Vihaamisen kauneus

Ihmisviha on yksi tämän maailman moraalisimpia ilmiöitä. On oikein vihata asioita, jotka ovat pahoja, kuten ihmisen olemukseen sisältyvää pahuutta tai tiettyjen pahojen yksilöiden toimintaan liittyvää pahuutta. Eettisyyden lisäksi vihaaminen on myös kaunista, aivan kuten Nietzschen ajatus ”kauimmaisen rakkaudesta” muistuttaa.

Kun viha piirtää ihmisten välille etäisyyttä, se luo todellisuuteen eettis-aistillisen suhteen. Antiikin Kreikan filosofiassa etiikka ja estetiikka liittyivät yhteen. Hyvyysarvot voitiin johdella esteettisistä eli aistillisista arvoista ja kääntäen. Kauniit ihmiset olivat yleensä hyviä ja hyvät kauniita. Kauniit teot tekivät ihmisen hyväksi ja hyvät kauniiksi.

Samaan tapaan todellisuuden hyvyys ja kauneus voidaan edelleenkin johdella toisistaan. Aistilliset tuntemukset tuottavat kokemuksen hyvästä. Mitä merkitystä tällä sitten on vihaamisen kannalta?

Viha piirtää todellisuuteen ehdottoman suhteen. Se on yhtä kaunis kuin jyrkkäkin. Kauneuden elämyksen syntymiselle on tärkeää kokea ehdottomia ja periksi antamattomia kokemuksia sekä luoda ihmisten välille tinkimättömiä suhteita. Nietzscheläinen kovuus on siis jalon ja puhtaan kauneuskokemuksen ehto!

On tilanteita, joissa toiset ihmiset kieltävät jonkun yksilön täydellisesti keskuudestaan. Niitä syntyy esimerkiksi työyhteisöissä ja virantäytöissä. Päätösten takana ei ole ehkä tavanomaista arviointia tai kritiikkiä vaan häikäilemätöntä aggression ilmausta, panettelua ja puolueellista vahingontekoa. Niihin on parasta vastata kieltämällä toiset osapuolet yhtä täydellisesti omasta piiristään kuin he ovat kieltäneet itsen.

Vihaaminen tarjoaa hyvän ratkaisun epäoikeudenmukaisuuksiin, sillä se vapauttaa vahinkoa kärsineet täydelliseen piittaamattomuuteen toisesta osapuolesta: yhtä täydelliseen, millä heitä itseään on kohdeltu. Lisäksi se antaa asioihin moraalisesti siedettävän ratkaisun: jos itseä ei hyväksytä, itsen ei tarvitse myöskään sietää muita. Päätös on totaalinen, mutta se tasapainottaa tilanteen. Avoin vihaaminen vapauttaa vahinkoa kärsineet myös niistä tuskista, joita huonoon asemaan alistuminen tuottaisi. Vihaaminen on siis alisteisuudesta vapautumisen muoto ja ensi askel tiellä sovituksen hakuun eli kostoon. Ja kuten tiedetään, oikeus on pohjimmiltaan pelkkää kostoa. Oikeudenkäynnit puolestaan ovat järjestäytynyttä vihaa: rangaistuksia, tuomioita ja kostonhimoa.

Vihassa on paljon voimaa. Huikeimpiin inhimillisiin ponnistuksiin on ylletty vihan vallassa. Vihaamalla on päästy olojen oikeudenmukaistamiseen. Vihalla onkin merkillepantavan usein pystytty edistämään oikeudenmukaisuutta. Toisaalta tämä saattaa johtua ”vihaajiksi” leimaamisen yleisyydestä: melkein jokainen ihminen, joka kieltäytyy alistumasta mielivaltaan, leimataan vihaajaksi, vaikka hän olisi järjen tai jonkin muun tärkeän asian puolustaja.

Vihaamisen hienous on siinä, että se tarjoaa ongelmiin ratkaisun. Ihmiset eivät jää kärsimään toisistaan vaan pyrkivät vastenmielisistä asioista eroon. Ongelman ollessa yhteistoiminnassa itsessään he kieltävät parhaimmillaan toisensa. Syy kurjaan tilanteeseen on yleensä sen, joka syyllistyi johonkin vääryyteen. Mitä aloitti! Vastavihalla on aina moraalinen oikeutus. Esimerkiksi minä kiellän mielestäni, todellisuudestani ja koko elämästäni kaikki ne akateemiset kollegani, jotka ovat tuottaneet minulle mielivaltaisia virka- ja apurahapäätöksiä. He ovat omasta näkökulmastani kuolleita. Heillä ei ole mitään sijaa minun elämässäni. Heitä ei ole olemassa.

Vihaaminen on aina myös lopullinen ratkaisu. Viha on tie, jolta ei käännytä. Se kuljetaan loppuun asti. Se ei tarkoita, ettei voisi rakastaa muita ihmisiä. Rakkaus onkin aina sitä suurempaa ja syvempää, mitä enemmän vihaa vihollisiaan. Viha kirkastaa ja korventaa esiin rakkauteen sisältyvän voiman. Mitä enemmän vihaa, sitä väkevämpää on rakkaus – hyvien asioiden puolesta.

Kun tietää vihaavansa väärää, samalla rakastaa paremmin oikeaa. Vihaaminen on ihmisen omalletunnolle hyväksi ja lisää hyvinvointia. Kun on selvästi määritellyt vihollisen ja vihaa kohdettaan kaikin voimin, se vapauttaa kielteisiä tunteita ja tekee tilaa myönteisille. Elämällä on merkitys ja päämäärä. Siksi en ihmettele, vaikka monet ihmiset polvirukoilevat vihollisilleen nopeaa mutta tuskallista kuolemaa.

Viha on olemukseltaan pitkäkestoista, ja – kuten sanottua – se on ratkaisu. Monet ihmiset kärsivät vääryyttä ja kestävät kurjuuttaan erilaisten suvaitsevaisuusideologioiden uuvuttamina. Sen sijaan viha antaa voimaa ja terästää ihmisen. On tärkeää tehdä ratkaisuja, jotta parempaan maailmaan päästäisiin. Viha on tie hyvään itsetuntoon ja onneen: se erottaa viholliset toisistaan niin, että heidät voidaan tunnistaa vihollisiksi. Vihaaminen selkeyttää, ja se selvittää suhteita.