Vaikka tämä blogini onkin kuulemma sensuroitu Venäjällä, muuan Anastasia Vorosilova on onnistunut pääsemään kirjoitusteni äärelle.
Hän lähetti minulle sähköpostia, jossa hän toivoo, että julkaisisin hänen kirjeensä laajalti luetussa blogissani ja että se tätä kautta saisi poliittista julkisuutta.
Hyvä on, toteutan hänen toiveensa. Tässä se on: Anastasia Vorosilovan kirje Suomen päättäjille.
ANASTASIA VOROSILOVAN HÄTÄHUUTO
Hyvä Suomen Kansa, kirjoitan teille laajalta Venäjänmaalta. Vaikka meillä onkin tonttia huolenamme enemmän kuin muilla ja hallitsemme peräti kahdeksasosaa maapallon kuivasta pinta-alasta, meillä on halu jakaa hyvinvointia muiden maiden kanssa.
Siksi käymme isänmaallista sotaa myös Ukrainassa, josta koetamme ajaa nationalistit ja imperialistit viimeinkin pois.
Varsinainen asiani koskee turistiviisumeja. Käynnistämämme sotilaallinen erikoisoperaatio on pitkittyessään tavattoman rasittava, ja siksi toivomme, että sotilaamme pääsisivät lomamatkoille kauniiseen maahanne.
Saksassa asia on ymmärretty – ehkä juuri siksi, että siellä osataan jo arvostaa nationalismin kritiikkiä.
Niinpä ehdotan, että paukkunahkatakkinen pääministerittarinne Sanna Marina (meillä naisen sukunimeen lisätään aina A) ei narisisi
Olof Scholzia vastaan vaan kuuntelisi tärkeintä kauppakumppaniaan, kuten
kaikissa muissakin asioissa. Muutenhan koko EU:n yhtenäisyys on
vaarassa, ja sitähän emme tietenkään toivo.
Ystävyyden, yhteistyön ja avunannon merkeissä on kohteliasta, että Saksa
kannattaa turistiviisumien myöntämistä meille venäläisille, vaikka
(tai koska) maamme uhkaa Saksaa ja muuta Eurooppaa kaasutoimitusten
keskeytyksillä.
Asiat eivät varmaan olisi myöskään täällä entisessä Neuvostoliitossa kovin paljoa nykyistä paremmin, mikäli gospodin Hitler olisi voittanut taannoisen sodan ja ajanut meidät neuvostoliittolaiset Uralin taakse.
Kunnon johtajaa toivoen minäkin äänestin aikoinani Putinia ja nostin hänet valtaan. Kansamme kannattaa laajasti Putinia tukevaa Yhtenäinen Venäjä -puoluetta, jolla on 49,8 %:n ääniosuudella peräti 324 paikkaa 450-paikkaisessa parlamentissamme, mikä puolestaan osoittaa, että demokratia todellakin toimii. Sergei johtaa silovikkeja ja Dimitri (leikkisästi Dima) sivilikkejä.
Olemme täysin vapaasti äänestäneet nykypolitiikan puolesta ja kannamme asiasta vastuuta aina ulkomaita myöten, joissa oleskellessamme isänmaamme puolustaa meitä myös sotilaallisesti (siitähän 1800-luvulla käyty Krimin sota aikoinaan alkoi).
Vastavuoroisesti suuri osa kansastamme kannattaa nykyistä sotaa, jolla kitkemme väkivaltaa ja torjumme imperialismia, joten miksi ette päästäisi meitä maahanne?
Lisäksi olemme Venäjän lain mukaan velvollisia avustamaan Venäjän viranomaisia ja luovuttamaan tietoja salaiselle poliisille. Kaksoiskansalaisinanne ovat Venäjän miesoletetut asevelvollisia myös täällä Venäjällä, jossa jo Neuvostoliiton aikana ymmärrettiin miehitysten lisäksi myös sukupuolisen neutraloinnin ja oikean pronominisoinnin tärkeys.
Meillä on – Ugandan tapaan – täysi sanomisen vapaus, vaikka emme voikaan taata vapautta sanomisen jälkeen. Toisaalta sitä ei juuri tarvita, sillä toisinajattelijoita on vain muutama, ja hekin tulevat toisiin ajatuksiin, kun saavat borssikeittoonsa suolaa. Kirjailijoita, filosofeja ja toimittajia on tapettu vain kohtuullinen määrä.
Foucault’n mukaan yhteiskunnan inhimillisyys näkyy siinä, miten se kohtelee vankejaan. Venäjän täytyy olla maailman humaaneimpia valtioita, sillä täällä kaikki ovat vankeina, ja silti elintaso ei ole aivan huono.
Älkää siis ihmetelkö haluamme matkustella. 70 prosenttia venäläisistä ei ole koskaan poistunut Venäjältä, ja osa kosmonautteinakin yrittäneistä palasi takaisin Laika-koirana.
Siihen aikaan oma valtiojohtomme ei antanut meidän matkustaa, ja nyt te ette päästä meitä matkalle! Meillä on vartija sekä sisällä että ulkona, ja kavaltaja toisissamme ja itsessämme.
Neuvostoliiton romahdettua saimme uskonnonvapauden, eli vapauden valita, mitä pidämme valheena.
Tosiasiassa kukaan täällä ei välitä totuudesta eikä valheesta mitään, koska ero on vain pragmaattinen. Venäläisen pragmatismin mukaan sana pravda merkitsee kyllä totuutta, mutta se ei ole väärän eikä valheen vastakohta vaan eräänlainen taktinen valhe, joka koostuu viiteryhmämme omasta edusta ja muistuttaa taqiyyaa.
Sen sijaan valheen vastakohta on istina, joka diplomatian kielelle käännettynä olisi la vérité tai vrai.
Yhteiskuntamme ei kehity, koska valheella ja totuudella ei pidetä väliä, ja ihminen tuomitaan joka tapauksessa, kun vain poliittinen valta sitä haluaa. Siksi jokaisen kannattaa lannistua ja ilmiantaa itsensä. Tämän kaksoisajattelun vuoksi yhteiskuntamme alkaa olla sananvapauden suhteen samanlainen kuin Euroopan unioni, ja vain talousjärjestelmä on erilainen, niin kuin Neuvostoliitossakin.
Se puolestaan oli liitto, joka neuvoi. Ilmaiset neuvomme edelleenlähetti Toimittajaliitto, International Organization of Journalists ja Suomen Yleisradion ”Näin Neuvostoliitossa” -ohjelma. Nyt samaa lähetystyötä tehdään monikulttuuri-ideologian nimellä, ja ongelma on, että kukaan ei tunne tuonkaan tiedon janoa.
Sain juuri äsken ilokseni lukea luotettavasta suomalaisesta lähteestä, että talouspakotteista huolimatta me venäläiset olemme onnistuneet ostamaan Suomesta jälleen yli 200 kiinteistöä. Kiitän tästä mahdollisuudesta, joka osoittaa, että inhimillisyys voittaa Teilläkin sodan raakuuden.
Myös minä haluaisin turistiviisumin lisäksi kesämökin Suomesta, mielellään turvalliselta paikalta jonkin sotilaskohteen läheltä, ellei suorastaan konsulaattimme vierestä demilitarisoidulta Ahvenanmaalta, mikäli siellä vielä tilaa on.
Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että Ukraina sattuisi onnistumaan väkivaltaisessa hyökkäyksessään Venäjälle, haluaisin anoa turvapaikkaa Suomesta. Pelkään pahoin, että viisumitta saapuvia länsirajamme ylittäjiä on odotettavissa Suomeen myös Syyriaan suuntaamamme erikoisoperaation vuoksi.
Tunnuksettomat rauhanturvaajamme, jotka ovat haavoittuneet turismia harjoittaessaan jo Krimillä, tarvitsevat kipeästi hoitoa Suomesta. Kerrassaan pöyristyttävä ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden loukkaus on, mikäli maanne suvaitsee rikastuttaa itseään ottamalla turvapaikanhakijoina vastaan vain ukrainalaisia mutta ei meitä, vaikka meillä menee vielä huonommin.
Jos suostutte osoittamaan meitä kohtaan nyt tarvitsemaamme solidaarisuutta, lupaamme unohtaa vuonna 1939 Karjalaan tekemänne fasistisen hyökkäyksen ja painaa sen villaisella.
Mikäli taas ette suostu vaatimuksiimme, emme enää vuokraa teille Saimaan kanavaa, jonka varastimme teiltä kostoksi häikäilemättömyydestänne.
Nyt kaakkoistuulten vallitessa olisi myös sangen ikävää, jos väsyneet ydinvoimalatyöntekijämme epäonnistuisivat ydinreaktioiden hallinnassa vain siksi, ettei heillä ole ollut lomaviisumia, mikä puolestaan ylittäisi vaikutuksiltaan sen, että joku vain laittaa poloniumia kahviin.
Se tunnustettakoon, että ikävin tilanne on kuitenkin Ukrainassa, jossa jatkuva nationalistinen ja maahanmuuttokriittinen vihapuhe on johtanut vihatekoihin. Siksi mottoni on:
Kukaan ei ilmeisesti johda oikeudenmukaisuutta. Kaikenlaisia ”anti-autoritaarisia rintamia” ilmestynee siis aina ”demokratiaa”
edustamaan.
Ystävällisin terveisin,
ANASTASIA VOROSILOVA
