Jos Suomesta ulkomaille muodostuvaa kuvaa pitäisi arvioida uutiskynnysten ylitysten perusteella, kuva olisi kummallinen.
Vain vähän aikaa sitten kotimaiset ja ulkomaiset mediat hehkuttivat, että Suomi on maailman onnellisin maa. Seuraava kansainvälisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu tuli Vantaalta, jossa kuudesluokkalainen ampui hengiltä luokkatoverinsa ja lähetti kaksi muuta sairaalakuntoon.
Minä en ole huolissani Suomen kansainvälisestä maineesta. Se ei ole tässä se kiinnostavin näkökulma. Älyllisen näkökulman tarjoaa kysymys, mistä väkivallan kulttuuri syntyi Suomeen. Tuliko se tuontitavarana ulkomailta, jossa nyt ilkutaan, että Suomessakin on yhtä pimeää kuin muualla?
Pari viikkoa sitten käräjäoikeus saatteli Kampin 17-vuotiaan ampujan vankilaan. Kaikki muistavat varmasti Jokelan koulusurman, jossa 18-vuotias ampui vuonna 2007 kahdeksan ihmistä ja itsensä. Eräs jäi tuolloin henkiinkin päätyen europarlamenttiin.
Kauhajoella tapahtui pian sama, kun 22-vuotias tappoi vuonna 2008 ampuma-aseella yksitoista ihmistä itsensä mukaan lukien. Sellon kauppakeskuksessa 2009 muuan Ibrahim Shkupolli päästeli päiviltä neljä Prisman työntekijää murhattuaan ensin naisystävänsä.
Myyrmannin räjähdys 2002, Hyvinkään joukkomurha 2012, Imatran joukkoampuminen 2016 ja Turun puukotustapaus, jota käsiteltiin mediassa 2017 Suomen ensimmäisenä terrori-iskuna, ovat vähitellen murentaneet käsitystä, että Suomi on turvallinen tila.
Mäkelänkadun tapossa 14–16-vuotiaat puukottivat 2020 julmasti hengiltä teini-ikäisen, ja motiivina olivat muun muassa huumeet, kuten myös Kampin murhassa. Tuomio oli vähäpätöinen, ja hullut säälivät tekijöitä.
Nykyään pidetään tavanomaisena, että nuorisorikolliset ryöstelevät vaatteita toisten päältä. Tilastojen mukaan alle 15-vuotiaiden osuus selvitetyistä ryöstöistä kasvoi vuonna 2022 peräti 136 prosenttia.
Viranomaiset, tutkijat ja muut mittarimadot syyttelevät köyhyyttä, kurjistumista, sosiaalisia ongelmia ja mielenterveysongelmia sekä sanovat, että syy on resurssipula ja se, että kukaan ei auta.
Heitä vähän viisaammat ovat keksineet, että syyt ja selitykset voivat piillä koulukurin puutteessa ja kotien ongelmissa.
Mutta mistä nämä väkivaltaiset toimintamenetelmät ja reagoimistapa tulevat tai ovat syntyisin, toisin sanoen, miksi nuoret reagoivat ongelmiinsa nimenomaan väkivaltaisesti? Toimintamalli tulee varmasti jostain.
Sosiaalista mediaa on turha syytellä, koska sosiaalisessa mediassa vain ilmaistaan mielipiteitä. Sosiaalinen media voi myös parantaa tilannetta, kun siellä asioita voi sanoa ja purkaa paineita sanallisesti. Moni on saanut apua ja usea on jäänyt kiinni, eli sosiaalinen media on myös paljastava rysä.
Vaikuttavin mallioppimisen lähde mediassa ovat väkivaltaiset tietokonepelit. Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin jo toista kymmentä vuotta sitten, että joukkosurmien ampumiskulmat olivat kuin kopioituja tietokonepeleistä.
Toinen merkittävä mallioppimisen lähde on maahanmuuttajien mukana Lähi-idästä ja Afrikasta tullut rähinäkulttuuri. Siihen liittyen sprayataan seiniä, haistatellaan, ihannoidaan kovuutta, tönitään, tungeksitaan, hallitaan pihoja, katuja ja kulmakuntia, ajellaan ökyautoilla blingivanteet kimaltaen sekä vaaditaan respektiä, ja räppi soi ghettoblasterista.
Ei Suomessa ennen tällaista ollut.
Tulija voi lähteä Lähi-idästä, mutta Lähi-itä ei lähde tulijasta. Olennaista ei ole, ovatko väkivallan tekijät kantasuomalaisia vai maahanmuuttajataustaisia. Yhtä kaikki, myös suomalaiset ovat voineet oppia väkivaltaiset reagoimistavat maahanmuuttajilta, jotka ovat kasvaneet väkivaltaan lähtömaissaan ja joiden niin sanottuun ”kulttuuriin” väkivalta kuuluu olennaisena osana.
Voidaan myös kysyä, kuka on kantasuomalainen ja mitä tällä sanalla tarkoitetaan.
Vantaan koulusurmassa kaikki osapuolet olivat viranomaisten ja median mukaan kantasuomalaisia, kunnes paljastui, että eräs uhreista olikin kosovolainen. Asia tuli julki kosovolaisen median kautta, joka syytteli Suomea väkivaltaiseksi maaksi.
Niin kauan kun voitiin syyttää suomalaisia, etninen tausta ”kerrottiin” ja valehdeltiin kaikkien olleen suomalaisia. Vasta kun ulkomaalaistaustaisen havaittiin olevan vaarassa, hänen etninen taustansa nostettiin rehellisesti esiin. Syy lienee se, että ulkomaisen etnisen taustan ja uhriaseman kertomisella samassa asiayhteydessä voitiin nyt syyllistää suomalaisia.
Näin päästiin väittämään, että Suomi on väkivaltainen maa, vaikka väkivaltaa on tullut tänne Balkanin ja Lähi-idän suunnalta.
Poliisin viestintää koskevissa sisäministeriön ohjeissa kannustetaan valheellisuuteen, sillä siellä sanotaan:
”Syylliseksi epäillyn etnisen alkuperän kertomista on vältettävä. Jos tuntomerkkien kuvaileminen on välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, niin etninen alkuperä voidaan kertoa.”
Tämän mukaan totuuden kertomisen pitää riippua käytännöllisestä seurausharkinnasta, ikään kuin oikeus tietää totuus ei olisikaan itseisarvo. Mikä valhe!
Samanlaista valheellisuutta, välttelyä ja tarkoitushakuista todellisuuden himmentämistä sisältyy kantasuomalaisuuden käsitteeseen. Kantasuomalaisuudella on viitattu itämerensuomalaisesta etnisestä ryhmästä polveutuvaan kansaan, jonka esi-isät ovat Suomen alueella.
Nykyisin tuo käsite on liudennettu koskemaan melkein ketä tahansa, jolla on Suomen passi tai joka vain asuu täällä. Vihervasemmistolaiset puolueet ja Kokoomus ovat pyrkineet kokonaan eroon kantasuomalaisuuden käsitteestä kantasuomalaisia itseään mitätöiden.
Suomi oli vielä 1950-luvulta 1980-luvulle asti onnen paratiisi sikäli, ettei siltä ajalta muisteta suuria joukkosurmia, eikä nuorisoväkivalta ollut jokapäivästä. Vanha normaalius oli parempaa. Monikulttuuristuvassa ja monietnistyvässä Suomessa kaikki alkoi mennä pieleen.
Liikaa pullaa syöneet sosiaalitädit taivastelevat TV-lähetyksissä, että ilmiöhän on globaali! He ovat oikeassa sikäli, että maahanmuuttoon perustuvassa Yhdysvalloissa on paljon etnisiä konflikteja, joilla varmasti on vaikutusta siihen, miksi Coltti paukkuu kyseisessä maassa. Ruotsissa räjähdysten, ampumisten ja autolla niittämisen yhteys maahanmuutto-ongelmaan on räikeä, vaikka sitä ei saisikaan joidenkin mielestä sanoa.
Nuorison mt-ongelmat ja koulujen kurjistuminen eivät ole niinkään syitä väkivaltaan kuin seurauksia väkivaltaisen maahanmuuttajakulttuurin leviämisestä lähiöihin ja muuhun alamaailmaan.
Integraatio ja inkluusio eivät vaikuta onnistuvan, paitsi sikäli, että kantaväestömme oppii vieraita tapoja ja käytäntöjä.
Yksi syy turvattomien tilojen laajenemiseen voi olla se, että ihmisten aggressiot pakataan sisäänpäin eikä yhteiskuntakritiikkiä saisi enää esittää julkisesti ja vapaasti, vaan kaikkialla kuritetaan sopimattomista sanoista poliittista korrektiutta harjoittaen ja normiruuveja kiristellen.
Kyseisen tukahduttamispolitiikan tuloksena painekattilan kannet paukahtelevat silloin tällöin auki.
Viranomaisten, poliitikkojen ja yhteiskunnanselittäjien reagoimistavat nuorisoväkivaltaan ja kurjuuteen ovat olleet epä-älyllisiä. Pönkitetään ulkoista turvallisuutta, panssaroidaan turvallisia tiloja, ripustellaan kahleita koulutiloihin ja laitetaan sähköpaimenia nettiin automatisoidun sensuurin muodossa. Ei havaita, mitä tapahtuu nuorison mielessä ja millaisia toimintamalleja aggressioita pursuava aikuisten maailma rakentaa nuorten ihmisten sisälle.
Vantaan koulusurman tapahduttua viranomaiset ja poliitikot pyrkivät ottamaan asiasta kaiken irti. Poliitikot päästelivät kyyneleitä TV-uutisissa nopeammin kuin paraskaan näyttelijä saa itkun. Toisessa takataskussa heillä ovat opintotukileikkaukset. Eduskunta oli mustana ilmeisesti peläten, että iskun kohteena voivat olla joskus myös kansanedustajat itse. Moralisointi paljastaa syyllisyyttä.
Sossuviranomaiset puolestaan käyttivät tilaisuutta hyväkseen korostaakseen omaa tarpeellisuuttaan ja palkanmaksunsa välttämättömyyttä. A-studiossa haastatellut sossuviranomaiset valittelivat nuorisolle tarkoitetun Sekaisin-chatin ruuhkautumista. Pianko tuollainen nyt sekaisin menee? Mutta haastateltujen mielestä se oli ehdoton näyttö heidän omasta tarpeellisuudestaan!
Tyypillinen demariratkaisu kaikkeen on, että perustetaan ongelmaa hallinnoimaan virka ja laitetaan joku byrokraatti hoitamaan sitä hyvällä palkalla, niin asia on järjestyksessä. Tämänkin tapauksen jälkeen äänessä olivat lapsiasiavaltuutettu, SOS-Lapsikylän Apuu-chatin tiimivastaava, Sekaisin Kollektiivin kehittämispäällikkö, nuorisokasvatusjärjestö Non-Fighting Generationin kasvatusohjaaja ja Mieli ry:n psykologi.
Näiden hyväpalkkaisten sossuämmien leivissä pidosta ei ole ongelmanuorille kerta kaikkiaan mitään hyötyä. En ole havainnut yhdenkään nuoren koskaan kiittävän heitä mistään. Ketkään väkivaltaa oikeasti suunnittelevat eivät ota yhteiskunnan hyvää tarkoittaviin palveluihin yhteyttä omassa yhteiskunnanvastaisuudessaan. Jos todella tuntuu siltä, että koko maailma on itseä vastaan, ovat byrokraatit ensimmäisinä tulilinjalla, eivät puhelinlinjalla.
On yksinkertaistavaa syytellä kännyköitä, kun viestipalvelut ja sosiaalinen media voivat olla nuoren ainoa myönteinen tie umpioista ulkomaailmaan.
Kännyköiden sijasta kansalaisilta pitäisi kerätä pois heidän hallussaan olevat ampuma-aseet. Ne pitäisi määrätä säilytettäviksi ampuma- ja metsästysseurojen lukituissa ja valvotuissa tiloissa. Väkivaltamonopoli kuuluu oikeusvaltioissa viranomaisvallalle, eli poliisille ja armeijalle, ja yksityishenkilö, joka syyllistyy väkivaltaan, häviää pitkässä juoksussa aina.
Voidaan kenties väittää, että aseiden keruu johtaisi laittomien aseiden ongelmaan, ja pössykkänsä luovuttaisivat säilöön vain rehelliset, kun taas epärehelliset, rikolliset ja potentiaalisesti vaarallisimmat pitäisivät aseensa hallussaan. Tämä ongelma on kuitenkin pragmattinen eikä muuta sitä periaatetta, että 1,7 miljoonaa ampuma-asetta on vaarallinen saldo, ja ne joutaisi kerätä pois.
