7. marraskuuta 2018

Demokraattien voitto USA:ssa vaarassa viedä taantumuksen aikaan


Demokraattien voitto Yhdysvaltain kongressivaaleissa merkitsee, että saadessaan enemmistön edustajainhuoneeseen Amerikan demarit voivat pysäyttää Trumpin toimesta alkaneen yhteiskunnallisen kehityksen ja viedä maansa takaisin taantumuksen aikaan.

Demokraattien kapina on myös vaarassa vakiinnuttaa kansakunnan kahtiajaon, sillä kieli todennäköisesti kovenee entisestään. Koska republikaanit vahvistivat valtaansa senaatissa, balanssi pysyy, eikä politiikan suunnassa mikään muuttune paljon.

Slovenilainen kommunistifilosofi Slavoj Žižek on katsonut, että kurjinta ei ole, jos Trump epäonnistuu, vaan se, jos hän onnistuu presidentintoimessaan. Žižek ei ole kuitenkaan toivonut Yhdysvaltain vasemmiston tapaan Trumpin epäonnistumista, vaan onnistumista, koska se on hänen mukaansa tehokkain keino vasemmiston ja EU:n masinoimiseksi Trumpia vastaan! Kyse on siis tietoisesta vihamielisyyden lietsomisesta, jota hän toivoo myös siinä tapauksessa, että Trumpin saavutukset olisivat myönteisiä.

Jonkin verran järkeäkin Žižekin päästä löytyy, ja järjen valo kajastaa pakolaiskriisiä koskevissa kannanotoissa. Ne johtuvat hänen kotimaansa joutumisesta maahanmuuttajalaumojen jyräämäksi. Žižek on tunnustanut, että avoimien rajojen vaatijat ovat tekopyhiä ja ettei oman elämäntavan puolustaminen ole rasistista. Tuntuu kuin hän olisi oppinut jotakin minulta.

Tai Trumpilta itseltään. Trump on aivan oikein lähtenyt siitä, että jokaisella valtiolla on suvereeni, kansakunnan itsemääräämiseen perustuva oikeus määritellä oma maahanmuuttopolitiikkansa, väestöpolitiikkansa ja rajapolitiikkansa omien kansallisten etujensa pohjalta. Se on itsenäisen valtion olemus.

Paljon muutakin hyvää hän on saanut aikaan, esimerkiksi irrottanut maansa Pariisin ilmastosopimuksesta, joka kohtelee kaltoin hyvällä hyötysuhteella toimivaa länsimaiden teollisuutta. Yhdysvalloissa päästöt putosivat vuonna 2016 noin 3 prosenttia, kun taas talous kasvoi 1,6 prosenttia. Yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä tulee kolmannesta maailmasta, ja enää vain 15,6 prosenttia EU:sta, joten ympäristötehokasta tuotantoamme ei pidä hirttää syyllisyydentunnossa piehtaroivien vihreiden direktiiveihin.

Trump on tehnyt aivan oikein irtautuessaan ympäristösopimuksista, jotka velvoittavat maksamaan suoria tukia muiden muassa Kiinalle, vaikka Kiina on Yhdysvaltain suurin velkoja sekä suurimpia saastuttajia, ja maa voisi itse maksaa ympäristön parannustoimet lihavasta valtionkassastaan.

Laittomaan maahantuloon puuttumisen lisäksi Trump on toiminut tehokkaasti myös Pohjois-Korean rakettimiehen pysäyttämiseksi ja pudottanut veroja talouskasvun aikaansaamiseksi. Kun kannatus kasvaa, vastustuskin kasvaa. Niinpä Trump on ollut yhtä vihattu ja pidetty kuin Ronald Reagan aikanaan.

Suomen Yleisradio ehti jo iloita siitä, että demokraattien voitettua kongressivaaleissa muuria ei rakenneta ja demokraatit voivat nostaa Trumpia vastaan virkasyytteen!

Menettely on vasemmistolle tyypillinen. Hävittyään aattellisesti ja moraalisesti vihervasemmisto yrittää siirtää yhteiskunnallisen keskustelun ja kamppailun poliittisesta vallasta lakitupaan. Se on ominaista myös vasemmistopopulistiselle medialle, joka koettaa horjuttaa kansalaisten ja yleisöjen omaa havainto- ja päättelykykyä juridisin ja normatiivisin rajoituksin sekä keinoin.

Myös itsehillinnän kipinä pilkahtaa esiin Ylen voitonkarnevaaleissa. Toimittajat myöntävät, että ”[l]opulta kyse on kuitenkin edustajien poliittisesta harkinnasta: onko syytteen nostamisesta enemmän haittaa vai hyötyä omalle puolueelle?” Kysymys onkin siis vain opportunismista, ei esimerkiksi kansallisesta edusta.