Suomen maailmankuulu pääministeritar Sanna Marin taisteli menneellä viikolla globaalin ilmaston puolesta osallistuessaan EU:n budjettineuvotteluihin Berliinissä. Helsingin Sanomien toimittaja laati tapahtumasta seikkaperäisen mutta kritiikittömän jutun, jonka mukaan merkittäväksi aiheeksi keskusteluissa nousi hiilivoimaa Saksassa käyttävä Uniper-yhtiö. Yhtiön suurin omistaja on Suomen valtion enemmistöomistama Fortum.
Lehden mukaan saksalaiset ympäristöjärjestöt ovat hyökkäilleet jo aiemmin suomalaista Fortumia vastaan Uniperin rakentaessa Saksan Datterniin hiilivoimalaa. Nyt lehti kertoi Merkelin ripittäneen Suomea hiilivoiman käytöstä ja EU-jäsenmaksusta.
Ilmastopolitiikan pylväspyhimykset
Vihervasemmistolaisten maailmanparantajien ja huvitteluliberaalien porvarien hallitsemasta Euroopan politiikasta on tullut hullujen hienostelua. Poliitikot moraaliposeeraavat ilmastopolitiikasta, tyhjän päällä lentävän julkisen talouden ongelmista ja maahanmuuton kuluista muodostuvan triangelin melodraamassa.
Siloposkinen noviisi-Sanna signaloi nyt hyveellisyyttään hopeinen sädekehä päänsä päällä kimaltaen, vieressään hyvyyden abbedissa Angela Merkel, joka sisarellisesti rangaisten ohjaa ilmastomagian tieltä poikenneita takaisin kohti sielua kirkastavaa kärsimysmystiikan piikkikruunua, niin kuin karmeliittanunnat aikoinaan Ávilan Teresaa.
Moraalin messiaat eivät ilmeisesti tajua, millä tavoin Saksan energiakriisi, julkisen talouden rahoituskriisi ja maahanmuutto liittyvät toisiinsa. Eikä ihme, sillä Saksaa on johdettu CDU:n täynnä kuumaa ilmaa olevalla idealismilla, josta tosin on unohdettu pois hegeliläinen kansallisvaltioajattelu. Pohjimmiltaan tämä ei lainkaan poikkea SPD:n ja vihreiden ideologiasta.
Ilmastopoliittisissa synninpäästörahastoissa ja anekaupassa piehtaroivien sisäistetyt ristiriidat ovat levinneet vihreän fundamentalismin kautta järjestelmäpolitiikkaan ja lopulta valtionpolitiikan ylimmäksi sääntökirjaksi.
Forbes-lehti julkaisi viime vuonna artikkelin, jossa argumentoitiin, että vasemmisto pitää ydinvoimaa ongelmana, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille. Ydinvoima siis ratkaisee yhteiskunnan energiaongelman ”liian helposti” eikä tarjoa aseita käteen vasemmistolaisille luokkateoreetikoille yhteiskunnallisen kurjuuden uusintamiseen.
Vasemmistolainen toimittaja Naomi Klein puolestaan julkaisi 2014 kirjan This Changes Everything – Capitalism vs. The Climate (Simon & Schuster), jossa hän ei peitellyt sosialistisia ja totalitaristisia motiiveijaan lainkaan. Hänen mukaansa ”todellisten ilmastoratkaisujen” pitääkin lisätä kansalaisiin ja elämäntapohin kohdistuvaa poliittista kontrollia.
Forbes-lehden mukaan ydinvoimalla olisi voitu ratkaista aineellisen köyhyyden ongelmat ja siten vetää matto alta sosialistiselta agendalta, luokkataistelulta ja vallankumouksen vaateilta. Tästä johtuu, että uusvasemmisto vihreät mukaan lukien pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle.
Marxilaisen luokkataistelun sijasta vasemmisto löysi uuden vastakkainasettelun ihmisten ja ympäristön väliltä. Sitä toistamalla ja syventämällä vasemmisto keksi voivansa tehostaa kurjistumista ja pitää yllä luokkakaunaista kannatustaan. Syyllisenä pidettiin edelleen kapitalismia, sillä ydinvoima lavastettiin kapitalistiseksi paheeksi.
Seurauksena tästä Green New Dealin mukaisesta politiikasta on, että Saksan valtio on käyttänyt ydinvoiman alasajoon ja sen korvaamiseen muilla energiamuodoilla – myös hiilellä – tähän mennessä noin 580 miljardia euroa. Vuoteen 2019 mennessä sähkön hinta oli Forbes-lehden artikkelin mukaan noussut Saksassa jo 50 prosenttia, ja sähkön tuotannosta oli tehty kymmenen kertaa hiili-intensiivisempää kuin naapurimaassa Ranskassa.
Olisi väärin kuvata ympäristöjärjestöjä perinteiseen tapaan: politiikan ulkokehällä oleviksi vaihtoehdoiksi. Nämä ekoaktivistit toteuttavat eräänlaisia ”järjestettyjä mielenosoituksia”, jotka tukevat järjettömäksi muuttunutta valtionpolitiikkaa niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin.
Näyttöä tästä antaa Marinin Der Spiegelille antama haastattelu, jossa hän kertoi politiikkansa yhdeksi painopisteeksi juuri ilmastonmuutoksen hillitsemisen. Ympäristöfanaatikot ainoastaan kannustavat hänenlaisiaan ja tekevät samalla likaisen propagandatyön hallitusten puolesta. Reuhaajat osoittavat siten, että valtioiden politiikka on mennyt yhtä järjettömäksi kuin noiden rabulistijärjestöjen oma rikkalapiopolitikointi.
Vasemmisto on vihreiden kanssa entisillä kumouksellisilla linjoillaan. Luokkataistelun lavaste on nyt taistelu ilmaston puolesta, vaikka todellisuudessa vihervasemmisto kamppailee energiarationalismia vastaan.
Sanna Marin: ilmastopolitiikan Milla Magia
Mitä se järjettömyys sitten on? – Minäpä kerron. Ensinnäkin (1) Saksa päätti Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen luopua ydinvoimasta ja joutuu nyt korvaamaan energiavajettaan hiilivoimalla. Fortumin välillisesti omistaman Uniper-energiayhtiön halu rakentaa hiilivoimaa johtuu juuri tästä eikä suomalaisten ihmisten ratkaisuista ensinkään.
Niinpä saksalaisten on väärin mesota suomalaisia tai Suomen omia energiaratkaisuja vastaan. Tapaus on argumentti myös sen puolesta, että kotimaisten valtionyhtiöiden ja -rahastojen kannattaisi pitää pääomansa Suomessa eikä hakeutua ulkomaisten firmojen osakkaiksi. Seurauksena voi olla poliittisia kriisejä ja painostusta.
Toiseksi (2), ilmastoahdistuksen lietsominen ja paniikin kylväminen länsimaissa on moraalisesti väärin. Kehitysmaat, muiden muassa Kiina, saivat Pariisin ilmastosopimuksessa oikeuden lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti. Esimerkiksi Kiina aikoo käyttää tämän edun täydesti hyväkseen.
Niinpä Kiinassa on käytössä noin 2600 hiilivoimalaa ja rakenteilla peräti 1171 uutta. Kiina tuottaa maailman hiilidioksidipäästöistä 29 prosenttia, ja maa lisää päästöjään joka kuukausi Suomen kaikkien vuosipäästöjen verran. Kaiken kaikkiaan yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä tulee kehitysmaista. Suurin yksittäinen päästölähde on asuminen, mikä kertoo, että väkeä on liikaa. Niinpä myös vastuu ekokatastrofista kuuluu aiheuttamisperiaatteen mukaan kehitysmaille itselleen.
Mitä tekee länsi? – Jatkaa kehitysavun ja ilmastotukien maksamista kehitysmaille, vaikka länsimaiden pitäisi lopettaa kaiken taloudellisen avun antaminen tai asettaa avustamisen ehdoksi, että jokainen apua saava maa laittaa väestönkasvunsa kuriin ja pysyy siinä.
Tämän sijasta länsimaat ovat sitoutuneet vähentämään omia päästöjään, ja Marin ilmoittaa kirkkain silmin Berliinissä poseeraten, että ”Suomi on tehnyt kansallisen päätöksensä luopua hiilivoimasta”.
Totuus asiassa on, että Suomessa ovat Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalat: tusinan verran yhteiskäyttövoimaloita, joissa tuotetaan sekä sähköä että kaukolämpöä ja joiden hyötysuhde on lähellä 90 prosenttia. Sen sijaan Saksan voimaloista suuri osa tuottaa pelkkää sähköä, ja Puolan, Unkarin ja Romanian hiilivoimaloista lähes jokainen aiheuttaa Suomen voimaloihin verrattuna noin kolminkertaiset päästöt energiantuotantoyksikköä kohti.
Näiden parametrien valossa hiiltä kannattaisi polttaa mieluummin Suomessa kuin noissa Keski-Euroopan voimaloissa, mikäli sitä jossakin EU:n alueella käytetään. Tätä vaatisi moraalinen järki.
Joten turhaan kannat orjantappurakruunua, oi suomalainen ilmastofanaatikko! Ja syyttä rankaiset suomalaista autoilijaa ruoskallasi, oi kärsimysmystiikan Milla Magia!
Ja what is more (3): talouden taikamaailma se vasta ihmeitä paljastaakin. Ilmastosopimusten hulluuksien vuoksi ympäristöpoliittisia investointeja tehdään nyt niissä maissa, joissa ne ovat kalleimpia, ympäristötehokkuus jo muutenkin korkea ja investointien tehokkuus alhainen.
Sen sijaan ympäristön parannustoimia ei tehdä siellä, missä ne tulisivat halvimmiksi, kuten kehitysmaissa, joissa ne myös olisivat eniten tarpeen ja parhaiten hyödyksi suhteessa sijoitettuun pääomaan.
Lisäksi Kiinan tapaisilla mailla olisi varaa maksaa parannustoimet suoraan valtionkassastaan, mutta saamillaan aneilla maa rakentaa itsestään talousimperiumia, joka harjoittaa uuskolonialismia Afrikan luonnonvaroja riistäen ja maita velkaannuttaen.
Koska Kiina lentää ilmastopolitiikan siivellä sen eräänlaisena vapaamatkustajana, maa on nyt yksi maailman pääomalähteistä, joille muiden muassa Yhdysvallat on tähtitieteellisesti velkaa. Tähän on ohjannut etenkin Pariisin ilmastosopimus, josta Donald Trumpin johtama governanssi älysi sanoutua omalla laskukoneen logiikallaan irti. Niin EU-maidenkin pitäisi tehdä, sillä päästökaupassa ja ilmastotuissa on kyse pelkistä Kiina-kaupan subventiomuodoista.
On muistettava, että myös rahtiliikenne Kaukoidästä on merkittävä hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja ja kuluttaa energiaa. Tosin maailman koko energiatalous ja ekosysteemi ovat perin relatiivisia asioita, ja luonnonilmiöillä on taipumus tasapainottua talousilmiöiden tavoin, sisäisten korjausliikkeiden kautta. Kukaan tuskin on laskenut, paljonko ilmastonmuutoksen tuotteeksi väitetty lämmin talvi on vähentänyt Suomen hiilidioksidipäästöjä ja siten hidastanut ilmastonmuutosta!
Uskonnonvapaus koskee myös ilmastopolitiikkaa
Edellä sanottu ei tarkoita, että olisin ilmastodenialisti tai että kiistäisin ihmisten toiminnan vaikutukset ilmakehään. On mahdotonta ajatella, ettei ihmisen toiminta vaikuttaisi ilmastoon mitenkään.
Mutta ne keinot, joilla päästöjen määrää on yritetty vähentää, ovat totaalisen vääriä. Totalitarismeihin palaan hetken kuluttua vielä uudestaan.
Edellä esittämääni kritiikkiin liittyvät ajatuskulut eivät ole kognitiivisesti kovin vaikeita ymmärtää, joten niiden pitäisi sopia myös vihervasemmistolaisille ympäristöfanaatikoille. Myös ”älymystönä” esiintyvien vihervasemmistolaisten jongleeraajien pitäisi pystyä nämä johtopäätökset ymmärtämään. Arvelenkin vastaanottamisen esteiden olevan lähinnä asenteellisia, jos viesti ei mene perille.
Ilmastofanatismista on tullut heille uskonto, hieman kommunistisen maailmanuskonnon kaltainen. Se toimii heille metafyysisenä kiinteänä pisteenä eksistentiaalisen Angstinsa torjumiseksi.
Yliyksilöllinen ja universalistinen ajatteluperinne on jäykistynyt osaksi heidän psyykensä rakenteita niin, että he ovat korvanneet kommunistisen materialismin toisella immanentilla, apokalyptisia visioita sekä ylirajaisia tuho- ja romahdusennusteita lupaavalla narratiivilla, jota aiemmin edusti heidän sosialistinen utopisminsa. Näin kävi myös silloin, kun venäläiset saivat uskonnonvapauden. Totalitarismi jatkuu.
EU:n talous liitää Aladdinin taikamatolla
Entä sitten syyt joiden vuoksi Berliinissä kokoustettiin? Euroopan unionissa on työn alla vuosien 2021–2027 budjetti.
Sekä Suomi että Saksa ovat jatkuvasti olleet EU-budjetin nettomaksajia, ja Saksa haluaisi tinkiä osuuttaan alaspäin. Syyksi sanotaan brexit.
Koska brexit myös vähentää menoja, sen ei pitäisi nostaa muiden jäsenmaiden maksuosuutta lainkaan, vaan budjettia voisi myös supistaa Ison-Britannian erosta johtuvassa suhteessa. On erikoista, mikäli menot yhden maan lähtiessä jäävät ennalleen ja muiden maiden rahoitettaviksi. Tilannetta selvittää vain se, että myös Iso-Britannia oli EU:n menojen nettomaksaja. Yhden nettomaksajan heitettyä pyyhkeen kehään on lisää nettomaksettavaa kertymässä entisille nettomaksajille.
Kun britit lopulta päättivät sanoa EU-vuokrasopimuksensa irti ja siirtyivät omilleen pyrkimyksenään tehdä Great Britanniasta great again, muut EU-maat yrittivät tehdä eroamisen mahdollisimman vaikeaksi ja taivuttelivat brittejä perumaan koko lähdön parlamenttivaaleissa, joissa konservatiivit kuitenkin saivat voiton. Erosopimukseen pääsyä vaikeuttamalla EU-byrokraatit koettivat tehdä Britanniasta varoittavan esimerkin muille, mutta eivät onnistuneet murtamaan brittien tahtotilaa. Tosiasiassa Iso-Britannia ratkaisi erolla monta asiaa edukseen, ja päätöksessä pysymisen viisaus kirkastuu ajan myötä.
Euroopan unionin epädemokraattisuutta osoittaa, että kansakunnat eivät voi itse päättää verovarojensa käytöstä, vaan osa niistä kierrätetään EU:n kautta, josta ne osoitetaan EU:n nimeämiin kohteisiin. Tämä näkyy pahiten tutkimustoiminnassa, kun EU jakaa varat omia poliittisia tavoitteitaan edistäviin tendenssitutkimuksiin sekä niiden kylkiäisinä seilaaviin ideologisiin demokratian kaventamishankkeisiin ja sananvapauden korventamisohjelmiin. Myös suomalaiset joutuvat anomaan rahansa takaisin valtavan byrokratian kautta kolikko kerrallaan kuin rikkinäisestä pajatsosta.
Omasta mielestäni EU:n menoja pitäisi vähentää roimasti. Budjetti olisi leikattavissa helposti puoleen lopettamalla rahan kierrätys EU:n kautta ja karsimalla neuvostototalitarismia muistuttavaksi paisunut byrokratia. Sen kukoistavimpia kukkasia on brysseliläisessä pilvenpiirtäjässä majaansa pitävä EU:n Petostentorjuntavirasto, jonka palkintovirassa on kokoomuksen entinen, lyhytaikainen ja toimessaan epäonnistunut puheenjohtaja Ville Itälä. Se, että petosten torjuntaakin varten tarvitaan megalomaaninen virasto, osoittaa kuinka korruptoituneeksi, valheelliseksi, vieraantuneeksi ja kansanvallan vastaiseksi koko EU on mennyt, ja kontrollin päälle lisätään kontrollia.
Helsingin Sanomat myös kysyy (jälleen täysin epäkriittisessä jutussa), ”mitä sinä tekisit 1094 miljardilla” koettaen viedä järjestelmäpoliittisen ongelman henkilökohtaiselle tasolle, jossa kansalaiset voivat sitten henkeään haukkoen todeta kasassa olevan paljon rahaa ja ”olemmepa rikkaita”. Lehti asettaa ongelman ja kysymyksen täysin väärin.
Oikea kysymys on, millä oikeudella EU nettomaksattaa muiden valtioiden menoja toisilla jäsenvaltioillaan ja miksi koko konglomeraattia ylipäänsä tekohengitetään. Ja vastaus on: koko EU:n hallinto, parlamentti, virastot, komissio, EKP ja (EU:n rakenteisiin kuulumaton) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitäisi lakkauttaa ja tehdä unionista pelkkä EEC:n tapainen vapaakauppaliitto, jossa ei ole yhteistä valuuttaa eikä väestöjen ja työvoiman vapaata lompsimista maasta toiseen.
Erään maahanmuuttofanaatikon vuonna 2002 murhaama Pim Fortuyn katsoi omassa yhteiskunta-ajattelussaan, että EU on käyttökelpoinen viimeksi mainittuihin tehtäviin, mutta yhteistä parlamenttia, hallintoa, taloutta, ulkopolitiikkaa ja budjettia hän ei koskaan hyväksynyt.
Jo moraalifilosofian puhtainta sydänverta pulppuava Immanuel Kant kirjoitti teoksensa Ikuiseen rauhaan ensimmäisessä pääluvussa näin:
Näissä jylhän jykevissä sanoissa kansallisvaltioiden oikeutus ja valtiollinen itsemääräämisoikeus kytketään kansalaisten ihmisoikeuksiin. Kuinka häikäilemättömästi EU ja sen etuja ajavat poliitikot ovatkaan tuon periaatteen rikkoneet, kun valtiot on velkaannutettu pankeille? Sitten valtiot kärvistelevät tuossa energiapulan ja maahanmuuttokulujen kolmiossa, jonka kolmannen kulman muodostaa koko euroaluetta koetteleva julkisen talouden rahoituskriisi.
Tämän yhtälön krooniset valuviat voi korjata vain kunkin maan ero euroalueesta tai koko EU:n sisältäpäin tapahtuva romahdus jonkin Italian tai Espanjan kokoisen valtiontalouden luhistuessa kokoon korttitalon tavoin. Yksi mahdollisuus on hajoaminen Länsi-Roomaan ja itsenäisten maiden omaa etua paremmin varjelevaan ja kunnioittavaan Itä-Roomaan.
Vaihtoehto Saksalle on saksalaisuuden pelastus
Ai niin, mitä ajattelinkaan sanoa niistä totalitarismeista, joihin lupasin palata? Angela Merkel jankutti kuin purkkaa jauhaen ”oman puolueensa periaatteena pysyvän sen, että AfD:n kanssa ei tehdä yhteistyötä”.
Ajatus löysi tiensä Helsingin Sanomiin, sillä onhan Merkelin linjaus osa kansallismielisen, yksilöä kunnioittavan ja oman kansakunnan etua ajattelevan ihmisystävällisen politiikanteon vastainen kannanotto, joka sopii lehden linjaan.
Minkään puolueen sulkeminen hallitusvastuun ulkopuolelle ei ole demokratian mukaista politiikkaa. Se on tyypillistä totalitarismeille, jollaisen kasvatti Merkel entisenä DDR:läisenä on.
Merkeliä parempi ajattelija saksalaisen filosofian ylähyllyltä – Friedrich Nietzsche – kirjoitti teoksessaan Hyvän ja pahan tuolla puolen (1886, ajatelma 146) näin: ”Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.” Jos nimittäin taistelee fasismia vastaan fasistisilla keinoilla, kuten sananvapauden ja poliittisten vapauksien rajoituksilla, ei ole enää mikään antifasisti vaan fasisti.
Monikulttuuri-ideologian läpitunkevuutta ja kokonaistilanteen oireellisuutta osoittaa se, että aitoa saksalaisuutta edustava Vaihtoehto Saksalle -puolue joudutaan näkemään tai esittämään vaihtoehtona, vaikka sen tarkoitus on puolustaa alkuperäistä saksalaisuutta.
Perkeleen enkeli? Sellaisenako pitää nähdä ja niinkö itseään toivoo arvioitavan tuo liittokanslerin vallankahvaan kouristusmaisesti takertunut össipoliitikko Angela Merkel, jota vastaan on nostettu yli tuhat tuloksetonta kannetta maanpetoksesta hänen avattuaan rajat ja kätilöityään maahan yli miljoona lähi-itäläistä pakolaista?
Merkeleellisen politiikan tuloksena on osassa Etelä-Saksaa vieraiden kansakuntien osuus noussut jo 30 prosentin yläpuolelle, ja parinkymmenen vuoden kuluttua kolmannes koko Saksan väestöstä on erään tutkimusennusteen mukaan maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään.
Tämä härski ja kavala Euroopan valtaus on Lähi-idästä tänne kohdistuneen ikiaikaisen muhamettilaisen valloituspolitiikan röyhkeä hyökkäys, joka on käyttänyt hevosten ja keihäiden sijasta aseinaan nykyajan hybridisodankäynnillisiä keinoja, kuten ihmisoikeussopimuksia ja kansainvälisiä pakolaissopimuksia.
Mikä tahansa valtio lakkaa olemasta olemassa, jos sen alueella asuu toinen kansa, sillä valtion subjektiviteetti koostuu sitä hallitsevan kansan omasta subjektiviteetista. Mikäli se vaihdetaan, putoaa koko kansakunta kulttuureineen ja väestöineen pimeään syvyyteen.
Ikävä sanoa, mutta tulos on yhtä huono aina, kun valtioiden johtoon valitaan kelvottomia yksilöitä ja poliittinen vihervasemmisto nousee tekemään taloutta koskevia päätöksiä niiden pöytien ääreen, joilla tanssimiseen heillä ei pitäisi olla mitään asiaa. Ote vallankahvassa onneksi vapisee.
