26. elokuuta 2017

Terrori-iskun jälki-impact


Hallitus pyrkii ottamaan kaiken irti viikon takaisesta terrori-iskusta. Ei riitä, että hallituspuolueet saavat vaalilupauksensa toteutettua ja monikulttuurista yhteiskuntaa edistettyä, vaan pääministeri Juha Sipilä aikoo käyttää terrori-iskua myös kansalaisten yksityisyydensuojaa heikentävän tiedustelulain läpi runnomiseen. Lainuudistushan antaisi viranomaisille entistä laajemmat valtuudet tutkia kansalaisten tietojenvaihtoa ja muuta elämää.

Kontrolliyhteiskunnan tiukentaminen, tarkkailun lisääminen ja normiruuvien kiristäminen eivät ole tietenkään vain Juha Sipilän ansiota, vaan ne ovat terrorismin leviämisen vahingollisia sivuseurauksia, joihin terroristit pyrkivät. Mutta on pääministeri Sipilällä myös oma kamelinsa keitaalla sikäli, että ilman hänen suvaitsevaisuuttaan tähän maahan ei olisi humahtanut suurta määrää potentiaalisia tai aktuaalisia muslimiterroristeja.

Juha Sipilä näyttää saaneen terrori-iskusta tehokkaan verukkeen Suomen kansalaisiin kohdistuvan kontrollin kiristämiselle, joten siinä mielessä hänen yhteistyönsä maahan kutsumiensa hyvyyden lähettiläiden kanssa toimii hyvin. Pahinta on, että vaikka terrori-iskun tekijät onkin nyt saatu kiinni, terrorismin todelliset syylliset – ääri-islamistiset organisoijat ja rajavalvontaa madaltaneet Euroopan unionin poliitikot – ovat yhä vapaalla jalalla.

Kiikarissa väärät kohteet

Päivi Räsäsen löytö, sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg (jolla ei ollut virkaan päätyessään päivääkään kokemusta ministeriön hallinnonalalta), puolestaan yllytti kansalaisia tarkkailemaan ja ilmiantamaan toisiaan terroriuhan pelossa. Hänen mukaansa pienimmistäkin epäilyistä pitäisi ilmoittaa viranomaisille. Tämän toimintamallin hän lienee saanut Juudakselta.

On hyvin todennäköistä, että viranomaisille annettuja tiedustelun lisävaltuuksia ei käytettäisi ensisijaisesti muslimiterrorismin ennalta eliminointiin. Myöskään Turun terrori-iskua ei pyritty estämään, vaikka tekijästä oli kanneltu, ja epäily oli olemassa.

Iltalehti kertoi tänään nimettömänä esiintyvää muslimivaikuttajaa lainaten, että ”[p]arhaillaan Turun jihadistit ovat kaikki kaivautuneet koloihinsa: ei pidetä yhteyttä, ei liikuta näkösällä, ei käydä edes moskeijassa. Pölyn annetaan laskeutua. Supo kyllä tietää, keitä he ovat, hän sanoo.” Ja: ”Supo ja KRP tappelevat keskenään. Ne ovat ihan sekaisin, hän tuhahtaa.

Iltalehden haastatteleman muslimivaikuttajan mukaan Suomessa asuu satoja jihadisteja. Turussa heitä asuu hänen mukaansa ”tosi paljon”. Muslimien oloja tuntevan muslimin mukaan ”[s]uomalaisilla on sellainen kuva, että maassa ei ole jihadistisaarnaajia”, mutta itse hän on eri mieltä ja sanoo, että ”puheita on, jopa yleisissä moskeijoissa. Lisäksi kokouksia voidaan pitää yksityiskodeissa. Niistä puheista suomalaiset eivät tiedä mitään.

On vaikea sanoa, perustuuko muslimilähteen lausunto enemmänkin haluun syytellä Suomen viranomaisia vai yritykseen osoittaa islamin vaikutusvaltaa. Olennaista on, että viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan.

Todennäköistä onkin, että poliisin lisävaltuuksia käytettäisiin maahanmuuttokriitikoiden, kansallismielisten poliitikkojen ja monikulttuurisuuden arvostelijoiden jahtaamiseen. Niinhän kävi, kun Supo nosti uhka-arviotaan Suomen Sisun julkaistua Muhammadin pilakuvat, minkä järjestö teki kansainvälisen lehdistön perässä. Tosiasiassa järjestö tekikin eettisesti ja oikein, kun taas viranomaisten oma toiminta alkoi olla vaaraksi kansanvaltaiselle yhteiskunnalle ja sananvapaudelle.

Tehokkainta, mitä nykyinen sisäasiainministeri Paula Risikko puolestaan on saanut aikaan, on kahdensadan nettipoliisin palkkaaminen kyttäämään kansalaisten keskustelua internetissä. Tosiasiassa 8,5 miljoonan resurssi olisi tarvittu terrorismin eliminointiin ja rajojen valvomiseen eikä ”vihapuheeksi” lavastetun poliittisen arvostelun ”tutkimus- ja torjuntatyöhön”.

Kummallista onkin, että poliisi ei ole puuttunut vihervasemmistolaisten ääriajattelijoiden rääkymiseen internetissä, vaikka kannanotoissa suorastaan ihannoidaan väkivaltaa, kuten Ylen toimittajan Juhani Kenttämaan äskeisessä Facebook-päivityksessä, jossa suomalaista haukuttiin ”ihmisjätteeksi” ja kannustettiin ”heittämään kivellä nokkaan”. Sen sijaan perussuomalaisia uhataan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, aivan kuten nyt kansanedustaja Juho Eerolaa, joka oli paheksunut romanikerjäläisten rikollista toimintaa.

On poliittiselle järjestelmällemme vaaraksi, että maahanmuuton ongelmien vuoksi viranomaiset ja poliitikot luovat kontrolli- ja kavallusyhteiskuntaa, jossa yksityiset kansalaiset voivat käyttää poliisia, syyttäjälaitosta ja tuomioistuimia henkilökohtaisten ajojahtiensa ja kostonhimonsa toteuttamiseen. Niinhän kävi jo Mika Illmanin nostaessa syytteen Jussi Halla-ahoa vastaan. Aika on paljastanut Halla-ahon ennustukset täysin oikeiksi samalla, kun oikeuslaitoksen toiminta on ajautunut vaakalaudalle.

Vastaamatta on peruskysymys, miksi ylipäänsä minkään viranomaisvallan, puolueen tai toisten ihmisten pitäisi päättää siitä, mitä kansalaiset saavat ja voivat toisistaan ajatella ja sanoa. Minkään yhteiskunnallisen totuuden tavoittelu ei ole mahdollista, jos sitä varjostaa rangaistusten uhka. Tästä syystä vihervasemmiston kannattaisi keskittyä repimään kappaleiksi poliittista korrektiutta vaativia periaatteitaan eikä itseään oppineempien kirjoituksia, jotka perustuvat asiantuntemukseen ja välittävät tietoa ja totuutta.

Petteri Orpon pahimpia virheitä on rajojen avoinna pitämisen lisäksi ollut asiallisen keskustelun tukahduttaminen. Tasan kaksi vuotta sitten hän väitti, että ”pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia”. Jokaisen tulisi ymmärtää, että toiminnan syiden arvostelu on jo käsitteellisesti aivan eri asia kuin mikään rasismi. Orpon mukaan Turussa ihmisiä murhanneen terroristin motiivien arvostelu olisi kuitenkin ”rasismia”, ja tälle kannanotolle nauranevat Timo Soinin ravihevosetkin.

Sananvapauden ja yhteiskunnallisen totuuden kannalta tuhoisaa on, että samanaikaisesti, kun kansalaisia estetään arvostelemasta maahanmuuttoa ja poliitikkojen toimintaa, poliisia on kielletty kertomasta turvapaikanhakijoiden rikoksista, ja kansalaistapahtumia ympäröidään turvamuureilla sekä rekoilla, ”jotta pelolle ei annettaisi valtaa”.

Järjen vararikko

Supon pienimunaiset salakytät voivat nyt kyylätä omista puskistaan aineistoa, joka alun perinkin on tarkoitettu mahdollisimman monien saataville, joten sikäli he eivät voi välttää näkemästä, jos jollain on isompi, eikä demokratia ja tasa-arvo toteudu.

Mutta asialla on myös filosofisesti tärkeä puolensa. Tarkkailun lisäämistä ja normiruuvien kiristämistä perustellaan niiden ”järkevyydellä”. Valvonnan vaihtoehtona esitetään se, että muutoin terrori-iskut lisääntyvät. Kontrolliyhteiskuntaa perustellaan siis ”pienemmän pahan” valitsemisella, ja kahleiden ripustelua pyritään rationalisoimaan.

Tosiasiassa tarkkailun lisääntyminen, vaihtoehtojen väheneminen ja sekä henkisen että fyysisen liikkumatilan kapeneminen ovat seurauksia juurisyystä, eli maahanmuutosta. Tämä perusongelma jätetään kuitenkin politiikassa, mediassa ja tieteessä huomiotta ja käsittelemättä, ja kansainväliselle muuttoliikkeelle antautuminen esitetään yhteiskunnallisena tai luonnonlainomaisena välttämättömyytenä, joka on osa kansainvälistymistä ja globalisaatiota ja jolle ei muka voida mitään.

Koska tämä perusaksiooma on epätosi, putoaa pohja myös kontrolliyhteiskunnan luomiseen tähtäävältä rationaliteetilta. Tarkkailun ja valvonnan ”järkeistäminen” on perustunut yhteiskunnalliseen valheeseen, jolla kansalaisvapauksien ja -oikeuksien loukkauksia on pyritty oikeuttamaan käyttäen verukkeena maahanmuuton mukanaan tuomaa rikollisuutta.

Tosiasiassa ongelma olisi ratkaistavissa puuttumalla juurisyyhyn ja lopettamalla kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta kolhiva muuttoliike, jolla myös länsimainen rationalismi on sairastutettu ja saatu näyttämään häntäänsä purevalta koiralta.

Tätä kautta valkenee, että maahanmuutto ei ole mikään marginaaliongelma eikä erilliskysymys vaan monien yhteiskunnallisten ongelmien alkusyy, jolla myös länsimainen järjen käyttö on kutistettu kulttuurirelativistiseksi välinerationalismiksi: suurimpien haittojen hallintayritykseksi ja ”pienimpien pahojen” puntaroinniksi.

Myös järjellisin keinoin yritetään nyt vain hillitä entistä suurempia ongelmia samalla, kun filosofinen periaatteiden ja päämäärien määritteleminen koetetaan lakaista sivuun ”fundamentalismiksi” julistettuna.

Tosiasiassa arvojen, periaatteiden ja päämäärien määritteleminen on filosofisen rationaliteetin nimenomainen tehtävä, ja ratkaisuksi suositan haittamaahanmuuton lopettamista ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan tähtäävän toimintamallin hylkäämistä.

Ensi töikseni ilmiannan Juha Sipilän, Petteri Orpon, Paula Risikon ja Päivi Nergin kansalaisten rationaliteettiin kohdistuvista torpedointiyrityksistä ja yksityisyydensuojaan sekä kansalaisvapauksiin kohdistuvan terroriuhan valmistelusta.