On hyvä, että Suomen reki Natoa kohti etenee. Mutta kauppaa ei pidä tehdä sopimatta ensin hinnasta.
Mediassa on luotu kuvaa Nato-kiimaisesta Suomesta, joka on valmis Naton jäseneksi hinnalla millä hyvänsä. On muodostettu mielikuva, että puolustusliitolla on myyjän markkinat, ja siksi puodin ovi on 24/7 auki.
Samalla on häpeilty tapaa, jolla virolaiset opettavat Suomea Nato-asioissa, vaikka Suomi ylenkatsoi Viroa Neuvostoliitosta irtautumisen jälkeen.
Suomen tavassa turvata itse oma puolustuksensa ei ole ollut nähdäkseni mitään häpeämistä.
Itsenäisestä puolustuspolitiikasta on seurannut, että Suomella on vahvempi maavoimien aseistus kuin monella Euroopan Nato-maalla. Esimerkiksi kenttätykistömme on Euroopan vahvimpia.
Tämä on selitys siihen, miksi Suomella on ollut jo pitkään kultakortti Natoon. Kyllä muille maille Suomen aseet ja resurssit kelpaavat.
Suomessa kimaltelee vain Nato-kolikon saamapuoli: turvatakuiden herahtamista odotetaan kuin kettu variksen suusta putoavia marjoja.
Ikääntyvinäkin ajantasaiset Hornet-hävittäjät kelpaisivat varmasti Baltian ilmavalvontatehtäviin, sillä noilla mailla itsellään ei ole minkäänlaista hävittäjäkalustoa. Vielä varmemmin muihin Nato-maihin haluttaisiin uudet häivehävittäjämme.
Puolustusliiton näkökulmasta on Suomen Nato-asiassa ollut koko ajan kyse Baltian maista, ei niinkään Suomesta, joka täyttää Naton jäsenyyskriteerit paremmin kuin moni Nato-maa itse.
Ironisesti voidaan sanoa, että Nato tarvitsee Suomea enemmän kuin Suomi Natoa. Näin asia on, paitsi jos Suomen valtiota uhkaisi eksistentiaalinen kriisi.
Nato-sopimus on tärkeää neuvotella sellaiseksi, ettei siinä laiteta suomalaisten päätä mihinkään sellaiseen silmukkaan, joka voisi heikentää itsenäistä puolustuskykyämme. Ei ole myöskään puolustusliiton etu, jos 1300 kilometriä Nato-rajaa jää auki.
Siksi Suomen Nato-sopimuksen tulisi olla win/win-sopimus, jossa kaikki osapuolet voittavat ja kukaan ei häviä.
On myös epäiltävä, saako Suomi poliittisen tuen lisäksi Nato-sitoumuksesta mitään olennaista lisähyötyä nykyiseen tilanteeseemme nähden, mikäli Suomeen ei sijoiteta pysyviä Naton tukikohtia.
NRF-joukkoja (Nato Response Forces) lukuunottamatta Natolla ei ole omia asevoimia eikä ratsuväkeä, joka karauttaisi paikalle, jos kahakka yllättää.
Venäjä puolestaan ei ole valtio, jolla on armeija, vaan se on armeija, jolla on valtio.
Putin, joka pelaa upporikasta ja rutiköyhää, voi hyökätä myös maahan, joka on Naton jäsen, ihan vain osoittaakseen, ettei Nato aloita maailmansotaa puolustaakseen jotakin Euroopan erämaista koostuvaa kolkkaa.
Miten silloin kävisi?
Mikäli Nato-maat päätyisivät eripuraan, suomalaiset voisivat joutua puolustamaan maatamme jälleen etupäässä yksin, vaikka saisimme muodollista sympatiaa muilta Nato-mailta.
Nato voi osoittautua päätöksenteossaan hajanaiseksi, eikä sen viidettä artiklaa ole missään testattu.
Kynnys Naton ja Venäjän välisen konfliktin aloittamiseen on lähes yhtä suuri kuin kynnys ydinaseiden käyttöön. Sitä ei helposti ylitetä edes rationaalisen hulluuden doktriineilla.
Sen vuoksi Suomen tulevaan Nato-liittolaisuuteen tulisi sisällyttää yhteisymmärrys, jonka mukaan Suomessa on pysyviä Naton tukikohtia. Niiden läsnäolo varmistaisi, että Suomen ja Venäjän mahdollisessa konfliktissa on väistämättä osapuolina muidenkin Nato-maiden joukkoja.
Sen sijaan ydinaseiden sijoittaminen Suomeen on yhtä turhaa kuin kaikkialle muuallekin. Viipurin pamauksesta asti on suurten räjähteiden ongelmana on ollut, mihin niitä voisi käyttää. Ne kun herättävät laajan huomion, tuhoavat sotasaaliin ja syöpyvät ihmisten mieliin ansaiten historian tuomion.
Ydinaseet soveltuvat tuhoamissotiin ja terroristiseen toimintaan, mutta niillä ei voi voittaa eikä puolustaa mitään. Sen vuoksi ydinaseet voisi ja pitäisi hävittää käyttökelvottomina.
Tosiasiassa ydinaseet eivät takaa edes kauhun tasapainoa, sillä ydinaseilla uhkaaminen on epäuskottavuudessaan tyhjä kortti.
Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen olisi epäviisasta siksikin, että täällä ne muodostaisivat riskin joutua hyökkäävän vihollisen käsiin. Ongelma on sama kuin ydinaseiden leviämisessä yleensäkin. Syntyy tilanne use or loose, mikä madaltaa käytön kynnystä.
Ydinaseiden keskeinen kysymys ei ole niiden sijoittelu tukikohtiin, sillä ydinlatauksia voidaan lähettää kiertorataa pitkin toiselle puolelle maapalloa hetkessä.
Ongelma on niiden olemassaolo ylipäänsä.
