Digitaalisesta taantumasta

Digitaalisessa maailmassa ei näytä tapahtuneen mitään uutta kymmeneen vuoteen. Internet keksittiin jo 1990-luvulla. Taulutelevisiot, digitaalikamerat ja älypuhelimet yleistyivät viime vuosina niin, että niitä kaupitellaan tätä nykyä supermarketeista kuin makkaraa. Markkinoita on jäljellä enää tuotteille, joiden toivotaan itse luovan oman kysyntänsä. Eräs asiaan liittyvä turhake on älykello.

Kun kehityksen lakipiste on saavutettu, alkaa taantuminen: kaiken tavaran huonontuminen tai tahallinen huonontaminen. Kutsun digitaaliseksi taantumaksi tapaa, jolla tietokonealan teollisuus on systemaattisesti heikentänyt digitaalisia tuotteita, käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia sekä niiden käytettävyyttä ja laatua.

Nyt, kun suurikokoiset 24–27 tuuman näytöt saatiin lopultakin ihmisten työpöydille kohtuulliseen 200–300 euron hintaan, ATK-alan teollisuus päätti alkaa suunnitella käyttöjärjestelmät ja kotisivut kannettavien matkaviestimien ehdoilla. En tarkoita vain Microsoftin kaikkien aikojen mokaa. Microsofthan yritti pakottaa ihmiset hankkimaan tietokoneisiinsa matkapuhelinten käyttöjärjestelmän ja tuputti meille pahamaineista Windows 8:aa, kunnes markkinat ratkaisivat toisin. Ensisijaisesti tarkoitan, että nykyaikana matkaviestinten laaja käyttö on houkutellut kaikkia Internet-toimijoita suunnittelemaan kotisivunsa pienille kannettavien laitteiden näytöille.

Tämä on ohjannut Internet-sisältöjä ja palveluita digitaaliseen taantumaan. Vielä muutama vuosi sitten sanomalehden saattoi avata pöytäkoneen ruudun kokoisena tietokonenäytölleen. Nykyisin lehtien sivut tehdään 4–5 tuumaisten tirkistysreikien ehdoilla, eikä tekstistä näe juuri mitään. Tällä tavalla lehtiä ei ole ilo lukea. Mikäli saman sivun avaa sitten kunnolliselle tietokoneen näytölle, pienten sivujen fontit näyttävät suhteettoman suurilta, ja sivujen graafinen ilme on pilalla.

Matkaviestinten käyttöönotto taannutti alaa siksikin, että puhelimien ja tablettien prosessorit ovat heikkotehoisia. Kun tabletteja ja kännyköitä on kuitenkin erehdytty pitämään standardin asettajina koko alalle, on samalla pysäytetty kehitys kymmenen vuoden takaiselle tasolle.

Tietokonealan digitaaliseen taantumaan kuuluvat myös laitteiden laadun huononnukset. Esimerkiksi Applen raportoitiin muutama vuosi sitten suunnitelleen puhelimiensa akut kestämään vain noin 500 latausta. Sen jälkeen kuluttajille markkinoidaan uutta puhelinta akun vaihdon sijaan. Akkua noihin laitteisiin ei voi tietenkään itse vaihtaa ilman hitsauslaitteita.

Microsoft puolestaan korvasi tietokoneissa hyvin toimivan Messenger-pikaviestiohjelmansa Skypellä, koska se muka toimii paremmin puhelimissa. Tätä nykyä Microsoft yrittää pakottaa Office-paketin käyttäjiä vaihtamaan kertamaksullisen lisenssinsä vuosimaksulliseen Office 365-ohjelmistoon. Microsoft pyrkii siis tekemään Office-paketistaan lypsykoneen. Sillä voidaan riistää niitä, joille Word-tekstinkäsittelyohjelmasta on tullut yhteiskunnallinen välttämättömyys.

Piraatit ovat aivan oikeassa näkemyksessään, että tekijänoikeuksien verukkeella tapahtuva rahanriisto pitäisi saada loppumaan tapauksissa, joissa jonkin ohjelman päätyminen monopoliasemaan ei ole ollut tekijöiden omaa ansiota vaan historian kulun määräämä sattuma tai markkinoiden tahaton valinta.

Järjestelmien ja ohjelmistojen käyttäjät voivat onneksi valita käyttöjärjestelmäkseen ilmaisen Ubuntun tai Lubuntun ja toimistoon vaikkapa Open Officen sekä kuvankäsittelyyn esimerkiksi Gimpin. Ongelmia voi tosin tulla yhteensopimattomuudesta, joka on väistämätöntä suhteessa markkinoiden valtavirtaan.

Kurjinta digitaalisessa taantumassa on kuitenkin kannettavien laitteiden aiheuttama taantumus. Tekniikan kehitys mahdollistaisi pöytäkoneisiin avautuvat loisteliaat palvelut, mutta suuri osa kansasta haluaa netin taskuunsa ja kokee kannettavuuden jotenkin edistyksellisenä. Eikö ihmisillä ole kotia, jossa datailla ja katsella televisiota?

Itse kuulun siihen edistykselliseen ihmisryhmään, joka käyttää vain kotitietokonetta ja vihaa kannettavia laitteita. Enkä tarkoita nyt vain kannettavia matkapuhelimia vaan myös kannettavia ghettoblastereita ja melkein kaikkea aina alkaen kynnyksen yli kannettavista morsiamista päätyen mukaan otettaviin jääkaappeihin, grilleihin ja hiuskihartimiin. Kun itse matkustan, en ota mukaani mitään. – En mitään, sillä vain silloin olen oikeasti matkalla.

Sen sijaan suuri osa ihmisistä haluaa mukaansa kaiken. Digitaalinen taantuma liittyy nimenomaan kannettaviin laitteisiin. Ajatellaanpa kahta muuta digitaalisen tietokonetaantuman lähialaa: valokuvausta ja äänentoistoa.

Aikana, jolloin ihmisten käsiin saatiin kohtalaisen hyvät digitaaliset järjestelmäkamerat kohtuullisen hyvillä linsseillä ja kohtuulliseen hintaan, valokuvausala alkoi kärsiä digitaalisesta taantumasta siksi, että valtaosa valokuvista alettiin ottaa kännyköiden VGA-kameroilla. Myönnän toki, että nykyiset kännykkäkamerat ovat kuvanlaadultaan parempia, mutta vain näennäisesti, sillä niissä hyvän kuvanlaadun illuusio luodaan parantamalla kuvaa kontrastin lisäyksillä. – Selvä digitaalisen taantuman tunnusmerkki siis! Ihmiset eivät valokuvaa niin hyvillä kameroilla kuin voisivat vaan näppäilevät satunnaisotoksia kehnoilla kännykkäkameroillaan ja tuottavat lähes yhtä huonoa kuvanlaatua kuin 1800-luvun lopulla saatiin filmikameroita käyttäen.

Eräs digitaalisen taantuman piirre löytyy äänentoiston piiristä. Monet muistavat varmasti, millaista taistelua C-kasettien kanssa jouduttiin käymään, jotta ne saatiin soimaan edes jokseenkin tyydyttävästi. Tarvittiin Dolby-B- ja -C-kohinanvaimennusta, käytettiin kromi- ja metallinauhoja ja niin edelleen, ja silti äänenlaatu oli kurjinta kuraa.

CD-levyjen puhdas ja pakkaamaton äänentoisto ratkaisi kaikki ongelmat, mutta vain hetkeksi. Silloin elettiin hifi-maailman huippuhetkeä ja kukoistuksen kautta, jonka jälkeen tilanne on huonontunut. Nörtit menivät nimittäin keksimään pakatun äänentoiston ja ottivat käyttöön MP3:et, joiden myötä palattiin takaisin C-kasettien aikaan.

Äänilevyteollisuus tietenkin iloitsee pakatuista tiedostoista, sillä tuottajat toivovat ihmisten ostavan alkuperäisiä tallenteita. Mutta niitä ei saa enää juuri mistään CD-levyjen muodossa! Netistä tulee vain latauslistojen MP3:sia.

Ai että eivät ne niin huonoja ole? On totta, että MP3:t soivat paremmin kuin C-kasetit, mutta tosiasiassa korkeat äänet leikkautuvat pois, ja tilavaikutelmat kutistuvat surkeiksi. Kunnollisilla stereoilla eron kuulee selvästi, ja se on häkellyttävä. Mutta eihän ihmisillä olekaan enää mitään muita kuin kannettavia laitteita ja korvanappeja, joista ei kuule kuin rahinaa. Yhtä kaikki, kyse on digitaalisesta taantumasta, josta syytän tietokonealan nörttejä. He sössivät pelin.

Olen siis täysin samaa mieltä kuin Kenny Everettin komediahahmo Angry of Mayfair oheisella suoraan 1980-luvulta periytyvällä videolla, jonka linkkaan tähän loppuun muistuttamaan taantumuksen ikävästä kurjuudesta. Tuolloin ei digitaalista taantumaa tunnettu.