Työviranomaisilla on tapana lähettää minulle silloin tällöin jokin hullunkurinen kirje. Minua (ja monia muita) velvoitetaan yleensä osallistumaan johonkin tapahtumaan, jossa vailla asianmukaista työpaikkaa olevia ihmisiä pyritään manipuloimaan työnantajien ja viranomaisvallan tarpeisiin sopivammiksi.
Tämänkertainen kutsu TE-toimiston tilaisuuteen oli sillä tavoin valaiseva, että päätin kertoa siitä laajemmin. Työviranomaiset ovat nimittäin yhdessä S-pankin kanssa päättäneet luoda työttömyyden ympärille sijoitusrahaston ja leipoa työllistymiskonsulteille provisio- ja tulospohjaisesti rahaa, mikäli he onnistuvat potkimaan työttömiä töihin.
Niinpä minäkin jouduin (tiedotustilaisuuteen pakotettuna) kuuntelemaan S-pankin esitelmöitsijän puhetta työllistämishankkeesta, jonka kynnys oli pyritty madaltamaan niin alhaiseksi, että kaikki esteet siihen osallistumiseksi olisi voitu poistaa.
Hanke on suunnattu muokkaamaan työnhakijaa soveliaammaksi työelämän ideologisiin vaateisiin muun muassa ansioluettelon laadintaa koskevalla neuvomisella ja valmennuksella, ja tämäkin pakottaminen oli naamioitu hankkeessa etevästi ”vapaaehtoisuudeksi”.
Puheesta kävi myös ilmi, että hankkeen ylläpitäjillä ei ole kuitenkaan tarjota soveltuvia työpaikkoja, lukuun ottamatta niitä työvoimasta kärsiviä aloja, joihin konsulteilla on ”kontakteja” ja joita ovat hoiva-ala ja atk-alan lapiotyö, eli koodaus.
Näin ollen kyse ei ole työn välittämisestä vaan entisen kaltaisesta neuvomisesta. Mikäli työpaikkojen saanti ja olemassaolo olisivat neuvomisesta kiinni, olisi työllistymisen ongelma jo ratkaistu.
Työttömät rahaksi konsulteille
Koska S-pankista on tullut palvelumaksuttomuutensa vuoksi köyhien ja työttömien pankki, on tämä asiakaskunnan sosiaalinen rakenne ilmeisesti huomattu pankin hallinnossa, ja siksi S-pankissa ja sen sijoitusosastolla, entisessä pankkiiriliike FIMissä, lienee alettua pohtia, miten työttömät voitaisiin muuttaa rahaksi.
Näin pankki on perustanut työministeriön ja TE-toimistojen kanssa sijoitusrahaston, jonka pääoman pankki saa valtiolta ja jossa konsultit saavat tulospalkkioita jokaisesta hankkeen kautta työllistyvästä henkilöstä.
Hanke muistuttaa tuulivoiman tariffitukea, toisin sanoen syöttötariffijärjestelmää, jonka kautta tuurivoiman rakentajayhtiöt ja voimaloita omistavat sijoitusrahastot ovat pystyneet hyödyntämään valtion ympäristöpoliittiset tuet ja laittamaan rahat taskuihinsa.
Tässä ”Työ-SIB-hankkeeksi” nimetyssä raharallissa ”tuulivoimaloina” toimivat nyt työttömät, ja työttömyyshän on ikuinen luonnonvara niin kuin tuulikin.
Lisäksi konsulttien ei tarvitse polkea voimaa systeemiin, sillä työllistyminen tapahtuu useassa tapauksessa ajan myötä luonnostaan, joten rahaa konsulteille virtaa kuin itsestään.
Työllistyminen ei siis ole konsulttien ansiota, vaan heidän osallistumisensa tapahtumiseen on merkityksetön parasiitti, tosin he saavat valtionpalkintoina selviä seteleitä.
Tehokkuusharha ja tietosuojaongelmat
Työelämä on normeineen ja ihanteineen yksi yhteiskunnallisen elämän ideologisimpia ja epä-älyllisimpiä toteutumisyhteyksiä. Siksi on tietenkin vain luonnollista, että myös asiaa koskevassa ”HR:ssä”, ”viestinnässä” ja muussa konsulttien sukkapuikoilla kudotussa verkostoitumisessa ja filosofian vastaisessa riippuvuudessa löyhkää vahvasti valheellisuus.
Mutta asiaan liittyy myös selviä oikeudellisia ongelmia.
Koska hankkeeseen osallistuminen on siihen arvotuille työttömille ”vapaaehtoista”, mukaan valikoituu ihmisiä, joiden motivaatio on alun perin hyvä.
Tästä painottumisesta syntyy sitten tehokkuusharha, jonka mukaan työllistyminen johtuu hankkeen erinomaisuudesta, vaikka kyseinen tulos seuraa kognitiivisesta vinoumasta johtopäätösten teossa.
Hankkeeseen liittyy huomattavia tietosuojaongelmia. Henkilörekisteriä työttömistä osallistujista pitää rahalaitos, jonka hallinnassa tiedot työttömistä ovat.
Koska työttömyys ei ole rahamaailmassa hyvää mainosta pankin asiakkaille, on epäiltävä, että työpoliittisen aseman paljastuminen pankin hallinnolle voi haavoittaa ihmisten pankkisuhdetta ja asemaa rahoitusmarkkinoilla.
Suomeksi sanottuna:
työvoimahallinnon asiakasrekisterissä oleva tieto työttömyydestä voi pilata
ihmisen pankkisuhteen ja heikentää hänen asemaansa pankin rekisterissä,
toisin sanoen mahdollisuuttaan esimerkiksi saada lainaa tai palveluja.
Tässä mielessä henkilötietojen kulkeutuminen työviranomaisista rahalaitokseen voi loukata ihmisten perusoikeuksia ja vaikuttaa kuin luottohäiriömerkintä. Kukaan ei voi tietää eikä kontrolloida sitä, kuinka tai mihin pankki lopulta rekisterissään olevia henkilö- ja työttömyystietoja käyttää.
Parempaa vastausta ”rekrytoinnin”, ”viestinnän”, ”HR:n” ja ”konsultoinnin” mysteereihin en osaa sanoa kuin se, minkä Majaniemi antaa:
