1. huhtikuuta 2024

Kelan brändimaskotiksi Kela-kyy

Kela tunnetaan tavastaan toimia ”hyvinvoinnin ytimessä”. Kela käsittelee hakemukset nopeammin kuin sosiaaliturva ehtii raueta. Kela tuottaa päätöksiä kuin hedelmäpeleistä.

Kela tarkkailee ja läpivalaisee ihmisten elämää ja urkkii kansalaisten yksityisasioita ja muita tietoja. Kelan suorittamat takaisinperinnät ovat maankuuluja. Jos ihminen ei sairasta vielä Kelan puoleen kääntyessään, Kela takaa, että hän varmasti alkaa Kelan käsittelyssä sairastaa ja mahdollisesti kuolee.

Niinpä Kelassa on päätetty lähestyä kansalaisia ja muita asiakkaita sekä inhimillistää toimintaa brändieläimellä, jollaiseksi valikoitui kuin luonnostaan käärme: Kela-käärme.

Käärmeen lajiksi tarkentui Kelan hallituksessa kyy, sillä kyy on kotimainen kuin Kela itse, ja se on levittäytynyt joka puolelle, kuten Kelakin.

Käärmeeseen liittyy myös Kelalle läheistä symboliikkaa. Käärme esiintyy lääketieteellisissä yhteyksissä ja apteekeissa muistuttaen Kelan lääkekorvauksista. Käärme on taloustieteellisten tiedekuntien kokardeissa, mikä viittaa Kelan ahkerointiin sosiaalitoimen kuitintarkastuslinjastona. 

Käärmeen voi nähdä liittyvän myös Kelan tutkimusyksikköön ja siellä toimiviin mittarimatoihin, jotka toimivat tilastonikkareina ja arvioivat asioita yksinomaan määrällisin menetelmin, prosentteina, euroina ja sentteinä.

Kela toteuttaa nyt virastodemokratiaa ja julistaa kaikille avoimen kilpailun, jonka tarkoituksena on löytää Kela-kyylle sopiva lempinimi.

Voit ehdottaa lempinimeä Kela-kyylle lähettämällä nimiehdotuksesi sähköpostiosoitteeseen nimi@kilpailu.org 1.4.2024 mennessä. Nimen valitsee Kelan oikaisulautakunta, jolla on kokemusta kieroon kääntyneiden ja solmuun menneiden asioiden vääntämisestä suoriksi.

Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan Kela-brändillä varustettu eutanasiapilleri, jota voi pitää lääkekaapissa siltä varalta, että sen voi nielaista Kelan päätöksen saatuaan. Kyse ei ole suinkaan kannustamisesta eutanasiapillerin nauttimiseen vaan Kelan halusta tarjota tätäkin mahdollisuutta, eli kyse on palvelujen kehittämisestä.

Kelan kanssa palvelujen inhimillistämisessä kilpailee Digi- ja viestintävirasto DVV, josta edunvalvontapäätöksen saanti kestää kauemmin kuin matka Maasta Marsiin.