3. toukokuuta 2022

Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu

Yleisradion TV-uutisten katseleminen ja Ylen verkkosivujen avaaminen ovat aina kovia koettelemuksia.

Ei ole päivää, ettei joku vihervasemmiston jäsenkirjatoimittaja ole naputellut uutisankkurien luettavaksi jotakin agendajournalistista tendenssijuttua, jossa taistellaan maahanmuuttoinvaasion jatkamiseksi ja ongelmien pois sumuttamiseksi.

Ylen verkkosivuilla ilmestyi Vapun päivänä kaksi toimittaja Veli-Pekka Hämäläisen väsäämää tekstitruuttausta, joissa taivasteltiin, miksi muutamat ei-vasemmistolaiset kansalaisjournalistit ovat julkaisseet tietoja maahanmuuttajataustaisten Suomessa tekemistä rikoksista ja niiden tekijöistä.

Syynä on se, että valtavirtamedia ei niin tee.

Tämä vahvistaa kirjassani Totuus kiihottaa esittämääni johtopäätöstä: vaihtoehtoinen media on olemassa siksi, että valtavirran media ei toimi, niin kuin sen normaalisti pitäisi toimia.

Mikäli rikoksen tekijöiden etnisestä tai kansallisesta taustasta vaietaan, asiaa voi pitää merkkinä siitä, että tekijä ei ole suomalainen. Jos tekijä on suomalainen ja etenkin perussuomalainen, se huudetaan varmasti valtavirtamedian katoilta. 

Syy on kansallismasokistinen vieraskoreus ja halu harjoittaa oman pesän likaamista, joka liittyy muualta tulevien palvontaan. Taustalla on pyrkimys pysyttää kansanryhmien välistä haurasta yhteiskuntarauhaa, joka Ruotsissa on jo särkynyt.

Ylen klikkijutussa Kun ihonväristä tuli ase(tosiasiassa pakolaisia itseään on käytetty hybridiaseina) vaihtoehtojournalistien tiedoista koetettiin etsiä vikoja kyselemällä päinvastaisia kannanottoja yliopistollisella rehulla ruokituilta rasismivihan etäispäätteiltä.

Heiltä toimittaja saikin juttuunsa haluamansa mielipiteet. Tuota agendatutkijoiden ja tendenssitoimittajien vispilänkauppaa olen sanonut kirjassani Totuus kiihottaa tieteen medioitumiseksi.

Toisessa Ylen julkaisemassa tekstiruttauksessa valiteltiin, kuinka Jani alkoi julkaista tietoja maahanmuuttajien rikoksista somessa”. Näin yleisöjen tajuntaan taottiin, kuinka pahasta muka on, että maahanmuuttajien tekemiä vakavia rikoksia on tuotu julki yksityisten kansalaisten blogeissa ja sivustoilla. Ylen toimittajien mielestä se on perusteetonta valikointia.

Sellaista valikointia tuskin olisi, jos valtamedia ei ensin itse valikoisi esille poliittista vihervasemmistoa miellyttäviä rikoksia ja peittelisi sen tapaista rikollisuutta, joka saattaisi kyseenalaistaa unelman monikulttuurisesta ja monietnisestä Suomesta.

Jutussaan Yleisradion toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen pyrki selittelemään, että journalismi on luotettavaa, koska niin sanotaan normeissa ja laeissa. Hän kiekui, ettei väite tietojen panttauksesta valtavirtamediassa ja viranomaistoiminnassa muka ”ole totta:

Sosiaalisen median maahanmuuttovastaisissa yhteisöissä moni tulkitsee median ja poliisin panttaavan tarkoituksella tietoa nimenomaan ulkomaalaistaustaisesta rikollisuudesta.

Se ei ole totta: journalistin ohjeet velvoittavat toimittajat totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen – maahanmuuttajien rikosten salaaminen olisi sitä vastaan. Poliisia puolestaan sitovat esitutkinta- ja julkisuuslaki.

Tämän perusteella valtamedian uutiset olisivat totta, koska niin vaaditaan normeissa.

Voidaan kysyä, kuinka vasemmistolainen ihmisen pitää olla ollakseen ymmärtämättä, että normeista ei voida johtaa tosiasioita. Toisin sanoen säännöt ja ohjeet eivät takaa, että niitä noudatettaisiin tai että ne olisivat voimassa. Sellaista ajatuskulkua sanotaan filosofiassa moralistiseksi virhepäätelmäksi.

Asia onkin siis niin, että Ylen jutussa valehdeltiin taas. Toimittajat eivät toimi rehellisesti tai reilusti sen vuoksi, että journalistin ohjeet velvoittavat heitä. Ohjeita julkaiseva Julkisen sanan neuvosto on median itsesäätelyelin, jossa pukit toimivat kaalimaan vartijoina. Sitä paitsi ohjeet kuin ohjeet muodostavat vain löyhän viitekehyksen, aivan niin kuin totuuskin on välttämättä vain tulkinnanvaraista.

JSN:ää onkin sanottu median itsesuojeluelimeksi, joka ei arvostele medioita vaan niitä ihmisiä, jotka arvostelevat medioita. Kun ammattitoimittajaa kritisoidaan, se on tämän mukaan ”maalittamista”, mutta kun valtamedian toimittaja moittii kansalaisjournalisteja, se on ”disinformaation”, ”häirinnän” tai ”valejournalismin” paljastamista.

”Vihafaktoja” näyttää esiintyvän aina, kun maasto ei vastaa monikulttuurista karttaa.

Totuus tulee kuitenkin läpi omalla voimallaan. Maahanmuuton ongelmat kuumottavat Yleisradiota, sillä viime aikoina Yleisradion toimittajat ovat joutuneet posket hehkuen raportoimaan Ruotsissa palavista lähiöistä. 

Niissä maahanmuuttajat eivät tee ainoastaan rikoksia. Sen sijaan kyseiset väestöryhmät taistelevat järjestynyttä yhteiskuntaa vastaan tavalla, jota jo paikallinen syyttäjäviranomainenkin luonnehtii sisällissodaksi (aiheesta täällä).

Monikulttuurinen unelma on siis romahtanut, mutta sen narraatiot jatkuvat mediassa. Suomessa se on mahdollista, sillä täällä voidaan toistaiseksi luetetella yksittäisiä rikoksia. Niistä Ylen toimittajat väittävät kerrotun tasapuolisesti, kuin lampaita laskien ja tietenkin yleistyksiä eli tärkeiden johtopäätösten tekoa välttäen.

Ylen jutussa hukataan lisäksi keskeinen tosiasia. Maahanmuuttajataustaisten määrällinen edustus on rikostilastoissa olennaisesti kantaväestöä suurempi. Se on väestöosuuksiin suhteutettuna suhteettoman suuri.

Siksi maahanmuuttajataustaisten rikollisuus ansaitsisi suorastaan suurennuslasilla tapahtuvan tarkastelun.

Sen sijaan nyt Yle yrittää vedota tasapuoliseen tarkasteluun ja pyhittää itseään puolueettomuudella, vaikka sekään ei toteudu, vaan maahanmuuttajien tekemistä rikoksista vaietaan julkisessa sanassa.

Myös monia muita asioita salataan. Maahanmuuttovirasto paljasti vasta vuonna 2019, että valtaosa vuonna 2015 Suomeen tulleista irakilaisista turvapaikanhakijoista olikin sotilaskarkureita.

Heistä valtaosalle annettiin Suomesta tilapäistä suojelua, sillä sodan pakeneminen ei ole hyväksyttävä peruste turvapaikan eikä pakolaisen aseman myöntämiselle. Koska viranomaiset syyllistyivät vilppiin, tietoa maahantulon motiiveista pantattiin neljä vuotta.

Vastaanottaminen oli siis todellinen järjestelmärikos, jota vain sanottiin taakanjaoksi, ei tosin enää rikkaudeksi. Virallisesti sitä sanottiin Euroopan pakolaisten siirtojärjestelyksi. Siitä ei tosin ollut sovittu mistään virallisesti. Vilppiä ja vääristelyä esiintyy sekä mediassa että viranomaistoiminnassa.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon rikollisia aineksia on tullut myös niiden noin 80 000 ukrainalaisen pakolaisen joukossa, jotka on tutkimatta päästetty maahamme. Sen saamme tietää todennäköisesti myöhemmin. Samaan tapaan totuus Ruotsin katastrofista on ollut aposteriorista.

Euroopan valtiot pelaavat maahanmuutolla hullua peliä, jossa panoksena ovat kansallisvaltiot, niiden väestöt, turvallisuus ja yhteiskuntarauha.

Ei siis ole ihme, että valtavirtamedia on huolissaan vaihtoehtomedian esille tuomista totuuksista.

Omalla tavallaan on huvittavaa, että valtamedian toimittajat riemastuvat aina, kun rikollinen ei olekaan maahanmuuttajataustainen. Myös minä koen asian vuoksi solidaarista iloa.

Vielä iloisempi olisin, jos kansanedustaja Suldan Said Ahmed (sd) ei kokisi samasta syystä vahingoniloa, sillä siinä pesii ideologinen konflikti, joka kertoo arvo- ja kulttuurierosta, joka puolestaan on syynä Ruotsissa tapahtuneeseen repeämiseen.

Siellä maahanmuuttajaväestöt pakattiin vuosikymmenten ajan kaupunkilähiöihin, joissa ne säilyttivät oman kulttuurinsa. Kun määrät kasvoivat ja kantaväestöt väistyivät, lähiöt muuttuivat omalakisiksi. 

Sillä tavoin rikollisuudesta tuli sormilla laskettavan ja yksittäistapauksellisen toiminnan sijasta organisoitua ja yhteiskunnan ulkopuolista despoottimaisuutta, jota sanotaan vähättelevästi syrjäytyneisyydeksi. Se on relationaalinen käsite, joten sen kautta voidaan kätevästi heittää syyllisyyden varjo kantaväestölle, joka mukamas syrjii, vaikka tavoite olisi vain puolustaa omaa tonttia.

Maahanmuuton aiheuttama kokonaisonnettomuus koostuu kantaväestön osittaisesta tai vähittäisestä vaihtamisesta, jonka vuoksi rikotaan poliittisen vallan perillisyyttä vastaan, ja valtaa siirtyy vieraille kansakunnille. 

Valtio ei ole pelkästään maapohja, jolla asutaan, vaan se koostuu kansalaisten subjektiviteetista, joka alueella käyttää valtaa. Suomi ei ole Suomi, jos täällä asuu jokin muu kansa.

Tragedian synnyn kaksi elementtiä ovat kulttuurierot ja väestömäärien paisuminen. Kun maahanmuuttajaväestöt lisääntyvät, käy kuten kuuluisassa kaalisoppaesimerkissä.

Kun kaalisoppaan lisätään suolaa, maku paranee vähän. Kun suolaa laitetaan hieman lisää, maku ehkä paranee vielä vähäsen. Mutta jos suolaa lisätään koko paketillinen, soppa muuttuu syömiskelvottomaksi.

Juuri niin on käymässä Euroopan maissa, joissa ihmiset ja kansakunnat hyppelevät rajojen yli kuin levottomat lapset. Kriittinen massa on ylittynyt ja riittää ghettojen muuttamiseen mikrovaltioiksi.

On ymmärrettävää, että Suomessa valtavirtamedia voi edelleen jatkaa omaa kinasteluaan rikosraporttien oikeellisuudesta samalla kun Rooma palaa. Median tarkoitus on vain pönkittää omaa uskottavuuttaan ja puolustella omia virheitään, joilla se edistänyt pohjoismaille tuhoisan väestöllisen muutoksen synnyttämistä.

Siksi syytöksiä kohdistetaan kansalaisjournalisteihin, jotka ovat kaivelleet esille sen, mitä punavihreä toimittajakunta ei ole halunnut laiskuudessaan tai tahdottomuudestaan selvittää ja josta se ei haluaisi sen enempää kuulla kuin kertoa.

On yhteiskuntamme asenneilmapiirin kannalta kieroa, että vaihtoehtojournalistit joutuvat toimimaan nimimerkin suojissa.

Kipeän yhteiskunnallisen totuuden esille tuominen koetaan vihervasemmistolaisen woke-aktivismin ja cancel-terrorismin piirissä niin katkerana, että kansalaisjournalistit joutuvat pelkäämään itsensä ja työpaikkojensa puolesta.

Sen merkiksi myös Ylen juttua varten haastatellun ihmisen nimi oli muutettu. Ilman huolellista salaamista vihervasemmiston verikoirat syöksevät toisinajattelijaksi julistetun ihmisen päälle vesikauhuiset vaahtonsa ja tuhoavat ihmisen työn, uran, toimeentulon ja koko elämän saastaisella häiriköinnillään, jolla he ovat käyneet tietenkin myös minun kimppuuni.

Tosiasiassa Janin toiminta ei ole millään tavoin paheksuttavaa eikä tutkijakommenttien objektiksi soveltuvaa poikkeuskäyttäytymistä vaan suuriarvoista informaationjakoa ja viestintää: tutkivaa journalismia sinänsä. Valtamedia pyrkii kuitenkin tekemään asioista perillä olevista ihmisistä omia apinoitaan muka-viisaiden yliopistokommunistien marakateiksi.

Suoranaisessa sairaustilassa media on, kun yhdysvaltaisen Fox Newsin tapainen vapaa uutistoiminta nähdään toimittajien järjestön piirissä kuolemanvaarana demokratialle!