Hautala & Himanen: oikeuskanslerilla ongelma

Heidi Hautala on ministeri, joka maksoi oviremontin tekijälle ja jälkien siivoajalle palkkaa pimeästi. Koska Heidi on toiminut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja hän on kuulunut myös harmaan talouden torjuntatyöryhmään (!), veronkierto on hänen tapauksessaan aivan sama asia kuin Yleisradion pääuutistenlukija oksentaisi kesken uutislähetyksen suoraan TV-katsojien syliin, heidän olohuoneisiinsa.

Kuinka te hyvät kansalaiset voitte sallia tämän? Tilannehan on aivan samanlainen kuin doping-lääkäri kärähtäisi rattijuoppoudesta, poliisi ajaisi rallia ilman lisenssiä, pappi tekisi aviorikoksen sakastissa tai presidenttiehdokas valehtelisi professuurinsa.

Kaikkea tällaista tietenkin tapahtuu. Yhteiskunnassamme onkin alettu sangen kummallisella tavalla ajatella, että pienet ja suuret valeet, vääryydet ja jopa rikokset tulevat hyvitetyiksi, kunhan tekijöillä on joitakin muita ansioita.

Koska Heidi Hautala on ministerin asemassa, hän on näyttänyt kansalaisille erittäin huonoa esimerkkiä – niin huonoa, että jos kansalaiset ryhtyisivät yhtä välinpitämättömiksi kuin Heidi, yhteiskuntamme repeäisi siihen paikkaan.

Siksi Heidi Hautalan tulisi kantaa poliittinen vastuu ja erota ministerinvirasta. Ei riitä, että hän erosi vain harmaan talouden torjuntatyöryhmästä, sillä on mahdotonta ajatella, että hallituksessa olisi erikseen tehtäviä, joihin ministerin luottamus riittää, ja joitakin toisia, joihin se ei riitä. Luottamus joko on tai sitä ei ole.

Oikeuskanslerilla on pieni tehokas pesula Valtioneuvoston linnan ensimmäisessä kerroksessa, ja sinne ministerit vievät paitansa aika ajoin pyykättäviksi saadakseen ne takaisin valkoisina ja tärkättyinä. Oikeuskansleri hyväksyi Eva Biaudet’n nimittämisen kelpoisuusehtoja täyttämättömänä vähemmistövaltuutetun virkaan ja Mauri Pekkarisen eräälle vaalitukijalleen myöntämät noin 850 000 euron investointituet.

Tällä hetkellä pesukoneessa ovat Heidi Hautalan veronkierto ja Jyrki Kataisen suosikkifilosofilleen junailemat lahjusrahat. Oikeuskanslerinvirastossa tulisi ymmärtää, että poliittisen vallan legitimaatio ei pitkän päälle kestä poliitikkojen väärinkäytöksiä.

Talcott Parsonsin mukaan oikeusjärjestelmän toimivuus edellyttää neljän ongelmaryhmän ratkaisemista: legitimaatio-ongelman, tulkintaongelman, sanktio-ongelman ja toimivaltaongelman. Nyt kadonneet ovat niin politiikan oikeutus, kyky soveltaa lakia sen hengen ja kirjaimen mukaisesti kuin rangaistusten langettaminen syyn ja seurauksen logiikkaa vastaavasti. Poliitikot ovat myös ylittäneet toimivaltansa.

Ei ole ihme, että vitsi, jonka mukaan hallitus valvoo oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, on ajat sitten kadonnut parodiahorisontin rantaviivan taakse. Mikäli oikeuskanslerinvirasto katsoo läpi sormien tapaa, jolla Jyrki Katainen junaili kaverilleen satojen tuhansien eurojen tutkimustuet samalla, kun hallituksen työelämäasioita parhaiten tunteva ministeri syyllistyi veronkiertoon, voi vain sanoa, että pehmeäksi on mennyt kanslerin pamppu.

Poliitikkojen moraali on yhtä tuoretta ja raikasta kuin suoraan esinahan alta kaivettu kutunjuusto, ja myös oikeuslaitoksen moraali on vahvassa sinihomeessa.

En suinkaan tarkoita, että ihmisiltä pitäisi vaatia Jumalan viisautta, mutta nämä väärinkäytökset eivät ole vahinkoja, eivätkä ne ole syntyneet myöskään huolimattomuudesta tai tietämättömyydestä. Sen sijaan niissä löyhkäävät oman edun tavoittelu ja välinpitämättömyys. Sitä osoittavat sekä se, että Himanen tiesi saamastaan tuesta jo ennen kuin rahoituspäätöstä oli edes tehty, ja se, että Hautalan rikkomus yritetään epätoivoisesti peittää lavastamalla hänestä ajojahdin uhri Venäjä-korttia käyttäen.

Ilkka Kanervan tekstiviestit olivat mitättömän pieni yksityiselämän episodi, jolla ei ollut mitään vaikutusta ministerin tehtäviin. Niihin ei liittynyt myöskään rikosta. Matti Vanhasen lautakasa puolestaan jäi lopullista todistelua ja todistusaineistoa vaille. Silti molemmat saivat kenkää. Sen sijaan Heidi Hautalan rikkomus on seurausvaikutuksiltaan merkittävä asia, sillä se vaikuttaa laajasti kansalaisten veronmaksuhalukkuuteen.

Jyrki Kataisen yritys ostaa filosofiaa puolestaan on samanlaista kuin Hermann Göringin halu käyttää Ilmailuministeriön varoja taidegalleriansa kartuttamiseen. Kaikkien pitäisi tietää, ettei mitään todellista filosofiaa ja sen mukaista yhteiskuntakritiikkiä saada aikaan ostetuilla komiteapäätöksillä.

Tiedän toki, että valtion finanssipolitiikassa on suurempiakin asioita kuin Jyrki Käteisen kilpailuttamattomat hankinnat ja Heidi Hautalan kuititon kauppa. Veroja kierretään Suomessa kansainvälisesti katsoen ainutlaatuisen porsaanreiän kautta, eli sallimalla nostaa listaamattomista osakeyhtiöistä 60 000 euroa tuloa osinkoina samalla, kun palkansaajat joutuvat maksamaan vastaavista vuosituloista 45 prosenttia veroa. Ulkomaiset omistajat taas käyttävät veronkiertoon hallintarekisteriä, mistä koituu valtiolle jopa miljardin euron verotulon menetykset vuodessa. Henkilö- ja kulutusverotusta nostetaankin Suomessa juuri siksi, että EU:ssa valtiot ovat ajautuneet verokilpailuun, jonka vuoksi yritysverotus on aivan liian vähäistä. Ja sitä kokoomusjohtoinen hallitus edelleen helpottaa kansalaisten tappioksi.

Heidi Hautala oli poliittisen uransa huipulla ollessaan ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi. Koska Heidi Hautala on perehtynyt työelämäasioihin sekä eduskunnassa toimiessaan että harmaan talouden torjuntatyöryhmän jäsenenä, hän ei ole voinut olla tietämätön veronkierron luonteesta. Päinvastoin: hän tietää oikein hyvin, mitä se merkitsee.

Asiaa syventää se, että pimeän rahan saaja oli tšetšeenipakolainen, jota pimeä maksutapa ei auta paremmille päiville (kuten Hautala puolustautui) vaan ohjaa huonoon sopeutumiseen ja vääristyneeseen yhteiskuntakäytäntöön. Kyse oli siis eräänlaisesta halpatyövoiman käytöstä ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Siksi Hautalan pitäisi nyt kantaa seuraukset ja lähteä ministerinvirasta.

Mitään Suomi ei Hautalassa menetä. Kehitysministerin hommia osaa hoitaa kuka vain. Hautala on samanlainen henkilö poliitikkona kuin Pekka Himanen on filosofina: poikkeuksellisen mitäänsanomaton ja näköalaton, pelkkä pragmatisti vailla aatteellista luovuutta ja politiikkaan liittyvää linjanvedon taitoa.