Kepu, kapu ja käkien munat

Puoluetoiminnassa on yleistynyt piirre, jonka mukaisesti puolueet monottavat puheenjohtajiaan ja antavat fudut perustajilleen. Perussuomalaisia Timo Soinin omatoiminen kytkimen nosto ehkä yhdisti. Kokoomuksen palatsivallankumous ja Alexander Stubbin korvaaminen Petteri Orpolla puolestaan johti vain EU-kritiikittömän ja maahanmuuttomyönteisen linjan jatkumiseen.

Keskustassa maitoa meni hellalle, kun Paavo Väyrynen ilmoitti haastavansa Juha Sipilän seuraavassa puheenjohtajavaalissa. Väyrysläisten paluu eduskuntaan joko Keskustan tai Kansalaispuolueen kautta näytti leikkaavan riittävän osan kannatuksesta Keskustan EU-federalisteilta, kunnes Väyrysen vipu Kansalaispuolueessa katkesi jäsenyyden irtisanomiseen.

Niccolò Macchiavelli neuvoi poliitikkoja teoksessaan Ruhtinas niin, että jos aikoo loukata jotakuta, on se tehtävä tavalla, jolla ei ole pelkoa kostosta. Kansalaispuolueen ”kolmen koplan” Kattelus, Kilpeläinen ja Komsi poliittinen kokemattomuus näkyy siinä, että he eivät osanneet toimia tämän ohjeen mukaisesti.

Väyrynen tulee nähtävästi voittamaan moitekanteensa, jotka koskevat puoluetoiminnan käytäntöjä ja hänen irtisanomistaan laittomissa kokoontumisissa sekä ilman kuulemista. Eri asia on, miten suhtaudutaan Väyrysen tapaan pitää Kansalaispuoluetta omana säästöpossunaan. Sekä Väyrynen että Komsi ovat antaneet asiasta julkiset lausuntonsa.

Väyrysen omaan pesäänsä munima pienimuotoinen vaalirahaskandaali on kaatumassa lahjana Keskustan syliin. Olisi kiintoisaa tietää, mikä rooli Keskustalla loppujen lopuksi on Kansalaispuolueen sisäisessä kähinässä. En hämmästyisi, vaikka jotkut keskustavaikuttajat olisivat agitoineet Kansalaispuolueen jäsenet vetämään maton Väyrysen alta ja polttamaan varakortit hänen hihastaan.

Kahden tulen väliin jääminen on politiikassa pahasta. Väyrynen on putoamassa mustaan aukkoon, ja jatkamisen mahdollisuudet näyttävät huonoilta sekä Kansalaispuolueessa että Kepussa. Hänet voi pelastaa lähinnä pykäläkoreografia, mikäli erottamisen estäviä perusteita löytyy koskien jompaa kumpaa tai molempia puolueita. Mikäli Väyrysen sallitaan pysyä Keskustassa ja hän selviää Keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi, hänen jatkonsa politiikassa varmistuu. Keskustassa on riittävästi kannatusta hallituksen nykylinjaa vastustavalle politiikanteolle. Siitä syystä en toisaalta usko Väyrysen ja Keskustan nykyjohdon minkäänlaiseen sopuun.

Jos taas käy niin, että puolueet katoavat Väyrysen alta, hän voi pudota pois politiikasta. Omat listat eivät kauaksi kanna. Tällaisessa tapauksessa on mahdollista, että Väyrynen ottaa suunnakseen Perussuomalaisen puolueen. Hänen linjansa on ollut jo pitkään perussuomalainen, mutta lähestymistä on estänyt kunnianhimo. Hän ei olisi koskaan saavuttanut omasta mielestään tarpeeksi merkittävää roolia puolueessa, ja uskon monien perussuomalaisten vastustavan Väyrystä, vaikka näkemyksissä yhteistä onkin.

Perussuomalaiselle puolueelle Keskustassa ja Kansalaispuolueessa vallitseva sekaannus voi olla hyväksi, sillä Kansalaispuolueen poistuessa markkinoilta osoittautuu jälleen se tosiasia, että EU- ja maahanmuuttokritiikkiä ei kannata jaella moneen laariin. Mikäli Väyrynen epäonnistuu Keskustassa ja puolue pysyy federalistisilla linjoilla, perussuomalaisten erot Keskustaan pysyvät terävinä, mikä on etu perussuomalaisille.

Joka tapauksessa Kansalaispuolueen ja sen riveihin hairahtuneiden amatööripoliitikkojen kohtalo on sinetöity, kuten niin sanottujen sinistenkin. Sen sijaan Väyrysen uskon putoavan tapansa mukaisesti jaloilleen, käypä puolueiden kanssa miten tahansa. Väyryselle sopii parhaiten sellainen puolue, jonka koko jäsenkunnan muodostaa hän itse, eikä Kansalaispuolueessa alun perin muita jäseniä ollutkaan.