Voiko miehen tehtäviä hoitaa nainen?

Amerikkalainen Forbes-lehti listasi jokin aika sitten maailman 70 tärkeimpänä pidettyä johtajaa. Helsingin Sanomat kutsui heitä ”mahtijohtajiksi”.

Merkittävää on, että suuruuksien listalle mahtui vain yksi nainen: Saksan liittokansleri Angela Merkel. Ainakin hän sai tämän seikan johdosta yhtä paljon huomiota kuin kaikki miehet yhteensä.

Talous ja politiikka ovat kieltämättä patriarkaatin vallassa. Johtaminen on perinteisesti miesvaltaista myös suurimmissa uskonnollisissa yhdyskunnissa ja kirkoissa kautta maailman – moderneja ja maallistuneita protestanttisia kirkkokuntia lukuun ottamatta.

Vallankäytön miespainotteisuus herättää kysymyksen, sisältyykö vallitsevaan asiaintilaan jokin totuus. Mahtiin näyttää liittyvän fallos. Onko mahdollista osoittaa voimaa, valtaa ja mahtia ilman penistä ja sen paisuvaiskudosta? Tekevätkö pippelin pään pohdinnat viisauksista vaikutusvaltaisia?

Naispappeuden vastustajat sanovat usein, ettei miehen tehtäviä voi hoitaa nainen. Väitteen totuus riippuu tietenkin siitä, mikä miehen tehtävä on.

Pappi on selvästikin ammatikseen eräänlainen fallos. Nainenkin voi ehkä toimia pappina, mutta hänestä ei koskaan tule pappia samassa merkityksessä kuin miehestä, sillä sukupuoleen latautunut tärkeä merkitys puuttuu. Miesten johtajanpätevyys näkyy kaikkien johtavassa asemassa olevien miesten halussa ohjata sauvallaan ja vitsallaan muita. Miestä pidetään joviaalina ja suvereenina; naista hysteerisenä ja pingottuneena.

Jos naisesta tulee johtaja, sanotaan että hänelle kasvavat munat. Tämä johtuu siitä, että ulkopuolisina naiset näkevät terävästi, miten miehenä ollaan. Siksi heistä tulee hyviä miehiä, siis noita jakkupukuisia naisia. Tavallaan tämä on sääli naisten oman naisellisuuden kannalta. Toisaalta myös minä näen ”ulkopuolisena” selvästi, millaista naisten ja miesten keskinäinen vallankäyttö on heteroarvoille rakentuvassa yhteiskunnassa.

Yritysten, politiikan, kirkon, armeijan ja filosofisen maailman johtaminen on olennaisesti miesten hallussa. Tämä herättää kysymyksen, onko tosiasia oikeassa olemisen peruste (epäilläkseni vanhaa väitettä the fact is not the proof of right).

Omasta mielestäni organisaatioiden miesjohtoisuus ei ole välttämättä pelkkä maailmassa vallitseva virhe. Vallitsevassa asiaintilassa saattaa näkyä tietty yhteiskunnallinen totuus, joka on muotoutunut luonnollisen itsejärjestymisen pohjalta satojen vuosien aikana ja joka koskee eri ihmisten soveltuvuutta tiettyihin tehtäviin.

Vallan osoittaminen voi olla sidottu miehen hormonituotantoon. Toisaalta kyse saattaa olla miesten rakentamasta arvo- ja symboliuniversumista, joka elättää itseään.

Jos miehet siirrettäisiin nykyisin meneillään olevan täysfeminiinisoimisen tuloksena pysyvästi nyrkin ja hellan väliin, maailma nykymuodossaan lakkaisi olemasta. Valtasuhteet romahtaisivat ja politiikan ja talouselämän käytännöt luhistuisivat.

Myös tieteen ja filosofian totuus- ja tietokäsitykset kokisivat kolauksen, kun maailmaa ei valloitettaisi niin kuin naista, induktiivisella reidenvarsimenetelmällä. On vaikea sanoa, mitä seuraisi. En tosin usko, että Euroopan rahakriisi johtuu siitä, että Saksaa johtaa nainen.

Aina kun miehiä syyllistetään vastuuta sisältävistä rooleistaan, pitää huomata, että miehet ovat herkkiä otuksia. Tämän vuoksi miesten asemaa pitää myös kunnioittaa.

Suuri osa maailmassa esiintyvästä feminismistä selittyy naisten yksinäisyydellä ja peloilla, joiden taustalla kaikuu miesviha. Olette kai huomanneet, että kauniit naiset eivät koskaan ole feministejä? Ongelmia syntyy, kun naiset pakottavat itsensä olemaan miehiä, vaikka eivät halua tai pysty. Sen sijaan viisaat naiset hyväksyvät itsensä ja nauttivat myös seksistä.

En tietenkään uskalla väittää, että naisten pitäisi alistua miesten edessä, sillä silloin varmasti saisin feministien vesikauhuiset vaahdot naamalleni. Mutta tämä maailma on sellainen paikka, että vallitseviin käytäntöihin pitää mukautua. Siten nainenkin voi saada sitä, mitä nainen haluaa.