argumentaation leväperäisyys, josta Perussuomalaisten kannuslainen valtuutettu Aleksi Hernesniemi esitti henkeäsalpaavan perusteellisen ja logiikan kaipuullaan liikuttavan analyysin.

Sananvapauden tukahduttamistuomioista on kehkeytymässä subsooninen kansallinen vakuumi, todellinen tutkan alapuolinen oikeusumpio, jossa katoamaan tuomitaan yhteiskunnallinen totuus ja kansalaismielipide sinänsä. Näin syntyvässä infantiilissa todellisuudessa kansalaiset nähdään toinen toisiaan kavaltavina pieninä palohälyttiminä ja oikeusviranomaiset heitä sättivinä Mikki Hiirinä, jotka kääntelevät kilpikonnia selälleen ja nauravat päälle.

Surkuhupaisaa on, että poliittisten oikeudenkäyntien ja ideologisten oikeusmurhien välttämiseksi Suomeen on vaadittu perustuslakituomioistuinta. Tosiasiassa vaatimus perustuu väärään käsitykseen perustuslakituomioistuimen roolista. Se vain syventäisi ongelmaa, sillä perustuslain sallima tulkinnallinen liikkumavara on hyvin suuri. Tämä jättäisi vallan avaimet tuomarien käsiin, joissa ne jo ovat.

Olisi myös varottava ripustautumasta mihinkään perustuslakeihin, sillä ne eivät toimi oikeudenmukaisuuden absoluuttisina takeina. Kansalaisten oikeustajun toteutumisen voisi paremminkin varmistaa amerikkalaistyyppinen tuomioistuinkäytäntö, jossa kansanvaltainen valamiehistö päättää syyllisyydestä. Voisi riittää sekin, että juristit kallistaisivat korvansa rationaaliselle argumentaatiolle.

En kehota ketään minkäänlaisiin toimenpiteisiin enkä esitä asiaa koskevia toivomuksia. Mutta sanon lopuksi mielipiteen itse asiasta. Mielipiteeni on se, että myös minun nähdäkseni maamme olisi parempi ja onnellisempi, mikäli islamin vaikutusvalta ei leviäisi Suomessa ja että se vähenisikin. Sama pätee myös muihin Euroopan maihin ja islamin asemaan, sharia-lakiin ja islamistiseen terrorismiin niissä.

Väistymisen sijasta turvapaikkahakemusten tulvalla alkanut ongelma vain jatkuu kansalaisuushakemuksilla. Kun esimerkiksi Saksaan humahti kahtena viime vuonna yhteensä toista miljoonaa laitonta turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on muslimeja, nämä ryhmät ovat niin valtavia, että toive molempien ryhmien perääntymisestä on helppo ymmärtää sekä kansalaismielipiteissä, mediassa että niiden juridisissa arvioissa samaksi asiaksi.

Kun vielä terrorismin ja islamin leviämiselläkin on kategoriset ja apriorisiin totuuksiin perustuvat yhteytensä (ilman islamia ei olisi islamistista terrorismia – mitä enemmän islamia on, sitä enemmän on myös islamistista terrorismia – islamistien väheneminen todennäköisesti vähentäisi islamistista terrorismia), voidaan kysyä, mikä Tynkkysen halussa vähentää islamia olisi epäoikeutettua.

Kun joku perussuomalainen seuraavan kerran pullauttaa suustaan jonkin strutsinmunan kokoisen totuuden, oikeusviranomaisten ei kannata kokoontua pähkäilemään, miten se saataisiin tungetuksi takaisin, vaan hyväksyä tosiasia ja se, että se todellakin on siinä.