Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on julkisen narsismin näytämö ja sen TV-vastaanotto kansallisen kyyristelyn foorumi. Olen kirjoittanut jo heksametrein kansallisen itsemääräämisoikeuden ja valtiollisen suverenteetin vararikosta sekä kansallisen tiedepolitiikan alennustilasta.
Tänään syvennyn pinnallisempiin aiheisiin, joten olkoon aiheinani muotitaiteen ja politiikan yhteydet. Mitä yhteistä niillä sitten on?
Ennen vanhaan merkittäviksi kohosivat pukeutumisen alalla sellaiset toimijat, jotka onnistuivat suunnittelemaan teolliseen tuotantoon sopivia käyttökelpoisia vaatteita.
Nykyisin Linnan juhlia kaunistamaan saapuneiden räätälit ovat tunnettuja vain siitä, että he tekevät kertakäyttöisiä luomuksia, joita ei voi pitää muulloin tai missään muualla. Ja jos antautuu pitämään, muodikkuus muuttuu hetkessä kliseiseksi, ja syytetään itsensä toistamisesta!
Yllätys, yllätys, tiede on samanlaista. Myös tieteen ja varsinkin sen rahoituksen piirissä suositaan kertakäyttöistä artikkelitutkimusta, joka perustuu pelkkään keskusteluun tai johonkin muuhun sormetusdemagogiaan ja joka vanhenee hetkessä.
Kunnon käyttökelpoisia teorioita ja metodeja, jotka olisivat soveltamiskelpoisia useissa yhteyksissä, ei kirjoita koviin kansiin kukaan.
Myös tieteeseen pitäisi hankkia paremmat räätälit. Samoin valtionpolitiikkaan. Valtionpolitiikkakin on pelkkää reagoimista EU:sta tuleviin määräyksiin, eräänlaista sätkimistä ja juoksevien asioiden kanssa selvitymistä, vaikka tarvittaisiin määrätietoisuutta ja päämäärien pohtimista.
Sekä tieteestä että politiikasta on tullut muotitaiteen foorumeja, ja poliittinen linjanveto on ”filosofiaa iltapuvussa”, jota häiritsevät vain koomikoiden vuorottainen iva ja poliittisen korrektiuden mukaiset anteeksipyynnöt. Ne jo sinänsä muodostavat absurdin komedian muodon.
Muotitieteisiin liittyvät muodikkaat käsitteet, joita ovat kehitelleet monet Linnan punaista mattoa tepastelleet mustat lampaat saaden retoriikallaan tiedepoliittista rahaa.
Kestävä kehitys voisi oikeasti olla sitä, että ei oteta Suomeen tarpeetonta joutoväkeä.
Innovaatiotaloudeksi riittäisi se, ettei tapeta teollisuutta päästömääryksillä eikä rakentamistoimintaa direktiiveillä.
Eräs vierailija harjoitti ”kiertotaloutta” jonottamalla ja kättelemällä presidentin kahteen kertaan.
Ja kokemuksellinen pedagogiikka on parhaimmillaan sitä, että otetaan kansakoulusta tutut opetusmenetelmät ja asenteet käyttöön kouluissa ja hylätään persoonallisuushäiriöisiä kakaroita tuottavat Montessori-, Steiner- ja Baltzar-menetelmät, ja tietenkin inkluusio, joka on yksi syy surkeisiin PISA-tuloksiin.
Linnan juhlien kättelyjonossa oli jälleen joukko tieteen, politiikan ja moraalisen pastöroinnin mannekiineja.
Monty Pythonista tunnettu koomikko John Cleese sanoi aikoinaan, että poliittisen korrektiuden vaatimiseen syyllistyvät ihmiset, jotka eivät pysty hallitsemaan tunteitaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät hallitsemaan toisia ihmisiä.
Sama pätee myös kääntäen: toisten ihmisten hallitsemispyrkimyksiin syyllistyvät ihmiset, jotka eivät pysty hallitsemaan tunteitaan ja siksi pamputtavat muita poliittisen korrektiuden vaateilla.
Tämä maa on alamaisuuden, auktoriteettijohteisuuden, nuoleskelun ja henkisen kipsissä olon paratiisi, jossa presidenttikin hakee moraalista tukijalkaa ylemmyydelleen osoittamalla vaivaannuttavaa alamaisuutta auktoriteeteista harmittomimmille: sotaveteraaneille.
Katsominen vihloi silmiä, sillä kristallikruunujen valossa juhliva maa on konkurssitilassa.
Useimmille jonottajille politiikkakin on vain omahyväistä bisnestä.
