Puhetta pukista

Joulupukki on niitä harvoja julkkiksia, jotka käyttävät naamaria. Kaukaa haettua tai ei, mutta minulle tuli mieleen, miten kaksinaamaista suomalainen kulttuuri on.

Näin jouluaattona on kenties mautonta ajatella kovin teoreettisesti, ja suosittelen kaikille muillekin syventymistä esimerkiksi tähtien ja muiden mieltä valaisevien asioiden ihmeisiin.

Erilaisiin juhlapyhiin liittyvän keinotekoisuuden vuoksi antauduin kuitenkin pohtimaan, minkälaista draamaa syntyisi sellaisesta arkitapahtumien näyttämöllepanosta, jossa ihmiset ja instituutiot julkisista rooleistaan poiketen osoittautuisivat kokonaan joiksikin muiksi.

Palomiehet kärähtäisivät pyromaniasta. Poliisijohtajat jäisivät kiinni rattijuoppoudesta (kuten on käynytkin monta kertaa). Pelastakaa Lapset ry:n hieno betoninen toimitalo osoittautuisi olevan täynnä lapsipornoa. Pappi puolestaan naisi vierasta kirkon sakastissa. Kansanedustaja panisi prostituoitua eduskuntatalossa ja niin edelleen. Tieteelliseltä kannalta sillä, miten asia sanotaan, ei ole tietenkään mitään merkitystä, vaan ainoastaan sillä, mitä tarkoitetaan.

Kaikki kuviteltu on suureksi osaksi totta, ainakin mitä tulee suomalaiseen todellisuuteen. Ongelmana näyttää olevan asioihin liittyvä tuomiomieli, joka tuottaa kaksinaismoralismia. Ja juuri kaksinaismoralismin, tuon Janus-kasvoisen kaksinaamaisuuden, vallassa nämä asiat myös syntyvät ja pysyvät.

Janus (lat. Ianus) puolestaan oli roomalaisessa mytologiassa alkujen ja loppujen sekä muutoksen, ovien ja porttien jumala. Janus kuvattiin yleensä kaksikasvoisena, kasvot katsomassa eri suuntiin: toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen.

Kuluvaa vuotta on jäljellä enää kullin luikaus. Niinpä on taas pian Ianuarius. Mytologian mukaan Janus hallitsee kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmäistä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta.

Joulun paikalla puolestaan vietettiin roomalaisajalla saturnalia-juhlaa, Saturnus-jumalan kunniaksi. Minulle juhlatunnelman luomiseen sopii tällä hetkellä tuo pihkalta tuoksuva suomalainen joulukuusi (joka lamasta kärsineenä on nyt varmaankin vain -viisi). Sen sisään kantaminen ja koristelu on tosin saksalainen tapa. Mutta mikä onkaan hienompi elämänuskon vertauskuva kuin juuri suomalaisen kuusen vihreä oksa tai kokonainen mustikkatyyppinen metsä, jonka siimeksessä kalevalaiset jumalat ja ihmiset mittelivät voimiaan?

Hauskaa ja harrasta joulua!