Samalla kun Lähi-idästä kotoisin olevat parrakkaat miehet ovat ylittäneet lastenpyörillä itärajamme saapuen laittomasti Suomeen, on sentapainen hybridivaikuttaminen tarjonnut Petteri Orpon hallitukselle tilaisuuden osoittaa toimintakykyään ulkoisten uhkien torjujana.
Asiaa korostaakseen pääministeri vaivautui jopa itse matkustamaan Kuhmon suunnalla sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle ja esiintymään siellä ponnekkaasti ikään kuin todistellakseen, että nyt rajat pannaan kiinni, toisin kuin vuosina 2015–2016, jolloin hän oli sisäministerinä.
Tuolloin Venäjä poljetti Suomeen toista tuhatta hybridiaseena käyttämäänsä turvapaikanhakijaa vastareaktiona Suomen, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain käynnistämälle puolustusyhteistyölle.
Nyt Venäjän kanssa ei voida neuvotella – ei edes rajaliikenteen sallimiseksi vain Suomen ja Venäjän sekä Valko-Venäjän kansalaisille, kuten 2016, jolloin Suomi suostui Venäjän toiveeseen ja esti turvapaikkaturistien lisäksi myös EU:n ja ETA-maiden kansalaisia käyttämästä itärajan asemia.
Tuosta asti Kremlin ”tiedottajat” ovat sätkineet kuin säkillinen oravia.
He ovat toistelleet omaa narratiiviaan, jonka mukaan Suomi ja Nato mukamas uhkaavat ja piirittävät Venäjää, vaikka toisesta suupielestään he vakuuttelevat, että Venäjä on aivan liian suuri eristettäväksi.
Vaikka Venäjä siis on suuri, on henkinen tila, josta kyseinen valitus kaikaa, äärimmäisen pieni. Se tulee mikkihiirimäisestä umpiosta, jossa vivahtavat klaustrofobian ja paranoidin skitsofrenian sävyt.
Onko Puumis Putinin kaveri?
Nykytilanteessa ainoa keino Venäjän harjoittaman hybridisodankäynnin torjumiseen on sulkea raja-asemat Suomen puolelta, sillä Venäjä ei valvo rajaa omalta puoleltaan vaan työntää joutoväkeään tänne.
Kovin hyvää kuvaa turvapaikanhakijavirran käsittely ei Suomen viranomaisten toiminnasta anna, vaikka (ja koska) asioita hoidetaan säntillisesti, ”kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan”.
Surkeimman esimerkin pykäläkoreografisesta kirpunnyljennästä antoi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka torppasi itärajan rajoitustoimet. Hänen mukaansa itärajan sulkeminen ei takaa mahdollisuutta hakea turvapaikkaa kansainvälisten säädösten mukaisesti.
Voidaan kysyä, onko Suomen valtio olemassa vieraiden maiden kansalaisten etujen turvaamiseksi. Emmekö muodostakaan suvereenia valtiota, jolla on oikeus itse päättää siitä, keitä se päästää alueelleen ja keitä ruokitaan veronmaksajien piikkiin?
Asiassa ei pitäisi tuijottaa yksinomaan kansainvälisiin sopimuksiin. Suomen viime vuonna uudistetun rajavartiolain 16 § antaa täydet mahdollisuudet rajan tilapäiseen sulkemiseen ja turvapaikkahakemusten vastaanottamisen rajoittamiseen. Siellä sanotaan näin:
Valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Sisäministeriö päättää kiireellisissä tilanteissa tarvittavista välittömistä toimenpiteistä, kunnes valtioneuvosto ratkaisee asian. Sisäministeriön on esiteltävä tekemänsä päätös viipymättä valtioneuvoston yleisistunnolle.
Valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, ja jos kyse on:
1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai
2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.
Nämä tunnusmerkit toteutuvat nyt, ja paperittomien tulijoiden hakemuspaperien käsittely voitaisiin helposti keskittää sinne, minne he eivät pääse niitä tuomaan, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
On myös on kysyttävä, eikö apulaisoikeuskansleri tunne tai osaa lukea lakia. Kerta ei olisi suinkaan ensimmäinen ylimmissä oikeusviranomaisissa ja yliopistoissa. Omilla laintulkinnoillaan Suomen oikeusoppineet ovat yleensäkin pyrkineet maksimoimaan ulkomaalaisten edut ja oikeudet Suomessa kantaväestön tappioksi sekä lietsoneet siten eripuraa.
Yksinkertaisimmankin ihmisen pitäisi ymmärtää, että Venäjä on ottanut maahanmuuttajat aseekseen ja koettaa laittaa Suomen tekemään vaikeita valintoja yhtäältä oikeusvaltion ja kansainvälisen normiston ja toisaalta valtiollisen turvallisuutemme välillä. Tavoitteena on syyttää Suomea sitten joko kansainvälisten tai omien periaatteidensa rikkomisesta.
Venäjää voidaan venäläisten omastakin mielestä pitää turvallisena maana, josta tuleville ei ole velvoitetta myöntää sen enempää turvapaikkaa kuin tilapäistä suojeluakaan. Vastuuta kuuluu myös niille tulijoille, jotka suostuvat marssimaan Putinin marionetteina tänne.
Turvapaikan hakemisen verukkeella ei pidä sallia turvattomuuden tuomista Suomeen. Perustuslakimme 7 §:n mukaan myös oikeus turvallisuuteen on perusoikeus, eikä kansalaisten turvallisuutta pidä horjuttaa ryhtymällä muualta tulevien suojelijaksi tai yleisen turvallisuuden takaajaksi toisissa maissa.
Olisi naiivia signaloida hyveellisyyttä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisella, sillä juuri sen tapainen oikeusvaltion näytteleminen sataa onnistumisena Putinin laariin.
Siihen peliin ei pidä missään tapauksessa lähteä mukaan. Puumis antautukoon Venäjän hybridivaikuttamiseen yksinään tai saarnatkoon ihmisoikeuksista Putinille!
Totuus on nimittäin sellainen, että Venäjä on nuo ihmiset rajalle työntänyt, joten on viime kädessä Venäjän vastuulla, miten Venäjällä useita vuosia oleskelleille lähi-itäläisille käy molemmin puolin suljetulla rajavyöhykkeellä.
Mikko Puumalainen on sama mies, joka vähemmistövaltuutettuna vaati professori ja uskonpuhdistaja Tatu Vanhasen tieteellisistä älykkyystutkimuksista rikosoikeudellista tutkintaa rasismikorttia heilutellen, onneksi tuloksetta.
Harhalaukauksesta oli tosin se Puumalaiselle itselleen myönteinen tulos, että hän vihreiden Tuija Braxin nimittämänä päätyi entistä korkeampaan ja kovapalkkaisempaan virkaan, jossa hän hopeinen sädekehä päänsä päällä päättää nyt yksin Suomen ulkopolitiikasta.
Mikäli tämä jää voimaan, annetaan yhden kellokkaan laittaa mielipiteellään kapulan rajapolitiikan rattaisiin ja hirttää valtiollisen turvallisuutemme pelkkään sääntöeettiseen moraaliposeeraukseen ja dynamiittityperään lakipositivismiin.
Silloin kun on vedottu yleiseen pelastamis- ja auttamisvelvollisuuteen, on puolestaan sorruttu hermeneuttisiin tulkintojen venytyksiin pitkälle lain kirjaimen ohi.
Aina sen mukaan, mikä on palvellut Demokraattisten Lakimiesten ja muiden ihmisoikeustalebanien tarkoitusperiä.
Mitä pitäisi tehdä?
Eräs oikeudellisesti pätevä keino (1), jolla voitaisiin estää Venäjää synnyttämästä Suomen rajavyöhykkeelle humanitaarista kriisinäytelmää, olisi säätää Suomeen samantapainen laki, joka on voimassa Liettuassa.
Se erottaa spontaanin turvapaikanhaun valtioiden fasilitoimasta muuttoliikkeestä ja estää jälkimmäisen.
Myös Viro on yhdessä Liettuan kanssa soveltanut voimakeinoihin perustuvaa push back -taktiikkaa onnistuen työntämään tuhansia maahan pyrkijöitä takaisin Venäjälle ilman, että EU olisi ripittänyt kyseisiä maita ”oikeusvaltioperiaatteiden” rikkomisesta.
Suomen hallitusten toiminta on ollut huonoa ja hidasta, koska tällaista lakia ei ole Suomeen tehty, eikä saada vieläkään. Syynä on etupäässä edellisen hallituksen vitkastelu ja toisaalta Euroopan unionin ihmisoikeusteollinen ilmatilanvalvonta.
Lievempi keino (2) olisi niin sanottu rajamenettely, joka mahdollistaisi kielteiset turvapaikkapäätökset jo rajalla tai sen läheisyydessä olevassa järjestelykeskuksessa ilman, että tulijoita päästetään liikkumaan sen enempää vastaanottokeskuksiin kuin sieltä eteenpäin. Orpon hallitus on luvannut tuoda rajamenettelyesityksen eduskunnan käsittelyyn vasta ensi huhtikuussa, ja tästä poiketen asia olisi käsiteltävä kiireellisesti ja nopeutettua käsittelyn järjestystä noudattaen.
Kolmas ja täydentävä keino (3) olisi solmia palautussopimukset Lähi-idässä ja Afrikassa sijaitsevien lähtömaiden kanssa siten, että ne ottaisivat vastaan muitakin kuin rikoksesta tuomittuja kansalaisiaan. Tällöin esimerkiksi Somaliasta ja Irakista lähteneet voitaisiin palauttaa suoraan sinne, mikäli Venäjä tai jokin muu kauttakulkumaa ei heitä takaisin ota.
Edellinen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) oli täysin haluton viemään muun muassa Somalian kanssa neuvoteltuja palautussopimuksia loppuun. Siksi uuden sisäministerin Mari Rantasen (ps.) tulisi saattaa sopimukset nopeasti voimaan. Käytettäköön vipuina vaikka kauppapolitiikkaa tai kehitysmaapolitiikkaa.
Järkiinsä on tultu jopa Ruotsissa, jossa hallitus vaatii ulkomaalaisten oleskeluluvan perumista ja maasta poistamista muidenkin ongelmien kuin rikosten vuoksi, ja täyskäännettä turvapaikkapolitiikkaan on ehdotettu myös Suomen hybridiosaamiskeskuksesta.
On muistettava, että Venäjä käyttää Suomea vastaan pakolaisasettaan, koska sen sotavoimat ovat kiinni Ukrainassa.
Hallituksen tulisi kiristää otettaan myös suhteessa venäläisten toimintaan Suomessa.
Venäläisten on sallittu tänä vuonna ostaa Suomesta yli sata kiinteistöä, vaikka ostokiellot mahdollistava laki on ollut jo pitkään voimassa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo soveltaneensa sitä vain kolmessa tapauksessa.
Kaikki tämä on tapahtunut tai jätetty tekemättä, vaikka Venäjä on sosialisoinut muiden muassa valtionyhtiö Fortumin Venäjän-omistukset. Sen sijaan venäläisperäisten Teboilin ja Yangon liiketoimintaa ei ole otettu valtion haltuun Suomessa.
Myös Ahvenanmaan konsulaatti pysyy turhanpäiten auki ja demilitarisointi voimassa, vaikka Venäjä on militarisoinut Ukrainan pinta-alasta yhtä suuren prosenttiosuuden kuin Neuvostoliitto ryösti Suomelta viime sodissa!
Poliittinen hyöty Suomen hallitukselle?
Kyynisesti arvioiden Putinin toimeenpanemasta hybridi-iskusta voidaan nähdä kertyvän hyötyä Orpon hallitukselle. Ulkopoliittinen kriisi nimittäin mahdollistaa rivien ampumisen suoriksi sisäpolitiikassa.
Kremlin masinoima ihmisten kuljettelu rajoille voidaan nähdä lahjana Petteri Orpolle, sillä se mahdollistaa huomion kääntämisen ulkoiseen turvallisuuteen samalla kun Suomen eduskunnassa riidellään sisäpoliittisesti kiperistä perusturvan leikkauksista.
Siihen riitelyyn on myös syytä, sillä Kokoomus on asettanut Suomen kansalaisten perusturvan ja etenkin asumistuen uhatuksi. Sellaisen politiikan takaajaksi mennessään työväenpuolue Perussuomalaiset tekee kohtalokkaan virheen, vaikka maahanmuuttopolitiikassa puolue onkin onnistunut. Nämä asiat toisaalta liittyvät myös yhteen, sillä suomalaisten sosiaaliturvahan on uhattuna siksi, että sosiaalietuusperäiset maahanmuuttajat ovat syöneet siitä suuren osan.
Ulkoinen uhka voi hetkellisesti yhdistää kansakuntaa, mutta sisäistä turvallisuuttamme murentaa pitkävaikutteisesti se, että maahamme saapuu epäperäisiä tulijoita, jotka ylittävät rajan laittomasti, lausuen turvapaikkaprosessin käynnistävän taikasanan asylum.
Mikään ei takaa, että tulijat eivät ole Wagnerin palkkasotilaita tai Mantsurian kandidaatteja, jotka asettuvat taktiseen takalinjaan. Venäjä valtasi myös osan Ukrainasta käyttämällä tunnuksettomia sotilaita, joita sanottiin pieniksi vihreiksi miehiksi.
Joka tapauksessa muotivaatteissa saapuneet lähi-itäläiset ovat tehneet muutakin kuin deittailleet superkalliilla blingipuhelimillaan. He ovat aiheuttaneet sekasortoa sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa ja tehneet täällä vakavia omaisuus- ja väkivaltarikoksia, joista pitää tehdä heti alkuunsa loppu.
---
Päivitys 23.11.2023: Puumalainen korjasi arviointivirheensä, kun hallitus oli näytellyt korjaavansa oman ”virheensä”, ja esitti lopulta raja-asemien sulkemiselle Ylen mukaan ”vihreää valoa”. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tietenkin laillisuudenvalvonta, mutta sitä tulisi suorittaa oikeasuhtaisesti ja yhteiskunnallisen tilannearvioinnin pohjalta. Valtioneuvoston kivijalassa eivät ole lamput liioin loistaneet nimenomaan virheän politiikan vuoksi.
Päivitys 26.11.2023: ”Rajan sulkemisessa” on toistaiseksi puhuttu vain raja-asemien sulkemisesta. Vaikka viralliset rajanylityspaikat saataisiinkin kiinni, jää muu osa rajasta kuitenkin helposti ylitettäväksi ja siinä mielessä ”auki”. Suomen Venäjän-vastainen maaraja on 1289,3 kilometrin pituinen. Kun Venäjä kannustaa ylittämään rajan ”vaikka rynnäköllä”, on pohdittava, Nakke Nakuttajaako noille ”tulijoille” pitäisi lukea.
Päivitys 28.11.2023: Valtioneuvosto teki lopulta välttämättömän ja sulki koko itärajan, tosin vain kahdeksi viikoksi ja noin kaksi viikkoa liian myöhään, jolloin Suomeen oli ehtinyt valua taas tuhat uutta ”tulijaa”. Kun yhdellekään ei myönnetty turvapaikkaa, he ilmeisesti nauttivat nyt ”tilapäistä suojelua”. Palattuaan virkaansa oikeuskansleri Tuomas Pöysti ymmärsi alaistaan paremmin, että ”[t]ämä ei ole maahamuuttokysymys. Tämä on kansallisen turvallisuuden kysymys.” Ihan itse keksi?
Rajan sulkeminen voi luonnollisesti olla myös Putinin tavoite, jotta Kreml voisi syyttää Suomea ”Venäjän eristämisestä”. Näin kaikki olisivat ilmeisesti tyytyväisiä. Ongelmallista asiassa on vain se, että Venäjän hyökätessä lähes kaikki mitä Suomi tekee, kääntyy helposti Venäjän propagandavoitoksi.
