21. marraskuuta 2017

Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä

Esseisti Timo Hännikäinen kirjoitti pari päivää sitten, että poliittinen äärivasemmisto alkoi ahdistella Alfred Kordelinin säätiötä sen myönnettyä kirjailija Maria Asunnalle, kriitikko Kari Salmiselle ja muusikko Erkki Seppäselle apurahan hankkeeseen nimeltä ”Turvapaikka uutisissa Katsaus suomalaisen median turvapaikkauutisointiin”. Hännikäinen sanoi näin:

Vuorokauden kuluttua apurahan myöntämisestä äärivasemmistolainen verkkokirjoittaja Veikka Lahtinen kirjoitti blogitekstin otsikolla Kordelinin säätiö jälleen äärioikeiston asialla.  Kirjoituksessa Lahtinen pyrki hajanaisilla sosiaalisesta ja perinteisestä mediasta poimituilla tekstinpätkillä leimaamaan työryhmän jäsenet maahanmuuttovastaisiksi ja äärioikeistolaisiksi. Hänen mukaansa Kordelinin säätiö tuki tällaisilla apurahapäätöksillä äärioikeistolaisen ajattelun levittämistä Suomessa.

Vastauksessaan ”Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla” Hännikäinen raportoi, että Lahtisen tueksi menivät muiden muassa sosiaalisen median huuhaahahmot Sakari Timonen ja Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian vasemmistoliittolainen tendenssidosentti Panu Raatikainen, Suomen Akatemian tutkijatohtori ja kommunistisen historiankirjoituksen kuoripoika Oula Silvennoinen sekä Lapin yliopiston tutkija Saara Koikkalainen, joka itsekin nauttii Kordelinin apurahaa. Taidekriitikko Otso Kantokorpi heitti ilmaan ajatuksen Kordelinin säätiön boikotoimisesta.

Aihetta käsiteltiin Sdp:n puoluelehdessä Demokraatissa, jossa Asunta, Salminen ja Seppänen puolustautuivat tyydyttävästi. Vahinkona poliittisen äärivasemmiston harjoittamasta mustamaalauksesta on kunniallisten ihmisten maineen kompromettointi, joka voi tuhota ihmisten mahdollisuudet työelämässä ja tutkimuksen rahoitusprosesseissa jatkossa. Ja sehän tietysti on vasemmistoterroria harjoittavien tarkoituskin. Hännikäinen kirjoitti asiasta terävästi:

Äärivasemmiston strategia on helposti havaittavissa. Se yrittää pöyristymisen teatterilla saattaa apurahoista päättävät tahot kiusalliseen tilanteeseen, jotta ne vastaisuudessa syynäisivät hakijat tarkkaan ja karsisivat joukosta kaikki ideologisesti epäilyttävät kohujen välttämiseksi. Varsinaisena päämääränä on sulkea ’väärät’ näkemykset ja tosiasiat kaiken vakavasti otettavan keskustelun ulkopuolelle. Tiettyjä mielipiteitä edustavien ei pidä saada rahoitusta mihinkään eikä tiettyjä asioita saa käsitellä, ellei niistä ole jo valmiiksi tiettyä mieltä.
Menetelmä on pirullinen, sillä apurahoista kilpailevien toimeentulo on jo valmiiksi niukka ja rahoituskanavien tukkiminen tarkoittaa käytännössä vaientamista. [...] Vaikka työryhmän jäsenten joissakin kirjoituksissaan esittämät kriittiset näkemykset maahanmuutosta, vasemmistosta ja suomalaisesta mediasta ovat kaikkein maltillisinta sorttia, ’äärioikeistolaisuuden’ kaltaista tyhjää käsitettä voidaan nykyään käyttää kenen tahansa leimaamiseen. Syytteen kohteeksi joutuneen pitää itse todistaa se vääräksi, ja sitä yrittämällä uppoaa vain syvemmälle suohon. [...]
Voidaan esimerkiksi kysyä, miksi niin sanottua oikeistopopulismia tutkivat vain sellaiset tutkijat, joiden agendana on vastustaa populismia. Mutta itse monimuotoisuuden ihannetta vastaan ei ole sitten taistolaisaikojen hyökätty näin avoimesti. [...] Niiden, jotka yrittävät vaikuttaa säätiöiden päätöksiin poliittisella painostuksella pitäisi joutua selittämään tekojaan, ei niiden jotka apurahoja saavat.

Ei ole pitkäkään aika, kun Hännikäinen ajettiin itse vastaavanlaisen vyörytyksen kohteeksi. Kirjoitin jo jutussani ”’Vastuullisesta’ journalismista ja tieteestä”, miten eräät samppanjasosialistit ja kaviaarikommunistit aloittivat vasemmistototalitaristisen painostuksen Alfred Kordelinin Säätiötä kohtaan ja vaativat Hännikäiselle myönnetyn apurahan perumista sillä perusteella, että tämä oli käyttäytynyt heidän mielestään sopimattomasti sosiaalisessa mediassa. Tilanne ratkesi onnekkaasti, sillä säätiö ei ollut taivuteltavissa, mutta tapaus oirehtii taide- ja tiedepolitiikan tilasta tavalla, joka on laajemman analyysin arvoinen.


Vasemmiston verikoirat ahneina akatemioissa

Olen sitaarannut ja referoinut Hännikäistä pitkästi, sillä hänen kirjoituksensa tuo päivänvaloon sen sairaan ja puolueellisen ilmapiirin, jossa taiteen ja tieteen ja rahoitusratkaisuja tehdään. Pyrkimystä vaikuttaa taiteen ja tieteen resurssien jakoprosesseihin on tavattu pitää katalana ja nilkkimäisenä yrityksenä, johon sortujat on muiden muassa Suomen Akatemia julistanut määräaikaiseen boikottiin. Karenssilla uhkaaminen on kuitenkin jäänyt pelkäksi hurskasteluksi, sillä vasemmiston suosiminen on jatkunut akatemian sisällä, ja moraalin puhdistamisesta onkin tullut pelkkää keinotekoista kilven kiilloittamista.

Punakaartien kerääminen tieteen puolueettomuusihanteita vastaan on tietenkin ymmärrettävää, sillä poliittinen vihervasemmisto ei näköjään pysty estämään omia valheitaan paljastumasta ja kuplaansa poksahtamasta. Kun he eivät suuressa suvaitsevuudessaan kykene sietämään mitään vähänkään omasta yhteiskuntanäkemyksestään poikkeavaa ajattelua, he antautuvat säälittävään, surkeaan ja kaunaiseen kantelupukkina toimimiseen sekä pyrkivät omilla perättömillä väitteillään ja Juudaksen-logiikallaan mustamaalaamaan kaikkien niiden ihmisten maineen, jotka saavat pieniäkin rippeitä usein jo sinänsä marginaalisten säätiöiden avustuksista.

Totuus on, että myös tässä kirjoituksessa mainittujen apurahansaajien avustukset ovat määrältään ja kestoltaan rikkoja rokassa. Ne ovat pelkkiä murusia sosialistien ja kommunistien itse itselleen ja toinen toisilleen jakelemiin avustuksiin verrattuna, siis niihin, joista tieteen politrukit päättävät Suomen Akatemiassa ja joita putoilee Suomen Kulttuurirahaston, Svenska kulturfundenin, Koneen Säätiön ja muiden pöytien ympärille runsaasti, mikäli suostuu laulamaan feministien, vihreiden tai poliittisen vasemmiston lauluja hakemuksissaan (kirjoitin aiheesta muun muassa verkkokirjassani Contra Academia ja tässä).

Silti nuo apurahoilla, kuukausipalkatuilla viroilla ja palkinnoilla ruokitut tieteen pullasorsat kehtaavat aloittaa häpeämättömän puolueellisia ja rääväsuisia herjauskampanjoita, joilla ne puuttuvat avustusten jakoprosesseihin sekä alkavat lähettelemään kirjelmiä ja vetoomuksia tiede- tai taidepoliittisen syrjinnän aloittamiseksi, mikäli eivät pysty ampumaan rivejä suoriksi rahoitusratkaisuissa. Se jos mikä on todellista vihervasemmiston vihapuhetta ja osoittaa paitsi heidän asenteidensa häikäilemättömyyttä myös sitä, kuinka heikoissa kantimissa heidän oma ajattelunsa on. Se ei kestä kerta kaikkiaan mitään vaihtoehtoja, ei keskustelua eikä argumentaatiota.


Poliittista kaksoispuhetta, taqiyyaa

Kaunainen kavalluskulttuuri on yleistynyt tieteen ja taiteen lisäksi myös perinteisessä valta- eli valhemediassa ja sosiaalisessa uusmediassa. Mikäli joku ei-sosialisti, ei-feministinen tai ei-vihreä lausahtaa jonkin totuuden, joka ei ole vihervasemmistolaisille ja feministeille mieleen, nämä keräävät eräille etnisille vähemmistöille ominaisia huutosakkeja ja joukkueita ja alkavat nuijia ei-sosialisteja erilaisilla ilmiannoillaan ja murjomiskampanjoillaan.

Tyypillistä tämä on Facebookille ja perinteisten valtavirtalehtien blogeille sekä keskusteluareenoille, joissa ilmiantonappia painamalla voi saada aikaan julkaisu- ja mainetuhoja. Sensuuria ja vaientamista pidetään näillä foorumeilla ilmeisesti oikeutettuina, sillä kyttäily on osaksi automatisoitua. Pelkkä ”epäasialliseksi” ilmoittamisten lukumäärä riittää usein poistamaan viestejä ja langettamaan kirjoittajille käyttökieltoja.

Sillä tavalla ei vaivauduta ajattelemaan, kuinka epäasiallista ja puolueellista tuo poistoäänestysjoukkueiden kerääminen ja sensuuri itse ovat. Kirjoitin sensuurin automatisoimisesta muun muassa jutussani ”Monikulttuuristi-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun”.

Poliittinen vasemmisto pyrkii käyttämään perinteistä menetelmäänsä, eli joukkovoimaa, totuuden ja vapaan viestinnän kieltämiseen. Turvautumalla likvidointiin ja tukahduttamiseen vasemmisto osoittaa oman epä-älyllisyytensä ja keskustelukyvyttömyytensä, mikä on tietysti odotettavaakin, sillä vasemmistolaiset ovat älyllisiltä edellytyksiltään ja kognitiivisilta kyvyiltään heikkotasoisempia, ja heidän työväenluokkaisesta ajatusmaailmastaan puuttuu moniselitteisyyttä sietävä intellektuaalisen argumentaation kulttuuri. Siksi heidän täytyy erikseen korostaa, mikäli vasemmistolainen on intellektuelli, sanomalla, että hän on nimenomaan ”vasemmistointellektuelli”.


Vasemmistolaisten hyökkäyksiä kaduilla, kujilla ja nettikahviloissa

Vasemmistolaiset puuttuvat entistä raivokkaammin myös hallituksen toimintaan, vaikka hallitus on vasemmiston hyväksi suosinut maahanmuuttoa enemmän kuin Schengenin sopimuksen ja Dublin-asetuksen puitteissa olisi ollut pakko. Viime keväänä vasemmisto keräsi listoja turvapaikkashoppailun puolesta ja hallitusta vastaan, ja kirjoitin aiheesta jutuissani ”Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys” sekä ”Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus”.

Äärivasemmistolaiset tunkeutuvat myös laillisiin ja ilmoitettuihin kansalaistapahtumiin omilla laittomilla mielenosoituksillaan, kuten on nähty punakaartilaisten pahoinpidellessä dosentti Arto Luukkasen ja itsenäisyyspäiväjuhlinnan ilkivaltaistuttua vasemmistorabulisten toimesta.

Tämän laittoman katuväkivallan lisäksi vasemmistoanarkistit kantelevat ”vääriksi” kokemistaan mielipiteistä viranomaisille ja nettipoliiseille, jotka turhautuvat valituksiin. Joissakin tapauksissa he esittelevät asiansa erilaisille valtuutetuille, jotka sikamaisella tavallaan alkavat röhkiä ”hallintoalamaisiksi” mieltämiensä kansalaisten äänen kuolettamiseksi ja sorkkivat heidän sanankäyttöään, vaikka sananvapauden tarkoitus on vertikaalinen: suojata kansalaiset poliittisen vallan ja hallinnon omalta mielivallalta.

Vasemmiston nettianarkistit kirjoittavat nettiin herjoja ja tekevät kaiken kunniattomasti salanimellä tai anonyymisti puskista huudellen. Yksi vasemmiston pahimmista vihapuhealustoista on parodisena verkkotietosanakirjana näyttäytymään pyrkivä Hikipedia, jossa arvollisia ihmisiä solvataan huumorin varjolla koettaen aiheuttaa vahinkoa ihmisten työuralle ja ammatin tai elinkeinon harjoittamiselle. Paikkaansa pitää vanha sanonta: vasta kun joku menettää toimintasi vuoksi työnsä tai toimeentulonsa, olet aidosti monikulttuuristi.

Hikipedian herja-artikkeleissa ei juuri koskaan ole solvauksen kohteena vasemmistolainen, ja jos on, karrikatyyrejä esitetään vain siinä mitassa, mikä vielä uskottavasti palvelee vasemmistolaisen poliitikon julkisuuskuvaa. Sen sijaan oikeistolaisten julkkisten ja yksityishenkilöiden persoonaa vandalisoidaan Hikipediassa täysin rääväsuisilla ja pidäkkeettömillä solvauksilla, mikä kertoo kirjoittajien patologisesta tuhrimisvimmasta.

Ay-liikkeestä tunnettua ”ota jäsenkirja tai päähäsi putoaa tiili” -perinnettä soveltaen vasemmistolaiset usein kavaltavat kanssaan eri mieltä olevat työantajille. He vaativat työsuhteiden katkaisemista joillakin työtehtäviin liittymättömillä verukkeilla, mikäli ihminen vastustaa maahanmuuttoa, osoittaa kuinka mätä Euroopan unioni on tai paljastaa monikulttuuri-ideologian valheellisen luonteen. ”Tohtori Hankamäki ei ole meidän arvojemme mukainen eikä sitoudu meidän ideologiaamme”, he kiljuvat perusteluikseen.

He myös pyrkivät vaikuttamaan kulutus- ja ostoboikoteilla yritysten liiketoimintaan, mistä median ja eräiden kuluttajien Juha Kärkkäistä vastaan nostama henkilökohtainen kansankiihotustapaus antaa esimerkin. Toisen varoittavan esimerkin tarjoaa ohjelmistoyritys Flo Appsin kieltäytyminen myymästä palvelujaan lailliselle puolueelle, Perussuomalaisille, ja kirjoitin markkinonti- ja yhdenvertaisuusrikkomuksista laajemmin tässä. On väärin sanoa, että firma katkaisi ”yhteistoiminnan” perussuomalaisten kanssa, sillä yhteistoiminnasta tuon kaltaisten yritysten kanssa ei voisi tulla missään tapauksessa mitään.

Näyttöä asiasta saatiin jo vuonna 2010, kun muuan suomenruotsalainen ristelyemäntä katkaisi Viking Linen alukselta sähköt kesken Veltto-Virtasen Hottentotti-laulun Perussuomalaisten kokousmatkalla vedoten siihen, että esitys ei ollut varustamon yritysideologian mukainen tai oli henkilökunnan mielestä ”rasistinen”. Tuosta pitäen on maahanmuuttokriitikoita kohtaan suunnattu kaupallinen syrjintä jatkuvasti pahentunut, ja siitä on tullut ylpeydenaihe kuluttajien enemmistön suosimille firmoille ja hyvinvointiporvareille.

Liikkeenharjoittajiksi erehtyessään vihervasemmistolaiset pyrkivät politikoiman maahanmuuttokriittisiä ja monikulttuurisuuteen älyllisen epäilevästi suhtautuvia ihmisiä vastaan. Asiakkaina ollessaan he puolestaan virittelevät osto- ja kulutusboikotteja. Tämä kaikki muistuttaa vasemmiston perinteisestä lakkoaseesta: he tekevät passiivista vastarintaa, harjoittavat cordon sanitairea, pyrkivät julistamaan ihmisiä saarroksiin ja harjoittavat sabotaasia.


Puolueellisuutta harjoitetaan virkatyönä

Pahinta vasemmiston harjoittama poliittinen panettelu on yliopistomaailmassa, jossa tavoitteena on totuudellisuus. Akateemisissa yhteyksissä asioiden ei pitäisi olla sillä tavoin vulgaaristi ja voluntaristisesti määriteltävissä, kuten valtamediassa tai vapaaksi mielletyssä liiketoiminnassa, jossa sielläkään ei sopimuksilla saisi kiertää eikä rikkoa yleisiä lakeja.

Kuitenkin juuri yliopistollisissa yhteyksissä vihervasemmistolaisten mielivalta on hurjimmillaan, sillä akateeminen asiantuntemus ei usein ole muuta kuin mielipidevallan käyttöä. Vihervasemmistolaisilla on värisuora useilla humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla. He ovat saaneet palkatut tehtävänsä puoluetoveriensa kädestä, ja kuukausipalkatuissa tehtävistään he nyt päivystävät yliopistojen sisäänkäyntejä julistelemalla kaikki ei-sosialistit ”äärioikeistolaisiksi”.

Tämä härski, likainen ja kaikin tavoin epäreilu politikointi on aiheuttanut tietenkin myös minulle suunnatonta vahinkoa kiellettyinä tutkimustukina, apurahoina, virkoina, tehtävinä ja toimina, joita on kyllä auliisti myönnetty vasemmiston kätyreille, olkootpa he kuinka epäansioituneita tahansa. Olen joutunut toistuvasti perättömien lausuntojen ja arvioiden kohteeksi myös kustannusalalla, jolla julkaisujani on yritetty sensuroida.

Vihervasemmiston jäsenkirjaprofessorit käyttävät poliittista valtaansa häikäilemättömällä tavalla yliopistoissa, joissa he laativat selvästi valheellisia lausuntoja ja antavat puolueellisia arvioita niin vertaisarviointikäytännöissä kuin opetustoimessaankin.


Miten vihervasemmiston mielivallalta voi suojautua?

Mikä sitten neuvoksi? Kaikkien on hyvä tietää, että yksilö ei ole myöskään akateemisessa maailmassa täysin lainsuojaton. Vaikka rikoslain kunnianloukkausta koskevia säädöksiä ei yleensä sovelletakaan tieteellisissä yhteyksissä eikä sellaisissa poliittisissa yhteyksissä, joilla voi olla laajaa yleistä merkitystä, on aiheellista muistaa, että perättömien lausuntojen kriminalisaatiosäädökset koskevat myös nykyisiä muodollisesti yksityisiä mutta julkisoikeudellisin periaattein toimivia yliopistoja.

Yliopistoissa annettuja lausuntoja sitoo virkavastuu, ja ne rinnastetaan valaehtoisiin todistuksiin. Asiasta on säädetty rikoslain muutoksessa 563/1998, jonka 15 luvun 2 § tuntee ”perättömän lausuman viranomaismenettelyssä” ja 16 luvun 8 § ”väärän todistuksen antamisen viranomaiselle”. Väärästä lausumasta voi rangaistuksena seurata sakkoa tai vankeutta. Eikö sinustakin olisi mukavaa nähdä perättömän asiantuntijalausunnon antaja jalkapannassa?

Ei siis kannata hädissään mennä lyömään vääristelijää suoraan nokkaan niin, että veri tirskuu, vaan pitää malttaa mielensä ja toivoa, että oikeuttakin löytyisi. Olen esimerkiksi itse ilmoittanut jo viime vuosikymmenellä Helsingin yliopiston silloiselle rehtorille kirjallisesti, että raportoin kaikki osakseni tulevat väärinkäytökset suoraan poliisille rikostutkintaa ja syytteeseenpanoa varten.

Mikäli oikeustaistelu ei auta, asiaa voidaan lähestyä myös vertauskuvan avulla. Jos ihmistä puree hiiri, pureeko ihminen hiirtä takaisin? Ei pure, sillä ihminen on älykäs. Älykkyytensä johdosta ihminen tietää, mikä on hiiren luontainen vihollinen, ja se on kissa. Ihminen siis tuo paikalle kissan ja päästää sen vapaaksi, jolloin kissa lähtee välittömästi hiiren perään ja syö hiiren pois.

Tahdon vain sanoa, että raha on ainoa puhe, jota vasemmistolainen uskoo omassa materialistisessa ahneudessaan. Mikäli tieteen vihervasemmistolainen mädätys jatkuu, julkisen vallan tulee puuttua tieteen punavihreään pöhöttyneisyyteen ja ottaa yliopistoilta rahoitus pois, kunnes tiede on puhdistettu sosialistien, kommunistien ja vihreiden mielivallasta.

Tämä tarkoittaa monikulttuurisen, internatsistisen ja maahanmuuttoa suosivan torveamisen lopettamista. Juuri ne tendenssit ovat pahinta ideologiaa ja propagandaa: nykyajan kommunismia.

Vääristyneintä on, että monikulttuuri-ideologia on ristiriitaisuudestaan huolimatta kirjattu eräisiin lakeihin – enkä tarkoita nyt vain Yleisradiota tai julkisten kirjastojen omia sääntöjä – vaan esimerkiksi sitä, että nuorisojärjestöt voivat saada opetusministeriön avustuksia vain, jos ne hyväksyvät monikulttuurisuuden toiminta-ajatuksekseen. Yliopistoista ei olisi saanut koskaan tulla sellaisen poliittisen ideologian apukouluja.