Suomalainen poliitikko ei voi koskaan urheilla liikaa, ei ainakaan kilogrammoissa mitattuna.
Kekkosella oli tapana saunottaa ryssät ja hiihdättää kansalaiset.
Alexander Stubb on puolestaan kiertänyt maita kuin Bagdadin suutari. Ja pelannut golfia Donald Trumpin, hänen oligarkkiensa ja Washingtonin-haukkojensa kanssa.
Golf on kansanauto muttei kansan peli. Stubb aikonee vastata populismiin populismilla, vaikka golf luokin segregaatiota ja konfrontaatiota siinä missä kuuluminen Helsingfors Segelsällskapiin.
Joka tapauksessa Stubbilla on nyt ihan oikeasti tuhannen taalan paikka.
Sekavassa kansainvälisessä tilanteessa on oikein kaapata johtajuus ja näyttää taitonsa, joita muilla ei ole.
Stubb on osoittanut oivallista johtajuutta (1) varoittaakseen Trumpia luottamasta Putiniin, (2) välittääkseen Euroopan maiden viestejä Valkoiseen taloon ja (3) toimiakseen Ukrainan puolesta.
Suomen kannalta vaarana on mielistelyyn taipuminen. Taipumusta mielistelyyn on, koska uutena Nato-maana me olemme paljon riippuvaisempia Yhdysvalloista kuin Yhdysvallat meistä (ei juuri ollenkaan).
Mielistellä sopii vain sen verran, että uskottavuus säilyy eikä mene pilkan puolelle.
Stubb on kyllä erittäin etevä kansainvälisissä yhteyksissä, ja hänellä on erinomaiset edellytykset kohota merkittäväksi liideriksi koko Euroopan mittakaavassa.
Esteitä sille ei ole, sillä muut ovat joko väistyviä tai osaamattomia. Suomelle välittäjän rooli myös sopii.
Toisaalta tasavallan presidentin ei kannata pyrkiä ylivallan presidentiksi, sillä etulinjaan heittäytyminen Ukrainan sodassa on epäviisasta Suomelle, joka jo muutoinkin on etulinjassa.
Onneksi Stubb ei ole enää Kokoomuksen jäsen (sikäli kuin hän on palauttanut jäsenkirjansa). Kokoomushan junaili hänet tylysti irti puheenjohtajuudesta ja katkaisi hänen poliittisen puolueuransa. Ei kelvannut työnantajaleirille, oli liian liberaali konservatiiveille ja liian konservatiivinen liberaaleille, liian fiksu kokoomuslaiseksi.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka Stubbin sukkuladiplomatia onnistuu.
Tarvetta rauhan aikaansaamiseen on. Ei pidä ollenkaan paikkaansa se väittämä, että länsimaiden on tuettava Ukrainaa loputtomasti.
Kyseisen näkemyksen takana on olettamus, että ukrainalaiset haluavat ja jaksavat käydä loputonta sotaa. Näin ei ole. Tosiasiassa ukrainalaiset ovat täysin uupuneita sodan käymiseen mutta eivät voi sitä myöntää, koska se olisi tappion tunnustamista.
Ukrainan tilanne ei parane nykyisestä, vaikka länsimaat lähettäisivät apua tuhannen miljardin verran, sillä maalla ei ole ponnistusvoimaa sodan voittamiseksi ja vihollisen häätämiseksi. Se edellyttäisi lännen sotavoimien sekaantumista tilanteeseen. Juuri eskalaation välttäminen on ollut lännen kannalta sodan suurin onnistuminen.
Siksi tulitauolla, aselevolla ja rauhan aikaansaamisella on kiire. Siksi Stubb tekee oikein kiihdyttäessään tulitauon aikaansaamista ja asettamalla sille takarajoja. Olisi myös saatava Yhdysvallat lyömään raskaammalla talouslekalla, jos Kreml ei tulitaukoa hyväksy.
Tähän on turhautuneeksi väitetyllä Trumpilla sisäpoliittinen motiivi, sillä hänen on annettava näyttöä ulkopoliittisesta onnistumisesta Euroopassa, jotta voi keskittyä asioihin Yhdysvaltojen sisällä ja myös Kaukoidässä.
Entä missä on aprillipäivän juttu?
Nykyisessä mediassa melkein jokainen juttu voi olla aprillipäivän pila.
Uutinen mahdollisista jäänmurtajatilauksista sopisi sellaiseksi, mutta se oli ennenaikainen, kuten ilo itsekin. Jäänmurtajia valmistaa Helsingin telakka, joka on kanadalaisessa omistuksessa, joten oikeasti Trump olisi tilaamassa murtajia Kanadasta, joka puolestaan on närkästynyt Trumpille eikä pian käy kauppaa eteläisen naapurinsa kanssa.
Minne murtajilla olisi tarkoitus matkustaa? Grönlantiinko, josta jäät sulavat muutenkin? Olen toki samaa mieltä siitä, että brittiläinen siirtokunta Kanada on yksi maailman turhimmista maista, ja hyödyllisimmillään se on vain jääkiekon vuoksi.
Ehkä kuulemme todesta otettavamman aprillijutun Donald Trumpin suusta.
Tosiasiassa epäilen aprillipäivän pilaksi Yleisradion toimittajan Ami Assulinin kirjoittamaa verkkojuttua, jossa haastateltiin Filippiineiltä, Sri Lankasta, Ukrainasta, Nigeriasta, Nepalista ja Venäjältä tulleita maahanmuuttajaperheitä ja valitettiin, että lapsensa laihtuvat, koska ei ole rahaa ruokaan.
Valetta jutussa on, että maahanmuuttajaperheen lapsi kärsisi Suomessa nälkää. Vastuu lapsen hyvinvoinnista kuuluu ensisijaisesti vanhemmille, ja varattomat vanhemmat ovat oikeutettuja toimeentulotukeen, joka kattaa kyllä avokätisesti pöydän maahanmuuttajille, itse asiassa huomattavasti paremmin kuin kantasuomalaisille, joiden toimeentulotuen saannin estää vähäinenkin varallisuus.
Toiseksi: jos lapsi on vaarassa, viranomaiset ovat velvollisia tekemään huostaanottopäätöksen, jolloin lapsi on turvassa.
Johtopäätökseni on, että kyseinen juttu antaa jälleen näyttöä Yleisradion valejournalismista, jota voidaan sanoa myös agenda- tai tendenssijournalismiksi. Härskiä on, ettei kyseinen puolueellisuus ole edes peiteltyä vaan julkeaa ja häpeämätöntä.
Paksuinta valetta on jutun väite, että tänne tulleita olisi petetty lupauksilla hyvästä elintasosta ja maailman onnellisimmasta maasta.
Jälleen kerran maahanmuuttajat esitetään uhreina ja suomalaiset syyllisinä. Niin sanottuja perjantaidokkareita tekevän ja 300 000 hermosauhua vetäneen toimittaja Ami Assulinin taustaan voi perehtyä täällä, täällä ja täällä.
Jonkin verran totuutta jutusta kuitenkin pilkistää esiin. Totta on rivien välistä paistava johtopäätös, että Suomeen ei kannata tulla. Työvoimapulaa täällä ei ole, eikä lisää väkeä tarvita.
