9. toukokuuta 2018

Akateemiset pulmuset


Tieteessä varjellaan usein tekijyyttä mustasukkaisesti ja pidetään tiukasti kiinni esittämiseen liittyvästä kunniasta. Toisaalta myös ulkoisista syistä johtuvat aikataulupaineet tutkimusten valmistumiseen ovat suuret.

Perussuomalaisten presidenttiehdokasta Laura Huhtasaarta vastaan alettiin alkuvuodesta vyöryttää väitteillä, joiden mukaan ehdokas olisi plagioinut osia vuonna 2003 valmistuneesta gradustaan. Selvityksen lopputuloksena Jyväskylän yliopisto totesi plagiointia tapahtuneen muttei katsonut sen olevan niin laajaa, että asia antaisi aihetta toimenpiteisiin.

Ruotsinkielisen Yleisradion tekemien vertailujen perusteella on selvinnyt, että plagiointi on ollut arvioitua laajempaa ja kattaa noin 30 prosenttia tekstistä. Tulos on paheksuttava ja nolo sekä tekijälle että tarkastajille, joita voidaan arvostella kontrollin laiminlyömisestä. Selvää mikä selvää.

Täysin ulkopuolisena ja asiaan perehtymättömänä en ota kantaa itse tapaukseen enkä puolusta tai moiti mitään tahoa. Sen sijaan haluan muistuttaa, että myös Kokoomuksella oli piirissään vastaavanlainen kohu.

Oulun yliopiston selvitysryhmä totesi vuonna 2002, että Kokoomuksen kansanedustajana ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä 2002–2003 toimineen Jari Vilénin pro gradusta noin puolet oli suoraan lainattu aiemmista teoksista ilman lähdeviitteitä. Yliopisto pelasti itsensä siirtämällä vastuun tekijälle, ja tekijä selitti toimineensa ”vilpittömästi”.

Puolustus oli naurettava ja paljasti rehellisen varkaan. Lisäksi Vilén arvioi sen hetkisen toimintakykynsä olevan paljon paremman kuin valmistumisvuonnaan 1989, eivätkä opiskeluajan virheet siis antaisi kuvaa hänen poliittisesta pätevyydestään.

Niinpä Vilénin ura jatkui seurauksetta. Voittihan hän myös Huhtasaaren plagioinnin määrässä selvästi. Jatkossa Vilén pesi tahriintunutta mainettaan pitämällä Suomen Sisun julkaisemien Muhammed-piirrosten esittämistä ”vastuuttomana” ja vaatien niiden poistamista! Mitenkä se sensuuri kohottaakaan moraalikarismaa?

Hallituksen luottamuksen osoituksena Vilén nostettiin Matti Vanhasen sijaiseksi Euroopan unionin perustuslakia valmistelleeseen tulevaisuuskonventtiin toukokuussa 2003. Lisäksi eduskunta kohotti hänet suuren valiokunnan puheenjohtajaksi 2004 (vertailun vuoksi muistatte kai Jussi Halla-ahon erottamisen hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä 2012 kostoksi maahanmuuttopoliittisesta viisaudesta).

Jätettyään eduskunnan 2007 Vilén palkittiin virkauralla ulkoasianministeriössä. Tarja Halonen nimitti hänet Budapestin suurlähetystön päälliköksi 2007 ja Sauli Niinistö Varsovan lähestystöön vastaavaan tehtävään vuonna 2012. EU:n ulkoministeri Catherine Ashton puolestaan nimitti Jari Vilénin EU:n suurlähettilääksi Euroopan neuvostoon 2014. – Voiko virkahierarkian tikapuilla ylemmäksi kivuta?

Vilénin poliittisen uran jatkuminen kansan valitsemana olisi ollut vielä ymmärrettävää, aivan niin kuin Kauko Juhantalon (kesk.) paluu takaisin eduskuntaan valtakunnanoikeudessa saadun tuomion jälkeen. Demokratiassahan kaikki on kansan käsissä. Mutta vilppi-Vilén valittiin virkauralle rötöstelystä huolimatta, joten vastuu henkisestä korruptiosta lankeaa myös nimityksen hyväksyneille.

Huhtasaari vs. Vilén. – Mitä eroa tai opetettavaa tapauksilla on? Opimme, että tieteelliset väärinkäytökset tai ansioiden puutteet eivät paina mitään, kun taskussa on oikeiden puolueiden jäsenkirjat.

Merkittävätkään tieteelliset ansiot eivät merkitse poliittisissa virantäytöissä, kuten vähemmistövaltuutetun nimitysprosessissa, jossa Ruotsalaisen Kansanpuolueen Eva Biaudet nimitettiin virkaan ilman lain vaatimaa ylempää korkeakoulututkintoa, 30:n kelpoisuusehdot täyttävän ja oikeasti pätevän ohi.

Koulutuksen laiminlyöntejä katsotaan läpi sormien, kunhan poliittinen orientaatio on vihervasemmistolainen. Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto yritti tohtoriksi ilman perustutkintoa ja muita edeltäviä opintoja sekä väärensi ansioluettelonsa saaden huomattavia etuja Euroopan unionista. Helsingin apulaispormestareista Anni Sinnemäellä (vihr.) ja Nasima Razmyarilla (sd.) ei ole myöskään mitään akateemista loppututkintoa, mutta heidät valittiin, sillä sukupuoli oli oikein, niin kuin se on nyt näköjään Helsingin pormestarikunnan valtaenemmistöllä.

Samanlaista on tietenkin myös yliopistoissa, joissa ei-sosialisti pakotetaan esittämään moninkertaiset näytöt saavuttaakseen edes sen aseman, joka vihervasemmistolaiselle myönnetään ilman mitään näyttöjä.

Ei kannattaisi tehdä vertailevaa tutkimusta vain gradujen piirissä, vaan kannattaisi tehdä sellaista vertailevaa tutkimusta, jossa selvitettäisiin, kuinka erilaista median, tieteilijöiden ja valtavirtapoliitikkojen asennoituminen on perussuomalaisiin edustajiin kuin se on muita puolueita edustaviin poliitikkoihin. Vertailujen kautta käy ilmi asioiden todellinen laita.

Tämä olisi hyvinkin helppoa kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin: vertaamalla myönnettyjä taloudellisia etuisuuksia objektiivisesti arvioitavissa oleviin ansioihin tai laskemalla eri henkilöistä käytettyjä negatiivisia palstamillimetrejä ja sanoja. Jostakin syystä tällaista tutkimusta ei tehdä. Sen sijaan harjoitetaan identiteettipolitiikkaa, josta on tehty sosiaalitieteiden pääasiallinen metodi.