Sotu toimii paremmin kuin Abloy-avain

Julkisessa sanassa murehdittiin taas, että 16 000 suomalaisen henkilötiedot vuosivat nettiin, kun Mediafire-nimiselle sivustolle päätyi ihmisten henkilötunnuksia, osoitteita, puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita.

Ooh, mitä tuskaa! Ja ymmärryksen yksinkertaisuutta!

Levitettäviksi vaarallisia tietoja taitavat olla noista vain henkilötunnukset. Muut tiedothan saa mistä vain, esimerkiksi Facebookista. Turhaan ei olekaan sanottu, että Mark Zuckerberg onnistui siinä, missä CIA epäonnistui. Miksi urkkia tietoja pakolla, kun voi saada ihmiset luovuttamaan tärkeimmät tietonsa julkisuuteen ihan omasta halustaan ja vapaaehtoisesti?

On muuten hämmästyttävää, miten moneen asiaan pelkkä sosiaaliturvatunnus riittää avaamaan oven: melkein mihin vain! Sotu toimii paremmin kuin Abloy-avain esimerkiksi puhelinpalveluissa. Ilman sotua mistään ei tule ensin mitään, mutta – simsalabim – kun luettelee neljä viimeistä merkkiä, ovat maailmankirjat auki. On absurdia, miten pelkällä henkilötunnuksella saa ongittua ihan kaikki tiedot ihan kaikista ja kaikkialta ilman, että kysyjästä on kerrassaan mitään varmuutta: lääkäriasemilta, Kelasta ja niin edelleen.

Nyt kadonneiksi tuomitut eli julkisuuteen pullahtaneet ”salaiset tiedot” eivät oikeasti ole salaisia. Ne voi nimittäin kerätä vaikka roskalaatikoista, ja ihminen voidaan nylkeä ilman, että hän itse huomaa mitään. Rahat voidaan viedä pankeista, salasanat voidaan kysellä, voidaan tehdä kauppoja ja sopimuksia. Sotulla voidaan väärentää ajokortteja ja passeja ja avata puhelinliittymiä. Voidaan lunastaa American Expressejä, ostaa laskuun liikesuihkumatkoja ja Karibian-risteilyjä.

”Salaamisessa” ja tietovuodon valittelussa onkin kyse sen alitajuisen oivalluksen peittelystä, että viranomaisvalta ainoastaan uskottelee ihmisten tärkeiden tietojen olevan muka salaisia, vaikka tosiasiassa viranomaiset itse raiskaavat ihmiset pitkin ja poikin nykytärkeää arkipäivää omissa röntgenkoneissaan. On järjenvastasta, miten paljon kaikki ovet avaavaa ”henkilökohtaista” tietoa on miljoonien asiakaspalvelijoiden saatavilla ”työnsä puolesta”. Viranomaisista itsestään ei tule suinkaan luotettavia vain siksi, että he urkkivat tietojasi ”työkseen” (koettaen siten epäpersonifioida yksityisyydenloukkaukset), tai siksi, että heillä on ”salassapitovelvollisuus”.

Salassapitovelvollisuus ei ole sama asia kuin salassapitohalukkuus tai salassapitotaito. Muutamat noista miljoonista voivat vuotaa mitä vain mihin vain, sillä hekään tuskin ovat mitään moraalin sydänverta pulppuavia eettisen esimerkillisyyden lähteitä, varsinkaan potkut saaneina tai itse rahapulaan joutuneina.

Vakava yksityisyyden loukkaus on jo se, kun joku viranomainen tai muu sofistikoitunut pummi onkii ihmisten tietoja virkavelvollisuuksiin ja -salaisuuksiin vedoten. Vai tuleeko oman elämäsi läpivalaisu muka jotenkin vähemmän vaikuttavaksi, kun joku byrokraatin nilkki tekee sitä oikein ”työkseen”?

Jos taas tuntuu siltä, että et saa tarpeeksi huomiota ja näkyvyyttä ajatuksillesi, lavasta niistä tietovuoto. Mitättöminkin asia muuttuu näet kiinnostavaksi, kun salaa tai kieltää sen joltain.