1. marraskuuta 2021

Demarinoviisit ikärasisteina – Politiikan infantilisoituminen uhkaa rationaalisia arvosisältöjä

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) tapa seilata Helsingin ravintoloissa virka-autoaan biletaksina käyttäen päätyi viikonloppuna kaupunkijuorujen tasolta valtakunnan ykkösuutiseksi. Aihe ei olisi kommentoimisen arvoinen, sillä punavihreän hallituksen toiminta on ollut samantyylistä koko ajan.

Bonnie & Clyde.

Puuttumisen arvoiseksi pääministerin kevytkenkäisyyden tekee Marinin ylimielinen kommentointi ”boom-boom boomereille” Instagramissa. Haukkumasanaksi mielletyllä ”boomerillahan” viitataan sodan jälkeisinä vuosina syntyneisiin suuriin ikäluokkiin (baby boomer), joita kohtaan pääministeri osoitti nyt arvostuksensa kansainvälisestä käsimerkistöstä tunnetulla tavalla.

Postmodernissa yhteiskunnassa ”kulttuurina” voidaan tietenkin pitää mitä tahansa töhertelyä, vaikka pelkän huomion keruun ei pitäisi riittää taiteen tunnusmerkiksi. Huomionkipeyden ei pitäisi olla laadun tae myöskään politiikassa.

Seiska-lehden tietojen mukaan Marin on järjestänyt kotibileitä ja kutsunut pääministerin virka-asunnolle artisteja saunomaan ja juopottelemaan läpi koko kuuman kesän. Oletettavaa on, että Marin antautui perumaan kulttuurialalle aiotut 18 miljoonan euron leikkaukset vain siksi, että Kesärannan kekkerit saivat toiset julkkiset raivostumaan.

Homot puolestaan tiedetään ihmisiksi, jotka juhlivat vähän ja hillitysti, eikä gay-ravintoloitakaan ole koko maassa kuin muutama. Mutta nyt homojenkin maine on uhattuna, sillä Sanna on vaarassa vetää homot oman party-toimintansa välineiksi.

Uusimpien paljastusten mukaan Marin on kierrättänyt puolueensa gay-kansanedustajaa Ilmari Nurmista omana maskottinaan sekä ravintoloissa että Kesärannassa, vaikka pääministerillä olisi aviomieskin. Sannan tiedetään saunottaneen bile-Ilmarin lisäksi myös kaapista tulleen pop-artisti Benjamin Peltosen, joka on kuuluisa siitä, että hän on kuuluisa. Muita ansioita hänellä ei nähdäkseni ole.

Punavihreille äänensä antaneet homot saavat tällä tavoin poliittista vastinetta kannatukselleen, vaikka pääsylippu suihkuseurapiirien bileisiin myönnetäänkin vain harvoille ja valituille. Juhlinta tapahtuu edelleen edustajien välityksellä.

Tämä kaikki tilanteessa, jossa koko ravintola-ala on ollut jatkuvien rajoitusten kohteena ja kansalaiset pidetty kiltisti kotona. Vanhuksille vinoilu puolestaan täydentää sen, että SDP pyörsi vappusatasen eikä toteuta eläkeindeksin korotusta.


Media kohteli Marinia silkkihansikkain

Juorulehdistö ehätti jälleen valtamedian edelle puhumalla avoimesti asiasta, jolla on laajaa poliittista merkitystä.

Sen sijaan Yleisradio kohteli Marinia haastattelussaan 24.10.2021 silkkihansikkain, ja toimittaja Robert Sundman esitti hänelle vain laimean kysymyksen, ”miten itse kommentoitte asiaa”. Marin vastasi (myös Helsingin Sanomien alleviivaamalla tavalla), että ”ehkäpä meille poliitikoillekin aina välillä huumoria suodaan” ja että enemmän häntä kiinnostavat poliittiset asiat.

Niiden olisi syytäkin kiinnostaa, mutta nythän näin ei ole, vaan pääministerin huomio on aivan muissa kysymyksissä. Päähän tuntuu nousseen muukin kuin alkoholi.

Siitä kertoo Ylen kokoomuslaisen toimittajasiiven laatima juttu, jossa demarivaikuttajien sanotaan havainneen Marinin persoonassa muutosta ”huolestuttavaan” suuntaan.

Marinia on aiemmin arvosteltu Antti Rinteen tuolipelistä (josta kirjoitin syystalvella 2020 täällä) sekä veronmaksajien piikkiin tähdätyistä kalliista aamiaislaskuista, joiden päiväsaldo ylitti monien opiskelijoiden, toimeentuloasiakkaiden ja pieneläkeläisten käteen jäävät tulot koko kuukaudelta!

SDP:n eduskuntaryhmä laittoi Marinin hiljattain ristituleen lähinnä pelastaakseen omat kasvonsa, ja eräät yrittävät parantaa Marinin herpaantunutta otetta olemalla huolissaan hänen ”jaksamisestaan” ja samanaikaisesta pinkomisestaan kuntoradalla.

Median kautta tapahtuva imagonrakentaminen Time- ja Vogue-lehden kannessa ei kuitenkaan kannattele honteloa poliitikkoa, kun kultaisesta häkistä murtautuminen epäonnistuu ja kurat lentävät SDP:n pääasiallisen kannattajakunnan, eli eläkkeellä olevien ikäihmisten, silmille.

Ikäihmisille kuittaileminen kertoo arvostelukyvyttömyydestä, sillä kaikista puolueista juuri SDP:llä on ikääntynein jäsenistö. Vuoden 2017 selvityksen mukaan SDP:n jäsenten keski-ikä oli 61,5 vuotta.

On syytä muistaa, että myös Ilmari Nurminen (30) valittiin eduskuntaan etupäässä eläkeläisten ja hoitolaitoksissa olevien äänillä, joten ylenkatseellisuuteen ei pitäisi olla varaa. Sitä ei sovita pääministerin spinnaus, jonka mukaan ikäihmisiä halveksivassa sanankäytössä onkin ollut kyse ”vain huumorista”.

Bile-Ilmari sai suuren määrän ääniä vanhuksilta haastattelemalla heitä graduaan varten muun muassa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa, ja Aamulehti kirjoitti, että ”kuopus pääsi Arkadianmäelle mummujen äänillä”. 

Poliittisen kannatuksen keruun ja tutkimustoiminnan yhdistämistä ei ole lailla kielletty, mutta se ei ole tutkimuseettisten eikä metodologisten sääntöjen mukaista. Nähdäkseni Nurminen ei ole kovin hyvä sen enempää politiikassa kuin opinnoissaankaan.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten valtamedia suhtautuisi, jos miespuolinen oikeistolainen saunottaisi pääministerin asemassa kaksi lesbokaveriaan. Ainakaan Ilkka Kanervan (kok.) ei tarvinnut kuin lähettää tekstari povipommille, niin häntä vaadittiin eroamaan ministerinvirasta.

Tapaus osoittaa, että ikään, sukupuolisuuteen tai muuhun arkaluontoiseksi koettuun asiaan liittyvät omintakeisuudet saavat medialta, viranomaisilta ja tieteen tuomioistuimilta kiitosta, kun tekijänä on vihervasemmistolainen. Mutta vastaavassa tilanteessa oikeistolainen kiinnitetään avolava-Toyotan perään ja vedetään pitkin pölyistä autiomaata. Tämän osoitti teokseni Totuus kiihottaa käsittely.

Sitä mikään media ei kerro, noudatettiinko Kesärannassa ”Suostumus2018”-aloitteen mukaista käsitystä ”oikeasta sukupuolisesta käyttäytymisestä” tai voisiko joku kokea pääministerin kosteat ryyppyperformanssit sukupuolisena häirintänä, vaikka feministitätien mielestä oma kuiva kirjani tietenkin oli sitä.

Mutta oli hauska kokea ja todistaa valtiota johdettavan valtiatarten otteilla, sillä ”vastuullisuus velvoittaa”.


Politiikan lapsellistuminen

Huomion keruu pelkillä populistisilla sossumedian life style -päivityksillä ei ole pelkkää asiakysymysten ylenkatsontaa tai paljon kritisoitua ikärasismia, vaan niiden taustalta pilkistävät asiantuntemuksen ja kokemuksen puute.

Saunottaja-Sannan ja bile-Ilmarin tapauksella on laajempaa merkitystä, sillä se antaa näyttöä politiikan infantilisoitumisesta: muuttumisesta lapsekkaaksi.

Suomen sosialistihallituksen nuoret naiset olivat virkoihin astuessaan juuri ja juuri kolmekymmentä täyttäneitä ja vailla politiikan asiaosaamista ja elämänkokemusta.

Vihervasemmistolaisten nuorisopoliitikkojen hyödyntämän sukupolvivastakkainasettelun takana on toisaalta nuorten äänestäjien kosiskelua ja toisaalta vanhempien ikäluokkien etujen edistäjäksi ilmoittautumista. Molemmat nojaavat identiteettipoliittiseen ryhmittymiseen, joka on pohjimmiltaan marxilaisen luokkastrategisen ajattelun toistoa.

Silloin kun vanhemmat ihmiset ihannoivat vihervasemmiston nuoria pioneereja, he näyttäytyvät nuorten ihmisten liittolaisina. Esimerkin tarjoaa Yleisradion juttu, jonka mukaan erään alaikäisen ilmastokapinallisen vanhemmat maksavat hänen sakkonsa ja hakevat hänet rutiininomaisesti putkasta.

Vanhempien ihmisten kontalleen heittäytyminen osoittaa, että aikuisten henkinen auktoriteetti on murentunut. Sympatioiden osoittaminen Greta Thunbergin kaltaisille nuoruuden myytin ilmentymille ja hurmosliikkeille saattaa vaikuttaa pedagogiselta, mutta tosiasiassa se lakastuttaa yhteiskunnallista keskustelua, kuolettaa kriittisyyttä ja ohjaa pois järkiperäisestä asioiden käsittelystä.

Vastaavasta on kyse myös ”ok boomer”-kuittailussa, joka nopeasti arvioiden on vain teini-ikäisten kuohunnalle tyypillistä kenkkuilua ja murrosikäisten nälvintää maailman tosiasioita vastaan.

Kun 35-vuotias pääministeri viestii samoin kuin häntä vielä kaksikymmentä vuotta nuoremmat somejulkkikset, kyse ei ole kuitenkaan vain irrallisesta heitosta, vaan ilmiöstä, joka kielii politiikan koko diskurssissa tapahtuneesta muutoksesta.

Politiikasta on tullut huutelua tilanteessa, joka sinänsä huutaa apuun kokemusta ja asiantuntemusta sekä poliitikko- että virkamiesportaaseen. On surullista havaita, että kansa antaa vihervasemmistolaisten poliitikkojen johtaa maata syvemmälle suohon, valitsee heitä eduskuntaan ja siten vaatii omaa talouttaan tilille ja päätään pölkylle.

 

”Ok boomer!” – Mistä oli kyse?

Alun perin myös ”ok boomer” oli pelkkä viraalinen trendihokema, joka lähti lentoon, kun muuan keski-ikäinen mies oli kuvaillut nuorten aikuisten Peter Pan -syndroomaa. Useat nuoret toistelivat sanontaa, ja poliittiseen keskusteluun puheenparsi alkoi levitä, kun Uuden Seelannin vihreiden kansanedustaja Chlöe Swarbick nälväisi parlamentin vanhemmalle edustajalle ”Ok boomer!”

Helsingin Sanomien toimittaja Ossi Mansikka selitteli asiaa vuoden 2019 harhaanjohtavassa kirjoituksessaan ”’Ok boomer’ syntyi salamaniskusta millenniaalien vastauksena suurten ikäluokkien typerille jutuille”. Hänen mukaansa vanhemmat ihmiset ovat ilman muuta ”typeriä”, ja tokaisu on nuorten vastalause ”koetulle välinpitämättömyydelle ilmastonmuutoksesta”, ”epätasa-arvosta” ja ”tuloeroista”, ja se viittaa ”ylisukupolvisen pahantekijän arkkityyppiin”.

Helsingin Sanomien yritys selitellä asiaa jäi taaskin pinnalliseksi ja täysin alamittaiseksi omassa puolustelevuudessaan. Tosiasiassahan ”voimaannuttavaksi” tarkoitetulla ilmauksella kaivetaan esiin riitaa. 

Epäasiallisen sanankäytön taakse yritetään vetäytyä suojaan arvostelulta, ja omaan viiteryhmään kohdistuva kritiikki koetetaan sivuuttaa vetoamalla sukupolvikuiluun sekä käyttämällä hyväksi maalittamiseen perustuvia leimoja.

Samanaikaisesti nuoruuden ympärille on rakennettu myyttistä kulttia. Siinä narratiivissa myös kansainvälinen media ylisti Suomen vastanimitettyä hallitusta havaittuaan, että neljän suurimman puolueen ministerit olivat vain hieman päälle kolmekymppisiä naisia.

”Ok boomer” on siis osa sosiaalisen median ja valtavirtamedian rakentamaa kerrontaa, jossa aikuisuus ja kokemuksen tuoma viisaus pyritään lavastamaan ”taantumuksellisuudeksi”. Samanaikaisesti nuoruuteen liittyvää epävarmuutta, idealismia, rajojen etsintää ja radikalismia palvotaan ihastelevasti.

Tosiasiassa nuoruuden ihannointi sinänsä on taantumuksellista, sillä se nojaa vanhempien ihmisten syyllisyydentuntoon ja tunnustukseen, että he ovat muka tehneet jotakin väärin tai jotain on mennyt vikaan. Vallan luovuttaminen keinoja tuntemattomille lapsukaisille on huonompi vaihtoehto kuin istuminen keskustelemaan politiikan realiteeteista ja maailman parantamiseen tarvittavista menetelmistä.


Nuoruuden palvonnan myyttinen kultti

Iskulauseiden ja kärjistysten kautta harjoitettava identiteettipoliittisten irtopisteiden keruu vie pahimmillaan tilaa asiakeskustelulta ja johtaa kulttimaiseen rabulismin ihailuun. Esimerkiksi Vihreät ja SDP ovat pyrkineet alentamaan äänestysikää 16 vuoteen kerätäkseen ääniä ilmastoahdistuksesta ja identiteettikriiseistä kärsiviltä nuorilta, käyttääkseen heitä näyttöpaneeleinaan sekä laittaakseen heidät tekemään likaisen työn puolestaan.

Elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini sanoi aikoinaan (omasta kommunistin näkökulmastaan), että nuoruuden palvonta on eräänlainen fasismin muoto. Ajatus pätee lausujastaan riippumatta myös meidän aikanamme, sillä kauneuden ja haavoittuvuuden taakse on helppoa suojautua arvostelulta ja omahyväisyys estää havaitsemasta maailmaa sellaisena kuin se on.

Suuri osa aikuisista on syyttä suotta luovuttanut auktoriteettiasemansa nuorisolle, eikä se ei ole myöskään nuorten oman edun mukaista. Pahimmassa tapauksessa älykkäimmät ja kyvykkäimmät nuoret jäävät röyhkeimpien ja karkeimmin asiansa ilmaisevien nuorten jalkoihin ja kärsivät toisten aiheuttamasta huonosta maineesta.

En siis tarkoita, ettei nuorten ihmisten näkökulmalla tai intresseillä olisi merkitystä. Mutta niin yliopistoissa, yrityksissä kuin menestyvissä yhteiskunnissakin johtajat ovat yleensä vanhempia ihmisiä, ja siihen ovat aivan tietyt syyt, joita edes vasta-alkajille ei pitäisi joutua selittämään.

En tiedä missään päin maailmaa toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan tai yliopiston rehtorin virka-Audia (rekisterinumero HY-375) annetun noviiseille, ja myös Platon lähti yhteiskuntafilosofiassaan siitä, että ei alle viisikymppisiä filosofikuninkaiksi. Mutta Suomessa kaikki valta annetaan rippikoulusta juuri päässeille ministereille.

Tosiasiassa ”ok boomer” -tyypisellä identiteettipoliittisella nälvimisellä ei pitäisi olla mitään merkitystä politiikassa, sillä suuri osa politiikan ongelmista on universaaleja tai kansallisen tason kriisejä, joissa iällä, identiteetillä tai sukupolvien välisillä kuiluilla ei pitäisi olla relevanssia.

Siellä saavat nyt Tampereen valtuustossa kuunnella asiapuhetta sekä Ilmari että hänen bestiksensä Sanna. Oheinen linkki vie Tampereen nuoren perussuomalaisen valtuutetun Joakim Vigeliuksen YouTubeen, jonne hän on tallentanut otteita Veikko Vallinin (ps.) puheenvuoroista. 

Vigelius puolestaan valittiin valtuustoon kiitokseksi siitä, että hän kyseenalaisti Tampereen yliopistossa opetetut ”miesten kuukautiset” joutuen suljetuksi pois kurssilta. Identiteettipolitiikan ilmausta oli tuokin syrjintä, mutta onneksi nuorten keskuudesta löytyy myös järkeä.

Mitä isompaa elämänvalhetta varjellaan, sitä rajumpaa on sensuuri.