Parhaat lähtevät ensin

Tommy Tabermanin perjantainen kuolema ei tullut yllätyksenä, sillä pahanlaatuisesta aivokasvaimesta kerrottiin jo viime syksynä. Pidetyn runoilijan poismeno koskettaa silti.

Siteerasin itse Tommy Tabermania viimeksi Kulttuurivihkojen 1/2010 haastattelussa, jossa lainasin hänen lausettaan ”lujuus on lempeyttä”. Myös minusta se on.

Eduskuntaan sopisi kyllä enemmänkin kulttuurin ja kirjallisuuden edustajia, sillä useimmilla heistä on järkeä päässä ja sydän paremmin paikallaan kuin niin sanotuilla ammattipoliitikoilla.

Tommyn kuolema on menetys maamme kirjallisuudelle. Silti minun mielestäni ei ole hullumpaa kuolla ajoissa. Vanhuudessa hyvää on vain se, että voi rakastaa enemmän kuin saada rakkautta. Niin ei jää velkaa kenellekään.

Tommyn ajatusta seuraten: ei kukaan ole täällä ikuisesti. Elämä on matkalippu, joka on voimassa vain hetken ja vie yhteen suuntaan.

Siksi on tärkeää käyttää tämä lahja tavalla, jolla katumista ei jää – myöskään Viimeisellä Tuomiolla. Mistä sitten tiedän sen olemassaolon? Sen on pakko olla, sillä tuomittavaa tämä maailma on tuottanut niin paljon.

En ole muutenkaan huolissani elämän jatkumisesta tai jatkumattomuudesta. Elämä on kokonaisuus, jossa uusi ottaa paikkansa luonnon lain mukaisesti. Omasta puolestani haluaisin viimeisen leposijani jonkun vanhan kirkon puistosta, vaahteranlehtien alta, sieltä missä lapset ja nuoret tanssivat hautojen päällä.