11. kesäkuuta 2020

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla


Julkaistessani maanantaina teokseni Totuus kiihottaa – Tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä olin varma, että kritisoimani valtamedia tulisi kostamaan minulle jollakin tavalla.

Kirjani pääväite oli aivan muuta kuin minkä valtamedia ja sosiaalisen median vihervasemmistolaiset kätyrit siitä nostivat esille.

Väitin, että yhteiskuntamme sosiaalirakenne on hajoamassa, ja kansalaisten sukset ovat menneet monessa asiassa ristiin. Tästä on seurannut, että myös yhteiskuntakeskustelut ovat polarisoituneet, ja lopulta tuo halkeaminen on johtanut median jakautumiseen valtamediaan ja vaihtoehtomediaan.

Tutkimukseni on siis mediatutkimus ja politiikan tutkimuksellinen analyysi yhteiskuntaamme koettelevasta legitimaatiokriisistä. Paljo nykypuhe syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja köyhyydestä ovat vain tuon oikeusperustusta koettelevan ongelman esiintymiä.


Media kostaa ja vyöryttää

Media tempaisi kuitenkin otsikoidensa ja juttujensa aiheeksi pelkän havainnollistavan aineksen, jossa olin käsitellyt seksuaalipolitiikassa koettuja ongelmia, muun muassa miesten syrjäytymistä ja miesten tasa-arvo-ongelmia. Niiden käsittelyä media välttelee samalla, kun se suosii feministisen agendan julistamista. Esitän tästä selvän näytön huomion kohteeksi nostetussa luvussa 11.

Tulin totta kai sohaisseeksi muurahaispesään. Seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevat asiat ovat juuri sellaisia tabuja, joista valtamedian oli helppo tekaista veruke ja vipu koko tutkimukseni mustamaalaamiseen.

Esimerkiksi MTV3:n verkkosivut julkaisivat aiheesta jutun, jossa muuan kolumnisti moitti minua sanoista ”pihtarikartelli” ja ”lutkanarsistit” erottaen nämä asiayhteydestään (en tosin käyttänyt lainkaan sanaa ”pihtarikartelli”, mutta vastaan silti). Olin median moittimassa luvussa 11 arvostellut erästä Helsingin Sanomien juttua, jossa eräs toimittaja oli puolestaan haukkunut ankarin sanoin muiden muassa professori Panu Rajalaa ja Lauri Törhöstä kirjoituksessa ”Kaikki tietävät sen ringin”.

Argumenttini (s. 254) oli tasapainottava kannanotto tähän keskusteluun. Miesten ringistä saisi siis puhua feministien hyväksi, mutta ei vastata siihen huomauttamalla vaikkapa naisten kartellista? Eivätkö miesten asema ja jatkuvasti heikentymässä oleva rooli merkitse mitään?

MTV3:n kolumnin kirjoittaja päätti juttunsa sanomalla että ”hiljaisuus on myrkkyä demokratialle”. Tajuaako hän näin ollen itsekään, mitä hän tekee tukiessaan julkaisuni sensuroimista? MTV3:n useassa jutussa myös moititaan työtäni ”rasistiseksi”. Olin laajalla aineistolla osoittanut, miten pöyristyttävää ja petollista ”ässäkortin pöytään lyömistä” tuo rasismisyytöksillä ratsastaminen mediassa on. MTV3 ei myöskään ottanut mitään yhteyttä minuun vaan puristeli vastauksia vain puoluejohdolta.

Myös Helsingin Sanomien Juha Typön kirjoitus, jonka mukaan olin haukkunut joitakin nuoria eräässä Hesarin itsensä kokoon keittämässä tapauksessa, antaa perättömän kuvan asioista. Helsingin Sanomat itse oli haukkunut erään (minulle henkilökohtaisesti tuntemattoman) miespuolisen tohtorin jo aiemmin panettelevasti.

Kannanottoni (s. 252) oli tasapainottava huomautus tähän. Ja erityisesti siihen, että valtamedian ilmatilanvalvonnalla kiristetään normiruuvia sekä vedetään maamme tunneilmastoa huurteeseen. Ei hyvä kenellekään.

Ymmärrettävää se kyllä on, kun ulkomailta tulvii tänne seksuaalisesti aktiivisia miehiä, jotka tekevät oikeita raiskauksia ja aiheuttavat sosiaalisen vaihdon epätasapainotilan seksuaalisille markkinoille. Näistä asioista kärsivät kaikki suomalaiset ihmiset, kun niiden tuloksena seksuaalinormeja joudutaan kiristämään, seksuaalisuutta sanktioidaan ja pilataan vapaamielistä länsimaista seksuaalikulttuuriamme, joka oli vielä parikymmentä vuotta sitten kunnossa, eikä juuri kukaan kokenut mitään ongelmia.

Kirjoitin asiasta selvästi niin, että media, poliittinen vihervasemmisto ja yhteiskuntatieteilijät koettavat kiinnittää huomiota vähäpätöisiin ”tasa-arvo-ongelmiin” vain peittääkseen näkyvistä sen järisyttävän mullistuksen, jonka maahanmuutto tuottaa väestöpolitiikassa ja seksuaalipolitiikassa.


Sanomani ymmärretty ja välitetty mediassa tahallisesti väärin

Puhuessani grooming-ilmiöstä en tarkoittanut sitä mitä media väittää sen olevan, vaan suoran käännöksen mukaan tarkoitin sillä ’siistiytymistä’ eli eräänlaista kaunistelua ja asioiden marinointia. Käytin sitä sanan ”sokerideittailu” parina: ne esineellistävät seksin, kuten käy, kun maahanmuuton aiheuttamasta naisten markkinasta kärsineet miehet pyrkivät tasapainottamaan asemaansa lopulta rahalla (s. 249). Olen kyllä sosialisti sikäli, että kaikkien pitäisi saada ilmaiseksi.

Myös väitteet minusta raiskauskulttuurin puolustelijana ovat häikäilemättömän vääristeleviä. Käytin tuhansia sanoja sen osoittamiseen, miksi avioliitossa tapahtuvia raiskauksia ei olisi pitänyt saattaa virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi, vaan asianomistajarikoksina pitäminen olisi riittänyt. Samaa mieltä näytti olevan jopa Sauli Niinistö silloin kun lakia viimeksi muokattiin (s. 250 jss.).

Kyseessä oli tarkoin perusteltu argumenttini ”Suostumus2018”-hanketta koskevaan keskusteluun. Nyt se yritettiin kääntää ”raiskausten puolusteluksi”, vaikka olin vedonnut (1) todistelun mahdottomuuteen ”Suostumus2018”-aloitteessa ja (2) yritykseen kääntää todistelutaakka. Kaiken tämän esitin oikeusfilosofisesti perusteltuna.

Argumenttini olivat ilmeisesti vastaansanomattomia tai menivät lukijoiden ymmärryksen yli. Jokaisen täytyisi käsittää, että ”Suostumus2018”-aloitteen ja sen mediarummutuksen arvosteleminen ei ole raiskausten puolustelemista vaan puuttumista raiskauksen tunnusmerkkien uudelleenmäärittelyyn.

Media on poiminut 420-sivuisesta kirjastani useita asiayhteydestään irrotettuja lauseita ja käsitteitä ja käyttänyt niitä mielivaltaisesti pyrkien lavastamaan minusta jonkinlaista olkiukkoa, johon voidaan nyt muka töhriä kaikki maailman paha.

Ja tämä on tapahtunut Twitterissä lentoon lähteneen piipityksen aikaansaamana ilman, että kukaan asiaa kommentoinut olisi lukenut teostani kokonaisuudessaan saati ymmärtänyt sen painokkuutta filosofisena ja yhteiskuntatieteellisenä analyysina siitä, miksi yhteiskuntamme on nykyisin monessa suhteessa jakautunut.

Media näyttää luottavan yleisön, poliitikkojen ja jopa tieteenharjoittajien lukutaidottomuuteen.

Yleisradiosta minulle puolestaan soitteli Eero Mäntymaa, jonka kirjoittelua olin arvostellut tutkimuksessani. Arvostan kuitenkin jutun kirjoittanutta tiimiä siitä, että se sisällytti jutun loppuun haastatteluni, joka kannattaa lukea. Vastinetta Yle-verolle.

Helsingin Sanomien toimittaja Onni Niemi taas kyseli minulta vain ja ainoastaan näistä seksuaalisuutta koskevista näkemyksistäni. Ne ilmeisesti sopivat helposti poliittiseen painostamiseen, mikäli ne eivät ole aivan vihervasemmiston poliittisen ideologian mukaisia ja sopusoinnussa sukupuolentutkimuksen valtavirran kanssa.


Ministeriö kiristää Suomen Perustaa taloudellisesti

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Tviittailun tuloksena tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen alkoi painostaa kirjani julkaisijaa Suomen Perustaa uhkauksella kiistää ajatuspajalta sen 120 000 euron toiminta-avustuksen! Verukkeena ministeri mainitsi, että ”yleisavustuksen saajan yhtenä velvollisuutena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta”.

Vastaan, että arvovapaan ja kriittisen filosofian sekä yhteiskuntatutkimuksen velvoitteena ei ole edistää mitään tarkoitusperää. Juuri sellaista arvolatautunutta toimintaa arvostelen tutkimuksessani.

En siis väitä edustavani tasa-arvoa mutta en myöskään epätasa-arvoa. Tendenssien ja agendojen edistäminen ei kuulu minkään todellisen tutkimusmetodologian piiriin.

Ministeri Kosonen vetoaa ’tasa-arvoon’ ja ’yhdenvertaisuuteen’, jotka ovat kelluvia merkitsijöitä ja sisällöltään mahdottomia määritellä yksimielisesti. Olen analysoinut nekin tutkimuksessani niin monipuolisesti, että monella poliitikolla on varmasti kognitiivisia vaikeuksia ottaa vastaan ideologiakritiikkiäni. Tasa-arvon pitäisi olla myös perussuomalaisten oikeutta argumentoida.

Sen sijaan Kosonen yrittää alistaa kriittisen filosofian puoluepoliittiseen harkintaan ja sekoittaa siten poliittiset mielipiteensä ja kriittisen tieteellisen ajattelun periaatteet, aivan niin kuin tieteestä mitään ymmärtämättömän ministerin tietysti kuuluukin. Hiihtosuunnistajana toimineella Hanna Kososella ei ole vähäisintäkään tieteellistä pätevyyttä eikä näyttöjä tieteellisestä julkaisutoiminnasta.

Sen sijaan rahasäkkien päällä istuvilla byrokraateilla on otsaa ahdistella Perustan lisäksi myös minua noilla kiistelyn kohteena olevilla ”veronmaksajien rahoilla”. He saavat tuosta grillaamistyöstään jatkuvasti korkeaa kansalaisilta kannettua palkkaakin! Veronmaksajien varoilla on tuotettu sakeaa vihervasemmistolaista puppua jo vuosien ajan ja kymmenien miljoonien edestä.


Ministerin erottava, tavoittelen tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa

Kirjojen hävittäminen on barbariaa, jonka ei pitäisi kuulua sivistysyhteiskuntaan.

Ministeri Kosonen tulee toimineeksi epäeettisesti uhkaamalla Suomen Perustaa taloudellisella sanktiolla vain siksi, että tulkintani suomalaisesta yhteiskunnasta eivät ehkä ole hallituksen mielipiteiden mukaisia.

Kyseinen tiedepoliittinen painostus on kiristystä, jonka vuoksi katson, että ministeri Kososen on erottava tehtävästään.

Esitän samalla kirjani tavoittelemaan opetusministeriön jakamaa tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa.

Poliittinen vyörytys antaa selvän näytön siitä hulluudesta, jolla tutkimusta pyritään nykyisin ohjaamaan poliittisesti.

Opetusministeriönkö nyt muka pitäisi hallinnollisin tarkoitusperin päättää siitä, minkälaisia tulkintoja filosofit ja yhteiskuntatieteilijät tekevät? Näkemys on niin absurdi, että sille voisi nauraa pitkät naurut, ellei ultimaatumin tehosteena olisi valtava taloudellinen kiristys.

Siihen kiristykseen ajatuspaja Suomen Perustan ei olisi pitänyt koskaan langeta.


Tutkimuksen ei pidä olla poliittisesti ohjattua

Kyse ei ole siitä, ettei kirjallani olisi ollut joidenkin mielestä tarpeeksi esilukijoita. Ei filosofiaa ja tiedettä pidäkään altistaa poliittiselle kontrollille tai tarkoituksenmukaisuusharkinnalle.

Käsikirjoituksen lukivat tarkoin parikin luottohenkilöä, ja molemmat olivat kanssani samoilla linjoilla. Kuuntelin kommentit huolella ja kiitollisena sekä otin muutosesitykset huomioon toteuttaen asianmukaiset korjausehdotukset. Kukaan meillä ei ole syyllinen yhtään mihinkään, ja siksi on väärin syytellä ketään mistään ”virheestä”, marttyyrisoitua tai marttyyrisoida, niin kuin (minua jatkuvasti sensuroivan) Uuden Suomen jutussa tehdään.

En voi vastata edes Uuden Suomen blogissani, sillä lehden punavihreä ylläpito on jälleen kerran poistanut kirjoittamismahdollisuuteni, mistä arvostelin lehteä kirjassani. Myös Twitter poisti tilini, vaikka en ollut sanonut siellä mitään.

Jokainen varmasti ymmärtää, että kyseiseen pois jynssäämiseen liittyvä hulluus alkaa olla yksinkertaisesti liikaa ja koettelee sananvapauteen liittyvää yleisön tiedonsaantioikeutta. Varmasti kyseisellä sensuurilla ja siihen liittyvällä valejournalismilla romutetaan yhteiskunnallisen totuuden tavoittelu ja annetaan vääristynyt kuva filosofiastani.

Puolueemme johto puolestaan ajettiin vihervasemmistolaisten tviittaajien virittämään miinaan, kun puheenjohtajistolta tivattiin kannanotto, jossa kyseenalaistettiin työni laatu tai sen varmistus. Ja kaikki tämä muutaman tviitin perusteella ilman, että sen enempää arvostamani Jussi Halla-aho kuin Riikka Purrakaan olisivat teostani lukeneet.

Myönnän olevani hieman pettynyt tapaan, jonka mukaisesti vihervasemmiston virittämän ansan on sallittu laueta tällä tavoin hätäisiksi kommenteiksi. Ministeriön harjoittamalta viranomaissensuurilta puuttuu todellakin laadunvarmistus niin kuin sen käyttämiltä tai tilaamilta politisoituneilta arvioitsijoiltakin, jotka ovat punavihreän näennäistutkimuksen tekijöitä. Tutkimuksen arvioiminen ei ole viranomaisvallan tehtävä eikä julkaisuehtojen asettelun pidä kuulua poliittisesti hallinnoidun viraston toimintaan, paitsi tietysti Neuvostoliitossa.

Pahinta ja epäoikeudenmukaisinta suuren yleisön ja Suomen Perustan omalta kannalta on se, että opetusministeriö taloudellisella uhkailullaan on painostanut kirjani julkaisijaa poistamaan kirjani sivuiltaan. Streisand-ilmiötäkö tässä luodaan?


Poliittisen vastustajan tai kilpailijan mielistely ei kannata

Itsesensuuri poliittisen painostuksen edessä edustaa noloa moraalisäteilyä. Taipuminen tanssimaan poliittisen kilpailijan pillin mukaan ei tuo puolueellemme yhtään mitään, mutta se voi viedä siltä uskottavuutta.

Seison sanojeni ja yli 800 viitteellä varustetun työni takana horjumattomasti. Olen esittänyt Suomen Perustalle, että yleisöjen tiedonsaannin ja tutkimusetiikan kannalta olisi välttämätöntä, että kirjani jakelua jatkettaisiin.

Itsesensuroijaksi alistuminen on lisäksi epäviisasta poliittisesti. Kukaan ei arvosta Perussuomalaisia eikä Suomen Perustaa siksi, että ne antautuvat poliittisten kiusaajiensa edessä. Päinvastoin: vihervassarit ja tietyt muut tahot nauravat saadessaan tahtonsa läpi ja pystyessään kylvämään omalla vivutuksellaan epäsopua puolueen riveihin.


Väitteet naisvihasta ovat perättömiä ja ilmentävät vihervasemmiston affektiivisuutta

On valetta, että olisin naisvihamielinen. En vihaa mitään vaan esitän feminismin arvostelua sekä analysoin, mistä yhteiskunnassamme lisääntynyt viha oikein johtuu.

Osoitan ihan homona, että nais–mies-suhteiden käsittely valtamediassa on läpikotaisin feminismin armoilla. Jokainen asiasta esitetty eriävä näkemys pyritään teurastamaan mediassa, ja esittäjä saa vesikauhuiset vaahdot kasvoilleen. Näinhän se on tullut taas näytetyksi.

Olen kai arvostelijoiden mielestä huono naisten rakastaja, mikä voi olla tottakin, kun en palvo feminismiä enkä muita valtion kotijumalia. Into hervahtaa kirjarovion sytyttäjien syliin ei ole yllättävää, sillä olinhan kirjoittanut, että näin ”keskiajan historia tulee tutuksi”.

Selkeimmin motiivinsa paljasti Helsingin Sanomien Juho Typpö: ”Puolueen suosiota esimerkiksi jäsenten rasistiset motiivit eivät toistaiseksi ole hetkauttaneet. Saa nähdä, hetkauttaako naisviha.”

Tästä siis on kyse: vihasyytösten käytöstä verukkeena ja lavasteena puoluekannatuksen jyrsimiseen.

Valtamedia olisi voinut vähemmälläkin hehkutuksella antaa täysin vääristyneen kuvan tutkimuksestani, mutta nyt se on selvästikin kiihottunut totuudesta, aivan niin kuin arvasin.

En alistu kuitenkaan kinaamaan asioista, sillä Piru asuu pikkuasioissa. En ryhdy myöskään avaamaan asiaa kirjoittamalla aiheesta enempää kuin olen tehnyt tässä 155 000 sanaa kattavassa ja perusteellisessa tutkimuksessani. Kaikkien kannattaisi lukea tuo kirja.

Olen tuottanut huolellisesti tehdyn tutkimuksen, joka nyt yritetään sensuroida, sillä sen tekijä on ilmeisesti vihervasemmistolle liian kova luu.

Sen vuoksi uhkaillaan raukkamaisesti pientä ajatuspajaa Suomen Perustaa ja laitetaan puoluejohto reagoimaan lonkalta tutkimukseen, jota kommentoijat eivät ole lukeneet.

Oikeutus kirjani arvioimiseen on vain, jos on lukenut sen alusta loppuun. Tieteenfilosofiassa lähdetään siitä, että kenelläkään tutkimusta lukemattomalla tai sitä ymmärtämättömällä ei ole oikeutta esittää siitä vahvoja mielipiteitä, ei varsinkaan sellaisia, joilla pyritään kieltämään esittämisen oikeus ja mahdollisuus.

Käsittääkseni kukaan ei ole Suomessa pystynyt kirjoittamaan yhtä läpivalaisevaa, systemaattista ja teoreettisesti perusteltua analyysiä siitä, miksi myös tieteen arviointi on ajettu samanlaisen poliittisen vyörytyksen ja kakofonian uhriksi, kuin on meneillään sosiaalisessa mediassa.


Mikä tässä on se todellinen uutisoimisen aihe?

Tämä kaikki osoittaa oikeaksi sen, mitä mediatutkimuksessani väitin: valtamedian ja sossumediassa päivystävien vasemmiston etäispäätteiden toiminta on muuttamassa koko yhteiskuntamme hullujen paraatiksi omalla vyörytyksellään ja julkisuuden hallinnallaan.

Kun poliittisiksi vastustajiksemme asettuneilla ei ollut mitään vastaansanomista mediatutkimukseni pääargumentteihin, he kaivoivat esiin aseista katalimman ja alhaisimman: taloudellisen kiristyksen.

Oikea ongelma on, että ihmiset, joilla ei ole kognitiivisia edellytyksiä vaativan filosofisen argumentaation ymmärtämiseen, pyrkivät päättämään siitä, mitä me asioista perillä olevat asiantuntijat saamme tai voimme sanoa.

Uutisoimisen arvoista asiassa olisi se, että ministeri Hanna Kosonen ahdistelee perättömien ja puolueellisten tulkintojen pohjalta kvalifioitunutta tutkijaa ja kiristää teoksen julkaisijaa Suomen Perustaa.

Se on sitä tiedepoliittista kourintaa ja kähmintää, joihin en toivoisi opetusministeriön vajoavan.

Tällaistakin kollaasia netissä näköään jaellaan. Tieteen tehtävä ei ole edistää tarkoitusperiä vaan tavoitella tietoa ja totuutta.
Opetusministeriön pitäisi oikeastaan osoittaa minulle 434 000 euron tutkimusmääräraha, kuten vihreälle tutkijalle Oula Silvennoiselle. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta, joka hallinnoi lähes 60 miljoonan vuosittaista pääomaa!

Tuo hirvittävä summa jaetaan nyt poliittisesti ohjatuin perustein hallitusta tukevaan tutkimukseen, jonka suuntaviivat päättää valtioneuvosto. Tästä kannattaisi olla oikeasti huolissaan.


JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori, filosofi
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi


P. S. Olen iloinen kirjani myönteisestä vastaanotosta mediassa ja muussa vihervasemmistossa. Olen saanut paljon kannustavaa ja kiittävää palautetta myös lukijoiltani, mistä kiitos. Ja Ylilaudallahan minusta tehdään jo messiasta.